Vita historica
Vita professionalis

Skandaali!

Lahtinen, Anu: Skandaali! Historian parhaat lööpit. Kuvittanut Mika Lietzén. Atena, Jyväskylä 2006.
    * Kustantamon Skandaali! -sivu
    * Opettaja-lehden (33/2006) artikkeli
    * Kirja Uutisvuodon virikkeenä (Ks. Susanna Rahkosen blogi)
    * Saippuaa ja Skandaaleja! -tiedote

Kirjaan liittyvää ajankohtaista
    * Turun seudun skandaaleja ilmestyy Arkeologia Nyt -lehdessä numerosta 1/2007 alkaen. Tähän mennessä lehti on raportoinut kurittomasta linnanvoudista ja Uskelan-murhasta.
    * su 7.10.2007 klo 12.20 Kirjamessut, Turku: Historian lööpit - onko oman aikamme lööpeistä haastajaksi? FT Anu Lahtinen ja FT Maiju Lehmijoki-Gardner keskustelevat Lahtisen kirjoista Sopeutuvat, neuvottelevat ja kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470–1620 / SKS ja Skandaali–historian parhaat lööpit/ Atena.

Skandaali! -merkintöjä
Ajankohtaista tietoa ja hajamerkintöjä
    * 29.7.2006 Ensiksikin, ja toiseksi
    * 10.8.2006 Julkkareista päästyä
    * 4.9.2006 Eläimet aiheuttavat kai jonkinlaista uhkaa
    * 13.9.2006 SAIPPUAA ja SKANDAALEJA!
    * 3.11.2006 Surullisen hahmon ritarit
    * 25.8.2007 Aika samanlainen Skandaali


29.7.2006 Ensiksikin, ja toiseksi

Pari vuotta sitten aloin pohtia, miltä historian tapahtumat olisivat näyttäneet nykyaikaisissa lööpeissä ja lehtien kansisivuilla? Mitä mahtuisi lööppeihin ja mitä jäisi niiden ulkopuolelle? Sarjakuvista - Asterixista, MAD:istä tai Nyrok Citystä - löytyy aina välillä kuviteltuja lehtiotsikoita, ja sellaisia tulee leikillisesti sommiteltua myös kaverien kesken. Miltä ajatus näyttäisi laajempana historiallisena esityksenä?

Tällaiset seikat johtivat Skandaali! -kirjan syntyyn, kun kustantamo innostui esittelemistäni ideoista. Kirja on leikkisä liitto menneisyyden ja nykymedian välillä. Voihan se varkain avata myös polkuja historiantutkimukseen. Menneisyys voi tulla lähemmäs, kun sen linkittää nykyisyyteen - vaikka sitten leikin varjolla. Huumorin kautta voi myös käännellä esiin vaihtoehtoisia tulkintoja, kysyä uusia asioita, vääntää maailman vielä uudella tavalla vinoon.

Tärkeä kirjan syntysyy oli oma haluni etsiä vastapainoa tutkimustyölle ja verrytellä erilaisten tyylilajien välimaastossa. Historiantutkimus on välillä turhankin kovaa työtä ja yliopistokurjalistossa ilon aiheet ovat välillä vähissä. Joskus ei ole muuta ulospääsytietä kuin nauru, ja tämänkin tiesivät ihmiset jo vuosituhansia sitten. Tuskin väitöskirjakaan olisi nykyisessä jamassaan, jos en olisi iltapuhteilla voinut omistautua jollekin ihan muulle.

Seuraavaksi voisi ajatella vaikka historiallista goottisarjakuvaa, sellaista missä on pitkiä kaapuun verhoutuneita hahmoja, synkkiä katsezoomauksia ja kolmia pisteitä, tyyliin: "[parvekkeelta tähyävä hahmo] Hän oli odottanut lähettiä kauan. [katse] ... [katse] ... [kuivahtanut vaahteranlehti tuulessa] Liian kauan."


    > Takaisin sivun alkuun

10.8.2006 Julkkareista päästyä

Kirja julkistui eilen, ja olen tietysti hyvilläni katsellut sen ensiaskeleita ja iloinnut myönteisestä palautteesta. (Parasta kaikesta oli perhepiirin juhlinta Kahvela Taivaanlatvassa - suku on paras.) Samalla tuntuu hetkittäin siltä, että on hiukan vaikeaa säilyttää kirjaan realistinen perspektiivi, kun keskusteluissa nousee esiin isoja kysymyksiä lööppimaailman säännöistä ja ongelmista.

Skandaali! on humoristinen tietokirja ja kirjoitin sen siksi, että idea oli mielestäni hauska. Kuten edellä sanoin, huumori voi näyttää asioita uudessa valossa. Toisaalta sekä huumori että myös kohu-uutisten logiikka sisältävät monia vanhoillisia elementtejä - ne käyttävät stereotypioita ja totuttuja tarinamuotoja, jotka eivät välttämättä ruoki suvaitsevaisuutta tai avarra maailmankuvaa. Pikemminkin lukijalle tarjotaan se, mitä hän jo odottikin - viholliskuvia, mustavalkoisuutta, syntisiä tai uhriutuneita naisia, elämänsä sotkeneita julkkiksia.

Skandaali! ei ratkaise stereotypioiden ongelmia, mutta tapauksia ja lööppejä kirjoittaessani jouduin niitä pohtimaan. Kyse on myös historiatulkinnan perimmäisestä ongelmasta: miten paljon menneisyyttä voi ja saa pelkistää. Tutkijan on aina pakko yksinkertaistaa - jos hän ei muotoilisi yleistyksiä ja yksinkertaistuksia, tutkimus olisi pelkkä lähdereferaatti. Sovelias pelkistämisen aste on (ratkaisematon) pulma sinänsä. Siinä mielessä lööppien ja kansikuvien laatijoilla taitaa olla samansuuntaisia ongelmia.

Lööppikirjan rakenne hakee tasapainoa tämän pulman välillä - tarjolla on lööppi tai etusivu, joka kärjistää tapahtumia, ja vieressä tarinoiden taustaa valottava kuvaus, joka pyrkii muistuttamaan siitä, ettei menneisyys mahdu lööppeihin sellaisenaan. Taustakuvauksiin olen halunnut ujuttaa vaihtoehtoisiakin näkökulmia ja tutkijoiden käymää keskustelua - kuitenkin keveissä puitteissa.

Lööppijulkisuuden vahingollisuudesta on myös keskusteltu viime kuukausina, ja se nousi esiin myös julkkareissa. Sekään ei ole kysymys, johon Skandaali! antaisi tyhjentävän vastauksen - ja ongelma on enemmänkin journalistin tai sosiologin kuin keskiajantutkijan heiniä. Toki minulla on maallikkomielipide ja lapsuudesta asti muistikuvia pelottavasta uutisoinnista. Toisaalta pelotusta ja ahdistusta voivat todistettavasti aiheuttaa myös Histamiini tai vaikka Shakespearen näytelmien nykyajalle vieraat julmuudet, jotka esitetään huvittavina tai oikeutettuina. Tällä en tarkoita, etteikö lööpeistä saisi tai pitäisikin olla huolissaan; niihin liittyy ongelmia mutta ne eivät ole koko ongelma.

Toki lööppikirjasta on luettavissa tietty ironinen suhde mediajulkisuuteen ja sen logiikkaan - millä tavoin menneisyys pelkistyy, kun tietyt uutisoinnin kaavat otetaan käyttöön. Olisihan loistavaa jos se voisi auttaa medialukutaidon kehittämiseen, kuten muutamat toimittajat ehdottivat.

    > Takaisin sivun alkuun



4.9.2006 Eläimet aiheuttavat kai jonkinlaista uhkaa

Vaikken media-asiantuntija olekaan, niin pakko kommentoida tämänpäiväistä lööppiä Orava teloi oopperatähden tajuttomaksi. Nenä murtui, hampaat sisään, ensi-ilta vaarassa. Kyseinen lööppi on ihan omaa luokkaansa - se ylittää vanhan vuosikymmenen takaisen lempparini Täytetty tiikeri raateli miehen - tai vielä vanhemman otsikon Susi söi Kekkosen [poron] - viimeinen sana oli myyntipisteessä taitettu pois näkyvistä. Tiikerilööpin sai aikaan Sesse Koiviston aikoinaan kuvaama, eläinmuseoon täytettynä päätynyt Manta-tiikeri, joka kaatui työntekijän päälle.

Olen aina ollut sitä mieltä, että oravat ovat lihaskimppuja omassa kokoluokassaan, mutta telominen kuulosti sangen väkivaltaiselta hyökkäykseltä. Sisko arveli, että lööppi voisi olla reaktio Hesarin viikonloppuiseen juttuun, jossa moitittiin suomalaislööppien vaisuutta. Myöhemmin hän sai käsiinsä lehden ja raportoi, ettei kyseessä ollut Dilbertissä mainitun jättiläisoravan hyökkäys, vaan tavallinen punaorava oli jäänyt oopperatähden pyörän pinnojen väliin. En tahdo vähätellä nimettömäksi jääneen oopperatähden kohtaloa, mutta tuli mieleen, että jos Monty Python -tyyliin (News for Parrots) tehtäisiin uutisia oraville, heidän lööppinsä saattaisi olla toisenlainen. Kolmen lapsen äiti ruhjoutui kuoliaaksi? Kurren koulupäivän karmea loppu?

Lööpistä tuli ennen kaikkea mieleen ilmiö, josta muuan toimittaja huomautti elokuussa keskustellessamme: kun ihminen ja muut luontokappaleet törmäävät toisiinsa, eläin esiintyy lööpeissä - ja muissakin mediajutuissa - uhkaavana, hyökkäävänä. Menneenä kesänä näätä tuhosi kesämökin (vai oliko se peräti omakotitalo), Turun keskustaan eksynyt häirikköhirvi teki itsemurhan hyppäämällä alas parkkitalosta, röyhkeät lokit terrorisoivat kauppatoria. Tappajakoiriakin esiintyy silloin tällöin, ja joskus sudeksi naamioitunut vanha husky saattaa terrorisoida kaupunkia.

Muistan lukeneeni tästä (mutta missä???) mainion kolumnin otsikolla "Mene itseesi, häirikkökarhu!" Kirjoittaja ihmetteli, miksi usein suhteellisen luonnollisesti käyttäytyvät eläimet kuvataan tarinoiden häiriköiksi ja melkein suunnitelmallista tihutyötä tekeviksi hyökkääjiksi. Voisi myös ihmetellä, miksi niiden toimintaa kuvataan muuten oudolla tavalla ("teki itsemurhan" = koetti hypätä pakoon, oletan).

Joskus eläimet voivat olla häiriintyneitä, mutta sekin on eri asia kuin häirikkönä heiluminen (häiris änkee tunkee mahtailee kuin sika käyttäytyy). Ihmisen ja muun luonnon kohtaaminen ei aina ole mukavaa. Petoeläimet saattavat hyökätä karjan kimppuun. En sano ettenkö itsekin olisi tänä kesänä säpsähtänyt pariin otteeseen kohtaamisia kahahtelevan käärmeen tai pesäänsä suojelevan lokin kanssa, tuskin suorastaan innostuisin kohtaamisesta suurpedon kanssa. Mutta kohtaamani eläimet eivät olleet suorastaan häirikköjä, vaikka molemmat varmasti pidimme toisiamme häiritsevinä. Jouduimme sattumalta törmäyskurssille ja molempien osapuolten reaktiot olivat ymmärrettäviä. Paitsi jos oletetaan, että lokki ja käärme tietävät ihmisen hyväntahtoiseksi ja ihan vain ilkeyttään alkavat hyökkäillä.

Entisajoilta tulee mieleen lempeämpi luontolööppi, jonka siteeraan muistinvaraisesti. Isovanhempien talosta karannut kanarialintu palasi takaisin reissultaan ja lehahti lapiotöissä olevan isoisän luo. Lehtiotsikko loi kotiinpaluulle ihmeenomaisuutta, kun eksoottinen ja arkinen yhdistyivät: Papukaija laskeutui työmiehen lapiolle.

    (merkinnän otsikko myötäilee TV-maailman arviota dalekien aiheuttamasta uhasta.)

    > Takaisin sivun alkuun



13.9.2006 SAIPPUAA ja SKANDAALEJA!

Historiantutkijat pohtivat mediailmiöitä julkistamistilaisuudessa
Turun yliopiston viestintä uutisoi aiheesta

MEDIATIEDOTE
Aika: ti 26.9. klo 13.30 alkaen, Kirjoittajat ovat tarvittaessa median tavattavissa jo kello 13 tai sopimuksen mukaan.
Osoite: Turun yliopiston historian laitoksen Aikala-sali, Kaivokatu 12, 2. kerros, Sirkkalan kasarmi; käynti sisäpihalta. Teemaan sopiva virvoketarjoilu.
Kohdeyleisö: Media, yliopiston kautta kutsutut sidosryhmät

Historiantutkijat Rauno Lahtinen & Anu Lahtinen kommentoivat modernin median muotoja uusissa julkaisuissaan Saippuaa! ja Skandaali!. Kumpaisessakin kirjassa tehdään näkyväksi ja pohditaan median ihmeitä: mainosten ja lööppien maailmoita ja historian popularisointia. Tiistaina 26.9. kirjoittajat juhlistavat kirjojensa ilmestymistä, haastattelevat lyhyesti toisiaan ja vastaavat yleisön kysymyksiin. Tilaisuus on Saippuaa! -kirjan julkistamistilaisuus ja Skandaali! -kirjan tiedotustilaisuus Turussa.

Rauno Lahtisen kirja Saippuaa! vie mainosten kiehtovan maailman kautta suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Nostalgiset mainokset nostattavat hymyn huulille ­ ja toisaalta näyttävät myös oman aikamme kiehtovassa valossa. Meille tuttuakin tutummat saippua- ja pesuainemainokset ovat paljossa velkaa menneisyydelle. Anu Lahtisen Skandaali! puolestaan leikittelee menneisyyden skandaalien ja nykypäivän mediajulkisuuden välisillä yhtäläisyyksillä ja eroilla. Entisaikojen kerrontamuodot elävät edelleen nykylööpeissä, vaikka eroavuuksiakin löytyy.

Kirjoittajat eivät ole naimisissa keskenään eivätkä sukua toisilleen. He saivat tiedon toistensa kirjoista sattumalta kesällä, Google-haun sivutuotteena. Tämä kuvastanee sitä, että tietyt kysymykset ovat yhteiskunnassa parhaillaan ilmassa ja askarruttavat sekä eri tutkijoiden että suuren yleisön mieliä. Kirjoittajat pohtivat iltapäivätilaisuudessa myös tutkimuksen ja yleisön odotusten kohtaamisia.

Rauno Lahtinen: Saippuaa! Puhtauden ja kauneuden historiaa mainoksissa. Atena, Jyväskylä 2006. Julkistamispäivä ti 26.9.2006 http://users.utu.fi/ralahti
Anu Lahtinen: Skandaali! Historian parhaat lööpit. Atena, Jyväskylä 2006. http://www.iki.fi/anulah


    > Takaisin sivun alkuun



3.11.2006 Surullisen hahmon ritarit

Kävin eilen FST:n Leonardon kuvauksissa (tulee ulos joskus tammi-helmikuussa 2007). Keskustelimme Skandaali!-kirjan keskiaikaisista ja keskiaikaan kytkeytyvistä lööpeistä. Mukana oli myös Kullervo, jonka historiallisuudesta ei kannata puhuakaan - se lukeutuu kansalliseen valikoimaamme Lönnrotin kokoon keittämiä runokoosteita. Kullervo-runossa toistuvat kuitenkin teemat, jotka ovat ominaisia myös keskiajan synkille ja verisille sankaritarinoille ja -balladeille - Hamletista skandinaavisiin Tyrgileihin, skottiballadeihin ja kaukaisempien maiden laulutoisintoihin. Helpointa onkin tarjota teema paketilla, jonka päälle on isketty otsikko "Kullervo".

Tämän keskustelun jälkeen satuin kotona lueskelemaan Silmarillionia, JRR Tolkienin postuumisti toimitettua teosta. Silmarillioniin lukeutuu tarina Turin Turambar, kertomus kirottujen sisarusten Turinin ja Nienorin kohtalosta, joka on tunnetusti (muun muassa) Kullervon innoittama (muitakin Kalevala-vaikutteita löytyy - Tolkien oli nuoruudessaan, kirjaimellisesti joskus sata vuotta sitten, ihastunut kyseisen eepoksen "epä-älyllisiin [low-brow] sankareihin".) Turin Turambar muistuttaa Kullervo-teemaisen laulun sankarin Turun Tuurikkaisen nimestä, joka puolestaan voi olla perua ruotsalaisten laulujen Tyrgileistä ja Toreista.

Kullervo-teema, joka alkaa jostain menneisyyden hämäristä ja jonka eri versiot yhdistyvät (joku kollegoistani ehdotti, että Lönnrot pyrki Kullervoa tehdessään mukailemaan Hamletin kohtaloita, jolla taas on omat tarutaustansa), näyttää siis voivan hyvin ja saavan uusia muotoja. Ensi vuonna ilmestyy JRRT:n pojan Christopher Tolkienin laaja toimitustyö Hurinin lapset, joka tarjoaa Turinin ja Nienorin tarinan vielä laajempana pakettina. Kiinnostavaa nähdä miten siinä eri aikakausien ja kulttuurien tarinakerrostumat kohtaavat toisensa ja kietoutuvat kokonaisuudeksi.



25.8.2007 Aika samanlainen Skandaali

Tämmöinen tuli yllättäen vastaan yhdessä kaupassa. Ikään kuin olisin nähnyt tämän toteutuksen jossakin muuallakin? Uskaltaisiko tämän ottaa ns. rehellisimmän imartelun muotona, vai onko ylitajunta ollut asialla? Tai ylitsemme tulviva lööppien virta... Harmi ettei tullut sovittua yhteismainostuksesta tai -markkinoinnista.

http://www.nelostuote.fi/suomi/fp.php?id=suomi/skandaali