K2
1. Yleistä
K2
pelataan Iisalmessa. "Pääpelipaikka" on
Kangaslammin Nuorisotupa, mutta peliä varten on vuokrattu
myös muita tiloja kaupungin alueelta. Joku hahmoista ei
välttämättä oleskele kuin yhdellä pelipaikalla
- toinen saattaa käydä kaikilla. Peliä varten varattujen
paikkojen lisäksi käytössä on koko Iisalmen
kaupunki, joka pelissä esittää Glasgow'n
eteläisintä kaupunginosaa
Neilstonia. Kyseessä on siis kaupunki-live-roolipeli sangen
puhtaassa muodossa.
Peli
järjestetään lauantaina 23.4.2004. Kaikkien pelaajien on
saavuttava Kangaslammin Nuorisotuvalle kyseisenä
päivänä viimeistään kello 12.00, mieluiten jo
yhdeltätoista. Peli alkaa kello 13.00 ja loppuu tilanteen mukaan
21-23.00. Saapumisohjeet pääpelipaikalle löytyvät täältä.
Lisäohjeita voi
kysyä pelinjohdolle soittamalla tai e-mailaamalla.
Julkisilla
kulkuvälineillä Iisalmeen saapuvia pyydetään
ilmoittamaan saapumistapansa ja mahdollisen kyytitarpeensa
saapumiskohteestaan pelipaikalle ajoissa ennen peliä. Kuljetus
esimerksi rautatieasemalta Nuorisotuvalle sisältyy pelimaksun
hintaan. Yöpyminen pelipaikalla sekä ennen peliä,
että sen jälkeen on mahdollista, mutta toivomme pelaajien
ilmoittavan myös yöpymissuunnitelmistaan etukäteen.
2. Hahmot
K2:ssa on kaksi
"pelaajaryhmää". Peliin on kirjoitettu 28 laajaa
täyshahmoa. Näistä kymmenkunta on suoria jatkohahmoja
pelin edellisestä osasta. Täyshahmot ovat täysin
itsenäisesti toimivia ja he ovat mukana pelissä koko sen
keston ajan.
28:n
täyshahmon lisäksi pelissä esiintyy tapahtumien kulusta
riippuen kymmenestä kahteenkymmeneen "sivuhahmoa". Näiden
asemat
vaihtelevat yhteen tehtävään keskittyneistä ja
pelinjohdon tarkasti ohjeistamista ei-pelaaja-hahmoista sangen paljon
näkyvyyttä saaviin ja juonellisesti merkittäviin
sivuhahmoihin. Näiden hahmojen in-game-osuudet vaihtelevat
kestoltaan muutamasta minuutista useaan tuntiin. Sivupelaajiksi
varattuja pelaajia käytetään tarpeen mukaan paikkaamaan
viime hetken perumisten vuoksi tyhjiksi jääneitä
täyspelaajapaikkoja.
Ilmoittautumisen yhteydessä saa kertoa, suostuuko varapelaajaksi
tai haluaako ilmoittautua nimenomaan sellaiseksi.
3. Pelimaksut
Täyshahmoa
pelaavilta pelimaksu on 9 euroa ja sivuhahmoa pelaavalle pelimaksu on 5
euroa. Iisalmen Live-roolipelaajat r.y:n jäsenet saavat euron
alennuksen kummastakin pelihinnasta (hintaa kertyy heille täten 8
tai 4 euroa).
Pelimaksu tulee
suorittaa vasta sen jälkeen, kun hahmojako on suoritettu, koska
muuten pelaaja ei voi tietää pelimaksunsa suuruutta ennen
tätä. Maksu suoritetaan tilille XX
viimeistään 3.4.2005. Tilin omistaa Iisalmen
Live-roolipelaajat r.y. ja maksun viestikentässä tulee
mainita kenen osallistusmismaksu on kysessä. 9.4.2005 jälkeen
peruneille ei palauteta osallistumismaksua, koska tällöin
peli tuottaisi järjestäjilleen tappiota jo parin perumisen
jälkeen.
Pelimaksuilla katetaan pelipaikkojen vuokrat (4kpl), propit (eli
lavasteet),
ruokatarjoilu, puhelin- ja bensamenot. Peli ei pyri tuottamaan voittoa,
mutta mikäli rahaa tai materiaaleja jää jotenkin
ihmeellisesti yli, menevät ne
Iisalmen Live-roolipelaajien jäsenilleen järjestämiin
tapahtumiin. Jokainen osallistuja
saa päivän aikana yhden lämpimän aterian, joka
sisältyy pelimaksuun. Ateria tulee olemaan maailmankuvaukseen
sopiva, joten papuja ja soijaa on (jälleen kerran) luvassa.
4. Ikärajat ja vakuutukset
Pelaajien
alaikärajaa on 15 vuotta. K2:n hahmoista osa
sisältää
muun muassa seksuaalisuuteen ja huumeisiin viittaavia asioita,
minkä
vuoksi järjestäjät pitävät alaikärajan
säätämistä
välttämättömänä. Kaikki peliin
osallistuvat allekirjoittavat lisäksi sitoutumislomakkeen
osoittaakseen ymmärtävänsä vastuunsa mm.
vuokratilojen irtaimiston suhteen. Mikäli alaikäisen
osallistujan huoltaja haluaa keskustella pelinjohdon kanssa ja
kysyä
lisää mistä tahansa peliin
liittyvästä asiasta, pyydämme antamaan huoltajalle
pelinjohdon puhelinnumeron (050 336 8915, Antti Halonen). Vastaamme
mielellämme kysymyksiin. Myös täysi-ikäisten
pelaajien esittämiin.
Pelipaikkaa tai
pelaajia ei ole pelinjohdon toimesta vakuutettu ja jokaisen pelaajan
toivotaan niin halutessaan huolehtivan itse itselleen
tapaturmavakuutuksen. Vaadimme pelaajilta siis varovaisuutta
pelipaikkojen irtaimiston ja muiden pelaajien omaisuuden suhteen.
Tässä olivat nämä pakolliset varoituksen sanat.
5. Rekvisiitta
Pelaaja saa ilmoittatumisensa jälkeen vahvistusviestin, että
hänen
ilmoittautumisensa on vastaanotettu. Hahmot lähetetään
sähköpostitse viimeistään kaksi viikkoa ennen
peliä, jos pelaaja on siihen mennessä maksanut
pelimaksunsa. Hahmoista tai pelin yleisestä tilanteesta emme
valitettavasti voi ennen hahmojakoa paljastaa juuri mitään,
mutta ilmoittautumislomakkeen toiveet pyritään huomioimaan
hahmojaossa. Pelaaja saa hahmonsa mukana ohjeistuksen tämän
pukeutumisesta, joten aikaa sopivien pukimien hankkimiseen on muutama
viikko.
Mikäli
sinulla on ongelmia saada hahmollesi sopivaa vaatetusta tai
rekvisiittaa, ilmoita siitä ajoissa niin yritämme
yhdessä miettiä jotakin. K2:ta varten on mahdollista saada
Iisalmen Teatterin pukuvarastosta veloituksetta vaatteita pelinjohdon
välityksellä: alustavasti vaatteiden etsimiseen on kaavailtu
perjantaita 22.4. klo 13-15. Paikka on Iisalmen Huoneteatteri, joka
sijaitsee on Karjalankadulla Kirkkopuiston kupeessa. Lisätietoja
aiheesta seuraa myöhemmin ilmoittautuneille
sähköpostiviestien muodossa.
Vaatteiden
lisäksi hahmo voi vaatia jotakin muutakin rekvisiittaa, kuten
pistoolin, kävelykepin tai säkillisen säilykepapuja.
Tämänkaltaisten esineiden hankkimisessa pelinjohto auttaa
parhaansa mukaan, eikä pelaajia todellakaan velvoiteta ostamaan
mitään ylimääräistä tavaraa kaappinsa
täytteeksi. Mutta rekvisiitta tulee pelaajalle ajankohtaiseksi
vasta hahmon saapumisen jälkeen.
Mainitaan
vielä kertaalleen jo säännöissä selkeästi
oleva asia: pelin "tuliaseet" ovat nalliaseita tai airsoft-aseita,
joista lähtee selkeä pamahdukseksi luettava ääni,
eikä piipusta lennä mitään ulos.
Jousikäyttöisistä
airsofteja ei voi
käyttää: jousi tuppaa menemään rikki
mikäli aseella ampuu tyhjänä eikä
ääntäkään oikein kuulu. Monet tavaratalojen
lastenosastolta saatavat kovaa "rätisevää" meteliä
pitävät uzit ja vastaavat kapineet ajavat kerrassaan
mainiosti asiansa.