Kellarirotat
pelattiin ensimmäisen
kerran Turussa Influenza-nimisen peliin kehitettyjen
sääntöjen testaamiseksi. Sen jälkeen Kellarirotat
pelattiin laajennettuna versiona kesällä 2001 Iisalmessa ja
keväällä 2004 järjestettävää
"Kellarirotat +"-versiota on viety vielä tästäkin
eteenpäin.
Alkuperäisen maailmankuvauksen ja
sääntöjärjestelmän on kirjoittanut
Dare Talvitie (kiitokset
käyttöoikeudesta hänelle) ja
Influenza-pelistä vastasi Turun Sisempi Piiri. Iisalmessa
pelatusta ensimmäisestä pelista vastasivat Antti Halonen ja
Olli-Pekka "Åke" Jauhiainen, joista jälkimmäiselle
kuuluu suuri kiitos myös muutamasta uusimmassa pelatuksessa
näkyvästä hahmosta. Kevään 2004 pelautuksesta
ovat vastuussa Antti Halonen ja Pasi Kainulainen. Mukana on myös
IILI, eli Iisalmen Live-Roolipelaajat RY. Maailmankuvaus tai
säännöstö ei ole
enää alkuperäisessä muodossaan Antti Halosen
tekemien laajennusten ja
päivitysten vuoksi, lisäksi hahmot ovat
lisääntyneet ja saaneet pituutta alkuperäiseen peliin
verrattuna.
Ohessa on pelin mainosjuliste mitä on levitetty Iisalmessa.
Julisteen on laatinut Kimmo Tirkkonen (alias Hemmo Bustonen)
yhteistyössä
Emma Fältin kanssa.
Yhteystiedot:
Kellarirottien virallinen
mailiosoite: iisalmi_larp@suomi24.fi
-Tänne voi
lähettää kaikki mahdolliset kysymykset peliin liittyen,
oli kyseessä sitten maailmankuvaan, hahmoihin tai
käytännön järjestelyihin liittyvä asia.
Antti Halonen; e-mail:
a_n_t_t_i@suomi24.fi,
puhelinnumero: 050 336 8915
-Mikäli sinulla on ongelmia
pelin oman sähköpostiosoitteen kanssa,
ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse
-Jos tarvitset pikaista vastausta johonkin kysymykseen, niin soita
kännykkään
-Tekstiviestikysymyksiin ei vastata
-Vastuualueina
kotisivut, käytännön järjestelyt, maailmankuvan
päivitys
ja useimmat hahmot
Pasi Kainulainen; e-mail:
zenes@sunpoint.net
-Vastuualueina ideointi, motivointi,
juoksevat asiat
ja
muutamia hahmoja
Sivujen
päivityshistoria
-
helmikuu: sivut pystyyn, maailmankuvaus ja säännöt
-
maaliskuun alku: "Glasgow 2035"-osio alkuun
- 10.3:
ajo-ohjeet, "järjestelyt"-osion muokkaus ja Iso-Britannian
kuvauksen
siistimistä
- 12.3: Glasgow'n faktat ja yleiskuvaus, tämä
päivityshistoria ja ilmo-lomakkeeseen tieto ilmoittautuneiden
määrästä
- 13.3: Tilinumero jolle pelimaksu tulee maksaa on lisätty
- 17.3: Ilmoittautuneiden määrä päivitetty,
mainosjuliste lisätty pelinjohto-sivulle, Glasgow-osion
päivitys
- 21.3: ilmo-lomakkeen pelaajalaskuri päivitetty
- 25.3: Kuvasivut lisätty, kuvatekstit puuttuvat useimmista
- 31.3: ilmo-lomakkeeseen lisätty tieto peruutuspaikasta,
vähän kuvatekstejä
- 4.4: ilmo-lomakkeeseen lisätty jälleen tietoja
peruutuspaikoista