5. Luonto

5.1. Pinnanmuodot

Koko maan poikki kulkee Kaledonialainen poimuvuoristo Skandit, jotka lajitellaan vanhoihin poimuvuoristoihin. Ne ovat merkkejä aikaisemmista mannerlaattojen törmäyksistä. Skandit syntyivät n. 400 miljoonaa vuotta sitten, kun Pohjois-Eurooppa, Grönlanti ja Pohjois-Amerikka törmäsivät toisiinsa. Nämä vuoristot ovat ehtineet välillä kulua puolitasangoksi (peneplaani ). Skandien vuoriston nykyinen korkokuva on syntynyt siten, että alue on noussut uudelleen Alppien poimutuksen aikoihin yhtenä lohkona ylös. Tämän jälkeen vesi ja jää ovat kuluttaneet huiput teräviksi. Korkeimmat alueet sijaitsevat Ruotsin rajan läheisyydessä, sekä Etelä-Norjan keskiosissa, missä kohoavat Galdhoppingen 2469 m ja Glittertind 2452 m Jotunheimenin tuntureilla sekä Snohetta 2286 m Dovren tunturiylängöillä. Jotunheimenin alueella on myös Norjan suurin jäätikkö, Jostedalsbreen 486 km2.Norjan pohjoisin osa, ruija, on laajalti 300-400 m korkeaa tunturilaakiota ( Finnmarksvidda ), ja sen tunturit ovat vain paikoin yli 1000 metriä korkeita. Alankoja on vain rannikkoa reunustavalla rantatasanteella ja jokilaaksoissa mm. Gudbrandinlaaksossa. Lukuisista vuoristojärvistä suurin on Mjosa Oslon pohjoispuolella; 368 km2. Joet ovat yleensä lyhyitä mutta kuuluja putouksistaan ja koskistaan.

Pinnanmuodot ja vesistöt

Kallioperäkartta

Norjan länsirannikko on vuonojen halkoma. Jääkaudella mannerjäätikön paino kaivoi jokien jo aikaansaamia laaksoja syvemmiksi, jopa 1200 metriä merenpinnan alle. Syvin ja pisin niistä on Sognevuono Bergenin pohjoispuolella; 205 km pitkä ja 1308 metriä syvä. Vaikka ne joskus vaikuttavat leveiltä joilta tai järviltä, ne ovat meren ulokkeita ja näin ollen suolapitoisia. Niinpä ne pysyvät aina jäätymättöminä lähes kokonaan. Koska vuonot ylettyvät pitkälle sisämaahan, ovat suhteellisen kapeita ja aina hyvin syviä, ne ovat myös tyyniä. Vesiraja vaihtelee vain vähän joten puita kasvaa myös aivan vesirajan tuntumassa. Lukuun ottamatta syviä laaksoja, vuonojen reunat nousevat suoraan vesirajasta hyvin jyrkästi, joskus jopa pystysuoraan tai ylikin.

5.2. Ilmasto

Ilmasto on länsirannikolla Golf-virran vaikutuksesta kosteanlauhkea, kesät ovat viileitä ja talvet leutoja; kyseessä on tyypillinen rannikkoilmasto. Lounaasta ja lännestä saapuvat matalapaineet tuovat rannikoille runsaita sateita (1000 - 3000 mm/v). Sisämaassa sateet ovat vähäisempiä, kesät lämpimämpiä ja talvet kylmempiä (kts. Ilmastodiagrammeja kaupungeittain) Etelärannikolla ei ole pysyvä lumipeitettä kaikkina talvina, mutta korkeimpien vuoristojen lakea peittää ikilumi ja -jää.

Lauhkean vyöhykkeen sateet johtuvat sykloneista* tai ovat orografisia* *. Lämpimät merivirrat lisäävät rannikoiden sademäärää koska haihtuminen on voimakasta niiden alueilla. Tällöin niiden yli kulkevat ilmavirtaukset saavat paljon kosteutta ja aiheuttavat siten sateita. ( *Syklonit eli liikkuvat matalat: Pohjois- Atlantilla syntyvät syklonit vaikuttavat paljon Norjan säihin. Länsi- ja lounaistuulet kuljettavat paljon lämmintä ja kosteaa ilmaa pohjoiseen, jossa se kohtaa pohjoisesta tulevan kylmän ilman. Kohtausalueilla eri suuntiin kulkevien ilmamassojen rajalle syntyy sykloneita, jotka puolestaan edesauttavat sateiden syntymistä. ) ( **Ortografiset sateet: Kohdatessaan rannikon tai vuoriston ilma joutuu kohoamaan ylöspäin. Tällöin syntyy maaston muodoista johtuvia sateita, joita kutsutaan ortografisiksi sateiksi. Ilman kosteudesta riippuu, kuinka korkea maastoeste synnyttää sateen.

Ilmastodiagrammeja kaupungeittain

Sademääräkartta

5.3. Kasvillisuus

Lounaisrannikko luetaan tavallisesti Keski-Euroopan kasvillisuusvyöhykkeeseen kuuluvaksi. Kasvistolla on kuitenkin mereisestä vaikutuksesta eteläisimmistä seuduista poikkeavia piirteitä. Maan muut osat kuuluvat tunturiseutujen subalpiinisia ja alpiinisia vyöhykkeitä lukuun ottamatta havumetsävyöhykkeeseen. Metsänraja on etelässä paikoin n. 1 100 metrin ja pohjoisessa n. 500 metrin korkeudessa sekä Ruijassa enää 300 metrin korkeudessa. Metsättömiä tunturipaljakoita on noin puolet maa-alasta. Kylmimmän kuukauden keskilämpötila lauhkealla vyöhykkeellä on alle +10 C, Lämpimimmän yli +10 C.

Havumetsät : Norja kuuluu lähes kokonaan lauhkeanvyöhykkeen havumetsä- eli taigavyöhykkeeseen. Vain Finnmarkin pohjoisimmissa osissa on koivuja kasvava koivuvyöhyke, ja sen yläpuolella tundraa vastaavaa tunturikasvillisuutta.

Tundra: Siellä lyhyen kesän lämpimimmänkin kuukauden keskilämpö on vain +0-10 C. Lämpötila voi kesän aikana laskea pakkasen puolelle milloin tahansa. Maatundralla on yleensä vettynyttä ja helposti soistuvaa, koska syvemmällä oleva ikirouta estää vettä imeytymästä maahan silloinkin, kun roudan pinta on sulana. Siksi kasvien on vaikea saada vettä ja ravinteita kylmästä maasta.

Vuoristokasvillisuus: Vuoriston metsärajan alla puut ovat matalia ja usein tuulen vuoksi taipuneita. Norjassa metsärajan yläpuolella eli tunturipaljakalla on alueita, joilta tuisku puhaltaa talvisin lumipeitteen hyvin ohueksi. Tällaisilla paikoilla kasvaa aivan matalia varpuja, joiden oksat ja lehdet ovat tiiviisti painautuneet toisiaan vasten haihtumisen estämiseksi. Kasvit varastoivat kosteutta ilmasta, koska kylmästä ja jäisestä maasta ei saa vettä.

Kasvillisuuskartta

5.4. Eläimistö

Lauhkealle vyöhykkeelle ovat tyypillisiä turkiseläimet ja muuttolinnut.

Norjassa voidaan erottaa kolme eläimistö aluetta. Pohjois-Norja jonka eläimistö on arktinen ( poro, naali, ahma, sopuli ja kiiruna ), mereinen lounaisosa, jonka lajistossa on keskieurooppalaisia piirteitä

saksanhirvi ), sekä Etelä-Norjan metsäiset itäosat, joiden lajisto muistuttaa keskiruotsin lajistoa. Rannikoilla on runsaasti lintuvuoria joilla pesii mm. kiisloja, runneja, luokkeja, suulia, pikkukajavia ja merimetsoja.

Joitakin eläimiä