Olavi Virta - Maailman Paras Laulaja

Esipuhe

Olavi Virta 1915-1972

Heinäkuun 14. päivä vuonna 1972 Olavi Virta siirtyi ajasta ikuisuuteen ja jäi ikuisesti elämään laajan tuotantonsa kautta. Tämä esitys ei ole täydellinen kuvaus Olavi Virrasta, vaan on allekirjoittaneen oma näkemys hänestä, hänen musiikistaan ja on syntynyt aidosta kiinnostuksesta ja kiintymyksestä Olavi Virtaan. Ja vaikka tässä on osin "käännetty" hänen tuotantonsa "kylmiin numeroihin", niin on se siitä huolimatta vilpitön ja vaatimaton kunnianosoitus Olavi Virralle. Tähän on kerätty taustatietoa niistä lähteistä, joita Olavi Virrasta olen käsiini saanut, murusia löytyi sieltä täältä. Useimmat niistä herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia ja niinpä jotenkin tuntuu, että todellinen Olavi Virran tarina odottaa vielä kirjoittajaansa.

On todellinen kulttuuriteko ja suuri kunnianosoitus Olavi Virralle, että hänen laaja tuotantonsa on siirretty CD:eille. Myös meille Olavi Virran ihailijoille se on ollut suuri ja merkittävä asia. Tästä huolimatta, kuten todettu, me "asian harrastajat" vielä toivoisimme, että Olavi Virrasta olisi olemassa kattava, kirjoitettu henkilöhistoria.

Olavi Virta elää edelleen kansan keskuudessa, ei aina laulajana vaan Legendana, yhä edelleen hänestä kuulee mitä uskomattomimpia tarinoita. Menkää mihin tahansa "kansankapakkaan" ja ottakaa puheeksi Olavi Virta, kuulette melkein takuuvarmasti "tositarinan" hänestä. Lähes kaikki tarinat ovat yhdensuuntaisia. Ja näin varmaan tulee ollakin, legendojen kuuluukin elää. Mutta valitettavan usein tulee ihmisten mieleen ensimmäiseksi hänen ryyppäämisensä ja toistuva on myös muisto "laulavasta lihapullasta". Nämä jutut ovat tavallaan loukkaavia, vaikka varmasti niissä totuudenperää onkin. Toiselle suurelle taiteilijalle, Elvis Presleylle järjestetään Suomessakin näyttelyitä ym. Kaikki kunnia Elvikselle, hän on näyttelynsä ansainnut. Elvis on maailmanlaajuinen legenda, eikä häntä juurikaan muistella halventaen, vaikka kaikki samat nimitykset sopisivat myös häneen, vieläpä paremmin kuin Virtaan. Mutta molempien kohdalla nämä ovat epäolennaisuuksia. Antaa legendan elää ja tarinoiden kiertää. Mutta kun kuulette radiossa tai jossain muualla soitettevan Olavi Virran levyjä, niin on se olennaisin osa hänen suurenmoisesta perinnöstään meille kaikille. Kaikki muu on marginaalista.

Esitykseni otsikko saattaa tuntua hieman mahtipontiselta. Se on kuitenkin vakaa henkilökohtainen mielipiteeni eikä velvoita ketään olemaan samaa mieltä.

Turussa 24.12.1996 / Helmeri Pajunen

0.0 Johdanto

Olavi Virrasta on kirjoitettu monissa yhteyksissä paljon ja laajasti sekä asiaa että asiattomuuksia. Yksi parhaista Olavi Virta -kirjoituksista on turkulaisen kirjailijan Boris Hurtan esikoisromaanissa Elävien ja kuolleitten kesä. Vaikka tämä teos ei koskaan tule nousemaan maailmankirjallisuuden, eikä edes suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin, ansaitsee se silti aina tulla mainituksi kun puhutaan siitä, mitä Olavi Virrasta on kirjoitettu. Kirjailija Hurtta on kuvannut Olavi Virran lähes koko taiteilijaelämän kaaren muutamalla lauseella. Näistä lauseista käyvät ilmi ne monet asiat, jotka liittyivät oleellisella tavalla Olavi Virtaan ja hänen lyömättömään uraansa. Boris Hurtta on onnistunut tuomaan hienosti esille Virran suuruuden hetket ja myös hienovaraisesti sen, kun parhaat päivät olivat jo ohitse, mistä huolimatta Olavi Virta halusi antaa kaikkensa.

Silloinko se oli, kun näin Olavi Virran Peurakalliolla? Hänet autettiin lavalle rikkonaisena ja hauraana, ja enemmän ruokokeppiin kuin mikrofoniin nojaten hän lauloi La Cumparsitan ja kolme muuta laulua hellyttävän huonosti ennenkuin laahusti managerinsa käsipuolessa lasisilmäisenä ja otsa tuskaisessa hiessä takahuoneeseen.

Tämä on kauhea maailma, sillä täällä käy kaikkein suurimpienkin noin. Ehkä Antin maailma on parempi. Siellä Olavi kiitää pitkin öistä tietä hurjaa vauhtia kermajäätelönvärisellä New Yorkista ostetulla Ford Fairlanella. Hän kallistaa viskipulloa ja painaa kaasua alamäessä pohjaan nauraen ääneen seurueensa pelonkiljaisuille. Suuri auto kurvaa ajat sitten palaneen tanssilavan oven eteen. Ola marssii korskein askelin estradille valkoisessa smokissa ja häntä seuraavat sähkökitaristi, basisti ja vetysuperoksidipommi, jota kutsutaan kakkossolistiksi, vaikkei hän juuri koskaan laula, sillä täällä Mestarilla on aina hyvä iltansa.

Soittajat asettuvat paikoilleen, paikallinen rumpali on saanut armon ja on hyvin hermostunut. Kansa hiljenee, tappelunhaluinen renkikin ovensuussa jää mykistyneenä kuuntelemaan, kun Iskelmäkuningas avaa pelin Tiikerihailla.

Kitaristi loihtii ilmoille pulppuilevia, eksoottisia hawaijilaisrytmejä ja laulu alkaa.

Yö taas palmujen ylle saa,
rantaan maininki raukeaa,
siellä tuoksussa tuulien,
kuulet laulun hiljaisen.

Laulettuaan tunnin tai kaksi yhteen menoon hän kiittää kättään heiluttaen, vie mukanaan säestäjänsä ja leijonanosan illan kassasta ja antaa hevosvoimien mylviä auton kadotessa pimeyteen. Tanssipaikalle jää elähtynyt tunnelma, haitarinsoittaja, rumpali ja bassoviulisti yrittävät turhaan pitää huvittelijoiden mielenkiintoa yllä Mestarin mentyä.

1.0 Sukuhistoriaa

Olavi Virta on Sysmän suuri poika. Hän syntyi siellä Särkilahden kylän Riuttalan torpassa 27.2.1915. Kasteen yhteydessä hän sai nimekseen Oskari Olavi Ilmen. Oskari-nimen hän sai isänsä ja isoisänsä mukaan. Olavi-nimi on mitä ilmeisimmin annettu Sysmän Pyhän Olavin kirkon mukaan. Juho Oskari Ilmen suomensi sukunimensä Virraksi vuonna 19261. Oskari Olavi oli isänsä Juho Oskarin ja äitinsä Ida Marian ainoa lapsi. Juho Oskari oli suutari ja Ida Maria ompelija. Vanhempien avioliitto päättyi sittemmin eroon. Ero ei ilmeisestikään ole ollut virallinen. Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään, mainitaan että Ida Maria "oli katkera entisestä elämästään ja miehestään", ja hänen olleen vihainen, siitä että Olavi Virta oli järjestänyt isänsä hautajaiset. Niin tai näin. Tätä käsitystä ei tue se tosiasia, että heidät on kuitenkin haudattu samaan hautaan Helsingin Malmille. Juho Oskari kuoli vuonna 1958, 67-vuotiaana ja Ida Maria kuutta vuotta myöhemmin 3 päivää ennen 75-vuotispäiväänsä. Ehkä hänen tunteensa, erosta huolimatta, eivät olleet kokonaan kuolleet tai eivät ainakaan muuttuneet vihaksi Juho Oskaria kohtaan. Katkeroituminen ei liene kuitenkaan ollut niin totaalista kuin em. lähde antaa ymmärtää. Halu tulla haudatuksi hänen viereensä tukee tätä käsitystä. Myös Olavi Virta on haudattu tähän samaan hautaan Malmille, kortteliin 90, riviin 52.

2.0 Taustaa musikaalisuudelle

Vahva perusta Olavi Virran musikaalisuudelle löytyy hänen suvustaan ja lapsuudestaan. Molemmat vanhemmat olivat harrastaneet "pientä kotimusisointia"2. Virran isoisän kerrotaan olleen hyvän laulajan ja esittäneen kupletteja seurojentalolla. Hänen kanssaan Olavi oli laulanut lapsena. Myös isä Oskari oli laulattanut Olavia pihoilla. Ja mielellään Olavi oli laulanutkin taskurahoja ansaitakseen. Isä Oskari oli toivonut Olavista "kunnon muusikkoa"2. ja niinpä hän aloitti pianonsoitonopiskelun 8-vuotiaana. Muutamia vuosia myöhemmin kun Olavi asui jo kahdestaan äitinsä kanssa, oli isä tullut katsomaan poikaansa ja hänellä oli ollut viulu mukanaan. Hän antoi viulun pojalleen koska oli kuulemma jo "soittonsa soittanut". Kertomansa mukaan Virta aloitti viulunsoiton opiskelun heti ahkerasti "oikein opettajan johdolla"2. Viulua hän soitti myös Sörnäisten seurakunnan kamariorkesterissa, orkesteria johti silloinen kappalainen Sylvander2. Kaikkea tätä taustaa vasten on Olavi Virran päätyminen muusikoksi ja laulajaksi varsin luonnollista.

3.0 Tanssimuusikko

"Noihin aikoihin alkoi mieleni vetää kuitenkin tanssipaikkoihin"2, kertoi Olavi Virta muistellessaan uransa alkuaikoja, tarkoittaen 30-luvun alkua. Suosituimpia paikkoja tuolloin olivat mm. Valkoinen Sali, Työväentalo, Toverien sali sekä Heimola, jossa esiintyi legendaarinen Dallapé. Vuonna 1933 Virta liittyi Dallapén oppilasorkesteriin3. Olavi Virran "ensiesiintyminen" tapahtui Heimolassa2. Dallapéssa soittanut Helge Pahlman otti Virran oppilaskunnasta koottuun Tama-orkesteriin, jonka mukana Virta sitten aloitti keikkailun2. Ensimmäisen esiintymiskappaleensa Olavi Virta muistelee olleen Orchids for my lady2. Dallapé-opiston järjestämä oppilaskonsertti oli myös jäänyt Virran mieleen merkittävänä tapahtumana, siinä hän oli esittänyt kappaleen You are my lucky star2.

4.0 Muusikko - laulaja

Olavi Virta levytti n. 591 kappaletta. Noin 50, vajaa kymmenen prosenttia, näistä on kokonaan tai osin hänen omaa tuotantoaan. Näistä 50:stä 12 on kokonaan hänen omaa tuotantoaan. Kokonaan omaa tarkoittaa tässä, että sekä sävel ja sanoitus ovat hänen omiaan. Loput ovat joko hänen sanoituksiaan suomalaisiin sävelmiin tai suomalaisia sanoituksia tai pelkkiä sävellyksiä.

Paljon puhutaan siitä, että Virta merkitsi omiin nimiinsä muiden sävellyksiä. Onko tämä totta, ja jos on niin missä määrin? Mainittujen 12 kokonaan omien lisäksi Olavi Virran nimiin on merkitty 6 sävellystä. Näistä 5 on tangoja ja valsseja 1. Vuoden 1954 jälkeen hänen nimiinsä ei ole merkitty yhtään sävellystä. Suomalaisia sanoituksia mainitun vuoden jälkeen on Olavi Virran nimiin merkitty 9. (Näihin lukuihin sisältyy ainoastaan ne kappaleet, jotka Olavi Virta myös levytti itse.) Olisiko Virralla ollut tarvetta tähän?

Pauli Granfelt kertoo muistelmateoksessaan: "Hänen [Olavi Virran] tietonsa musiikinteoriasta olivat melko puutteelliset"4. Tämän voisi tulkita niin, että Virta ei olisi kyennyt juurikaan omaan sävellystyöhön. Sen sijaan Lauri Jauhiaisen, toisen Olavi Virran pitkäaikaisen yhteistyökumppanin käsitys Virran kyvyistä säveltäjänä tuntuu olevan päinvastainen. Jauhiaisella on vakaumus, "että Virta oli lahjakas säveltäjä ja olisi voinut elättää itsensä siinäkin ammatissa"3.

Se miksi ei Olavi Virta "elättänyt" itseään säveltäjänä johtui Lauri Jauhiaisen mukaan siitä, kun "muut kiireet veivät hänet"5. Lauri Jauhiainen kuitenkin sanoo3 muutaman kappaleensa joutuneen Olavi Virran nimiin eikä ole tietenkään mitään syytä häntä epäillä. Vaikka näin on siis tapahtunut, muistelee Lauri Jauhiainen Olavi Virtaa lämmöllä: "Olavin äänessä on sellaista fortea, kirkkautta, jota on vaikea löytää"5. Pauli Granfeltin mielipide on tässä asiassa yhdensuuntainen: "Ola on minulle edelleen suuri taiteilija"4.

Eli niin tai näin, jos ja vaikka jotain muiden tekemiä kappaleita onkin joutunut Virran nimiin, niin mainittujen lukumäärien valossa on asiaa paisuteltu suhteettomasti. Järjestelmällistä se ei ole voinut olla missään tapauksessa.

Vielä Lauri Jauhiaisesta. Hän on useiden Virta-klassikoiden takana. Mainituksi tulkoon mm. Sinitaivas, jonka Jauhiainen, kertomansa mukaan, sanoitti ollessaan 17-vuotias. Vanhemmalle iälle tultuaan hän sanoo ihmetelleensä "kuinka se 17-vuotias poika oli saanut sen tunnelman"5. Olavi Virta ja Harmony-Sisters tuovat tämän tunnelman hienosti esille. Levytys on vuodelta 1955. Parhaimmillaan Virran ja Jauhiaisen yhteistyö on kuultavissa tangossa Punatukkaiselle tytölleni, jossa on Virran sävel ja Jauhiaisen sanat. Todellinen klassikko, jonka Virta levytti kahteen kertaan vuosina 1952 ja 1963. Mainitsemisen arvoinen on vielä vuodelta 1955 oleva beguine Perfidia. Siinä on Jauhiaisen hieno sanoitus. Se on erilainen "lohdutustarina" vanhasta teemasta, kun muut arvot pettää, niin luontoon voi luottaa, se ja vain se ymmärtää ja lohduttaa ihmistä. Perfidiassa luonnon osan on saanut kuu: "...lienen ainoa mi sua tänään oikein ymmärtää, mä vanha kuu. Jos jäät sä yksin siis Perfidia, kuu-ukkos käyn sua lohduttamaan, oon ystäväs ainiaan". Olavi Virtaa parhaimmillaan, valitettavan harvoin kuultua tosin.

5.0 Kuningas ja tangot

Tangot ovat kiinteä osa Olavi Virtaa. Hänet muistetaan ensimmäiseksi juuri tangoista. Tangot ovat kuitenkin "vain" 23% hänen koko tuotannostaan. Tosin tämä 23% sisältää 136 tangoa! Luku on vähintäänkin kunnioitettava, se voisi olla monen "tavallisen taiteilijan" koko elämäntyö määrältään. Useimpien Virran tangojen laatu on yhtä kunnioitettava kuin niiden määrä.

Seinäjoella valitaan vuosittain tangokuningas. Tapahtumasta on tullut suomalaisille tärkeä ja se tuntuu kasvattavan suosiotaan vuosi vuodelta. Se ja yleensäkin kaikki tapahtumat, jotka tuovat ihmisille, iloa ovat paikallaan. Mutta "tangokuningas"-nimitys on kärsinyt siellä inflaation. Kuninkaita ei valita vuodeksi kerrallaan. Kuninkaaksi synnytään. Ja vaikkei Olavi Virta ehkä syntynytkään tangokuninkaaksi, niin sellainen hänestä kuitenkin tuli. Omilla avuillaan, ei raadin valitsemana. Olavi Virta on Kuningasten Kuningas. Vertaistansa vailla koko maailmassa.

Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään, mainitaan että "ainoa tangokuningas koko maailmassa, jonka voi tasavertaisesti rinnastaa Virran kanssa on Argentiinan legenda Carlos Gardel." En yhtyisi välttämättä tähän näkökantaan. Ranskalaissyntyisellä Gardelilla on toki kiistatta merkittävä sija tangon historiassa. Suurin arvo lienee sillä, että hän teki tangosta salonkikelpoisen sekä Euroopassa että Amerikassa. Carlos Gardel on kyllä todellinen legenda, varsinkin Argentiinassa. Vielä nykyäänkin yli kuusikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen hänen levyjään julkaistaan yhä uudelleen ja hänen elokuviaan saa videoina. "Cada dia canta mejor - hän laulaa joka päivä paremmin", sanovat argentiinalaiset Carlitoksestaan, tarkoittaen sillä että hän "elää" edelleen kansansa keskuudessa.

Kunnia argentiinalaisille, jotka osaavat arvostaa tangokuningastaan, mutta Gardelin äänestä ja esiintymisestä huokuu sellainen paatos, jota ei löydy mistään Virran esityksestä. Olavi Virta laulaa puhtaasti, ilman ponnisteluja ilman teatraalisuutta, joten vertaus Gardeliin on mielestäni ontuva. Olavi Virtakin "elää" ja laulaa ja hän laulaa joka päivä yhtä loistokkaasti. (Todettakoon, että Gardel ei kuollut Bogotassa kuten em. kirjassa sanotaan. Lento-onnettomuus, jossa hän menehtyi tapahtui Medellinin lentokentällä, kone oli tulossa Bogotasta)6.

Ainakin yksi yhteinen tango Virralla ja Gardelilla on, La Cumparsita. Virralla ei ole monta argentiinalaista alkuperää olevaa tangoa, yksi syy tähän saattaa olla hänen orkesterinsa pitkäaikainen jäsen ja monen hienon kappaleen sovittaja Matti Viljanen. Viljasen mukaan "argentiinalaisiin tangoihin ei saanut puuttua, koska säveltäjät olivat ajatelleet ne loppuun"4.

Virran loistokkuus tulee parhaiten ilmi kun kuuntelee hänen klassikoitaan ja vertaa niitä jonkun toisen versioon samoista kappaleista. Kaikki varmaan tunnustavat Eino Grönin ansiot suomalaisessa musiikissa, myös tangolaulajana. Mutta kun kuuntelee hänen versionsa Tango Desireéstä ja Olavi Virran Desireén, niin väkisinkin tulee mieleen, että niillä ei ole muuta yhteistä kuin sanat. Eikä tämä missään muotoa ole epäluottamuksen osoitus Eino Grönille, hänelläkin on omat kiistattomat ansionsa (esimerkiksi Malandon Guapita, sanat J. Vainio).

Olavi Virran Tango Desireé on hänen tangojensa loistavin timantti. Aidon timantin lailla se on ikuinen ja jäljittelemätön. Siinä on kaikki timantin ominaisuudet, kun valo osuu timanttiin niin se välkehtii aina uudella tavalla, eikä katsoja koskaan väsy katsomaan timantin loistoa. Timantti vastustaa aikaa, se ei kulu kosketuksesta. Olavi Virta on äänellään tehnyt Tango Desireéstä timantin, ikuisen. Pirjo Kukkonen on kirjassaan Kielen Silkki (1993) analysoinut Desireén sanat. Kukkonen toteaa myös, että "siinä yhdistyvät mielettömyys asiatasolla (Argentiinan pusta!) ja syvällisyys tunnetasolla". Olavi Virta hioi tämän "asiatason mielettömyyden" "näkymättömiin", ja loi timantin. Pirjo Kukkonen toteaa samaisessa kirjassaan, että "Olavi Virran laulamana se [Desireé] saa liikkeelle ihmeellisiä voimia ja että se on aistimus, jota ei tarkasti voi määritellä". Kukkonen on muutamaan riviin puristanut kaiken oleellisen Olavi Virran Tango Desireéstä ja miten se vaikuttaa kuuntelijaan. Timantit herättävät ihmisissä käsittämättömiä intohimoja, "ihmeellisiä voimia", jotka ovat tavallaan vain "aistimuksia".

Ja kun Olavi Virta laulaa Tango Desireén, niin se on kuin timantti, johon valo osuu. Timantti välkehtii aina uudella, loistavalla tavalla. Virran laulamana Desireé on aina "uusi", häikäisevä. Kuten timanttikaan ei menetä loistoaan vaikka sitä katsoisi uudelleen ja uudelleen, ei Olavi Virran Tango Desireékään menetä hehkuaan, vaikka sitä kuuntelisi loputtomiin. Sen voi kuunnella "tuhansia" kertoja ilman että oppii sanat "ulkoa". Se ei johdu siitä, että sanat olisivat jotenkin "toisarvoiset". Heti ensi soinnuista alkaen Olavi Virran Tango Desireé ottaa kuulijan valtaansa ja pitää lumoavassa otteessaan. Kuuntelija havahtuu vasta viimeisessä säkeessä, kun "voi lyhdyn nyt jo sammuttaa". Näihin viimeisiin sanoihin "herää" ja ihmettelee, miten se alku menikään. Sama toistuu seuraavilla kerroilla. Jos sanoja haluaa todella "kuunnella" täytyy niihin keskittää kaikki huomionsa ja silti se on vaikeaa, sillä jokaisessa kuuntelukerrassa on jotain ainutlaatuista, neitseellistä. Olavi Virran Tango Desireé ei sovi tanssittavaksi, se on parhaimmillaan kun sen kuulee yksin, omassa rauhassa irti muista. Toisen läheisyys rikkoo tunnelman, aistimus ei ole täydellinen.

Harri Hirvi kirjoittaa Olavi Virran koottujen levyjen osan 21 esipuheessa seuraavasti: "Olavi Virtaa onkin sanottu tangokuninkaaksi, eikä suotta". Viitaten Tango Desireéhen Hirvi jatkaa: "Jo pelkästään tämän äänitteen perusteella tuota väitettä voidaan pitää täysin oikeana". Harri Hirven kommenttiin on varsin helppo yhtyä. Tangokuninkaan arvonimi, kuuluu itseoikeutetusti Olavi Virralle. Hänen tangojensa listalle kuuluvat monet, kaikille tutut ikivihreät: La Cumparsita, jonka Virta levytti Metro-Tyttöjen kanssa 1953 ja Harmony-Sistersien kanssa 1956. Romanesca (1957), Romanialainen kitara (1956), Ennen kuolemaa, jonka Virta myöskin levytti kahteen kertaan (1944,1953) tosin eri sanoin, Rakkautta ei se ollut (1957). Nämä ja monet muut ovat usein kuultuja Virran Suuria Tangoja. Mutta 136 tangolevytykseen mahtuu monia todellisia helmiä, joita valitettavan harvoin kuulee soitettavan. Mainitsemisen arvoisia ovat vuodelta 1953 olevat: Älä tyttöni itke, Voi 1 päivä olla 100 vuotta, Sulle laulan mä hiljaa ja Tuulikannel. Viimeksi mainittu on Virran oma sävellys ja sanoitus. Näissä kaikissa mainituissa vuoden 1953 tangoissa Virran ääni soi herkän pehmeästi. Ja niissä on tuoreuden tuntua, johtuen ehkä siitä, että niitä harvoin kuulee, kuten mainittu. Tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi Kylmät huulet, joka on kylläkin sovitettu tango-beguineksi, vuodelta 1955. Se on todella ihmeellinen kappale, joka saa aikaan "kylmät väreet". Olavi Virta laulaa siinä "itsensä" kanssa. Metro-tytöt levyttivät kappaleen myös vuonna 1955.

6.0 Ääni

"Olavi Virta omisti erään kauneimpia baritoneja mitä olen kuullut. Siinä äänessä oli laajuutta, voimaa ja sen sävyssä sydäntä"7. Näin arvioi Kauko Käyhkö Virran ääntä. "Ola ei ollut laulajana oikeastaan koskaan kovin tyytyväinen itseensä", sanoo Pauli Granfelt muistelmateoksessaan4. Granfelt toteaa Olavi Virran olleen vielä 40-luvulla äänellisesti samalla tasolla kuin muut "tusinalaulajat". Eron toki huomaa hänen äänessään siirryttäessä 40-luvun tuotannosta 50-luvun tuotantoon. Mutta kyllä äänen "loistokkuus" tuli läpi jo 40-luvun puolella. Tästä on hyvänä esimerkkinä tango Tule hiljaa vuodelta 1945. Kun Olavi Virta laulaa sen kertosäkeessä : "On kallis arpa kun kohtalo leikkiä lyö, saat olla varma pian kaiken jo peittävi yö", niin on siinä jo vahva tuntu äänen tulevasta suuruudesta, "oikeasta Olavi Virrasta". Parhaiten hänen äänen kehityksensä käy ilmi kun kuuntelee niitä kappaleita, jotka hän on levyttänyt kahteen kertaan, ensin 40-luvulla ja sitten 60-luvulla. Muistettakoon kuitenkin 40-luvun äänitystekniikankin vaikutus silloisten levytysten kirjavaan tasoon.

Kaiken kaikkiaan Virralla on 21 sellaista kappaletta, jotka hän on levyttänyt kahteen kertaan. Ja yksi, jonka hän on levyttänyt kolmeen kertaan: valssi Yö kerran unhoa annoit. Sen levytysvuodet ovat 1942, 1948 ja 1963. Se on hyvä esimerkki Virran äänenkehityksestä. Vuosien 1942 ja 1948 versioissakin on eroa. Versiot tangoista Öiset kitarat, vuosilta 1946 ja 1956 sekä Sä et kyyneltä nää vuosilta 1949 ja 1963 olkoot esimerkkinä siitä, mitä tangopuolella tapahtui Olavi Virran äänelle.

Mitä sitten tapahtui? Olavi Virta oli päättänyt ruveta laulamaan "täysjännitteisesti". Granfeltin mukaan "ei Olalla ollut voimia kouluttaa itseään tarpeeksi, eikä hän ollut valmis tekemään juuri mitään äänensä parantamiseksi"4. Oliko hän kouluttanut ääntään vai oliko hän "vain" "laulaja Jumalan Armosta", kuten hänestä myös kauniisti sanotaan. Dallapé-opiston aikoihin, 30-luvun alussa, hänen sanotaan8 ottaneen laulutunteja opettajinaan kanttori Mauno Tamminen ja laulunopettaja Olavi Nyberg, joiden molempien tiedetään8 myös itse laulaneen levylle. Virta itse kertoo ottaneensa varusmiesaikanaan, vuoden 1936 tienoilla, laulutunteja "tunnetun laulunopettajan Schmakoffin johdolla". Kertomansa mukaan hänellä ei ollut varaa maksaa näitä tunteja, ja hän oli saanut opetuksen ilmaiseksi. Opettajan tomera vaimo oli toiminut kassanhoitajana eikä ollut tästä pitänyt, jolloin Schmakoff oli valehdellut vaimolleen, että kyllä maksu olikin suoritettu. Samoihin aikoihin Virta oli liittynyt Karjalan Laulu -mieskuoroon, jonka johdossa oli ollut Väinö Haapalainen2. Olavi Virta itse piti tätä aikaa "sangen kehittävänä" ja "uskoo, että pätevän opetuksen, ohella juuri kuorossa laulaminen"2 antoi hänen äänelleen pohjakunnon.

Vuosien 1945 ja 1946 tienoilla Olavi Virran kerrotaan ottaneen laulutunteja oopperalaulaja Thorild Brödermannilta9.

Pauli Granfelt oli soittanut Olavi Virran kanssa ensimmäisen kerran yhdessä 40-luvun alussa. "Tiivis yhteistyö käynnistyi 1950, jolloin Pavesta tuli Olan yhtyeen viulisti-trumpetisti"4. Granfeltin mukaan Olavi Virta oli niin pitkällä kuin "luonnon antamilla lahjoilla" pääsi. Siis Laulaja Jumalan Armosta? Tosin Granfeltkin mainitsee, että "hän [Virta] sai jotain neuvoja laulunopettajalta". Tarkoittaako Granfelt mahdollisesti, noita jo mainittuja laulutunteja Brödermannilta 40-luvun puolivälin tienoilta? Vai mahdollisesti aikaa 50-luvun puolelta. Kiintoisaa olisi tietää ajankohta ja laulunopettaja, mikä oli ko. opettajan mielipide Virran äänestä, tarvittiinko enää opastusta? Entä Brödermannin? Päätös ryhtyä laulamaan "täysjännitteisesti" oli syntynyt 50-luvun alussa ja siitä oli keskusteltu muiden yhtyeen jäsenten kanssa. Miten Olavi Virta pystyi tekemään tälläisen päätöksen. Pohjasiko hän päätöksen noihin laulutunteihin vai oliko hän "harjoitellut salaa" ja tiesi, että äänessä on varaa. Vaikka Virran äänessä on varmasti paljon "Jumalan Armoakin" niin ei se kaikki voi olla sitä. Kyllä hänen on täytynyt harjoitella myös ahkerasti.

Joidenkin sen "ajan muusikoiden kertoman" mukaan10 Virta harjoitteli aika ajoin "hyvinkin tosissaan".

Vuonna 1958 Olavi Virta tosin totesi Leevi Korkkulalle, ettei harjoittele uusia kappaleita juuri koskaan11. Virta kertomansa mukaan oppi kappaleet muutaman lukemisen jälkeen ja sitten orkesteria seuraten vain lauloi. Tämä siis vuonna 1958, jolloin Olavi Virta varmasti tiesi ja tunsi äänensä ja sen käyttömahdollisuudet. Silloin hän oli jo äänenharjoittelunsa harjoitellut.

Olisiko Olavi Virta "pärjännyt" äänellään muualla kuin valitsemallaan alalla, pystyikö hän laulamaan ns. "parempaa musiikkia". Ainakin hänellä oli "runsaasti klassista musiikkia" levykokoelmassaan, tämän oli Leevi Korkkula havainnut haastatellessaan Virtaa kesällä 1958. Tämä kertoo että ainakin hän oli kiinnostunut muustakin kuin oman alansa musiikista. Vuonna 1963 ilmestyneessä Iskelmä-lehden "Ihailijapostia" palstalla nimimerkki "Laululintu" Petäjävedeltä kysyy Olavi Virralta: "Harrastatteko iskelmien ohella myös vakavampaa musiikkia?" Virran vastaus: "Kyllä vain, sillä harkitsinhan aikoinani oopperalaulajan uraa". Olavi Virran suhde oopperaan on ollut ilmeisesti ristiriitainen. Säveltäjä Jaakko Pullin mukaan3 Virtaa oli yritetty saada oopperaan monta kertaa. Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään Virta kieltäytyy seuraavasti: "Oopperaanko, sinne runkkarien pesään, itseni pilattavaksi? Ei ikinä!" Oopperalaulaja Veikko Tyrväinen, joka oli tavannut Virran sodan aikana ja myös 50-luvulla, oli siinä käsityksessä, että Olavi Virta oli tosiaan harkinnut myös oopperaa3. Ehkä Virran mielipide oopperasta vaihteli hänen mielialansa ja kysyjän mukaan. Em. Iskelmä-lehden "Ihailijapostia" -palstalla Virta nimeää vakavamman musiikin mielisäveltäjikseen Pietro Rossinin ja Leon Cavallon, joiden sävellyksistä hän kertoo pitävänsä "aivan erikoisen paljon".

Tämän alan laulajasuosikikseen Virta mainitsee Beniamino Giglin. Gigli esiintyi lokakuussa 1954 Helsingissä12. Pienenä yksityiskohtana olisi hauska tietää kävikö Olavi Virta katsomassa tätä laulajasuosikkinsa esitystä.

Jos Olavi Virran omasta tuotannosta haluaa hakea ns. taidemusiikin tulkintoja, niin mainittakoon Pjotr Tschaikowskin Romanssi, jonka Olavi Virta levytti Serenadi-nimisenä vuonna 1955. Se on melankolinen tulkinta menetetystä onnesta: "sen hetken muistan menneen kaukaisen, kun luonas istuin hiljaa hyräillen". Tässä menetetyssä hetkessä oli tulevaisuus yhteinen ja onnellinen: "sen laulun sävel hiljaa meille soi ja kauniit onnen haavekuvat mieleen toi". Mutta selittämättä hetki ja onni katoavat. Usko tulevaisuuteen ei kuitenkaan lopullisesti häviä. Vaikka rakastettu on mennyt ja "sydän ja maailma on tyhjä", niin usko rakkauden häviämättömyydestä antaa toivon ja lohdun: "vielä soi tuo sävel hiljainen, mä ymmärrän on rakkaus ikuinen". Tämän kappaleen kuultuaan ymmärtää hyvin, mitä Kauko Käyhkö on tarkoittanut "sydämen sävyllä" Olavi Virran äänessä.

Olisiko Olavi Virta siis pärjännyt oopperassa? Yhdentekevää ja onneksemme hän ei sinne päätynyt, sillä silloin olisivat monet muut laulut ehkä jääneet laulamatta. Oliko hänen äänensä syntynyt "Jumalan Armosta", kovasta harjoittelusta vai vain "päätöksestä" laulaa niinkuin hän lauloi? Varmasti näistä kaikista yhdessä. Mutta jos se oli vain päätös, niin on se ollut yksi parhaista päätöksistä mitä tässä maassa on tehty.

Viimeisen kerran Olavi Virran ääni tallentui levylle 6.6.1966. Kappaleina olivat tangot Sateinen ilta ja Nyt soita balalaikka. Jälkimmäiseen Virta oli tehnyt myös suomalaiset sanat.

7.0 Kansainvälinen tähti

Olavi Virran mahdollisuuksista kansainvälisillä markkinoilla on puhuttu paljon. Pauli Granfelt sanoo muistelmateoksessaan: "Jos Ola olisi hankkinut musiikin pohjatietoja ja oppinut ymmärtämään paremmin nuotteja hänestä olisi voinut kehittyä vaikkapa Frank Sinatran kaltainen kansainvälinen tähti"4. Lokakuussa 1951 Olavi Virta yhtyeineen teki seitsemän viikkoa kestävän Euroopan kiertueen. Elokuussa 1956 Virta teki kolme viikkoa kestävän matkan Levytukku Oy:n johtajan Niilo Saarikon kanssa Amerikkaan. Ensinmainittu on aikalaiskertomusten perusteella ollut lähinnä huviretki, jolla ei pyrittykään "maailmanvalloitukseen" ja esiintyminenkin oli tapahtunut lähinnä omaksi iloksi. Jälkimmäinen oli ollut "palkintomatka" Virralle ja ollut huvi- ja työmatkan yhdistelmä. Levytukku oli myynyt levyjä amerikansuomalaisille ja ilmeisesti työmatkan osuus Virran osalta liittyi myynninedistämiseen.

Amerikan matkalla Virta oli tavannut muutamia amerikkalaisia jazzmuusikoita. Hänen kerrotaan13 tavanneen mm. pianisti Dave Brubeckin ja trumpetisti Chet Bakerin. Muuten matkasta tiedetään ilmeisen vähän, tältä matkalta toi Olavi Virta kuuluisan Ford Fairlanen. Auto oli kertoman3,13 mukaan ostettu yöllä ravintolaillan päätteeksi. Virta oli nähnyt auton yöllä ikkunassa ja ihastunut siihen. Liikkeen omistaja oli sitten saatu jostain paikalle. Auto maksettiin käteisellä, siirrettiin kadulle ja Olavi Virta sai sen käyttöönsä heti.

Kummankaan kiertueen tarkoitus ei siis ollut edistää Olavi Virran "kansainvälistä" uraa. Kansainvälinen ura olisi eittämättä vaatinut myös laulamista englanniksi. Virta onkin laulanut uransa alussa, ja myöhemminkin, muutamia kappaleita englanniksi. Mutta oliko hän opiskellut kieltä ja osasiko hän sitä. Iskelmä-lehden (1963) muistelmissaan Virta itse kertoo rippikoulun jälkeen liittyneensä seurakuntanuoriin ja viettäneensä siellä aikaa "hyvien harrastusten, kuten kielten opiskelun parissa". Toivo Kärki kommentoi Virran englannin taitoa: "Virta ei osannut puhua englantia, mutta laulaa hän sitä osasi!" Mutta pystyykö laulaja välittämään tunteensa esityksiinsä muulla kuin sillä kielellä, johon on kasvanut kiinni? Jo mainittu Carlos Gardel oli espanjalaiselta kielialueelta ja levytti suurimman osan tuotannostaan espanjaksi. Muutamia ranskaksi, joka oli hänen äitinsä kieli. Englantia Gardel ei osannut, vaikka englanniksikin hän on jokusen levyn tehnyt. Hänelle tehtiin englantilaisista kappaleista "foneettiset sanat", jotka Gardel sitten opetteli ja lauloi. Mutta hän oli valittanut, että kuinka hän voi laulaa kielellä, jota ei osaa. Mielestään Gardel ei pystynyt välittämään "tunnettaan" näihin englanniksi laulettuihin levyihin6. Olisiko Tango Desireé yhtä loistava, jos Olavi Virta laulaisi sen englanniksi?

Se että Virran, tai kenenkään muunkaan, kansainvälinen ura olisi kiinni "musiikin pohjatiedoista" tai "nuottien tuntemisesta", ei varmastikaan pidä paikkaansa. Kyse lienee siitä miten jokin tuote markkinoidaan. Olavi Virran kohdalla kansainvälistä markkinointia ei ilmeisesti ole edes yritetty.

Frank Sinatra mainitaan myös usein Virran esikuvana. Jo mainitussa Iskelmä-lehdessä Petäjäveden "Laululintu" kysyy edelleen Olavi Virralta: "Kaikitenkin joudutte kuuntelemaan myös paljon kevyttä musiikkia ? Kuka on lempilaulajanne tällä alueella?" Ja Virran vastaus: "Frank Sinatra, joka on vuosi vuodelta yhä vain parantanut saavutuksiaan. Mielestäni hän on juuri sellainen kyky, jota sopii pitää esikuvana ja oman alueensa ensimmäisenä".

Myös Bing Crosbyn nimi mainitaan usein, kun puhutaan Virran esikuvista. Yleensä ihmiset yrittävät matkia esikuviaan, olla heidän kaltaisiaan. Niin "tavalliset ihmiset" kuin laulajatkin. Olavi Virtaakin ovat vuosien mittaan useat yrittäneet matkia, aina yhtä huonoin tuloksin. Hänellä itsellään ei ollut tarvetta matkia ketään. Ossi Runne on todennut: "Laulajat matkivat esikuviaan. Olavi ei koskaan. Hänellä oli persoonallista annettavaa jokaiseen kappaleeseen. Hän tajusi, että hän pystyy tekemään musiikin omilla ehdoillaan"13. Tämä persoonallisuus, ainutlaatuisuus, "virtamaisuus", on helposti tunnistettavissa lähes hänen koko tuotannossaan. Myös niissä, joita harvemmin kuulee soitettavan, yksi tälläinen on Broadwayn rytmi. Siinä on Olavi Virran sanoitus ja on levytetty 1957. Innoituksen kappaleeseen on ilmeisesti antanut juuri Amerikan matka.

Monet Olavi Virran levytykset kestävät vertailun kenen tahansa "kansainvälisen tähden" levytysten kanssa. Sinatran ja Virran yhteisiä levytyksiä ovat ainakin Begin the beguine, Sanovat sitä ihmeelliseksi (They say it's wonderful) ja Rakasta tai hylkää (Love me or leave me). Nämä eivät ehkä ole aivan terävintä Virtaa, mutta kestävät kyllä vertailun Sinatran versioiden kanssa. Ne eivät ehkä myöskään ole terävintä Sinatraa. Mutta jos näiden kappaleiden perusteella vertaisi Olavi Virtaa ja Frank Sinatraa, niin olisi se varsin imartelevaa - jälkimmäiselle.

8.0 Levytuotanto

Vuonna 1995 valmistunut Olavi Virran levytysten CD-kokoelma käsittää 30 levyä, kaikkiaan 591 kappaletta. Ensimmäiset on levytetty marraskuussa 1938, viimeiset kesäkuussa 1966.

On olemassa muutamia kappaleita, jotka Olavi Virta on mahdollisesti levyttänyt. Asiasta ei ilmeisesti ole täyttä varmuutta. Ko. levyjen etiketit ovat kuitenkin löytyneet Olavi Virran "jälkeen jääneistä papereista"1. Rytmi-levymerkille vuonna 1942 tehdyt "kadonneet levyt" ovat: Sinutko unhoittaisin / Vain ystävyys, Meripoikien lähtö / Keväiset tuulet, Suruinen sävel / Kevään taikaa. Lisäksi CD-kokoelman ensimmäisen osan levyluettelossa mainitaan Columbialle vuonna 1939 tehdyn kaksi koelevytystä: Muistojen kevät ja Onnenhaaveita. Näitä ei aikoinaan julkaistu, eikä koelevyjä ole löytynyt.

Keväällä 1996 löytyi yksi "uusi" Olavi Virran levy. Se on slowfox Meri (La Mer) (Trenet/Lasry). Se on Sointu-yhtiön koelevy ilmeisesti vuodelta 1949. Levyn toisella puolella on samba Cuanto le gusta, joka on vuodelta 1949. CD-kokoelmassa ei ole mainintaa tästä Merestä. Kääntöpuoli on osassa 4/11. Tämän Virran "uusimman" omistaa kaarinalainen "savikiekkokeräilijä" Jarkko Korpela.

Kaiken kaikkiaan Olavi Virran levytuotanto oli uskomattoman laaja. Voidaan kysyä oliko hänen tarpeellista levyttää kaikki levynsä, mahtuiko näihin lähes 600 kappaleeseen epäonnistumisia? Näin jälkipolvien kannalta on onnellista, että Virta levytti niinkin paljon. Mielellään kuuntelisi lisääkin. Epäonnistumisista keskusteleminen on tietysti makuasia. Sellaisia esityksiä, jotka eivät välttämättä sovi Olavi Virran "tyyliin" on ehkä muutamia. Mutta yhtään sellaista ei kuitenkaan löydy, että kuuntelijan tarvitsisi hävetä laulajan puolesta. "Nykyajan" laulajista ja heidän levytyksistään tälläisiä "hävettäviä" tulkintoja löytyy.

Mitkä olivat Olavi Virran suurimmat "hitit"? Kirjassa Olavi Virta - legenda jo eläessään tekijät ovat laatineet 100 suurimman levytyksen listan. He toteavat listan "totuusarvon" olevan suhteellisen. Näin varmaan onkin. Se vaihtelee kuuntelijan mukaan ja mielialojen mukaan. Tässä esityksessä on nostettu Tango Desireé "ylitse muiden". Nostettakoon sen rinnalle Poskivalssi. Siinä missä toisen ihmisen läheisyys Tango Desireétä kuunneltaessa häiritsee, niin Poskivalssissa sitä kaipaa.

Kun Tango Desireé maagisella tavalla vangitsee kuuntelijansa paikoilleen, niin Poskivalssi herättää halun mennä sen pyörteisiin, lähelle toista. Ikäänkuin "puolustustaisteluun" valssin surullista sanomaa vastaan. Jos Desireétä voi kuunnella yhä uudestaan ja uudestaan, niin Poskivalssin ei soisi koskaan loppuvan. Sen toivoisi jatkuvan ikuisesti. Ettei "hetki onnellinen" ja ettei huuma "kun kaunein on yö, kun on kukkiva maa" koskaan loppuisi. Mutta valssi ei anna armoa, kaikki katoaa. Kun Perfidiassa luonnon osan saanut "kuu-ukko käy lohduttamaan", Poskivalssissa luonto näyttää voimansa ja ihminen saa kokea pienuutensa, kaiken katoavaisuuden, elämän hetkellisyyden. Vain kiitävän lyhyet hetket ovat onnea varten. Ja nekin huomataan vasta sitten kun kaikki on jo liian myöhäista, kun hetki on hävinnyt saavuttamattomiin. Olavi Virta saa tämän tunnelman lähes "käsin kosketeltavaksi". Jos Tango Desireé on timantti, niin on Poskivalssi helmi.

9.0 Media

Olavi Virta oli eläessään yleisön suosikki ja myös näin ollen usein lehtien palstoilla. Hän oli hyvää "uutisainesta" silloin kun hänellä meni hyvin. Kun hänen alamäkensä alkoi, oli hän vielä parempaa ainesta lehdistölle, skandaalijutut tunnetusti myyvät paremmin. Tammikuussa 1996 Me Naiset -lehti (numero 2, 5.1.1996) julkaisi Maarit Niiniluodon sinänsä asiallisen artikkelin Toivo Kärjestä, Olavi Virrasta ja Tapio Rautavaarasta. Artikkelin yhteydessä oli värikuva Olavi Virrasta, kuvassa Virta istuu jossain takahuoneessa tumma puku yllään, nojaa kuluneeseen pöytään, katse on luotu alas. Kasvoissa näkyy kaikki ne tuhot, jotka sokeritauti ja alkoholi olivat saaneet aikaan. Kuvateksti kuuluu: "Lavojen kuningas Olavi Virta hurmaa äänellään yhä". Kontrasti on groteski. Aivan kuin haluttaisiin sanoa: "ääni ehkä, mutta muistakaa millaiseksi hän päätyi!" Ei olisi tosiasioiden kieltämistä, jos hänestä tällaisissa yhteyksissä julkaistaisiin saatavilla olevia parempia kuvia.

Virtaa käytettiin häikäilemättä hyväksi hänen loppuaikoinaan. Pauli Granfelt ei anna anteeksi "sensaatiojournalismille" eikä "managereille": "Se oli siivotonta meininkiä. Olaa kannettiin kuin kuihtunutta tervaskantoa lavalta toiselle"4. Kaikki halusivat saada, jotain irti sammuneesta tähdestä, jos ei muuta niin vauhtia omalle uralleen. Eräs uraansa aloitteleva "nykyajan" laulaja meni tapaamaan Virtaa Pispalaan, kun hän oli jo lähes loppu. Kyseinen artisti oli lahjoittanut Virralle kävelykepin. Hymy-lehdessä oli kuva, kun ko. laulaja oli nostanut Virran syliinsä. Hymyn jutussa todettiin "vallan vaihtuvan". Kävelykepin antamisen voisi kyllä vielä ymmärtää, mutta Olavi Virran syliin nostaminen osoitti jo huonoa makua. Olavi Virran "hyötykäyttö" jatkuu yhä edelleen, 25 vuotta hänen kuolemansa jälkeenkin.

Syksyllä 1996 ilmestyi 60-luvun musiikkia ja musiikintekijöitä käsittelevä kirja. Kirjan ensimmäisessä luvussa "kirjailija" kertoo Olavi Virran ja hänen seurueensa villeistä orgioista hotelli Tornissa, kuinka Olavi Virta sai naisen kuin naisen "sormiaan näpsäyttämällä" ja kuinka halventavasti naisia hyväksi käytettiin näissä "Tornin pidoissa". Eloisa on myös "kirjailijan" kuvaus Olavi ja Irene Virran hääpäivästä. Kuinka "Irene Virran katseessa välähti epäilys, aivan kuin hän olisi aavistanut mitä tuleman pitää". Jokainen katsoo hääpäivänään luottavaisesti tulevaisuuteen, ei epäillen. Uskoisin että näin teki Irene Virtakin, katsoi luottaen tulevaisuuteen. Jos naisissa ja Olavi Virrassa jotain totuutta on ja varmasti onkin, niin kyllä jälkimmäinen esimerkki osoittaa jo aikamoista "taiteilijan vapautta". Olavi Virta ei ilmeisesti vieläkään saa anteeksi sitä, että hän oli myös ihminen ja että hänellä oli inhimillisiä heikkouksia. Kirjasta tehdyissä aikakauslehtijutuissa ensimmäinen luku mainitaan teoksen tekijän "kunnianosoitukseksi" Virralle. Olavi Virta sai loppuaikoinaan aivan tarpeeksi tämänkaltaisia "kunnianosoituksia", ei niitä mielestäni tarvita enää. Jos tällä kirjalla jotain sanomaa onkin, niin ensimmäinen luku vie halun jatkaa lukemista ainakin niiltä, joille Olavi Virta on arvokas hänen musiikkinsa eikä inhimillisten heikkouksiensa tähden. Valitettavasti joillekin muistot Virrasta näyttävät edelleen olevan "rahanarvoisia".

10.0 Nykyaika ja Olavi Virta

Olavi Virrasta sanotaan, että hän oli aikansa tulkki "suomalaisten syvimmille" tunteille. Mutta onko hänellä enää mitään annettavaa nykyajan musiikinkuuntelijalle? Voidaan tietysti ajatella, että aika olisi ajanut hänen ohi. Ja musiikkitarjonta on tänä päivänä niin laajaa, että miksi enää Virtaa? Hänen musiikissaan on ainakin yksi hyvä puoli: se ei aiheuta ahdistusta kuuntelijassa, eikä se mielestäni ole aivan vähäinen arvo aikana, jona ihmisillä menee huonommin ja huonommin.

Meillä on tänä päivänä monta hyvää viihdetaiteilijaa, jotka ovat ammattilaisia. Olavi Virtakin oli viihdetaiteilija ja ammattilainen. Mutta pieni ero löytyy ja se on sanassa "viihde". Useimmat nykyajan taiteilijat kyllä viihdyttävät meitä ammattilaisten ottein. Kun kuuntelee Virtaa, tunne siitä, että hän laulaa juuri sinulle, kuuntelijalleen, on vahva. Hän ei ainoastaan viihdytä.

Jälkikirjoitus

Kun Olavi Virta kuoli heinäkuussa 1972, täytin 12 vuotta saman vuoden syyskuussa. Sieltä löytyy ensimmäinen muistikuva Virrasta: "miksi sen piti laulaa siitä varjoisen kujan pojasta ei yhtätoistakaan, miksei kahtatoista!" Se oli ainainen harmituksen aihe, kun sen kuuli. Muita sen aikaisia muistoja ei olekaan, virta vei mennessään ja Olavi Virta häipyi ja kuvaan tulivat sen ajan nuorison suosikit. Joskus parikymppisenä jostain ilmestyi hyllyyn Virran kokoelmalevy Vihreät niityt, sitä tuli joskus kuunneltua. Sitten osui käsiin Käännösiskelmiä -vinyyli. Sekin soi jonkin verran. Sitten hajosi vinyylisoitin, ja niin oli vinyylit vingutettu. Piti hankkia CD-soitin ja kaupanpäälliseksi Vihreät niityt CD-kokoelma. Mutta mitä ihmettä, CD-niityissä oli vain 25 kappaletta! Vinyyliniityillä niitä oli laukannut 32. Petosta! Sama juttu oli Sinitaivas-kokoelman kanssa. Onneksi puuttuvat tulivat sitten Olavi Virran täydellisen CD-kokoelman myötä, siitä "kansan syvien rivien" kiitos niille, jotka ovat olleet hankkeen takana. Olen siis "löytänyt" Olavi Virran täysin kuuntelemalla. Ostin CD:t sitä mukaan kun ne ilmestyivät ja kiinnostuin miehestä laulujen takana.

Tässä esityksestä on jätetty myös paljon oleellista Olavi Virrasta pois, esimerkiksi hänen elokuvatuotantoaan ei ole mainittu lainkaan. Hänen "taustavoimistaan" monet nimet olisivat ansainneet tulla mainituksi. Hänen perhettään, joka varmasti kaikesta huolimatta on ollut hänelle tärkeä, ei ole mainittu juuri lainkaan. Kuvaukset hänen traagisesta kohtalostaan on jätetty pois. Ne toki ovat tiedossani ja ne lienevätkin parhaiten "talletettu" jälkipolville.

Täma kuvaukseni on saattanut tuntua yksipuoliselta "ylistyslaululta" Olavi Virralle ja hänen tuotannolleen. Enkä sitä kielläkään, kyllä tämä on "myöhästynyt fanikirje" Olavi Virralle - Maailman Parhaalle Laulajalle.

Lähdeluettelo

Kirjat

  1. Peter von Bagh, Markku Koski, Pekka Aarnio: Olavi Virta - legenda jo eläessään (1995)
  2. Simon Collier: THE LIFE, MUSIC AND TIMES OF CARLOS GARDEL (1985)
  3. Alan Frank: SINATRA (1984)
  4. Beniamino Gigli: ELÄMÄNI TARINA (1958)
  5. Einari Kukkonen: ELÄMÄÄ JUOKSUHAUDOISSA (1985)
  6. Einari Kukkonen:HILJAA SOIVAT BALALAIKAT (1986)
  7. Pirjo Kukkonen: KIELEN SILKKI, Hiljaisuus ja rakkaus kielen ja kirjallisuuden kuvastimessa (1993)
  8. Kauko Käyhkö: VOI VELJET! KIPPARIKVARTETTI (1971)
  9. Maarit Niiniluoto: TOIVO KÄRKI - SIKS OON MÄ SURUINEN (1982)
  10. Matti Wacklin, Jori Flinck: PAVE JA VIULU, PAULI GRANFELTIN PITKÄ SOITTO (1994)

Lehtiartikkelit

Levyt

Videot

Lähteitä käyttäessäni olen pääsääntöisesti pyrkinyt niihin viittaamaan. Luettelosta käy ilmi kaikki käyttämäni lähteet. "Laajin" Olavi Virrasta ilmestynyt teos lienee von Baghin, Kosken ja Aarnion Olavi Virta - legenda jo eläessään. Kirjaa vaivaa kuitenkin täydellinen lähdeluettelon puuttuminen. Kirjassa vilahtaa useita Virran uraan oleellisesti liittyneitä nimiä ja heidän kommenttejaan ja muisteluita hänestä. Osa näistä muistoista on tullut vastaan myös muista käyttämistäni lähteistä. Olavi Virta -harrastajana olisi mukava tietää ko. kirjassa käytetyt lähteet. Perustuvatko ne kaikki haastatteluihin vai kirjassa mainittujen henkilöiden muistelmateoksiin? Jos ne perustuvat muistelmateoksiin, lähdeluettelon mukaan ne olisivat helpompi jäljittää ja näin harrastajana haluaisi lukea myös muiden muistot Olavi Virrasta ja hänen aikakaudestaan ja muodostaa parempi kuva "kaikesta tapahtuneesta". Tämä ei mitenkään tarkoita, että kyseenalaistaisin kirjan, olkoonkin, että Carlos Gardelin kuolinpaikan maininnassa on tekijöille tapahtunut erehdys. Myös muutamien levytysvuosien kohdalla on poikkeavuuksia, mikäli muut lähteet ovat oikeassa. Nämä tietysti ovat pikkuseikkoja, jotka ovat saattaneet johtua kiireestä.

1 Olavi Virta: Kootut levyt osa 1, esipuhe (kirjoittajan nimeä ei mainita)
2 Iskelmä-lehti 1963 nro 5: Olavi Virta muistelee
3 von Bagh, Koski, Aarnio: Olavi Virta - legenda jo eläessään
4 Wacklin, Flinck: Pave ja viulu, Pauli Granfeltin pitkä soitto (1994)
5 Puhelinkeskustelu Lauri Jauhiaisen kanssa 19. 12. 1996 klo 14.45.
6 Simon Collier: The Life, Music and Times of Garlos Gardel (1985)
7 Kauko Käyhkö: Voi veljet! Kipparikvartetti (1971)
8 Einari Kukkonen: Hiljaa soivat balaikat (1986)
9 Olavi Virta: Kootut levyt osa 3, Pekka Gronow: Esipuhe
10 Helsingin Sanomien kuukausiliite nro 13, 27.6.1992, Leevi Korkkula: Tähti elämän virrassa
11 Helsingin Sanomien kuukausiliite nro 13, 27.6.1992, Leevi Korkkula: Tähti ja kuvapoika
12 Beniamino Gigli: Elämäni tarina (1958)
13 Olavi Virta: Kootut levyt osa 22, Harri Hirvi: Esipuhe

Liite: Kuvia ja ääniä

© (1996-2009) HELMERI PAJUNEN,


Sinullekin muodostui varmaan jonkinlainen mielipide tästä artikkelista. Lähetä se osoitteeseen

Artikkelin kirjoittaja tahtoisi myös kuulla lukijoiden mielipiteitä ja muistoja Olavi Virrasta.