Puutarhojen historiaa

Heli Paalumäki:

Kuviteltu ihme? - Babylonin riippuvat puutarhat

Antiikin ajan kuvaukset
Mesopotamialainen puutarhatraditio ja paratiisimyytti
Kadonneet puutarhat


Koettakaamme mielessämme kuvitella näitä korkeita pengermiä, niiden lukuisia holvikaaria, joita kukkivat köynnökset reunustavat, ja kaikilla pengermillä uhkuvia Aasian - jopa silloisen tunnetun maailman - ihanimpia kukkia, joita runsaiden ja herkullisten hedelmäin painosta notkuvain puiden varjot suojelevat liian paahtavalta auringonpaisteelta. Koettakaamme kuvitella meedialaisen kuningattaren pitävän hoviaan tässä itämaiden ylellisen loiston paratiisissa suuren Babylonin sydämessä. Silloin ehkä saamme jonkinlaisen käsityksen riippuvain puutarhain loistosta ja ihanuudesta.(1)
Babylonin riippuvat puutarhat ovat kaikkein tunnetuin antiikin maailman seitsemästä ihmeestä - ja tieto niistä epävarminta. Historiantutkijat ja arkeologit kiistelevät yhä siitä, olivatko puutarhat ylipäätään olemassa ja jos olivat niin miten ne oli rakennettu. Säilyneet kreikkalaiset ja roomalaiset kuvaukset puutarhoista ovat syntyneet satoja vuosia puutarhojen rakentamisen jälkeen ja ne perustuvat yleensä epävarmoihin lähteisiin. Babylonin raunioilla nykyisen Irakin alueella on myös tehty 1900-luvulla arkeologisia kaivauksia, joissa ei olla varmuudella löydetty sellaisten puutarhojen jäänteitä, joista vanhat kirjoitukset kertovat. Arkeologisten löydösten vähyys ei kuitenkaan vielä tarkoita kertomusten olevan pelkkää tarua, sillä puutarhat ovat helpoimmin häviäviä arkkitehtonisten luomusten joukossa.

Varmaa tietoa siitä, kuka alunperin valikoi nuo maagiset seitsemän kohdetta ja missä tarkoituksessa, ei ole. Vanhimman säilyneen luettelon maailman seitsemästä ihmeestä laati runoilija, sidonilainen Antipatros toisen vuosisadan puolivälissä eKr. Antipatroksen listaan kuuluivat silloin riippuvien puutarhojen lisäksi Babylonin muuri, Zeuksen patsas Olympiassa, Helioksen kolossi Rhodoksella, Egyptin pyramidit, Halikarnassoksen mausoleumi ja Artemiin temppeli Efesossa.(2) Ihmeiden joukkoon on 500-luvulta lähtien luettu myös Faroksen majakka Aleksandriassa, ja Babylonin muuri on vastaavasti jäänyt pois tai esitetty riippuvien puutarhojen kanssa yhtenä ihmeenä.(3)

Antiikin aikana seitsemän ihmettä tulivat tunnetuiksi sellaisten kirjoittajien kuin 100-luvulla eläneen Byzantionin Filonin, ensimmäisellä vuosisadalla eKr eläneiden Diodoros Siculuksen ja Strabonin sekä 37-93 jKr eläneen juutalaisen Flavius Josephuksen ansiosta. Heistä kaksi oli historiankirjoittajia, yksi maantieteilijä ja yksi insinööri. Yhteistä heille oli, että jokaisen käsitykset riippuvista puutarhoista perustuivat jonkun aikaisemmin eläneen kirjoittajan teksteihin, jotka eivät ole säilyneet. Luultavaa on, että kukaan heistä ei ollut itse nähnyt puutarhoja, joten kertomusten paikkansapitävyys riippuu heidän lähteinään olleiden kirjoitusten luotettavuudesta.

Ehkä juuri historiallisen tiedon aukollisuus on lisännyt kiehtovuutta riippuvien puutarhojen kertomukseen; näin ne on voitu tulkita aina kunkin aikakauden tarpeiden mukaan. Keskiajalla oppineiden kirjoitukset ylläpitivät ajatusta seitsemästä ihmeestä mutta samalla laadittiin myös vaihtoehtoisia listoja, jotka perustuivat kristilliseen maailmankuvaan.(4) Renessanssiaikana antiikin seitsemän ihmettä nostettiin taas esiin sivilisaation suurina saavutuksina. Riippuvia puutarhoja alettiin jäljitellä Italian renessanssipuutarhoissa, ja sen jälkeen muoti levisi eri puolille Eurooppaa. Maarten van Heemskerckin (1498-1574) mielikuvituksellisten piirrosten seitsemästä ihmeestä on sanottu vakiinnuttaneen kaanonin lopullisesti. Käsitykset kohteiden yksityiskohdista ovat kuitenkin muuttuneet varsinkin tieteelliseen tarkkuuteen pyrkivän Johann Fischer von Erlachin maalausten ansiosta. Riippuvia puutarhoja kuvanneista runoilijoista voidaan mainita esimerkiksi englantilainen John Milton (1608-74), joka yhdisti ne myyttiin paratiisista.(5) Uusimman ajan kulutusyhteiskunnassa ajatus seitsemästä ihmeestä - ja siitä kahdeksannesta - on löytänyt tiensä jopa kaupalliseen mytologiaan.

Voidaan kuitenkin ihmetellä, miksi Babylon esiintyi peräti kahdesti alkuperäisellä seitsemän ihmeen listalla. Miksi muuri ja varsinkin riippuvat puutarhat ovat jääneet länsimaisen kulttuurin ydinkuvastoon, arvokkaimpien saavutusten joukkoon? Mesopotamian alueen kansojahan jo kreikkalaiset pitivät barbaareina ja Rooman valtakunnan ja kristinuskon synnystä lähtien ne ovat edustaneet toiseutta, eurooppalaisille vierasta ja vaarallista maailmaa.

Vastaaminen tähän on monimutkaista mutta yksi näkökulma avautuu Aleksanteri Suuren (356-323 eKr) legendaarisen hahmon kautta. Kaikki seitsemän ihmettä itse asiassa heijastavat Aleksanteri Suuren valtakuntaa ja sen ydinalueita: Kreikka, Vähä-Aasia, Egypti ja Babylonia. Ensimmäiset luettelot niistä ilmaantuivat luultavasti hänen kuolemansa jälkeen, jolloin imperiumi oli jo hajoamassa. Kirjoitukset seitsemästä ihmeestä pyrkivät omalla tavallaan pitämään koossa kosmopoliittista valtakuntaa nostamalla egyptiläisten ja mesopotamialaisten kulttuurien tuotteet kreikkalaisen taiteen rinnalle. Siten nämä kansat tulivat tavallaan luokitelluksi osaksi sivistynyttä ihmiskuntaa. Hellenistisenä aikana Babyloniakin pyrittiin saamaan osaksi yhteisöä eikä jättämään sen ulkopuolelle.

Toinen seikka, joka yhdisti ihmeitä oli se, että ne kaikki olivat syntyneet Kreikan klassista kautta vastaavalla ajalla. Tuota aikaa n. 600-500 eKr pidettiin hellenismin ja Rooman valtakunnan aikana eräänlaisena kulta-aikana, jonka henkisiä ja aineellisia saavutuksia pidettiin ylittämättöminä. Maailman seitsemän ihmeen tehtävä oli tavallaan muistuttaa siitä, ja samalla ne toimivat mittapuuna oman ajan tuotteiden arvioimisessa. Roomalaisia rakennuksia verrattiin usein seitsemään ihmeeseen ja esimerkiksi Colosseumia on kutsuttu myöhemmin "unohdetuksi" ihmeeksi.

Kreikkalaisille Babylon sijaitsi lähes maailman laidalla, vaikeiden kulkureittien takana. Lukuunottamatta sotajoukkoja vain harvat olivat siellä käyneet, saati nähneet oksan vilahdustakaan riippuvista puutarhoista. Babylonian valtakunnan pääkaupunki sijaitsi Eufrat-joen rannalla tasangolla, jota kutsutaan usein myös Kaldeaksi. Puutarhoja on kutsuttu "Semiramiin riippuviksi puutarhoksi" tarumaisen Semiramis-nimisen kuningattaren mukaan, joka joidenkin kirjoitusten mukaan oli kuningas Nebukadnessar II:n (604-562 eKr) puoliso. Itse asiassa todellinen Semiramis eli Sammuramat oli elänyt ja hallinnut Assyriaa jo noin 800 eKr eli kaksi sataa vuotta aikaisemmin.(6) Riippuvien puutarhojen rakennuttaja olikin todennäköisesti Nebukadnessar II, joka oli uusbabylonialaisen eli kaldealaisen dynastian perustajan Nabopolassarin (625-605) poika. Vuonna 612 eKr hän liittoutui voimakkaiden meedialaisten ja skyyttien kanssa ja tuhosi lopullisesti Assyrian valtakunnan. Nebukadnessar muistetaan ennen kaikkea lukuisista sotaretkistä Egyptiin, Syyriaan ja Palestiinaan sekä juutalaisten pakkosiirrosta Babyloniin 586 eKr (ns. Baabelin vankeus). Pääkaupungissa hän teki huomattavia rakennustöitä. Hän rakennutti mm. suuren Marduk-jumalalle pyhitetyn temppelitornin eli zigguratin, Ishtarin portin sinisine lasikoristeluineen ja uuden palatsin, jonka yhteydessä puutarhojen on ajateltu sijainneen.

Monista mittavista rakennustöistä on säilynyt yksityiskohtaisia tietoja savitauluille tehdyissa nuolenpääkirjoituksissa, joita on säilynyt tuhansittain. Tutkimuskirjallisuudessa väitetään yleensä, että suuresta puutarharakennelmasta ei ole kuitenkaan minkäänlaista mainintaa babylonialaisissa lähteissä. Kai BRODERSENIN mukaan on kuitenkin löydetty kuningas Nebukadnessarin kirjoitus, jossa hän sanoo rakennuttaneensa "poltetuista tiilistä vuorta muistuttavan rakennelman omaksi oleskelupaikakseen, Babylonin muurien väliin."(7) Mutta voisiko tuo vuorta muistuttava rakennelma olla juuri riippuvat puutarhat?

Seuraavassa yritän nähdä Babylonin riippuvat puutarhat ensinnäkin kreikkalaisten näkökulmasta eli heidän, jotka nimesivät puutarhat ihmeeksi. Toiseksi yritän katsoa puutarhoja myös vastakkaisesta suunnasta, mesopotamialaisesta puutarhatraditiosta, käsin ja yritän myös sitä kautta löytää vastauksia, miksi juuri riippuvat puutarhat valittiin seitsemän ihmeen arvokkaaseen seuraan ja miksi juuri ne ovat eniten kiehtoneet länsimaista mielikuvitusta.

Antiikin ajan kuvaukset

Jokainen on kuullut kaikista maailman seitsemästä ihmeestä, mutta harvat ovat ne itse nähneet (...) Tästä syystä kertomuksella voi olla merkittävä ja arvokas tehtävä: se poistaa matkustamisen välttämättömyyden, tarjoaa kauniita ja hämmästyttäviä asioita kuulijalle tämän omassa kodissa ja antaa kyvyn nähdä noita asioita mielessään, jos ei omilla silmillään. Kun ihminen kulkee erilaisissa paikoissa, näkee ne kerran ja menee pois, hän unohtaa heti: teoksien yksityiskohtia ei muista ja muistot yksittäisistä piirteistä ovat erheellisiä. Mutta kun hän tutkii sanallisessa muodossa ihmetyttäviä paikkoja ja niiden rakentamista, ja jos hän tarkastelee koko taitavaa työtä, aivan kuin katsoisi kuvaa peilissä, hän säilyttää mielessään unohtumattomana vaikutelman jokaisesta kuvasta. Syy tähän on, että hän on nähnyt ihmeellisiä asioita mielessään.(8)
Filonin johdanto seitsemän ihmeen esittelyyn voidaan nähdä eräänlaisena "nojatuolimatkailun" puolustuspuheena. Kirjoituksesta käy ilmi, miten tärkeä merkitys on ollut kirjallisilla mielikuvilla. Filonin mukaan mielikuvituksen luomat kuvat ovat vähintään yhtä tärkeitä ja vaikutusvaltaisia kuin kokeminen paikan päällä. Hän halusi epäilemättä tarkalla kuvauksella vakuuttaa kuulijansa(9) puutarhojen ihmeellisyydestä ja luoda näiden silmien eteen elävä kuva kaukaisesta ihmeestä hyvän tarinankertojan tavoin. "Totuuden" selvittämistä ei koettu välttämättömäksi; ainakin jossain määrin riittävää oli kiehtova ajatus, yksityiskohtainen kuvitelma jostakin kaukaisesta puutarhasta, joka voisi olla olemassa. Länsimaisessa 1900-luvun historiantutkimuksessa kertomuksiin, joihin saattaa sisältyä sekä totuutta että kuvitelmaa, on suhtauduttu kaksijakoisesti. Toisaalta kuvauksilla ei ole katsottu olevan historiallista arvoa, jos niiden ei voida osoittaa pitävän täysin paikkaansa. Toisaalta erityisesti seitsemän ihmeen kohdalla kuvauksia voidaan pitää arvokkaina sinänsä, koska ne lopultakin muokkasivat antiikin aikana ja myöhemmin eläneiden länsimaisten ihmisten mielikuvia puutarhoista. Kuvausten perusteella voidaan siis yrittää ymmärtää, millaisiksi puutarhat ajateltiin ja miksi niitä arvostettiin.

Vanhin säilynyt kuvaus riippuvista puutarhoista ei löydy Filonin kirjoituksesta vaan Diodoros Siculuksen historiateoksesta Bibliotheca Historica. Diodoros kertoi seuraavan kuvauksen riippuvista puutarhoista perustuvan Kleitarkhoksen ja Ktesiaan tietoihin. Kleitarkhos oli Aleksanteri Suuren historioitsija, joka eli vuoden 275 eKr tietämissä. Hänen ei tiedetä juurikaan matkustelleen vaan hänen tietonsa on arveltu perustuneen Aleksanteri Suuren sodista Babyloniasta palanneiden sotilaiden kertomuksiin. Ktesias puolestaan oli Vähä-Aasiasta kotoisin ollut lääkäri, joka joutui sotavangiksi ja palveli Persian hovissa 400-luvulla eKr. Kokemuksistaan Ktesias kirjoitti 24-osaisen historiallisen tarinakokoelman nimeltä Persika. Tuo teos on kauan sitten hävinnyt mutta siitä on säilynyt fragmentteja mm. Diodoroksen kirjoituksissa. Näistä kuvauksista päätellen riippuvat puutarhat eivät olleet "riippuvia" lainkaan vaan puut kasvoivat ylöspäin portaittaisesti tehdy korkean rakennelman tasanteilla:

Akropoliin vieressä oli myös riippuvat puutarhat, kuten niitä sanotaan, joita ei ollut rakentanut Semiramis vaan eräs myöhempi syyrialainen kuningas miellyttääkseen yhtä vaimoistaan, koska tämä, niin sanotaan, oli syntyperältään persialainen ja kaipasi vuoristoniittyjä, ja oli pyytänyt kuningasta jäljittelemään istutetun puutarhan avulla Persialle ominaista maisemaa. Puiston sivut olivat neljä pletriä joka puolelta ja koska puutarha jyrkkeni kuin mäenrinne ja useat osat rakenteesta kohosivat toisistaan kerros kerrokselta, kokonaisuus muistutti teatteria. Kun kohoavat terassit oli rakennettu, niiden alle oli tehty huoneita, jotka kannattivat koko istutetun puutarhan painon ja nousivat vähän kerrallaan toistensa yläpuolelle, ja ylimmäinen huone, joka oli 50 kyynärää korkea, kannatti puiston laajimman tasanteen, joka ulottui kaupungin ympärysmuurien tasalle. Suurella vaivalla rakennetut seinät olivat 22 jalkaa paksut kun taas käytävä niiden välissä oli kymmenen jalkaa leveä. Huoneiden katoissa kulki 16 jalkaa pitkiä ja neljä jalkaa leveitä kivipalkkeja. Katossa näiden palkkien yläpuolella oli kerros ruokoa ja suuri määrä bitumia, tämän yläpuolellä sementillä tuettuja poltettuja tiiliä ja kolmantena kerroksena lyijylevyjä, jotta yllä olevan maan kosteus ei tunkeutuisi alaspäin. Tämän kaiken päälle maata oli kasattu niin paljon että se oli riittävän syvää korkeimmillekin puille; ja tasoitettuun maahan oli istutettu tiheästi kaikenlaisia puita, jotka joko suuren kokonsa tai muun viehätysvoimansa ansiosta voisivat miellyttää katsojaa. Ja koska kaikki toistensa viereen sijoitetut huoneet olivat valoisia, niissä oli monia sanoinkuvaamattoman hienoja kuninkaallisia oleskelutiloja, ja siellä oli myös huone, joka oli avoin katosta ja jossa oli koneita puutarhojen kastelua varten. Koneet nostivat runsaita määriä vettä joesta, vaikka kukaan ulkopuolelta ei sitä voinut nähdä.(10)
Diodoroksen kuvauksessa näkyy vaikeus kuvata pelkkien sanojen avulla jotakin rakennelmaa. Viittaaminen kreikkalaisille tuttuihin asioihin onkin siksi ymmärrettävää. Akropoliilla saatettiin tarkoittaa temppeli- ja hallintoaluetta, ei varmaankaan kukkulaa, sillä kaupunki oli hyvin tasainen. Diodoroksen mukaan puutarha olisi siis ollut kooltaan n. 120 x 120 metriä ja reunoiltaan se kohonnut mäenrinteen tavoin. Vertaus kreikkalaiseen teatteriin luo mielenkiintoisia mielikuvia, sillä se muistuttaa etäisesti arkeologisia kaivauksia Babylonissa 1970-luvulla tehneen professori D.J. Wisemanin ehdotusta riippuvien puutarhojen ulkonäöksi. Wiseman on esittänyt, että puutarhat olisivat sijainneet Eufrat-joen rannalla yhden Nebukadnessarin ja hänen kuningattarensa asuinrakennuksen vieressä.(11) Diodoroksen mainitsemia oleskeluhuoneita ei kuitenkaan Wisemanin piirroksessa ole ja niinpa rakennelma on kuviteltu myös zigguratin muotoiseksi eli baabelin tornia muistuttavaksi. Sellaisen rakennelman jäännöksiä ei kuitenkaan ole löydetty. Olisi luultavaa, että esimerkiksi Herodotos, joka muuten kuvaa Babylonia Historiassaan, olisi kertonut korkeasta zigguratin muotoisesta puutarhasta, joka kohoaa muiden rakennusten yläpuolelle. Herodotos kuitenkin vaikenee täysin puutarhoista.

Toinen tunnettu teksti on maantieteilijältä. Strabonin kirjoitus perustuu Aleksanteri Suuren mukana Intiaan purjehtineen merikapteeni Onesikrituksen tietoihin, joiden arvellaan voivan sisältää myös silminnäkijätietoja. Strabonin siteeraama kuvaus poikkeaa selvästi edellisestä, sillä hänen mukaansa puutarhoja ei ollut rakennettu terasseille vaan pylväiden kannattamille holvikaarille:

Myös Babylon sijaitsee tasangolla, ja sen muurien ympärysmitta on 385 stadionia. Sen muurien paksuus on 32 jalkaa; korkeus tornien välissä on 50 kyynärää; tornien korkeus on 60 kyynärää; ja käytävä muurin huipulla on niin leveä, että neljän hevosen vetämät sotavaunut pystyivät helposti ohittamaan toisensa; ja on tunnettua, että muuri sekä riippuva puutarha kuuluvat maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Puutarha on muodoltaan nelikulmio, ja jokainen sivu on neljä pletriä pitkä. Se koostuu kaariholveista, jotka on toinen toisensa perään sijoitettu kuutiomaisille perustuksille. Kuutiomaiset rakenteet on tehty poltetusta tiilestä ja asfaltista, kuten holvikaaretkin, ja ne on koverrettu ja täytetty mullalla niin syvältä, että suurimpienkin puiden juurilla on tilaa. Nousu ylemmille tasanteille tapahtuu portaita pitkin ja näiden portaiden vierellä kulki kierteitä, joita pitkin tähän työhön määrätyt ihmiset kuljettivat vettä jatkuvasti Eufratista ylös puutarhaan, koska tämä stadionin levyinen joki virtaa kaupungin halki ja puutarha sijaitsee sen rannalla."(12)
Diodoroksen ja Strabonin kuvaukset puutarhojen rakenteista yhtenevät suurin piirtein koon ja rakennusmateriaalien suhteen. Strabon puhuu kuitenkin holvikaarista eikä terasseista ja hänen mukaansa kastelu hoidettiin ihmisvoimin. Niin tunnollisena kuin Strabonia maantieteilijänä pidetäänkin, hänen voidaan todeta liioitelleen suuresti Babylonin kaupungin ympärysmittaa, joka oli hänen mukaansa peräti 74 kilometriä. Se ei kuitenkaan ole poikkeuksellista, koska muutkin kirjoittajat, kuten Herodotos, ovat kuvanneet Babylonia suureksi kaupungiksi. Herodotoksen kuvausten perusteella se olisi itse ansainnut tulla kutsuksi yhdeksi seitsemästä ihmeestä - ja näin itse asiassa tapahtuikin. Useissa antiikin ajan seitsemän ihmeen luetteloissa Babylon kokonaisuudessaan mainitaan niistä yhdeksi.(13) Se oli maailman suurin kaupunki ja Nebukadnessarin teettämillä kullalla koristelluilla palatseilla ja temppeleillä, muurista puhumattakaan ei liene ollut kilpailijaa muiden samanaikaisten kaupunkien joukossa.

Byzantionin Filonin kirjoitus seitsemästä ihmeestä levisi aikoinaan hyvin laajalle alueelle ja vaikutti paljon kaanonin syntyyn. Filonin kuvaus ei silti tuo selvyyttä riippuvien puutarhojen ominaisuuksiin, pikemminkin päinvastoin: koko puutarhojen olemassaolo on kyseenalaistettu sen epäluotettavuuden vuoksi. Filon oli insinööri, ja hän tuntuu seuraavassa lähinnä pohtineen, miten puutarhojen rakentaminen maanpinnan yläpuolelle olisi ylipäätään mahdollista, ja kirjoittaneen sitten luottaen mielikuvitukseensa ja tuntemiinsa teknisiin ja arkkitehtonisiin periaatteisiin. Lopputulos muistuttaakin hänen oman aikansa Egyptin kastelujärjestelmiä:

Riippuvat puutarhat maan pinnan yläpuolisine kasveineen kasvaa ilmassa. Puiden juuret on istutettu kattotasanteille eikä maan pinnalle. Tällainen on niiden rakennustekniikka. Koko rakennelma on sijoitettu kivipaaseille maanpinnan yläpuolelle. Koko alustan peittävien paasien päällä on palmuhirsiä, joiden väliin jää vain hyvin kapea tila. Tämä puulaji on ainutlaatuista, sillä se ei lahoa ja koska se kosteana ja raskaan painon alla taipuu ylöspäin. Se myös antaa ravintoa haarautuville juurille, jotka kasvavat siihen kiinni. Nämä pohjalevyt on lastattu suurella määrällä multaa, johon on istutettu leveälehtisiä puita, joita tavataan yleensä puutarhoissa, kaikenlaisia kukkia jokaista laatua ja, lyhyesti sanottuna, kaikkea, mikä eniten miellyttää silmää ja tuottaa iloa ja nautintoa. Koko alue on rakennettu samalla tavoin kuin vakaa maa ja on yhtä sopiva jalostamiseen ja lisäämiseen (...) Vesivirrat, jotka tulevat ylhäälle sijoitetuista lähteistä, virtaavat osittain suoraan alaspäin ja pakotetaan osittain ylöspäin siltoja ja spiraaleja myöten; ne virtaavat ylöspäin mekaanisen voiman ansiosta, koneiden suorittaman kiertoliikkeen tuloksena. Vesi kerääntyy lukemattomiin suuriin altaisiin ylhäällä ja kastelee koko puutarhaa kyllästäen kasvien syvimmät juuret ja pitäen koko viljelysmaan jatkuvasti kosteana. Niinpä ruoho on ikuisesti vihreää ja hento-oksisten puiden lehdet kasvavat ja vihannoivat jatkuvan kosteuden ansiosta. Johtuen siitä, että maan alla verkkomaisena kasvava juuristo pysyy jatkuvasti kylläisenä ja imee runsaasti tarjolla olevaa vettä, puut voivat kasvaa korkeiksikin, sillä ne ovat lujasti ja varmasti kiinni maassa. Se on yltäkylläistä kuninkaallista elämää ilmentävä taideteos, ja sen huomiotaherättävin piirre on, että viljeleminen tapahtuu katsojien päiden yläpuolella.(14)
Filon kuvasi sellaisiakin asioita, joiden luulisi olevan selviä vähänkin kasvien kasvatusta tunteville. Yksityskohtaisuudella hän on saattanut tavoitella paitsi teknillistä tarkkuutta myös sivistyksellisiä päämääriä ja toimia tavallaan arkkitehtuurin ja puutarhakulttuurin asiantuntijana. Filonin kuvauksessa kasvillisuuden moninaisuus ja rehevyys on erityisen keskeisellä sijalla. Voitaisiin ajatella, että yksi syy tähän korostukseen oli kreikkalaisten huoli omasta luonnonympäristöstään. Kreikassa ja muualla Välimeren ympäristössä puiden hakkuiden aiheuttama eroosio alkoi jo 600-luvun puolivälissä ja pari vuosisataa myöhemmin Ateenan tyranni Peisistratos määräsi talonpojat kasvattamaan oliivipuita, koska oliivi oli ainoa, joka pystyi kasvamaan karussakin maaperässä ja sitomaan siten vähäistä maa-ainesta. Myös oppineet, kuten Herodotos ja Platon kirjoittivat kasvillisuuden köyhtymisestä ja eläinten vähenemisestä.(15) Riippuvien puutarhojen "ikuisen vihreyden" ja fantastisen rehevyyden kuvitteleminen sai ne varmasti tuntumaan sitäkin houkuttelevammilta kun Välimerta reunustavien vuorten tuuheat metsät olivat hyvää vauhtia häviämässä.

Tähänastiset kuvaukset riippuvista puutarhoista ovat olleet kaikki enemmän tai vähemmän epäluotettavia. Ne ovat perustuneet toisen tai kolmannen käden tietoihin, usein Aleksanteri Suuren sotilaiden kertomiin, kenties keksittyihin tarinoihin. Niiden perusteella olisi vaikea sanoa, oliko puutarhoja olemassa vai onko kyse keksitystä tarinasta. Vielä on kuitenkin yksi todistaja kuulematta: Berossos. Berossos oli syntynyt Kaldeassa mutta muutti myöhemmin asumaan Kosin saarelle Kreikkaan. Noin vuonna 280 eKr Berossos kirjoitti teoksen Babyloniaca tarkoituksenaan selittää Mesopotamian vanhaa kulttuuria kreikkalaisille. Hänen on arvioitu eläneen Aleksanteri Suuren kuoleman ja vuoden 268 välisenä aikana eli joka tapauksessa yli kaksi sataa vuotta Nebukadnessarin jälkeen.(16) Varteenotettaviksi lähteiksi Berossoksen kirjoitukset tekee se, että hän toimi Marduk-jumalan pappina Babylonissa ollessaan. FINKELIN mukaan hänellä oli tästä syystä ensikäden tietoa sumerilaisesta ja akkadilaisesta savitaulukirjallisuudesta, jota oli kirjoitettu silloin jo yli tuhannen vuoden ajan ja jota yhä kirjoitettiin Babylonin akatemioissa. Berossoksen oppineisuus ja ennustustaito tunnettiinkin myös Ateenan gymnasionissa. Koska kreikkalaiset kuitenkin pitivät muita kansoja barbaareina, kirjaa tuskin luettiin heidän keskuudessaan kovinkaan laajasti, eikä se ole säilynyt nykypäiviin. Sen sijaan toiset kirjoittajat ovat siteeranneet teosta, ja sitä kautta siitä on säilynyt joitakin osia, joista ilmenee niiden perustuvan pitkälti nuolenpääkirjoituksiin.(17) Muistiinpanojensa joukossa Berossus mainitsi myös Nabouchodonosorouksen eli Nebukadnessar II:n riippuvat puutarhat Babylonissa, ja näitä kohtia juutalaisten historian ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen kirjoittanut Flavius Josephus siteerasi (lainausmerkkeihin erotettuna) kahdessakin kirjoituksessaan:

Hän (Nebukadnessar) myös rakensi korotettuja paikkoja kävelemistä varten, kivestä, ja rakensi ne niin, että sinne voitiin istuttaa kaikenlaisia puita. Hän rakensi myös niin kutsutun parvekepuutarhan, koska hänen vaimonsa oli kasvanut Meedian palatseissa ja kaipasi sellaista, joka oli tavallista tämän omassa maassa.(18)

(...) ja tähän palatsiin hän rakensi hyvin korkeita kivipilareilla tuettuja kattotasanteita ja istuttamalla niin kutsutun parvekepuutarhan, ja täyttämällä sen kaikenlaisilla puilla hän loi tarkalleen vuoristoista maata jäljittelevän vaikutelman. Tämän hän teki miellyttääkseen kuningatartaan, koska tämä oli kasvanut Meediassa ja kiintynyt vuoristoiseen maisemaan.(19)

Kuvaus on lakoninen mutta juuri siksi mielenkiintoinen. Berossos ei erityisesti korostanut puutarharakennelman ihmeellisyyttä vaan ikään kuin vain totesi niiden olleen osa Nebukadnessarin palatsia ja muistuttavan meedialaista vuoristomaisemaa, aivan kuin se olisi ollut täysin luonnollista. Kirjoituksissa viitataan kuninkaan rakentaneen puutarhat huomionosoituksena puolisoaan kohtaan ja myytissä niitä on näin ollen pidetty romanttisen rakkauden symbolina. Mesopotamialaiset lähteet eivät kerro Nebukadnessarin vaimoista mutta on hyvin mahdollista, että kuninkaallinen avioliitto todellakin solmittiin meedialaisten ja babylonialaisten liittolaisuuden sinetiksi. Toisaalta on muistettava, että nuolenpääkirjoituksen mukaan Nebukadnessar oli tehnyt rakennelman "omaksi oleskelupaikakseen". Puutarhoja on kuitenkin jo kaikkein varhaisimmissakin kulttuureissa kulttuureissa pidetty mm. hedelmällisyyden vertauskuvana. Onkin täysin mahdollista, että mesopotamialaiset kuninkaat rakennuttivat puutarhoja puolisoilleen, ei ehkä niinkään kiintymyksestä vaan niihin liittyvien monien symbolisten ja uskonnollisten merkitysten vuoksi.

Berossoksen ja muidenkin kirjoittajien mukaan puutarhojen rakentamisessa pyrittiin jäljittelemään meedialaista vuoristomaisemaa. Tämä voi tarkoittaa ensinnäkin meedialaista luonnonympäristöä tai sitten siellä olevia puutarhoja. Puutarhojen voisi hyvinkin ajatella olleen rakennettu vuoriston rinteille, kuten nykyäänkin samalla seudulla, tai muistuttavan rakennustavaltaan vuorta. Herodotoksen, Strabonin ja Ksenofonin monista kirjoituksista käy ilmi, että meedialaiset olivat 600-luvulla varsin huomattavana pidetty kansa, joka eli Kaspianmeren lounaispuolella, Babyloniasta koilliseen. Tuon seudun luonnonympäristöä Strabon kuvaili ylenpalttisen reheväksi:

Mutta Hyrcania on erittäin hedelmällinen ja laaja alue... viiniköynnös tuottaa amforan viiniä, viikunapuu 60 medimniä, vilja kasvaa korsista putoavista siemenistä, mehiläisillä on pesänsä puissa ja lehdiltä putoilee hunajaa; ja tällaista on myös Medianessa Meediassa.(20)
Meediaa pidettiin siis hyvin hedelmällisenä ja vuoristoisena seutuna. Sen sijaan ei tiedetä, millaisia puutarhoja siellä oli. Myöhemmistä persialaisista kuninkaista tosin tiedetään, että kesäisin he pakenivat kuumuutta Meedian vanhaan pääkaupunkiin Ecbataneen, ja siellä on sanottu olleen Zagros-vuorten rinteille rakennettuja terassipuutarhoja.(21) Riippuvilla puutarhoilla on saattanut olla siten konkreettisia esikuvia, joista ei ole säilynyt minkäänlaista kuvausta tai raunioita.

Mesopotamialainen puutarhatraditio ja paratiisimyytti

Nebukadnessarin riippuvia puutarhoja on perusteltua lähestyä myös toisesta suunnasta eli ikivanhasta mesopotamialaisesta puutarhatraditiosta käsin. Vanhoista sumerilaisista, assyrialaisista ja babylonialaisista puutarhoista on nimittäin säilynyt sekä kirjallisia että kuvallisia lähteitä. Persialaisilla on lisäksi ollut tärkeä asema niin kielellisenä kuin kulttuurisenakin tradition siirtäjänä. Persiankielinen sana puutarha, pairidaeza, tarkoitti muureilla (daeza) ympäröityä aluetta (pairi). Puutarha saattoi olla joko hedelmätarha tai tätä suurempi metsästyspuisto, jossa villieläimet käyskentelivät puiden lomassa. Persiasta sana omaksuttiin kreikan kieleen, paradeisos ja latinaan, paradisus. Keski-englannin kielessä sana paradis on esiintynyt ensimmäisen kerran vuonna 1175, tällöin eräässä Raamatun lauseessa.(22)

Tiedetään, että jo sumerien ajasta lähtien puutarhat ovat liittyneet myyttiin paratiisista. Varhaisessa sumerilaisessa myytissä puhutaan Dilmun-nimisestä maasta, jonka auringonjumala Utu muutti paratiisiksi (puutarhaksi). Gilgamesh-eepoksessa, jonka esikuva eli 2700-luvulla eKr, esiintyy myös myytti jumalten puutarhasta, jossa kasvaa "kuolemattomuuden puu". Sumerilaisille ja babylonialaisille tämä puutarha oli maanpäällinen rauhan ja runsauden tyyssija, jossa elivät ne, jotka olivat ansainneet kuolemattomuuden. Juutalaiset omaksuivat sanan paradeisos tarkoittamaan Eedenin puutarhaa, joka oli aikojen alussa sijainnut täydellisen harmonian olotila. Juutalaiset toivoivat tämän menneen kulta-ajan syntyvän uudelleen maan päälle.(23) Vasta kristittyjen Uudessa testamentissa paratiisiksi on kutsuttu kuolemanjälkeistä tilaa eikä menneisyydessä sijainnutta puutarhaa. Suomenkielisessä Raamatussa paratiisi-sana esiintyy ainoastaan Uudessa testamentissa ja viittaa Jumalan valtakuntaan, siis tuonpuoleiseen, kun taas Eedenistä puhutaan aina ensimmäisenä "puutarhana".

Mesopotamian alueen kulttuureissa puiden istuttaminen ja puutarhanhoito olivat pyhiä ja niitä arvostettiin ilmeisesti yhtä paljon kuin sodankäyntiä. Valloitusretket ja puutarhojen viljely liittyivät muutenkin toisiinsa, sillä ne olivat keinoja tuoda uusia kasvi- ja eläinlajeja kotimaahan Tästä on jäljellä Nebukadnessar II:n kirjoituksia mutta jo useat aikaisemmatkin hallitsijat ovat savitauluilla säilyneissä teksteissä kertoneet tuoneensa valloittamistaan maista puita ja kasveja puutarhoihinsa. Varhaisimmat kirjalliset tiedot ovat peräisin toisen vuosituhannen lopulta eKr. Assyrian kuningas Tiglatpileser kertoi SINISALON mukaan eräässä kirjoituksessa, että hän oli tuottanut valloittamistaan maista valtakuntansa puistoihin puulajeja ja puutarhakasveja, joita hänen esi-isiensä aikana ei lainkaan ollut kasvatettu. Hän hankki myös puutarhoihinsa erilaisia eläimiä, kuten norsuja, villihärkiä ja hirviä, sekä vesieläimiä ja kaloja, jotka oli sijoitettu valtaviin lammikoihin. Viittaus esi-isiin osoittaa, että tämänkaltaisilla eläinpuistoilla oli jo silloin pitkä perinne Assyrian maassa.(24)

Kuningas Sargon II rakensi vuosina 713-708 eKr uuden pääkaupungin palatseineen nykyisen Khorsabadin paikalle. Rakennusten raunioista on löydetty seiniä koristaneita korkokuvia, jotka esittivät palatsin yhteydessä sijainnutta puutarhaa. Sargon II:n poika Sanherib rakensi myös Ninivessä sijainneen palatsinsa viereen puutarhan 600-luvun alussa. Tästä on säilynyt kuvaus, jossa kertojana on kuningas itse ja jossa hän sanoo rakentaneensa puutarhan "alamaisiaan varten" ja istuttaneensa sinne mm. egyptiläisten ja heettiläisten käyttämiä yrttikasveja, eri kansojen hedelmäpuita ja mausteita ja sitruspuita. Sanherib kuvasi myös puutarhansa kastelujärjestelmää, jonka avulla vesi johdettiin peräti puolentoista tunnin matkan päästä Husur-joesta. Sanheribin mukaan hänen puutarhansa "menestyi erinomaisesti jumalien suojeluksessa."(25)

Vanhin tunnettu puutarha, joka on yhä jäljellä on Kyyroksen puutarha Pasargadaessa Susassa nykyisen Iranin alueella. Kyyros, Persian valtakunnan perustaja, kukisti meedialaiset 550 eKr mutta omaksui vaikutteita meedialaisesta puutarhatraditiosta. Historioitsija Ksenofonin kertoman mukaan Kyyroksella oli laaja metsästyspuisto, jossa puut oli istutettu muotopuutarhan tyyppisesti suoriin riveihin ja jonka kastelukanavat jakoivat neljään osaan:

Kertomus jatkuu niin, että kun Lysander tuli hänen luokseen (...) Kyyros henkilökohtaisesti näytti hänelle "paratiisiaan" Sardiissa. Lysander ihaili puiden kauneutta, tilan luomisen tarkkuutta, rivien suoruutta, kulmien säännöllisyyttä ja heidän kulkuaan ympäröivien suloisten tuoksujen runsautta; ja tätä ihmetelläkseen hän sanoi, "Kyyros, ihailen todellakin tätä ihanuutta mutta vielä enemmän työntekijöidesi taitoja mitata ja järjestää kaikki niin täsmällisesti." Kyyros ilahtui tämän kuullessaan ja sanoi "Niin, Lysander, koko mittaaminen ja järjestäminen on omaa työtäni, ja tein myös joitakin istutuksista." Lysander kysyi huomioiden hänen pukunsa kauneuden ja parfyymin ja kaulanauhansa ja rannerenkaittensa loiston, "Istutitko tosiaan tämän omin käsin?" "Hämmästyttääkö se sinua", kysyi Kyyros vastaukseksi. "Vannon auringonjumalan kautta että ollessani terveenä en milloinkaan istu päivälliselle työskentelemättä ensin ankarasti jonkin sotaan tai maanviljelyyn liittyvän työn parissa tai rasittamatta itseäni muulla tavalla."(26)
Puutarhassa työskentelyä pidettiin siis myös Persiassa sopivana kuninkaille, yhtä arvokkaana kuin valloitusten suunnittelua ja sodankäyntiä. Tätä taustaa vasten ei vaikuta lainkaan yllättävältä tai epätodennäköiseltä, että myös Nebukadnessar olisi rakentanut palatsinsa yhteyteen puutarhan. Hämmästyttävää pikemminkin olisi, jos hän ei sellaista olisi rakentanut.

Sekä Sargonin että Sanheribin puutarhoista kertovissa teksteissä kerrottiin heettiläisten maassa sijainneen Amanus-vuoren olleen molempien esikuvana. Voidaan olettaa, että Nebukadnessarin pyrkimys jäljitellä vuoristoa omassa puutarhassaan ei ollut niinkään meedialaisen puolison inspiroima vaan vuoristoon liittyi yleisempiä symbolisia merkityksiä, joita tavoiteltiin monissa valtaa ja julkista hallintoa edustavissa rakennuksissa. Tiedetään, että paratiisimyyttiin on kuulunut myös ajatus pyhästä vuoresta, joka on neljän virran alkulähde. Vuori ja neljä virtaa (Eufrat, Tigris, Niili ja Indus), jotka jakavat maan neljään osaan, ovat toistuneet eri muodoissa niin keramiikassa kuin rakennustaiteessa. Esimerkiksi babylonialaisten porrastettujen temppelitornien, zigguratien, on tulkittu kuvaavan todennäköisesti pyhää vuorta, joka yhdistää maan ja taivaan.(27) Tämä saattaa olla yksi selitys sille, miksi riippuvien puutarhojenkin ajateltiin olevan zigguratin kaltainen rakennelma; tiedettiin temppelitornien rakennetun vuorien kaltaisiksi ja kirjoituksissa myös puutarhojen esikuvaksi mainittiin vuori. Mielikuvat ovat näin todennäköisesti sekoittuneet toisiinsa. Mutta vaikka oletukselle tornimaisista puutarhoista ei liene reaalisia perusteita, ovat puutarhat voineet liittyä vuoristosymboliikkaan toisella tavalla, esimerkiksi vuoren rinnettä jäljittelevien terassirakennelmien avulla.

Kadonneet puutarhat

Voisiko ihminen saada aikaan mitään niin mahtavaa ja pysyvää kuin luonnon muokkaama maisema: vuoret ja metsä? - Maailman seitsemän ihmettä on nähty tulokseksi eräänlaisesta sopuisesta kilpailuhengestä luonnon kanssa.(28) Arkkitehtien ja kuvanveistäjien työtä on kenties siivittänyt halu muuttaa visionsa joksikin ajattomaksi, joka säilyisi heidän oman kulttuurinsakin tuhoutuessa. Jälkiviisaasti voidaan tietysti todeta, että useimmat antiikin maailman seitsemästä ihmeestä eivät ole säilyneet maanjäristysten tai sotien aiheuttamista tuhoista. Aikaa ovat uhmanneet ainoastaan pyramidit. Silti voidaan sanoa, että unelma jonkin kuolemattoman teoksen aikaansaamisesta - ja kenties myös tuon unelman kestämättömyys - on lisännyt seitsemän ihmeen viehätystä.

Riippuvat puutarhat ja ajatus kadonneesta paratiisista voidaan yhdessä nähdä länsimaisena myyttinä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, joka perustuu viattomaan sopusointuun. Riippuvat puutarhat on nähty täydellisenä onnentilana, jossa etuoikeutetun yksilön ei tarvitse rasittaa itseään vaan muu luomakunta täyttää kaikki toiveet. Riippuvien puutarhojen tarinan suosio voitaisiinkin tiivistää siihen, että puutarhat ovat edustaneet ihmisen konkreettista yritystä palauttaa kadonnut paratiisi täyteen rehevyyteensä.

Nouskaamme siis mielikuvituksessamme pitkin leveitä portaita Mesopotamian pitkän kesän kiduttavan terävästä valosta ja kiusallisesta helteestä jonkin tällaisen holvikammion varjoon. Vajoamme pehmeälle divaanille ja tunnemme, miten pengermäin iäti raikas ja kasteltu kasvullisuus huokuu ihanasti vilvoittaen kuivaa, kuumaa ilmaa kasvoihimme. Soittoniekat houkuttelevat soittokojeistaan lempeitä säveleitä, orjat täyttävät pienimmänkin toivomuksemme jo ennen kuin ehdimme lausua sen ääneen ja korviimme kantautuu heikentyneenä jättiläiskaupungin kohu. Silloin, silloin olemme varmasti valmiit sanomaan riippuvia puutarhoja maailman ihmeeksi, maailman suurimpana hallitsijana pelätyn ja kunnioitetun kuninkaan arvoiseksi luomaksi.(29)

 

Puutarhojen historiaa
 

1. "Babylonin riippuvat puutarhat."- Muinaisajan ihmeet 8/1934. Suomeksi toimittaneet Ilmari Jäämaa ja Mika Waltari.

2. Kai Brodersen, Die Hängenden Gärten von Babylon. - Die Geschichte der Gärten und Parks. Herausgegeben von Hans Sarkowicz. Frankfurt am Main 1998, 38.

3. John & Elizabeth Romer, The Seven Wonders of the World. A History of the Modern Imagination. London 1995, 51. Todennäköisesti ensimmäinen henkilö, joka kutsui Pharoksen majakkaa yhdeksi seitsemästä ihmeestä oli Gregorius Toursilainen (536-594). Peter C. Clayton & Martin J. Price: "Epilogue: Some Forgotten Wonders". -The Seven Wonders of the Ancient World. Edited by Peter A. Clayton & Martin J. Price. London 1988, 163.

4. Kirstityt ehdottivat listalle mm. Jerusalemin temppeliä ja Nooan arkkia. Ks. Clayton & Price 1988, 161-163.

5. Ks. John Milton, Paradise Lost vuodelta 1667.

6. Antero Sinisalo, Puutarhataiteen historian perusteet. Luennot 1966-1986. Toimittanut Maunu Häyrynen. Viherympäristöliiton julkaisu 6/1997, 15. Ks. myös Herodotos, Historia, I, 184.

7.  Brodersen 1998, 39. Myös muuri oli rakennettu tiilistä, ks. Herodotos, Historia, I, 179.

8. Byzantionlainen Filon, Seitsemästä ihmeestä, Johdanto, 1,2. Suomentanut H.P. Hugh Johnstonen englanninkielisestä käännöksestä. Ks. liite teoksessa Romer 1995, 230-233.

9. Filonin kirjoitus oli tarkoitettu ääneen kerrottavaksi.

10. Diodoros Siculus, Bibliotheca historica II, 10. Suomentanut H.P. englannin- ja saksankielisten käännösten pohjalta. Ks. Finkel 1988, 43-44 ja Brodersen 1998, 43. Vanhat mitat: 1 kreikkalainen jalka = n. 31 cm, 1 pletri = 30,8 m, persialainen kuninkaallinen kyynärä = 53,2 cm. Ks. Herodotos, Historia. Porvoo 1910, liite.

11. Ks. tarkemmin Wisemanin kaivauksista Irving L. Finkel, The Hanging Gardens of Babylon. -The Seven Wonders of the Ancient World. Edited by Peter C. Clayton & Martin Price. London 1988, 54-57.

12. Strabon: Geographica XVI, 1.5. Suomentanut H.P. englannin- ja saksankielisten käännösten pohjalta. Ks. Finkel 1988, 45 ja Brodersen 1998, 42. Stadionin mitta vaihteli eri paikkakunnilla mutta oli keskimäärin n. 192 m.

13. Herodotoksen mukaan Babylonin muuri oli 120 stadionia joka sivultaan eli yli 80 km pitkä. Herodotos, Historia I, 178. Ks. myös Romer 1995, 109.

14. Byzantionin Filon: Seitsemästä ihmeestä I,1-5. - Romer 1995, 230-231.

15. Ks. Clive Ponting, The Green History of the World. London 1992, 76.

16. Brodersen 1998, 44.

17. Finkel 1988, 41-42; Brodersen 1998, 44.

18. Berossoksen mukaan meedialaisen kuninkaan tytär oli nimeltään Amytis. Flavius Josephus: Antiquitates Judaicae, X, 11. <www.perseus.tufts.edu/>. Englannista suomentanut H.P.

19. Flavius Josephus: Contra Apionem I, 19. <www.perseus.tufts.edu/>. Englannista suomentanut H.P.

20. Strabon: Geographica, XI.7.2. <www.perseus.tufts.edu/>. Hyrcaniaksi kutsuttiin Kaspianmeren eteläpuolista ranta-aluetta. Yksi amfora on noin 40 litraa ja medimni n. 52,5 litraa.

21. Ks. Elizabeth B. Moynihan, Paradise as a Garden in Persia and Mughal India. First published in 1979. London 1982, 23. Moynihan ei kerro, mihin tämä tieto perustuu.

22. Moynihan, 1982, 1.

23. Moynihan 1982, 4-5. Paratiisimyytissä ilmenee myös aikakäsitysten ero: varhaisimmat uskonnot perustuivat ikuisen paluun ajatukseen ja ilmensivät syklistä käsitystä ajasta, kristittyjen käsityksen mukaan menneisyyteen ei voinut palata vaan paratiisi sijaitsi ikuisuudessa, siis tulevaisuudessa.

24. Sinisalo 1997, 11.

25. Sinisalo 1997, 12-13.

26. Lysander oli spartalainen kenraali ja Kyyroksen ystävä. Ksenofon, Oeconomicus IV, 20-24. <www.perseus.tufts.edu/> Englannista suomentanut H.P.

27. Moynihan 1982, 8.

28. "Introduction: The Seven Wonders"- The Seven Wonders of the Ancient World. 1998, 2-3.

29. Muinaisajan ihmeet 8/1934.
 

Artikkeli on ilmestynyt teoksessa Pitkät jäljet. Historioita kahdelta mantereelta, toimittanut Eero Kuparinen. Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 48. Turku 1999.