Esipolvitauluja

Etusivulle

Osmo Durchman julkaisi vuoden 1966 Genoksessa Risto Rytin 32 esivanhempaa. Useimmista presidenteistämme on julkaistu paljon laajempia selvityksiä. Olen parikymmentä viime vuotta tutkinut Kokemäenjokivarren talollisia ja heidän puolisoitaan omien juurieni innoittamana. Tämän aineiston pohjalta on suoraan saatavilla oheinen Rytin suvun esipolvitaulu, jossa on yli tuhat esivanhempaa (esivanhempainkato jätetty huomiotta). Alla on esimerkkinä myös kehittämäni isäntäluettelo Rytin talosta. Lisää tällaisia löytyy etusivun kohdasta Talonhaltijaluettelot.

Frans Emil Sillanpään esivanhemmat alkoivat kiinnostaa, kun havaitsin siellä olevan omia esivanhempianikin! Aineiston pohjana on ollut julkaisu (jota olen pyrkinyt mahdollisimman paljon täydentämään):
Metsäraukola, P., Mäkipää, T., Pitkäniemi, H., Senvall, S., Suomela, A-L. & Uotila, A. 1988: Taatan juuret: viisi polvea F. E. Sillanpään esivanhempia. - Kyröskosken kansalaisopiston sukututkimuspiirin julkaisuja 3: 1-16.

Marjatta Rasin olen tuntenut lapsesta lähtien, sillä olen kasvanut samassa pihapiirissä, koska isäni oli pitkään Kerttulassa töissä. Tämän esipolvitaulun viimeinen henkilö on nimeltä tuntematon Liuha Tyrvään Liuhalasta; ks. varhaispolvet:
Impola, H. 1960: Säätykiertoa eräässä satakuntalaisessa talollissuvussa Ruotsin ajalla. - Genos 31(4): 97-125.

Kerroin monta vuotta sitten Vammalassa 'Vanhan kirjallisuuden päivillä' Mauri Kunnakselle, että meillä on jossain suhteessa hyvin paljon yhteistä! Siinä yhteydessä jo ilmeni hänen suuri kiinnostuksensa vanhojen asioiden ja esineiden lisäksi myös esipolviinsa. Laadin sitten oheisen esipolvitaulun ja Mauri piirsi tunnetulla taidollaan siitä 'Tikkataulun' eli kaikki tiedot ympyrän muotoon itsensä ympärille. Henkilöt saivat siinä myös näköisensä hahmon! Tarkkaa asioihin perehtymistä osoittaa se, että hän löysi 800:n esivanhempansa joukosta virheen; tapaus, jossa olin hypännyt yhden sukupolven yli! Yhteistä hänellä on myös Marjatta Rasin kanssa, sillä viimeisenä henkilönä on taas Isä Liuha, joka on kymmenien tutkimieni henkilöiden esi-isä; itseni mukaan lukien.

Viime aikoina on keskusteltu eräällä palstalla kuuluisista satakuntalaisista; tässä yksi lisää eli Rudolf Koivu.

Kuluneena syksynä tuli kuluneeksi 120 vuotta Arvo Ylpön syntymästä ja siihen liittyen SukuHakurissa keskusteltiin Ylpön juurista; peräänkuulutin silloin Kangasalan ja Pälkäneen tutkijoita, mutta huonolla menestyksellä Kangasalan osalta. Pälkäneen suunnasta sain Esko Karisalmelta melko kattavan selvityksen ja yhdistämällä sen omiin tietoihini Vesilahdelta ja Lempäälästä saimme aikaiseksi torson esityksen. Kaipaisimme siis edelleen KANGASALAN tuntijoita apuun!

Kaarlo Sarkian juuria kaipaili joku menneenä syksynä. Lupailin silloin tekeväni asialle jotain; tässä nyt pikainen tulos eli muutamia lisäyksiä täytyy vielä tehdä. En ottanut vielä kantaa Kaarlon isään, mutta ehkä tulevaisuudessa.

Yllättäen ilmeni, että satun olemaan sukua myös Tapio Rautavaaralle, joten tulostin hänen isänsä juuria.

Presidenttien juuret on tutkittu Sukututkimusseuran toimesta, mutta puolisot ovat jääneet 'unholaan'. Yli kaksikymmentä vuotta sitten laadin Tellervo Koiviston esipolvitaulun. Pyysin Häneltä luvan tietojen julkistamiselle. Esivanhempia kertyi yli 900, mikä on melko normaalia, vaikka osa juurista meni vaikeasti tutkittavaan Harjavaltaan.

Lasse Iso-Iivari
Turku

Risto Ryti      F. E. Sillanpää      Marjatta Rasi      Mauri Kunnas      Rudolf Koivu      Arvo Ylppö      Kaarlo Sarkia      Tapio Rautavaara      Tellervo Koivisto
Rytin isäntäluettelo                    Rasin isäntäluettelo
Rytin puukaavio