Sauli Niinistö lähtee presidentinvaaleihin varsin provokatiivisella sloganilla Työväenpresidentti. Kokoomusta kun ei ole tavatattu pitää erityisen työväenpuolueena...
Sinänsä olen aina pitänyt Niinistöä fiksuna ja karismaattisena tyyppinä. Ja nyt kun nopeasti käy läpi nuo kampanjasivut, niin ei siellä ole mitään väitettä, jota en allekirjoittaisi. Jopa muutamia, joita voisin erityisesti kannattaa:
Suomalaisuus on rehellisyyttä, vahvaa oikeudenmukaisuutta ja läheisistä
huolehtimista.--
Jos maailma olisi yritys, ilmastonmuutos olisi sen riskienhallinnan tärkein
kysymys. Kestävä kehitys ja järkevä vihreys eivät ole haihattelua, vaan
edellytys lastemme turvalliselle hyvinvoinnille.--
Vastakkainasettelu on turhaa, koska olemme kaikki suomalaista työväkeä;
työntekijät ja työnantajat, yrittäjät, opintojen parissa uurastavat
opiskelijat, kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat, työelämän ulkopuolella
olevat ja työnsä jo tehneet eläkeläiset.--
Politiikassa
toimiessani sain usein moitteita siitä, etten osannut tai halunnut
riittävästi "pitää oman ryhmän eduista huolta". Tällainen ajattelu on
menneisyyttä ja otan mielelläni samat moitteet vastaan myös tasavallan
presidenttinä. Vastakkainasettelun aika on ohi. --
Toisaalta, melko ympäripyöreätä poliittista mössöä, jota varmaan jokainen ehdokas jokaisissa vaaleissa copy-pasteaa vaaliohjelmaansa. Sanat ja teot ovat kaksi eri asiaa. Ylipäätään olen pitänyt Kokoomusta varsin vastenmielisenä puolueena, joka keskittyy lähinnä ajamaan parempiosaisten etuja. Ensimmäisenä kokoomuslaisista tulevat mieleen Jari Vilén (pikku roisto), Suvi Lindén (tavallinen roisto), Kauko Juhantalo (iso roisto), Ilkka Kanerva (porsas), Alex Stubb (ihan vain ärsyttävä). Tietenkään unohtamatta kokoomusnuorten kampanjoita jotka saavat verenpaineen kohoamaan ja suun vaahtoamaan.
Syksyn miesten pukumuotia
Mutta ennakkoluuloista huolimatta yritän ajatella asioita puolueettomasti. (Esimerkiksi Holkerista minulla on melko positiivinen kuva. Lukuunottamatta sitä pikkuseikkaa, että hänen hallituksensa luotsasi Suomen historiansa syvimpään lamaan, mutta noin muuten. ) Asioista tulee ottaa selvää ja äänestää parasta ehdokasta. Mikään ei olisi typerämpää kuin äänestää pelkkien ennakkoluulojen perusteella. Ja minä ainakin olen viimeinen joka vastustaa sitä että oikeistolaiset alkavat ottaa myös työväestön huomioon...
26.10.2005
Maanantaina pidin pienehkön luennon YK:n päivänä järjestetyssä Kansainvälisen kohtauspaikan tilaisuudessa Kansoja ja heidän tarinoitaan. Toivottavasti en ollut liian akateeminen...vaikka taisinpa olla. Paikalle saapuneet iltalukion maahanmuuttajat varmaan missasivat puolet sekavasta selityksestäni. Esitelmän pohjalta naputtelin esseen. Se olkoon tänäinen postaukseni. Olisi ollut mukava kuunnella muidenkin esitelmät loppuun asti, mutta tuli jälleen kiire töihin. Kuten taas nytkin.
Jos esseesivun näyttämisessä esiintyy ongelmia, saattaa se johtua siitä, että käytät Internet Exploreria. Korjaa vika lataamalla Firefox.
22.10.2005
Täällä mitään postausta ole. Menkää -> Hidas räjähdys, hus hus.
Minä lähden sillä aikaa juomaan viinaa ja pelaamaan uhkapeliä.
20.10.2005
Viimeisen viikon olen ollut töissä. Valitettavasti en enää koneistajana, kuten alkusyksystä. Sen sijaan olen elämääni tuhlannut Nokian leivissä. Kohtalon ivaa, suorastaan pilkkaa (siinä määrin provosoivasti, että jos kyseessä olisi juridinen henkilö, voitaisiin se katsoa pahoinpitelytapauksessa lieventäväksi asiahaaraksi.) Samaa palikkahommaa se on, vaikka ehkä Nokian nimi antaisikin sille tiettyä gloriaa ensikuulemalta. Ja itseasiassa pidin siitä konepajahommasta enemmän: parempi työilmapiiri. Järjettömän kokoisessa tehdashallissa kukaan ei tunne toistaan, etenkään kun suurin osa on osa-aikaisella pestillä olevia vuokraorjia.
Pieniä yksityiskohtia: maailman turhin laite lienee infrapunatunnistimella toimiva käsipaperirulla, joka antaa uuden palan kun laittaa kätensä sen alle. Niin, eikä missään ole tyttökalentereita, kuten konepajalla. Ja pöpöt leviävät nopeammin kuin juorut: jos hallin toisessa päässä jollain on nuha, on se illan loppuun mennessä kaikilla.
Yritänpä kerätä itseni. Yövuoroon pitäisi taas jaksaa. ( Ja matka Saloon kestää yli tunnin. ) Hajoan tähän.
11.10.2005
Sunnuntaina kävin Turun kirjamessuilla. Eipä erityistä. Kuuntelin Erlend Loen haastattelun, jossa mainostettiin hänen uutta romaaniaan Doppler. Meinasin jo ostaa ja pyytää nimmarin, mutta maltoin mieleni. Enkä sitäpaitsi usko erityisesti neron auraan, joka välittyisi hänen kädenkosketuksensa kautta tämän piirtäessään puumerkkinsä minun omistamaani kappaleeseen.
Kolleegoillani, eli kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Muusalla oli oma seminaarinsa turkulaisesta runoudesta. Kuvassa vasemmalta oikealle: Siru Kainulainen, Tommi Parkko, Mikko Myllylahti, Mirkka Ruohonen ja Saara Sallinen. Eipä siinä, hyvä seminaari.
Ylen uutisissa kerrottiin eilen, että ylimääräistä viljaa aiotaan käyttää polttoaineena. Näin maalaisjärjellä (maalaisjärjelläpä hyvinkin) siinä ei tuntuisi olevan mitään järkeä. Biopolttoaine kyllä, mutta silti. Tuntuu nurinkuriselta, että ruokaa poltetaan, ettei sen hinta pääse romahtamaan.
Yhtä nurinkurista on metallin kierrätys Suomessa. Entisessä työpaikassani syntyy jatkuvasti rekkalasteittain sorvauksessa jätteenä metallilastuja. Nämä kaikki otetaan uusiokäyttöön, mikä sinänsä on hyvä, mutta nurinkurista on, että sitä kutsutaan kierrätykseksi. Tämä johtuu siitä, että esim. teräksen maailmanmarkkinahinta on niin alhainen, että tällä talteenotolla hädin tuskin kyetään kattamaan syntyviä kuluja. Toisin sanoen: on edullisempaa kaivaa epäpuhdasta rautamalmia kilometrin syvyydestä peruskalliosta, rikastaa se kuluttamalla valtavat määrät kivihiilta, valaa se harkoiksi ja rahdata tuhansia kilometrejä Kiinasta, Etelä-Afrikasta tai Chilestä Suomeen, kuin ottaa Suomesta puhdasta metallia ja valaa se takaisin harkoiksi.
Nämä ovat niitä asioita, joille lapsenlapsemme tulevat hihittelemään historiakirjoja lukiessaan.
7.10.2005
Kuten ollaan huomattu, uusi tekijänoikeuslaki sai aikaan varsin laajan kansalaisliikkeen, joka levisi etenkin Internetissä. Nyt tietysti - kyynikko kun olen - vesitän heti hyvän tarkoituksen pohtimalla, miksi juuri niin triviaalinen asia, kuin kopiosuojaus sai ihmiset barrikaadeille. (Kuten myös Ugus) Eikö eduskunta säädä lukuisia lakeja, joilla on huomattavasti enemmän vaikutusta jokaisen konkreettiseen elämään? Vaikkapa laki, jonka lähetekeskustelu oli samana päivänä, kuin tuo surullisenkuuluisa tekijänoikeuslain toinen käsittely.
Mutta ehkä nyt kun ihmiset ovat aktivoituneet, kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen lisääntyy. (Ja saavat jürgenhabermasit nukkua yönsä rauhallisemmin.) Ehkä pääsemme askeleen lähemmäksi utopiaa infokratiasta, jossa jokaisella kansalaisella on mahdollisuus modernien kommunikaatiovälineiden avulla osallistua yhteiskunnan päätöksentekoon. Tai ainakin huonojen lakien säätäminen vaikeutuu, mikäli tieto niistä leviää aiempaa nopeammin.
Infokratiateemaan liittyy myös uutinen Viron kunnallisvaaleista, joissa on mahdollista äänestää Internetin välityksellä. Kokeilu on tässä mittakaavassa ensimmäinen maailmassa.
Uudesta systeemistä väännettiin kättä pitkään, Presidentti Arnold Rüütel käytti veto-oikeuttaan kahdesti (Postimees-artikkeli viroksi) ja kieltäytyi allekirjoittamsta lakia, mutta parlamentin päätöksellä laki saatiin voimaan. Eniten kritiikkiä on herättänyt mahdollisuus vaihtaa omaa ehdokastaan äänestämisen jälkeen äänestyksen päättymistä.
Ehkä juuri Viron kaltaisessa pienessä maassa jossa koulutustaso on kuitenkin riittävän korkea, on tällaista vaalitapaa mahdollista kokeilla. (Toisin kuin vaikka Yhdysvalloissa, joissa nykyinenkin tapa tuottaa ongelmia, mikäli vielä muistetaan vuoden 2001 presidentinvaali... ) Internet-liittymienkin määrä on huomattavasti Euroopan keskiarvoa korkeampi, (204 liittymää/1000as, Euroopan keskiarvo 88/1000), joten myös teknisesti äänestys on mahdollista toteuttaa.
Äärimmilleen vietynä infokratian unelma tarkoittaa, että jokaisella kansalaisella olisi mahdollisuus konkreettisesti osallistua lainsäädäntöprosessiin esim. Internetin välityksellä. Tähän tuskin koskaan päästään, mutta tämäkin muistuttaa sananlaskusta Think global, act local. Ehkä jonkinlaisessa valistuneessa kaupunkivaltiossa olisikin mahdollista kreikkalaisten polisten tavoin kaikkien kansalaisten osallistua politiikkaan.
Bryan Sykesin Oxfordin yliopistossa suorittaman tutkimuksen mukaan miehillä on 125 000 vuotta aikaa jäljellä, jonka jälkeen miehet kuolevat sukupuuttoon. Syynä on Y-kromosomin pikkuhiljaa tapahtuva rapistuminen. (Muistattehan biologian tunneilta: naisilla on XX- ja miehillä XY-kromosomiparit.) En ole biologi, mutta vaatimattomallakin maalaisjärjellä tulee miettineeksi, että kuinka niin miehet kuolevat sukupuuttoon, vai kuinka naiset sitten lisääntyvät keskenään?
Toinen epäilystä herättävä kohta on:
...hedelmättömyys on lisääntynyt, ja seitsemän prosenttia miehistä ei voi saada lapsia. 5000 sukupolven jälkeen vain yksi prosentti miehistä on hedelmällisiä. (käännös minun, JK)
Niin varmasti, jos hedelmättömyys olisi periytyvä ominaisuus. (Joka ensimmäisenä keksii, miksi hedelmättömyys ei voi olla periytyvä ominaisuus, huutakoon hep!)
Miksi siis tällaista roskaa jaksetaan julkaista? Ehkäpä siksi, että ajatus maailmasta ilman miehiä herättää kiinnostusta:
...Kadut ovat rauhallisempia. Kukaan ei karju toisille kuskeille autonikkunasta. Ja kaikki pysähtyvät ja kysyvät tietä, jos ovat eksyksissä.
(Katie Roiphe)
He tulevat kaipaamaan meitä. Elämä pytynrengas aina alas laskettuna ei ole niin fantastista, kuin siitä tavataan puhua.
(Rick Marin)
3.10.2005
Tänään tuijotettavana on Ykkösen elokuva Broidit. Jostain arvostelusta luinkin jo, ettei olisi kovin häävi, mutta kun päähenkilö on Joni joka asuu Virossa, niin pitihän sitä vilkaista. Eikä kyllä häävi olekaan, dialogi ja henkilöhahmot kuin tosi-tv:stä ja juoni tasaista ja paksua. Mutta elokuva muistuttaa ainakin siitä, että kovaa huudettu suomi on universaali kieli.
Täna telekas näitatakse Soome-Eesti ühistööna sündinud filmi Broidit. Kriitikast oli lugeda, et eriti hea film ei olevat, aga kui peategelane on Eestis elav soome poiss nimega Joni, pidin muidugi vähemalt pilgu heitma. Ja eriti hea see polnudgi: dialoog ja tegelased on kui tõsielusarjast lainatud, süzee igav ja tüutav. Aga vähemalt see tuletab jälle meelde, et kõva häälega karjutud soome on universaalne keel.
2.10.2005
Jahas, Kakkosella soittaa Iron Maiden livenä. Itseasiassa täytyy sanoa, että harvinaisen hyvin aikaa kestänyt yhtye. Bändi joka aloitti aimo nipun hevikliseitä kesti kuitenkin itse kauemmin omat kopionsa. Olen sen verran nuori, että suurimman kasarihevin huipun aikaan olin vielä lapsi: ensimmäinen kosketukseni Rautaneitsyeen oli juliste Laukaan kirkonkylän nuorisotalon seinässä. Ed näytti silloin aika pelottavalta.
Jotkut kuvittelevat, että kaikki rokkarit vetävät kammottavia määriä viinaa ja huumeita. Tuskinpa sentään: juoppo tai narkkari tuskin säilyttäisi soittamiseen tarvittavaa koordinaatiokykyä yli kolme vuosikymmentä. (Paitsi tietysti Andy McCoy, joka on siitä kumma tyyppi, ettei osaa puhua eikä kävellä, mutta kykenee soittamaan kitaraa. ) Näyttäisi tuo keikkailu vaativan melko hyvää fyysistä kuntoakin, joten taitavat papat tankata tauolla porkkanamehua Jim Beamin sijaan...
Melkoista äijien kikkeliheviähän tämä on: ei paljon naisia yleisössä näy. (Tosin pitkät hiukset on ainakin puolella. ) Tietty homoelementtihän näissä hevijutuissa aina on mukana. (enkä tarkoita nyt vain Rob Halfordia.)
Mutta eipä näytä Ed enää niin kammottavalta. Yhtye joka varmasti aikanaan aiheutti monessa perheessä pitkiä taidekriittisiä keskusteluita, kuuluu nykyään siihen "vanhaan hyvään aikaan sentään osattiin tehdä musiikkia"-kategoriaan. Mitenköhän käy niille yhtyeille, jotka vuonna 2005 herättävät yleistä pahennusta ja valvottivat vanhempia öisin? Pohditaanko joskus parin vuosikymmenen kuluttua, että kyllä se Slipknot osasi tehdä hienoa musiikkia, mutta nämä nykyiset...
Syksyn miesten pukumuotia
