uusimmat merkinnät löytyvät uudesta osoitteesta
Elämä ja teot -publications on päättänyt aloittaa jakamaan viikottaista TUKKO-palkintoa. Se myönnetään pitkällisestä ja ansiokkaaasta työstä web-selaamisen haittaamiseksi. TUKKO-palkinnon voivat saada niin yritykset, yhdistykset kuin yksityisetkin web-sivujen ylläpitäjät, jotka ovat pitkään ponnistelleet toimimattomien web-sivujen luomiseksi.
Tämän viikkoinen TUKKO-palkinnon saaja on Euronic-incin ylläpitämä Domainkeskus.com. Kyseinen yritys on erikoistunut domain- ja webhotelli - palveluihin. Näin se onkin avainasemassa levittämään toimimattomien websivujen taidetta laajan yleisön keskuuteen.
Toimimaton rakenne on toteutettu klassisesti taulukkotaitolla: pikseleinä ilmoitetut leveydet estävät tehokkaasti sivun skaalaamisen ja tekevät selaamisesta vaikeaa alle 800*600 resoluution näytöillä. Varsinainen nerous kuitenkin piilee siinä, että sisältö on upotettu sivulle flash-animaationa. Tällä tavoin tekstistä on saatu riittävän pientä, jottei sitä pystyisi lukemaan. Valikot on onnistuttu piilottamaan tehokkaasti ja kuvina esitettyä tekstiä on mahdotonta copy-pasteta. Selaajalle ei tule aika pitkäksi, tästä pitää huolen ylimääräinen vierityspalkki, jota saa näpytellä 10*10 pikselin kokoisella nuolinäppäimellä ylös ja alas sielunsa kyllyydestä. Jos sattuu sen alle puolen tunnin sivulta löytämään. Puhumattakaan niistä, jotka eivät ole asentaneet flash-lisäosaa.
Itse palkintoon oikeuttavat pisteet antavat keskelle sivua läntätyt animaatiot, jotka varastavat varmasti joka selaajan huomion itse informaatiosta välkkyviin kuviin ja sinne tänne singahtelevaan toiseen kursoriin. Tekstin lukemiseen vaaditaan vähintään zen-masterin keskittymiskyky, jottei silmä hypähdä välissä välkkyvään ILMAISEKSI-tekstiin. Välillä joissain pop-up -ikkunoissa saattaa olla ihan informaatiotakin, tosin. Mielenkiintoinen käänteisratkaisu: tavallisestihan mainokset hyppivät pop-uppeina silmille ja itse sivu on pyhitetty informaatiolle.
Kertakaikkiaan TUKKO-palkinnon arvoinen suoritus: joka näiltä sivuilta löytää jotain, niin tervetuloa Saharaan kaivonkatsojaksi.
Mustana hevosena presidenttiraviin kiilaa yllättäin professori Arto Lahti. Kovin vaikuttavat vaaliteemat populistisilta, mutta kai siinä hieman populismia vaaditaankin, kun lähtee haastamaan tuntemattomuudesta pitkän linjan poliitikkoja.
Panee kyllä mietityttämään, eikö tuo Karjalan palautus ole jo menneen talven lumia, johan sillä teemalla yritti Uosukainen ratsastaa, tunnetuin seurauksin. Kukaan realisti ei edes haaveile Karjalan palauttamisesta, tai korkeintaan haaveilee. Jos joku tosissaan kuvittelee että Karjala on jälleenrakennettavissa ilman järjettömiä kuluja, niin menköön sieltä ruuhka-Suomen kasvukeskuksista nykyiseen Itä-Suomeen katsomaan miten asiat siellä ovat. Varkaudesta itään työttömyysprosentti on 30%, ja ne jotka eivät ole työttömiä, ovat eläkkeellä; pääelinkeino on Kela ja sossu; koulut, postit ja terveyskeskukset lakkautetaan. Jos nykyinen Itä-Suomi autioituu tätä vauhtia, niin kuka sinne palautettuun Karjalaan sitten muuttaisi?
Toinen epäilystä herättävä kohta on seuraava lause (siteeraan koko kappaleen, jottei lausetta irrotettaisi asiayhteydestään.)
Suomalainen politiikka on ottanut annettuna tekijänä kasvavan naisiin kohdistuvan väkivallan. Jokaisella meistä on oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Meidän on tuettava tyttöjen kasvamista tasapainoisiksi naisiksi.
Mitä tässä nyt oikein yritetään sanoa? Yleensä sanamuodolla "on ottanut annettuna" tarkoitetaan kritisoida lauseen lauseen tekijää, eli sanoa että suomalainen politiikka, virheellisesti kiinnittänyt huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, joka puhujan (ts. Lahden mielestä) on merkityksetön tai paikkaansapitämätön seikka. Miksi ylipäätään näin monimutkainen lauserakenne? Miksei hän sano suoraan: suomalaisten poliitikkojen ei tulisi kiinnittää huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan? Jos hän taas on vastakkaista mieltä, miksei hän sitten kirjoita niin?
Ehkä positiivisena seikkana Lahden kampanjassa voisi pitää kriittistä suhtautumista nykyiseen talouspolitiikkaan, eli suuryritysten ehdoilla tapahtuvaan globalisaatioon. Hänen mielestään pk-yrittäjyys on tulevaisuuden kannalta paras toimintamalli.
Blogilandiassa keskustellaan tällä kertaa aiheesta tarvitseeko nainen miestä. (Marginaali, Näkymätön tyttö) Itse olen tähän asti vältellyt tällaisia aiheita, koska varsin helposti ne lipsahtavat katkeran tilityksen puolelle. Henkilökohtaisesti kuitenkin tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen omaan tilanteeseeni, eikä minulla ole syytä olla katkera.
Omien kokemusteni mukaan varsin usein naiset tulevat toimeen ilman miestä, mutta miehet harvemmin ilman naisia. Syynä saattaa olla että naisten paremmat sosiaaliset verkostot tai miesten ikuinen halu palata kohtuun. Eikä miehille ei ole luvallista näyttää tunteita tai halata toisiaan, kuten naisille. Kun otetaan vielä huomioon, että poikalapsia syntyy muutaman prosentti enemmän kuin tyttöjä, voidaan olettaa että jopa 10-15% miehistä yksinkertaisesti jää ilman naista.
Tämä selittää varsin paljon siitä, miksi olemme sukupuolina sellaisia kuin olemme. Kaikki naiset eivät välttämättä tiedä, mutta miehen olemassaolo kulminoituu lähinnä vain yhden tarkoituksen ympärille: saada naista.
Joku sosiologi on esittänyt, että sodat johtuvat miesten liian suuresta määrästä: kun miehet eivät saa naista, purkautuu ylimääräinen energia muuta kautta. Useimmiten negatiivisin seurauksin. Tämä toistuu yleensä noin 100 vuoden sykleissä: kun miesten määrä ylittää kriittisen rajan, alkaa rytistä.
Viimeksi näin kävi n. 90 vuotta sitten. Koko edellinen vuosisata oli ollut Euroopassa rauhallinen, kunnes vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota. Ja heti perään tuli toinen.
Nyt alkaa taas olla vuosisata vierähtänyt, ja monessa mielessä aikamme muistuttaa 1800-luvun loppua. 2000-luvulla naiset ovat miehistä taloudellisesti riippumattomia ja kun keinohedelmöityskin on olemassa, ovat miehet tarpeettomia. Se tarkoittaa 250 000-450 000 yksinäistä miestä. Ämpäritolkulla testosteronia, miljoonia tunteja vailla tekemistä, ylimääräistä energiaa, räjähdystä odottavaa pommia.
Vetoankin nyt teihin rauhan puolesta, maailman naiset: älkää pihdatko! Women of the world, do not skimp!
(Tästä voisi tehdä vaikka bännerin, mutta enpä taida jaksaa.)
Elämäni ensimmäinen meemi:
Jos kuvan piirtämiseen aikoo käyttää yli 15 viivaa, on parempi ottaa valokuva.
Tässä olen taas Venla-sivustoa päivitellyt. Ja kuinka ollakaan, Firefoxilla toimii mainiosti, IE:llä ei lainkaan. Ja mielenkiintoista on se, että kotisivuillani sama tekniikka, eli useat tyylitiedostot, toimii mainiosti molemmilla selaimilla. Kohtalon ivaa, että otin tekniikan käyttöön juuri siksi, että monet leiskat eivät suostu IE:llä toimimaan...
Eilen olin neiti S:n kanssa Turun Kirjakahvilassa runoutta kuuntelemassa. Paikalla olivat Leevi Lehto, Tapani Kinnunen ja Riku Korhonen. Kun tulimme sisään, kahvila oli jo melko täynnä: viimeiset paikat olivat eräässä nurkkapöydässä jossa istui vanhempi herrasmies, joka myöhemmin paljastui Leevi Lehdoksi. Kysyin ovatko paikat vapaita. Vastaus sisällöltään oli neutraali: tämä olisi niinkuin se estraadi. Tapa jolla se esitettiin, kertoi: kukas te oikein olette, ja ettekö te tiedä kuka minä olen? Kuulkaapass nuoriherra, minä olen Helsingistä, ja minä olen suuri runoilija.
Mutta eipä siinä, kyllä kaveri runoja osaa kirjoittaa. Ja lopulta paljasti myös omaavansa huumorintajua vetämällä sukkahousut päähänsä Kinnusen kunniaksi. Kinnusellahan oli tämä kohauttava performanssi muutama vuosi sitten, jossa hän kiskoi mustat sukkahousut pankkirosvon naamioksi ja luki runoja. Lehto tosin käytti tarkoitukseen mustaa stay-up -sukkaa (jonka pitsireunus näytti oikein hienolta otsanauhalta).
Päivän niksi: yövuoroa seuraavasta päivästä saa kätevästi nikkaroitua vapaapäivän, kun jättää nukkumisen väliin.
Nyt se sitten tuli ulos ja kaikkihan siitä puhuvat. Taidanpa siksi linkittää Widerscreenissä julkaistuun esseeseeni Blogi postmodernina viestintävälineenä. (Tyhmä nimi, tunnustan, parempi olisi ollut vaikka Äiti mä oon Internetissä).
Kuten myös on hitaasti räjähtänyt. Tällä kertaa tutkinnassa Erlend Loen Doppler.
Hetkittäisiä hajoamisen oireita. Perjantai-iltaisin 23-vuotiaana nuorenamiehenä keksisi paljon muutakin tekemistä kuin olla töissä... Huolestuttavia oireita havaittiin, kun pakkauspussien poksautteleminen alkoi olla hauskaa.
Positiivinen seikka on se, että saan ainakin liikuntaa tuossa pakkaamohommassa. Tai ei siinä ruis ranteeseen kerry, sen verran kevyitä ne pakkaukset ovat, mutta toistapa samaa liikettä sata kertaa tunnissa nopeaan tahtiin. Kyllä se jumpasta käy.
Joskus olin työharjoittelussa sellaisessa liikunta- ja kuntoutumiskeskuksessa. Siellä oli kaikenlaista vanhusliikuntaa: mummot ja papat nostelivat palloja ja ojentelivat keppejä. Saman tien ne voisi tuoda vaikka tuonne meille. Pari tuntia päivässä pakkaisivat kännyköitä, sillä saisi mukavasti lisätyövoimatarpeen paikattua. Joku pirtsakka aerobic-ohjaaja vain kannustamaan: hyvä tytöt! jaksaa jaksaa, hyvä Irma, nostele vaan nopeammin! Palkkaakaan ei tarvitsisi maksaa, kunhan vain terveysruokaa ja päälle sauna. Väkeä riittäisi, suuret ikäluokat kun ovat nimensä mukaisiesti suuria.
Toisaalta, minun kannaltani huono suunnitelma, mihinpä varamiehiä sitten enää tarvittaisiin...
Joskus tuntuu, että viinanjuonti auttaisi jaksamaan töissä. Tosin juopottelulla olisi lyhyet jäljet, koska pomo haistaisi sen hengityksestä. Pitäisi siis olla jokin muu yhdiste joka pitää mielen virkeänä ja turruttaa kivun. Tästä tuli välittömästi mieleeni tietenkin Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma. Niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, kerrottakoon että teos kertoo lähitulevaisuuden utopistisesta yhteiskunnasta. Kirjassa kaikki nappailevat soma-nimistä ainetta joka vaimentaa voimakkaammat tunneärsykkeet. Sen avulla kaikki pysyvät tyytyväisenä ja työläisetkin jaksavat rasittavaa työtä nousematta kapinaan. Ajatus tuntuu hyvältä aina silloin kun haluaisi kääntää aivonsa pois päältä työvuoron loppumiseen asti. Mutta valitettavati koska en nauti keskikaljaa kummempia päihteitä, täytyy vain tyytyä psyykkaamaan itseään jaksamaan.
Turkissa parikymmentä kurdia on joutunut oikeuden eteen ja saanut 100 liiran sakot (n. 30e) kantaessaan uudenvuodenparaatissa kylttejä joissa käytettiin Q ja W kirjamia. Turkissa kun Q, W, X kirjaimien käyttäminen on kielletty, koska niitä ei turkkilaisessa aakkostossa esiinny (kurdien aakkosissa kylläkin. ) Idea on mielestäni hyvä. Suomessakin jos kirjoittaa vähäx ihquu!!! pitäisi saada vähintään kolmenkympin sakot. Tai perinteiseen tapaan etusormet poikki.
Virolainen kohukaunotar Anu Saagim kuvaili perjantaina Ruben & Joonas -talkshow'ssa virolaisnaisia suomalaisia seksikkäämmiksi ja sanoi heidän olevan myös parempia sängyssä. Saagim antoi ymmärtää, että on suomalaisnaisten oma vika, jos heidän miehensä turvautuvat virolaisiin bordelleihin. (Iltasanomat)Noh, sanotaanko, että monet tuntemani virolaiset eivät ole järin ylpeitä Saagimista. Ja vielä harvemmat ovat ylpeitä niistä Lasnamäen bordelleista, joissa suomalaisturistit vierailevat.
Mutta isku osui varmasti jälleen kipeään kohtaan suomalaisessa itsetunnossa. Eikä suomalaisnainen hevillä niele loukkauksia. Nainen puolustautuu sanomalla että suomalaismiehet ne hirveitä vasta ovatkin. Joten tästä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: meillä menee ihan vitun huonosti. Tehdäänkö koko kansa vaikka joukkoitsemurha?