Eilen linkatussa Tietokone-lehden artikkelissa mainittu L'Association des Audionautes on siis ranskalainen järjestö joka puolustaa vertaisverkkokopioinnista syytettyjä. Sen mukaan yhtiöillä ei ole oikeutta rajoittaa kopiointia joka on tarkoitettu pelkkään yksityiskäyttöön. Ranskan parlamentti äänestikin 30-28 vertaisverkkokopioinnin puolesta. Laki ei ole vielä voimassa, mutta näyttäisi siltä, että Ranska olisi ensimmäinen maa joka sallii p2p-levityksen.
Minä harrastan vertaisverkoista lataamista, koska:
P2P verkoista löydän aina etsimäni, toisin kuin kaupallisista verkoista.
Voin tavata P2P verkoissa muita asian harrastajia.
Voin kuunnella kappaleita ennen ostopäätöstä.
Voin kertoa kavereilleni musiikkikappaleesta yhdellä klikkauksella.
Voin kuunnella kappaleita ilman kopiosuojausta mp3-soittimellani tänään ja huomenna, samoin kuin tietokoneella Mac, Windows tai Linux ympäristössä tai langattomilla laitteilla.
Voin suosia pienempiä tai suurempia artisteja itsestäni riippuen.
Voin kuunnella kappaleita joita ei ole - tai joita on - muokattu.
Voin kuunnella kaikki ne artistin konsertit joista pidän, ei vain niitä jotka levy-yhtiö on valinnut.
Ja myös:
Koska tiedän, etteivät artistit saavuta juuri mitään kaupallisissa verkoissa.
Koska tuen rahallisesti vastaantulevia yhtyeitä, jotka levittävät musiikkiaan.
Koska olen jo maksanut oikeudesta kyseisiiin vinyyleihin ja cd:isiin ja luvasta kopioida niitä omaan käyttöön.
Koska juuri se kehittää huomisen kulttuuria.
Ja ennenkaikkea koska se on yksinkertaista, nopeaa ja tehokasta ja koska se on käytettävissä milloin tahansa.
(käännös minun, saa ehdottaa korjauksia; ranskani ei ole kovin pitkä.)
Tässä ei ole mitään uutta tai mullistavan intellektuaalista, mutta melko suoraa puhetta se on. Ei mitään suurempia kiertelyitä, vaan suoraan perustellaan p2p-kopioinnin edut. Toisin kuin Suomessa, jossa asiasta ei juurikaan ole keskusteltu, vaan p2p-verkoissa materiaalin levittäminen on määritelty poikkeuksetta piratismiksi. Tekijänoikeuslakimuutoksen kohdallakin korostettiin erityisesti, että oikeus purkaa kopiosuojaus on täysin eri asia kuin p2p-verkot (mitä se tietysti onkin).
En nyt jaksa nousta barrikadeille tämän asian vuoksi, mutta olisihan se mukava jos asioihin saataisiin vähän toistakin näkökulmaa. Sanonpa vain, että jos kirjastolaitos keksittäisiin tänäpäivänä, niin kirjakustantamot vaatisivat sen kieltämistä välittömästi.
28.12.2005
Tuolla Skrubun kommenttipalstalla joskus aikoinaan ideoin nykyisen tekijänoikeuslain korvaamista lisäämällä parin euron "kasettimaksu" internetliittymiin, eli vertaisverkoista musiikin ja elokuvien lataaminen olisi laillista kuten tähänkin asti, mutta tekijät saisivat rahansa.
Nyt se sitten päättyi, vapaana miehenä kävelin porteista ulos. Eipä tässä ikävä jää.
Samana päivänä irtisanottiin pari muutakin vuokratyöntekijää. Eräs neljissäkymmenissä oleva nainen otti sen melko raskaasti. Hän kuvitteli saavansa jatkaa, eikä osannut odottaa potkuja. Turha siinä oli yrittää vakuutella että työtähän se vain on, kun hän tuli pidemmältä kahvitauolta punaisin silmin. Hän kuitenkin kuuluu siihen ikäluokkaan jossa ihmiset ovat työnsä summa. Heillä korkea koulutus ei ole itsestäänselvyys, eikä siinä iässä enää meidän nuorten "kuukausi töissä, kuukausi reilaamassa" -elämäntapa sovellu. Kun saa kuulla olevansa yhtiölle tarpeeton, ei varmaan itsearvostus ole kovin korkealla vähään aikaan. Nousukausi elokuvan slognin mukaisesti: haluatteko tietää, miltä elämä oikeasti tuntuu? Katsokaa kaikki, tässä Pirjo, 42-vuotias pätkätyöläinen ja yksinhuoltaja kokee aivan aitoja tunteita saadessaan neljän kuukauden jälkeen kenkää. Katsokaa kuinka alijohtaja mallailee kasvoilleen koulutuspäivillä opetettua otan osaa - ilmettä kertoessaan samat uutiset neljättä kertaa samassa kuussa. Katsokaa kaikki: tämä on aitoa!
Tulee miettineeksi, onko minun oma suhtautumiseni kyseiseen työhön ollut hieman ylimielistä: olenko minä muka parempi ihminen sen vuoksi, että olen sattunut viime vuosina kuluttamaan aikaani yliopiston kahvilassa ja välillä luennoillakin. Aika usein annoin ymmärtää, että minähän en ole sinne uraa tullut tekemään. Vaikka eihän se oikeasti maailmankaikkeuden huonoin työpaikka olisi.
Jäivät kaikki jäynätkin tekemättä. Hahmottelin muutamia ideoita, joita ei aloitepisteeseen jätetä:
Jokaisen puhelimen voi tehdä uniikiksi, kun kokoonpanija antaa jotain itsestään. Esimerkiksi sylkeä, hilsettä, häpykarvoja jne. Ne voi sijoittaa sopivasti vaikkapa asennettavan näppäimistön alle. Kylmän metallin ja muovin keskellä on jotain orgaanista, jotain inhimillistä.
Pakattavien kännykkäpakettien mukaan mainoksien lisäksi olisi voinut laittaa lisälukemista. Esimerkiksi jokainen bisnes-kommunikaattorin ostaja olisi voinut saada informaatiota siitä miten maailma makaa. Vaikkapa: maailman 48 köyhimmän valtion yhteenlaskettu bruttokansantuote on vähemmän kuin kolmen maailman rikkaimman ihmisen yhteensä.
Edellisen huono puoli on se, että laatutarkastuksessa asia tulisi varsin todennäköisesti ilmi, ja siitä voisi olla melko lopulliset seuraukset. Sen sijaan kännykkakameroiden muistiin voisi tallentaa kaikenlaista. Jos ei muuta niin yksityiskohtia työntekijöiden vessakäynneistä. Siitä riittäisi uuden puhelimen ostajalla iloa pitkäksi aikaa.
15.12.2005
Edellisen postauksen jälkeisenä yönä nukuinkin peräti kolme tuntia yhden sijasta. Heräsin kello 11 järjettömään painajaiseen ja sen jälkeen käytännössä valvoin neljään asti. Työpaikalla sitten uni taas maistui ja iltapäivästä nukahdin tauolla. Viime öinä onneksi sain hieman lyhennettyä univelkaa, koska ensi yö menee yövuorossa... Tämä ei ole ihmisten hommaa. Vakituiset varmasti syövät uni- ja mielialalääkkeitä kuin kaurapuuroa. Parina aamuna olen toiveikkaasti katsellut kuumemittaria, voisiko jäädä sairaslomalle, mutta flunssa näyttää rajoittuvan pelkkään nuhaan ja yskään.
11.12.2005
Huh,huh.... aivoni tuntuvat olevan lanttulaatikkoa ja mieliala menee kamelinselän muotoista rataa... Saattaa johtua siitä, etten ole nukkunut kunnon yöunia viikkoon. Perjantai meni pikkujouluillessa ja seuraava päivä krapulavapinassa. Tänä aamuna piti herätä neljältä töihin, joten pinnistelin makaamatta koko päivän, että jaksaisin yöllä nukkua. Enpä silti jaksanut, vaan sain unen päästä kiinni kello kolme. Minulla ei ole koskaan ollut varsinaisesti uniongelmia, mutta viisivuorotyö on kyllä auttanut asiaa huomattavasti. Jos on tottunut menemään nukkumaan kello neljä, niin ei yhtenä aamuna voi herätä neljäksi. Lomillakin makaa aamuyöhön asti silmät auki, ja sitten herää heti auringon noustua. Omassa sängyssä ei väsytä, mutta muualla kyllä: nukahtelen busseihin, taukotiloihin ja linjastolle. Ainoa hetki kun sängyssä nukuttaa on kun kello soi. (Olen joskus harkinnut panevani herätyskellon soimaan nukkumaanmenohetkeksi...sen pitäisi nukahduttaa välittömästi.)
Tänään taas muistutettiin, ettei vuokratyöntekijöillä ole minkäänlaisia oikeuksia. Viidelle adeccolaiselle kerrottiin ettei huomenna tarvitse tulla töihin. Yksi heistä oli ensimmäistä päivää kuukauden sairaslomalla saatuaan luunmurtaman. Mikä tuskin oli vaikuttamatta asiaan. Kaikissa oikeissa työpaikoissa, joissa on muunmuassa sellaisia asioita kuin ammattiliitot, tällaisesta syntyisi lakko. Ja juuri sen vuoksipa yritykset käyttävätkin henkilöstövuokrausta. Eli kannattaa siis tästä lähtien olla kyselemättä turhia sairaslomia, jos haluaa säilyttää työpaikkansa.
8.12.2005
Eniten kuolemassa järkyttää sen peruuttamattomuus. Tieto siitä, että on täysin mahdotonta enää koskaan tavata tuota ihmistä. Kaikki on muuttunut.
Samaa peruuttamatttomuutta pienempinä annoksina on kaikissa muistoissa. Ei mitään mennyttä saa takaisin. Ei enää koskaan tule olemaan sama mitä oli ennen.
Ei helpota, vaikka realistina tietää, ettei ennnen ollut paremmin, aika vain kultaa muistot. Se vain tuntuu pahemmalta, realismista on lyhyt matka kyynisyyteen. Kaikesta pääsee ylitse, mutta päästyään pelkää, että tuntemiskoneistossa on jotain mennyt peruuttamattomasti rikki. Tiedän minkälaisten valintojen kautta tähän on tultu, ja tiedän että valitsisin tänäänkin samalla tavalla. Olin naiivi ja tyhmä, melankolinen nuorimies joka itsesäälisessä krapulassa makasi lattialla ja raapusti huonoja runoja keittiönkaapin oveen. En minä oikeasti halua enää sitä.
Näen silmät auki päiväunelmia entisestä, mutta aina kun joudun sen kanssa kohdakkain, muistan taas miksi jätin sen taakseni. Olen nykyään tyyni, en järkyty pienistä enkä harkitse lopullista uintiretkeä Aurajokeen. Mutta joskus kun kaikki tulee kerralla, ja jostain syystä kaiken on aina tultava kerralla, pitää hetken aikaa olla hiljaa, poistua sanomatta syytä, kirjoittaa jotain joka selventää ajatuksia.
2.12.2005
Elokuvatarjonnasta: miksei ohjelmatiedoissa ole merkintää sisältää kohtauksia jotka eivät sovellu yli 16-vuotiaille?
