30.5.2005

Löysinpä hyvän virolaisen kirjailijan, Jan Kausin. Lainasin kirjastosta vuonna 2002 ilmestyneen Õntsate tund-teoksen. Muistuttaa aika paljon Jari Tervoa, liekö syy vai seuraus että hän käänsi Minun sukuni tarinan viroksi oman teoksensa ilmestymisen aikoihin. Kausilta on tähän mennessä suomennettu vain pari novellia, joten tuossahan riittäisi työmaatakin. Pitänee kääntää pari sivua ja kysyä kustantajalta mitä mieltä ovat.

Pakkaanpa siis laukkuni tältä erää ja pyyhällän junaan (aikaa n 1h, en pidä pitkään valmistelluista lähdöistä). Suuntana on Laukaa, ns. kotikuntani, jossa menen vierailemaan veljeni valmistujaisissa. Hänestä tulee kemisti.

Päässäni soi toistensa päälle miksattuina jo edellämainittu Kotiinpaluu jotenkin, Leevi and the Leavingsin Minä lähden Pohjois-Karjalaan, sekä Highway to Hell.

29.5.2005

Jahah, muuttohommat kutsuvat. Hämmästyttävää pitää farkkuja jalassa toista kertaa sitten viime kesän. Taidan laittaa vielä oikein duunarirokkiakin soimaan että vanhan dekadentin kropassa alkaa pakkilaatikonkantoagret virrata. Sitä ennen kuuntelen kuitenkin Absoluuttisen nollapisteen kappaleen Kotiinpaluu jotenkin.

28.5.2005

Kun sormi osoittaa kuuta, katsoo tyhmä sormea. Globalisaatio-keskustelun epä-älyllisyys kulminoituu eilisen Helsingin Sanomien ulkomaan osastolla julkaistuun Heikki Aittokosken kirjoitukseen Avoin kirje Esko Seppäselle. Tuntuu siltä, että keskustelijat eivät kykenisi ymmärtämään toisiaan, koska puhuvat eri käsitteillä.

Kukaan ns. globalisaation vastustaja jonka kanssa olen asiasta keskustellut, ei vastusta globalisaatiota sinänsä, vaan globalisaation haittoja. Termi globalisaation vastustajakin on valtamedian keksimä epätäsmällinen yläkäsite monenlaisille, pääosin uusvasemmistolaisille, ideologioille. Ei kukaan tietenkään vastusta globalisaation etuja, kukapa niin typerä olisi, vaan sitä tosiseikkaa, että globalisaatio tapahtuu pääosin suuryritysten ehdoilla. Tästä esimerkkinä ulkomaisen halpatyövoiman käyttö. Kun yritykset vievät toimintoja maihin joissa on palkkataso on alhaisempi ja työntekijän turva heikompi, tai tuovat työntekijöitä Suomeen noista maista, on selvää että se vaikuttaa negatiivisesti myös suomalaisen työntekijän asemaan. Tapahtumaa kutsutaan työmarkkinoiden joustoksi, mikä on eufemismi työntekijän aseman heikentämiselle. On siis vain luonnollista, että ne joiden asemaa globalisaatio heikentää, eivät hyväksy kaikkia sen puolia varauksettomasti. Onko tässä jotain, mitä on vaikea ymmärtää?

Nimensä mukaisesti kirjoitus pyrkii mollaamaan Esko Seppästä ja hänen mielipiteitään EU:n uudesta perustuslaista. Vaikka itse kannatankin Euroopan unionia, olen samaa mieltä Seppäsen kanssa siitä, että kansanäänestys Eu:n uudesta perustuslaista tulee järjestää. Ainakin viimeksi Suomen perustuslakia vilkaistessani siinä sanottiin että elämme demokratiassa. Tosin mikäli äänestystulos on kyllä, täytyy jo pian vilkaista aivan eri paperia perustuslaista puhuessaan. Huolimatta siitä, että Aittoniemen mielestä kyseessä on merkityksetön paperi, joka ei tule muuttamaan arkipäiväämme, tulee asiasta mielestäni voida keskustella. (Ja miksi hän sitten meuhkaa asiasta niin vimmaisena, mikäli paperi on merkityksetön.)

Entä tuleeko EU:sta liittovaltio, Seppäsen mukaan kyllä, Aittokosken mukaan ei. Jälkimmäisen onneksi ns. miesmuisti on kovin lyhyt. Muutaman vuoden päästä täällä Suomessa, EU:n autonomisessa osavaltiossa, tuskin kukaan muistaa että vielä 1990-2000-luvuilla puhuttiin mahdollisuudesta ettei EU:sta tulisi liittovaltiota.

Aittokoski lopettaa kirjoituksensa runoon, joka suorastaan murskaa kaikkien epäilijöiden vastaväitteet:

globalisaatio
ei ole mikään automaatio
lähde siis Mäkkiin
tai jäät kansallisvaltios häkkiin

Kuinka mikään vakavastiotettava sanomalehti voi julkaista tällaista? Kertokaa minulle.

27.5.2005

Ja ensimmäinen Marika Fingerroos-kilpailun voittaja löytyi ip-numerolla a81-197-176-xxx.elisa-laajakaista.fi. Hän saapui tänne googletuksella marika fingerroosin kuva kaksi päivää sen jälkeen kun kyseiset hakusanat oli indeksoitu hakurobotille. Palkinnoksi iloiselle elisalaiselle lähtee Minäkin tumputan Marikan kuvien kanssa-paita, sekä En erota silikoneja aidoista, koska rintaruokinnasta on 12v-vyölaukku. Onnea!

24.5.2005

Kirjoittaminen jää tänään vähälle: särjin näppäimistöni, ja naputtelen Windowsin onscreen näppiksellä.

Artrenewal centerin sivuilla on paljon klassista maalaustaidetta. Ise asiassa myös aika paljon paljasta pintaa...En ole varma onko sivuille tarkoituksella valittu paljon söpöä ja seksikästä. Itseasiassa kiiltokuvamaisuus alkaa jo melko pian sivuja selatessa ärsyttää.

Filosofia-osio kertoo valintojen taustoista. Fred Ross teilaa modernin taiteen lähes fasitisin sanankääntein: "The Great 20th Century Art Scam: or how Arrogance, Greed and Folly Nearly Destroyed 2500 years of Western Art" ja "the public has been for too long subjected to the farce of modernism that has captured and laid siege to civilization".

Niin...mikä tekee taiteesta taidetta? Kauneus? Onhan tämä kaunis, mutta niin on tämäkin...

22.5.2005

Sattuu. Olin hammaslääkärissä, tällä kertaa plakinpoistossa. Asialla ei ollut itse lääkäri, vaan joku hoitaja, 20-vuotias sportikkaasti pukeutunut pimu, mahdollisesti opiskelija. Hän sitten huitoi piikillään minne sattuu, ja suurempia mutkitselematta raapi ikeneni haavoille. Jahah, taitaa olla tulehtunut, kun verta tulee. Kai sieltä terveestäkin ikenestä verta tulee, jos isketään terävä piikki kolme milliä ienrajan yläpuolelle ja ratkotaan kuin saumaa auki! Olisin tahtonut kysyä onko tämä tarpeenmukaista ja oletteko te aivan varmasti pätevä, mutta en kyennyt, koska suuni oli täynnä verta ja vanutuppoja.

Kohdevalaisimeen oli kiinnitetty pieni peili, josta näin kaiken. Ja mikä pahinta: näin miltä näytän naamallani ne kamalat 80's-tyylin suojalaisit.

Sponsorin nimeä hän korosti onneksi tarpeeksi usein. Jos hän saisi euron joka kerta sen sanoessaan, olisi hänen tuntipalkkansa kaksinkertainen. Kaupassa oli samanlaisia tuotteita kolmelta eri valimistajalta. Ainakaan minulle ne eivät eronneet muuten kuin siinä, että hänen mainitsemansa tuotteet olivat kaksi kertaa kalliimpia. Ostin tietenkin halvimman, vaikka kiusallani.

Tämän jälkeen osaan arvostaa kunnon hammaslääkäreiden ammattitaitoa ja helliä käsiä.

Tiedoituksia googlettajille:

Koska tännekin eksytään aika usein jos jonkinmoisilla hauilla, tahtoisin neuvoa muutamassa asiassa:

1. Mikäli etsii tiettyä fraasia, kannattaa haku laitaa lainausmerkkeihin tarkempien tulosten saamiseksi, esim. "Marika Fingerroosin tissikuvat"(huom! tissikuvat on yhdyssana!)Näin hakurobotti etsii vain sivuja, joilla on koko kyseinen sanayhdistelmä, ei vain sivuja, joilla joku sanoista esiintyy.

2. Täällä sivuilla puhutaan paljon tisseistä, koska tissit ovat iloinen asia, mutta kuvia täällä valitettavasti ei ole. Eli kaikki edellä mainitulla fraasilla tänne eksyneet, jatkakaa etsintöjänne.

22.5.2005

Rapa on laskeutunut.

20.5.2005

Käykää katsomassa Globe of blogs. Sivusto listaa miltei 24 tuhatta blogia ympäri maailman. Laajenna näkemyspiiriäsi ja lue joskus muitakin kuin suomalaisia blogeja.

Monet, tuon edellisen linkin ihmisistäkin, blogaavat englanniksi, vaikka heidän äidinkielensä olisi joku muu. Oma suhtautumiseni vieraalla kielellä kirjoittamiseen on ollut aina hieman varauksellinen...Totta tietysti, että silloin eri puolelta maailmaa ihmiset ymmärtäisivät sanomaani, mutta jotenkin siihen tulisi tekemällä tehdyn leima. En usko pystyväni englanniksi ilmaisemaan itseäni aidosti. Sitäpaitsi olen kuitenkin loppujen lopuksi suomalainen. Eikä hävetä pätkääkään.

Ehkä tähän rinnalle voisi lisätä kansainvälisen version englanniksi. Tosin sellaisen totteuttamisessa on omat ongelmansa: kirjoitanko samaa blogia sekaisin suomeksi ja englanniksi, vai laitanko englannin omalle sivulleen? Kirjoitanko molempia erikseen, vai käännänkö samat tekstit kielestä toiseen? Ja kuka jaksaa lukea huonoa englantiani, varsinkin kun en varmastikaan jaksaisi sitä kovin intensiivisesti kirjoittaakaan. Jos jossain nurkkasivulla on muutama hassu bääd inglish kommentti, niin kuka siitä jaksaa kiinnostua?

20.5.2005

Harvemmin tulee käytyä elokuvissa. Yleensä suosin privaatimpia taidenautintoja kollektiivisten elämysten sijaan, koska yksinollessa on helpompi keskittyä. Kuuntelen levyä mielummin kuin menen keikalle, luen kirjaa enkä mene teatteriin, katson leffat telkkarista enkä laajakankaalta. Taidenäyttelyssäkin täydellisen kontemplaation saavuttaminen on mahdotonta. Tosin Ateneumista sanoivat, etteivät aio antaa tauluja minulle lainaan, joten pitää kai vaivautua paikalle.

Ulkona kulttuuria kuluttamassa tulee käytyä yleensä enemmän sosiaalisten syiden vuoksi. Elokuviinkin tulee vietyä yleensä tyttöjä.

Tänään kävin katsomassa kuitenkin Tähtien sota III:n. Syynä ei ollut oikeastaan mikään sen kummempi, kuin että kaverilla oli ylimääräinen lippu, kun kolmas osapuoli oli ostanut etukäteen ja sairastunut.

Ei siinä mitään. Katsoihan tuon. Tosin ensimmäiset puoli tuntia olisi voinut leikata suosiolla pois. Tuli sellainen olo että käsikirjoittaja on viisitoistavuotias fantasiafriikki joka on päästetty tekemään leffaa. Eipä se nyt muutenkaan kerronnallisesti maailman paras elokuva ollut, mutta oli siinä pari hyvää koukkuakin. Eniten pidin siitä, ettei se loppunut onnellisesti. Piristävä poikkeus halivuud-genreen.

Parasta antia tietenkin oli visuaalisuus. Kamerat kirmasivat iloisesti, taistelukohtauksissa pompittiin ja heiluttiin, maisemissa oli leveyttä ja syvyyttä. Ulos tullessa tuntui: häh, tämäkö on se reaalitodellisuus, vähänkö tylsää.

19.5.2005

Nyt se Oheinen sitten tuli painosta. Lukuisista päässäni pyörivistä sanoista ainoa julkaisukelpoinen on vihdoinkin. Pdf-tiedoston kanssa painossa oli ongelmia, jotka veivät tuon kuukauden verran...lopputuloksena koko taitto meni oikeastaan perseelleen, ja taitoin sen sitten uudestaan noin viidessä minuutissa painajan katsoessa selän takana. Jälki on sitten sen mukaista, mutta ei mahda mitään. Halukkaat voivat ladata pdf-tiedoston. Se ainakin näyttää suunnilleen siltä miltä pitää.

Ulkoasu sai hieman uudistusta. Tausta vaihtui keväästä kesään.

Viisastelin taas vähän etusivullakin. Laitoin myös vanhat artikkelit kuntoon, joten niitä on mukavampi selailla

Näin sitä taas alkaa pahimman tenttiruuhkan jälkeen olla aikaa muullekin kuin kouluasioille.

17.5.2005

Teinpä tänään tyhmän ostoksen. Pakollisen virkamiesruotsin kokeeseen kuuluu tentittäväksi Svenska för humanister - monistenippu. Jostakin aivokatkoksesta menin jopa ostamaan sen. Kyseessä viidentoista kymmentä monistettua sivua käsittävä kokoelma ruotsinkielisiä artikkeleita. Hintaan 7,90e. Mikä siinä niin paljon maksaa? Ei kykene ymmärtämään. Sillä hinnalla saisi sidotun kirjan. Luulisi että olisi ulkoasuun edes olisi panostettu, mutta materiaali on tehty kopion kopioista, otsikot kirjotettu käsin kuulakärkikynällä. Kuvat ovat mustia kökköjä, teksti menee vinksin vonksin.

Monistenippuja ei ollut edes kirjakaupassa näkyvillä, vaan ne piti erikseen pyytää tiskin alta. Ja saatuani kasan käteeni, oli myyjä jo lyönyt hinnan kassaan. Koska oli kiire, en ajatellut asiaa sen enempää. Vasta kotiin päästyäni katsoin ostostani. Jos siinä olisi edes keskeiset kielioppiasiat selitettynä tai muuta hyödyllistä, olisi se saattanut olla hyvä ostos. Mutta kun se koostuu pääasiassa muualta kopioiduista artikkeleleista. Olisi minä voinut lehtiä voinut lukea ihan tuoreenakin, tack så mycket..

16.5.2005

Vettä sataa - Kesä on virallisesti alkanut. Tätä jatkuukin sitten lokakuuhun asti, sitten alkavat syyssateet. Ja sitten taas pikkuhiljaa pakastaa.

Odotan kutsua työhaastatteluun. Saa nähdä. Kyllä minä tuon työn osaisin, ei kyse ole siitä. Kyse on siitä, osaanko vakuuttaa työnantajan asiasta.

Kirjoitan erääseen mediatutkimuksen kurssiin liittyen artikkelia Wider screen verkkolehteen. Ajattelin kirjoittaa blogaamisesta, ja koska suomalaista blogistaniaa on käsitelty jo vähintääkin tarpeeksi, päätin siirtyä lahden yli etelään. Olenkin sitten tämän päivän viettänyt lueskellen virolaisia blogeja. Sikäläinen blogosfääri onkin jo huomannut olemassaoloni.

Mainittakoon tosin, etten varsinaisesti keräile tyttöjen maileja (kogub tüdrukute e-maile), vaan myös poikien. Ja että sarkasmi on asia, joka opitaan vieraasta kielestä ja kulttuurista viimeisenä.

15.5.2005

Siinäkö se viikonloppu sitten oli?

Perjantaina tentti meni odotusten vastaisesti, eli ihan hyvin. Tosin aivot eivät suostuneet toimimaan, enkä millään muistanut kuka kirjoitti Decameronen. Ei siinä mitään, varsin suuri osa maailmasta elelee varsin tyytyväisinä tietämättä kuka mahtoi kirjoittaa Euroopan ensimmäisen novellikokoelman, mutta näin kirjallisuuden opiskelijalle se on sama, kuin unohtaisi kuka olikaan Suomen presidentti.

Tentin jälkeen annoin viedä itseni ensin jokirantaan palautusjuomaa nauttimaan ja illalla vielä Dynamoon TV-resistoria kuuntelemaan. Viimeaikoina minusta on noussut esiin uusi piirre: kyky kertoa vitsejä. Perjantaina minua nyittiin jatkuvasti hihasta ja pyydettiin kertomaan vielä se yksi hauska juttu uudestaan. Hah, minustahan pian tulee naistennaurattaja. Tästä syystä minun ei annettu kuunnella bändiäkään rauhassa. Toisaalta, melun vuoksi ääneni oli pian niin käheä, ettei juttujen kertomisestakaan tullut mitään.

Lauantaina suunnitelmiin kuului mennä naispuolisen ystäväni tupareihin. Tosin kauaa en jaksanut: siellä oli lähinnä hänen kavereitaan, joiden kanssa en tunne kovin suurta hengensukulaisuutta. En keksi mitä yhteistä kiinnostavaa keskustelunaihetta minulla olisi voinut heidän kanssaan olla. Shoppailu? Istuin puolisen tuntia nurkassa kaljan kanssa ja lähdin jatkamaan matkaa, ennenkuin joku olisi tullut kysymään olenko masentunut. Enpä erityisen, mutta toisen kaljan ja toisen puolen tunnin jälkeen olisin ollut. Toivottavasti emäntä ei suuttunut. Toinen vaihtoehto on, että hän huolestuu että minulla on ongelmia kun olen aina niin masentunut. Todennäköisesti molempia.

Selasin kännykkän läpi: Marimba remontoi, Ugus oli pois kaupungista ja JK:lla oli kauniimpaa seuraa. TK ja JS sen sijaan olivat Kertussa, joten loppuilta meni sitten mukavasti siellä.

10.5.2005

Pashaa ja tonnikalaa

Yhtä vanha kuin käsite 'opiskelija' on myytti opiskelijoiden ruokavaliosta. En tiedä, mitä Academia Aboensiksen teinit söivät aikoinaan ennenkuin tonnikala ja pasta keksittiin (turskaa ja blinejä?), mutta epäilen ettei mitään gurmeeaterioita kuitenkaan. Maailman vanhin opiskelijavitsikin kuuluu:

Sukulaiset tulevat kylään opiskelijan soluboksiin:
-Yllätys, yllätys! Toimme mukanamme koko kassillisen pastaa ja tonnikalaa! Viime kerralla käydessämme huomasimme, että ruokakaappisi oli täynnä happy-tuna-säilykkeitä ja pirkkamakarooneja. Siitä päättelimme, että se on sinun lempiruokaasi!

Tänään jälleen sorruin kliseisiin ja valmistin itselleni aimoannoksen kyseistä apetta. Ymmärsin myös oikeastaan koko pastatonnikalan idean (viimein, neljän vuoden kuurin jälkeen, ehkä kala tosiaan kasvattaa järkeä). Kysehän on säilyvyydestä. Aina tulee hamstrattua ruokaa pahan päivän varalle. Etenkin juuri säilykkeitä ja makarooneja, koska juuri ne säilyvät pitkään. Tänään sitten en ehtinyt käydä kaupassa, ja tarkistin mitä kaapissa on jäljellä: purkki hernekeittoa, tonnikalaa, suolasillejä ja spagettia. Koska vaihtoehdot: pastaa ja suolasillejä, tai hernekeittoa ja tonnikalaa kuulostivat yhtä epätodennäköiseltä kuin pastaa ja hernekeittoa, päädyin taas kerran keittämään pastaa ja tonnikalaa.

8.5.2005

Moskovassa vietetään voiton päivää. Baltiassa ei asiaa juurikaan juhlittu, Virolle, Latvialle ja Liettualle toinen maailmansota loppui vasta 90-luvun alussa neuvostojoukkojen poistuttua.

Putin kyllä mainosti Neuvostoliiton roolia fasisimin torjumisessa, mutta ei pahemmin maininnut Neuvostoliiton omista keskitysleireistä mitään. Muunmuassa edellä mainitut Baltian maat ovat vaatineet anteeksipyyntöä miehityksestä ja kymmenien tuhansien kansalaistensa kyydityksistä Siperiaan. Anteeksipyynnön sijaan Venäjän virallinen tulkinta on, että Baltian maat liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Viron ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves vertasi kyydityksistä vaikenemistä siihen, jos Saksa kieltäisi holokaustin. Tämä onkin mielestäni hyvä vertaus: väite jonka mukaan Baltian maat liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti on kuin väittäisi, että Auswitch oli historian suurin joukkoitsemurha.

*

Sub-tv:lle eksyttyäni havaitsen kanavalla pyörivän dokumentin, joka on itseasiassa ostos-tv:mäinen, täysin nollakritiikkinen kauneusleikkausten mainos. Iloinen naisääni kertoo taustalla: tieteellisesti on todistettu, että rintaimplantit ovat täysin vaarattomia ja selittää kauneusleikkausten suurta määrää Brasiliassa brasilialaiset eivät halua olla vain kauniita, vaan täydellisiä. Kauneusleikkausten vastustuksesta puhuttaessa näytetään ohikulkevia lippalakkipäisiä, ylipainoisia juntteja. Naisääni selostaa, ettei kauneusleikkauksissa ole mitään häpeämistä, toisin kuin raukkamaiset vastustajat yrittävät saada meidät tuntemaan.

Kauneusleikkauksen läpäisseet ovat "täydellisiä" , plastiikkakirurgit ovat "taiteilijoita" ja mm, "juutalaisilla on karmeat nenät", jotka pitää korjata. Koska kaunis ulkonäkö tekee sinut onnelliseksi, varaa aika jo tänään. (Koska kesken kaiken menin oksentamaan, en ehtinyt katsoa dokumenttia loppuun asti, enkä tiedä oliko sen lopussa numero josta voi varata ajan. )

*

Tarkkaavaisille havainnoitsijoille tiedoksi: kyllä, minua vituttaa. Ja olen siitä harvinainen suomalainen, ettei viinakaan auta. Muuten olisinkin jo vuosisadan kännissä.

7.5.2005

Mikä saa ihmisen hamstraamaan natsirihkamaa,tai jopa pukeutumaan hitler-look-a-likeksi?

Voin kuvitella tunteen olevan hyvin kiihottava. Ensi kertaa ss-univormuun sonnustautuessaan voi katsoa peiliin ja tuntea samaa kuin transvestiitti vastakkaisen sukupuolen vaatteissa: se olen minä, mutta en kuitenkaan minä, vaan fetissi; minusta on tullut oma fetissini. Kielletty kiihottaa, yhteisö tuomitsee kansallissosialistisen symboliikan, ja tekee siitä tabun. Hikoilevin sormin fetisisti hivelee rautaristein, ss-kaksoissalamoin ja kotkin koristeltuja koruja. Hän laittaa seinälle Hitlerin fanikuvan. Aadolfin, Hänen, miehekäät kasvonpiirteet saavat aikaan eroottisia väristyksiä.

Suosittelen tutustumaan oheisiin sivuihin. Valitettavasti sivusto on erittäin sekavasti järjestetty, mikä kertonee sivuston tekijöiden henkisestä tasosta. Kuitenkin sivustolta löytyy myös historiallista materiaalia, kuten Leni Riefenstahlin klassinen propagandaelokuva Triumph des Willens.

Siitoimen nyt jo keskuudestamme (Walhallaan) poistuneena, suomalaisia univormufetistejä on enää vähän, eivätkä he tule ulos kaapista.

Kaksi uudempaa äärioikeistolaista tuttavuutta sen sijaan ovat "Suomen kuningas" Klaus Juutilainen ja Seppo Lehto. Lehdolla on mielenkiintoinen oireyhtymä: hän kykenee tuottamaan valtavat määrät tekstiä, joka ei makrotasolla muodosta minkäänlaista järkevää kokonaisuutta.(Tätä voisi pitää vaikka Veijosen oireyhtymänä) Näitäkin kahta olisi voinut pitää vain sairaana pilana, mutta mikäli Vapaasana.net:in keskusteluun on luottamista, on Juutilainen on haastettu Lehdon taholta kunnianloukkauksesta Tampereen käräjäoikeuteen.

Rangaistusvaatimus perustui Juutilaisen kotisivuilla julkaistuun Apinaeläintarha-dokumenttiin, jossa Lehdon ja Siirtolan väitetään harrastavan haureutta, pedofiliaa ja ulosteiden syöntiä. Lisäksi Lehto mainitaan kyseisessä dokumentissa mielisairaaksi, miesprostituoiduksi ja strippariksi.

Hän [Juutilainen] ei muistanut, oliko kirjoittanut Apinaeläintarha-dokumenttia, koska aikaa oli kulunut jo kaksi vuotta. Hän kuitenkin totesi, että ulosteiden syönnistä ja strippauksesta hän on kuullut dipl. ins. [nimi poistettu. JK] ja että asiasta keskustellaan laajasti esim. ravintola Ohranjyvässä, joka on toimittajien kantapaikka.

Ilmeisesti tämän vuoksi Juutilaisen sivut on suljettu.

Nopealla googletuksella Lehdon nimellä löytyy runsaasti samaa saastaa. Luulen että hän on todellinen riesa ylläpitäjille. Toivottavasti ainakaan Wikipedian kaltaista hyvää keksintöä hänen kaltaisensa spämmääjät eivät pilaa.

6.5.2005

Onko jokin teksti totta? Meille kirjallisuudenopiskelijoille kysymyksenasettelu on kummallinen. Ei mikään teksti ole totta. Tai oikeastaan kaikki teksti on totta, sen omilla ehdoillaan. Jos jokin teksti on olemassa, kertoo se välttämättä jostain jotain. Mutta ei mikään ole TOTTA. Kielisysteemi ylipäätään toimii siten, ettei mikään teksti voi olla absoluuttisen tosi. Uskovat pohtivat onko Raamattu totta. Mikäli näin on, olisi se luonnonlakien vastaista, yliluonnollista. Se on jo uskon asia sinänsä.

Entä onko jokin henkilö tosi? Jälleen kysymys, joka asettelullaan ei johda mihinkään. Puhutaan mielummin identiteeteistä. Ja emmekö me jatkuvasti omaksu eri identiteettejä? Mitä muuta tämä elämä postmodernissa on, kuin identiteettien kanssa leikkimistä? Rakennamme itsemme lennosta aina uudelleen joka tilannetta varten: olemme lapsia, vanhempia, rakastajia, kuluttajia, faneja, työntekijöitä jne. Joka roolia varten tarvitsemme oman identiteetin ja sitä kautta omaksumme toiset toimintatavat, toiset diskurssit.

Internetiä on hehkutettu paikkana, jossa identiteetit menettävät merkityksensä. (en lähdeviittaa, mutta ottakaa mikä tahansa viestinnän tai media-alan oppikirja 90-luvun lopulta.) Eivät identiteetit minnekään katoa. Siinä suhteessa ei ole mitään mullistusta tapahtunut, korkeintaan hienoinen muutos.

Sen sijaan mikä on kadonnut, on vastuu. Helppo on tulla nimimerkin takaa uhoamaan. Luotetaan verkon tarjoamaan näennäiseen anonymiteettiin ja sen varjolla voidaan herjata, loukata ja vittuilla mielin määrin, ilman pelkoa että joutuisi koskaan reaalimaailmassa sanoistaaan vastuuseen.

Toisaalta, ylipäätään kirjoittaessa on helppo unohtaa yhteys reaalimaailmaan. Varsinkin tuntuu meille humanisteille olevan tyypillistä, että oikeassa elämässä ollaan hissukoita, mutta jossain lehden tai verkon palstalla puidaan nyrkkiä. Minä sen sijaan voin vakuuttaa, että sanoisin täsmälleen samat asiat kasvokkain, kuin mitä verkkoonkin kirjoitan. Ja minä kirjoitan omalla syntymätodistukseen kirjoitetulla nimelläni. Yhteystiedot ovat olemassa. Jos jotakuta alkaa vituttaa, hän voi etsiä minut käsiinsä ja vetää turpaan.

5.5.2005

Tuskin ovat abiturienttiparat selvinneet kirjoituksista ja huoanneet "ei koskaan enää pänttäämistä", niin pitääkin heti alkaa valmistautua pääsykokeisiin.

Tänä vuonna Kotimainen kirjallisuus ohjeistaa: Proosa- ja lyriikkavastauksissa pitää välttää yleispäteviä kliseitä . Varmasti hyvä ohje. En silti voi olla miettimättä mikä saa ilmaisemaan asian noin, ja mieleeni piirtyy kuva tentaattorisa ei-taas-ilme kasvoillaan.

Ei tuosta kokeesta varmasti ole vaikea läpi päästä, jos vain on vähääkään motivaatiota. Koska nimittäin tuntuu, että harvalla on. Ne jotka ovat lukeneet koekirjat tarkkaan ja osaavat ajatella vähäänkään (kirjallisuus)tieteelliseti saavat sen muutaman pisteen, mitkä vaaditaan yo-todistuksen päälle.

Eli jos lukijoissa on tämän kevään abeja, niin tervetuloa Kotimaiseen kirjallisuuteen. (Olen muuten ensi vuoden tuutor.) Ja jos joku oikeasti on tulossa, niin voi ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa. Luulen että pystyn antamaan muutaman knoppikysymyksen ja niihin vastaukset joilla pitäisi päästä läpi.

1.5.2005

Vappu on ohi. Selviydyin kaikesta. Ehkä en kunnialla, mutta ainakin ilman suurempia katastrofeja. En loukannut ketään henkisesti enkä fyysisesti, en häpäissyt itseäni julkisesti enkä ottanut otsaani kämmenenlevyistä tatuointia.

Jännityksen hetkiä koettiin, kun jo kuvittelin kaiken olevan ohi, ja ystäväni ML soitti vielä kello kuuden aikaan ja kutsui kolmannen osapuolen luokse kotibileisiin. Paikallinen rentturunoilijan KA:n havaittiin pyrkivän viereiseen rappuun ilman avaimia. Taitelija oli kunnostaan päätellen nauttinut vappua jo huomattavia määriä. Kolmas osapuoli päästi miehen pyynnöstä sisään, KA ilmoitti menevänsä yläkerrassa asuvan naisen luo. Kotiinlähtiessäni poliisipartio astui sisään samaan rappuun, mutta en tiedä, onko näillä kahdella tapauksella yhteyttä. Itse kuitenkin pääsin kotiin onnellisesti ja ajoissa, pystyen näin välttämään sen viimeisen kiusauksen. Vappua on tällä hetkellä jäljellä puolitoista tuntia. Ehkä olen onnistunut välttämään kirouksen, ja viimein viidennen pilatun vapun jälkeen viettämään sitä jossakin määrin kohtuuden rajoissa.

Blogihenkilö Julkinen Salarakas kirjoittaa silikonirinnoista. Naisvartalon suurena ihailijana silikonit ovat minulle rienausta. Luonnollisen kauniit, ihanat naisenrinnat häpäistään, silvotaan, ratkotaan auki ja täytetään epäorgaanisella, epäpyhällä massalla. Rinnoista tulee rumat, kaksi kliinistä superpalloa, jotka ovat yhtä kiiihottavat kuin siwan muovikassit. Naisten rinnat ovat ihana asia, kaikki nöpörinnat, ketunkuonoiset pikkutissit, kouriinsopivat pullannisut, herkulliset jättihinkit ja niin edellen, kaikki luonolliset koot ja kiinteydet. Sen sijaan silikonirinnat ovat kopioestetiikkaa, stantardoitu neljän desin D-kuppi. Ne ovat paitsi rumat, jo luonteeltaan vastenmieliset.