Sairaudesta sairauteen. Se viisaudenhampaan poiston aiheuttama tulehdus ei näemmä sitten riittänytkään, vaan heti siitä selvittyäni sain tänään pienoisen kuumeen. Eilen vielä kehuin antibioottikuurin tappaneen kaikki pöpöt elimistöstäni, joten en ole vähään aikaan enää kipeänä. Joo, niin varmaan tappoikin, mutta samalla teki hallaa elimistön luonnolliselle puolustuskyvylle. Eli sain sen ensimmäisen vastaantulevan flunssatartunnan. Mielenkiintoista on myös se, kuinka pienikin kuume vie voimat täysin. Kun taas iso ei välttämättä. Viime viikolla kolme päivää syömättä ja nukkumatta oltuani ja 39 asteen kuumeessa olin edelleen, ehkä hieman hermostuneella tavalla, energinen. Nyt taas lihaksia särkee, väsyttää eikä mikään huvita.
27.06.2005
JUHANNUSTA ODOTELLESSA: Kuten virolaiset, viettävät juhannusta myös suomalaiset, jotka laumoittain käyvät Tallinnassa itselleen väkijuomaa varaamassa, sekä sitä paikan päällä kuluttamassa. Vauhdikkaammat pohjoisnaapurimme eivät turhia kursaile rentoutuessaan kauniina kesäpäivänä kaupungin sydämessä Virukadun ulkoilmakahvilassa.
Aristoteleen Runousoppia lukiessa ei voi kuin hämmästellä, kuinka jokin 2300 vuotta vanha teos voi olla tänäkin päivänä niin tuore.
Muistan Tieteen kuvalehdessä (aka Tieteen 7 päivää) aikoinaan olleen hupipalstan Tutkijat harhateillä tai jotain. Sen ideana oli poimia eri tiedemiesten lausahduksia joiden piti nykytietämyksen valossa olla hassuja tai paikkaansapitämättömiä. Melko usein palstalla oli lausahdus Aristoteleeltä.
Meidän 2000-luvulla elävien on miltei mahdotonta käsittää, kuinka alkeellisista lähtökohdista muutamat Kreikan oppineista perustivat koko länsimaisen tieteen. Varsin helposti otamme itsestäänselvyytenä sen valtaisan tietomäärän ja ymmärryksen mikä meillä on. Vaikkakin ihmisten aivokapasiteetti oli sama 2300 vuotta sitten, vain harva osasi sitä käyttää. Kouluja ei ollut, harva osasi lukea niitä harvoja kirjoja, joita oli olemassa. Älykkyys ja tietämys ei ole biologisesti perinnöllistä. Ns. susilapset, jotka ovat kasvaneet ilman sosiaalisia kontakteja ihmisiin, eivät koskaan opi puhumaan tai ajattelemaan abstraktisti, he ovat hieman apinaa älykkäämpiä. Suurin osa ihmiskuntaa 2300 vuotta sitten oli vain jonkin verran kehittyneempi.
Muistaakseni eräs Tieteen kuvalehden siteeraama lause oli jotakuinkin "Erektio johtuu liiasta persiljan syömisestä". Niin, tuskin Aristoteles ei olisi tiennyt, mihin erektiossa olevaa penistä käytetään, vaikka tuosta lauseesta niin ehkä voisi ymmärtää. (TKL kun ei lähdeviitteitäkään turhaan harrasta). Todennäköisesti hän tarkoitti, että suuri määrä persiljaa saattaa aiheuttaa erektion. Mikä tietysti on hupaisaa, kuten pippeliasiat yleensä. Aristoteleella ei kuitenkaan ollut tarvittavaa tieteellistä välineistöä hypoteesinsa testaamiseksi, joten sen todenperäisyys jäi selvittämättä.
Luonnontieteet ja humanistiset/yhteiskuntatieteet kehittyvät hyvin eri tavalla. Siinä missä luonnontiede kehittyy koko ajan tarkemmaksi sitä mukaa kun tarkempia mittalaitteita kehitetään, jälkimmäiset tieteet kehittyvät muutamien oivallusten kautta, koska niiden tutkimiseen ei tarvita kuin terävää päättelykykyä. Siinä missä monet luonnontieteelliset tutkimukset saattoivatkin olla harhateillä riittävän välineistön puutteessa, monet muut ajatukset ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa tuhansia vuosia. Se mitä Aristoteles sanoo aikansa populaariviihteistä, näytelmistä ja eeppisistä runoelmista, on sovellettavissa tämän päivän televisioon. Samoin äänne-ja muoto-opin periaatteet ovat vielä nykyäänkin samat kuin mitä Aristoteles esittelee Runousopin 20:ssa luvussa.
Mutta kuten sanottua, aivokapasiteetti ei ole kahden vuosituhannen aikana juurikaan kehittynyt. Vaikka tietoa on valtavasti saatavilla, harva kykenee edes omaksumaan samaa tietomäärää annettuna, minkä antiikin kreikkalaiset kehittivät päättelemällä.
Dentaaliblogaamisesta sen verran, että sain sitten jonkun tulehduksen sen viisaudenhampaan poiston jälkeen. Tuskat olivat infernaaliset vielä kolmantena päivänä ja kuume nousi 39:än yli. Erityisemmin ei ole riittänyt puhtia mihinkään, ei edes kirjoittelemiseen. Poski on vieläkin turvoksissa eikä leuka pahemmin aukea. Tänään uskaltauduin pitkästä aikaa Assarille, ja onnistuinkin syömään jotakuinkin sivistyneesti tökkimättä haarukaa väärään kohtaan naamassa.
20.06.2005
Hammaslääkäripotilaan blogi jatkuu. Eli sellainen murkula kiskottiin alaleuastani:
Aika vaivattomastihan tuo irtosi. Hieman nitkunnitkun ja reipas kiskaisu. Ei kuulunut sen pahemmin rusahdusta kuin maiskahdustakaan.
Alkujännitystäni tosin ei helpottanut se seikka, että viereisessä huoneessa oli käynnissä samanlainen operaatio. Se ei meinannut onnistua, ja minun lääkäriäni haettiin apuun. Sain sitten puudutusta odotellessa kuunnella lääkärin ja hoitajan dialogia asiasta: Oli kyllä tiukassa, ei meinannut millään lähteä, sai kiskoa ja kiskoa. Nää on joskus vaikeita nää.
Tästä pääsee pohtimaan yleisimminkin mikä meitä hermostuttaa lääkärin toimenpiteissä. Onko parempi että potilas tietää etukäteen toimenpiteen kulusta ja toisaalta myös riskeistä? Entä pitääkö potilaalle vakuutella: toimenpide on lähestulkoon kivuton, jos se ei ole? Vai pitääkö kivusta kertoa, jolloin potilas halvaantuu pelosta jo etukäteen? Mehän olemme jo lapsesta asti ehdollistuneet, että lauseet ei satu yhtään, ja kohta vähän nipistää, tarkoittavat infernaalista tuskaa, ja aiheuttavat välittömän paniikkireaktion.
Onneksi en ole lääkäri. Tämä potilaankin rooli on minulle turhan hankala.
17.6.2005
Huomioita:
Vain suomen kielen professori voi käyttää sanaa haksahdus 2000-luvulla.
Ongelma ei ole siinä, että Internet Explorer on huono selain, vaan siinä että se on yleisimmin käytetty selain.
Osaan leikata lenkkimakkaran ulos paketista ja kuoristaan kolmella tarkalla viillolla; kuin perkaisi kalan.
Lähden ulos viettämään viikonloppua. Ulkona paistaa aurinko, enkä edes minä voi olla koneen ääressä koko kesää.
15.6.2005
Taas käynti hammaslääkärissä. Ja perjantaina uudestaan. Alkaa olla jo paikkaa paikan päällä. Ihmiset säikkyvät kadulla, kun naamani on puudutuksen jäljiltä jähmettynyt kaikkea elämäniloa halveksivaan ilmeeseen. Jännä asia tuo puudutus; muistan kun kerran hammaslääkärin jälkeen seisoin peilin edessä hysteerisesti kikattaen kun näin puutuneen naamani. Ja vain toinen puoli kasvoistani liikkui naurun tahtiin. Eilen nauratti myös, kun muistin kuinka olin 5-vuotiaana purrut hammaslääkäriä. Muistan vielä sen vahingonilon, kun peilin sijasta sain haukauttua lääkärin kumihansikoitua sormea.
Vastaanotolta tullessani odotti käytävällä vuoroaan nuori nainen kauhusta vapisten. Olisi tehnyt mieli sanoa ettei siinä ole mitään pelättävää, ei se satu. Mutta puudutetulla naamallani ölisten se olisi kuulostanut seuraavalta: örkzörk möömöö hölömölö gargar! Se ei olisi ollut kovin rauhoittavaa.
Toisaalta, voisin toteuttaa sadistisia mieltymyksiäni ja tähänkin kirjoittaa kauhutarinoita siitä kuinka paljon se OIKEASTI sattuu, ja kuinka kaikki pelot ovat aiheellisia. Sitten kaikki tätä lukevat menisivät hammaslääkäriin kauhusta tönkkönä, hähää!
13.6.2005
Astuin vieraisiin kenkiin
join liikaa kahvia
väsyin pitkiin kirjeisiin
ja lyhyisiin lauseisiin
Mistä tahansa saa kulttuurintutkimuksen näkökulman, kun eteen lisää post- ja loppuun -ismi
luen tenttiin koulutussosiologian kirjaa jossa
kerrotaan että ihmiset kouluttautuvat liikaa
juon lisää kahvia
sydämeni vastaa tum
12.6.2005
Toverini TK heitti eilisessä pubikeskustelussa ilmoille hyvän kysymyksen maahanmuuttajapolitiikasta: Kuinka integroitua kulttuuriin, joka häpeää itseään?
En aio laukoa itsestäänselvyyksiä, tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Suomalaisten on vaikea olla ylpeitä omasta kulttuuristaan, kaikki amerikkalainen ja keskieurooppalainen on parempaa kuin junttisuomalainen. Kuinka siis vaadimme, että muualta tänne tulleet oppisivat meidän tavoillemme, jos itse häpeämme niitä? Ehkä emme haluakaan, koska peilatessemme itseämme ulkomaalaisten kautta, paljastaa se meidän oman junttiutemme erityisen selvästi.
11.6.2005
Teinpä nettitestin. Eipä siitä testistä sen enempää, mutta siellä oli yksi mielenkiintoinen kysymys. Se meni suomennettuna kutakuinkin näin:
Jos voisit valita: tapetaanko sinut vai kymmenen muuta sattumanvaraista ihmistä, pelaistaisitko kuolemallasi nuo kymmenen muuta?
Halusin kovasti vastata kyllä, mutta vastasin kuitenkin totuudenmukaisesti. Olisi aika tekopyhää väittää toisin.
On tietysti merkittävää, kuinka tuo käytännössä tapahtuisi. Mikäli kyseessä olisi jokin surrealistinen tilanne (kuten tällaisissa dilemmoissa usein on) jossa psykopaattinen tappaja osoittaisi rynnäkkökiväärillä kahta ihmisjoukkoa, josta toisen muodostaisit sinä itse. Tuollaisen tapauksen jälkeen kuka tahansa normaalilla moraalilla varustettu potisi vakavia traumoja loppuikänsä.
Jos taas valittaisiin koko maailman populaatiosta arvalla kymmenen ihmistä, jotka vaikkapa jokin tarkk'ampuja tai kosminen käsi toimittaisi pois päiviltä ilman että sitä itse joutuisi todistamaan, olisi sen kanssa paljon helpompi elää. Silti tietoa ei kannattaisi päästää iltapäivälehdistöön, mikäli tahtoisi vielä kulkea kadulla turvallisesti.
Mutta jos kyseessä olisi millään tapaa realistinen tilanne, kuka tahansa vastaisi ei. Siihen koko meidän länsimainen elämäntapamme perustuu. Vai miksi muuten sinäkin ostit ipodin, etkä antanut summaa Unicefin keräykseen, vaikka sillä summalla olisi rokotettu sata pientä neekerilasta tuberkuloosia vastaan?
Noniin, kaikki jotka olisivat vastanneet kysymykseen kyllä, kipinkapin palauttamaan se mp3-soitin ja rahat lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.
Ja kuitenkin kyseessä on vain viihde-elektroniikkaa. Kaikki jotka edelleen vastaavat kysymykseen kyllä, alkakaahan sovitella silmukkaa kaulanne ympärille. Sillä rahalla jonka sinäkin elämässäsi kulutat, pidetään päiväntasaajan seudulla yllä kansantalouksia.
9.6.2005
Eilen oli mediatutkimuksen esseen palautus (7-10 sivua). Huomasin sen eilen noin kello neljä. Sain kirjoitettua siitä puolet, tänään pitäisi saada aikaan toinen puoli. Kirjoitusinspiraatio kyllä katosi jonnekin ajatusten saharaan, mutta eiköhän se tästä.
En siis eilen ehtinut blogaamaankaan.
Mutta se asia mistä piti kirjoittaa, oli että Eveliinan surmaaja pääsee kesällä vapaalle. Taposta tuomittu mies istui 3,5 vuotta. Se on aika vähän.
Ensin kyyninen mediakritiikki: olisiko Eveliinan surmasta noussut samanlainen haloo, jos Eveliina olisikin ollut ruma, lihava, finninaamainen ja koulukiusattu? Miettikää sitä bussia odottaessanne.
Keväällä ilmeisesti Ilta-Sanomat koetti ratsastaa samanlaisella jutulla. Kaunis nuori nainen surmattu (muistan vielä sen lööpin: Surmattu Mari oli kaunis malli) Kohu ei kuitenkaan saanut tuulta purjeisiinsa, ehkä Marin arvelluttavan taustan vuoksi.
Mutta sitten itse uutiseen. 3,5 vuotta ei ole kovin paljon. En tietenkään väitä, että vankila olisi mikään hotelliloma, mutta ihmisen tappamisesta kolmen ja puolen vuoden tuomio on kyllä aika vähän. Maailmassa on maita, joissa tuosta olisi joutunut sähkötuoliin. Muodostaako 3,5 vuotta suomalaisessa eurovankilassa minkäänlaista pelotetta rikoksentekijöille? Entä sovittaako 3,5 vuoden tuomio millään tapaa itse rikosta? Omaiset kuitenkin elävät asian kanssa joka päivä loppuelämänsä.
Kuvitellaan tilanne, jossa surmattu olisikin jäänyt henkiin, mutta vaikeasti vammautuneena, esimerkiksi kaulasta alaspäin halvaatuneena. Tässä tapauksesa tuomio olisi varmasti ollut lievempi. (Etenkin kun tekoon ei käytetty asetta, mikä kai jostain käsittämättömästä syystä lasketaan lieventäväksi). Uhri joutuu elämään vankeuttakin pahemmassa vapaudenriistossa koko loppuelämänsä, kun taas rikollinen pääsee vapaaksi jo parin vuoden päästä. Ainakin minä kuolisin vihasta, jos näkisin minut vammauttaneen nilkin vapaana minulle vittuilemassa.
En tietenkään kannata amerikkalaistyylistä oikeudenkäyttöä, jossa rikolliselta suurinpiirtein evätään ihmisoikeudet, mutta pohjoismaisessa mallissakaan ei ole järkeä. Ei rikollisia tule hoivata. Heitä tulee rangaista. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa teoistaan. On täysin oma valinta, tekeekö rikoksia vai elääkö kunnioittaen toisia ihmisiä. Jos päättää ylittää sen rajan, täytyy myös ottaa vastuu teoistaan.
Tässä on myös se vaara, että joku ottaa oikeuden omaan käteensä. Ja varmasti jossain määrin ottaakin. Nimi ja naama on kaikilla tiedossa, joten ihmisten parissa liikkuminen voi käydä tukalaksi.
(Edelliseen lähteitä etsiessäni osuin Ilta-Sanomien artikkeliin, jossa taas muistutettiin, että kauneusleikkaukset kannattavat kivusta huolimatta.)
7.6.2005
Alan lyödä jopa omia ennätyksiäni laiskuudessa. Lukemisesta ei näytä tulevan mitään. Pidän lounastauon ja sen jälkeen haen vauhtia kirjastosta.
Koska erehdyin mainitsemaan leikilläni virallisen rakastajattaren, eli tyttöystäväni painajaisen nimen sain sivuilleni virtana googlettajia, jotka etsivät pintajulkkiksen paljasta pintaa. (Menin laskuissa sekaisin parinkymmenen jälkeen.) Täällähän sitä valitettavasti ei ole. Koska tunnen vastuuni sekä Suomen nousevasta nuorisosta, että Googlen toimivuudesta, lupaan "piipata" kaikki asiattomat sanat mikäli joudun niitä syystä tai toisesta käyttämään. Eli:
v**tu, nu**ia, p**lu, t***it, p**no, t****u se**i ja M***ka F*****roos
Toivottavasti tämä uudistus parantaa kyseisten hakijoiden osumatarkkuutta. Muistakaa vielä käyttää lainausmerkkejä sanaliittojen sekä etu-ja sukunimen ympärillä.
Murheenkryyni Runous Turussa-sivustokin on saanut huomiota, kun joku viittaa Kiiltomato.netissäJani Virran Pauliina Haasjoesta tekekemään haastatteluun. Sen kunniaksi remontoin julkisivunkin. Tulisikohan tuosta vielä jotain...
Lisäilin linkkejä oikeaan sivupalkkiin, tuttuja ja tänne linkkaavia sekä kirjoittajia joita itse tulee aktiivisesti seurattua. Eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, paitsi muut kuin suomenkieliset ovat erikseen. Ottakaa&tutustukaa.
6.6.2005
Kännykän laturin hukuttua muistaa taas, kuinka sidottuja olemme tekniikan täyttämään informaatioyhteiskuntaan. Meni viikonlopppunakin pari tapaamista ohi, kun ei saanut pidettyä yhteyttä.
Pahinta on, että ihmiset odottavat minun olevan 24 tuntia tavoitettavissa. Ja suuttuvat, jos en vastaakaan joka puheluun. Vastaaja täyttyy viesteistä: soita, olen varma että tiedät numeron. Kyseessä on vieläpä mummoni, jonka kuvittelisi muistavan ajan, kun koko pitäjässä oli kaksi puhelinta. 2000-luvulla puhelimeen vastaamatta jättäminen on kuin ei vastaantullessa tervehtisi.
Metsässä oli märkää, mutta ihan mukavaa. Katos suojasi sen verran, että saimme grillatuksi ja vatsan täyteen. Sitten takaisin kaupunkiin, kaupunkiulkoiluvaatteet päälle ja olutlasi juontiasentoon.
Viitaten launantain merkintään: kaikkihan muistavat Levottomat 1 -elokuvasta sen alkukohtauksen, jossa päähenkilö on lakkiaispäivänä baarissa, ja söpö ylioppilastyttönen tulee kysymään häneltä haluisitsä panna mua. Näin ei tietenkään meille käynyt vaikka koko illan hengailimme klubilla.
Niin, vitsi ei ollut kovin hyvä. Eikä sitä kannata kertoa hirvittävässä humalassa meluisassa baarissa, mikäli haluaa välttyä väärinkäsityksiltä. Mitä vittua, ai mua vai? sanoi miespuolinen ystäväni.
4.6.2005
Luonto ei ole siunannut kauniilla retkeilykeleillä. Ei mahda mitään. Suomalainen mies ei perkele anna yhden ukkosmyrskyn lannistaa. Siis saaristoon grillaamaan. Kaljaa ja kuolleiden eläinten ruhoa on lastattu mukaan tarpeellinen määrä.
Tässä tietysti menetetään se mahdollisuus, että baarissa hengaillessa käy kuten Levottomissa.
