Elämä
ja
Teot
Osoite muuttuu
Tämän jälkeen Elämä ja teot jatkaa osoitteessa:
http://www.olento.net/blogi
Tervetuloa aka toivottavasti tämä nyt toimii.
24.10.2006
Alkavat olla taas villapaitakelit edessä. Siksi kaivoinkin oman kampsuni vaatekaapista. Kyseessä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä vaatekappale, sain sen lahjaksi aikoinaan eräältä merkittävältä ihmiseltä. Siinä on jotain sellaista pohjoista ulottuvuutta, ja olenkin pitänyt sitä ulkomaillakin mielelläni ylläni. Se on pitänyt minut lämpimänä monessa reissussa, mikä on myös muistuma vaatekappaleen antajasta.
Jostakin syystä huomasin kuitenkin että paita oli jäänyt pitkäksi aikaa pesemättä, ehkä en ollut vain raaskinut laittaa kallisarvoista vaatetta pesukoneeseen; jotenkin minulla on sellainen kuva, että villavaatteet tärveltyvät pesussa erityisen helposti. Nyt paidassa sitten haisi koko sen historia, huomaisin sen vasta kun pitkästä aikaa pidin sitä yllä uudelleen. Jouduinkin käyttämään puoli tuntia elämästäni pestessäni sitä lavuaarissa haaleassa vedessä. Nyt se valuu lattialle metrin levyistä lammikkoa.
Oheisessa kuvassa puheenaoleva paita pyrkii samaan kuvaan neiti Li:n kanssa, joka hymyilee paidan omistajankin puolesta. Tapahtumapaikkana on Unkari viime keväänä.
12.10.2006
Jahas, Ministeri Saarela ilmoittaa ettei aio kannattaa opintorahan korotusta, koska siihen ei ole varaa. No, ei minulla tässä niin hätää, en minä henkilökohtaisesti marise, maanantaina taas töihin. Lähinnä vain ihmetyttää, minne se kaikki raha oikein menee. Suomen taloudella menee paremmin kuin koskaan, mutta silti rahaa ei riitä niihin asiohin, joihin sitä riitti mainiosti vielä silloin kun taloudella meni huonosti tai huonommin. Yhtälö kuulostaa mahdottomalta, minne se kaikki ylimääräinen raha sitten menee? Ei kai kukaan vedä välistä?
Jotenkin tämä uusliberalistinen talous tuntuu olevan jatkuvassa kriisissä. Voisi jopa kuvitella että lama ei koskaan loppunutkaan, ainakaan päätellen vallitsevasta mielialasta. Onhan se säästäväisyys tietenkin hyve, ja hienoa että varaudutaan pahimpaan, mutta onko se sitten todella tavoittelemisen arvoista, että koko ajan stressataan ja pingotetaan.
Huolenaiheeksi tuskin riittää suurten ikäluokkien eläkkeenmaksu. Hehän ovat itse eläkkeensä maksaneet, joka palkasta pidätetään eläkemaksu (myös minulta, vaikka sitä ei vielä minulle itselleni kerrykään). Työvoimapulakaan ei vaikuta kovin uskottavalta, ainakaan siitä päätelleen miten paljon yritykset rekrytoivat vakinaisia työntekijöitä (parin viikon mittaisia Varamies-pestejä ei lasketa).
3.10.2006
Niin että miksikö Turku on Suomen perse?
2.10.2006
Jipii! Loveradio! Musiikkia ajalta jolloin emme olleet vielä nuoria! Rauhaa, rakkautta, rokkia! Agitaatiota, nuorisopolitiikkaa, vapaata sukupuolielämää!
Vielä eilen manattiin nykyradion munattomuutta ja uuden rockin tylsyyttä (joista ainakin ensimmäinen on tosiasia). Nyt aloittava Loveradio soittaa edesmenneen Love-recordsin tuotantoa. Eli luvassa ei ole ainakaan suomalaista exportrockia, jota ainakin laskelmoivuudesta on syytetty. (Radio Suomipop ainakin on kevytversio muinaisesta Suomirock-kokoelmasta höystettynä päivän uusimmalla Nightwish-levyllä.) Tänään ohjelmassa muunmuassa M.A.Nummisen pakina "Lasten mehuhetki", ja elämänsä ensimmäiset kulttuuriuutiset lukenut nuori (eipä jäänyt nimi mielleen) oli hieman jännityksestä jäädyksissä, mutta sai silti hyvin asiansa toimitettua.
Eikä hätää: vaikka radioradio kuuluu vain Helsinginseudulla, löytyy radio meille landepaukuille myös netistä Taajuus.fi:n sivuilta.
EDIT: hups, linkki toimii jälleen. Tätä se notepadblogaus teettää.
Asia nro2: Ensimmäinen kasvatustieteen tentti takana. Tästä aforismi: se joka osaa, tekee. Se joka ei osaa, opettaa tekemään. Se joka ei osaa opettaa, opettaa opettamaan. Se joka ei osaa opettaa opettamaan, laatii kysymyksiä kasvatustieteiden tenttiin.
1.10.2006
Kirjamessuilla hengatessani mietin, miten kaikki nykykirjallisuus kirjoitetaan kolmannen persoonan sijasta minä-muodossa. Kertonee jotain 2000-luvun itsesäälisukupolven kyvystä asettua toisen ihmisen rooliin.
Messut noin muuten olivat ja menivät. Kävin kuuntelemassa rocklyriikkaseminaarin jossa vieraina olivat Kauko Röyhkä, toimittaja-muusikko Timo Forss ja Tampereen yliopiston tutkija Toni Lahtinen. Puolentoista tunnin mittainen keskustelutilaisuus oli harvinaisen syvällinen verrattuna A-lavan hälinän keskeltä kuultuihin vartin mittaisiin mainospuheisiin. Seminaarin jälkeen jaksoin puolisen tuntia hengailla kojujen välissä miettimässä mitä helkkaria minä siellä teen.
22.9.2006
Puolustusministeri ärähtää: eihän me näin sinun mielipiteestäsi sovittu. Seppo Kääriäinen hämmästeli torstain kyselytunnilla puolustusvoiman komentaja Kaskealan ajatusta lyhentää siviilipalvelusaika 12:teen kuukauteen.
Siviilipalvelus ei nauti Suomessa järin suurta arvostusta (En nyt listaa tässä kaikkia niitä "syitä", tiedätte kyllä). Ilmeisesti suuressa maailmassa, ainakin Saksassa tilanne on toinen; sivareiden määrä on ikäluokasta parikymmentä prosenttia ja ainakin tapaamani saksalaiset pitivät sitä aivan asepalveluksen kanssa tasavertaisena vaihtoehtona. (Jos jollakulla on tarkempaa tilastotietoa, niin ilmoittakoon.)
Tämä kuitenkin kertoo astettaisesta asennemuutoksesta: vielä 70-luvulla "siviilipalvelukseen yllyttäminen" oli rangaistava rikos. Ehkä jonain päivänä päästään siihen ajatukseen, että isänmaataan voi palvella muutenkin kuin pyssy kourassa. Kuten vaikka rehellisellä työllä.
Etenkin poliittisesti hippasen keskiviivan oikealle puolelle sijoittuvat intoilevat asevelvollisuudesta. Ja samalla valittavat liian korkeasta veroprosentista. Isänmaan puolesta olen valmis astumaan luotikuuroon ja kranaattisateeseen, mutta rahoistani ette saa senttiäkään.
Velipoika on tällä hetkellä sivarissa. Eli tekee pitkää työviikkoa 100%:n verotuksella ja näin rahoittaa asevelvollisten pyssyleikkejä. Eipä siinä, kyllähän rehellinen mies töitä tekee, mutta sitä vittuilua ei jaksa kestää.
Tarja Cronberg kirjoitti viime viikon Turun Sanomissa hieman samasta aiheesta. Olen suurin piirtein Cronbergin kanssa samoilla linjoilla, mutta silmääni tökkää eräs lause: Armeijassa myös miehistä tulee miehiä. Tämähän on se vanha hokema, ei siis mitään uutta (semanttisesti hieman outo lause, tarkoittanee pojista tulee miehiä), mutta kun sen sanoo feministipuolueeksikin nimitetyn Vihreän liiton puheenjohtaja, niin siinä on hieman toisenlaista kaikua. Ihan oikeasti: eivätkö nämä nyt ole jo aikansa eläneitä mielipiteitä? Jos joku nyky-Suomessa sanoisi että kuulkaas: kotityöt ja lastenhoito tekevät naisista naisia ja heidät pitäisi valtion kustannuksella kouluttaa kunnon kotiäideiksi, niin saisi, nimenomaan Vihreiden riveistä, lievästi sanottuna kielteistä palautetta.
Nähtiin sekin päivä kun keksin ammattisotilaan sanomisista enemmän positiivista kuin vihreän kansanedustajan.
13.9.2006
Mäkkäri sitten vittuilee ihan olan takaa kansalaisaktivisteille uudessa mainoskampanjassaan. Metron kokosivun ilmoituksessa nuoret mielenosoittajat kantavat kylttejä "oikikseenkin pääsee helpommalla kuin Mäkkäriin".
Tai ehkä vittuilun kohteena ovat opiskelijat, jotka viimeaikoina ovat osoittaneet mieltään opintotuen korottamiseksi jottei tarvitsisi rahoittaa opintojaan työskentelemällä - esimerkiksi Mäkkärin grillillä.
Toisaalta, tämä voi olla myös analogia siitä, että monille taidealoille on vaikeampi päästä kuin oikikseen, mutta useimmiten taidealoilta valmistuneet saavat työtä korkeintaan hampurilaisketjuista. Tässä mielessä Mäkkäriin on vaikeampi päästä kuin oikikseen.
Ja kansalaisaktivismista lisää: muistaako kukaan mitä Asem-kokouksessa päätettiin? Sitä minäkin, ovathan ne aika tylsiä asioita ne. Onneksi saatiin aikaan se mellakka että on lehdillä joitan kirjoitettavaa.
Yle Q lopettaa. Enpä ole koskaan kuunnellut, kuuluneeko tuo edes pääkaupunkiseudun ulkopuolella... Lopetin radion kuuntelemisen suurinpiirtein samoihin aikoihin kun Radio Mafia lopetti. Jotenkin ei jaksa niitä Ylexin rennon nuorekkaita nenänkaivajia enkä saanut koskaan viritettyä Quuta, jolle näemmä monet hyvät ohjelmat siirtyivät. Ja nyt kun ne saadaan näin tapettua sukupuuttoon kokonaan, ei näemmä tarvitsekaan enää opetella uudestaan radionkuuntelijaksi.
Hyvää musiikkia muuten voi kuunnella verkossa. Oma suosikkini on Etherbeat. Jolta tosin ei tule uutisia tai puheohjelmia, joita jää silti joskus kaipaamaan.
11.9.2006
Parisuhdeneuvoja helvetistä. Tämäniltainen töllötys oli Phone Booth (Joel Schumacher, USA 2002). Filmissä klassinen haamuäänipsykopaatti tähtäilee tyyppiä kiikarikiväärillä ja uhkaa tappaa tämän, mikäli hän ei ole rehellinen vaimolleen. Olen aina ollut sitä mieltä että asioiden sanominen suoraan sattuu vähemmän kuin vaikeneminen, joskaan en tarkoittanut sillä aivan tätä.
Perustin uuden blogin. Piste. lainaa nimensä vanhalta kotisivultani ja käsittelee tietotekniikkaa niin että Elämä ja teot voi paremmin keskittyä henkilökohtaiseen elämääni, ientulehdukseen ja menneisiin telkkariohjelmiin.
1.9.2006
Hauskaa ensimmäistä syyspäivää. On tätä jo odotettukin, vettä vain saisi tulla enemmän.
Koskapa vieläkin tänne saavutaan googlen kautta hammasvaivoja koskevilla hauilla, jaettakoon uusimmatkin kokemukseni dentaalian maailmasta. Tällä kertaa viisaudenhampaita kiskottiin irti kaksi kappaletta, joista toinen piti sahata kahtia. Leikkaushaava tietysti tulehtui kuten viimekin kerralla, mutta kenties antibiottien ansiosta tällä kertaa kuume alkaa helpottaa vähän nopeammin. Vielä saa välillä syljeskellä verta ja turvonnut poski näyttää perunasäkiltä, mutta eiköhän se tästä.
Leikkauksen aikana tuolin käsinojia rystyset valkoisina puristaessani tulin miettineeksi muun ohella mahtavatkohan hammaslääkärit itse pelätä hammaslääkärissä käyntiä? He tietysti ammattilaisina pitävät tavallista parempaa huolta hampaistaan, mutta siitä huolimatta esimerkiksi juuri viisaudenhampaanpoistoja lienee mahdotonta täysin välttää. Operoivatkohan he itse itsensä peilin avulla?
Näyttivät ykkösellä Pedro Almodóvarin elokuvan Puhu hänelle. Mainio ambivalenssi tuossa. Elokuvan mittaan miettii jatkuvasti onko päähenkilö Benigno kahden vuosituhannen romantikko vai pelkästään päästään vialla. Vuonna 2006 rakkautta ei enää ole mahdollista kuvata vain osiensa summana.
Tämän voi todeta vaikka kokeilemalla jotain romanttista kliseetä, kuten balladia kuunvalossa sydämensä valitun parvekkeen alla. Saatuaan lähestymiskiellon ja syytteen kotirauhan rikkomisesta voi miettiä mikä meni romantiikan diskurssissa vikaan. Lopulta rakkaus on ristiriitaista. Ja mielenvikaista: eikö syvässä kiintymyksessä ole lopulta kyse vain pakkomielteestä?
