Kapustarinta ry on sitoutumaton kirjoittajayhdistys, jonka päätehtäviä on kirjallisuustapahtumien järjestäminen ja Lumooja-kirjallisuuslehden julkaisu. Liikkeen alaisuudessa toimii myös kirjoittajapiiri Tapiiri. Nykyinen Kapustarinta ry syntyi vuonna 1999 neljän naisrunoilijan kokoonpanon Grupo Kapustarinta pohjalta. Perustajakvartettiin kuuluivat runoilijat Reetta Niemelä, Heli Peltoniemi, Pauliina Haasjoki, ja Jenni Haukio. Tänä päivänä pääpaikalla istuvat Elli Lehikoinen ja Saija Nojola.
Seuraavassa mietteitä sekä vanhemmalta että nuoremmalta kapustalta:
Perustajajäsenistöön kuulunut Reetta Niemelä on syntyperäinen turkulainen ja nykyinen turkulainen, joka vietti osan lapsuudestaan olen Maskussa, joka 1500-luvun loppupuolella, virsirunoilija Hemminki Hollon ollessa Maskun kirkkoherrana, oli kulttuurin suhteen sangen edistyksellinen paikkakunta.
Niemelä kirjoittaa runoja sekä aikuisille että lapsille. Seuraavana häneltä on ilmestymässä lasten proosarunokokokoelma, joka saapuu markkinoille Otavan kustantamana syksyllä 2005. Proosarunon sijaan runoille on keksitty kuitenkin oma nimitys, ratina, sillä ne liikkuvat runon ja tarinan välimaastossa. Niemelä käy myös esittämässä runoa lapsille yhdessä toisen kirjoittajan, Henna Lasorlan kanssa Vuolas-nimisenä kokoonpanona.
Turku yhdistyy Niemisen runouteen kohtaamispaikankaltaisena tilana, joka mahdollistaa hänelle tekemisissä olemisen muiden paikallisten kirjoittajien kanssa. Nämä suhteet ovat Niemelän mukaan vaikuttaneet suuresti hänen kirjoittamiseensa ja elämään. Se, että toisia kirjoittajia on näin paljon näin lähellä, on sitä paitsi äärimmäisen mukavaa myös käytännöllistä, Niemelä toteaa, sillä se suhteuttaa hiukan omiakin tekemisiä. Lisäksi Niemelä tunnustaa olevansa monelle henkilölle aidosti kiitollinen: Ilman heitä en olisi tullut tehneeksi tiettyjä asioita, esiintymisiä, tekstejä tai tapahtumia, jotka ovat olleet minulle hyvin tärkeitä.
Koska kaupunki edustaa Niemelälle lähinnä taiteilijayhteisöä, jossa hänellä on ollut tilaa ja aikaa muotoilla omia tekemisiään, Niemelä ei näe runon paikkakunnittamista tärkeänä. Maaperän, topografian, infrastruktuurin ja veden laadun sijaan Nieminen nostaakin keskeisiksi käsitteiksi tekemisen ja toimimisen tavat, joiden taustalta löytyvät tietynlaiset ihmiset. Turkua Niemelä kiittää kuitenkin siitä, ettei hänen ole koskaan tarvinnut muuttaa toiselle paikkakunnalle tehdäkseni oman taiteenalani töitä. Turun ja runon keskinäistä suhdetta Niemelä lähestyy pohtimalla, kumpi oli ensin, Muna vai Kana.
Niemelää nuorempana kapustana esittäytyy Saija Nojonen, joka toimii nykyisen Kapustarinta ry:n varapuheenjohtaja. Runouden merkitystä itselleen Saija luonnehtii toisaalta äänteiden ja puhutunkielen tanssiksi, toisaalta merkkikielen kalligrafiseksi ujellukselsi läpi valkoisen sivun. Runo on siis hänelle paitsi terapiaa myös taidetta, se on tapa sanoa elämä toisin, koska se on todellisuudenkuva juuri siinä määrin, missä se vääristää todellisuutta tehokkaamman ilmaisun janossa. Nojonen katsoo, että Turussa on runolle suotuisa ilmapiiri, jossa runo kasvaa ja kukoistaa. Tämä on hänen mukaansa hyväksi Turulle, mutta runo itse ei tarvitse Turkua sen enempää kuin aurinko maapalloa, johon ulottaa säteitään. Niinpä ilmiö nimeltä turkulainen runo on Nojosen mielestä surullinen. Sillä kun runo tällä tavoin alistetaan Turulle, lopputuloksena on maapallokeskeinen maailmankuva (ensin oli Turku, sitten tuli runo). Täten syntyy hyvää turkulaista runoa, ei hyvää runoa Turussa, Nojonen filosofisoi. Hänen mukaansa todellinen runous ei häviä, vaikka sen esittäjät ja muistiinmerkitsijät maanpäältä katoaisivatkin, sillä auringonsäteiden liikekielessä säilyy sanaton runous.
Tiina Lehikoinen
Muualla verkossa