Runojen julkaiseminen ja esittäminen eivät ole toisilleen vaihtoehtoisia
Miten teatterin ja runouden yhdistäminen mielestäsi Kolmosten talossa onnistui? Millaisia ennakko-odotuksia, pelkoja tai vaikeuksia oli? Miten ihmiset ovat suhtautuneet esitykseen?
Kolmosten talosta kuulemani kommentit ovat olleet myönteisiä. Näytelmän suhteen pelot koskivat sitä, kykenenkö vastaanottamaan ohjaajan, näyttelijöiden ja muun työryhmän tulkinnan tekstistäni siltikin, vaikka se poikkeaisi omastani, ja sitä, onko tekstikokonaisuus liiankin iso ja monisyinen. Molempien pelkojen kanssa kävi ihan hyvin, eli kykenin ja ei ollut.
Ennakko-odotukset, siis myönteiset odotukset, olivat sensuuntaisia kuin että tässä on jotain uutta esimerkiksi teemojen kuljetuksessa, että monitekijäisyys ja runomuodon suosima ambivalenssi tekevät siitä kiinnostavaa. Voi sanoa, että toki näin olikin, vaikka ei ehkä ihan siinä monumentaalisessa mitassa kuin halusin.
Vaikeuksia ovat varmaan saaneet kokea ohjaaja ja työryhmä. Minun vaikeuteni oli lähinnä sitä, että olisin halunnut harjoitteluvaiheessa vielä parantaa runojani, mutta kaikkia parannuksia ei enää huolittu mukaan.
Miksi yhdistää turkulainen runous ja tamperelainen teatteri? Voisiko saman yhtä hyvin tehdä vain turkulaisin voimin?
Aivan varmasti olisi voinut, mutta tässä oli kyse ystävyyksistä, tuttavuuksista ja yhteisistä visioinneista. Eli olin puhunut nimenomaan Alman kanssa runosta ja teatterista.
Jos verrataan runoutta ja näytelmätekstiä, miten runo/runon kieli taipuu näytelmäksi? Entä mitä sanoisit Kolmosten talosta tarinana, sen kertomuksellisuudesta tai sen puutteesta?
Se taipuu näytelmäksi kun se taivutetaan. Tämä työvaihe ei ollut runoilijoiden vaan muun työryhmän, jotka tunsivat draaman toimintaa.
Minua on viime aikoina kiinnostanut paljon runojen tarinallisuus erityisesti sellaisessa muodossa, jossa tarina on yhtä runoa laajempi kokonaisuus. Olen kolmannessa, vielä ilmestymättömässä kokoelmassanikin kertonut sikermän laajuisia tarinoita, ja Kolmosten talon teksteissä tätä pääsi myös kokeilemaan. Tosin se ei ole järin kertomukseksi tunnistettavaa kerronnallisuutta, eli se on fragmentaarista. Tarinan aika koostuu määrittelemättömästä nyt-hetkestä, joka ei välttämättä edes ole henkilöillä sama, ja menneisyyksistä ja tulevaisuuksista, joihin nyt-hetkestä poistutaan kuvittelemalla tai muistelemalla.
Näytelmähän on paljon enemmän kuin pelkkä käsikirjoitus. Runossa on kirjaimet, tavut, sanat, lauseet; näytelmässä sanojen lisäksi fyysinen ruumis, musiikkia ynnä muuta. Miten tekstinulkoinen vaikutti Kolmosten talossa?
Sanojen paino on näyttämöllä alisteinen puhumiselle ja esityksen rytmille, katsoja/kuulija ei voi jäädä niitä maistelemaan, jollei niitä draaman keinoin painoteta ja jätetä ilmaan leijumaan.
Kolmosten talossa musiikilla oli tärkeä osuus. Teksti on inspiroinut musiikkia mm. siten, että joitakin runoja on sävelletty laulettavaksi, ja musiikin tyylistä on myös ollut jonkinlaisia vihjeitä tekstissä: esimerkiksi viittauksia venäläiseen lauluperinteeseen, jota sitten lainataan myös musiikin toteutuksessa. Musiikin tyylit ovat jopa saattaneet vaikuttaa runoihin, koska Pekon mukanaolo ja hänen musiikillinen suuntautumisensa oli tiedossa alusta asti. Mutta on se myös täysin runojen ulkopuolinen elementti. Samoin fyysinen liike ja esinemaailma: Alma käyttää sitä paljon, ja luo sen avulla henkilöiden suhteita ja tilanteita. Me Reetan kanssa saimme sitten vain nähdä, millaisia ne olivat, vaikka toki niistäkin oli jotain vihjeitä tekstissä.
Mikä erottaa runonäytelmän runoperformanssista tai perinteisestä runonlausunnasta?
Runonäytelmä on eri taiteenlaji kuin runon esittäminen eri muodoissaan. Runonäytelmä on siis näytelmä, jonka aineksina on runoja. Runon esittämisessä joko "lausumalla", "lukemalla" tai "performanssin" kautta on kyse enemmänkin erilaisten esitysperinteisen tuomisesta runon taiteenlajin yhteyteen.
Toki Kolmosten talon tapainen esitys saattaa käyttää joitain samoja keinoja kuin vaikka kokeellisempi runon esittäminen, mutta puitteet, jotka ovat yhteydessä taiteenlajin perinteisiin, ovat aika erit. Runonäytelmä on vähemmän spontaani ja yleisöllä on siinä eri asema, tilanne on eri.
Onko kirja edelleen aktuellein paikka runolle?
En osaa sanoa mikä on aktuellein paikka runolle, koska en usko julkaisemisen ja esittämisen rinnastuvan tai asettuvan vaihtoehtoisiksi.
Hakeutuvatko turkulaiset runoilijat aktiivisesti mukaan taiteidenvälisiin projekteihin?
Kenenkään ei varsinaisesti tarvitse tarjoutua esiintymään, esiintymisiä järjestävät tahot ovat niin aktiivisia ja tilaisuuksia niin paljon, että kaikkien runoilijoiden läsnäoloa yleensä kaivataan ennen pitkää. Mutta toki ideoita voi syntyä myös yhteistyössä ja kaikkien aktiivisuus voi olla taustalla.
Tarvitseeko runous mielestäsi muita medioita kuin kirjallisuutta?
En osaa sanoa tarvitseeko, mutta kyllä nämä muutkin mediat selvästi kiinnostavat ja luovat "kirjallista ilmapiiriä".
Onko uusien taiteiden kanssa esiintyminen tuonut oikeasti jotain uutta turkulaiseen runouteen?
Tähän vastaamista ehkä hankaloittaa tuo "uutta", eli historiallisen muutoksen ajatus. En tiedä, onko Suomen runoudessa ollut aikaisemmin vaiheita, jolloin runoa ei olisi esitetty monenlaisissa yhteyksissä.
Millainen on Runoviikon merkitys?
Runoviikko on aika onnistunut juttu, pienistä osasista koostuva iso kokonaisuus. Runoviikon järjestäjät, kuten Tommi Parkko, ovat myös käsittääkseni aika aktiivisesti luoneet kaikenlaisia suhteita runoviikon käyttöön, kuten suhteita tanssiteattereihin, joista sitten on poikinut kaikkea.
Katso myös: Muualla verkossa: