ETUSIVU       KENTTÄTUTKIMUKSET        JULKAISUJA         MUUT        LINKIT

 

 

   
 

PETÄJÄVEDEN KUOLIOSAARET

HISTORIALLISEN AJAN HAUTAPAIKKOJEN INVENTOINTI 2007

(tiivistelmä)

Ala-Kintaus Kuoliosaari

 

Tausta

Petäjäveden kuuluisin hautausmaa on epäilemättä Unescon maailmanperintökohteena tunnetun Vanhan kirkon ympärillä sijaitseva vainajien lepopaikka. Tämän lisäksi historiallisina hautapaikkoina pidetään lukuisia Kuoliosaaria, joita pitäjässä on kaikkiaan kolme. Myös muutamiin muihin kohteisiin liitetään tarinoita luulöydöistä ja hautauksista. Kohteet sijaitsevat yleensä pienissä saarissa.

Paikkoihin liittyy runsaasti erilaista muistitietoa ja tarinoita. Kuoliosaariin kerrotaan jo 1800-luvulla haudatun erityisesti sota-aikoina, jolloin oli vaikeaa ja vaarallista kuljettaa vainajia kaukana sijaitsevalle kirkkomaalle. Tarinoiden mukaan pappi saattoi joskus alueella kierrellessään käydä jollakin Kuoliosaarella siunaamassa vainajat. Perimätietojen mukaan paikoille on myös venäläisiä sotilaita tai erilaisiin tauteihin kuolleita vainajia.

Ensimmäisen kerran Petäjäveden kohteita tutkittiin fyysisen antropologian tarpeisiin Robert Tigerstedtin toimesta 1870-luvun puolivälissä. Hänen tutkimuksensa ulottuivat Petäjävedellä Ala-Kintauden, Mustiaisen ja Petäjäveden Kuoliosaarille; myös Keuruulla Tigerstedt tutki yhtä Kuoliosaarta.

Petäjäveden kohteita tutkittiin toisen kerran vain muutamia vuosia Tigerstedtin vierailun jälkeen. Kesällä 1880 Suomen Muinaismuistoyhdistyksen stipendiaatti Adolf Leonhard Nyman teki alueella Laukaan kihlakuntainventointia. Hänelle näytettiin kalmistoja – hänen omien sanojensa mukaan – monessakin paikassa kihlakuntaa, mutta vain kihlakunnan eteläisissä osissa Petäjävedellä ja Uuraisten kappelissa hän suoritti tarkempia tutkimuksia. Tutkimuksensa tulokset Nyman uutisoi tuoreeltaan sanomalehti Keski-Suomessa:

Uuraisten kappelista ja Petäjäveden pitäjästä löysin eräistä saarista, joita kansa yhteisellä nimityksellä kutsui ’kuolionsaariksi’, muinaisia kalmistoja. Muutamista kuopalle vajonneista haudoista tapasin ihmisen luita 30-60 sentimeeterin syvyydestä maan sisällä, mutta kun en löytänyt mitäkään kalua niiden vierestä eli ympäriltä ja haudat muutoinkin näyttivät ennen mullistetuilta, en voi niiden vanhuutta eli ikää määrätä.” (Keski-Suomi 16.10.1880).

Hautojen ”mullistamisella” Nyman viitannee ainakin antropologi Robert Tigerstedtin muutamaa vuotta aikaisemmin tekemiin tutkimuksiin.

Myöhemmin kohteisiin ei juuri ole kohdistettu tieteellistä mielenkiintoa. Osasyy tähän lienee se, että paikoilta ei koskaan ole tullut esiin mitään kiinnostavia esinelöytöjä. Paikkoja on lisäksi usein pidetty väliaikaisina kesä- tai kelirikkokalmistoina – luulöydöistä huolimatta. Keski-Suomen maakuntamuseon tutkimuksissa kohteet on kuitenkin usein huomioitu, mutta lähinnä vain perimätietoihin ja 1800-luvun kaivauksiin viitaten.

Tigerstedt arveli 1870-luvulla Petäjävedeltä löytämien hautausten iäksi noin 400-500 vuotta. Paikkoja on keskiajan lopulle eli eräkautisiksi esittäneet myös monet muut tutkijat. Tätä ajoitusta on kuitenkin myöhemmin kritisoitu eikä sitä ole pidetty muutoinkaan luotettavana. Nykyisin kohteet ajatellaan ajoittuvan asutuskaudelle, joka Keski-Suomessa on perinteisesti ajoitettu lähinnä vuosiin 1550-1640.

Kohteiden tarkemmasta luonteesta ja ajoituksesta on kuitenkin ollut epäselvyyttä. Uutta, ajankohtaista ja tieteellisesti pätevää tietoa Petäjäveden kohteista ei ennen vuoden 2007 tutkimuksia kuitenkaan ollut saatavilla.

 

Ala-Kintaus Kuoliosaari

Kohteeseen liittyvät aikaisemmat tiedot ovat monipuolisia, mutta osin ristiriitaisia keskenään. Nimiarkiston tietojen perusteella paikalle olisi kesäisin haudattu ruumiita, eli toisin sanoen saarta olisi tämän mukaan käytetty väliaikaiskalmistona. Kuoliosaareen on mainittu mahdollisesti haudatun myös isonvihan aikana vainajia. Lähistön asukkaiden kertoman mukaan paikalle on haudattu spitaalisia tai mustan surman uhreja. Paikan luonteen vuoksi Kuoliosaarta on yleisesti kammoksuttu ja pidetty kolkkona.

Saari esiintyy A. G. Strandbergin 1700-luvun lopulla laatimassa Kintauden kylän kartassa kohteen luonnetta hyvin kuvaavalla nimellä ”Cuolleten saari”.

Tigerstedt kaivautti saaresta 1870-luvulla lukuisten rikkonaisten kallojen lisäksi neljä ehjää, kraniologisesti mitattavissa olevaa kalloa. Hän havaitsi haudoissa myös jälkiä ruumisarkuista. Tarkemmat havainnot, kuten tiedot kaivauspaikoista tai syvyyksistä, Tigerstedtiltä kuitenkin kokonaan puuttuvat.

Nyman puolestaan huomasi saaren keskiosista eräästä painanteesta esiin pistävän terävän paadenkulman, jota kaivettuaan hän löysi liuskekivillä reunustetun ruumishaudan. Kivirakenne oli muodoltaan suorakulmainen, ja haudassa oli ollut myös mahdollinen pohjakivi. Lisäksi haudan päällä oli mahdollinen katekivi. Kokonsa puolesta kyseessä oli lapselle tehty hauta. Toisesta hautapainanteesta ”ikään kuin kivikerroksen alta, turvekerroksen sisältä” löysi luufragmentteja ilmeisesti aikuisesta vainajasta. Haudat olivat Nymanin mukaan itä-länsisuuntaisia.

Vuonna 2007 paikalta kartoitettiin lähes hautapainannetta. Näkyvissä olevista hautakuopista osa erottui maastossa hyvin syvinä ja selkeärajaisina – nämä olivat siis hyvin todennäköisesti jälkiä 1800-luvulla avatuista haudoista. Saarelta havaittiin myös pystykiviä eli mahdollisia hautamerkkejä: tämä yksityiskohta tekee kohteen ainutlaatuiseksi koko Keski-Suomessa.

 

Mustiaisen Kuoliosaari l. -kynnäs

Kuivasmäen edustalla oleva Kuoliosaari ei nimen varsinaisessa merkityksessä ole enää saari, vaan pikemminkin soistuneen alueen keskellä sijaitseva metsäsaareke. Paikan rinnakkaisnimenä on ollut Kuoliokynnäs. Kohteen eteläpuolella sijaitseva Iso-Mustiainen on rannoiltaan soistunut pienehkö järvi ja luoteessa oleva Pieni-Mustiainen on luonteeltaan suolampi. Mustiaisen pintaa on laskettu viimeksi huomattavasti 1800-luvulla. Kuoliosaari sijaitsee nykyisin Kuivasmäelle kulkevan hiekkatien molemmin puolin; paikalta on vedetty hiekkaa vielä 1980-luvulla ja Kuoliosaaren pinta-alasta arviolta noin 80 prosenttia on tuhoutunut hiekanotossa. Vielä 1990-luvulla hiekkakuopan profiilista on tullut esiin ruumishauta.

Kalmisto on ilmeisesti tullut ilmi luulöytöjen perusteella jo 1800-luvun alkupuolella. Seurakunnan historiankirjoittajan mukaan läheisessä Tikan talossa 1790-luvulla syntynyt Matti Antinpoika Tikka olisi nuoruudessaan polttanut kaskea nyt puheena olevalla saarekkeella, jolloin paikalta olisi ilmestynyt esiin ihmisluita kettujen kaivamana. Havainnot täsmäävät Tigerstedtin eräältä petäjävetiseltä maanviljelijältä saamiin tietoihin, joiden mukaan kohde olisi löytynyt 1820- tai 1830-luvuilla. Varhaisesta löytymisestä huolimatta paikkaan ei ole liittynyt lainkaan tarkempaa perimätietoa - tai ainakaan sitä ei arkistoihin ole tallennettu.

Pelkästään luulöytöjen perusteella Mustiaisen Kuoliosaarella on hautoja ollut kymmenittäin. Jo Tigerstedt ”hade den lyckan att utom flere söndriga skallar finna 14 i temmeligen godt skick”. Joutselan saamien tietojen mukaan paikalta olisi kuljetettu kaikkiaan 19 kalloa Helsinkiin, ja tämä luku saattaa hyvinkin kuvastaa paikalta tuolloin löydettyjen kallojen kokonaismäärää. Myös Muinaismuistoyhdistyksen stipendiaatti Nyman teki paikalla tutkimuksia muutama vuosi Tigerstedtin jälkeen.

Vuonna 2007 tehdyn kartoituksen perusteella Kuoliosaaren alkuperäisestä pinta-alasta noin 80 prosenttia on tuhoutunut täydellisesti hiekanotossa. Tästä huolimatta saarekkeen pohjoisosasta voitiin laskea säilyneen toistakymmentä hautakuoppaa. Saarekkeen eteläpuolinen hiekanotolta säilynyt kärki oli metsänuudistamisen yhteydessä tuhoutunut pintaosiltaan eikä selkeitä hautapainanteita ollut saaren tällä osaa erotettavissa.

Pohjoisosan painanteista osa oli tosin erittäin syviä ja selkeärajaisia, todennäköisiä 1800-luvun lopun tutkimusten yhteydessä avattuja. Paikalta otetusta näytteestä on tekeillä radiohiiliajoitus.

 

Petäjävesi Kuoliosaari

Kirkonkylästä etelään Mustallavedellä sijaitsevaa Kuoliosaarta on kutsuttu myös Peltosensaareksi tai Justunsaareksi paikan entisten asukkaiden mukaan. Paikkaan liittyy runsaasti perimätietoa yhdistettynä mm. isoonvihaan ja Suomen sotaan ja saarelle haudattuihin venäläisiin. Kuoliosaarelta olisi tarinoiden mukaan myös löytynyt useaan otteeseen luita.

Robert Tigerstedt kävi kohteella vuonna 1876 löytäen ainoastaan yhden rikkonaisen kallon sekä jälkiä ruumisarkusta. Tarkemmin ajoittamattoman tarinan mukaan saarella asuva Peltosen perhe oli perunakuoppaa kaivaessaan löytänyt luita. Inventoinnin yhteydessä tehtyjen haastattelujen perusteella kävi ilmi, että vielä vuonna 1979 saaresta olisi rakennustöiden yhteydessä löytynyt luurankoja. Tarkempia tietoja luiden löytöpaikoista ei saatu. Paikalla tulisi tehdä lisätutkimuksia kohteen luonteen ja ajoituksen selvittämiseksi.

 

Muita kohteita

Edellä mainittujen kohteiden ohella Petäjävedellä tarkastettiin lisäksi muita, lähinnä kiinnostavien paikannimien ja paikallistarinoiden sekä yleisövihjeiden hautapaikoiksi epäilemiä kohteita.

Esimerkiksi Petäjäveden vanhan kirkon itäpuolella sijaitsevaa Solikkosaarta on pidetty hautapaikkana, jonne olisi mahdollisesti haudattu isonvihan aikana. Pitkältä ja kapealta harjusaarelta havaittiin tarkastuksen yhteydessä vähintään yksi tervahauta sekä lukuisia merkkejä muusta epämääräisemmästä kaivelusta. Eri lähteiden perusteella saaresta on ainakin 1860-luvulla vedetty hiekkaa kapean salmen yli viereiselle kirkkomaalle. Erään selityksen mukaan saaren loivaan rinteeseen kaivetut kuopanteet saattaisivat olla vuodelta 1918 peräisin olevia ammusvarastoja.

Petäjävedellä sijaitsevan Koskensaaren tehtaan alueella olisi eri lähteiden mukaan myös ollut vanha hautausmaa, mutta lisätietojen puuttuessa kohdetta ei ollut mahdollista tarkistaa.

Petäjävedessä Peltosen- eli  Kuoliosaaren eteläpuolella sijaitsevaa Ryssä(n)saarta on myös pidetty hautapaikkana. Kuten kohteen nimikin antaa olettaa, olisi saareen ainakin tarinoiden mukaan haudattu venäläisiä. Toisena, edellistä paljon todennäköisempänä, selityksenä paikan nimeämisperusteelle on mainittu suomalaisten ja venäläisten välillä käymä taistelu, jolloin venäläiset olisivat olleet asemissa salmen itä- ja suomalaiset länsipuolella. Saari vaikutti kivikkoisuudessaan hautapaikaksi täysin soveltumattomalta.

  

Lopuksi

Inventoinnissa saatiin merkittävää uutta tietoa Petäjäveden ja samalla koko Keski-Suomen hautapaikoista ja laajemmin myös alueen kirkollisesta kulttuurista. Mielenkiintoisimmissa saarissa tutkimuksia olisi syytä jatkaa, sillä kyseessä on tutkimuksellisesti arvokkaat kohteet. Erityisesti haudattujen suuri määrä sekä mahdolliset hautarakenteet tekevät Petäjäveden kohteista ainutlaatuisia.

Vaikuttaa siltä, että alueella on sijainnut lukuisia kylä- tai seutukalmistoja ennen oman seurakunnan perustamista 1700-luvulla. Ajallisesti kohteet ajoittunevat asutuksen synnystä 1600-luvulle. Tarkempia tietoja ajoituksesta saadaan vuoden 2008 kuluessa radiohiiliajoitusten valmistuttua. Kyseessä on kuitenkin selvästi paikallisen väestön varhaisimmat, jo unohdetut hautausmaat.

Kiitän Petäjäveden kuntaa tutkimuksen käytännön kulujen sekä yhden radiohiiliajoituksen rahoittamisesta. Ilman kunnan taloudellista tukea tutkimuksia ei olisi voitu tehdä. Kotiseututuntija Paavo Niiles ansaitsee erityiskiitokset huomattavasta avustaan tutkimusten yhteydessä.

Tarkempia tietoja kohteista ja analyysien tuloksista päivitetään näille sivuille kesällä 2008 Petäjäveden kohteille suuntautuvan kotiseuturetken jälkeen.

 

16.2.2008


 


 


Petäjäveden vanha kirkko


Mustiaisen Kuoliosaaren halkaisee nykyisin hiekkatie


Petäjäveden Kuoliosaari


Petäjäveden Ryssänsaari


Solikkosaaren lakea


Ala-Kintauden Kuoliosaarella sijaitseva mahdollinen hautamerkki


LINKIT:

Petäjäveden kunta


ETUSIVULLE

 

© J. Ruohonen 2001-2008