ETUSIVU       KENTTÄTUTKIMUKSET        JULKAISUT ja OPINNÄYTTEET         MUUT        LINKIT

 

 

   
TUTKIMUKSET > SÄRKISALO

Särkisalon arkeologinen perusinventointi 2002

Turun maakuntamuseo suoritti Särkisalossa arkeologisen perusinventoinnin vuonna 2002 osana ”Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema” -projektia (SARAKUM-projekti). Kyseessä oleva hanke oli osa Turun maakuntamuseon, Salon seudun kuntien ja Varsinais-Suomen liiton yhteisestä hankkeesta, jonka rahoitus on peräisin projektiin osallistuvilta kunnilta ja maakunnan kehittämisrahastosta. Särkisalon inventoinnin kenttätyöt suoritettiin 7.5.-24.5. ja 2.-3.9.2002. Turun maakuntamuseon toimeksiannosta työn suoritti allekirjoittanut apunaan toukokuun ajan arkeologian opiskelija Akuliina Aartolahti. Inventoinnin jälkityöt tehtiin 2.9.-4.10.2002 välisenä aikana. Valokuvat arkistoitiin Turun maakuntamuseon valokuva-arkistoon ja löydöt Kansallismuseon kokoelmiin. Inventointiraportin alkuperäistä kappaletta säilytetään Turun maakuntamuseon arkistossa.

Toisin kuin Salon alueen muissa kunnissa, ei Särkisalossa arkeologista perusinventointia ole lainkaan tehty ennen SARAKUM-projektia. Joitain 1900-luvulla tehtyjä kohteiden tarkastuksia ja Turun yliopiston 1980-luvun röykkiöinventointia lukuun ottamatta tiedot kunnan muinaisjäännöksistä ovat peräisin 1800-luvun lopun tutkimuksista. Ennen vuoden 2002 Särkisalosta tunnettiin yhdeksän esihistoriallista kiinteää muinaisjäännöskohdetta, jotka kaikki ovat pronssikautisia hautaraunioita. Irtolöytöinä on kunnasta toimitettu museovirastoon neljä kiviesinettä.

Särkisalon inventoinnin tarkoituksena oli tarkastaa tunnetut kiinteät muinaisjäännökset sekä irtolöytöalueet sekä etsiä mahdollisuuksien mukaan ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Luonteeltaan vuoden 2002 tutkimuksia voidaan pitää perusinventointina.

Sijainti

Särkisalo sijaitsee Varsinais-Suomen kaakkoisosassa n. 55 km Turusta kaakkoon ja 30 km Salosta etelään (ks. kartta sivun oikeassa yläkulma). Kunta rajoittuu pohjoisessa ja idässä Perniön kuntaan, lännessä Kemiönsaareen ja etelässä Tammisaaren kaupunkiin (entisiin Bromarvin ja Tenholan kuntiin). Merellisenä rannikkokuntana Särkisalo koostuu vähäisestä mantereella sijaitsevasta rannikkokaistaleesta sekä useista saarista, joista merkittävimmät ovat pohjoisesta etelään lueteltuna Kaukassalo eli Kaukosalo (Kolsjö), pääsaari Isoluoto eli Särkisalo (Finby), Niksaari (Niksor), Ulkoluoto (Utö) ja Pettu. Noin neljäsosa kunnan pinta-alasta sijaitsee mantereen puolella rajoittuen Perniön kuntaan. Kokonaispinta-alaltaan Särkisalo on noin 91 km². Isompia järviä on kunnan pohjoisosassa sijaitseva Makarlanjärvi ja lähes umpeen soistunut Vähäjärvi. Joista mainittakoon Perniönjoki, joka laskee mereen Särkisalon koillisosassa.

Kunnassa on toisaalta runsaasti korkeita avokallioalueita sekä toisaalta laajoja alavia peltoaukeita. Korkeuserot ovat paikoin huomattavia pienilläkin maantieteellisillä alueilla. Korkeimmat alueet sijaitsevat mantereen puolella kunnan pohjois- että itäosissa. Peltoaukeat sijaitsevat alavilla alueilla vesistöjen lähellä. Moreeniharjanteita tai -mäkiä kunnan alueella on vain vähän: suurimmat hiekka-alueet sijaitsevat Tammisaareen rajoittuen Krailassa ja toisaalta Ulkoluodon saarella Siksalossa. Suurin osa kunnan pinta-alasta koostuu kallioisista alueista. Erikoisuutena mainittakoon alueella sijaitsevat hyvälaatuiset kalkkikiviesiintymät, joita on hyödynnetty jo keskiajalta lähtien.

Arkeologinen tutkimushistoria

Tiedot Särkisalon esihistoriasta perustuvat pääosin 1800-luvun lopun tutkimuksiin. Halikon kihlakuntaan kuuluvana ”Finnbyn” kappelin alue inventoitiin Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta 1880-luvulla (A. Björk). Ilmeisesti 1890-luvulla Hj. Appelgren inventoi Perniön pitäjää mukaan lukien Särkisalon aluetta; samoihin aikoihin myös ylioppilas K. B. Cederhvarf keräili alueelta lähinnä kivikautisia irtolöytöjä. Näiden 1800-luvun lopun tutkimusten jälkeen uusia muinaisjäännöshavaintoja ei muutamaa irtolöytöä lukuun ottamatta Särkisalosta ole tullut tutkimuksen tietoon.

Ainoat tiedot Särkisalon alueella tapahtuneesta arkeologisesta ”tutkimuksista” on vuodelta 1879. Tällöin kapteeni Forsström olisi suorittanut kaivauksia Puosinnokan röykkiöalueella löytäen tuhkaa, hiiliä ja luunsirpaleita sekä pronssisoljen puolikkaan ja pronssimiekan tai -tikarin. Nämä mahdolliset löydöt joutuivat myöhemmin kateisiin päätymättä minkään museon kokoelmiin.

Vuosina 1926-27 perniöläinen historioitsija M. A. Knaapinen kävi kahdeksalla Särkisalon röykkiökohteella, joista osa tosin osoittautui myöhemmin luontaisiksi pirunpelloiksi. Vuonna 1963 arkeologi Helmer Salmo tarkasti Bastbölessä haudoiksi epäiltyjä kiviröykkiöitä, jotka paljastuivat myöhäisiksi kuopanteiksi. Viimeisimmät arkeologiset tutkimukset Särkisalon alueella ovat olleet Anna-Liisa Hirviluodon vuonna 1970 suorittamat Pyölinmäen ja Puosinkallion röykkiötarkastukset. Myös 1980-luvun lopulla Turun yliopiston arkeologian oppiaineen hankkeen "Lounais-Suomen rannikon varhaismetallikautiset hautarauniot" yhteydessä Särkisalon tunnetut röykkiökohteet tarkastettiin.

Irtolöytöinä Särkisalosta on museovirastoon toimitettu neljä esihistoriallista löytöä; nämä ajoittuvat yhtä epäselvää tapausta lukuun ottamatta kivikautisiksi. Särkisalon esihistorialliset löydöt ovat Kaukosalosta 1879 löytynyt leveä kourutaltta (KM 2025:9), Muurinkylästä (Murom) 1895 löytynyt pala kourutaltan teräosaa (KM 3104:4), kirkonkylästä 1950-luvulla löytynyt kourutaltta (KM 12812) sekä tuntematon kiviesineen katkelma Petusta (KM 15506). Sen sijaan Siksalon ja Tessvärrin välisestä salmesta löytynyt "viikinkimiekka" on vasta historialliselta ajalta.

Alueen topografiasta ja vallitsevista maalajeista johtuen kivikautiselle asutukselle suotuisia paikkoja on Särkisalossa ollut suhteellisen vähän; näitä alueita on ollut pääasiassa kunnan pohjois- ja itäosissa. Maankohoaminen on vaikuttanut hyvin voimakkaasti pitäjän muinaismaisemaan. Se näkyy mm. verrattaessa 1600-luvun kartoitettuja alueita alueen nykyiseen karttakuvaan; esimerkiksi kunnan pohjoisosassa sijaitseva Vähäjärvi on lähes täysin umpeen soistunut ja Perniönjoen suusta pohjoiseen sijaitseva Laukanlahti on erittäin voimakkaasti rehevöitynyt. Nykyiset pellot sijaitsevat pääasiallisesti alavilla mailla, jotka vielä 1700-luvulla ovat olleet rantaniittyä. Suurin osa kunnan nykyisestä peltopinta-alasta sijoittuu entiselle merenpohjalle savisille alueille alle 10 m mpy tasoon.

Inventointi vuonna 2002

Kenttätöitä edelsi arkistolähteiden läpikäyminen: tietoja kunnan alueella sijaitsevista tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä ja irtaimista löydöistä haettiin Turun maakuntamuseosta, museoviraston arkeologian osaston topografisesta arkistosta, muinaisjäännösrekisteristä sekä Turun yliopiston arkeologian oppiaineen topografisesta arkistosta. Kunnan historian pääpiirteisiin tutustuttiin 1960-luvulta peräisin olevan pitäjänhistorian avulla; Särkisalon perinnemaisemakohteista tietoja saatiin uudehkosta Lounais-Suomen ympäristökeskuksen julkaisusta "Varsinais-Suomen perinnemaisemat" (Alueelliset ympäristöjulkaisut 160).

Inventointia edelsi myös tutustuminen alueen historialliseen karttamateriaaliin: Maanmittauslaitoksen Turun toimiston arkistossa säilytettävät (kartat on sittemmin siirretty; maanmittauslaitoksen Turun toimipisteen arkistossa on nykyisin vain erittäin heikkolaatuisia mikrofilmikopioita) isojakokartat 1700-luvun lopulta sekä internetissä esillä olevat 1600-luvun ns. maakirjakartat kertovat alueen vanhasta asutuksesta ja maankäytöstä ja helpottivat näin inventoinnin kohdistamisessa kiinnostaviksi havaituille alueille. Kenttätöissä käytettiin pääasiallisesti Turun maakuntamuseon 1970-luvulla painettujen peruskarttojen kopioita sekä maaperäkarttaa (2012 Perniö).

Kenttätöihin käytettiin aikaa yhteensä 30 henkilötyöpäivää, jonka kuluessa tarkastettiin kaikki kunnan alueelta aikaisemmin tiedossa olevat kiinteät muinaisjäännökset ja irtolöytökohteet sekä pyrittiin mahdollisuuksien mukaan etsimään uusia ennen tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Yleisöhavaintojen toivossa inventointi uutisoitiin Särkisalon kuulutuslehdessä 13.5.2002. Inventointimenetelminä käytettiin pintapoimintaa ja peitteisillä alueilla koekuopitusta sekä -pistoja. Apuna käytettiin myös kevyttä maanäytekairaa. Inventointiolosuhteet olivat lähes koko toukokuun ajan suotuisat; tosin aikaisesta kasvukaudesta johtuen pellot olivat osin jo pitkällä oraalla. Inventoinnin aikana ei ollut mahdollisuutta veneen käyttöön, joten kaikki pienemmät saaret jäivät kokonaan tarkastamatta.

Inventoinnin aikana kaikki ennestään tunnetut kohteet tarkastettiin: kohteet dokumentoitiin valokuvaamalla mustavalko- ja diafilmeille sekä sanallisesti. Myös kohteiden kuntoon kiinnitettiin huomiota. Inventoinnin yhteydessä mahdollisia uusia kiinteitä esihistoriallisia kohteita havainnoitiin kaikkiaan neljä, joista yhtä voidaan pitää varmana kivikautisena asuinpaikkana. Muita kohteita voitaneen luonnehtia lähinnä löytöpaikoiksi, sillä näissä löydöt koostuivat pääasiassa muutamista kvartsi-iskoksista.

Kunnan alueelta löydettiin myös tähän mennessä ensimmäinen rautakautinen löytö, soikea tuluskivi (KM 33309). Tuluskiven löytöpaikka Falkissa (Falkberg) on ollut keskisellä rautakaudella maankohoaminen huomioituna luultavasti rantaniittyä. Kiinteitä rautakaudelle ajoittuvia kohteita ei etsinnöistä huolimatta Särkisalosta löydetty.

Myös historialliselle ajalle ajoittuvia kohteita rekisteröitiin varsin runsaasti. Pintapoiminnan tuloksena vanhojen maakirjakylien läheisyydessä havaittiin runsaasti mm. liitupiipun katkelmia ja punasavikeramiikkaa. Mielenkiintoisena kohteena mainittakoon Perniönjoen suusta löytynyt todennäköinen historiallisen ajan lastaus- ja satamapaikka, josta löytyi runsaasti mm. alusten painolastina käytettyä piikiveä. Kuriositeettina mainittakoon Muurin kylässä kallionpaljastumaan hakattu ajoittamaton rengaskuvio, joka lienee vanha rajamerkki tai muu kiintopiste. Särkisalossa pitkään jatkuneesta kalkinlouhinnasta johtuen alueelta dokumentoitiin lukuisa määrä avolouhoksia; näiden käytöstä on mainintoja jo keskiaikaisissa kirjallisissa lähteissä. Samoin huomioitiin rajamerkkejä, joista on tietoja etenkin 1700-luvun isojakokarttojen selitysosioissa; rajamerkit sijaitsevat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yhä voimassa olevilla kylien rajoilla. Historiallisen ajan löytönä huomioitiin myös soistuneen Vähäjärven rannalta 1970-luvulla löydetty yksipuinen ruuhi.

Luontokohteista mainittakoon tarkastetut viisi pirunpeltoa, joista osaa on varhaisissa tiedonannoissa pidetty ”jättekasteina” eli hautaröykkiöinä. Muutamassa luontaisessa pirunpellossa havaittiin kuitenkin kivikkoon raivattuja kuopanteita ja epämääräisiä ladottuja kivivalleja. Tessvärrin Vårdkasbergetin luolat ansaitsevat myös maininnan, sillä luolan seinillä ja läheisillä kalliojyrkänteillä oli runsaasti lähinnä skandinaavisten mallien mukaan maalattuja kalliopiirroksia: paikallislehtien kirjoittelusta huolimatta kyseessä ovat ilmeiset väärennökset muutamien vuosien takaa.

Vaikka inventoinnissa kuva Särkisalon menneisyydestä täydentyi, ei kaikkia kunnan alueella sijaitsevia muinaisjäännöskohteita vieläkään tunneta.

 

 22.10.2002 (muokattu viimeksi 10.4.2005)

Inventointialueen sijainti Lounais-Suomessa.


Mikonhuhdan röykkiön pohja.
Röykkiöstä on jäljellä vain kookkaat kehäkivet.


Falkista löytynyt soikea tuluskivi on Särkisalon (toistaiseksi) ainoa rautakaudelle ajoittuva löytö.


Kallionpaljastumaan hakattua rengaskuviota, "noitaympyrää", liidutaan kuvaamista varten.
 

Vårdkasbergetin pirunpellossa riittää kiviä. Kyseessä ei ole muinaisjäännös, vaan luonnonmuodostuma.

 

Ote Heikbergin isojakokartasta 1700-luvun lopulta. [SUURENNA]


LINKIT:

SARAKUM-projekti

Särkisalon kunta

Turun Maakuntamuseo


 

© J. Ruohonen 2001-2006

© J. Ruohonen 2001-2006