Äidinkielen opetustieteen päivä viimeistä kertaa Lemminkäisenkadulla

Kahdeksas Äidinkielen opetustieteen päivä 30.3.2001 keskittyi opettajien koulutukseen. Opetusneuvos Armi Mikkola kertoi opettajien koulutuksen kehittämissuuntauksista. Tulevan opettajapulan torjumiseksi on koulutusta laajennettu ja lisätty. Moni ammatti on pedagogisoitumassa. Opettajaksi valmistuneet ovat kysyttyjä työmarkkinoilla. Kaikkea ei tarvitse eikä ole syytä käsitellä peruskoulutuksen aikana. Siitä pitäisi olla jatkumo täydennyskoulutukseen. Lausuntokierroksella ollut opetusministeriön ohjelmaehdotus Kehittyvä opettajankoulutus (29.1.2001) oli saanut 70 lausuntoa. Opettajankoulutuksen tutkimukseen toivotaan selkeytystä.

Professorit Kaisa Häkkinen ja Liisa Saariluoma kertoivat oppiaineidensa ominaispiirteistä. Suomen kielen opinnot antavat laajan fennistisen yleissivistyksen. Vaikka moni opiskelija alkuesseessään ilmoittaa, ettei hän halua opettajaksi, heistä kuitenkin 80 % päätyy opettajan ammattiin. Pro gradu —tutkielman sivumääräksi suositellaan 80-100 sivua. Kirjallisuuden opiskelu on laajaa lukeneisuutta ja elämän hallintaa, ei vain temppu "luota itseesi ja löydä sisäinen sankaruutesi".

Äidinkielen opetustiede on siirtynyt paradigmaattiseen kauteen jo v. 1993. Silti sillä ei ole yliopistollista oppiaineoikeutta. Työryhmän raportti Kasvatusala kohti tulevaisuutta (1994) oli äidinkielelle tuhoava. Silloin poistettiin erikoistumisaineet. Luokanopettajaopiskelijat eivät valitse enää äidinkieltä, koska siinä vaaditaan kaksinkertainen määrä muihin aineisiin verrattuna. Heidän pitäisi opiskella erikseen 35 ov sekä suomen kieltä että kirjallisuutta. Lausuntokierroksilla on uusi sivuaine-ehdotus

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetus (15 ov). Se koostuu lukemisen, kirjoittamisen, nuorisokirjallisuuden ja draaman teoriasta ja käytännöstä. Luokanopettajalla on ala-asteella äidinkieltä viisi viikkotuntia eli monin verroin enemmän kuin aineenopettajalla koko yläasteen.

Päivän muita esitelmiä olivat prof. Katri Sarmavuori: Äidinkielen opetustiede ja koulutus, KT Auli Koponen: Kenttään tutustumisen jakso opettajien koulutuksessa, pj. Tuula Uusi-Hallila (ÄOL), luokanopettajaopiskelija Mari Latosaari ja aineenopettajaopiskelija Emmi Hynönen. Äidinkielen opettajilla on jatkokoulutus-halukkuutta, mutta toistaiseksi ei väitöskirjoja ole vielä tehty Kalevalan opetuksesta, yo-kokeesta tai sen uudistuksesta eikä kirjallisuuden opetuksesta.

                           
                  Osallistujia                                         Prof. Katri Sarmavuori ja opetusneuvos Armi Mikkola                              ÄOL:n pj. Tuula Uusi-Hallila