Suomen Lääkärilehti 12 - 13/2008 vsk 63 s. 1152 - 1153 Jussi Halleen Kolesterolin alentaminen on paitsi hyödytöntä, myös terveydelle haitallista Yhä useammat tutkijat epäilevät, että kolesterolin alentamisesta ei olisi juurikaan hyötyä sydäntautien ehkäisemisessä. Seerumin kolesterolipitoisuutta koskevia suosituksia kuitenkin kiristetään koko ajan ja kolesterolilääkkeitä syötetään yhteiskunnan tuella sadoille tuhansille suomalaisille. Asia on siis yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä. Dyslipidemioiden Käypä hoito -suositus perustuu suuriin statiinitutkimuksiin, joista suurin on Heart Protection Study (HPS). Siinä oli mukana 20 000 henkilöä, joilla oli suuri sydäntautiriski (1). Puolet potilaista sai 5 vuoden ajan statiinihoitoa ja puolet lumelääkettä. Lumelääkeryhmästä kuoli sydäntauteihin 6,9 % ja hoitoryhmästä 5,7 %, joten 1,2 % potilaista säästyi sydäntautikuolemalta hoidon ansiosta. Tästä voidaan laskea, että yhden sydäntautikuoleman estämiseksi tulisi yli 80 henkilön, joilla on suuri sydäntautiriski, saada statiinihoitoa 5 vuotta. Lääketeollisuuden ajaman trendin mukaan lähes kaikkien terveidenkin ihmisten tulisi alentaa kolesteroliaan. WOSCOPS-tutkimuksessa oli mukana 6 000 tervettä miestä, joiden seerumin kolesterolipitoisuus oli korkea (2). Viiden vuoden kuluttua 1,6 % lumelääkeryhmästä ja 1,2 % hoitoryhmästä oli kuollut sydäntauteihin. Yhden kuoleman estämiseksi pitäisi siis noin 250 terveen ihmisen, joilla on korkea kolesteroli, syödä statiineja 5 vuotta. Kaikkien julkaistujen statiinitutkimusten tulokset ovat pääsääntöisesti samanlaiset: statiinihoidoista saatava hyöty näyttäisi olevan lähes mitätön. Tästä huolimatta näiden lääketeollisuuden rahoittamien statiinitutkimusten julkaisujen tiivistelmissä hehkutetaan hyödyn olevan merkittävä.Statiinit kehitettiin estämään kolesterolin synteesiä elimistössä ja tätä kautta alentamaan LDL-kolesterolin määrää verenkierrossa. Sydäninfarkti aiheutuu valtimoiden tukkeutumisesta, ja valtimotukokset sisältävät LDL:ää. Tämän vuoksi oletettiin, että veren suurella LDL-pitoisuudella on merkittävä rooli valtimotukosten synnyssä. Tieteellistä näyttöä tästä ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan useissa arvovaltaisissa katsauksissa on virheellisiä viitteitä julkaisuihin, joissa tällaista näyttöä väitetään olevan. Esimerkiksi Yhdysvaltain kolesterolivalistusohjelman tuottamassa laajassa selonteossa todetaan, että "suuri määrä epidemiologista todistusaineistoa vahvistaa seerumin LDL:n suhteen sepelvaltimokuolemiin" (3). Selonteossa viitataan kolmeen alkuperäisjulkaisuun, joista yhdessäkään ei kuitenkaan esitetä tällaisia todisteita. Nykyään tiedetään, että valtimoiden seinämään kertyvä LDL on vapaiden happiradikaalien hapettamaa oxLDL:ää. Vaikka statiinihoito alentaakin merkittävästi LDL:n määrää, hoidolla ei ole juurikaan vaikutusta oxLDL:n määrään (4). Itse asiassa statiinien vähäinen sydäntauteja estävä vaikutus ei voi liittyä kolesterolin alentamiseen, koska heti akuutin sydänvaivan jälkeen aloitettu statiinihoito tuottaa suotuisia tuloksia jo muutamassa viikossa (5). Valtimonkovettumatauti onkin luultavasti tulehdustauti, ja statiinien vaikutukset perustunevat tulehdusten hillintään valtimoiden seinämässä (6). Sen sijaan kolesterolin alentaminen näyttäisi olevan ainoastaan statiinien ikävä sivuvaikutus, josta aiheutuu jo viiden vuoden käytön jälkeen terveyshaittoja.Kolesteroli on yksi elimistön tärkeimmistä rakennusaineista. Tarvittavan kolesterolimäärän saatavuus on erityisen tärkeää aivoille ja hermosoluyhteyksien toiminnalle. Vakavat muistinmenetykset ja polyneuropatia ovatkin hyvin yleisiä statiinien käyttäjillä. Muita statiinien vakavia sivuvaikutuksia ovat lisääntynyt masentuneisuus, aggressiivisuus ja itsetuhoisuus. Pitkäaikainen statiinihoito saattaa myös aiheuttaa syöpää, tai ainakin nopeuttaa syövän kehittymistä. Useimmissa statiinitutkimuksissa näitä sivuvaikutuksia on vähätelty tai niistä on kokonaan vaiettu, luultavasti koska ne on helppo liittää vanhuuteen normaalisti kuuluviin oireisiin (7). Useat kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että alhainen kolesterolitaso on korkeaa kolesterolitasoa vaarallisempi (8,9). Merkillistä kyllä, nämä kokeet on joko unohdettu tai niiden tuloksia on siteerattu väärin. Framinghamin tutkimukseen viitataan yleisesti yhtenä selkeimmistä todisteista sen puolesta, että korkea kolesteroli aiheuttaa sydäntauteja. Eräässä Framinghamin tutkimuksen raportissa selvitettiin kolesterolitason muutosta 30 vuoden aikana ja sen yhteyttä sydäntauteihin (10). Raportin mukaan jokaista yhden yksikön kolesterolitason pudotusta kohti sydäntautikuolleisuus ja kokonaiskuolleisuus lisääntyivät 11-14 %. Erikoista kyllä, Yhdysvaltojen sydänliitto on siteerannut kyseistä julkaisua katsauksessaan virheellisesti väittämällä sen osoittavan, että 1 %:n lasku kolesterolissa vastaisi 2 %:n laskua sepelvaltimotautiriskissä (11). Professorit Jorma Viikari ja Timo Standberg käsittelevät simvastatiinihoidon hyötyjä pääkirjoituksessa, s. 1156-7 Jussi Halleen FT, dosentti 1 Heart Protection Study Collaborative Group. MRC/BHF Heart Protection Study of cholesterol lowering with simvastatin in 20 536 high-risk individuals: a randomised plasebo-controlled trial. Lancet 2002;360:7-22. 2 Shepherd J, Cobbe SM, Ford I ym. Prevention of coronary disease with pravastatin in men with hypercholesterolemia. West of Scotland Coronary Prevention Study Group. New Engl J Med 1995;333:1301-7. 3 The expert panel. Report of the National Cholesterol Education Program expert panel on detection, evaluation and treatment of high blood cholesterol in adults. Arch Int Med 1988;148:36-69. 4 Van Tits LJ, van Himbergen TM, Lemmers HL, de Graaf J, Stalenhoef AF. Proportion of oxidized LDL relative to plasma apolipoprotein B does not change during statin therapy in patients with heterozygous familial hypercholesterolemia. Atherosclerosis 2006;185:307-12. 5 Schwartz GG, Olsson AG, Ezekowitz MD ym. Effects of atorvastatin on early recurrent ischemic events in acute coronary syndromes: the MIRACL study: a randomized controlled trial. JAMA 2001;285:1711-8. 6 Rosenson RS, Tangney CC. Antiatherothrombotic properties of statins: implications for cardiovascular event reduction. JAMA 1998;279:1643-50. 7 Ravnskov U. Kolesterolimyytti (The Cholesterol Myths). Helsinki: Rasalas-kustannus, 2006. 8 Jacobs D, Blackburn H, Higgins M ym. Report of the conference on low blood cholesterol: mortality associations. Circulation 1992;86:1046-60. 9 Hulley B, Walsh JMB, Newman TB. Health policy on blood cholesterol. Time to change directions. Circulation 1992;86:1026-9. 10 Anderson KM, Castelli WP, Levy D. Cholesterol and mortality. 30 years of follow-up from the Framingham study. JAMA 1987;257:2176-80. 11 LaRosa JC, Hunninghake D, Bush D ym. The cholesterol facts. A summary of the evidence relating dietary facts, serum cholesterol, and coronary heart disease. A joint statement by the American Heart Association and the National Heart, Lung and Blood Institute. Circulation 1990;81:1721-33.