...
|
Turun Sanomat,
keskiviikko 9. helmikuuta 2000:
- Täällä on samoja kuvia, joskin Ruissaloon liittyviä kuvia on nyt enemmän. Ollipekka Kankaan kuvissa kivet ovat päällekkäin, tai kalliolla seisovia. Hän viittaakin päällekkäin nostettujen kivien merkitykseen entisaikain polunmerkkeinä tai muina tunnuksina. Työmetodinsa Kangas on jakanut viiteen osaan: vaellus, kivien kuuntelu, tasapainottaminen, valokuvaaminen ja kivien palauttaminen vanhoille paikoilleen luonnossa. - Kivet tulevat vastaan, mutta kyllä siinä aika monta reissua saa tehdä ennen kuin löytää sopivia. Sitten on kertoja, kun kivet eivät suostu yhteistyöhön tai sää ei suosi.Kivien yhteistyö tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päällimmäiseksi tai pystyyn asetettu kivi suostuu pysymään paikoillaan riittävän kauan, jotta Kangas ehtii laukaista kameransa. Aina näin ei suinkaan käy. - Minulla on ehdoton periaate. En millään tavalla muotoile kiviä, ne ovat luonnon alkuperäisiä kiviä. Minulla ei ole muita työkaluja kuin kädet. En usein edes kanniskele niitä pitkiäkään matkoja. Kivien yhteistyö näkynee näyttelyssä muutenkin. Ainakin Ollipekka Kankaan suunnitelmiin kuului tiistain ripustusvaiheessa, että gallerian taustaseinä saisi kivistä muotoa. Ollipekka Kankaan Toinen yritys nostaa kivi on Vanhalla raatihuoneella Galleria Justissa esillä 27. 2. asti. Näyttely avataan tänään keskiviikkona, joskin viralliset avajaiset ovat vasta ensi perjantaina. S.L. Lisää kuvia: ...................If
you have |