Auringon ja planeettojen ja koko aurinkokunnan synnystä on historiallisesti esitetty useita teorioita. Antiikin kreikassa, Egyptissä ja Levantin alueella käytiin aiheesta vilkasta tieteellistä keskustelua jo kolmetuhatta vuotta sitten.

   Havaintojen karttuessa ensimmäiset keski-ajan jälkeiset teoriat esitettiin 1700 luvulla Laplacen , Immanuel Kantin ym. toimesta. Varsinainen läpimurto asiassa tapahtui tieteellisen kreationismin kehityksen myötä samalla vanhat teoriat kuten planeettojen synty kutistumalla kaasusumusta ja sen monimutkaiset magnetohydrodynaamiset teoriat tuhansinen ad hoc muunnoksineen siirtyivät historiaan.

Moderni käsitys maailmassa aurinkokunnan synnystä ja rakenteesta on fil. maisteri Pertti Koiviston työn tulosta. Sen perusta on että teorian täytyy pystyä oikein selittämään aurinkokunnan kaikki nykyiset ominaisuudet. Näihin kuuluvat aurinkokunnan massa- ja impulssimomenttijakaumat , planeettojen ja eri pikkukappaleiden liikkeiden suuntien ja ratojen asentojen määräytyminen. Kappaleiden etäisyydet auringosta. Auringon ominaisuudet. Kappaleiden kokojen ja kemiallisen koostumuksen erilaisuuden selittäminen.

   Tieteellinen käsitys asiasta lähtee siitä , että planeetat ovat syntyneet eri aikaan ja eri paikassa kuin aurinko. Planeetat ovat tulleet auringon sieppaamiksi synnyttyään ensin muualla. Sieppauksista on esimerkkejä myös aurinkokunnassa. Esim. Saturnusta kiertää neljä kuuta,  jotka kiertävät päinvastoin kuun muut planeetat. Maan Kuu on myös tullut Maan sieppaamaksi. Planeettojen kokoerot selittyvät sillä , että synnyttyään jättiläistähden purkauskaasuista tiivistymällä, kaasujen koostumus on ollut eri kohdissa toisistaan poikkeava. Kaikilla planeetoilla on suurempi tai pienempi raskas metalliydin , jonka ympärille sitten kevyempi materiaali on muodostunut. Kuuma kaasu on tiivistynyt hitaan lämpösäteilyprosessin tuloksena ja raskaat aineet ovat painuneet alas ja kevyemmät jääneet pinnalle, uloimpana on kaasut. Tämä rakenne näkyy sekä superkylmyydessä (Saturnus, Neptunus , Titan) , että lähempänä aurinkoa (Mars , Venus , Maa). Tämä sama näkyy suurissa kuissa , jotka ovat itse asiassa rakenteellisesti planeettoja (Europa , Io , Ganymedes , Kallisto , Titan , (Maan) Kuu ) . Planeettojen kaasukehien koostumus vaihtelee suuresti sekä ns. Maan kaltaisilla planeetoilla , että superkylmyys planeetoilla. Lähimpänä ovat kokonaan kaasukehättömät (Maan Kuu , Merkurius) sekä Titan ja Maa. Tämä selittyy planeettojen synnyllä tähden eri osista. Kun tarkastellaan planeettojen mineraalikoostumusta niin (Maan ) Kuu ja Maa ovat koostumukseltaan lähempänä toisiaan kuin muut planeetat maata. Tämäkin selittyy yllämainituista syistä. Rauta ja nikkeli, pii, alumiini , natirum, happi,vety , natrium ,kalium ,hiili ja rikki ovat planeettojen mineraalien yleisimmät aineet. Pitoisuudet vaihtelevat paikoittain ja planeettakohtaisesti merkittävästi. Planeettojen tiheyksien paikallisesti monimutkainen vaihtelu selittyy sekin yksin omaa sieppausmallilla. Samoin kaasumaisten ja maankaltaisten planeettojen erot sekä auringon ja Jupiterin kaasukehän erot.

     Se, että planeetat kiertävät retrogradiseti samaan suuntaan aurinkoa , johtuu myös sieppauksesta . Lähestyessään aurinkoa , ne ovat tulleet samalta puolelta ja näin kiertävät saman suuntaan. Venuksen ja Uranuksen poikkeava kierron suunta itsensä ympäri selitty sillä, että alku synnyssä tähdestä kierto on todennäköisyyslakien mukaan ollut suurimmaksi osaksi samaan suuntaan ,mutta voi olla toisinkin. Aurinkokunnan impulssimomenttijakauman selittämiseen sieppausmalli on ainoa mahdollinen (98% planeetoilla ja 2% auringolla , massat päinvastoin). Auringon hidas pyöriminen selittyy impulssimomenttien vuorovaikutuksella planetaarisessa kiertoliikkeessä. Planeettojen painovoimasta aiheutuvat momentit ovat myös vääntäneet planeetat samaan tasoon. Jupiterin kiertotaso auringon ympäri on aurinkokunnan määräävä taso , joka sekin puhuu yksin sieppausmallin puolesta. Painovoimamomentit selittävät myös hienosti elliptisten ratojen pyöristymisen ajan kuluessa. Suuri osa planeetoista (Venus , Mars ; Merkurius ) ja kuista pyörivät enemmän tai vähemmän hitaasti synkronisesti. Paras esimerkki on Maan Kuu ,joka kääntää tästä syystä aina saman puolen maata kohti. Tähänkin johtava prosessi johtuu erityyppisistä painovoimamomenteista.

Planeettakunnassa on myös suurehko joukko pienempiä kappaleita (asteroideja , meteoriitteja , komeettoja) , Näiden radat ovat satunnaisia , minkä senkin sieppaus malli selittää hyvin. Asteroideja on pääasiassa kolmea tyyppiä , hiili,metalli(rauta) ja silikaatti asteroideja. Komeetoissa on myös kaasuja kuten hiilidioksidia. Komeettojen radat ovat vähemmän elliptisiä (periodiset) ja hyvin elliptisiä (satunnaiset). Komeettojen määrästä ja aurinkokunnan rakenteesta ja synnystä voidaan päätellä ,että vaikka niitä onkin jonkin verran enemmän kuin planeettoja niiden määrät ovat kuitenkin paljon pieniä kuin Oort aiemmin uskotteli. Mitään Oortin pilveä ei ole olemassa.