Edessäsi on nyt 200 -sivuinen tieteellistä kreationismia käsittelevä kirja. Kirjassa käsitellään ihmiskunnan historiaa monipuolisesti lähtien ihmisen karkottamisesta paratiisista nykypäiviin. Kirja alkaa ihmiskunnan iän määrittelyllä. Määrittely perustuu siihen ,että ensin ihmisiä on ollut yksi henkilö (miljoona vuotta sitten) ja nyt on 6 miljardia. Miten ja missä ajassa siis yhdestä on tullut 6 miljardia ? miten tämä historia perustellaan. ? Kirjassa käsitellään ihmiskunnan vaiheita ja siihen vaikuttaneita tekijöitä laajasti. Kirjan on kirjoittanut maailman kaikkien aikojen merkittävin biologi , astronomi , fyysikko , matemaatikko ja teologi Pertti Koivisto.

 

Ihmisen paratiisista karkotuksen ajankohta :

 Ensinnäkin Raamatusta tiedetään. Yllämainitut kohdat, että ihmiskunnan
lukumäärä on alussa ollut yksi eli

y(0)=1
Tällä hetkellä ihmiskunnan luku
y(k)= 6 miljardia (k on kysytty ihmiskunnan ikä)

On selvää, että jotenkin päädytään y(0) : sta y(k): hon ja jollakin
nopeudella Tätä nopeutta mittaa approksimatiivinen diff yhtälö

dy/dt= f(t) t= aika

eli ihmiskunnan lukumäärän muutos aika yksikössä. On selvää, että emme voi
mitata suoraan y(t) :tä, mutta f(t) : tä voimme yrittää mitata. Kun olemme
mittauksin arvioineet. Ongelma muistuttaa kosmologisten yhtälöiden
ratkaisuvaikeutta sillä F(t) on tuntematon. f(t) stä tiedetään Genesiksestä,
että sillä on nollakohtia joissa y(t) saa ääriarvon esim minimi Nooan
kohdalla. F(t) on siis surjektio.Jos f(t) tunnetaan voitaisiin siis f(t): n
nollakohdista ratkaista milloin katastrofeja on sattunut. Kun f(t) ksi
sovitetaan eksponentti funktio (t:n potensseista tulee hyvin suuria) saadaan
k:n arvoksi noin 1 milj. vuotta.

Tässä on olut yksinkertainen esimerkki ihmisten lukumäärästä, mutta
Genesiksen antama reuna-arvo antaa mahdollisuuden soveltaa sitä myös moniin
muihin muuttujiin kuten ihonväriin jne.


 itse asiassa , jos lähdetään aikaa mittaamaan
paratiisista karkotuksesta tällöin luku on 2, koska Eeva on myös
laskettava mukaan. Genesis ei kerro miten kauan Aatami oli yksin, mutta
voidaan olettaa, että aika oli niin lyhyt 1 miljoonaan vuoteen, että
voimme tehdä tämän approksimoinnin.

Lähde : Raamattu 1 Moos. 1-4

Molemmissa kertomuksissa ihmisen alkukoti sijoittuu Eurooppaan, joten en ovat
yhtäpitävät. Mitä tulee siihen mihin Eeva karkotettiin niin siihenkin löytyy
viite. Adamille tehtiin kaksi kertaa puvut, ensin vyöverhot sitten Jumala
teki nahka puvut, näyttää siltä, että jos Adam olisi karkotettu muualle kuin
Eurooppaan vyöverhot olisivat riittäneet, heidät karkotettiin kylmemmälle
alueelle, jolloin nahkapuvut olivat tarpeen

monet seikat viittaavat siihen, että nykyihminen on
paljon vanhempi, tärkein argumentti on tietysti Raamattu on myös paljon
paljon muuta. Tiedämme, että ihminen on kehittynyt Aatamista ja Eevasta
Nykyihmiset eroavat kuitenkin niin paljon toisistaan esim. ihoväriltään
punaiset, keltaiset mustat ja valkoiset ja ovat levittäytyneet ympäri
maapallon, kehitys ei voi olla lainkaan niin nopeaa kuin evolutionistit
väittävät vaan kyllä siinä tarvitaan miljoona vuotta aikaa.

Kehitys ei voi olla niin nopeaa kuin evolutionistit väittävät. Raamattu
puhuu, että ihminen luotiin 1 milj vuotta sitten, mutta minkälasiiin
olosuhteiisiin ihminen joutui paratiisista karkotuksen jälkeen ? Oli karhuja,
leijonia, tiikerereitä ja paljon paljon muuta. Vanhoja fossiileita säilyy
vain hyvin harvinasissa tapuksissa ja se osoittaa, että valtava enemmistö
Aatamin ja Eevan aikaan eläneistä elämistä ja lajeista on kuollut
sukupuuttoon ja meidän on yritettävä rekostruoida Aatamin ja Eevan maailmaa
muilla tavoilla. Vastukset Aatamin ja Eevan elämässä ovat epäilemättä olleet
suuria. Lisäksi ovat olleet neandertalilaisiet ja monet muut ihmisen
kaltaiset olennot. Miltä tuntuisi joutua painiotteluun neandertalilaisen
kanssa ? On selvää, että näissä olosuhteissa kehitys ei ole voinut olla niin
nopeaa kuin on uskoteltu. Aatamin ja Eevan erotti elämistä muuan seikka:
vaatetus, häpeän tunne ja suoja kylmää vastaan. Aatami ja Eeva olivat
kuitenkin karvaisenpia kuin nykyään asuvat jälkeläisensä, vaikka
evolutionistit ainakin kuvien perusteella esittävät muuta. Minkälaiset ovat
olleet maailman ensimmäiset vaatteet ? Vaatetus oli ratkasieva tekijä, joka
vaikutti ihmisen karvoitukseen. Vielä esim ainut ovat karvoitukseltaan
voimakkaampia kuin suomalaiset. Karvoituksen ja Raamatun perusteella voimme
yrittää rekonstruioida Aatamin ja Eevan asuja. Aatamilla ei ole ollut
päähinettä ja asu on ollut ihokastyyppinen elämen nahka. Näin myös Raamattu.
Karvoitus on hävinnyt sieltä missä on vaatetta käytetty

 Juuri nyt käydää kansainvälistä ja kansallista keskustelua Euroopan
historiasta ja mekityksestä. Miksi juuri Eurooppa? En puutu tässä eettiseen
puoleen mikä sekin on tärkeää, mutta olen tuonut tärkeän lisän tähän
keskustteluun siirämällä Eurooppa keskustelua 1 milj vuotta taaksepäin
pleistoseeniajalle ja tutkistellut historiaa sieltä käsin. Tosiaankin kun
tehdäään mantieteellisantropologinen tutkimus, jonka tein yhdessä
postauksessani ajatus näyttää toimivan hyvin. Tämä asia selittää miksi
Euroopasta lähteneneet indoeurooppalaiset ihmiset ovat niin levinneet kuin
ovat. HIstorian kulku on saanut uuden täsmennetyn lisän

että Ensinnäkin Raamatusta tiedetään. Yllämainitut kohdat, että ihmiskunnan
lukumäärä on alussa ollut yksi eli

y(0)=1
Tällä hetkellä ihmiskunnann luku
y(k)= 6 miljardia (k on kysytty ihiskunan ikä)

On selvää, että jotenkin päädytään y(0) : sta y(k): hon ja jollakin
nopeudella Tätä nopeutta mittaa approksimatiivinen diff yhtälö

dy/dt= f(t) t= aika

eli ihmiskunnan lukumäärän muutos aika yksikössä. On selvää, että emme voi
mitata suoraan y(t) :tä, mutta f(t) : tä voimme yrittää mitata. Kun olemme
mittauksin arvioineet. Ongelma muistuttaa kosmologisten yhtälöiden
ratkaisuvaikeutta sillä F(t) on tutnetmaton. f(t) stä tiedetään Genesiksestä,
että sillä on nollakohtia joissa y(t) saa ääriarvon esim minimi Nooan
kohdalla. F(t) on siis surjektio.Jos f(t) tunnetaan voitaisiin siis f(t): n
nollakohdista ratkaista milloin katastrofeja on sattunut. Kun f(t) ksi
sovitetaan eksponentti funktio (t:n potensseista tulee hyvin suuria) saaraan
k:n arvoksi noin 1 milj vuotta.

Tässä on olut yksinkertainen esimerkki ihmisten lukumäärästä, mutta
Genesiksen antama reuna-arvo antaa mahdollisuuden soveltaa sitä myös moniin
muihin muuttujiin kuten ihonväriin jne.

Kysessä on selvä interpolointi tehtävä, jossa loppupäässä tunnetaan arvoja,
mutta välissä on paljon tuntematonta. Myöskään genesis ei kerro minkälaisia
arvoja välillä esiintyy f(t):n nollakohtaa lukuunottamatta Tässä tulevat
sitten apuun muut funktiot, kuten yllämainittu i(t), joka voidaan mitata.
Tästä voidaan määritellä myös muita funktioita, mutta ei niistä nyt sen
enempää tällä kertaa.
Olen jo moneen kertaan esittänyt yhtälöni, enkä niitä tässä sitten sen
enempää kommentoi. Teologiassa kuten muissakin eksaktissa tieteissä tarvitaan
yhtälöiden lisäksi mittauksia tuntemattomien saamiseksi. Esitin, että täytyy
mitata ajan funktiona ihmismäärien kehitystä maapallolla. Tällaisia
mittauksia on noin 100 vuoden ajalta. Toiseksi voidaan tehdä maapallon eri
asukkaiden ihon tummuusasteiden mittauksia eri puolilla maapalloa ja mitata
tummuusasteiden muutoksia eri alueilta muuttaneiden väestöryhmien välillä.
Näin saadaan tulokseksi noin 1 milj vuotta. Tässä työssä luonnollisesti
tarvitaan Raamatusta saatava reuna-arvo. Differentialliyhtälöihin voi myös
yrittää soveltaa Laplace-muunnosten teoriaa.Jos ollaan tarkkoja f(t) jakaantuu kahteen funktioon syntyvyyteen ja
kuolevuuteen, joiden erotuksesta muodostuu f(t) K oli ihmisten lukumäärää
ilmaiseva funktio kun k oli ihmiskunnnan ikää ilmaiseva parametri. K:ta
tarkkaan ottaen täytyisi käsitellä paloittain jatkuvana funktiona. Alkua
voidaan approksimoida lineaarisesti, josta saadaan k:n arvoksi noin 1 milj
vuotta. Suurinpiitrtein samaan päädytään ihmisten ihonvärin muuttuvuutta
käsittelevillä laskelmilla
 Jos Bolivian asukkaat ovat 4% tummempia kuin me ja heidän tulostaan
Andelille on 40000 vuotta 40000*100/4= 1 milj
Evolutionistit ovat esim ihmisen kehittymisen suhteen nopean kehityksen
kannalla (ihonvärit ), kun taas kreationistit ovat todenneet, että se ei ole
mahdollista tai ainakaan tapahtunut tällä tavalla. Itse olen sitä mieltä,
että maailman luominen puhaltamalla on fysikaalisesti täysin mahdollista,
mutta se ei kuitenkaan ole tapahtunut niin nopeasti kuin evolutionistit
väittävät.Jos tarkastellaan sitä siltä kannalta, että aurinko on siepannut maan tälle
täsiyydelle silloin laskelmani on oikea. Mitä tulee ihmisen käsien ja
jalkojen ihonväreihin niin kulutus ei ole hyvä selitys, koska nukkuessa ja
istuessa myös tulee mekaaninen rasitus, mutta se ei vaikuta ihonväriin. Kädet
joutuvat rasitukselle vain vähän, mutta niide ihon väri muuttuu.
Myöseläimillä on tasuissa ja jaloissa hyvin erilaisia värejä myös tummia
Kreationistit ovat tutkimuksissaan todenneet, että Aatami ja Eeva silloin,
kun heidät 1 milj vuotta sitten luotiin olivat kasvissyöjiä. Genesis 1 : 29.
Tämä seikka näkyy myös ihmisen hampaistostakin sekä ruuansulatuksesta. Vasta
myöhemmin vedenpaisemuksen aikaan myös liharavinto on tullut ruokavalioon 1
Moos 9 : 3 . Näyttää myös siltä, että vaikka vedenapisumuksen jälkeen
ihminen on sopeutunut myös liharuokaan ja sen syöminen on välttämätöntä
etenkin lapsille, kasvisruokaan siirtymisellä on terveydellisiä hyödyllisiä
vaikutuksia. Kreationistit ovat todenneet, että 10000 eKr eli 990000 vuotta jäkeen
Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen ilmato pohois Eur Aasiassa oli
huomattavasti nykyistä lämpimämpi. Tällöin melkein koko Eurooppa ja Aasian
pohjoisosat olivat savannia, jolla mammutit sarvikuonot tiikerit ja muut
kylmemmissäkin olosuhteissa toimeentulevat eläimet saivat eläantonsa.
Suomalaiset kehittivät tuolloin suurriistan metsästyksen niin korkealle
tasolle, että kannat alkoivat ehtyä lopun ratkaisi savannien metsittyminen ja
ilmaston kääntyminen kylmempään suuntaan


Darwinin teoria lähtee sattumasta, mikä voidaan todistaa
todennäköisyysteoreettisilla laskuilla vääräksi, ja jos ei ole sattumaa
ei ole luonnollista valintaakaan, mistä seuraa ohjattu kehitys ja koko
Darwinin teoria osoittautuu virheeksi
Jumalan olemassaolon voi päätellä monella tavalla eli esim.
yllämainitulla. Jumala tulee toimeen ilman meitä, mutta me tarvitsemme
Jumalaa. On selvää myös, että emme ole kukaan turhaan täällä, vaan myös
ateistit ja agnostikot ovat Jumalan suunnitelmissa
Tiedetään tutkimuksista, että suomalaisista 97 % uskoo Jumalaan. Maailman
kansoista ei ole yhtäkään, jolla ei olisi jotain käsitystä Jumalasta. 10 000
kansaa on toisistaan riippumatta päätynyt samaan tulokseen : Jumala on
olemassa. Maailman huipputiedemiehistä ei yksikään kiistä Jumalan
olemassaoloa sitä pohtii vain muutama tavallisen kansan edustaja.
Huipputiedemiehet ovat siirtyneet eteenpäin seuraavalle askelelle pohtimaan
Jumalan olemusta. Minkälainen on tämä arvoituksellinen henkilö, joka
kiinnostaa kaikkia ihmisiä ja herättää intohimoja ? Mitä Jumala suvereenilla
vallallaan tavoittellee ? Onko Jumala konkretisoitavissa ? Mikä estää
poliitikkoja, jotka ovat harvoja Jumalan kieltäjiä Suomessa tunnustamasta
ulkopolitiikan kekskeisiä realitetteja ? Voiko Jumalan kirjoituksia löytää
sfnetistä ... Tähän asti tutkimus vahvistaa kristinuskon keskeisen sanoman
oikeellisuuden : poliitikkojen järki on siirtynyt valhallaan. Ulkopolitiikan
keskeinen kysymys tai olennaisin ei ole suhde mihinkään muuhun kuin Jumalan
Poikaan. Kaikki häiriköinti on turhaa ja vain pahentaa asiaa.
Huipputiedemiehet ovat myös todenneet, että Jumala on arvotuksellinen.
Jumalaa ei täällä Suomessa tunne muut kuin Poika. Tämälin asia löytyy
evankeliumeista. OIkea teologia riippuu siis siitä, mikä on suhde Jumalan
Poikaan. Muu on nollatutkimusta.
Jumalan voi helposti havaita todennäköisyyslaskentaa soveltamalla.
Tutkimalla erilasiten tapahtumien jakaumia ja pohtimalla miten ne poikkeavat
satunnais binomi tai sen infinitesimaalisesta gaussinjakaumasta voidaan
päätyä siihen, että Jumala on olemassa. Realitettiin johon miljoonat uskovat,
mutta harvat tietävät
Jumalan voi helposti havaita todennäköisyyslaskentaa soveltamalla.
Tutkimalla erilasiten tapahtumien jakaumia ja pohtimalla miten ne poikkeavat
satunnais binomi tai sen infinitesimaalisesta gaussinjakaumasta voidaan
päätyä siihen, että Jumala on olemassa. Realitettiin johon miljoonat uskovat,
mutta harvat tietävät.
 Nollatodennäköisyyksiä pn koplmenlaisia. Jos todennäköisyys on hyvin pieni
voidaan tilastollisesti tai tietokoneteknisesti määritellä todennäköisyys
nollaksi. Toiseksi on infinitesimaalinen nollatodennäköisyys Kolmanneksi on
mahdoton tapahtuma, jonka todennäköisyys on nolla

Voidaan sanoa, että satunnaislakien mukaan todennäköisyys sille, että
olemme olemassa on nolla. KOhinasta voidaan erottaa kuitenkin selkeä viesti
olemme olemassa=> Jumala on olemassa.
Evoluutioteorian ja kreationismin välinen keskustelu kulminoituu siihen
onko olemassa ensimmäinen liikuttaja, toimiiko hän tänä päivänä ja mitä hän
tällä kaikella ajattelee ja tavoittelee. Kun primus mobile on olemassa ei
evoluutioteoriasta jää paljon jäljelle Darwinismista ei mitään. Primus
mobilen olemassaolosta on väitelty koko ihmiskunnan elämän ajan siis noin 1
milj vuotta. Tästä Ihmeellisestä on kuitenkin varsin paljon tehty
observaatioita. Raamattu ja maailman kansojen kirjat ovat kaikki tähdänneet
kuvaukseen Ihmeellisestä. Raamatussa nämä kaikki observaatiot on kerätty
yksiin kansiin muodossa, joka vastaa suurimman osan ihmiskuntaa käsitystä.
tähtitieteellisessä työssä, jota itsekin teen usein hyvin ristiriitaisia
havaintoja koetetaan tehdä yhtenäiseksi malliksi. Avvaruus on käsittämättömän
suuri ja tietämys on päätynyt siihen, että emme kilometrisistä kirjoista ja
julkaisuista huolimatta tiedä tähåätitieteestä juuri mitään. Tosi on taruakin
ihmeelisempää. Raamatussa ja teologisessa tietämyksessä on jotakin
samanlaista, meillä on Raamatun ja oman elämämme ja luonnon observaatiot,
mutta emme kykene niitä hahmottamaan yhtenäiseksi malliksi. Miten pyhä on
paha ja paha on hyvä ? MIten Jumalan lapsi Tarja Halonen laittaa Jumalan
lapsi Möttösen roskapönttöön ja puhuu silmää räpäyttämättä
hyvinvointiyhteiskunnasta ? Kun kaikki ihmiset ovat hyvin samanlaisia, miksi
toinen kärsii ja toinen elää hyvinvoinnissa ? MIksi kaikki on tuomittu
kadotukseen, mutta kaikki on kuitenkin armahdettu ? Miksi Jumalan kasvoja ei
kukaan voi katsoa, mutta hänet voi nähdä selkäpuolelta ? Ehdotan, että
evoluutioteriakeskustelussa siirrytään Eukleidisen teologian sijasta
Riemannin teologiaan ?
 Tässä tulevat mukaan teologiset observaatiot, joita on Raamatussa ja
niillä, jotka avoimin silmin tutkivat luontoa ja maailmankaikkeutta. Myös
monet ihmiset puhuvat, että heillä on teologisia havaintoja. Ihmisten Jumala
usko loppujen lopuksi ei ole aitoa uskoa, vaan se on teologisista
observaatioista syntynyt tieto ohjatusta kehityksestä. Ihmiset , lähes
kaikki, rukoilevat hädän tullen ja niin edelleen. Elämässä on paljon
sellaista, mitkä eivät sovi binomijakaumaan, josta ihmiset päättelevät, että
he eivät ole yksin.
Maailma jaetaan kivikuntaan ja eliökuntaan. Eliökunta jaetaan puolestaan
kasvi, sieni ja eläin sekä ihmiskuntaan. Kaikki nämä eri eliökunnat
poikkeavat merkittävästi toisistaan Kaikilla mittareilla myös geneettisesti
ja muutenkin ihminen poikkeaa dramaattisesti eläin kunnasta myös apinoista.
Ihminen on kätevä omaa aivantoisenlaiset tiedonvarstointi ja käsittely
mahdollisuudet. Ihmisellä on tietoisuus, joka poikkeaa oleellisesti eläinten
vaistotoimintoihin pohjautuvasta tietoisuudesta ja niin edelleen. Ihmisen
lukumäärä on aivan ylivertainen suuriin eläimiin verrattuna. Näin kaikissa
muissakin kvaliteeteissa ihminen poikkeaa eläimistä. Siis ihminen on oma
eliökunta sieni, kasvi ja eläinkunnan rinnalla. Itseasiassa ihminen on niin
poikkeava, että voidaan puhua kivikunnasta, eliökunnasta ja ihmiskunnasta
 Aatami luotiin Raamatun mukaan noin 1 milj vuotta sitten.
Kreationistit ovat todenneet, että ihmiskunta ei muodosta äärettömän
pitkää jonoa menneisyyteen, vaan ihmiskunnalla on alkukohta. Tämä on
selvästi monella tavalla todettava fakta. Kreationismin puolesta puhuu,
se, että Raamattu ilmoittaa ihmisen iän oikein, kuntaas evolutioteoria
antaa ihmisen iälle väärän arvon 40 000 Spectrum, 100000v Sfnet.
Kreationismi siis kykenee antamaan oikeita ennusteita, kun taas
evoluutioteorian ennusteet ovat virheellisiä.
Maapallolla esiintyy tulvia varsin runsaasti, vuorovesiilmiö, jokien
tulvat, joista kuuluisin on Niilin tulva. Pohjan maalla esiintyy tulvia
miltei joka kevät. Tulvat voivat olla myös hyvin laaja-alaisia kuten
Mosambikin tapaus viime kerralla osoitti. Näin Raamatun kertomus
Nooasta osoittautuu faktaksi.
Raamattu, jonka ytimenä on evankeliumi on perustaltaa kirjoitettu,
että ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan fysikaalisena ja fyysisenä
realitettina. Raamattu sisältää runsaasti teologisia observaatioita,
mutta sanoo samalla, että siinä on vähän tai ei mitään todellissesta
määrästä, joita kaikki voimme ympäritössämme havaita. Evankeliumi on
kirjoitettu, että ihmiset ymmärtävät, että eduskunnassa vallitsee
epäpoikeudenmukaisuus mutta Jumala on Rakkaus ja hänen tahtonsa on
oikeudenmukainen.
Ihmisillä, varsinkin lapsilla tuntuu olevan voimakas tarve kiipeilyyn
kipeillään siirtolohkareilla, kalliolla ja puissa korkeilla vuorilla ja
erittäin vaaarallisissa paikoissa täysin tarpeettomasti.
Seinäkiipeilystä on tullut muoti. MOni on menettänyt henkensä tässä
vaarallisessa vietissä.
Raamattu Genesis 1-3 kertoo, mistä tämä johtuu. Aatami ja Eeva söivät
puusta hedelmän. On varsin todennäköistä, että Aatami ja Eeva joutuivat
kiipeämään puuhun saadakseen hedelmän ja näin alusta pitäen ihmiset
ovat kiipeilleet. Koska hankitut ominaisuudet periytyvät on
kiipeilyharrastus periytynyt Aatamilta ja Eevalta me
Kristinusko perustuu periaatteelle, että on jokin ylempi
oikeudenmukainen taho ja oikeudenmukaisuuden rikkomisesta seuraa
rangaistus. Kysymys on pohjimmiltaan monimutkaisempi, mutta en puutu
tässä mutkikkuuksiin sen enempää. Evoluution suosio, kuten totesin
perustuu siihen, että rangaistuksen pelko, joka on meidän jokaisen
sielussa täytyy häivyttää pois. Evoluution tarkoituksena on todistaa,
ettei ole ylempää tahoa ja ihmiset eivät joutdu vastuuseen teoistaan.
Mielenkiintoista on miten paljon vaivaa käytetään omantunnon äänen
vaimentamiseen.(Ateistinen evoteoria ) Rahaa ei ole säästelty tässä
asiassa. Se, että on varastettu kauan ennen kuin evoluutio teoria on
kehitetty on totta, mutta krsitinusko toi tähän valtavan mullistuksen
esim. orjuuden lopettamalla.
 Jeesus Nasaretilaisen ansiota on, että meillä ei ole orjuutta, on
kansakoulu palvelut jne. Ja toisaalta, kun katsoo huipputieteen
tekijöitä ennen ja nyt päätyy tähän lopputulokseen. Nokia näkee
huippuosaajan toisin. Kun kristitty näkee sen joka on todella saanut
jotkain aikaan. Nokia katsoo vain niitä, jotka ovat hierarkian huipulla
ja paremminkin toisten nojilla osaajia
 Mooses aloitti egyptilaäisen kulttuurin turvin ensimmäisen
merkittävän eettisen kierroksen ihmiskunnan historiassa. SE että,
orjuus ei vielä tuolloin poistettu johtuu siitä, että Mooses ja sen
ajan yhteiskunta ei ollut vielä evankeliumin edellyttämällä tasolla,
johtuen Eevan puuhun kiipeämisestä. Elämä tuolloin oli melkoista
rulettia, sotaa, Tapa tai tule tapetuksi. Tässä ei ollut mitään järkeä.
Oli vain häviäjiä ja kärsijöitä. MIelenkiintoista on, että vaikka
Rooman valtakunnassa orjuus oli voimassa raaimmassa muodossa, et
löytänyt Jeesukselta yhtään orjuutta tukevaa kohtaa. Sen sijaan hän
snaoi, että suurin on orja ym. Jeesus aiheutta Mooseksen jälkeen toisen
mullistuksen lainsäädännössä ja eettisessä ajattelussa. Ilman Jumalan
panosta ei siitä olisi tullut mitään niin vastuuttomia olivat niin sen
ajan päättäjät kuin nykyisetkin. Orjuus ei kuitenkaan poistunut heti
esim Suomesta 1300 luvulla ja tällöinkin Jeesukseen vedoten.
IHmiskunnan asiaoita ei voi ymmärtää oikein kuin ymmärtämällä kehitys
Aatamista lähtien.
Vuoristoja syntyy pääasiassa kolmella tavalla :

1. Vulkaaninen toiminta ja maankuoren liikkeet, mitkä näkyvät hyvin
mm Islannissa.

2. Vedenpaisumus on kuluttanut kallioperästä kaikki pehmeät maalajit
ja jättänyt jäljelle jyrkkiä kallioita. Tämä tyyppi näkyy hyvin
Suomessa mm Turun seudulla, missä on kallioita ja mäkiä varsin
runsaasti. Suomessa pehmeämmät maalajit ovat poispyyhkiytyneet ja
jäljelle ovat jääneet pääasiassa kovat graniitit ja gneissit.

3. Vedenpaisumuksen aiheuttama maalajien lajittelu harjuiksi ja
hiekka ja sorakohoumiksi. Näitä näkyy myös pitkin Suom

 Olen muutaman vuoden ajan tutkinut muinaisliskojen tuhoa
ja päätynyt seuraaviin tuloksiin. 1 Moos 1: 24 " Tuottakoon maa eläviä
olentoja, kutakin lajinsa mukaan, karjaeläimiä, matelijoita ja
metsäeläimiä , kutakin lajinsa mukaan ". Mielenkiintoista tässä
luomiskertomuksen kohdassa on, että matelijat on mainittu ensin ja
metsäneläimet vasta sitten, jotkut käännökset puhuvat jopa maan
pedoista. Jes 59:5 puhuu myrkkyliskon munista. Jes 34 :15
puhuu nuolikäärmeen munista. 3 Moos 11 : 29 mainitsee myyrän, hiiren ja
sisiliskon, mutta ei Rottaa. Rottaa ei koko Raamatussa mainita
kertaakaan.
Näistä jakeista voidaan tehdä johtopäätöksiä,
bronttosaurukset munivat munia, mutta eivät peittäneet eivätkä
suojanneet niitä , joten ne jäivät metsän petojen saaliiksi, tulivat
hiiret ym, jotka söivät ne, mahdollisesti lintulajit jotka söivät nämä
munat, jolloin liskot krokotiilejä ja sisiliskoja yms lukuunottamatta
kuolivat sukupuuttoon. Maailman laajuisia meteoriittituhoja ei ole
ollut, koska kaikki maapallon kraaterit ovat liian pieniä sellaiseen.
 Raamatun lähtökohta on, että Strutsin munat ovat maassa suojattomampia
kuin monien lintu ja matelijalajien huolellisesti piilotetut pesät.
Kondorikotka (Ei mainita Raamatussa ) on vähän samanlainen, munii
pelkälle kalliolle vuoristoon. Raamattu on siis tässäkin oikeassa,
mutta tämä vain kuvastaa sitä, että eläinten munien hoidossa on
asteeroja. Bronttosauruksilla munien hoito oli paljon huonompaa ja
munat suojattomampia. Kun hiiret, linnut ja petoeläimet tulivat
laajempina yksiköinä tapahtui joukkotuho, vain ne jotka piilottivat
munansa jäivät henkiin. (Tuatara, kilpikonnat, krokotiilit, varaanit
linnut ym. )
Bronttosaurus nimi on tälle liskolajille kuvaavampi nimi
se kuvaa paremmin matelijan luonnetta. Vanhassa kirjassa, jota jo
lapsena katselin (Muinaisajan eläimiä) Guderian (muistaakseni) on
parhaat taidemaalarin kuvat bronttosaurukssta tai yleensä sauruksista
mitä olen nähnyt. Niidenkin perusteella bronttosaurus sopisi vaikka
suurempien kasvissuojamatelijoiden yleisnimeksi
 Valitettavasti kromosomien aj geenitieteen varjolla nåistä asioista
puhutaan paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Ihmisellä on 46
kromosomia, joista naisilla yksi x -kromosomi ja miehillä y-kromosomi.
Mies ja nainen erovat kromosomeiltaan 2 %, mutta vaikka ero onkin
huomattava olemme molemmat ihmisiä. Simpanssin kohdalla
 Evoluutioteorioista

Yleensä kun puhutaan evoluutioteorioista on se ongelma, että
mistä eri teorioiden luokasta puhutaan. Evoluutioteorioita on paljon ja
olisi asianmukaista, jos henkilö esittäisi mitä teoriaa hän kannattaa.
Otan tässä pääasiallisimmat teoriat käsittelyyn.

1. Samanistinen muinaisuskontoihin perustuva evoluutioteoria.
Tämä evoluutioteoria on vanhin näistä teorioista ja periytyy jo sille
ajalle, jolloin ihminen 1 milj vuotta sitten karkotettiin paratiisista.
Sen mukaan eri ihmisillä on erilaisia eläin esi-isiä, ihmiset voivat
muuttua eläimiksi, eläimillä on jumalallisia ominaisuuksia jne.

2. Lamarcilainen evoluutioteoria
Tämän teorian mukaan hankitut ominaisuudet periytyvät ja eläimet
riippuen niiden elintavoista kehittyvät toisiksi eliömuodoiksi. Tämä
oli aikanaan evoluutioteorioista suosittu, mutta vaikkakin sillä on
edelleen kannatusta ei ole kovin esillä pidetty

3. Darwinilainen evoluutioteoria
Tämän teorian mukaan eliöt kehittyvät toisikseen luonnonvalinnan
kautta, jolloin heikommat eivät lisäänny ja suotuisimmat eliöt pääsevät
esille. Tämä teoria on käytännössä todettu paikkaansapitämättömäksi,
mutta on edelleen medioiden suosikki. Mediassa ei käytännössä käsitellä
muita teorioita ja siksi tätä teoriaa on pidettävä 'evoluutioteorian'
synonyymina.

4. Ihmisen geenikoodiin perustuva evoluutioteoria
Tämä on vallalla nykyisessä yliopistotutkimuksessa. Sen mukaan kehitys
perustuu mutaatioihin ihmisen genomissa ja jos muutos on suotuisa se
jää pysyväksi.

5. Teistinen evoluutioteoria
Tämä teoria on se, jota valtava enemmistö ihmisistä kannattaa. Sen
mukaan kehitystä tapahtuu, mutta kehitys ei ole sattumanvaraista kuten
edellisissä teorioissa vaan kehitystä ohjaa persoona. Tämän mukaan
kehityksellä on myös suunta, tavoite, jota kohti kehitys kulkee.

Näyttää kiistattomalta tosiasialta,että Skandinaviassa,
pohjois-siperiassa ja Pohjois-Amerikassa on ollut vedenpaisumus noin
10 000 vuotta sitten.
Suomen kohdalla vedenpaisumuksen tekee mielenkiintoiseksi täällä
puhuttu kieli. Vedenpaisumuksen rajan pohjoispuolella puhutaan
suomalaisugrilaisia kieliä, kun taas alapuolella puhutaan
indo-eurooppalaisia ym. kieliä. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset
kielet ovat erkaantuneet toisistaan nonin 10000 vuotta sitten, kun
suomalaiset, jotka ovat kunnostautneet tehokkaina mammutin ja
villakarvaisen sarvikuonon metsästjinä ovat olleet ainoa, jotka ovat
tai on pakotettu lähtemään pohjoiseen. Tämä selittää suomalaisten
kansojen kieleten yhteenkuuluvaisuuden. Kielten erkanemiseen
toisistaan on kulunut tuo 10000 vuotta. Mielenkiintoista on todeta,
että mistä kohtaa pohjois-Eurooppaa suomalaiset ovat pohjoiseen
lähteneet.Vedenpaisumuksesta on löydettävissä Suomesta monia merkkejä, joista
olen jo muutamia maininnut. Eräs asia on maalajien lajittuminen
hiekkakankaiden muodosstuminen, savimaalajit ym. Miten nämä muuten
voidaan selittää kuin vedenpaisumuksella ? Kun selvittelee Suomen
maalajeja ei voi mitenkään välttyä siltä, että vedenpaisumus on
realiteetti. Maalajit on kerrostuneet vedenvaikutuksesta
vedenpaisumuksen hellittäessä
Itseasiassa ajatus vedenpaisumuksesta avaa uusia mielenkiintoisia
näköaloja niin geofysiikkaan kuin paleontologiaankin. Vedenpaisumus
ulottuu nykyäänkin noin 75% maapallon pinnasta. Maankuori kelluu sulan
tai amorfisen vaipan päällä ja näin sen täytyy olla harvempaa ainetta
kuin vaippa. Jos maan päällä on esim 1-15 km jäätä, tai vettä,
maankuori vaipuu sulaan vaippaan sen painosta. Tästä voidaan laskea
erilaisia maankuoren lujuusominaisuuksia ym. Kimmo-ominaisuukisiensa
johdosta sulaan magmaan painunut kuori alkaa kohota, kun vedenpaisumus
hellittää. Koska maapallosta on 70% veden alla on fossiilien
tutkijoilla suunnaton tehtävä tutkia nämä alueet ja löytää uusia
mielenkiintoisia aiemmin eläneitä kivettyneitä eläimiä. Koska
meripaleontologia on laajalti laiminlyöty ollaan vasta alkutekijöissä
tällä tieteenalalla.
Miten kehitystä ohjataan ? Mihin elämämme
yksilöinä, yhteisöinä ja maailmankaikkeuksina liittyy ja mikä on
näiden päämäärä ja tarkoitus jne.
Näiden kysymyksien vastauksiin paneutuminen johtaa syvälliseen
Raamattu tutkimukseen, joka avaa uusia näkökulmia eri tieteenaloilla
kuten tälläkinpalstalla on nähty. Nyt vain taytyy kaikki voimavarat
keskittää tut Raamattu opettaa, että ihminen luotiin noin 1 miljoona vuotta
sitten. Raamatun kanta kuten aiemmissa postauksissa on todettu on
oikea kun taas evoluutio opettaa 120 000 vuotta. Evoluutioteoria
tulisi kauttaaltaan asettaa Raamatullisen kritiikin kohteeksi, jolloin
siitäkin voisi darwinilaisita taruista ja myyteistä puhdistettuna olla
jotakin hyötyä

kimaan kreationismia.Evoluutioteoria käsittelee vain suhteellisen vähän eläinten
soputumista ja henkiin jäämisen strategioita. Evoluutioteorian mukaan
geneettinen sopeutuminen " vahvemman oikeus " on eliöiden säilymisen
syy. Tästä on poikettu
bronttosaurusten tuhoa koskevassa keskustelussa, jossa on turvauduttu
katastrofiteoriaan (meteoritörmäys ). Raamattu puhuu kuitenkin tässä
yhteydessä pikkueläinten aiheuttamasta tuhosta, ja katastrofiteoria ei
nin ollen pidä tässä yhteydessä paikkaansa (Genesis 1 ) Asiaa on
käsitelty laajemmin aiemmin, joten en puutu tähän sen enempää.
Ihmisen ja ihmisjoukkojen selviytymisessä sen sijaan katastrofeilla
on Raamatussa keskeinen sija (eläimiä unohtamatta ). Nooan aikainen
veden paisumus on tyypillinen kertomus katastrofista, josta vain
kahdeksan henkeä pelastui (Genesis ) . Kreationistisena
valintaefektinä oli tässä ihmisten eettinen suhtautuminen ja suhde
väkivaltaan. Vain ne, jotka suhtautuivat eettisesti, omaisvat
tulevaisuuden.
Jeesus esitti myös kuolemanjälkeisessä elämässä (termodynamiikan
pääsäännöt) tapahtuvan valinnan. Kaikkien ihmisten elämä jatkuu
ylösnousemuksessa ja tässä tilanteessa tapahtuu uusi valinta eri
yhteiskunnan lohkoille. Toisaalla Jeesus esittää valinnan taphtuvan
enneltamäärättynä. Mutta toisaalla kuten Matt 25 se taphtuu
yksilökeskeisenä oikeudenmukaisuutena, jonka oikeudenmukaisuuden myös
epäeettiset joutuvata tunnustamaan. "Monet ovat kutsutut, mutta harvat
valitut "
Vanha testamentillien katastrofi käsittelee maapalloa ja UUden
Testamentin katastrofi käsittelee ihmisten kohtaloa ylösnousemuksessa
ja tulevaisuutta siinä
Molempien käsittely on relevanttia tämänpäivän kreationistisissa
keskusteluissa.
 Ihonvärien synty ?

Ihmisellä on ihossaan valkoisia, mustia, punaisia, keltaisia ja sinisiä
ihossoluja näiden pigmenttien yhdistelmä määrää sen onko ihonvärimme
punainen tai punaisenruskea kuten monilla amerikkalaisilla, kellertävä
kuten kiinalaisilla, valkoinen kuten suomalaisilla, musta kuten afrik-
kalaisilla tai ruskea kuten lähi-idän asukkailla.
Itse olen kehittänyt ihonvärien selittämiseksi
seuraavan teorian. Ihonväri muuttuu valkoisesta keltaisen ja punaisen
kautta ruskeaksi ja mustaksi kun ihminen siirtyy pohjoisemmilta alueilta
etelämmäksi, hetkellisestihän ihonväri vaaleallakin ruskettuu aurinkoon
tultaessa. Ihon väri selittyy siis seuraavista premisseistä :

1. Hankitut ominaisuudet periytyvät toisin kuin evoluutio
teoreetikot väittävät

2. Nykyihminen on elänyt täällä paljon kauemmin kuin
on oletettu ehkä miljjona vuotta ehkä enemmän.

3. Ihonvärin selittävät kansojenmuuttoliike eri leveysasteille

4. Auringon valo tummentaa ihmisen ihonväriä.

Perusteeksi teorialle voidaan sanoa, että ihmisen ihonväri muuttuu
tasaisesti teorian mukaan eri leveysasteille tultaessa .
Mittaamalla australian ja etelä- Afrikan valkoisten ihonväriä teoriani
voitaisiin myös osoittaa oikeaksi. Tulevaisuudessa he muuttuvat
kasvoiltaan mustiksi .

 Ihmisen koko

Maapallolla asuu lukuisia kääpiöheimoja mm keski-Afrikassa sekä
Kaakkois-Aasiassa. Tutkimuksissani olen tullut siihen tulokseen, että
Aatami ja Eeva silloin kun Jumala heidät loi n. 1 miljoona vuotta sitten
ovat olleet nyky ihmisen keski-mittaa huomattavasti lyhyempiä. Kää-
piöheimot edustavat siten ihmisen alkuperäisempää tyyppiä ja sademetsissä ovat
säilyttäneet alkuperäisen kokonsa. Ihmisen koon suurentuminen on siis ver-
raten myöhäistä perua esim. Raamatussa puhutaan Anakilaisten
jättiläisheimoista Israelissa,joten ihmisen koon suureneminen on tapahtunut
paljon tätä aiemmin ehkä n. 50000-10000 vuotta sitten.


Kääpiöheimojen esiintymisen tavaton laajuus (Kaakkois AAsia ja Afrikka)
puhuu sen puolesta, että nämä alueet ja heimot ovat aiemmin ollett
yhteydessä keskenään, toisin sanoen Afrikassa ja Aasiassa nämä heimot ovat
olleet vallitsevina ennen bantujen ja zulujen,mongolien ja muiden
kookkaampien ihmisten tunkeutumista heidän alueelleen. Amerikan alkuperäis
väestö on suhteellisen kookasta väkeä,he ovat muuttaneet Amerikkaan noin
20 000 vuotta sitten, joten koon kasvaminen on ollut tapahduttava tätä
ennen. On selvää, että ravinnon paraneminen yms seikat lisäävät pi-
tuutta mutta suuri osuus on perimällä ja kun on kysymys satoihin tuhansiin
kuuluvasta kansasta on selvää, että pelkät hormonaaliset seikat eivät
ratkaise tätä asiaa.
Nykyihmisen fossiileja ei kaiketi ole löydetty 20 000 vuotta kauempaa, mikä
johtunee siitä, että noihin aikoihin maapallolla on tapahtunut väestörä-
jähdys ja sitä ennen asujaimisto on ollut suhteellisen harvaa. Fossiilien
löytyminen on sattuman kauppaa, mutta uskon, että maapallolla on mah-
dollista löytää tuota paljon vanhempia fossiileita, mutta se riippuu
hyvästä onnesta, koska niitä on säilynyt niin vähän ja koska maapal-
lo on niin laaja alue.
 Paleoliittinen vallankumous

Neoliittisen vallankumouksen sanotaan johtuneen siirtymisestä
keräily, metsästys,kalastustaloudesta maanviljelykseen. Tämä tapahtui
noin 10000-2000 vuotta sitten. Paleoliittinen vallankumous tapahtui
noin 35000-15000 vuotta sitten ja näkyy siinä, että tuolloin ensimmäiset
nykyihmisen fossiilit on löydetty. Ihmisten määrä kasvoi tuona aikana
Tuon ajan ihmiset eivät suinkaan olleet nin alkukantaisia kuin luullaan
kiviesineistä. Täytyy ottaa huomioon, että käytännössä koko esineistö
luut, kasvit, nahat ym. ovat hävinneet jäljettömiin. Paleoliittinen
vallankumous johtui,siitä, että tuolloin kalastusmenetelmät kehittyivät
tuntuvasti, mikä johti väestön runsastumiseen. Kun neoliittinen val-
lankumous oli maanviljelyvallankumous. Paleoliittinen vallankumous olio
kalastus vallankumous, jolla oli syvällinen merkitys ihmiskunnan historiassa
 Kielten muuttuminen

Noin kuukausi sitten postitin tutkimuksiani nykyihmisen iästä
jonka sanoin olevan noin 1 miljoona vuotta. Totesin että ihminen on
alunperin ollut nykyistä lyhyempi.
Ihmisen elinikää voidaan kuitenkin lähestyä kielitieteellisistä
näkökulmasta. Tänä vuonna on merkittävä juhlavuosi, ensimmäisen suo-
menkielisen kirjan painamisesta tulee kuluneeksi 450 vuotta. TUolloin
1548 tuli painosta ensimmäinen suomenkielinen Uusi Testamentti
Kun verrataan tämän kirjan kieltä nykykieleen voidaan todeta,että kieli
ei ole perimmältään muuttunut kovinkaan paljon 450 vuodessa,siitä
voidaan päätellä, että nykyinen kielten moninaisuus vaatii syntyäkseen enem-
män kuin 20 000 vuotta, jota evolutinisdtit väittävät nykyihmisen iäksi.
Turun yliopiston tietokone on ollut noin kuukauden ajan rikki
joten en ole voinut vastata mahdollisiin kommentteihin edellisiin
kirjoituksiini. Jos kiinnostusta on voinette postittaa niitä.
Huolimatta siitä, että evoluutioteoriaa on julistettu jo 100
vuotta instituutioiden voimin fanaattisesti näyttää siltä, että siihen
uskovien määrä on erittäin vähäinen, se johon ihmiset näyttävät uskovan
on ohjattu kehitys. Kun ihmiset tutkivat ympäröivää maailmaa he huomaavat
että kaikki kehittyy ajan mukana ihmiset aatteet tavarat autot kaikki ovat
muutostilassa. Ihmiset huomaavat myös, että kehitys ei ole sattumanvaraista
vaan se on päämäärähakuista tavoitteellista ohjattua kehitystä. Esim. Raa-
matusta voidaan laskea että ihmiskunta on noin miljoonan vuoden ikäinen
On huomattava , että tätä ei ole suoraan sanottu vaan se on kuten kaikki
muutkin arviot laskennallinen.Kun ihmiskunta on lähtöisin yhdestä ihmisestä
kehityksessä on ollut miljoonan vuoden aikana selvä päämäärä ihmiskunnan
määrän kasvu, tämä on puolestaan mahdollistanut tiedon ja kulttuurin kasvun
Kaikella tiedolla fysiikalla tähtitieteellä biologialla matematiikalla
ja teologialla jne. on yksi yhteinen nimittäjä. Ne pyrkivät selvittämään
kuka ohjaa kehitystä ja miten kehitys etenee. Kehitys etenee koko ajan
kohti sitä, että ihminen lähestyy maailmankaikkeuden alku ja jatkoliikuttajaa.
Ohjattuun kehitykseen vaikka siitä ei juuri puhuta missään uskoo
yllättäen enemmän ihmisiä kuin mihinkä muuhun malliin, tämä siitä huolimatta
vaikka siitä eivät puhu muutkuin allekirjoittanut.

Charles Darwinia pidetään modernin evoluutioteorian luojana. Nykyisin
kun eliökunnan synnyn kehitys ymmärretään paremmin ja ohjattu kehitys on tul-
lut käytännössä ainoaksi hyväksytyksi paradigmaksi, ei Darwinismista ole enää
mitään jäljellä. Ajatus kehityksestä on vanha ja esiintyy sekä kreikkalaisilla
että kiinalaisilla filosofeilla, siitä mikä tai kuka tätä kehitystä ohjaa on
keskusteltu. Darwin esitti, että se on vahvemman oikeus, jälkeläisten suurempi
lukumäärä elinmahdollisuuksiin nähden, luonnollinen valinta, mutaatiot jne.
Ohjattu kehitys muuttaa tätä evoluutioteorian ratkaisevaa perustaa niin, että
se kokonaan romuttuu. Se, että kehitystä ohjataan on Suomessa selvää 97% väes-
töstä. Kukaan ei kuitenkaan halua ottaa kantaan ohjaajaaan, jota he eivät kov
in hyvin tunne. Tämä on ehkä viisastakin, sillä valtaan pyrkyreitä on niin
paljon ja kaikki pelkäävät jäävänsä tyhjille. Mielestäni voitaisiin
julkisessa sanassa kuitenkin ottaa enemmän esille tieteellisiä näkökohtia,
joista nyt ei ollenkaan suuri yleisö saa tietoa. Se miten ihmiskunta ajattelee
näyttääkin olevan pohjimmilttaan pitkäaikaistyöttömien ja vastaavien luomus,
eli ne ihmiset joita hallitus vähiten arvostaa tuottavat rahaa eniten ja kan
tavat suurimman vastuun.
 Todet väitteet ovat tieteellisiä, koska maailmaa ohjataan on ohjatun
kehityksen väite tieteellinen, todennäköisyys sille, että me olemme täällä
on merkityksetön sattuman kannalta katsottuna, jos lähdemme esim maapallon
synnystä käsin tarkastelemaan asiaa. Aiempi käsitys, että maapallo on kaiken
keskus ja muuta ei ole on itseasiassa paljon uskottavampi kuin se, että
aurinkokunnassa ja maapallolla on kaikki trimmattu tarkalleen juuri niin, että
voimme elää täällä, pienikin virhe miljoonissa yksityiskohdissa tuhoaisi
elämän maapallolta, mutta kaikki toimii ja on toiminut jo Raamatun
ilmoittaman ihmiskunnan elin iän n. miljoona vuotta. Ilman ohjaajaa täl-
lainen ei kertakaikkiaan ole mahdollista kuten montakertaa on todettu
 Ihmiskunnan alkukoti

Paras tietolähde ihiskunnan historiaa tarkateltaessa on maailamn luetuin
ja vanhin kirja Raamattu. Raamattu kertoo, että ihmienn luotiin Edennin
paratiisiin, joten tämän sijainti on po asiassa tärkeä. Raamattu
mainitsee 4 virtaa Pison, Havilan maassa, Gihon Kuusin maassa
(Etiiopia), Tigris ja Hiddekel Irakissa, Raamattu kertoo, että tälläalueella
Ihminen tehtiin maan tomusta, toinen kertomus Nooasta kertoo, että Nooa ja
hänen poikansa menivät Araratin vuorelle, ja siellä on ihmiskunnan alkukoti
Toisin kuin evolutionistit väittävät ihmiskunnan alkukoti ei olekaan Afrikassa
vaan se todennäköissesti on "Havilan" maa, joka voi tarkoittaa Eurooppaa.
Myös Araratin vuoren paikkaa voidaan tarkemmin arvioiida, olisikohan se ollut
esim Alpeilla tai olisiko se peräti ollut Suomessa. Raamattu tutkijathan ovat
todistaneet, että ihminen luotiin noin miljoona vuotta sitten, minkälaisia
alueita oli tuolloin. Näyttää siltä, että tämän tarkempaan ei Raamattu kerro.
Ihmiskunnan alkukoti on siis ollut Pohjois Euroopassa muuta emme tiedä
Raamattu mainitsee ensimmäisten ihmisten nimet : Aatami ja Eeva.
Genesis 2-3 kertoo heistä. Mitä jos Eeva ei olisi ottanut omenaa, entä
jos
Aatami ei olisi mennyt Eevan lankaan. Mitä sitten olisi tapahtunut ?
Raamattu kertoo, että sukupolvia Aatamista tähän päivään on noin 30
000 kpl.
30000 avioliittoon vihkimistä on tarvittu, että olemme tässä ja juuri
ja vain nämä puolisot, jotta me olemme tässä. Entäpä, jos luolakarhu
tai sapelihammastiikeri olisi syönyt Eevan? Mitäpä, jos Eeva olisi
eksynyt metsään eikä Aatami olisi löytänyt häntä ? Entä, jos puu olisi
pudonnut Aatamin päälle ?
Mikään näistä ja muista triljoonista vaihtoehdoista ei toteutunut,
vaan toteutui
juuri tämä vaihtoehto, minkä nyt näemme. Miksi ?

Pertti Koivisto
fil.maist.
. Jos minä esitän faktoja tosiasioita ja
realiteetteja evoluutiosta ja kreationismista ja tämä todellisuus on
toinen kuin sinun, niin mikä on sinun todellisuutesi. Olen esittänyt
aukottoman matemaattisen Jumalatodistuksen ja nyt esitän sinulle
empiirisen. Sovitaan tapaamisesta ja otetaan nnoppa mukaan. Heitetään
noppaa 100 000 kertaa, jos tulee 100 000 kuutosta minä lupaan myöntää,
että evoluutioteoria on mahdollinen, jos ei niin sinä lupaat tästä
lähtien kaikissa kirjoituksissa kannattaa kreationismia. Pelin säännöt
ovat selvät ja evolutionismia suosivat ( ollakseen totta
evolutionismissa puhutaan finiittisistä ja infinitesimaalisista
nollista).
Tämä on empiirinen Jumalatodistus ! Suostutko !
Jos biologiset prosessit eivät ole satunnaisprosesseja kuten laajat
joukot tälläkin palstalla olevia henkilöitä on mutaatioineen esittänyt
siitä seuraa väistämättömästi, että biologiset prosessit perustuvat
ohjattuun kehitykseen eli ollaan kreationismissa. Tutkimuksen
keskukseen tulee hedelmättömien keskustelujen sijaan kuka on ohjaaja,
onko heitä yksi vai useit Et ole ehkä samaa mieltä kanssani, mutta myönnät sen realiteetin,
että biologiset prosessit eivät ole satunnaisprosesseja. Täällä
tunnutaan tästä tosiasta olevan eri mieltä. Joku sanoo loogisen
mahdottomuuden, että sattuma tuottaa ei-satunnaisen prosessin. Kun nyt
olemme päässeet yksimielisyyteen eräästä luonnon ja kreationismin
tosiseikasta, joka osoittaa evoluution mahdottomuuden voimme jatkaa
eteenpäin. Jos biologiset prosessit ovat ei-satunnaisia ohjattuja
prosesseja entäpä esittämäni geologiset ja astronomiset prosessit.
Katselin tässä aaton aattona kuun sirppiä, jossa näkyivät hyvin
paljainkin silmin kuun tummat alueet tai laavakentät tai meret. Esim
mare serenitatis ja tranquilitatis näyttivät pyöreiltä kuten muutkin
kuun laavakentät.
Jos näihin paljain silmin näkyviin laavakenttiin kauan sitten
tömähtäneet asteroidit olisivat tulleet maahan kirjoittaismmeko nyt
kreationismista totuuksia?
a ohjaamisen prosessit, tarkoitus jne.Kreationismi on ainoa todellinen teoria maailman synnystä, ohjatusta
historista jne. Todellisuudessa kreationismi on siitä vaikea tiede
että sen ymmärtäminen ja siitä perille pääseminen vaatii *ohjaajan'
tuntemisen. Ongelma on sama kuin uudessa tieteellisessä tutkimuksessa.
Tiede on suurelta osalta tutkimuslaitoksissa armeijoissa ym salaista
ja tiedelehdet kirjoittavat nsitten mitä sattuu. Kreationismissa
samaten kaikki on ohjaajan antaman tiedon varassa. Jos ohjaaja ei anna
tietoja ollaan nollatutkimuksessa. Nyt voidaan luonnon ja Raamatun
antaman ohjeiden perusteella koettaa arvioida mitä on tapahtunut ja
tulee tapahtumaan mutta tällä tavalla näyttää syntyvän tieteen
kummajaisia kuten että sattuma synnyttää ei-satunnaisia prosesseja
jne. Tieteen perusparadigma on, miten saadaan suhteet 'ohjaajaan'
kuntoon, jolloin tiede lähtee vauhdilla eteenpäin. muuten edetään
etanan vauhtia.
Mielenkiintoista tässä on se, että tietääkseni kuun näkymättömällä
puolella ei ole näitä suuria kraatereita ollenkaan vaan kaikki ovat
tällä näkyvällä puolella. Ne ovat syntyneet myös huomattavasti
lähempänä Jeesuksen syntymäjuhalaa, jot nytkin vietämme kuin muut
kraaterit. Tämä voidaan päätellä siitä, että laavakentissä ei ole
kovin paljon pieniä kraatereita. On epätodennäköistä että näin
valtavia tömäyksiä olisi tullut maahan. Mitä se olisi vaikuttanut maan
geologiaan ym. Kuu on nähtävästi jäähtynyt huomattavasti nopeammin
kuin maa, joten laavakenttien syntymissestä on siitäkin aika kauan.
Siitä mikä on kuuhun ja maahan tulleiden asteroidien määrän suhden on
sinänsä mielenkiintoinen tähtitieteellinen kysymys. Genesis 1 kertoo,
että Jumalan henki liikkui vetten päällä. Mikä on veden osuus kuun
syntyhistoriassa on arvoitus ja sitä kannattaa tutkia. Vettä etsitään
varsin ahkerasti luotaimilla.
 En tiedä oletko koskaan pelannut lasten pelejä, mutta otan yhden
esimerkin
Pelasin kerran Afrikan tähti nimistä peliä. (Ebn selosta pelin
kulkua voit kysyä pelin idean naapurin lapsilta). Pelasimme peliä 3
kertaa ja joka kerta Afrikan tähti löytyi samasta paikasta.
Todennäköisyys sille, että se löytyisi 3:n pelikerran jälkeen samasta
paikasta on iaka pieni ja pelaajat alkoivat ihmetellä tätä.
Todellisuudessa se ei ollut sattumaa vaan ohjaava käsi oli sijoittanut
voittonappulan aina samalle paikalle. Pelaajat tekivät aivan oikean
johtopäätöksen epäillessään että tapaus ei ollut satunnainen, koska se
oli mielekäs ja niin epätodennäköinen. Samaa voidaan sanoa elämän
historian prosesseista. Olemme täällä kirjoittamassa ja tämä on
äärettömän epätodennäköistä. Todellisuudessa on olemassa paljon
satunnaisia prosesseja
mutta siitä huolimatta erittäin epätodennäköinen tapahtuma, se että
Pertti kirjoittaa evoluutioteoriasta on tosiasia. Luontevin teoria on,
että ohjaava käsi ohjaa maailmaa, jossa on paljon satunnaisia
prosesseja.
 Aamutoimiini liittyy aina kaikkien maailmankaikkeuksien painon
mittaaminen, minkä olen ennenkin sanonut. Tulos on ollut aina
äärellinen. Se onko elämää muualla maailmankaikkeudessamme on
äärettömän epätodennäköistä evoluutioteorian kannalta sen sijaan
kreationismi antaa tähän loogisen mahdollisuuden. On loogista
ajatella, että koska maailmankaikkeudet ovat kreationistinen tapahtuma
elämää täytyy olla muuallakin.
> Näillä "aukkojen jumalilla" joilla vaillinaista tietoa paikataan on
> myös tapana ajan kanssa ikävästi kutistua, miten käy uskollesi sitten?

Tieteellisessä kreationismissa ei ole aukkoja kuten
evoluutioteoriassa, jota paraikaa käsittelemme
Ennustavuus on yksi teorian lähtökohta, mutta niitä on muitakin.
Olen esittänyt teorian lähtökohdaksi, että se on eettisesti,
faktuaalisesti ja lingvistisesti tosi. Jumalan olemassaolo on täällä
todistettu moneen kertaan ja on myös osoitettu, miksi kaikki eivät
sitä tosiasiaa halua hyväksyä. Raamattu kuvaa ohjattua historiaa ja
samaa voidaan soveltaa paleontologiaan kuin muihinkin tieteisiin.
Tietyllä tavalla teologiassa puhutaan myös ennusteita, profeetat
ym.ennustivat tulevia tapahtumia jne. Jos ihminen tekee syntiä, mitä
siitä seuraa jne.
 Et ole kovin hyvin paneutunut totuuden käsitteen tutkimukseen.
Selitän hieman.
Faktuaalinen totuus on se entiteetti, mikä on olemassa, eli aistein
havaittavissa oleva todellisuus, Todellisuus, jota emme havaitse tai
voi laittein tehdä havaittavaksi ja todellisuus, mikä on kaikkien
ajatuskyvyn ulkopuolella. Faktuaalinen todellisuus on siis kaikki.

Lingvistinen todellisuus on se tapa, jolla koetamme kuvata
faktuaalista todellisuutta. Jos esim kuvaat Turun Valkiasvuorta, tai
teatterisiltaa kuvaus jää lingvistisesti aina epätäydelliseksi, koska
on rajoitettu aika ja rajoittettu määrä sanoja ja rajoitettu
lingvistinen ajattelukapasitetti. Tähän perustuu se, että asioista on
erilaisia näkemyksiä, jotka kaikki ovat tosia. Joku erottaa
valkiasvuoren männyt, toinen kesittyy kallioperään.Toinen keskittyy
tieteen symboleihin, jotka näkyvät vuorelta (kirkot) jne. Kaikki
kuvaukset ovat tosia, mutta lingvistiikka aja ihminen ajallisesti ja
paikallisesti ja ajatusrakenteeltaan rajoittuneena synnyttää erilaisia
käsityksiä.
Eettinen totuus on totuuden korkein muoto ja tässä asiassa
evoluutioteoria pärjää varsin huonosti. Kommunistit (Stalin)
Sosisalistit (Hitler, mao Pol pot ym). En tässä enempää palaa
tottustuskimukseen, mutta voin sanoa sen verran, että eettinen ja
lingvistinen tai faktuaalinen totuus voivat olla ristiriidassa. Jos
esim kerron salaisuuden voin olla faktuaalisesti oikeassa, mutta
eettisesti väärässä. Viimeinen tuomio, jossa tieteelliset
kreationistit toimivat tuomareina on se päämäärä, jota kohti olemme
menossa. Siihen kannattaa varautua
 Raamattua voidaan täydellä syyllä pitää sekä humainististen, että
teologian, että luonnontieteiden oppikirjana. Historiallisesti voidaan
Raamattu todistaa oikeaksi useiden eri lähteiden analyysilla.
(Assyrian ja Lähi-Idän muinaistekstit, arkeologia jne. )
Luonnontieteistä Raamattu esittää oikein
biologiset reaaliteetit bronttosaurusten kuolemasta. Ihmisen iän (
Tulos saadaan, kun Raamattuun sovelletaan differentiaalilaksentaa ).
Raamattu esittää
myös oikean teorian elämän historiasta 'Ohjattu kehitys' ja käsittelee
ohjaajaa, mikä on merkittävä puute evoluutio ja muissa teorioissa.
Raamattu ansiokkaasti käsittelee myös katastrofiteorioita luonnon ja
ihmiskunnan historiassa ja muodostaa näin ainoan oikean
luonnontieteellisen teorian. Lisäksi Raamttu antaa oikean kosmologisen
teorian ja määrittää kosmoksen iän paremmin kuin muut teoriat
*Bereshit bara Elohiim' Aluussa loi Jumala. Tämä näyttää kuitenkin
olevan vasta alkua Raamattututkimuksen edetessä
Esitän elämän taksonomiaa uudistettavaksi seuraavasti :
> > 1. Elämä
> > 1.1 Ihmiskunta
> > 1.2 Eliökunta
> > 1.2.1 Sienikunta
> > 1.2.2 Kasvikunta
> > 1.2.3 Eläinkunta
 Raamattu sanoo (Genesis 1), että Jumala loi elämän lajinsa mukaan.
Raamatussa
mainitaan kaikki yllämainitut eliökunnat sekä ihmisen luominen Gen 2)
Tämä pitää täsmälleen yhtä kaikkien tunnettujen biologisten
tosiasioiden kanssa. Kaikki tunnetut eliöt lisääntyvät ja elävät
lajinsa mukaan.
Yllämainittu jaottelu on karkea, mutta Raamatullisena oikea ja pätee
kaikkien biologisten tosiasioiden kanssa. Yksisoluiset ja virukset ja
muut ovat oma ryhmänsä, joita voidaan sijoitella ja luokitella ja
nimetä eri ryhmiin ominaisuuksien mukaan. Tämä on kuitenkin vain
hienosäätöä esim hepatica nobilis luokitellaan nykyisin omaan sukuunsa
kun se aiemmin katosttiin kuuluvaksi anemone sukuun jne
Täällä käsiteltiin hermafroditismia ja tällaisten henkilöiden syntyä,
mikä on huonosti tunnettu asia. Homoseksuaalisuuden synty tunnetaan
sen sijaan hyvin.
Room 1 sanoo, että selvästi, että suuntaus voi muuttua eri suuntiin
ympäristötekijöiden vaikutuksesta eikä perintötekijöillä siis ole
mitään tekemistä tämän kanssa. Tästä samasta asiasta on valtavasti
esimerkkejä myös nykyajan maailmassa. Tämä tarkoittaa käytännössä
sitä, että vanhemmat ja ympäristö päättävät toiminnallaan lapsen
seksuaalisen suuntautumisen. Jos äiti poika tai isä tytär suhde on
vinoutunut lapsi sairastuu usein homouteen. Sairauden syntymekanismi
on sikäli samanlainen kuin muissakin psykkisissä sairauksissa, että se
johtuu ympäristötekijöistä.Monet homot haluavat tervehtyä ja mm Asla
ry ssa on tehty työtä näiden ihmisten hyväksi.
Se, että keskustelussa sivuutetaan homouden tunnettu ja
tieteellisissä piireissä yksimielisesti hyväksytty syntymekanismi ja
keskustelua poliitikkojen ja talouselämän ja median piireissä ohjataan
väärille urille johtuu siitä, ettei keskustelussa ole kysymys
homoudesta vaan kirkon ja poliitikkojen välisesestä valtataistelusta,
jossa laajoihin terroritekoihin (20 000 psyykepotilaan tappaminen
1985-2002 ) syyllistyneet poliittiset piirit ja media
pyrkivät heikentämään kirkon asemaa ja saamaan kirkon siunaamaan
terrorisminsa Psykiatriassa ja psykologiassa julkaisuja ei yleensä pidetä
tieteellsinä, koska ne ovat niin poliittisesti ja subjektiivisesti
värittyneitä.
Esim. Usassa psykologin tutkinnon suorittanutta kutsutaan 'master of
arts', kun taas fysiikassa on 'master of science'. Sekkä
homoseksuaalisuudessa, että muissakin psyykkisissä sairauksissa pätee
7 syykategoriaa, jotka ovat asunto, toimeentulo, ihmissuhteet, työ,
turvallisuus, terveys, arvostus. Näissä piirteissä olevat defektit
ovat 100% korrelaatioilla sairauden syitä. Er tekijöiden painottuminen
johtaa sitten eri sairauksiin. (satoja alatekijöitä)
Sosiaaliset tekijät ovat homouden synnyssä hyvin tärkeitä.
KOmmunistimaiden
ja islamilaisten maiden johtajat olivat ja ovat laajasti
homoseksuaaleja, mikä näkyy mmm tervehtimiskäytännöistä. Tämä piirre
on säilynyt suksessiona liikkeiden perustajilta asti. Samoja piirteitä
on myös monissa muissa uskonnollisissa lahkokunnissa.
Nm Jama on oikeassa siinä, että homous herättää tunteita. Tämä
johtuu siitä, että koska syy on laajalti lasten turvallisuuden
puutteessa ja siis eriasteisessa yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa
sosioekonomisessa väkivallassa ja sen uhassa ihmiset haluavat laajalti
suojautua terrorismia ja väkivaltaa vastaan. 20 000 psyykepotilaan
teloittaminen nykySuomessa kuvaa, että
elämme monenlaisten uhkakuvien täyttämässä maailmassa.
Esim.kun lukee Achten, Alases, Tienarin ym kirjoja ja julkaisuja
kirjoitukset
eivät käsittele sairauden syytä lainkaan ja tiedot ovat vanhentuneita
tai virheellisiä. Lääketieteessä ja erityisesti psykiatriassa on vielä
pitkä matka realiteettien tunnustamiseen ja sairaiden parantamiseen
pääsemiseen. Koetan omalta osaltani tehdä parhaani, jotta tähän
päästäisiin.
 Raamatussa totuus käsite on hyvin tärkeä. Jeesus piti hyvin vakavana
rikkeenä sitä, että puhuu toista ja tekee toista. Tavoitteet ovat
toiset ja näillä petetään ihmisiä. Kommunistien ja Islamistien
(johtajien) ainoa tavoite on
maksimoida rahansa ja valtansa. He eivät sano tätä suoraan vaan
koettavat
uskotella ihmisille paratiiseja, eläkeläisten, työttömien ym
auttamista ym.
Heti kun valta on johtajilla kaikki puheet osoittautuvat valheiksi ja
vähävaraiset ja muut jäävät tyhjille kuten NL:ssa ja ISlamilaisissa
(uskonnolliset) tapahtui ja tapahtuu. Muhammedin elämäkerta on
eettisesti yhtä kammottava kuin Hitlerin. Jumalan sotkeminen tähän on
aika karmeaa.
Fundamentalisimissa joka tulee esiin Jeesuksen opetuksissa tilanne on
toinen
Totuuden käsite ulotetaan kaikille . "Minä olen tie Totuus ja elämä".
Jeesus arvosteli kovin sanoin niitä jotka Jumalan nimissä tekivät
toista ja puhuivat toista (fariseukset).
 Jos lausuntosi Amerikan psykiatriliitosta on tosi on heidän
tieteellinen tasonsa hyvin kyseenalainen. Seksuaalisessa sairaudessa
elävät eivät yleensä
puhu sairaudestaan eikä siksi varsinaista tietoa yksittäistapauksista
voi tuoda lainsäädännöllisistä syistä esiin. Mainitsin kuitenkin monta
keskeistä tieteellistä totuutta.
1. Seksuaalinen suuntautuminen ei johdu geeneistä
2. Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua
3. Eheytysterapiasta voivat hyötyä homoutta sauirastavat ja voivat
kokea parantumisen.
4. Homoseksuaalisuus on voimakkaasti ihmissuhteisiin ja ihmisen
sosiaalipsykologis-seksuaalisen ympäristöön liittyvä sairaus
5. Seksuaalisessa suuntautumisessa on tärkeää samat kategoriat jotka
ovat tärkeitä psyykkisissä sairauksissa yleensä : Asunto, työ,
toimeentulo, ihmissuhteet, turvallisuus, terveys, arvostus
6. Väkivalllan vähentämisellä ja yllämainitut kategoriat
optimoimalla kaikkien ihmisten kohdalla voidaan homous ennaltaehkäistä
kokonaan yhteiskunnasta

Olen tuonut valtavan tieteellisen perustelujen arsenaalin
keskusteluun, mutta toistat vain evolutionistien tapaan ei, ei,
ei...kun tiede esittää kiistattomat
todisteet kirjallisesti ja jokaiselle joka on tutustunut tai haluaa
tutustua probleemiin.

Pertti Koivisto
fil.maist.
 Näyttää siltä, ettet ole panetunut eettisiin maksiimeihin kovinkaan
syvällisesti.
1. Ihmisen tulee käyttäytyä moraalisesti
2. Moraali on kärsimyksen minimoimista yksilö ja yhteisötasolla
oikeudenmukaisella tavalla
Moraalin soveltamisessa tulevat vastaan
1a. moraali ihmisten välisissä suhteissa sekä yksilö, ryhmä että
kansojen välillä
1aa moraali luonnnonlakien näkökulmasta
1b. moraali elämän tarkoituksen ja iankaikkisen elämän näkökulmasta

Kun puhutaan moraalista Raamatun sodissa tarkoitetetaan kohtaa 1a
ja ihmiset joutuvat sodassa tekemään monia vaikeita päätöksiä.
Itseasiassa Suomessa työttömät ovat tämän sodankäynnin lakien edessä.
Kansanedeustajat suuntaavat aseet työttömiä kohden ja päitä putoilee
taajaan tahtiin. Mikä on moraalista toimintaa yllämainitun ryhmän
kannalta ? Mitä työttömät voisivat tehdä tässä epämoraalisten ihmisten
johtamassa maailmassa ? Sanoma Jeesuksesta eli eettisen objektiivisen
totuuden julistaminen tarjoaa vaihtoehdon. Kaikki tuomiot mitkä Suomen
lain mukaan annetaan ovat omalla tavallaan vääriä, koska
oikeusministeri ja kansanedustajat ovat niin epämoraalisia, nostavat
palkkoja ym. Kun katsot Jeesuksen toimintaa tästä näkökulmasta se
vaikutti hyvinkin loogiselta. Jeesus ei hyväksynyt väkivaltaa ja piti
sitä pahana toisinkuin Suomen kansanedustajat
Jeesus ei kuitenkaan ollut naaiivi siinä suhteessa että h´än sanoisi,
että eläisimme moraalisten ihmisten maailmassa päinvastoin hän osoitti
hallinnon epämoraalisuuden, mistä hän sai vihat niskaansa ja mikä
johti siihen, että Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.
 Kreationismi lähtee Luojan olemassaolosta eli siitä, että Luojalla
on omat ajatuksensa ja toimintansa maailman historiassa ajatellaan
sitä sitten vaikkapa yllämainituujen tieteenhaarojen kannalta.
Kreationistinen käsitys (todistettu matemaattisesti oikeaksi)
historiasta on Luoja keskeinen, jolloin Luojan tunteminen on tärkeää,
jotta tapahtumat ja prosessit ymmärretään oikein. Siksi on tärkeää
tuntea mitä Beetlehemissä tapahtui 7eKr tai mitä siellä tapahtui noin
40 vuotta myöhemmin, kun kalliot halkesivat ja temppeli vaurioitui.

Pertti Koivisto
fil.maist.Jumala on olemassa.
Mutta millainen Jumala on ja mitä hän tälläkaikella tarkoittaa sen
selville saaminen vaatii jatkotutkimuksia. Raamattu on varsin hyvä
kuvaus Jumalasta,
siinä tietyllä tavalla historiallisella perspektiivillä lähestytään
asiaa.
Raamattu kiteytyy JOhanneksen sanoihin "Jumala on Rakkaus" .
Suosittelen tähän syventymistä ja sen selvittämistä.

Pertti Koivisto
fil.maist.Oletko lukenut Gen 1:31. Kaikki oli alussa hyvin, mutta sen jälkeen
on tapahtunut valtavasti ikäviä kuten nämä tappamiset Abelista
lähtien...
Raamatun Jumalan käsky on kuitenkin selkeä kuten olen ennenkin
todennut :
Älkää hyvät ihmiset tappako toisianne !
Muu raamatun tulkinta on virhetulkintaa ja irrallisia sanojen
irrottelua asiayhteydestään kuten nämä Heikin postaukset.

Pertti Koivisto
fil.maist. Ihmisen tietoisuuteen mahtuu kerrallaan vain noin 1-3
ajatusyksikköä. Voit kokeilla tätä luettelemalla mielessäi numeroita
ja samalla reflektoimalla tietoisuuttasi. Tähän perustuu se, että
ihmiset puhuvat mielellään stereotypioista , maksimesita ja
minimeistä, urheilukilpailuissa on vain kolme mitalia jne. Kun
suuntaat tietoisuuden vähämerkityksisiin asioihin ei kirjoituksesi ole
lingvistisen totuuden mukaista. Tätä on sinulle turha ehkä selittää,
koska evolutionistien tapaan toistat ei, ei, ei.... Ihmisen
surmaaminen on Jumalan mielestä aina paha asia. Kuolema on ikävä asia.
Mutta miksi kuolemme ? Miksi emme elä ikuisesti niin miksi ? Ja jos
elämme ikuisesti mitä elämämme tarkoittaa ? Termodynamiikan sääntöjen
mukaan elämme ikuisesti, jolloin kuolema on vain siirtymä johonkin
toiseen. Hautajaisissa todetaan, että Luoja on elämän ja kuoleman
Herra, joka kutsuu ihmiset Taivaan Kotiin. Kuolemasta päättäminen ei
kuulu ihmiselle, se on Jumalan asia, samoin on iankaikkisen elämän
laita. Ihmisen tehtävä on palvella Jumalaa ja kunnioittaa toisia
kanssakulkijoitaan. Iankaikkisen elämän näkökulmasta Jumala on Rakkaus
ja Armo, vaikka ihmiset sodissa tahallaan tai tahattomasti joutuvat
vaikeisiin eettisiin tialnteisiin.Tietoisuus täytyy täyttää sanoilla
Rakkaus, Armo, Hyvyys silloin olemme lähempänä totuutta. Silloin
Raamatun tulkintamme on myös oikea.

Pertti Koivisto

Uuras Saarnivaaraa voidaan pitää yhtenä 1900 luvun merkittävimmistä
luonnontieteen tiedemiehistä. Hänen ansionsa tähtitieteessä ohittavat
jopa Albert Einsteinin ansiot. Uuras Saarnivaara julkaisussaan Voiko
Raamattuun luottaa ? selvitti tieteellisesti vedenpaisumuksen synnyn
syyt s. 380-390
ja avasi huikaisevat uudet näköalat paleokilimatologialle ja
-geologialle.
Hänen kirjoituksensa siitä, että Suomessakin havaitun vedenpaisumuksen
syynä
on maapallon akselin kaltevuuden vaihtelut antoi lopullisen niitin
vedenpaisumuksen synnyn fysikaalisten prosessien selvittämiselle.
Samalla MIlankovichin ja muiden teoriat merkittävästi täydentyivät tai
saivat korjauksensa. Kun tähän liitetään aurinkovakion vaihtelut on
paleoklimatologia ottanut merkittävän askeleen eteenpäin. Ilmaston
muutoksia voidaan ymmärtää nyt varsin pitkälle taaksepäin aina Aatamin
ja Eevan paratiisista karkotukseen saakka noin 1milj vuotta sitten. ja
mahdollisesti maailman luomiseen saakka.

Pertti Koivisto
fil.maist.
Vielä pari kolme tuhatta vuotta sitten evoluutioteoria oli
hallitsevassa asemassa maailmassa. Käsitykset olivat hyvin
alkeellisia, elintaso alhainen
ja tieteen laajuus laatu ja määrä mytologinen. Kreationismin
voittokulku alkoi
Beetlehemistä 7eKr eikä sitä ole sen jälkeen pysäyttänyt mikään.
Tieteellinen kreationismi (Galilei, Kepler, Newton,Einstein,
Saarnivaara...)mullisti käsityksemme ja hyvinvointimme. Kansan opetus
aloitettiin sivistyneitten tieteellisten kreationistien toiminnan
tuloksena samoin yliopistot ja muu korkeampi koulutus. Teknologia
kehittyi kreationistisen tieteen vanavedessä.
Eettiset periaaatteet ja huipputiedemiesten (työttömät, eläkeläiset,
vanhukset, sairaat, vammaiset...) asioihin ja työmahdollisuuksiin
alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Kaikki evolutionistit saavat
palkkansa tieteelisen kreationimin jättiläiseltä Jeesus
Nasaretilaiselta, joka aloitti kreationismin vallankumouksen
maailmassa. Evoluutioteorian kannattajia voidaan verrata evolutionisti
koskikaran piipitykseen mahtavan kreationismin Niagaran pauhatessa.

Pertti Koivisto
fil.maist.
 Oletko lukenut Gen 1:31. Kaikki oli alussa hyvin, mutta sen jälkeen
on tapahtunut valtavasti ikäviä kuten nämä tappamiset Abelista
lähtien...
Raamatun Jumalan käsky on kuitenkin selkeä kuten olen ennenkin
todennut :
Älkää hyvät ihmiset tappako toisianne !
Muu raamatun tulkinta on virhetulkintaa
 Poronhoitoa esiintyy koko pohjoiskalotin alueelta Jäämereltä
Beringin salmelle, MIlloin poro kesytettiin on arvoitus, mutta se
saattaa olla noin
6000-7000 eKr vähän vedenpaisumuksen jälkeen. Poro eläimenä näyttää
olevan pääosin tuontitavaraa Itä-Siperiasta, josta asukkaat ovat
vaeltaneet eteenpäin
laumojensa mukana. Poronhoitoon perustuva saamelaiskulttuurin on
tätynyt olla
ylivoimainen suomalaisten metsästäjä-kalastajien kulttuuriin
verrattuna, mikä selittää sen leviämisen. Tätä seikkaa puoltavat myös
fyysisen antropologian seikat. Näin ollen suomalaiset ovat pohjoisen
alkuperäiskansa kun taas saamelaiset ovat myöhäisempiä, vaikkakin
hyvin kaukaisia tulokkaita.
 Juutalaiset eivät itseasiassa tappaneet Jebusilaisia ym vaan
tottelivat Herran käskyä "Älkää hyvät ihmiset tappako toisianne "
Joitakin kahakoita oli
johtuen siitä, että filistealaiset ym kansat halusivat tappaa
juutalaisia.
Kanaanilaiset hävitti Assyrialiset, Babylonislaiset, Persialaiset ja
lopulta
Roomalaiset. Juutaliset jäivät henkiin näissä suurvalta myllerryksissä
ainoana
aboriginaalikansana. Mielenkiintoista on se, että Juutalainen uskonto
näyttää
syntyneen noin 1200 eKr ja sitä ennen ja sen jälkeenkin vielä pitkän
aikaan palvottiin ja pyrittiin palvomaan vasikoita ym. Lopullisesti
Juutalaisten alku-uskontojen palvonta loppui vasta persialaisaikana.
Lähde : Raamattu

Pertti Koivisto
fil.maist.
Kuten olen aimminkin todennut vedenpaisumuksen olemassaolo Suomessa on
kiistattomasti todistettu. Uuras Saarnivaara näyttää erittäin hyvin
selittäneen vedenpaisumuksen syyn. Mutta mitä siitä seuraa, kun
maapallon pyörimisakseli
kallistuu. Mitä tapahtuu ilmakehän liikkeille. Mitä tapahtuu
merivirroille ja
erityisesti Golf-virralle. Nämä tekijät näyttävät olennaissti
vaikuttavan siihen
, että vedenpaisumuksen aikaan vesi Suomessa oli jään muodossa ja
vaikuttavat syvällisesti ilmastoon. Mutta mitkä ovat maapallon
pyörimisakselin vaihtelut.
Tiedetään, että hyrräliikkeen vaihtelu on arvioitu noin 26 000 vuotta,
eli Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksesta olisi ollut noin 50
jaksoa.

Pertti Koivisto
fil.maist.
Esim. sen jälkeen kun Aatami ja Eeva karkoitettiin paratiisista
sapaelihammastiikeri hyökkäsi Eevan kimppuun ja Aatami töin tuskin
pystyi sen torjumaan. Samanlaisia tiukkoja tilanteita on Aatamista
lähtien (30 000 sukupolvea ) ollut paljon. Jos historia toimisi
satunnaisprosessin tapaan pitäisi lopputuloksen olla satunnainen,
mutta se ei kuitenkaan ole sitä, toisin sanoen maailmamme ei noudata
gaussin käyrää vaan on tarkoituksenmukainen.

Pertti Koivisto
fil.maist.Oletko tietoinen siitä, että auringon halkaisija muuttuu hiukan 11
vuoden syklissä, entä siitä, että syklin huipussa auringon säteily
voimistuu kaikilla aallonpituusalueilla ? Mitä tästä voimme päätellä ?
Mihin suuntaan sykkiminen on muuttunut Aatamin paratiisista
karkotuksesta ? Mihin suuntaan sykkiminen
on kehittymässä ? Onko syke pidentymässä ja vuonvaihtelu suurentumassa
?

Pertti
 Smilodoneja asusti Euroopassa noin miljoona vuotta sitten, jolloin
asia tapahtui, laajalti samoin luolakarhuja, jättiläishirviä,
mammutteja, sarvikuonoja, ym. Yhteenotot ihmisten kanssa olivat hyvin
todennäköisiä...

Pertti Koivisto
fil.maist.
 Ensinnäkin puhe "aktiivisuudesta" on "Aatamin aikuista". Kuten olen
esittänyt aurinko on sykkivä tähti, ja parempi olisi puhe auringon
vuontiheyden jaksollisesta vaihtelusta, sykkeestä tms. Se, mitä
tapahtui 1600-luvulla johtui
auringon sisuksien ja kuorikerrosten lämpötila ja
ainespitoisuuseroista, jotka heijastuivat auringon säteilyvuon
voimakkuuden vaihteluina. Aurinko ei siis
ole täysin, vaikkakin melkein homogeeninen. Aurinkoa voidaan pitää
muuttuvana tähtenä siinä kuin muitakin muuttuvia tähtiä. Aurinkoa on
pidetty Mira-tähtenä, jonka syke tosin on aivan toista luokkaa kuin
auringon. Ajatuksessa tuntuu silti olevan itua. Aurinko kuuluu
muuttuvissa tähdissä sykkiviin ei-kaksois tähtiin.
Deemanin astrophysics kirjassa sekä tähtitieteen perusteet kirjassa
löydät lisää aiheesta. (Molemmat ylisopiston tenttikirjoja). Siitä
mihin auringon jaksollisuus etenee, sykkivien tähtien teorian
mukaisesti jätän käsittelmättä tällä kertaa
Ihmiset ja apinat poikkeavat yhtä paljon toisistaan kuin sudenmarja
simpanssista, joten kuulumme aivan eri eliökuntaan.
Tämä näkyy sekä geno, että fenotyypistä.

Pertti K
Raamattu kertoo valinnasta. (Nooa, Loot, Sodoma ja Gomorra ). Kun
ihmisten pahuus tulee suureksi maan päällä, Jumala tuomitsee maailman.
Pahat häviävät
ja hyvät saavat palkinnon. Tapahtuu siis eettinen valinta. Tämä
poikkeaa monessa
suhteessa luonnollisesta valinnasta, joka perustuu vahvemman oikeuteen
(evouskovat). Tämä selittää sen, miksi evolutionistit(sosialistit )
Saksa, Neuvostoliitto syyllistyivät mitä hirvittävämpiin sotarikoksiin
siviiliväestöä kohtaan toisessa maailmansodassa. Itse asiassa
evolutuutioteorian julistaminen on rikokseen yllyttämisenä rikos
sekin.

Pertti Koivisto
fil.maist.Kun seuraa Hitlesrin ja Stalinenin ideoimista hallinnointityötä
(evolutionisteja)päivä päivä päivältä niin se on aika kammottavaa
suorastaan
demonista toimintaa. Kapitalistien toimintaa arvioitaessa on
mainitttava, että
he tukivat Hitlerin toimintaa aika innokkaasti ja muutenkin
suurisjoittajien moraali ei ole sieltä paremmasta päästä. Esim. Suomen
eduskunnasta on aika vaikeaa löytää inhimillistä ihmistä.
 Raamattuun uskovat ovat tehneet paljon vähemmän väkivallantekoja
kuin evoluution kannattajat. Se, että Raamattu vähentää väkivaltaa ja
on siis
hyvän oppi evouskoon verrattuna on jot ilastollinenkin fakta.
Ei ole nyt raamattua käsillä, mutta raamatussa
 Kyllä sen näkee omilla silmilläänkin. Tavallinen riviuskovainen ja
kirkkomummo
joita on uskovaisista enemmistö ei syyllisty väkivaltaan juuri
lainkaan. Saaranmiehistä, piispoista ja papeista ei voi olla aivan
varma.
Itse keskustelin kerran erään vasemmistoliiton naiskansanedustajatn
kanssa
toimeentulotuen korotuksesta. Tunnin koetin selittää hänelle, että
toimeentulotuki on niin pieni, että sillä ei elä. Hän oli jyrkästi
sitä mieltä
että toimeentulotukea ei pidä korottaa. Hän totesi evouskovien tapaan
vain ei,ei ,ei... ei mitään perusteluja. Vasemmiston kansanedustajista
on vaikea ylipäätään löytää mitään inhimillisiä piirteitä,
kirkkomummot ovat kyllä inhimillisempiä...
Raamattu (käännä toinen poski) ei yllytä väkivaltaan toisinkuin
evoluutio,
jonka nimissä on tehty kuten olen jo maininnut mitä hirvittävimmät
rikokset
Evouskovien rikosten puiminen tulisi aloittaa välittömästi ja
aloittaa asioiden setviminen.
 Rooman valtakunnasta lähtien Raamattuun uskovia on tietyllätavalla
pelätty hyvän edustajina. Evolutionisteja pelottaa oman pahuuden
näkeminen, oman valheellisuuden toteaminen, kasvojen menetys ja
lopullinen vallan menetys.
Itseasiassa evouskon historiaa kirjoitettaessa Pahan valtakuntien
historia on varsin tärkeä. Mielestäni olisi terveellistä kaikille
evouskoville tutustua
Pahan valtaistuimen (Moskova, Berliini)tapahtumiin, mitä siellä
ajateltiin, miten organisaatio toimi, miten käskysuhteet menivät
jne.Miten siellä oltiin motivoituneita minkäkinlaiseen toimintaan jne.
NKP:n ja NSDAP:N ylimmpien johtajien toiminta vuodesta 1922 kylmän
sodan päättymiseen Yhdysvaltain presidentti Reaganin sanoihin "Jesus
is my savior", ja sen yksityiskohtainen tarkastelu ajattelusta
puheisiin ja tekoihin antaa toisen maailmansodan historiasta aivan
toisenlaisen kuvan kuin Kenraali Tippelkirschin historia, jonka luin
jo pikkupoikana tai Beevorin Stalingrad. Luin myös aika ahkerasti
VP:n sota-artikkeleja, mutta vasta tämä Stalinin ja Hitlerin koko
yksitysikohtainen asiakirjojen ja ajattelun käsittely antaa oikean
kuvan asiasta.
Sotahistorioista on evolutionistien sotarikokset jätetty
käsittelemättä lähes kokonaan tai koko karmeus on pyritty
silottelemaan pois. Vastaapa tähän enesin niin jatketaan sitten
myöhemmin, menen nyt aamukahville ja suihkuun...

Pertti
Olen jo aiemmin maininnut, että evoluutioteorioita on monta, mutta
että evolutionistit Hitler ja Stalin kannttivat Marxia, Leniniä,
Darwinia
Nämä ovat selvästikin Pahan filosofeja eli käyttivät järkensä
pahuuteen mitä suuremmassa määrin. Kannattajia Paha sai paljon, mutta
oli piskuinen lauma
,josta Raamattu kertoo, joka kammoksui Pahan toimintaa.
Myönteistä sinussa on se, että et pyri todistamaan etteikö evousko
olisi
Pahan oppi, kun se kaikille asiaan vihkiytyneille on ilmeistä. Parempi
perääntyä silloin, kun tieteelliset faktat ovat selvillä ja tappio
varma.
Risto Rytikin oivalsi tatavasti Pahojen tappion ja jujutti Pahoja ja
näin olemme
säästyneet monelta pahalta. Tiede=Raamattu=kreationismi.

Pertti Koivisto
fil.maist.Olet selvästikin evopropagandan sumutuksen uhri. Jos tarkastelisit
asioita
tieteen kannalta tarkastelisit Jeesuksen opetuksia, sieltä löytyvät
tieteelliset faktat evovalheen sijaan. Kun Pahan valtakunta oli
romahduspisteessä sen viimeinen pääsihteeri totesi, että on sanottava
koko
totuus mediassa. Voisitko sanoa mikä on koko totuus kaasukammioista ym
evouskovien toiminnasta ?

Pertti
Tieteellinen käsiteys siitä, miten maailma on syntynyt ja miten se on
kehittynyt siitä lähtien löytyy keskesiltä osiltaan Raamatusta Gen
1-10
Siinä esitetään eloonjäämisen perusteet sekä tapauksessa Lootista että
Nooasta sekä syntiinlankeemuskertomuksessa. Samassa evoluutioteoria on
kumottu virheellisenä. Toisin sanoen ne henkilöt, jotkä jäävät
katastrofeissa eloon tai menestyvät perustuvat Jumalan valintaan eikä
mihinkään muuhun. Nooa oli otollinen Jumalan edessä ja edusti eettisiä
periaatteita, Loot yritti saada
vanhuskaita Sodomaan, mutta sieltä ei löyty niitä kuin kourallinen ja
Jumala
hävitti sen sen syntivelan takia. Pahuus oli tullut niin suureksi
ettei
näin voinut enää jatkaa. Kun katsoo evolutionistien toimintaa toisessa
maailmansodassa ja sen jälkeen niin evouskovat ovat olleet keskeisiä
Pahan valtakuntien tukijoita ja niiden rikoksiin osallistujia. Ei voi
edes ajatellla millaisiin rikoksiiin siviilejä kohtaan venäläiset ja
saksalaiset syyllistyivät
Samaantapaan evouskovat riehuivat Kiinassa, Vietnamissa ja niissä
Pahan valtakunnissa, joissa evousko sai vallan. Odottelemme evouskon
lopullista
tuhoa Raamatun antaman opetuksen mukaan. Totuus voittaa ja evovalhe
häviää.

Pertti Koivisto
fil.maist. Tieteellä ei tarkoiteta sitä mitä evouskovat luulevat, että joku
kriminelli sisäpiiri päättää, mitä valheita ns. 'tieteellisiin
lehtiin' laitetaan.
Evouskovat lähtevät tästä, mutta kreationismi lähtee siitä, että se,
mikä on totta ja pitää täydellisesti havaintojen kanssa yhtä ja pitää
paikkansa se on tiedettä ts. Raamattu.

Pertti
 Evouskovat ovat niitä, joilla on pelkkä raha motiivina, ei siis
kerätä aarteita taivaaseen. Kun olin Eskon ja Tarjan tilaisuuksissa
taivaallisia
aarteita ei käsitelty ollenkaan ja Tarja pyrkii karsimaan pois
johtotehtävistä
ja piirustään muut kuin evouskovat.
 En tiedä yhtään vasemmistolaista henkilöä (johtajaa), joka tekisi
hyväntekeväisyystyötä tai antaisi heikko-osaisille huippuosaajille
vähääkään.
Suomessa on rahaa ja mahdollisuusksia järjestää inhimillinen
vanhustenhuolto, psykiatrinen hoitio ja vammaishuolto, siten että se
on ilmaista, tasokasta,
ja kaikkien ulottuvilla sekä laitoshuoltona, että muutenkin nyt ja
tulevaisuudessa. Vasemmisto valheet
priorisoinnista (Hitler ym) on heitettävä romukoppaan ja annettava
kaikille hoito.

Pertti Koivis
Kun katsoo Sdp:n ja vasemmiston sekä Kokooomuksen ja Esko Ahon
toimintaa
niin hiukset nousee pystyyn, jos ihmiset vain tietäsivät mitä nämä
ovat tehneet psykiatrisessa huollossa. Kymmeniltä tuhansilta
potilailta on evätty
hoito ja he ovata kaatuneet tuskaansa sairaaloiden ovilla. Siitä
huolimatta
että he olivaat maksaneet tasokkaan inhimillisen sairaalahoidon,
yllämainitut
tahot ottivat rahat ja jättivät hoidot antamatta.

PerttiEnsimmäisten ihmisten tutkimuksessa äärimmäisen tärkeitä ovat Genesis
1-3, sekä muutamat lauseet Vanhassa ja Uudessa Testamentissa. Näin
siksi, koska ne ovat ainoat tuolta ajalta säilyneet historialliset
lähteet, siis jo miljoonan vuoden takaa.
Nämä lähteet paljastavat useita sekkoja. Ensiksi sen, että
ensimmäiset ihmiset olivat ulkonäöltään ja henkisiltä
ominaisuuksiltaan meidän kaltaisiamme. Mikä heidän ihonvärinsä
kasvonpiirteensä ja muut ruumiin muotonsa yksityiskohtaiseti olivat
jää jatkotutkimuksien asiaksi, mutta tiedetään, että fyysisesti
ihminen ei Aatamista ja Eevasta lähtien siis 1 miljoona vuotta sitten
ei ole muuttunut. Siis keskiajan, vanhan ajan ja esihistoriallisen
ajan ihmiset olivat meidän kaltaisiamme.Tämä on tärkeää, koska usein
kuulee vätettävän, että ihmiset ovat ulkonäöltään muuttuneet ja
keskiajan ihmiset olivat meistä poikkeavia ja niin edelleen. Nämä
virheelliset käsitykset saavat Genesiksen valossa oikaisunsa. Ne
ihmiset, jotka Kokemäellä 7000 eKr pyysivät hylkeitä ja kalastivat
olivat täsyin meidän kaltaisiamme kakkine ajatteluun urheiluun, työhön
ja sosiaaliseen elämään ja asumiseen liittyvine piirteineen.

Toinen tärkeä asia on, Matt 19:8, jossa mainitaan myös sana
'alusta' aivan kuten Gen 1:1. Tämä jae on niin syvällinen, että sen
tutkiminen voisi olla jonkin elämän työ. Alussa (Aatami ja Eeva)
avioero oli mahdoton ajatus. Näin on itseasiassa vielä tänäkin päivänä
kun Matt 2-10 asetetaan tutkimuksen alle.

Pertti Koivisto
fil.maist.

Vastaa

 Avioerot ja niihin liittyvä riidat ovat katkeria yksinkertaiseti
siitä syystä, että avioliittoon on sidottu niin paljon ihmiselle niin
elintärkeitä asioita, joita ei voi saattaa tekemättömäksi, ja jotka
vaikuttavat elämänkestävästi. Tähän nähden nuorten avioliittoon
valmentaminen on varsin heikkoa. Ihmisen yksi vaikeimmista tehtävistä
on löytää se aviopuoliso, jonka Jumala on valinnut po. henkilä varten.
Elämä on monessa mielessä trapetsitaiteilua kuilun reunalla, näin
avioliittokysymyksessäkin. Esi-aviolliset suhteet ja uskottomuus ovat
keskeisiä mielenterveysongelmien ja erilaisten
persoonallisuuspiirteiden poikkeavuuksien synnyttäjiä. Ne aiheuttavat
suurta kärsimystä monessakin mielessä ihmisille itselleen ja koko
yhteiskunnalle. Tähän nähden on mielenkiintoista, että media ja
päättäjät
käyttäytymisellään ja yksisuuntaistetulla propagandallaan haluavat
johdattaa nuoria harhaan, jotta poliitikot ja media saisivat tehdä
mahdollisimman paljon pahaa yhteiskunnassa ja estää nuorten pääsyn
avioliiton onnen satamaan. Onnellinen avioliitto on ihmiselle ja
yhtesikunnalle tärkeää ja sen tukeminen on välttämätöntä.
Mielenkiintoista on se, että mistään ei löydy asiaa käsittelevää
kirjaa.
 Genesis 1-3 kertoo, että Jumala puhui ensimmäiselle avioparille
useita kertoja
Hääpuvut olivat varsin niukat ja on ilmeistä, että Jumala itse
henkilökohtaisesti vihki parin, mikä voidaan päätellä ylläolevasta.
Hääpuheen ja kaavan luonteen rekonstruointiin tarvitaan ajankohdan ja
siihen liittyvien asioiden tuntemusta.

PerttiGen 1 : 27-31 , Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan
kuvaksi hän hänet loi ; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala
SIUNASI heidät...

Pertti Sana siunata on hyvin lähellä sanaa 'vihkiä', joten kyllä se siellä
Genesiksessä on. Samoin 'mieheksi ja naiseksi' on 'avioliitto'. Vaikka
samoja sanoja ei ole käytetty niimn synonyymeja kylläkin.

Pertti
Hitler ja Stalin olivat oppi-isiinsä sokeasti uskovia evouskovia.
Jälki oli sitten sen mukaista, miljoonia kuolleita ja kidutettuja,
omaisuuksien ryöstöjä
ja muiden arvojen polkemista, raiskauksia ym. Tämä oli sitten sitä
evouskoa eli vahvemman oikeutta. Kaikki heidän toimintansa
osaoittautui lopulta heidän evousko-oppi-isiensä tapaan kammottavaksi
valheeksi, johon pakotettiin uskomaan monia kansoja. Evouskon
vahvemman oikeus on menettänyt tieteellisen kreationimin voiton
ansoista täydelleen arvonsa ja tilalle on tullut heikomman oikeus.
Hitler ja Stalin ovat myös Suomen suurten puolueiden ja Lipposten,
Jäättenmäkien, Sailasten, Saaristen, Taipaleitten ym oppi-isiä, joihin
nämä sokeasti luottavat ja heikomppiin kuuluvina kulkevat omaan
paikkaansa. Heikot ovat vahvoja ja vahvat heikkoja, tämä on
tieteellisen kreationismin peruslauseita, josta yllämainitut henkilöt
eivät tiedä mitään. Eivät taida tietää piispat eivätkä papitkaan,
vaikka Raamattu näin opettaa. Vahvemman oikeudella tarkoitetaan
luulotellun vahvuuden perusteella ja oikeutuksella syyllistymistä
mittaviin rikoksiin, murhiin, ryöstöihin raiskauksiian ym joita
iljettävät kansanedustajat ministerit ja presidentit (evouskovat)
tekevät.
Avaan keskustelun näin evouskosta ja sen poliittiista seurauksista
ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Pertti Koivisto
fil.maist.

Vastaa

 Jumalatodistus perustuu kuten olen aimminkin esittänyt
matematiikkaan
0**ääretön=0=1. Otetaan esimerkki. Jos maapallo on syntynyt
10**17km päässä
ja sen on osuttava alalle 10000*10 000km**2 niin todennäköisyys
suurinpiirtein, että se osuu on 1/10**26 eli mitättömän pieni luku,
lisäksi tulee se, että maapallon nopeuden on oltava oikea suunnan on
oltava oikea ja samat suureet pitävät paikkansa auringolle...=> yllä
oleva yhtälö=> Jumala on olemassa.

PerttiTähän voitaisiin lisätä seuraava P=0 (evousko ei pidä yhtä
havaintojen kanssa, siis ei pidä paikkaansa
P=1, tieteellinen kreationismi, pitää yhtä kaikkien havaintojen
kanssa=>
ainoa oikea teoria maailman synnystä ja kehityksestä.

Pertti
Evouskon ja tieteellisen kreationismin keskustelussa evousko edustaa
tahtoa kun taas kreationismi edustaa järkeä. Evouskon oppi-isät
Hitler, Stalin ym.
edustivat tahtoa, jolla saavutettiin taloudellisia taktillisia etuja,
mutta strategisesti tahto johti täysin epäkelpoon lopputulokseen.
Järki, kreationismi taas kulkee voitosta voittoon-aina lopullista
loppua myöden-koska siinä etsitään obejektiviteettia eikä pyritä
evouskon tapaan tunneperäisiin ratkaisuihin. Tämä sama pätee
sotilaallisiin, poliittisiin ja taloudellisiin
päätöksentekoprosesseihin. Tahto johtaa tuhoon ja kreationistinen
järki voittoon.

Pertti"Alussa Jumala loi taivaan ja maan", tämä on perustavaa laatua oleva
Genesisksen lause. Ensinnäkin se sanoo, että 'maa' ja 'taivas'
luotiin. Toisinsanoen ennen taivasta ja maata oli persoona olemassa.
Toiseksi se mainitsee, että maan ja taivaan luominen taphtui alussa.
Toisin sanoen materialla on alku aikajanalla. Kuinka kaukana me nyt
sitten olemme tällä aikajanalla ? Tähän tulisi Genesikseen
pureutumalla antaa vastaus. Genesiksestä tiedetään lasketun, että
Aatami ja Eeva, ensimmäiset ihmiset luotiin noin 1 milj vuotta sitten,
toisin sanoen alku on ollut tätä ennen. Lisäksi voimme käyttää samaa
loogista metdia kuin bronnttosaurusten tuhon syytä arvioidessamme.
Taivas mainitaan ennen maata, joten taivas, maailmankaikkeudet luotiin
ensin ja vasta sitten maa. Auringon ja kuun luomisesta voidaan
päätellä, että ne luotiin aikajanalla suurinpiirtein samaan aikaan
kuin maakin.

Pertti

Pertti Koivisto - katso profiilia
Päivämäärä: Su 11 elo 2002 17:13
Sähköposti: pertt...@hotmail.com (Pertti Koivisto)
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Raamattu alkaa sanoilla Bereshiit bara Elohiim (Alussa Jumala Loi).
Toisin sanoen alussa seitsemänä päivän Jumala loi tähdet, kivikunnan
ja biosfäärin jne.
Raamatussa (Jes 43) sanotaan kuitenkin "Minä teen uutta " että
luominen ei päättynyt ensimmäiseen sapattiin vaan Jumala luo koko ajan
uutta ja ihmeelisiä asioita, syntyy Matteja, Pekkoja, Maijoja,
Leenoja.. syntyy uutta tietoa Jumalasta ja luomakunnasta, Genesiksen
tutkimus edistyy jne. Toisin sanoen luominen jatkuu prosessina
edelleen lähtien Aatamista ja Eevasta 1 miljoonan vuoden takaa...

Pertti

 Genesiksessä ei suoraan sanota näitä, kuten ei Aikaa Aatamista ja
Eevastakaan, mutta laskennallisesti voidaan Genesiksestä todeta, että
maapallon iän julkisuudessa esitetty arvio noin 4-7 mrd vuotta on
suurin piirtein oikea, sen sijaan maailmankaikkeuden iän arviota
Genesikseen perustuvat laskelmat arvioivat huomattavasti suuremmaksi
kuin nykyinen havaintoraja 15 mrd vuotta.

Pertti
 Tiedettä ja varsinkin huipputiedettä pilkkaavat evouskovat tekevät
usein sen virheen, että kun Genesis tutkimus on joskus antanut
epätarkkoja arvoja ja myöhempi Genesis tutkimus tarkentaa niitä niin
ajattelevat, että ensimmäiset arvot ovat jotenkin huonoja. Evouskovat
ovat pilkanneet Usherin laskelmia, mutta ne olivat kuitenkin
ensimmäinen vakava yritys luotettavaan lähteeseen nojaten arvioida
maailmankaikkeuden ja maapallon ikää. Luvut eivät sinänsä olleet
huonoja, ne olivat vain epätarkkoja, koska Usherilla ei
Genesis-tutkimuksessa ollut differentiaali ja integraalimuunosten
formaalisia laskentamenetelmiä käytössään, joita moderni
Genesis-tutkimus käyttää, kuten olen aimminkin täällä näyttänyt. Tiede
etenee tarkentuen kuten Genesis tutkimus osoittaa.

Pertti
Olen paneutunut varsin laajasti lääketieteeseen ja psykiatriaan ja
tehnyt alalla lääkekemiallisiakin sovlluksiin johtavia tutkimuksia.
Evouskovat toimivat samalla psykologialla kuin Hitler, joka telotutti
sekä Saksassa että miehittämillään alueilla satoja tuhansia ehkä jopa
miljoonia mielenterveyskuntoutujia. Minulla ei ihnmisten suhteen ole
mitään ennakkokäsityksiä, maapallon 6 mrd ihmistä ovat tasa-arvoisia
ja jokaista ja hänen ajatuksiaan seurataan tapauskohtaisesti.
Mielnterveyskuntoutujista tietääkseni varsin suuri osa on
kreationisteja=huipputiedemiehiä ja lääketieteessä esim. Semmelweissin
merkitys on niin suuri, ettei sinua olisi olemassa pelkästään tämän
pienen yksityishenkilön merkitystä ajateltaessa.
Mielenkiintoista on evouskovien erilaisten haukkumasanojen käyttö,
jota ,millä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa kuten ei
evouskollakaan. Mielisairaalasana jota mieluusti käytät käsrsivistä
apuatarvitsevista lähimmäisistä ei anna oikeutta näille ihmisille.
Mitä tulee ay-liikkeen toteuttamaan kansanmurhaan Suomessa niin
laskelmieni mukaan Suomessa teloitettiin vuosina 1985-2002 yhteensä 30
000 kuntoutujaa, josita suuri osa kreationisteja. Ay-liike oli
kansainvälisten toimijoidensa ohella ja eduskunnassa ja hallituksessa
yhdessä presidenttien kanssa keskeinen toimija tässä
tuhoamisoperaatiossa. Mielenkiintoista on se, että mediassa ei
kansanmurhan laajutta ole käsitelty muualla kuin täällä minun
toimestani koska sensuuri mediassa on niin kova. Esko Aho oli myös
yksi kansanmurhan arkkitehdeista mikä tässä sivulauseena sanottakoon.

Pertti Mutta Jumalan olemassaolo on matemaattisesti todistettu ja se on
esitetty
täällä monta kertaa. Tietenkään biologit, evouskovat ym eivät
pysty sitä ymmärtämään, koska heidän koultuksensa on niin vähäinen.
Matematiikkaan vihkiytyneille se on yhtää selvää kuin että euklidisen
kolmion kulmien summa on oikokulma. (Uskon että tämän ymmärtävät
kaikki myös evouskovat, koska se kuuluu peruskoulun oppimäärään).
Mutta mitä Jumalan olemssaolosta seuraa olemisemme ja evouskon sekä
kreationismin kannalta ? Mitä tieteellisen kreationismin mukanaan
tuoma tieteellinen vallankumous merkitsee maailmankuvamme kannalta ?
Kaikille asiaan vihkiytyneille Jumalan olemassaolo on selviö, mutta
tästä seuraa, että se ei enää ole uskon vaan tiedon asia. Mitä tämä
merkitsee uskontojen ja kristinuskon kannalta ? Entä maailman rauhan
ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ?

Pertti

Carl Linne muodosti madoista oman pääluokkansa ja on todettu, että ne
muodostavat laaja-alaisen eläinkunnan. Genesiksessä madoista ei
puhuta, jos niitä sitten ei voi luokitella 'matelijoihin' (Gen 1: 25).
Sen sijaan muualla madoista puhutaan useissa kohdin mm Job 25:6
verrataan ihmistä matoon, samoin Psalmi 22:7, Jes 41:4, Job 17:14.
Mitä tämä merkitsee luomisjärjestyksen kannalta, minä päivänä madot
luotiin ?

PerttiEvoluutioteorioita on monia ja tässä puhun darwinilaisen ja
geneettisen evoluutioteorian yhdelmästä. Evoluutioteoria uhmaa
todennäköisyyslakeja sillä
laskelmien mukaan mutaatioiden synnyllä (satunnaisesti) yhdistettynä
luonnonvalintaan ei kehitystä voi tapahtua kuin aivan vähäisessä
määrin eikä näin ollen mutaatioteoria pidä paikkaansa. Se teoria, joka
selittää eliöiden synnyn aukottomasti on tieteellinen kreationismi,
näyttää siis siltä, että kukaan itseäänkunnioittava yliopistomies ei
voi uskoa evoluutioteoriaan vaan opetuksen on perustuttava
aukottomasti havaintojen kanssa perustuvaan tieteelliseen
kreationismiin.

Pertti
Suomen biologian opettajien ja koulujen oppilaiden tiedoissa on paha
aukko.
Ei tunneta biologisten prosessien kreationistisia perusteita. Tämän
aukon paikkaamiseksi tulisi kreationismi laittaa evoluutioteorian
Darwinin ym tilalle kouluopetukseen, jotta opetus vastaisi oppilaiden
luonnossa tekemiään havaintoja. Opetus voitaisiin aloittaa
ala-asteella yleisluontoisena lähtien luomiskertomuksesta ja jatkuen
sitten lukion viimeisillä luokilla matemaattiseen Luoja-todistukseen.
Kreationsimin tutkimukseen ja opetukseen tulisi perustaa professuuri,
jossa tieteellisen kreationismin perusteita tutkittaisiin ja
luotaisiin alan oppikirjoja ja korkeinta opetusta.
MIelestäni on tärkeää, ettei anneta biologian opetuksen
evolutionistisen rappeutumisen jatkua vaan tehdään biologiastakin
tiedettä.

Käskyt, kiellot, syytökset ja arvostelu kuuluvat lähinnä väkivallan
puolelle.
Kritiikki sen sijaan on rakentavaa asian tarkastelua. Raamatusta
löytyy paljon esimerkkejä rakentavasta kritiikistä. VT:ssä Job
kritisoi vallitsevia teologisia näkemyksiä ja oli oikeassa, samoin
Jeesus esitti voimakasta kritiikkiä aikansa käsityksiin. Kritiikin
tarkoituksena Raamatussa on kuitenkin totuuden esiintuominen valheen
sijaan eikä päinvastoin. Raamattua saa kritsoida ja onkin esitetty
paljon kritiikkiä, jotka suurimmakis osaksi ovat soittautuneet
perättömäksi. Sen sijaan esim Koraania ja evouskoa ei saisi kritisoida
tappo ja panna tuomion uhalla. Tällaiset opit, jotka eivät kestä
kritiikkiä juuri täytyisi asettaa kritiikin alle. Jumalan olemassaolo
on todistettu matemattisesti oikeaksi, evoluutiota ja Muhammedin
näkyjä ei.

PerttiLingvistisen ilmaisun ainoa tehtävä on välittää
faktuaalinen totuus ihmiseltä toiselle. Lingvistinen ilmaisu on vain
sen faktuaalisen totuuden kuva. Ei enempää eikä vähempää. Sen ei
pidä olla enempää eikä vähempää. Jos se on vähemmän, se ei välitä
sitä totuutta. Jos se on enemmän, siinä on vain turhaa painolastia
eli viestiä häiritsevää kohinaa.
Jos sanon, että pöydälläni on kirja, se välittää faktuaalisen
totuuden. Mikä eettinen arvolataus siihen kätkeytyy?

Tieteen teossa eettinen arvolataus on viestiä häiritsevää kohinaa.
Jos - ja kun - artikkeleissasi on sitä, ne nimenomaan *eivät* täytä
tiukkoja tieteellisiä mittoja.
En hauku enkä ole milloinkaan haukkunut ketään. Julkisuuden
henkilöihin en puutu, mutta emme ainakaan vielä elä samnalaisessa
yhteiskunnassa kuin Irakissa
, jossa yhteiskunnan päättäjiä kohtaan ei saa esittää kritiikkiä ja
tuoda faktoja niistä miljardien, kymmenien miljardien ja satojen
miljardien kupruista, jotka ovat suomalaisten poliitikkojen ja niitä
lähellä olevien taloudellisten etupiirien taustalla. Edustan
kreationismia ja tavoitteeni on auttaa kaikkia sairaita, köyhiä ja
kärsiviä, olivat he siitten taloudellisessa, sosiaalisessa tai muussa
hädässä. Monet hätää kärsivät ovat kääntyneet puoleeni ja olen parhaan
kykyni múkaan koettanut auttaa heitä. Esim kerran eräs
toimeentulotukea hakenut nuori kääntyi puoleeni toimeentulotuen
tasosta. Totesimme yhdessä, että tuen taso perustuslain mukaan tulisi
olla suurempi kuin myönnetty summa. Lääninoikeus kuitenkin eväsi
korotus vaatimuksen, vaikka laki oli yksiseslitteisen selvä. OIkeus ei
siis vielä ole voittanut. Tulevaisuus näyttää toteutuuko evouskovien
julma oikeus vai kreationistien absoluuttiseen totuuteen ja rakkauteen
perustuva oikeus.

Pertti
 Olen mielestäni riittävän seikkaperäisesti esittänyt tämän asian,
vaikka olen huomannut, että kun tieteen tuloksia esittää
yliopistoväellekin, täytyy asiat esittää juurta jaksain
huollellisessti ja yksityiskohtaisesti. (Tieteelliset refereejulkaisut
ja nämä yliopiston monisteet ym eivät täyty tätä vaatimusta edes
minimaalisesti ) . Uskon että suurimmalle osalle tieteellisen
kreationismin perusmatematiikka on tullut selväksi. Koska
evoluutioteoria ei täytä tieteen tunnusmerkkejä, mutta kreationismi
täyttää, tulee mielestäni professorien ja korkeiden virkamiesten ym
täytössä ottaa tämä huomioon. Professoreiksi tulisi valita vain
tieteelliset mitat täyttäviä kreationisteja, ei siksi että evouskovia
syrjittäisiin mitenkään, vaan siksi, ettei litteään maapalloon uskovia
tutkijoita ja professoreja voi pitää havaintojen kanssa sopusoinnussa
olevina tutkijoina, vaan heidän käsityksensä kuuluvat enemmän
samanismiin ja muinaisaikaan ei nykyajan moderniin tieteeseen.

PerttiGenesis 2 mainitsee tärkeän asian, elämän puun ja hyvän ja pahan
tiedon puun. Elämän puun sijainnista mainitaan, että se sijaitsi
paratiisin keskellä.
Tässä kysymyksessä täytyisi selvittää,kuinka laaja paratiisi oli ja
missä keskipiste sijaitsi. Raamattu mainitsee, että paratiisin läpi
virtasi neljä jokea Eufrat, Tigris. Giihon ja Piison. Nämä ovat
selvitystyön avaintiedot.
Eufrat ja Tigris tunnetaan, mutta missä olivat muut kaksi. Löytyykö
muista lähteistä näiden nimiä ? Ovatko nämä mahdollisesti Niili tai
Tonava ? Minkälaisia olivat Euroopan ja Lähi-Idän virrat miljoona
vuotta sitten, kun paratiisi perustettiin ?

Pertti
Muistaakseni Ilmestyskirjassa mainitaan elämän puu Uuden
Jerusalemin yhteydessä, joten elämän puun sijainti saattasi sijaita
jossakin Jordan virran ja Väli-Meren välissä. Odotan jatkotutkimuksia.

Pertti Jeesus itse mainitsee myös, että "sinä olet oleva minun kanssani
paratiisissa", ja ilm 2 : 7 sanoo, että hän joka voittaa saa syödä
elämän puusta. Ilm 22 : 2 viittaa siihen, että elämän puita olisi
uudessa Jerusalemissa useampia kuin yksi. Muualla Raamatussa ei asiaa
taideta käsitellä.

Pertti
Tiedetään, että fenotyypillä ja genotyypillä on selkeä vastaavuus,
mikä on todettu monissa perinnöllisyyskokeissa. Lähden siis siitä,
että geenitutkimus on sikäli turhaa, että samat asiat näkee
fenotyypistä heti ja paljon selvemmin kuin emäksiä ja happoja
tarkastelemalla. Siis lopetetaan geenikeskustelu ja siirrytään
fenotyyppiin. Tämä siitä syystä, että evouskovat puhuvat paljon
paikkansapitämättömiä väitteitä geeneistä harhauttaakseen uskomaan
ihmisiä uskontoonsa, koska suurin osa ihmisistä ei kykene tutkimaan
molekyylejä. Siis nyt siirrytään puhumaan fenotyypistä geenien sijaan.

Pertti
Martti Luther ilmaisi tieteen yhä edelleen voimassa olevat
perusperiaatteet seuraavasti :

1. Yksin Raamattu
Raamattu on tieteen ylin ohje, jonka perusteella arvoidaan tieteen
oikeellisuutta (muodollinen periaate, tarkoittaa tieteen yleistä
periaatetta)

2. Yksin Jeesus
Jeesus on Raamatun keskus ja hän opetuksestaan käsin Raamattu on
tulkittava ja ymmärrettävä (Aineellinen periaate, tarkoittaa tieteen
ainesta tai sisältöä)

Kumpi täyttää nämä kriteerit evousko vai kreationismi ?

 Asetetaan Raamattu ja Jeesuksen opetukset kritiikkiin ja
verrataan Jeesuksen esittämiä ajatuksia esim SDP:n ja Kokoomuksen
politiikkaan. Jeesus paransi sairaita myös kaikkein heikoimpia ja
syrjityimpiä, kuten mielenterveyskuntoutujia ja spitaalisia, Jeesus
tuki köyhiä ja rikosten uhreja ja vastusti hallitusta. Mediassa
Jeesuksen esittämät ajatukset kuten toimeentulotuki, kansaneläke,
opintotuki ja peruspäiväraha-asia sekä vanhusten ja sairaiden
laitospalvelujen saatavuus ja hintakysymykset eivät ole keskiössä
kuten pitäisi. Tämä osoittaa sitä että media on enemmänkin
harhaanjohtaja kuin vakavasti otettava tiedonvälittäjä ja poliitikot
pettävät kansan.

Pertti
 Esitin vain ne tieteen perusperiaatteet, joilla tuloksia
saadaan
Ensinnäkin Lutherin mukaan Jeesus on tieteen kulmakivi ei Luther.
Mielestäni teologisen tiedon lisääminen ja laajentaminen on tarpeen,
koska on uskontoja, kuten evousko, joiden jäsenet eivät vielä tunne
tieteen tuloksia. Heidät on saatava tieteen piiriin.

Pertti
Lakatos, Popper ja monet muut tieteenfilosofit ovat kehittäneet
tieteellisten tulosten saannista teorioita. Tieteen filosofian
perusteet löytyvät kuitenkin Raamatusta Jeesuksen opetuksista. Esim se
tosiasia, että Aatami ja Eeva vihittiin avioliitton 1 milj vuotta
sitten on realiteetti, jota evousko ei pysty millään kumoamaan koska
Raamatun sana pätee kaikkien tunnettujen tosiasioiden kanssa. Mitä
tästä seuraa meidän elämässämme on sitten teologien selvitettävä asia,
evousko on niin hataralla pohjalla ettei se siihen kykene.

Pertti
Jumalaa on ihmisvoimin yritetty valaa muotteihin. On tehty kiviä ja
puita ja pidetty eläimiä jumalina. Raamattu esittää 1 käskyssä,
millainen Jumala on.
"Älä tee Jumalasta mitään kuvaa...". Jumalan (Luoja) olemassaolo on
hiljattain todistettu matemaattisesti. Sillä on siis yhtä suuri
evidenssi kuin geometrian teoreemoilla. Kukaan ei voi epäillä. Tämä
tarkoittaa sitä, että usko on muttunut tieteeksi, mutta silti Jumala
on ihmisjärjelle käsittämätön, emme voi tehdä Jumalasta mitään kuvaa.
Jumala on ihmisen yläpuolella. Ihmiset ovat Jumalan kämmenellä
arvoituksellisesti ja tuntematta merkitystään. Aikanaan totuus sitten
kirkastuu kaikille.
 Fysikaalisen matematiikan yhtälöitä tarkastellessa on
matemaattisten kaavojen muodon lisäksi tarkasteltava sisällystä, on
ymmärrettävä kaavojen todellinen "mieli" tai merkitys. Referee
julkaisuissa on tapana, että nämä asiat pidetään itsestään selvinä.Jos
tarkastellaan esim ihmiskunnan kehitysprosessia Aatamista ja Eevasta
lähtien tie nykyaikaan on kulkenut monien vaiheiden kautta kuten
Raamattu kertoo. Eevalle oli varmasti psyykkisesti hyvin vaikeaa, kun
joutui hedelmän syömisestä kiinni ja tämä johti sitten hyvinvoinnin
katastrofiin-paratiisista karkotukseen. Jo Aatamin ja Eevan elämän
tarkastelu kuvaa sitä, että kyse ei ole pelkästä satunnaisprosessista,
mikä näkyy siitä, että kreationistiset tekijät antoivat Aadamille
puolison jne.
Toisaalta paratiisista karkotuksen jälkeen satunnaisprosesseilla
näyttää olevan merkitystä. Ihmiset näyttävät avioituvan,liikkuvan,
elävän ja kuolevan,
satunnaisuuden lakien seurauksena. Koska nykyaikaan johtaa vain yksi
satunnaistie on tämän tien todennäköisyys =0 finiittisesti.
Lopputuloksesta voidaan kuitenkin päätellä, että erittäin suotuisa,
mutta satunnaisesti äärettömän epätodennäköinen tapahtuma on
toteutunut- Jeesus syntyi. Näin ollen voidaan päätellä, että tämän
täytyy olla suunniteltu etukäteen eli todennäköisyys onkin =1 jo
alussa

PerttiSe, että kaikilla kansoilla on Jumala-käsite kuvaa sitä, että Jumala
on yleismaailmallinen asia, ei ole ihmistä, joka ei olisi tutustunut
tähän käsitteeseen aina vanhakantaisimipia heimoja ja kansoja myöden.
Siitä voidaan päätellä, että kansoilla, kuten heillä on yhteinen
esi-isä (Aatami) on myös yhteinen historia Jumala-asiassa. Raamattu
kertoo, kuinka Aatami ja Eeva kohtasivat Jumalan paratiisissa
useitakin kertoja, joten Jumala on ollut ihmisten käsityksissä jo
hyvin kauan. Sen sijaan käsitys Jumalasta on vaihdellut paljonkin
historian aikana päätyen lopulta Jeesus Nasaretilaiseen.

Pertti
Kreationismin perusta on yksinkertaisesti Jumalan olemassaolo, ei
enempää eikä vähempää. Koska Jumalan olemassaolo on todistettu
matemaattisesti oikeaksi on ateismilta ja kaikelta
uskonnonvastaisuudelta pudonnut pohja pois-Jumala on olemassa !
Uskonto ei voi poistua näyttämöstä tästä yksinkertaisesta syystä. Sen
sijaan ateismi katoaa ja menettää merkityksensä yhdessä evouskon
kanssa, koska se ei vastaa matemaattisesti todennettuja faktoja.
Todellinen keskustelu siirtyy uskontokeskustelusta teologisten
tieteiden sisällyksen tarkasteluun.

Pertti Matemaattisesti on todennettu, että on olemassa Luoja, joka on
luonut maailman. Mitä hän tällä luomuksellaan haluaa tehdä on toinen
asia. Luojan olemus jää myös epäselväksi ja ihmisen maailman
ulottumattomiin. Emme siis ole yksin maapallolla ja
maailmankaikkeudessa. Tämä on helpotus niille, joita varten Jeesus
tuli maailmaan, puutteelliset, epäonnistuneet, köyhät, sairaat,
vanhukset, kodittomat... Nyt kun Luojan olemassaolo on kaikille
matematiikkaan vihkiytyneille tiedeihmisille triviaalia, on
mielenkiintoista seurata, kuka on viimeinen evoluutioteorian ja
ateismin kannattaja.

Pertti
Ihminen luotiin noin 1 milj vuotta sitten (Aatami ja Eeva). Genesis
1-3 kertoo, että Aatami ja Eeva olivat kaltaisiamme olentoja, jotka
nollapisteestä lähtien (paratiisista karkotus ) alkoivat kehittää
hyvinvointia ja teknologiaa.
Aatami kehitteli jo paratiisissa kasviston ja eläimistön taksonomiaa.
Tämä jo yksin riittää kumoamaan sen, että vanhat kulttuurit
perimmältään olisivat sen primitiivisempiä kuin meidänkään
kulttuurimme. Historian kuluessa on vain tapahtunut elinkeinorakenteen
syvällinen muutos. Metsästys, kalastus ja marjastus ja juurestus
kulttuurit vaativat jäseniltään monimutkaisia ja sofistikoituja
taitoja ja menetelmiä. Kultturi oli sekä henkisiltä että
teknologiselta tavalta äärimmäisen vaativaa jäseniltään. Aatamin ja
Eevan ja heidän jälkeläistensä ponnistusten ja huippuosaamisen
tuloksena olemme nyt täällä pohtimassa asioita ja tekemässä omia
askareitamme. Esim 500 000 eKr kun harjavaltalaiset suurriistan
pyytäjät kehittivät teknnologiaa luotiin perusta Suomen vastaiselle
kehitykselle. Ehdotankin että lakataan puhumasta 'primitiivisistä'
ihmisistä, koska se antaa väärän kuvan menneistä sukupolvista.

Pertti
Miksi heidät pitäisi sinne pistää tyhjin käsin. Koska yhteiskunta ei ole
primitiivinen, ainakin jotkut meistä voivat ajaa savanneilla jeepeillä ja
asua esimerkiksi luonnonsuojelualueiden yhteydessä olevissa hotelleissa.
Kun vielä muistaa ottaa modernin lääketieteen kehittämiä malarialääkkeitä,
on eloonjäämistodennäköisyys paljon suurempi kuin siellä satojatuhansia
vuosia sitten liikkuneella alkuihmisellä
Tieteellisen kreationismin kulmakivi on Jumalan olemassaolo, jos
Jumalan olemassaolo todistetaan vääräksi kreationismi on
falsifioitavissa. Mutta nyt on
Jumalan olemassaolo sitovasti matemaattiseti todennettu ja
evoluutioteoria osoittatunut tieteelliset mitat täyttämättömäksi
teoriaksi...

Pertti
 Kun tieteellisesti on todistettu Jumalan olemassaolo päädytään
toiseen tulokseen eli kreationitmi on tiedettä, koska se on totta.
Evoluutioteoria ei pidä paikkaansa, koska se ei ole totta.


Pertti
Aatamia ja Eevaa voidaan hyvällä syyllä pitää ensimmäisinä
tiedemmiehenä ja naisena. Aatami kehitteli eläintiedettä ja
taksonomiaa, kun taas Eeva osoitti
uteliaisuutta joka johti koko ihmiskunnan pois paratiisista. Yritys
paeta todellisuutta ei auttanut,vaan Totuuden kohtaaminen olisi ollut
järkevämpää.
Sama koskee evouskovia, kretionitisten tosiasioiden pakeneminen ei
auta, vaan täytyy kohdata tieteelliset toisasiat.

Pertti
 Raamattua käytetään paljon iskusanan omaisesti ajattelematta mitä
Pyhä Sana sisältää. Vanhasta testamentista noin 2% sisältää
dokumenttia ensimmäisten ihmisten historiasta, maailman luomisesta ja
ihmiskunnan varhaishistoriasta.
Noin 15 % on runoutta, lauluja ja sananlaskuja sekä muita käytännön
neuvoja, jotka monissa kulttureissa ovat olleet myös pelkästään
suullista kulttuuria.
Loput noin 80 % on Lähi-Idän ja Israelin valtion sotilaallista,
poliittista ja taloudellista historiaa vuosina 1200-500 eKr
uskonnollisesti sävytettynä.
Uusi Testamentti on sitten kokonaan eri asia. Se on köyhän miehen
Jumalalta saatua puhetta koko maailmalle, sairaiden parantamista,
nälkäisten ruokkimista, vähävaraisten auttamista ja vaatettamista ja
puhetta Jumalan Valtakunnasta ja iankaikkisesta elämästä ja siihen
liittyvistä asioista koko maailmalle
Evotutkimus (vahvemman oikeuden puolustelu) oli Marxin ja Hitlerin
perusoppeja, siitä seurasi kauheita (terrible)
Jos solun jakautumista aiheuttavien aineiden aineylimäärien tasoa
saadaan alemmaksi solu lakkaa jakautumasta ja maailman syöpäsairaat
voidaan parantaa.
Eri kudostyypeissa aineet voivat olla erilaisia, onhan proteiineja
lukemattomia määriä erilaisia. Toisinsanoen, jos solun jakautumista
edistävien aineiden tasoa voidaan vähentää koko kehossa saavutetaan
merkittävää edistystä syövän hoidossa. Geenit säätelevät proteiinien
tuotantoa, joten syy voi siis olla geneettinen, jonkin
sisäeritysrauhasen proteiintoiminnan häiriö tai ulkoinen kemiallinen
manipulaatio.

Pertti
 Syövän synnystä voidaan sanoa, että ainoastaan geenien manipulointi
ei aiheuta
syöpää, vaan myös kemiallinen ja sisäeritysrauhasten manipulointi. Se
aiheuttaa solun feedback mekanismien murtumisen geeneissä tai
aineenvaihdunnassa ja aiheuttaa, että solun jakautumista säätelevän
signaaliaineen pitoisuus nousee ja solu alkaa jakautua
hallitsemattomasti. Mielenkiintoista on syövän yhteys hormoneihin,
ovathan rinta ja eturauhassyöpä yleisimmät syöpätyypit. Samoin
kiintoisia ovat syövän yhteydet immunologiaan kuten imuuno defekteistä
Aidsissa voidaan havaita.

Pertti
Ihmiskunnan historian alkukohta, paratiisista karkottaminen on
numeerisilla differentiaaliyhtälöihin perustuvilla Genesiksen
tutkimusmenetelmillä paikannettu noin 1 milj vuotta sitten
tapahtuneeksi. Tuolloin siis alkoi ihmiskunnan taival tällä
planeetalla.

Ihmiskunnan alkuhistoria voidaan sitten jakaa jaksoihin
kymmenjärjestelmän mukaan :
0-100 000 vuotta
100 000-200 000 vuotta
....
900 000 - 1 milj vuotta paratiisista karkottamisesta.

Jokainen näistä jaksoista sisältää sekä yhtäläisyyksiä että
eroavaisuuksia.
Ihmisen luonne, ulkonäkö ja tarpeet ovat pysyneet muuttumattomina.
Ihmisen elämän perustan muodostivat Aatamin ja Eevan aikaan kuten
nykyäänkin ruoan hankinta ja asuminen. Perheenlisäys toi tähän oman
lisänsä ja kasvatti työvoimaa
ja loi perustan perheen suvun, heimon , kansakunnan ja ihmiskunnan
muotoutumiseen, muodostui uusia ammatteja uusia teknologioita vanhat
ammatit ja teknologiat saivat väistyä. Ihmiskunta valloitti yhä uusia
alueita siirtyi Euroopasta Afrikkaan, Aasiaan , Australiaan ja
Amerikkaan, ihmiskunta globalisoitui, monilla alueilla tapahtui,
lääketieteellisiä, nälkä, sota ja tuli
katstrofeja ja vedenpaisumus katastrofeja, mutta kokonaisuutena
ihmiskunta säilyi miljoonan vuoden ajan kaikista sitä uhkaavista
katastrofeista, teologisten faktoreiden määräämällä tavalla. Sitten
miljoona vuotta paratiisista karkotuksen jälkeen ihmiskunnan
historiassa taphtui käänne, esitettiin matemaattinen Jumala-todistus
ja teologisten faktoreiden olemassaolo
oli siirtynyt uskon alueelta tiedon alueelle ensimmäistä kertaa
ihmiskunnan historiassa. Oli selvää, että ihmiskunta oli siirtynyt
kokonaan uuden ja erilaisen ajattelun kauteen, niin samanistinen kuin
darwinilainen evoluutioteoria siirtyivät samalla historiaan, oltiin
uuden kynnyksellä evoluutioteoriaan perustuva epäjumala mammonan
palvonta saisi väistyä jonkin uuden tieltä...

Pertti
Kun Galileo Galilei teki matemaatiset kalkyylinsa hän vakuuttui
maapallonpyörimisliikkeestä. Samalla tavoin olen matemaattisesti
vastaansanomattomasti todistanut Luojan olemassaolon, siinä ei auta
vaikka kuinka väittäisi muuta.

Pertti
Elämän ja maailman synnyn käsittelyssä ovat tärkeitä kohdat Gen 1-2
Tässä tarkastelun alla on Gen 2: 1 "Niin taivas ja maa kaikkine
joukkoineen tulivat valmiiksi " Gen 2: 2 "...ja taukosi kaikesta
työstään, mitä oli tehnyt. " Gen 2:3 " Jumala siunasi seitsämänen
päivän..."
Mutta sitten Jes 43:19 "minä teen uutta" eli Jumala on luonut
paljon asioita
sen jälkeen, kun Aatami karkotettiin paratiisista 1 milj vuotta
sitten.
Jesaja viittaa tässä siis jatkuvaan luomiseen, Jumala luo koko ajan
uutta
ja päättää maailman ja eliölajien ja ihmiskunnan kohtaloista.

Pertti
 Mielenkiintoinen po. aihetta koskeva Genesiksen kohta (septuaginta),
Gen 2 : 18 Ja Jumala muotoili maasta kaikki villieläimet ja kaikki
taivaan linnut ja toi ne Adamille. Tämä tapahtui siis ihmisen luomisen
ja ensimmäisen sapatin jälkeen !
Tämä puhuu myös ns. jatkuvan luomisen periaatteesta.

Pertti
 Voisiko tämän syvällisempää keskustelunaihetta esittää tässä
ryhmässä, kuin että Jumala lepäsi 7. päivän, mutta jatkoi sen jälkeen
luomistyötään, mikä jatkuu edelleen. Missä ovat asialliset vastaukset
tähän maailman syvällisimpiin kuuluvaan teteelliseen tulokseen, joka
on vastakkainen deismille
yksi ainoa matemaattinen todistus - matemaattinen Jumalatodistus. Nyt
kun Luojan olemassaolo on sitovasti todistettu, on siis evoluution
perusteet kumottu. Tämä Luoja todistus on siis kaiken tieteen
peruslause, ilman sitä ei ole todellista tieteellistä tutkimusta.

Pertti
 Voit yhtä hyvin evolutionistien tapaan sanoa, ettei euklidisen
geometrian
kolmion kulmien summa ole oikokulma... Evolutionistit eivät kommentoi
mitenkään itse todistusta, koska se kiistattomasti kumoaa
evoluutioteorian ja koska se on yhtä selkeä ja ymmärrettävä kuin
yllämainittu yksinkerainen jokaisen peruskoululaisen ymmärtämä
todistus. Olemme siirtyneet vääjäämättömästi siihen aikaan, jossa
Luojan olemassaolo on kiistattomasti matemaattisesti todistettu.
Se, että evolutionistit tapaansa mukaan (kuten kaikkeen muuhunkin
tieteen huipputuloksiin) sanovat vain ei ilman perusteluja ei muuta
tätä faktaa miksikään.

Pertti
Tieteellisen tutkimuksen kriteeri on, että esittää jotakin uutta
tai kuten graduissa on tapana on itsenäinen ote käsiteltävään asiaan.
Tässä sotket historiallisen dokumentin (Genesis) ja Lähi-Idän
mytologiat keskenään. Mitään uutta et tässä saa irti historiallisesta
dokumentista, vaan vain esittelet näitä mytologioita, jotka nekin
voivat olla tutkimisen arvoisia, mutta tässä asiayhteyteen
sopimattomia. Oikea tutkija osaa erottaa historiallisen dokumentin
(Genesis) ja mytologian (evoluutioteoria ym) toisistaan. Et myöskään
kommentoi alkukysymystä, eli sitä, että Luoja ei päättänyt
luomistyötään levättyään sapatin, vaan on ssen jälkeen miljoonan
vuoden ajan ahkerasti tehnyt työtä maailmankaikkeuksien kuten
maapallonkin asioissa. Voisit pohtia sitä, että mitä Jumala tällä
kaikella oikein tarkoittaa ja mitä varten Luoja näin ahkerasti
työskentelee. Mikä motivoi Luojan ?

Pertti
 Tämä matemaattinen Jumalatodistus, modernin teologian peruskivi,
lähtee siitä, että elämä sellaisen kuin me sen näemme ja erityisesti
ihmisen elämä on maapallolla erittäin epätodennäköistä, koska
aikajanalla on käytännössä ääretön muuta mahdollisuutta joka olisi
voinut toteutua, kuten planeetoilla on asian laita, elämä tarvitsee
happea, oikean lämpötilan, oikeat aineet oikat avaruudelliset mitat
sekä aurinkokunnan, että galaktisissa mittasuhteissa, auringon
spektrin, lämpötilan, koon, kuitten ja maapallon kuun olemassaolon
käyttääkseni esimerkkinä tähtitiedettä. Biologiassa tarvitaan hiiltä
happea, rautaa ja monia hivenaineita, joita ilman elämä maapallolla ei
olisi mahdollista
Elämän todennäköisyys ja -erityisesti miedän elmämme todennäköisyys on
tästä syystä 1/ääretön=0. Koska me elämme täällä todennäköisyys on
kuitenkin ollut jo 'alussa' bereshiit =1, saadaan siis yhtälö 0=1,
joka on mahdollista vain Luojan työnä siis ei satunnaisesti. En
käsittele tätä todistusta tämän enempää, koska se kuuluu FAQ
kysymyksiin tällä palstalla ja vanhoista threadesita voi lukea paljon
muutakin aiheesta.
Jos katsotaan, että vain telluksella on ihmisiä ja mitkä kaikki
vaarat uhkaavat ihmisiä niin todenäköisyytemme täällä on pakko olla
0=1
 Tämä lotto on käsitelty ennenkin, kun tehdään 15 miljoonaan
kuponkiin 15 miljoonaa erilaista riviä todennäköisyys että voitetaan
on 1 eli ei mitään kummallista, meidän elämässämme taas todennäköisyys
on 0, koska on tehty äärettömän monesta vain yksi voitto kuponki,
outoa miksi ?
 Suomen menestys koostui monista tekijöistä, joista tärkeää oli,
että silloin haluttiin kohdata realiteetit niin uskonnollisella kuin
yhteiskunnallisellakin taholla, luotiin kansaneläkejärjestelmä,
kehiteltiin köyhäinapua, tehtiin torpparivapautus, jaettiin maata
maattomille... Nämä tekijät, jotka nyt on purettu suureksi osaksi
pelastivat Suomen silloin
Silloin rukoiltiin Jumalaa ja haluttiin saada yhteys sinne, missä
todelliset päätökset tehdään myös rukousten lisäksi konkreettisesti
toteuttamalla Jumalan tahtoa toisinkuin nykyisin, jolloin
toimeentulotuki on leikatttu, maattomat ajettu kurjuuteen,
kansaneläkkeet leikattu jne... Kanasa oli yhtenäsitä ei ollut
sellaista väkivaltaa eduskunnassa kuin nykyisin
 Tieteellinen teoria tarkoittaa faktuaalista, lingvististä ja
eettistä totuutta, sen ei siis tarvitse täyttää yllämainittua kohtia
eikä se voikaan olla falsifioitavissa, koska se on totta. Oletko
kuulluut siitä, että matemaattisesti on todistettu Jumalan
olemassaolo, jolloin evoluutiolta putoaa pohja kokonaan pois ja
kreatonismi on todistettu oikeaksi, krationismi on siis totta=>
tiedettä.

Pertti
esittämäni tieteen kriteeri on kuitenkin
parempi. Useimmiten on kuitenkin niin, että faktuaaliset totuudet ovat
selittäviä ja saavat aikaan ainakin jonkinlaisia ennusteita, ne eivät
kuitenkaan falsifioidu.
(koska ovat tosia) Mielenkiintoista on verrata teoriaa, joka on
osoitettu vääräksi (evoluutioteoria) kreationismiin joka on osoitettu
matemaattiseti oikeaksi. Evoluutio ei selitä Jeesuksen toista
tulemista ei paljon mitään ennustettavuuden kannalta tärkeää ja
lisäksi se on falsifioitu. Kreationismi ennustaa Jeesuksen toisen
tulemisen selittää eettiset maailmassa vaikuttavat prinsiipit eikä ole
falsifioitavissa, koska se on totta.

Pertti
Kaikki järkevä matematiikka lähtee pohjimmiltaan fysiikasta,
suurimmaksi osaksi ulottuvuuden tai pituuden käsitteestä, tähän mm
todennäköisyyslaksennassa on lisätty tapahtuman eli ajan käsite.
Virhe on mm siinä, miten matemaattinen linquasi kuvautuu faktuaaliseen
fysikaaliseen todellisuuteen.

Pertti
Tarkasteltaessa alkulaji(baramini) kysymystä on hyvä muistaa, että
biologiassa puhutaan vain mikroskooppisesta ja makroskooppisesta
fenotyypistä, mutta ei yksilöstä tai elämästä yleensä. Lajilla
tarkoitetaan yksilöitä, jotka saavat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Tässä nähdään, että elämä syntyy elämästä, tietoisuus syntyy elämästä
kolmen tai kahden tekijän vuorovaikuttaessa toisinsanoen inhimillinen
ja teologinen faktori määräävät ihmisen synnyn. Toisaalta lajin
määritelmää voitaisiin muuttaa siten, että kaikkia yksilöitä
pidettäsiin omana lajinaan. Onhan kaikilla yksilöillä tietoisuus ja
kaikki yksilöt termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan ovat
ikuisia. Avaankin keskustelun lajikäsitteestä tällä kirjoituksella.

Pertti
 Matemaattisen Jumalatodistuksen falsifioisi se, että
todistettaisiin, että Jumalaa ei ole, tai hän ei ole luonut
maailmankaikkeuksia. Tämän todistaminen on kuitenkin vastaava
operaatio kuin sen todistaminen että tätä artikkelia ei ole
kirjoittanut älyllinen olento, mikä johtaa siihen, että falsifiointi
kumoutuu havaintoihin ja loogiseen päättelyyyn nojauten. Jos kuitenkin
haluat kumota teorian sinun tulisi tehdä tällainen mahdoton todistus.

Pertti
. Jos esim otetaan
teoria, että Koskelot ovat kokosukeltajia, se voidaan testata sillä,
että havainnoidaan koskeloiden elämää ja kun se on tehty, teoria on
todistettu. Tämän jälkeen sitä ei voi enää falsifioida, kun selvät
havainnot osoittavat toisin, ellei sitten mennä idealististen
filosofioiden hämärämaailmaan.
Samoin on Jumalan laita, jos Luojasta saadaan Raamattua tutkimalla
havainto
(matemaattinen Luojatodistus ) ei sitä enää voida falsifioida koska
se on havaittu ja todettu.

Pertti
Aiemmin on todettu, että genesistutkimus on paljastanut hirmuliskojen
tuhon syyn : Gen 1 : 24. Tämä on paleontologian edistymisessä erittäin
merkittävä asia. Toinen asia joka liittyy tähän asiaan on mm se, että
kun koirarotuja on satoja, niin mikä on ollut ensimmäinen koirarotu
(Gen 6-9). Näyttää siltä, että Gen 1 on avain tämän kysymyksen
ratkaisuun nimittäin siinä mainitut "pikkueläimet". Miksi pikkueläimiä
täytyy korostaa niin, että ne mainitaan eriksen Raamatussa ? Siksi,
että ne ovat lajien ensimmäisiä yksilöitä ! Pikkueläimillä on oma
merkittävä roolinsa yksilöiden monimuotoisuudessa. Koirarotujen
kohdalla Bernhardilisella on ollut pienempiä esi-isiä ja myös
viimeaikoina on havaittu suomalaistenkin keskipituuden kasvaneen.
Raamattu avaa näin eläintieteelle ja taksonomialle suuria uusia
näköaloja.

Pertti Koivisto
fil.maist.
 Mielestäni tässä rotukeskustelussa yleensä koirana tarkastellaan
Saksan paimenkoiraa, mutta koirarotuja on satoja erilaisia mm
kääpiörodut Chihuahua
ja italian vinttikoira ym. Raamattu opettaa, että koiraroduilla on
yhteinen esi-isä, koska Nooa laittoi kaikkia lajeja yhden parin
arkkiin. Samaa voidaan tarkastella Gen 1 valossa. Näin laajemmassa
näkökulmassa chihuahua on lähempänä Nooaa kuin Berhardilainen. Arkkiin
myös mahtui helpommin pikkueläimet kuin jos eläimet olisivat olleet
suurikokoisia.

Pertti
 Raamatusta näkyy 'pikkueläimet' , että pienet muodot ovat olleet
arkissa.
Tämä selittää senkin, että ne ylipäätään ovat mahtuneet arkkiin. Näin
kiinan palatsikora, Yorkshiren terrieri chihuahua, italianvinttikoira
ja monet muut koirarodut ovat alkuperäisempiä kuin Bernhardilainen tai
Tanskan doggi, vaikka niillä onkin yhtä suuri sukupuu Nooasta lähtien.
Tällä tarkoitan sitä, että ne muistuttavat Nooan arkissa ollutta
koiraa enemmän kuin suuret koirarodut, jotka ovat jalostetumpia, joko
luonnnossa tai muuten.

Pertti
Mielenkiintoinen luku paratiisista karkoituksen Gen 3 jälkeisessä
historiassa on monien nisäkkäiden sukupuuttoonkuoleminen tämän
jälkeen. Sapelihammastiikeri, monet karhu ja hirvilajit, mahdollisesti
myös titaanit
ja monet matelijat ovat kuolleet sukupuuttoon Aatamin ja Eevan
paratiisista karkotuksen jälkeen (1 milj vuotta sitten) . Tuolloin
ihmisen luomisen jälkeen
eläimistö monin norsulajeineen ym oli huomattavasti monipuolisempi
kuin nyt.
Näin Raamattu antaa sen merkittävän viitteen, että mastodonttien,
Moalintujen ja monien apinalajien sukupuutot ovat syntyneet ihmisten
aiheuttamana sukupuuttona pitkän ajan kuluessa. Jos Aatami ja Eeva
tulisivat taivaasta katsomaan 6 miljardia lastaan nyt, mitä he
mahtaisivat ajatella lastensa toiminnasta ? Kun Aatami ja Eeva
karkotettiin paratiisista maailma oli aivan toisen näköinen kuin nyt.
Raamttu puhuu useissa kohdissa metsästämisestä, Nimrod oli suuri
metsämies Herran edessä jne. Näyttää siltä, että metsästys on kuulunut
ihmiskunnan toimiin jo miljoonan vuoden ajan ja alusta pitäen
muokannut maapallon ekosysteemiä dramaattisella tavalla. Jo 10000
vuotta sitten
ihmisen kädenjälki näkyi kaikkialla maapallolla erityisesti
Pohjois-Euroopassa
mm Huittisissa ja Harjavallassa, jonne Aatami ja Eeva mahdollissti
karkotettiin.
Mammuttien ja suur-riistan määrä väheni ja ekosysteemi horjui.

Pertti
Genesiksen mukaan ihmisen karkotus paratiisista tapahtui noin 1
miljoona vuotta sitten. Tämä tapahtui Euroopassa tarkemmin
määrittelmättömässä paikassa
mahdollisesti Huittisissa niinkuin joku kirjoittaja arvasi.
Tämä ihmisen syntypaikka sekä aika avaavat biologiselle
tutkimukselle aivan susia näköaloja koko EurAasian ja Australian sekä
Amerikan alueilla. Esim Australiassa on jo kymmeniä tuhansia vuosia
tai satoja tuhansia vuosia sitten ollut vibrantti ja sofistikoitu
metsästäjäkulttuuri valtakunta, joka on taantunut siitä syystä, että
riista on suureksi osaksi tehokkailla metsästysvälineillä metsästetty
loppuun samalla pussihukat ja lukemattomat muut lajit ovat tulleet
tiensä päähän. Tähän on vaikuttanut myös toki miljoonan vuoden aikana
tapahtuneet ilmaston muutokset sekä paikallisesti myös muut
katastrofit. Sama on tapahtunut Eur-Aasian pohjoisosissa. Mammutit ja
sarvikuonot on tehokkailla pyyntivälineillä metsästetty loppuun, mikä
on aina johtunut kulttuurien taantumiseen, kun ruoka on loppunut ja on
seurannut nälänhätä ja katastrofi samalla ekosysteemi on horjunut ja
on ollut löydettävä uusi tasapaino.
Evoluutioteorian 100 000 vuotta on aivan liian lyhyt aika näiden
suurten mullistusten toteuttamiseen ja maapallon asuttamiseen, joten
tästä käsityksestä
sekä Afrikasta ihmisen alkukotina on luovuttava Genesiksen antaman
murskaavan todistusaineiston valossa.

Pertti
Huittinen onkin vain todennäköinen
paikka Aatamin ja Eevan asuinpaikaksi Paratiisista karkotuksen
JÄLKEEN. Paratiisihan sijaitsi pääasiassa nykyisen Irakin alueilla
Genesis avaa mielenkiintoisia näköaloja atmosfäärisen optiikan
alueella.
Gen 9 : 11,16. Tässä todetaan selvästi valon taittumisesta johtuva
dispersio ja sen syy. Toisinsanoen Newtonin esittämä dispersion
syntytapa sadepisarassa ei ole riittävä asian syntymiselle
atmosfäärissä. Tiedetään, että dispersio
syntyäkseen tarvitsee riittävän taittokyvyn vesihöyryltä ja tämä on
mahdollista vain tietyissä kulmissa ja tietyssä vesihöyryn tiheydessä.
Mittauksin on mahdollista määritellä tämä rajatiheys. Esim
kumpupilvissä ei esiinnyt dispersiota niin paljon, että se voitaisiin
havaita tarvitaan ukkospilviä tai sadepilviä, joissa veden tiheys
ylittää kriittisen arvon,ja joissa vesi muodostaa lähes yhtenäisen
rintaman. Näin dispersiota tulee tarkastella enemmän pilven
makroskooppiselta kuin mikroskooppiselta kannalta aivan kuten Genesis
sanoo.

Pertti
 Äiti Teresa (nobel-palkittu ) sanoi : Älkää tehkö aborttia,
antakaa vauva minulle. Jos Suomen ministerit ja päättäjät olisivat
Nobelisteja ei tarvittaisi yhtään aborttia.

Pertti
Koko moderni tiede on syntynyt Raamatun luoman koululaitoksen
ympärille.
Modernin tieteen perustana on matemaattinen Jumalatodistus. Jumalan
olemassaolo on näin kaikille tieteen parissa askarteleville itsestään
selviö. Genesis muodostaa perustan astronomiselle, geologiselle ja
biologiselle tutkimukselle.
Siitä ovat sovelluksena uudet maanjäristyksen ennustusmenetelmät, uusi
käsitys maailmankaikkeuden maan ja ihmisen iästä, aurinkokunnan synnyn
mekannismien selviäminen, auringon ja auringon pilkkujen fysiikan
syvällisempi ymmärtäminen, modernin taivaanmekaniikan kehittyminen,
biologian puolella ovat mullistavat keksinnöt lääketieteessä,
syöpätutkimuksesta psykiatriasta reumaan astmaan ja moniin muihin
sairauksiin, matematiikassa Genesis tutkimums aukoo uusia uria, mistä
tälläkin palstalla on kiitetty... Evoluutioteoria on todistettu
samanlaiseksi taruksi kuin sen kannattajien täällä esitetyt
henkilöhistoriat...
Genesis on tullut tieteen perustaksi pysyvästi kuten yllämainitusta
voidaan nähdä.

 Raamattu on tieteen perusteos, jota tutkimalla saadaan syvällistä
tietoa ympäristöstä ja voidaan parantaa sairaita ja ehkäistä suuria
onnettomuuksia kuten yllä mainitsin. Toki Juutalaiset teologit jo 1000
eKr opiskelivat kouluissa (Raamatun mukaan)ja kouluja on ollut ympäri
maailmaa, mutta vasta koulun kehittäminen järjestelmälliseksi
oppimiseksi joka ulotetaan kaikkiin kansankerroksiin 1000-1500 jKr loi
modernin koululaitoksen ja tieteen. Tämä johti siihen tiedon kasvuun,
jonka nyt näemme.
 Uuden käännoksen jae 6 sopii myös tähän edellisen lisäksi sitä
täydentäen :
"Poista paha keskuudestasi". Sars kuuluu virusopin alaan, jolloin
viruksen tuhoaminen on ainoa keino taudin ehkäisemisksi. Virus leviää
ja elää vain elävien olentojen välityksellä, jolloin viruksen elämä
elävissä olennoissa on tehtävä mahdottomaksi. Tämä tapahtuu
immuunipuolustusta vahvistamalla. Useilla ihmisillä immuunipuolustus
pystyy torjumaan viruksen, mikä johtuu kemiallisista syistä. Asia
voidaan siis ratkaista joko rokottamalla biologisesti tai
kemiallisesti. Kun kaikkien immuunipuolustusta on vahvistettu, virus
ei enää pysty elämään ja paha virus on poistettu keskuudestamme. Myös
käsien pesut ym toimet ovat hyödyllisiä ennenkuin puolustus on
rakennettu tartunta-alueille.

Pertti
Tätä tappamiskysymystä olemme käsitelleet jo aimmin, mutta et näytä
muistavan, mitä siinä sanoimme. Raamattu sanoo selkeästi : " Älä tapa"
(Mooses sai tämän sanoman Jumalalta suoraan). Yllämainitussa tekstissä
sanotaan, että valheopetus, epäterveelliset elämäntavat, pitää
'tappaa'
keskuudestamme ei ihmisiä kuten mainitsemssani jakeessa sanotaan
"Palvelkaa Herraa". Herran palvelemeinen tarkoittaa sitä, että kaikin
voimin edistetään vanhustentalojen, psykiatristensairaalapaikkojen ja
somaattisten sairaaloiden sekä terminaalihoidon paikkojen lisäämistä
niin, että kaikki tarvitsevat siis KAIKKI saavat tasokkaan ilmaisen
hoidon. Pahantekijät ovat niitä jotka vastustavat tätä linjaa ja
tappavat näin ihmisiä. Sars on paha, koska se tappaa ihmisiä ja samoin
ovat viimeisen 20 vuoden ajalta Suomen hallitukset kun 10 000
toimeentuloasiakasta kuolee vuosittain nälkään, vaikka he ovat tehneet
kansakunnan hyväksi yhdessä ja erikseen enemmän kuin yksikään
presidentti tai hallitus. Raamattu ei kertakaikkiaan kehota tappamaan.
Raamatulle uskollinen Raamttua rehellisesti lukeva ei löydä sieltä
sellaista, näyttää siltä, että vain vääristelevät evolutionistit
pystyvät Sanasta sellaisia löytämään, Sotaankin mennään estämään
tappminen eikä tappamaan. Toivon että Bush on uskollinen Reaginin
uskontunnustukselle ja noudattaa tätä.

Pertti
 Mielestäni tämä on virhe ja luonnonvastaista, olen kuullut, että
varhaisemmissa kuvissa Jeesus esitettiin lyhyt tukkaisena ja
parrattomana.
Tämä on tunnusmerkki siitä, että keskiajalla oli luonnonvastainen
ihmisen kuvaamistapa ja tämä vaikutti kirkkomaaluksiin. Tämä johtui
siitä, että uskottomuudesta johtui kuninkaiden laaja-alainen
psyykkinen sairaus tällä alueella.
 Paavali antoi ohjeita kaikille kansoille, kun hän puhui, että
'luonto opettaa' jne. Luonto opettaa, että on kaksi sukupuolta jotka
täytyy helposti erottaa toisistaan. Ulkoisen olemuksen yhdentäminen
aiheuttaa näin ahdistusta ja on myös Kristuksen Rakkauden käsykyn
vastainen.
Sukupuolet täytyy olla helposti erotettavissa, tästä syystä
sakraalivaatteet tulisi kirkossa dramaattisesti muuttaa ja tukat
täytyisi olla miehillä leikattu
 Puhuin sukupuolen määrityksestä. Määritys on tietellisesti
todettu ihmisellä hyvin täreäksi asiaksi. Ihminen näkiessään oudon
ihmisen haluaa ensimmäisnä tietää sukupuolen tavatessaan henkilön.
Tätä prosessia ei saa vaikeuttaa tai jos vaikeutetaan se aiheuttaa
kaikilla ahdistusta (tieteellisesti todettu)
Kyllä tämä sairas virkatilanne, jossa Raamatun ja naisten tahdon
vastaisesti
naiset pakotetaan luopumaan väkivaltaiseti identiteetistään on
keskeinen syy ihmiskatoon Jumalanpalveluksissa. Mielestäni naisella
tulisi oikeus päästä lehtorin virkaan ilman miesten asuja ja säilyttää
naisellinen identiteetti eikä
estää naisia palvelemasta seurakunnan virassa siten että
naisteologeilla on vain näitä sairaita virkoja
> Raamatussa sanotaan, (Luuk) että Elisabet oli iällinen, ehkä noin
> > 45-50 vuotias. Näyttää todennäköiseltä että Elisabet ja Maria olivat
> > serkuksia jolloin ikäero oli jo varsin huomattava mainitsemassani 25
> > vuodessa joten Maria ilmeisesti on ollut tätäkin jonkin verran
> > vanhempi
 Ehdotuksesi sotii todennäköisyyslaskentaa vastaan, jos Maria
todella olisi ollut alle 25 vuotias hän ei olisi myöskään käynyt niin
pitkällä matkalla Elisabetin luona ainakaan yksin. Kaikki asiat
puoltavat sitä, että Maria oli kypsässä äiti-iässä, eikä ollut
alaikäinen eikä teiniäiti. Siihen viittaavat myös hänen lapsilukunsa,
johon kuului muistaakseni noin 6 lasta.
 Historialliset lähteet esim 1800-luvulla kertovat, että Suomessa
avioideuttiin 20-30 vuoden iässä ja lesket menivät avioon paljon tätä
vanhempanakin. Ei ole mitään syytä olettaa muutaman sairaan esimerkin
perusteella muuta.

Pertti
Jeesuksen esittämä Rakkauden peiaate oli orjuutta vastaan siis koko
kristinusko. Kuten snaoin kakkia asioita ei ollut pienen joukon
mahdollista muuttaa hetkessä

 Toisinkuin sinä ajattelet Suomessakin on toisen asteen orjuutta.
Kristityt ovat aina vastustaneet toimeentulotuen ruokaosan pitämistä
pienenä, samoin kansaneläkeiden,opintotuen, työttömien peruspäivärahan
jne. Tällä hetkellä on käynnissä edelleen sama taistelu orjuutta
vastaan kuin aiemmin. Kristityt ovat orjuutta vastaan ja
työmarkkinajärjestöt poliittisten puoleiden ajamina ajavat orjuutta
voimalla yhteiskuntaan. Perustuloa(työstä palkkaa) ei saa toteuttaa ja
vasemmistopuolueet ja kokoomus pitävät tästä kynsin hampain kiinni.
Keskustelin
kerran erään kommunistikansanedustajan kanssa toimeenulotuen ruokaosan
korottamisesta. Hän oli jyrkästi sitä vastaan ja vasta tunnin
inttämisen jälkeen hän sanoi, että toimeenulotukea ei vähennetä !???
Mielisairaalankroonikkopotilaiden valtava työpanos otetaan
ilmaiseksi näiden voimien toimesta, ei hoitopaikkaa tai jos
hoitopaikan saa niin sitten kuolettavat maksut, hoidon laatu heikkoa
jne.
Kristityillä on aivan erilainen suhtautuminen asioihin kuin
ateisteilla.
Kristittyjen johtavana aatteena on : "Jumala on Rakkaus " Jeesus : "
UUDEN käskyn MINÄ annat teille, että te rakastatte toisianne..."
Tästä huomaat eron kristillisen Raamtun ja muiden oppien välillä.
 Kyllä naiset liikkuivat tuolloinkin yksin (nainen Sykarin
kaivolla) ja kun luet Luuk 1 : 39-56 siitä käy yksiselitteisti
selville että Maria oli yksin
Lisäksi Marian kiitosvirsi on vanhemman ihmisen käsialaa ei lapsi
ajattel niinkuin siinä.
 Paavali opetti, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, ei
Orjaa eikä vapaata, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa Jeesuksessa...
Käytännön sovelluksessa ei voinut savuttaa heti tätä tavoitetta
vaan siihen edetään pienin, mutta varmoin askelin. Sosialistit
kannattavat edelleen orjuutta (ei sairaalapaikkoja, ei toimeentulotuen
ruokaosan korottamista, ei peruspäivärahan korotusta, ei
kansaneläkkeen korottamista, ei vanhustenhuollon paikkoja, sosialistit
saivat läpi hallitusohjelmassa keskesimmän tavaoitteensa : työstä ei
saa maksaa palkkaa, orjuus ylläpidet
Jumala loi ihmisen (Aatami ja EEva) mieheksi ja naiseksi ja vihki
heidät kristilliseen aviolittoon. (vihkipuheestakin on säilynyt
dokumenttia). : 1 Moos 1 : 28-30Evouskovat eivät voi mitenkään kumota tätä tosiasiaa.
Samaten vallitsee tänäänkin sama tilanne. Minkä Jumala on yhdistänyt
sitä älköön ihminen erottako
Sairaus on kärsimystä aiheuttama toiminnallinen tai muu
häiriö. Yleensä sairauksien syyt ovat kemiallisessa häiriössä tai
psyykkisessä tai fyysisessä väkivallassa.

 Niin he kyllä selittävät asian. Nykyisin tilanne on se, että kun
sairaat ihmiset tuleva sairaalaan
Heitä ei oteta sisälle ja he kuolevat äärimmäisen tuskallisesti
koteihinsa. Tällaisia tapauksia on Suomessa arviolta
Noin 10 000 vuodessa. Tohtori Kekkosen aikaan kaikki otettiin
sairaalaan ja tilanne oli paljon parempi.
 Monien tutkimusalojen lisäksi olen tutkinut lääketiedettä, josta
olen syöpätautien ja psykiatrian osalta julkaissut tälläkin palstalla.
Niin masennuksenkin kuten skitsofreniankin syyn olen selvittänyt
tieteellisesti ja kehittänyt tehokkaita ennaltaehkäiseviä lääkkeitä,
maksukin on suoritettu, joten nyt tulisi hallituksen tarjota asunto,
toimeentulo, ihmissuhteet, työ, terveys ,turvallisuus ja arvostus
näille ihmisille.

Ongelma mielenterveysongelmien tarkastelussa on sama kuin
evoluutioteoriankin käsittelyssä. Miten saada ihmiset luopumaan
virheellisestä uskomustiedosta (evoluutio, kuntoutujat poikkeavat
persoonallisuudeltaan väestöstä).
Kasvatustieteellisen tutkimuksen mukaan kerran omaksuttu virheellinen
tieto istuu erittäin lujassa ja mikä saisi lääkäri ja professorikunnan
ja muun väestön luopumaan virheellisestä ja eettisesti kammottavasta
virheellisestä uskomustiedosta.
 Monien tutkimusalojen lisäksi olen tutkinut lääketiedettä, josta
olen syöpätautien ja psykiatrian osalta julkaissut tälläkin palstalla.
Niin masennuksenkin kuten skitsofreniankin syyn olen selvittänyt
tieteellisesti ja kehittänyt tehokkaita ennaltaehkäiseviä lääkkeitä,
maksukin on suoritettu, joten nyt tulisi hallituksen tarjota asunto,
toimeentulo, ihmissuhteet, työ, terveys ,turvallisuus ja arvostus
näille ihmisille.

Ongelma mielenterveysongelmien tarkastelussa on sama kuin
evoluutioteoriankin käsittelyssä. Miten saada ihmiset luopumaan
virheellisestä uskomustiedosta (evoluutio, kuntoutujat poikkeavat
persoonallisuudeltaan väestöstä).
Kasvatustieteellisen tutkimuksen mukaan kerran omaksuttu virheellinen
tieto istuu erittäin lujassa ja mikä saisi lääkäri ja professorikunnan
ja muun väestön luopumaan virheellisestä ja eettisesti kammottavasta
virheellisestä uskomustiedosta.
Evolutionismi, jos se ymmärretään evoluutioksi kutsutun luonnonilmiön
tosiasiana pitämisenä, ei ole mikään ideologia jolla olisi mitään eettisiä
maksiimeja. Ja vahvemman (tai sopeutuneemman) oikeus on vain maailmassa
vallitseva todellisuus (josta kai voidaan teismin puitteissa syyttää
loppujen lopuksi jumalaa) ja toteutuu silloinkin kun heikko saa vahvan
myötätunnon puolelleen. Heikon vahvuus on silloin vahvan myötätunto. Ja minä
evolutionistina, aiemman määritelmän mukaan, uskon heikkojen puolustamiseen
vahvojen sortoa vastaan, eikä sillä ole mitään tekemistä evoluuteorian
kanssa niin puolesta kuin vastaankaan
 Todellisuudessa evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä tieteen
kanssa, koska se on matemaattisestikin kumottu ja todistettu
virheelliseksi. Evoluutioteoria onkin pahjimmiltaan poliittiinen
ideologia, jolla perustellaan arvoväritteisiä asioita eettisissä
kysymyksissä ja koska lähtökohdat ja teoria ovat väärät tuloksetkin
ovat kammottavia. Evoluutioteorian kannattajat joutuvatkin juridiseen
vastuuseen ihmisten kiihottamisesta rikokseen perättömällä tavalla
 Absoluuttinen Etiikka on nyt matemaattiseti todistettu olevaksi
olemassa se on realiteetti, joka jokaisen täytyy ottaa huomioon
 Näin ei kuitenkaan, ole siitä on osoitus esim
mielenterveyskuntoutuja Semmelweissin tapaus. Kaikki professorit ja
lääkärit olivat väärässä ja Semmelweiss oikeassa. Kaikki maailman
ihmiset saavat kiittää olemassaolostaan mielenterveyskuntoutujia
> Ja mitä haittaa homoudesta itsessään on?

Se on vakavasta imissuhdekriisista (uskottomuus) johtuva sairaus ja
tarvitsee parantuakseen terapeuttista apua.
Todellisuudessa evoluutioteoria on kommunismin ja natsismin
keskeisiä tukipilareita, ja koska näillä ideologioilla on kannattajia,
evoluutioteoria elää.
Yieteen kanssa evoluutiolla ei ole mitään tekemistä ja se on täälläkin
moneen kertaan todistettu perättömäksi
Mutta, koska Jumala on olemssa ei vahvemman oikeus päde siis
evoluutioteoria on väärässä ja kreationismi on ainoa oikea teoria
 Et taida ymmärtää gravitaatiolakia ja sen hienouksia.
Evoluutioteorian ydin on tämä vahvemman oikeus. Kreationismissa on
heikomman oikeus. Kun esim katsoo Suomalaisten poliitikkojen toimintaa
niin koko poliittinen kerma lähtee juridiikassaan evoluutioteoriasta
(virheellinen ja tuhoon johtava teoria).
Esim EU päätös tehtiin tätä periaatetta soveltamalla, vaikka 5/6
enemmistö olisi lain hengen ja kirjaimen mukaan tarvittu tähän
päätökseen. Lakia ei noudatettu, vaan poliitikot asettuivat lain
yläpuolelle ja alkoivat itsenäisesti ohi lain määräillä. Sama näkyy
tässä Irak-vuoto käsittelyssä. Enempää puuttumatta ulkopolitiikan
yksityiskohtiin niin, jos katsotaan SDP:n Kokoomuksen, vihreiden ja
vasemmistoliiton toimintaan juridiselta kannalta niin näiden
puolueiden kansanedustajat ovat syyllistyneet perustuslain ja
rikoslain vastaisesti satojen tuhansien suomalaisten murhiin ja
ryöstöihin ja kidutuksiin. Tämän kaiken jälkeen Matti Wuori ja
oikeusoppineet (evolutionisteja) puhuvat poliisiselvityksistä niin
että koko totuutta ei sanota
eli näistä kidutuksista ja ryöstöistä ei puhuta mitää eikä niiden
poliisi selvityksistä. Ja ylipäätä niiden ihmisten jotka syyllistyvät
tällaisiin rikoksiin ja sitten ajattelevat voivansa olla toisten
tuomareita niiden oikeustaju on sairas. Hitler pyrki kehittämään
evoluutioteorian sovellukset Marxin viitoittamalla tiellä loppuun ja
lopputulos on näköpiirissämme.
evoluutioteoriaa
ei opetettaisi jos se ei palvelisi näiden aatteiden arvoja (vahvemman
oikeus). En tiedä yhtään varteenotettavaa tiedemiestä Suomesta ja
ulkomailta, joka kannattaisi evoluutioteoriaa. Itseasiassa
evoluutioteoria on näiden poliittisten piirien suosiossa siksi, koska
he soveltavat juridiikassaan ja toimintatavoissaan vahvemman oikeutta.
Lakipykälillä ja sopimuksilla ei heille ole merkitystä. Ideologia
täytyy saada samanlaiseksi kuin heidän elämänsä ryöstöt, murhat,
kidutukset, raiskaukset jne. Vaikka evoluutioteoria on matemaattisesti
jo todettu vääräksi ei evoteorian kannattajia saa luopumaan
virheellisestä teoriasta, koska he haluavat elää synnisssä eivätkä
halua tehdä parannusta
Jeesuksen persoonassa voidaan nähdä, minkälainen Jumala on.
Oliko Jeesus sinun mielestäsi heikko vai vahva ?
 Työväen liikkeellä on tärkeä tehtävä yhteiskunnassa, mutta
marxilaisella uhkailuun ja kiristykseen ja monelaisiin rikollisiin
keinoihin pohjautuvalla toimilla, jotka johtavat siihen , mitä
Hitlerin Saksassa nähtiin ei toivoisi olevan tulevaisuutta.
 Evolutionistinen logiikka kulkee seuraavasti :

Evoluutioteorian mukaan ei ole olemassa muuta oikeutta kuin
vahvemman oikeus.
Minä olen vahva ,siis voin poistaa opiskelijoilta,
toimeentulotukiasikkailta
pieneläkeläisiltä ja fyysisesti ja psyykkisesti sairailta palvelut
ja etuudet.
Näin työmarkkinäjärjestöt rikastuvat. Minun ei tarvitse vaivata
päätäni sillä, että yllämainitut ryhmät ovat työllään ansainneet
etuutensa moninkertaisesti, tämä siksi, koska olen vahva ja kannatan
evoluutioteoriaa.
 Kaikki matematiikka lähtee pohjimmiltaan aika-avaruuden
kuvauksista ja ominaisuuksista. Usein tosin ajatellaan, että luvut
ovat peruskäsitteitä, mutta näin ei ole vaan aika-avaruus muodostaa
matemaattisen struktuurin lähtökohdan.
Erillisyyden, peräkkäisyyden ja samuuden käsitteistä päästään lukuihin
ym suureisiin.
Matematiikka siis lähtee pohjimmiltaan mittaamisesta (esim
geoMetria).
Kuten sanoit yllä Jumala on käsittenä aika-avaruudellisten käsitteiden
yläpuolella, joten normaalimatematiikka ei tähän päde. Jos nyt
koetetaan ajatella matematiikkaa niin täytyy lähteä transfiniittisista
luvuista, joissa toimivat eri laskulait, kuin reaalilukujen kunnassa.
Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki ääretön dimensioisia, joten niitä
kuvataan äärettömällä. Tästä päästään seuraavaan ajatukseen : ääretön
= ääretön+ääretön+ääretön eli, jos äärettömät supistetaan saadaan 1=3,
mikä on ristiriidassa reaalilukujen kuntaan perustuvan ajattelun
kanssa, mutta toimii transfiniittisten lukujen kunnassa.

Pertti
 Internetin keskustelu ja uutisryhmät olivat alkuaan ja Suomessa
edelleenkin lähinnä akateemisen väen keskustelukerhoja, johon voivat
tosin ottaa osaa
myös muut tieteen harrastajat. Amerikkalaisten uutisryhmien taso on
yleensä huomattavasti heikompi mm flaimaaminen paljon tavallisempaa ja
rumempaa.
Yleensä olen saanut kiitostakin tällä palstalla. Evoluutioteorian
kannattajat kieltäytyvät joitakin poikkeuksia lukuunottamatta
tunnustamasta matemaattisia tosiasioita. Nämä toisasiat ovat kuitenkin
luonnonlakeja, mitkä eivät riipu tuon tai tämän ryhmän kannatuksesta.
Tämän vuoksi matemaattisen fysiikan lakeja ei voida todistaa vääräksi
huutoäänestyksellä. On paneuduttava tosiasioihin ja vain tosiasioihin
ja siltä pohjalta rakennettava maailmanselitystä.

PS. Kumman alaisuudessa eläisit mieluummin; Stalin (evolutionisti),
Jeesus (kreationisti) ?

Pertti
 Stalinin hallinnossa meillä on varoittava esimerkki siitä, mitä
tapahtuu kun evolutionisteille annetaan kohtuuttomasti valtaa.
Samanlaisia esimerkkejä ovat muut kommunisti ja sosialistivaltiot
mukaanlukien Hitlerin Saksa.

Pertti
 Itseasiassa on hämmästyttävää, kuinka satojen vuosienkin päästä
ihmiset käyttäytyvät kuten heidän oppi-isänsä. Islamilaisuuden
perustaja oli julma sotapäällikkö ja siitä lähtien on ihmisiä
kiihotettu sotaan toisinajattelijoita vastaan. Toki kaikki
islamilaiset kuten eivät muidenkaan uskontokuntien kannattajat eivät
noudata esikuviensa periaatteita.
Marxin perusoppi oli diktatuurin perustaminen ateistisine julmine
kidutuksineen ja massatuhoineen. Tätä marxin oppilaat noudattivat
orjallisesti valtaan pästyään, vaikka esim Venäjän väestöstä ehkä 95%
oli kristittyjä täytyi mielettömällä väkivallalla yrittää teorettista
ja käytännöllistä mahdottomuutta.
Samanlaista Suomen vasemmisto tekee mielenterveyshuollossa ja
sosiaalihuollossa tällähetkelläkin eikä mediassa ole juuri
minkäänlaista vastustusta joitakin nyyssiartkkeleita lukuunottamatta.
Kristityissä näkyy myös heidän oppi-isänsä periaatteet. Itseasiassa
Luther, joka loi nykykäsityksen fundamentalismista pyrki poistamaan
inkvisitiot ja muut Raamatun vastaisuudet ja perustautumaan yksin
Rakkauteen ja Pyhään Sanaan (fundamentals=perusteet). USA:ssa tapahtui
suuri muutos, kun fundamentalistit astuivat Lincolnin myötä
poliittiseen valtaan ja orjuus poistettiin. Samalla luotiin vapauden
idea ja koko Amerikan manner uudistui. Sama toteutui uudessa muodossa
kun R Reagan sanoi maailmankuulut sanansa "Jesus is my Savior". Ilman
fundamentalisteja eläisimme kästtämättömän julmassa diktatuurissa ja
sanoma Rakkaudesta ei pääsisi leviämään sitä janoavien ulottuville.

Pertti
 Muhammedin aseelliset ryöstöretket ovat hyvin dokumentoituja samoin
hänen mekan ym valtauksensa ja julma kohtelu toisinajattelijoita
kohtaan.
Reaganin kaudella USA:ssa pyrittiin panostamaan henkiseen
osaamiseen teknologiassa ja muutenkin, sillä on ollut myöhemmin
huomattava vaikutus.
Suomessa on työmarkkinadiktatuuri joka on suhteellisen
osaamiskielteinen.
Huippuosaajat niin High techissä kuin muutenkin löytyvät lähinnä
sosiaalitoimistoista ja psykiatrisilta klinikoilta jonne on keskitetty
myös paljon erilaista teollisuusvakoilu toimintaa, mikä kuvastaa rahan
sijoittelun mielettömyyttä työmarkkinajohtajien kannalta. Osaaminen
ylipäätään on varsin harvinaista ja Amerikkalisessa myytissä on itua,
vaikka se ei toimi USassa puhumattakaan Suomesta, jossa poliitikot
suuren ääneen päästelevät taloudellisia
päättömyyksiä kuten opintotuen leikkauksia ym eikä heillä ole talouden
oikeasta johtamisesta juuri minkäänlaista tietoa. Mutta näin vain on,
koska Suomessa kansanedustajat ja ministerit elävät lähinnä-Enestamia
lainatakseni- vastiikkeettoman rahan turvin. Mielttömiä summia
heitetään kankkulan kaivoon
muutenkin kuin Sonerassa.
 Puolet Euroopassa eli sata vuotta diktatuurissa ja eriasteisia
diktatuureja on ollut valtioiden sisällä. Lutherin jälkeen pyrittiin
fundamentalistien toimesta demokratiaan. Pohjimmiltaan se mikä on
myönteistä maailmassa tällähetkellä-ajateltiinpa Amerikkaa tai
Eurooppa- liitty tavalla tai toisella Jeesukseen ja hänen
fundamentalistisiin seuraajiinsa.

Pertti
kommunismi=sosialismi=julma diktatuuri
Elävän luonnon kannalta, on mielenkiintoinen Gen 1: 8-12. Se avaa
syvällisiä näköaloja botaniikkaan ja yleensä luonnon ymmärtämiseen.
Ensinnä siinä mainitaan veden ja kuivan maan ts. maaperän merkitys
kasvillisuudelle.
Tämä oli välttämätön askel seuraavassa luomistyössä. 11 jae sitten
jatkaa luomistyötä. Ensin luotiin vihanta, sitten ruohot ja sitten
hedelmäpuut.
Vihanta tarkoittaa mm havupuita, toisinsanoen paljas-siemenisiä, jotka
luotiin ennen kuin koppisiemeniset "hedelmäpuut". Kaikki siementä
tuottavat ruohot, toisinsanoen yksisirkkaiset luotiin ennen kuin
kaksisirkkaiset kasvit. Mielenkiintoinen on myös, että 12 jae puhuu
puista vasta viimeisenä ts. Puut ovat kasvikunnan luomistyön viimeinen
askel, josta koppisiemeniset puut (11) ja
kaikki puut (12) on erotettava.

Pertti

 Naise

PK
 Suomessa kreationismin keskuksissa kirkoissa naisten osuus on
paljon suurempi kuin miesten, miehiäkin on, mutta paljon vähemmän.
Kreationismi perustajansa Jeesus Nasaretialisen mukaan ensimmäisen
kerran nainen oli tasa-arvoinen miehen rinnalla, samoin Paavalin
opetuksissa. Saksassa tosin kirkossa käy myös paljon miehiäkin.
 Vihantiin voidaa laskea kortteet (vihreä kesäverso, sammalet ja
jäkälät
homeillakin ja myös sienillä on vihreitä muotoja esim. viherhome ja
koivuhapero, tosin monilla sienillä kasvupaikasta ja kosteudesta
johtuu, että värin muuntelu on suurta.

Geneetikot yleensä ajattelevat, että he ovat vapaamuuraribiologisen
salatiedon haltijoita, jolloin heillä on oikeus kirjoittaa kasveista
ja luonnnosta perättömiä. Todellisuudessa kasvien eroavuudet voidaan
yhtälailla päätellä fenotyypistä kuin genotyypistäkin. Fenotyypistä se
on kuitenkin helpompaa kuin miljardien emäsparien koodista.
Suosittelen, että luet kaikki threadissa olevat artikkelit niin
Genesiksen hienous alkaa avautua sinulle.
Puut on luotu myöhemmin kuin esim varvut tai pensaat (vihanta).
Kasveja voidaan jakaa monenlaisten muuotojen ja omianisuuksian
perusteella ryhmiin. Esim Ruohot ovat suureksi osaksi lehdistöltään
silposuonisia, kun taas puut ovat sulkasuonisia tai harvemmin
kourasuonisia. Tämänkin tarkkaavainen Raamatun lukija huomaa.

Pertti
sienissä on vihreitä lajeja, eikä Genesis puhukaan sienistä
kasveina vaan 'vihantana'
Ja Genesiksen mukaan yksisirkkaiset tuulipölytteiset kasvit luotiin
ensin ja sen jälkeen kaksisirkkaiset hyönteispölytteiset kasvit
Ongelma on siinä, että evouskovilla on niin perin heikko Raamatun
tuntemus.
Genesiksessä sanotaan, että eläin- , kasvi-, sieni- ja ihmiskannat
vaihtelevat. Joskus jotakin on eliötä on ollut hyvin vähän joskus
paljon. Fossiilit säilyvät heikosti ja vain pieniosa kannasta (siis
todella pieni mikro-osa) on säilynyt kivettymissä. Evosukovat tekevät
johtopäätöksiä kannoista näiden fossiilien perusteella, jolloin
ajaudutaan väärille jäljille. Ensin ajateltiin, että varsieväkala on
kuollut sukupuuttoon, mutta sitten niitä löydettiin vaikka niiden piti
olla poissa miljoonia vuosia. Samoin bronttosaurusten kohdalla
kun tutkitaan Uuden Seelannin soita tai rannikoita voitaisiin hyvällä
tuurilla löytää bronttosauruksen eheä jäännös kuten maamutteja on
löydetty Siperiasta...

PK

Vastaa

« Aihealueen alku « Vanhempi Viestejä 11 - 20 kohteesta 18 Uudempi » Aihealueen loppu »
« Uudempi aihealue - Geneettiset algoritmit ja informaatio osa 2 Geneettiset algoritmit ja informaatio osa 1 - Vanhempi aihealue »
©2006 Google
Pertti Koivisto - katso profiilia
Päivämäärä: Ke 20 elo 2003 11:25
Sähköposti: pertt...@hotmail.com (Pertti Koivisto)
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Raamatun oikeassaolo määräytyy siitä, mistä kaikkien muidenkin
teorioiden ja ajatusrakennelmien- mikä on tekstin faktuaalinen,
lingvistinen ja eettinen totuusarvo. Tärkein näistä komponenteista on
eettinen komponentti, joka lopulta määrää myös lingvistisen ja
faktuaalisenkin totuuden, jonka olen aiemminkin todennut.
Papiston ongelma on heikko Raamatuntuntemus näin erityisesti
piispoilla se näkyy siinä, että papit eivät puutu syntikysymykseen :
työttömyys, pienet eläkkeet, toimeentulotuen heikkous, sairaanhoidon
heikko saatavuus ja kalleus
Erilaiset taloudelliset väärinkäytökset, alkoholin, tupakan ja
huumeiden kauppa, opiskelijoiden aseman unohtaminen, lasten jättäminen
oman onnensa nojaan ja julma ajaminen kadulle rikollisuuden syliin.
150 000 suomalaisen mielenterveyspotilaan julma kiduttaminen
kuoliaaksi kolmikantamallilla työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen
toimesta (peitenimi "operaatio avohoito").
Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Mitä Raamattu sanoo piispoille : Te
kepästi torjutte kansan vamman ja kumarratte vääryydentekijöitä,
puhutte valhetta Herrasta, ettekä julista Jumalan Sanaa oikein.

Entä mitää sanoo sitten evoluutioteoria. Sen näkee heidän
opetuslastensa
Hitlrin, Marxin ja Stalinin ym toimesta. Vahvemman oikeudella tehdään
kaikki mahdolliset ja mahdottomat rikokset ja sitten todetaan, että
tämä on 'tiedettä'.

Kumpi teoria on mielestäsi oikea Raamattu vai evouskomus.

Pertti
Sosialistien päämääränä oli pienen rikkaan sosialistiklikin
taloudellisten ja valtaetujen kartuttaminen, mikä näkyi hyvin
Venäjällä. Köyhät tapettiin raasti heti kun valta oli sosialisteilla
ja kaikki johtajat siavat pelätä
henkensä puolesta diktaattorin käskyä. Itse tarkastelen asioita
realistisesti.
Sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ovat puhuneet monet ihmiset,
joilla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä Jeesus puhui
ulkokultaisuudesta-he saavat sitä kovemman tuomion. Raamatussa asia
esitetään oikein ja siitä syystä sosialistit vainosivatkin kristittyjä
samoin kuin Roomalaisetkin ynnä muut.
Vainoajat ovat tulleet ja menneet, mutta Hyvä Sanoma siitä että
"Veljeä ei jätetä" - on jäänyt elämään. Kristinusko ei tunne voittajia
eikä häviäjiä vaan on kaikki sisäänsä sulkeva Rakkauden oppi.
Kammottavat teurastajat Ahot, Lipposet Ihalaiset tulevat ja menevät
mutta sanoma Jumalan Rakkaudesta on ja pysyy ikuisesti.
Sosialismin ja kristinuskon ristiriita on sovittamaton koska
kristityt auttavat sairaita, köyhiä ja kärsiviä ja sosialistit tekevät
päinvastoin.
Vai voitko mainita edes yhden vasemmistoliiton tai Sdp:n jäsenen joka
olisi puhunut psykiatristen sairaalapaikkojen antamisesta kaikille
tarvitseville-kristitty löytyy.
PK Niille, jotka Mooseksen kirjoista kaivelevat näitä, sanoisin, että
heidän tulisi syvällisesti tutustua 2 Moos 20: 13 (Raamatun lyhin jae)
sekä,
Lisäksi voisivat tutkia Matt 5 : 38-42, silloin saataisiin oikea
tulkinta kaiveluiden sijaan. VT on tulkittava UT:n kautta muuten
saadaan virheellisiä tulkintoja kuten on nähty. Lisäksi voitaisiin
aloittaa keskustelu budjetista ja onko sen toteutuksessa huomioitu
jakeet. Olin kerran tapaamassa yhtä psyykkisesti siarasta ystävääni
jolloin osastolla oli ruoka aika. Eräs potilas totesi "Saiko kaikki".
Tämä syvällinen kreationistinen viisaus vaikutti minuun syvästi kun
katsoo evouskovien ahneutta (sosialistit ym) kun suuret joukot
jätetään kylmästi ilman. Psykiatriset potilaat osoittivat näin
tietävänsä viisaasta talouspolitiikasta enemmän kuin koko
valtionvarainministeriö taustajärjestöineen yhteensä.

Pertti
 Mielestäni psykiatrinen sairaanhoito järkevästi toteutettuna on
aina laitospainotteista, koska jokin paikka (muu kuin hautapaikka)
täytyy järkevässä yhteiskunnassa järjestää niille, joilla ei ole
mitään paikkaa ja ovat tästä syystä sairastuneet. Ilkka Taipaleella on
sikäli väärä käsitys koko psykiatriasta kuten muillakin psykiatreilla,
että se johtuu käytännössä siitä, että ihmisellä ei ole mitään
paikkaa, missä olla. Ilkka lähtee täysin virheellisestä
persoonallisuuspsykologiasta ja sen tuloksista. Käsitykseni hänestä
liittyy
Vappu Taipaleen (vastusti joitakin vuosia sitten aika voimakkaasti
eräässä TV ohjelmassa laitoksia välittämättä vähääkään ihmisten
kärsimyksistä). Oikea psykiatri on sellainen, joka tarjoaa asunnon,
toimeentulon, työn, ihmissuhteet, turvallisuuden,terveyden ja
arvostuksen potilaalle. Kaikki potilaat paranevat huomattavasti näillä
hoidoilla ja lähes kaikkien sairastuminen voidaan ennaltaehkäistä.
(Tutkittu juttu). Raha ei ole ongelma, ongelma on vain vallanjako. Jos
työstä maksettaisiin kohtuullinen palkka niin mitään ongelmaa ei
olisi, mutta nyt kansanedustajat (jäävuoren huippu ) nostavat
palkkojaan vaikka eivät anna mitään vastiketta (Enestam) Kuntoutujat,
jotka antavat jokaisesta tulostaan ja eläkkeestään vähintään
kymmenkeraisen vastikkeen niin heille ei sitten anneta välttämättä
mitään.

PK
 Mutta jos psykiatri ei osaa huomioida sairauden syytä oikein hän
tekee pahan virheen. Toisaalta kyllä psykiatrin lääkärinä sekä muiden
terapeuttien täytyisi osata konsultoida asuntoasiassa, sekä
työasiassa, terveissä elämäntavoissa jne. Mielenterveystoimistojen
tulisi yhdessä hankkia asiakkaalle asuntoa ja käydä asiakkaan kanssa
työvoimatoimistossa jne. Jostakin lehdestä luin, että jos on vaikeasti
sairas henkilö, edes punaisen ristin ystäväpalvelu ei voi
ihmissuhdekysymyksessä auttaa. Tällöin toimiston tulisi pystyä
ohjaamaan henkilö sopivaan ryhmään jne.

PK
Ongelma on siinä, että evouskovilla on niin perin heikko Raamatun
tuntemus.
Genesiksessä sanotaan, että eläin- , kasvi-, sieni- ja ihmiskannat
vaihtelevat. Joskus jotakin on eliötä on ollut hyvin vähän joskus
paljon. Fossiilit säilyvät heikosti ja vain pieniosa kannasta (siis
todella pieni mikro-osa) on säilynyt kivettymissä. Evosukovat tekevät
johtopäätöksiä kannoista näiden fossiilien perusteella, jolloin
ajaudutaan väärille jäljille. Ensin ajateltiin, että varsieväkala on
kuollut sukupuuttoon, mutta sitten niitä löydettiin vaikka niiden piti
olla poissa miljoonia vuosia. Samoin bronttosaurusten kohdalla
kun tutkitaan Uuden Seelannin soita tai rannikoita voitaisiin hyvällä
tuurilla löytää bronttosauruksen eheä jäännös kuten maamutteja on
löydetty Siperiasta...

PK
Raamatun oikeassaolo määräytyy siitä, mistä kaikkien muidenkin
teorioiden ja ajatusrakennelmien- mikä on tekstin faktuaalinen,
lingvistinen ja eettinen totuusarvo. Tärkein näistä komponenteista on
eettinen komponentti, joka lopulta määrää myös lingvistisen ja
faktuaalisenkin totuuden, jonka olen aiemminkin todennut.
Papiston ongelma on heikko Raamatuntuntemus näin erityisesti
piispoilla se näkyy siinä, että papit eivät puutu syntikysymykseen :
työttömyys, pienet eläkkeet, toimeentulotuen heikkous, sairaanhoidon
heikko saatavuus ja kalleus
Erilaiset taloudelliset väärinkäytökset, alkoholin, tupakan ja
huumeiden kauppa, opiskelijoiden aseman unohtaminen, lasten jättäminen
oman onnensa nojaan ja julma ajaminen kadulle rikollisuuden syliin.
150 000 suomalaisen mielenterveyspotilaan julma kiduttaminen
kuoliaaksi kolmikantamallilla työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen
toimesta (peitenimi "operaatio avohoito").
Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Mitä Raamattu sanoo piispoille : Te
kepästi torjutte kansan vamman ja kumarratte vääryydentekijöitä,
puhutte valhetta Herrasta, ettekä julista Jumalan Sanaa oikein.

Entä mitää sanoo sitten evoluutioteoria. Sen näkee heidän
opetuslastensa
Hitlrin, Marxin ja Stalinin ym toimesta. Vahvemman oikeudella tehdään
kaikki mahdolliset ja mahdottomat rikokset ja sitten todetaan, että
tämä on 'tiedettä'.

Kumpi teoria on mielestäsi oikea Raamattu vai evouskomus.

Pertti
Bronttosauruksella tässäyhteydessä tarkoitan suuria kasvinsyöjä
liskoja. Nykyisin puhutaan Camara sauruksista yms, mutta mielestäni
bronttosaurus onomatopoeettisesti kuvaa parhaiten kasvinsyöjä liskoja.
Nykyisin virheellisesti oletetaan, että bronttosaurukset ovat
kuolleet sukupuuttoon jo 60 milj vuotta sitten. Tämä perustuu
fossililöydöksiin, joita on tulkittu evoluutioteorian mukaisesti ja
päädytty virheellisiin tuloksiin.
Tarkastelun lähtökohdaksi tulisi asettaa 1 Moos 1: 26, jossa sanotaan
(Saarnivaaran käännös)
... Tehkäämme ihminen kuvaksemme... Vallitkoot... kaikki matelijat.
Aiemmin olen Genesiksen avulla todistanut, että pikkueläimet
hävittivät brontot maanpäältä. Yllämainittu kohta kuitenkin tarkentaa
tätä tietoa.
Brontot ovat eläneet vielä suhteellisen lähellä meidän aikaamme ja
ihmiselläkin on osuus niiden hävittämiseen. Tähän viittaa myös
lohikäärmesanan sitkeä käyttö
kielessä. Bronttoja on ollut monia lajeja ja on varmasti osa on
kuollut jo ennen Aatamin ja Eevan paratiisista karkotusta. Aatamin ja
Eevan jälkeläisten historia osoittaa kuitenkin, että heidän
jälkeläisillään voi olla osuus myös niiden rippeiden tuhoamiseen, mitä
suurista hirmuliskoista oli jäljellä moderniin ihmisen aikaan
tultaessa.. Tämä avaa paleontologiaan mielenkiintoisia näköaloja,
kokonaisia hirmulisikoja voisi kaikkine sisikaluineen nahkoineen
päivineen löytää esim UUden Seelannnin rannikoilta tai suoalueilta. Ei
liene sattumaa, että tällä alueella elää hirmulsiko nimeltä tuatara
vielä tänäkin päivänä. Samoin on Komodoliskon laita. Samanlaisia
löytöjä voitaisiin tehdä
myös merien pohjamudasta suhteellisen lähiaikoina.

Pertti Koivisto
Lisäksi on mainittava se seikka, että ihminen on ilmeisesti elänyt
näillä saarilla suhteellisen hiljattain ehkä noin 1000 vuotta sitten
maorit muuttivat saarille. Yleensä evoluutioteorian kannattajat
tekevät sen virheen että aliarvioivat ja väärin kuvaavat Aatamin ja
Eevan jälkeläisten lahjakkuuden
ja ulkonäön. Ihmiset ovat olleet suhteellisen saman näköisiä siitä
lähtien kun Aatami karkotettiin paratiisista mahdollisesti Huittisiin
noin 1 milj vuotta sitten. Täältä ne ovat levinneet hitaasti maailmaan
tuhoten valtavia määriä eliölajeja sekä harvinaisia että yleisempiä.
Uudessa Seelannissa voisi siis löytyä hirmuliskojen jäänteitä näistä
syistä. Raamattu sanoo, että pikkueläimet ja sitten ihminen on
syyllinen sukupuuttoihin.

Pertti
Lisäksi on mainittava, että Uuteen Seelantiin on ihmisen
alkukodista (nykykäsitys) Huittisista eniten matkaa. Toisinsanoen
sieltä pitäisi löytyä
ne eläimet, jotka ihminen on hävittänyt mahdollisimman myöhäisessä
vaiheessa.
Ja sieltähän tuatarakin elävänä on löytynyt...

Pertti
Uuden Seelannin alkuperäiseläimistö koostuu pääasiassa
matelijoista ja linnuista sekä muutamasta lepakosta. Nisäkkäitä kuten
rottia on tuotu maahan vasta pari sataa vuotta sitten Eurooppalaisten
tultua saarelle.
Huittinen on eräs kandidaatti, joka tapaukesessa alkukotia
pitäisi etsiä Euroopan alueelta
 Trilobiitit ovat vesieläimiä ja niiden tarkkaa häviämisajankohtaa
ei Genesis tutkimus vielä selvittänyt. Niiden häviämisessä pätee
kuitenkin sama kaava kuin
bronttojenkin (evoluutioteoria virheellisenä hylättävä Genesis antaa
oikean kuvan.

Pertti

Suomessa on kuten yllä viittasit ollut vedenpaisumus, joka on
vienyt monet maalajit pois Suomen kallioperästä, jotka näkyvät
Saksassa ja etelämpänä vielä selvänä. Toisinkuin monet luulevat
vedenpaisumus on syvällisesti vaikuttanut Suomen kallioperään, mistä
johtuu, että täällä on kallioita ja puuttuvat kivihiili, suurin osa
kalkki ym kerrostumista. Kreationistit ovat käsitelleet tätäkin
kysymystä aiemmin, mikä on sinulta jäänyt huomaamatta. Raamatun mukaan
paratiisista karkotus on tapahtunut noin 1 miljoona vuotta sitten,
jolloin ilmastolliset olosuhteet olivat erilaiset kuin nyt. Suomi on
näin hyvinkin voinut olla (Huittinen) ihmiskunnan alkukoti, koska
vedenpaisumus on hävittänyt jäljet varhaisesta asutuksesta. Teet saman
virheen kuin paleontologit yleensä, kun löydetään jokin luu tehdään
sen perusteella teoria, kun sitten löydetään toinen luu täytyy käsitys
muuttaa ja muutosta jatkuu aina loppumattomiin kunnes koko
evoluutioteoria osoittautuu lopulta virheelliseksi.
OIkea tapa on katsoa Genesiksestä miten asiat ovat ja muodostaa
siltä pohjalta teoria. Genesiksen mukaan ihmisen alkukoti on jossakin
Euroopassa. Nyt voidaan sitten katsoa miltä maailma näyttää tämän
teorian valossa, miten kansat ovat vaeltaneet ja missä ajassa, ja
mitkä ovat tämän vaellusprosessin reunaehdot. Mielenkiintoisia ovat
tässä tarkastelussa esim Austaralian ja Etelä-Afrikan asukkaat, joiden
fyysisen antropologian mukainen vertailu antaa tulokseksi, että
Australialaiset ovat ilmeisestikin läheisempää sukua Eurooppalaisille
kuin Etelä-Afrikkalaiset. Ero voi olla pieni, mutta se on merkittävä.
Myös muiden kansojen kuten ainukansan tutkimuksella on merkitystä.
Australilaiset ovat asuttaneet mannertaan jo satojen tuhansien vuosien
ajan, mikä voidaan päätellä siitä, että valloitusprosessi on ollut
niin hidas, kun ei ollut teknologiaa käytössä. Toisinsanoen ihmisen
alkukotia tulisi etsiä Genesis pohjaisesti ihmisten teknologisen,
kulttuurisen ja liikkuvuustekijöiden valossa, eikä yksittäisten
virheellisten luiden valossa.
Toinen tekijä, josta on aimmin mainittu on, että luista säilyy
vain hyvin pieni osa, jolloin modernista ajasta taaksepäin
ekstrapoloiva Genesis tutkimus on ainoa, mikä antaa luotettavaa
tietoa. Luut säilyvät vain ehkä muutamia tuhansia vuosia ja fossiilien
muodostuminen on harvinainen prosessi. Toivon, että otat nämä seikat
huomioon arvioidessasi Ihmisen alkukotia.

PK
 Mielestäni totuus on kaikkein paras mentelmä tieteen eteenpäin
viemiseen. Virheellisetkin teoriat voivat joskus viedä eteenkin päin,
mutta useimmiten johtavat harhaan.
 Toki Eden oli laajalla alueella, mutta esim. Gen 1:10 sanoo, että
Edenistä LÄHTI joki, Piison, Eufrat ym, minkälaisia johtopäätöksiä
vedät tästä. Lisäksi Aatami ja Eeva karkotitettiin Edenistä Adam ja
Eeva voitiin hyvin karkottaa Suomeen, muutama tuhat kilometriä
paratiisissa ja sen ulkopuolella ei ole loppujenlopuksi kovin
paljon...
Voit itse tehdä tutkimuksia lähtien fyysisen antropologian
tutkimuksista ja huomaat, että ne ajautuvat ristiriitaan
evoluutioteorian kanssa´=> evoluutioteoria on
Olen täällä moneen kertaan perustellut vedenpaisumuksen olleen,
havaintoja on paljon, siirtolohkareet, hävinneet maalajit,kaakko
-luoteis suuntaiset viivat kallioissa, harjut, hiidenkirnut,
hiekka-alueet, pyöreäksihiotut kivet harjualu
 Kyllä heidän on tarvinnut asua siis kylmemmillä alueilla, itse
arvioin
Heidän muuttaneen Eurooppaan, johon Edenin sijainnista voi päätellä.
Huittinen ei ole varmaa vaan se on yksi arvio, muita voisi olla
Kokemäki, Harjavalta tai Porikin, jotka sijaitsevat suht kylmällä
alueella ottaen huomioon lämpötilan vaihtelut 1 miljoona vuotta
sitten.
Ovatko Etelä-Afrikan valkoiset tummentuneet 300 viimevuoden aikana
ja jos ovat niin kuinka paljon ?
Ramatun oikeassaolo on täällä matemaattisesti oikeaksi osoitettu,
samoin on matemaattisesti osoitettu, että evoluutioteoria on
virheellinen.
Kukaan ei ole näitä todistuksia osoittanut vääräksi, vaikka ne on
esitetty jo vuosia sitten. Pelkkä ei sana ei ole mikään peruste. On
vain todettava, että Raamattu on siis evoluutiouskovien vastusteluista
huolimatta oikeassa.
Evoluutioteoria lähtee siitä, että luonnon valinta ratkaisee
eliöiden ominaisuudet. Nyt osoitin, että luonnonvalinnalla ja ihmisen
neljällä ihonvärillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa=> Koko
vuosia kouluissa opetettu evoluutioteoria on silkkaa valhetta ja
petosta.
Minusta ei ole mitään järkeä esittää sellaisia hypoteeseja joita
"geenitutkimuksen" nimellä esitetään ja jotka ovat samanlaisia
väärennöksiä kuin Piltdownini ihminen. Vain sellaiset väittämät
kelpaavat, jonka
toinen voi tarkistaa omilla välineillään. Siitä vain arvioimaan
ihonvärejä...
 Kaikki ihmiset ovat erittäin samankaltaisia. Ainoa suuri ero on
miehen ja naisen välinen ero. Sama ero voidaan käänteisfunktiona
johtaa geeneihin eli miehen ja naisen geenit eroavat toisistaan
ihmisten ylipäätään eivät paljoakaan.
Tästä seuraa se tosiasia, että ihmisillä on ollut yhteinen esi isä.,
jonka nimikin (Adam) on jäänyt luotettavaan historiaan

Kuten sanoin pyrin siihen, että kaikki lukijat, jotka eivät
evoluutioteoriaan uskovien (äärimmäisyysihmisten lahkokunta)tapaan
kiellä tosiasioita voivat itse omilla silmillään nähdä tieteellisen
kreationismin
faktat ja saada totuuden valon elämään
Toivon että luovut väkivaltaisesta (verbaalista) evoluutiouskosta ja
siirryt tieteeseen uskoviin kreationistien suureen armon ja rakkauden
lasten joukkoon.
Känntyminen evoluutiouskosta tieteelliseen uskoon on vapauttava
kokemus suosittelen sitä kaikille.

Pertti
 Todistukseni on yhtä pitävä kuin euklidisen kolmion kulmien summan
todentaminen oikokulmaksi. Se, että evoluutioteorian kannattajat
toistavat ei sanaa ja esittävät vääriä väitteitä osoittaa, etteivät he
ole tiedemiehiä. Tiedemies käyttäytyy siten, että kun vastustamattomat
tosiasiat todistavat kreationismin oikeaksi ja evoluutioteorian
vääräksi, he tunnustavat tosiasiat. Täällä kuitenkin lähes kaikki
tieteellisiä kreationisteja lukuunottamatta ovat muita kuin
tiedemiehiä. Samoin on presidentin, hallituksen, medioiden ja
yliopistojen laita. Millainen yliopisto ja biologian laitos on se,
josta tiedemiehet halutaan savustaa pois ?

Pertti
evolutionistisessä mielessä
olemisemme todennäköisyys on nolla, mutta koska olemme olemassa se on
yksi eli evoluutioteoria on väärässä. Kreationistisessa ei
probabilistisessa tapauksessa
se on 1=1 eli saadaan pitävä todistus sille, että Jumala on olemassa.

PK
Sallinet tähän lainauksen: "Pelkkä ei sana ei ole mikään peruste."
Mitä tulee
matemaattisen Jumalatodistuksen kannatukseen niin sitä loppujen
lopuksi kannattaa 6 mrd
ihmistä, jokunen evouskova poislukien. Eri asia sitten on jos
tarkastellaan asiaa niin, että evodiktaattorit voivat
rangaistuksillaan estää toisia ajattelemasta niinkuin Raamatussa ja
kaikissa havainnoissa asiat on, vaikka he haluavat ajatella
tieteellisesti. Itse kannatan vapautta ajatella ja ilmaista
näkemyksensä . Minulla ei ole mitään tarvetta estää evoluutioteorian
kannattajia puhumasta omaa teoriaansa kuten en aio estää niitäkään,
jotka puhuvat litteän maapallon puolesta. Viimekädessä totuusarvo
ratkaisee millään muulla ei tieteessä viimekädessä ole merkitystä ei
kannattajien lukumäärälläkään.

Pertti

Pertti Koivisto - katso profiilia
Päivämäärä: To 28 elo 2003 15:11
Sähköposti: pertt...@hotmail.com (Pertti Koivisto)
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

"Timo T." <foorumju...@friikki.net> wrote in message <news:7N63b.251$ZB4.129@reader1.news.jippii.net>...

> > > > Hmmm teologia on tuttu alue mulle, mutta Eukleidinen teologia on
> jäänyt
> > > > vieraaksi. Kyseisen ehdotuksen tekijä voisi vähän tarkemmin kuvailla
> sitä
> > > > Eukleidista teologiaa, jota hän suosittelee korvattavaksi.

> > > Mahtaakohan se liittyä jotenkin eukleidiseen geometriaan?

Eukleidinen geometria on saanut nimensä Eukleideen (Asui
Aleksanteri suuren perustamassa Aleksandriassa 300-200 eKr) Toisinkuin
yleisesti luullaan hän ei itse keksinyt väittämiään vaan vain kokosi
toisten tekemät työt yhtenäiseksi Stöikheia (Alkeet) teokseksi.
Eukleidinen geometria perustuu muutamaan perusaksioomaan ja
näistä johedettuihin väittämiin. Keskeistä tässä geometriassa on
kolmion käsite.
Siinä on monikulmion tia rajoitetun pinta-alan sviujen ja kulmien
määrä minimoitu mahdollisimman pieneksi ja kaikki alueet voidaan
peittää joko finiittisellä tai transfiniittisellä määrällä kolmioita.
Kaikki kolmiot voidaan puolestaan jakaa suorakulmaisiin kolmioihin,
joten kaikki geometria tietyllä tavalla palautuu Pythagoraan
väittämään, jolla voidaan ratkaista valtava määrä ellei kaikki
alkeistehtävät. En puutu tässä enempää tähän.

Epäeukleidinen geometria lähtee useampien ulottuvuuksian tuomisesta
geometriaan (käyräviivaiset pinnat ym). Tällöin voidaan saada
geometriaan yleisempi formalismi ja ratkaista enemmän tehtäviä.

Eukelidisella teologialla tarkoitetaan näin alkeellisempaa teologiaa
ja Riemannin teologialla yleisempään erityiseen ilmoitukseen
tarkoitettua teologiaa. Esim evouskovat lähtevät muutamasta
luunkappaleesta ja tekevät virheellisiä johtopäätöksiä. Vain
erityiseen ilmoitukseen tutustumalla saadaan monipuolisempi kuva
teologiasta.

PK
Nyt olisi korkea aika ottaa tieteellisen kreationismin kurssi
yliopiston
pakollisten oppiaineiden joukkoon biologian opettajille, jotta heille
tulisi valmiuksia opettaa tiedettä myös peruskoulussa ja lukiossa.

PK
 Mielestäni kreationismin opettaminen ja aika siihen voitaisiin
saada
evoluutioteoriasta luopumalla. Siis otettaisiin tieteellinen tieto
uskomustiedon tilalle. Jumala ei ole mikään metafyysinen imaginäärinen
entiteetti, vaan lihaa ja verta ja kaikkein tavoitettavissa (Jumalan
Poika)
Näin Jumalasta voitaisiin opettaa myös hyvin biologian tunnilla.
Kannatan yleensäkin eri oppiaineiden integroimista keskenään, joten
Israelin ja Raamatun historiaa voitaisiin hyvin opettaa historian
tunnilla yhdessä muun LÄhi-Idän historian kanssa. Uskontotunnilla
voitaisiin kreationismin käsittelyssä käsitellä tähtitiedettä,
matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa jne. Bilogian tunnilla voitaisiin
käsitellä biofysiikkaa ja -kemiaa jne.

PK
 Millaista on mielestäsi se 'tiede', jossa ei välitetä
matemaattisesti todennetuista faktoista ? Evoluutio on todistettu
matemaattisesti vääräksi ja raudanlujalla matemaattisella
todistuksella Luojan olemassaolo on todistettu oikeaksi !
Et ole käynyt koskaan Itä-Afrikassa monsuunisateiden aikaan, et
Intiassa ja kaakkois Aasiassa, monsuuni aika on kohta ohi, joten
kiirehdi katsomaan vedenpaisumusta silmiesi edessä. Juuri äskettäin
totesin toisessa threadissa aukottoman loogisesti, että Suomessa on
ollut aikoinaan 1-3 km vesivaippa.
Harjut, uurteet kivissä, siirtolohkareet, maalajien lajittuminen,
hiekka -alueet
pyöristyneet kivet harjujen päällä, savikot, monien kivilajien
puuttuminen Suomesta ja Skandinaviasta, ei bronttosaurusten jäänteitä,
mammuttien kylläkin... Et voi kiistää sitä, että yllättävät
vedenpaisumukset ovat mahdollisia...
 Tieteellinen Kreationismi on ainoa tiede sanan varsinaisessa
merkityksessä, se on tietoa maailman rakenteesta, synnystä ,ja
tarkoituksesta sen perusjuuresta Luojasta käsin. Tieteellinen
Kreationismi ei kiistä faktoja toisinkuin evolahkoiset tekevät.
 Sairaat paranevat ja köyhille ja kaikille sorretuille julistetaan
ilosanomaa... elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin, siis meidän
kaikkien-HAUTA ON TYHJÄ!
 Niiniluodon ongelma on sama kuin evouskovienkin-heikko Raamatun
tuntemus.
L?hdet??n seuraavista joukko-opin postulaateista :

A1=teoreettisesti ihmisen havaintokyvyn rajoissa olevan
maailmankaikkeuden joukko

A2= sama k?yt?nn?llisesti A2<A1 A2 on A1:n osajoukko

A3=CA1 (C=komplementti) eli CA1 on ihmisen k?sityskyvyn ulkopuolinen
maailma
Jumalan havaitsemisessa on keskeista A2leikkausCA1 eli ihmisen
havaintomaailman
ja ihmisen k?sitemaailman ulkopuolisen maailman rajapinta. T?ss?
rajapinnassa toimiin mm t??ll? aiemmin esitetty matemaattinen
Jumalatodistus, joka kertaheitolla kumosi evoluutioteorian. Avaan
keskustelun n?ist? joukoista.
Kuten ylläolevasta näkyy topologisen reunan määrittely on
sopimuskysymys.
Voimme määritellä reunan myös siten että reuna infinitesimaalisesti
kuuluu molempiin joukkoihin ollen eräänlainen veteen piirretty viiva.
Toisaalta käisttelyssä oli topologisen alueen (ihmisen käsityskyky)
ja ei-topologisen maailman raja, joka voi vielä mutkistaa tilannetta.



Täällä Turussa on pylväissä ilmoituksia, joissa sanotaan, että Luoja
on tulossa ja kaikki ihmiset saavat nähdä, minkä näköinen ja oloinen
Luoja on.
Pylvään mukaan tämä tapahtuu lähiaikoina.
 Sanomat sodista, maanjäristykset, kristittyjen vainot, WW1 ja WW2,
Jumalan omaisuuskansan vainoaminen, kristittyjen vainot, Luopumus
kristillisistä arvoista, Israelin valtion perustaminen ja Juutalaisen
kansan (Jumalan omaisuuskansa asettuminen Jerusalemiin), evankeliumin
leviäminen kaikkeen maailmaan. Enpää puuttu vain salaman leimahdus,
josta pylväässä ilmoitetaan.
Matt 24 : 27
 Ensinnäkin tieteellinen krationismi ei tulkitse Raamttua siten,
että
jakeita temmataan asiayhteydestään, vaan pyritään tulkitsemaan
Raamattu siten, että se vastaa totuutta sen eettisessä, faktuaalisessa
ja lingvistisessä muodossa. Messiaan tuleminen 42-44 ei ole tapahtuma,
johon ei voisi valmistautua
, mutta tarkka ajankohta on varmasti salaisuus. Toki on erityisiä
merkkejä, joita voi arvioida, ja joita opetuslapsetkin kysyivät
 Tarkoittanet jaetta 29. 'tähdet' voisivat hyvin olla bolideja tai
meteoreja yms. Auringon pimeneminen taphtui muuten myös Jeesuksen
kuollessa ja on varsin vaikeasti astronomisesti selitettävissä, mikä
ei kuitenkaan tarkoita ettei se olisi mahdollista, voimme näistä
esittää vain arvioita. NÄitä kiintoisampi kysymys voisi olla, että
mikä on jakeessa 30 mainittu Ihmisen Pojan merkki, joka näkyy
taivaalla ? Toisinsanoen myös taivaalla näkyisi jokin merkki, joka
kertoisi tapahtumasta ja liittyisi Ihmisen POikaan ? Mikä voisi olla
sellainen merkki taivaalla, joka pysähdyttäisi astronomiseen
tarkasteluun kaikki maailman ihmiset ?

PK
 Maailmanloppu ja Jeesuksen tulemus ovat lähinnä viitteellisesti
yhdistetty toisiinsa. Jeesus sai tietonsa Isältään ja Isä ei kertonut
hänelle kaikkea.
Tämä on otettava huomioon tarkasteltaessa Jeesuksen puheita. Loppujen
lopuksi
vain eettinen, faktuaalinen ja lingvistinen totuus on merkittävä,
muulla ei ole merkitystä. Joten etsikäämme sitä !
 Kuten yllä sanoin Raamatusta puuttuu paljon tärkeää asiaa, jota
meidän Raamattu ja Genesis-tutkijoiden tulisi selvittää.


Mitä mieltä olet aikojen merkeistä, mikä on sinun , kansasi,
ihmiskunnan ja maapallon nykytila. Mitä tarkoittaa maailmanloppu eri
muodoissaan. Ja miten selität ylösnousmuksen ?
Itseasiassa faktuaalisen totuuden käsite tarkoittaa totuutta siis
sitä mikä on ilman lingvististä apparaattia siis sellaisena kuin asiat
tapahtuvat
Lingvistinen totuus sellaisena kuin käsitteen keksijä on asian
esittänyt ei niinkäänt tarkoita semanttisia tai muodollisia asioita
vaan faktuaalisen totuuden kuvautumista käsitteiksi. Kuten yllä sanoin
esittämäsi lause voi olla lingvistinen totuus, koska sellaista
tapahtuu ja se kuvautuu lingvistisiksi käsitteiksi
Viisauden määritelmä on sanottu Snl 29:7 vuoden 1776 jälkeen korjatun
painoksen mukaan (Biblia).
Kumpi on viisaampi tieteellinen kreationisti vai evouskova ?

PK
Miten ilmakehä on muodostunut sellaiseksi kuin se
nyt on ?
Mistä typpi on peräisin ? Jos oletat, että se on tullut
tulivuorenpurkauksista suosittelisin, että tutstut niiden aiheuttamiin
kaasukoostumuksiin ensin ?
Miksi Marsissa ei ole typpeä, vaikka jos se olisi syntynyt samoin kuin
maan ilmakehä siellä tulisi olla? Miksi Saturnuksen TItan kuulla on
typpi ilmakehä?
Mitä voit päätellä Jupiterin koostumuksesta, jos teet karkean tiheys
vertailun aurinkoon ? Entä Saturnus ?

Miten arvioit maan koostumuksen ja kuun koostumuksen
samankaltaisuudet ja yhtäläisyydet ? Miksi aurinkokunnan
impulssimomentti on kokonaan planeetoilla ja massa samoin (Lähes)
kokonaan auringolla ? Miten selität auringon hitaan pyörimisen ?

Genesis pystyy vastaamaan kaikkiin näihin kysymyksiin pystyykö
sinun teoriasi ?

PK
Se, että aurinko ja maa on luotu eri aikaan ja eri paikassa selittää
hämmästyttävn hienosti sen miksi massa ja impulssimomenttijakauma on
aurinkokunnassa sellainen kuin se on. Ei tarvita planetesimaaliteorian
tuulesta temmattuja hydrmagneettisia efektejä yms. Kaikki on
lopultakin kun Genesistä tutkitaan yksinkertaista ja selkeää.

PK
Evouskovien moraalittomuus piilee siinä, että he uskovat
virheelliseen teoriaansa pyrkiäkseen sillä todistamaan
moraalittomuutensa oikeutuksen ja sulkemaan silmänsä luonnon laeilta
ja faktoilta. Evoluutiota ei ole on Kreator
ja tämä Kreator on se joka sanoo viimekädessä sanansa siitä, mitä hän
luomallaan maailmalla haluaa tehdä ja mitä hänen ajattelussaan hän
tarkoittaa.
Jokaisen vähänkin tähtiteteestä perillä olevan täytyy tunnustaa oma
pienuutensa ja kykenemättömyytensä vaikuttaa maailmankaikkeuden
asioihin kuin vain pieneltä osalta. Tietty paradoksi on, että ihminen
voi moraalisilla valinnoillaan (luopumalla evouskosta ) tehdä
transfiniittisen ulottuvuuden omaavia tekoja.
Hammaslääkäri voi korjata hampaan ja saada aikaan sietämättömän kivun
loppumisen.
Kuka tahansa voi mennä katsomaan sairasta omaistaan, oli hän sitten
tuskainen syöpäpotilas, halvaantunut vuoteenoma, tai evouskovien
halveksima mielenterveyskuntoutuja mielenterveyskuntoutuja,
CP-vammainen tai kehitysvammainen apuatarvitseva tai kuka tahansa
vaikkapa vain flunssan kourissa oleva yksinäinen, nälkäinen tai
koditon.Jos voimme auttaa mielettömästi Afrikan sodissa ym kärsiviä
miehiä, naisia ja lapsia olemme oikealla tiellä.
Myötätunto on korrektia tosiasiat huomioonottavaa käytöstä, jolla
pyritään lievittämään ihmisen hätää. Toki vammaiset tai leprapotilaat
saavat puhua vapaasti, mutta median ja yliopistojen tutkijoiden ja
henkilökunnan säännöt ovat toiset. Siellä täytyy saavuttaa tasa-arvon
maksimi siten, että kärsimys minimoidaan ja jokainen voi kuulua Suomen
kansaan tasa-arvoisena.
 Yliopiston tutkijat voivat-jos omaavat teoreettiset ja filosofiset
valmiudet- katsoa asioita myös muusta näkökulmasta kuin tutkijan
kammionsa seinistä, havainnoida yhteiskunnan tapahtumia ja ottaa
kantaa muutaman neliön huonettaan laajempaan maailmankaikekuteen ja
sen yksityiskohtiin.

PK
Näyttää siltä, että et ole ymmärtänyt kirjoitustani, se voi tosin
olla vaikea niille, jotka ovat tottuneet evolutionismin
ajatuksenjuoksuihin ja on vaikeuksia omaksua tieteellinen näkemys
asiassa.
Kreationismin mukaan suurin ero ihmisten välillä on miehen ja
naisen välillä,
2% geeneistä, vaikka tosin on olemassa henkilöitä, joilla on yksi
kromosomi enemmän kuin yleensä. Kumman lasket kuuluvan outojen
tyyppien luokkaan, ne joilla on Y-kromosomi vai ne joilla sitä ei ole
?

PK
 Käytännössä kaikki luonnossa -ajateltiin sitten tähtitiedettä tai
yleensä fysiikkaa tai biologiaa- todistaa evoluution vääräksi, tämä on
todistettu täällä jo moneen kertaan matemaattisestikin. Evoluutio on
uskoa virheellisen maailman käsitykseen.
Tiedätkö edes mitä evoluutiolla tarkoitetaan?
Evoluutiolla tarkoitetaan, että vahvemman oikeus määrää kehityksen
kulun ajateltiin sitten ihmisen tai eliökunnan kehitystä.

PK
Tieteellisiin teorioihin täytyisi osata vastata muutakin kuin vain
evouskoville täällä tyypillinen ei, ei ei...
Jos potee huona omaatuntoa jostakin olisi hyvä mennä sielunhoitajalle
joka voisi sitten opettaa maailmankaikkeudessa vallitsevia
faktuaalisia, lingvistisiä ja eettisiä luonnonlakeja. Näin evoteoriaa
ei tarvita lepyttämään pahaa oloa vaan saadaan tehokas ja auttava
lääke.

PK
Tieteellinen määritellään yleensä 'totuudellisuutena', eli jos
puhumme tieteestä meidän on paneuduttava 'totuus' käsitteeseen. Tätä
on käsitelty täällä aiemminkin. Olen esittänyt kolmi jaon
faktuaaliseen lingvistiseen ja eettiseen totuuteen. Nämä voivat mennä
ristiin eli joku voi olla lingvistisesti tosi, mutta eettisesti väärä
jne. Eettinen totuus on kuitenkin se, joka määrää faktuaalisen ja
lingvistisen totuuden totuusarvon, jos totuustaulukkoa tehtäisiin. Jos
totuus on eettisesti tosi se on totta, vaikka se olisi lingvistisesti
epätosi, mutta tämä ei implikoidu päinvastoin.

Evoluutiosanan olen määritellyt aiemmin ja esittänyt sen niin kuin
se yleensä kaikkialla esitetään ja ymmärretään.

Kreationismi tarkoittaa luomista ja erityisesti Luojan olemassaoloa,
joka asiaan vihkiytyneelle on selvää, mutta jonka kanssa evouskovilla
näyttää olevan vielä sulattamista ja kipuilemista.

Tämä määritelmä on yleinen ja kaikki viimekädessä käyttävät sitä.
Jostain tieteenfilosofisesta syystä sana-kirjat eivät ole halunneet
tätä yleistä määritelmää laittaa painoon. Aiemmin täällä on puhuttu
selittävyydestä, ennustavuudesta ja falsifioitavuudesta, mikä liittyy
siihen, miten jonkun lauseen tai asian totuusarvo voidaan saada
epäselvissä tapauksissa selville.
Jos lause on totta näillä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan
totuuudellisuus määrittää tieteen. Tätä käytti HY:n rehtori kerran
avajaispuheessaan todetessaan, että kirkkaasti palakoon tieteen
totuuden tuli. Hän ei puhunut järjestelmällisyydestä, tietorakenteista
yms vaan meni suoraan perusmääritelmään.
Mielenkiintoista on, että esim fysiikasta ei löydy yliopiston eikä
muustakaan kirjoista kunnon määritelmää. Itse määrittelisin fysiikan :
Oppi aineen ominaiuuksista.
Kemian ja matematiikan määrittelyä olen käsitellyt jo aiemmin
 Et ymmärrä eettisen totuuden periaatteita. Eettisellä totuudella
tarkoitetaan
sitä, että pyritään lievittämään ihmisten hätää ja kärsimystä
mahdollisimman pitkälle. Tässä suhteessa eettinen totuus ja
lingvistinen totuus ovat usein sama asia.
olen määritellyt evoluution : Oppirakennelma,
jossa pyritään selittämään eliökunnan ja ihmiskunnan kehitys vahvemman
oikeuteen perustuvana. (Todistettu matemaattisesti vääräksi moneen
kertaan)

Mutta nyt on kuitenkin niin, että Jumalan olemassaolo on
matemaattisesti tieteellisesti todennettu. Näin teologia voidaan
määritellä Jumalan tutkimisena sekä Jumalan toimien ja vaikutusten
tutkimisena, että ihmisten Jumaluus-käsitysten tutkimisena. Teologia
on näin studia super eli ylin tutkimus eli ylin tiede.
Mielenkiintoista on se, kuinka vähän esim evolutionistit tietävät,
miten heidän käsityksensä kietoutuu uskonnon ympärille ja kuinka he
täysin ovat alistettuja joillekin uskonnollisille katsomuksille.
Teologiassa tieteenä lähdetään siitä, mikä Jumala realistisessa
mielessä on ja miten hän vaikuttaa ja tässä mielessä kristillinen
kreationistinen tieteellinen käsitys on ainoa mahdollinen. Jerusalem
on ollut viimeiset 2000 vuotta maailman ajattelun hallitsija. Kysynkin
onko tämä valtikka siirtymässä ihmiskunnan alkukehtoon Huittisiin?

Jossakin ihmiskunnan alkukodina on täytynyt olla, siis Aatamin ja
Eevan asuinpaikan, Huittinen on hyvin varteenotettava kandidaatti
ihmiskunnan alkodiksi. Käsitelty moneen kertaan yllämainitussa
ryhmässä. Huumoria on aika paljon tutkittu tieteellisesti. Huumorina
pidetään yleensä asian esittämistapaa
, jossa asiat tai ajatukset 'heittävät volttia' tai menevät nurinpäin.
Vaikka näin tapahtuisikin asiat voivat olla silti tosia ja hyvässä
huumorissa asian laita on juuri näin.
 Tieteellisessä Kreationismissa ei varsinaisesti ole kysymys
'uskosta' tai 'uskonnosta' koska se perustuu tieteellisesti
todennettaviin faktoihin, jotka on matemaattisesti varmennettu
väestönkasvussa
suvunjatkumiseen liittyvät asiat eivät ole tärkeitä, vaan se kuinka
nopeasti teknologia kehittyy. Aatami ja Eeva joutuivat tekemään paljon
turhaa työtä orjantappurapensaiden kanssa ja alku oli hankala.
Nykyisinkin elämä työssäkäyvällä sen enempää kuin työttömilläkään,
jotka joutuvat tarvittan teknologian kehittämään, ei ole helppoa.
Teknologian kehittymisen taso on ollut viimeiset 300 vuotta
eksponentiaalinen, sitä ennenkin on ollut kehitystä esim
harjavaltalaisten pyytäjien toiminta kivikaudella, tässä väestönkasvun
perusehto. Tämä löytyy jo Saarnaajan kirjassa Srn 10:10, josta tämä
perusasia on löydettävissä(ne jotka omistavat Raamatun).
 Kirjiotustaito tuli intiaan vasta Aleksanteri Suuren jälkeen noin
300 eKr ja Kiinalaisten kuvakirjoituksin on tuolta ajalta. Raamattu on
pääosiltaan noin 1000 eKr - 90jKr, vaikka sen alkuosa sisältää
dokumenttia triljoonien vuosien takaa ja ihmisen esihistoriastkin on
dokumenttia Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuteksen aikaan noin 1
milj vuotta sitten.


Islam on sotapäällikkö Muhammedin laatima sekavahko kokoelam
juutalisuudesta, kristinuskosta ja samanismista tulleita ajatuksia,
joilla pyrittiin luomaan silmiinpistävästi natsien ideoihin perustuva
tehokas armeija, jonka perusajatuksena on alistuminen 'islam'
sotapäällikön käyttöön

PK

Vastaa
 Todennäköisyys sille, että olemme täällä on evoluutioteorian
mukaan=0
Koska olemme täällä =>P=1, Kreationistisessa mielessä 0=1, koska
ohjatussa kehityksessä satunnainen 0 voi toteutua => Kreationismi on
totta evoteoria ei
Miten joku olisi voinut vain sepittää kertomuksen Nooasta, yleensä
kaikki kertomukset tulevat tosielämästä. Väinö Linnakin taisi sodassa
jo kirjoitella muistiin asioita, on kirjojakin roolihenkilöistä ym. Ei
siis savua ilman tulta, kuten vanha sananlasku sanoo...

 Suosittelen, että oppisitte opitte tarkastelemaan maailman
lukemattomien kertomusten logiikkaa. Sadut ovat tosia tai ainakin ne
sadut, joista ihmiset eniten pitävät. Niihin on sisällytetty
vertauskuvia ym. Yleensä ihmiset eivät pysty keksimään mitään, mikä on
kokemusmaailman ulkopuolella, matematiikkakin tulee aika-avaruudesta,
aistimaailman ulkopuoliselle todellisuudelle ei ole sanoja. Kalevalan
sotkan muna kertomuksen voidaan ajatella kuvaavan maailman synnyn
arvoituksellisuutta. Se syrjätyi sittemmin Raamatun tieteellisen
esityksen myötä. Sauron on minulle tuntematon, mutta Sherlock Holmes
kuvaa taitavaa yksityisetsivää. En ihmettelisi, jos sellainen olisi
olemassa ainakin jossakin muodossa. Tai ajatelkaa nyt ajankohtaista
Joulupukkia. Joulupukki käy koko maailman läpi parissa kolmessa
tunnissa. Hän on vanhahko hyväntuulinen mies, on kiinnostunut siitä
ketkäovat kilttejä ja tuhmia ja jakelee loppumattomasta säkistään
lahjoja mielihalujensa mukaan. Kaiken lisäksi kaikki odottavat hänen
tuloaan aina yhtä innokkaasti ja hän saapuu aina yhtä odottamatta. Hän
poistuu paikalta yhtä salaperäisesti kuin on saapunutkin ja hänen
ajatellaan asuvan jossakin pohjoisessa maassa. Hänelle lähetetään
paljon pyyntöjä ja kaikki voivat kääntyä toiveineen hänen
puoleensa....
Evoluutioteoria nojaa ns. vanhaan kosmologiaan, jonka ytimessä on
evolutionistien ego. Tätä antiikkista käsitystä, minkä sivujuonteena
on maakeskinen maailmankaikkeus malli ,edustavat niin Enqvist kuin
suurin osa mediaprofessoreita Niiniluoto ja muut professorit
mukaanlukien. Heidän virheensä on siinä, että he eivät ole tutustuneet
tai halunneet tutustua modernin matemaattisen kosmologian
keskeisimpiin todistuksiin ja tuloksiin.
Enqvist lähtee evolutionistien tapaansiitä, että hänen egonsa on
maailmankaikkeuden keskipiste. Kopernikuksen aloittama kosmologinen
työ näyttää olevan hänelle yhtä tuntematon, kuin moderni
matemaattiikka.
Tieteellinen Kreationismi ja siihen liittyvä matemaattiinen
formalismi on muuttanut perustavanlaatuisesti ja peruuttamattomasti
käsitystä kosmoksesta.
Se on siirtänyt maailman keskipisteen evolutionistien ja
kansanedustajien egosta aivan muihin sfääreihin...
Saavathan he palkkansa kansanedustajilta, mikä selittää teorian
voimakkaan ajamisen. Kun katsoo kansanedustajia on varsin vaikea
löytää henkilöä, joka ei lähtisi komologiaa tarkasteltaessa omasta
suuresta egostaan tarkastelemaan asioita.
Voisitko lähteä selvittämään sitä, mistä johtuu, että eduskunnassa
tavallisten ihmisten ego paisuu näin valtavaksi, mikä näkyy
edustajissa ulkonäköä ja toiminnan sisältöä ja puheita myöten ?
Vastaa rehellisesti !
Kosmologia on oppi maailmankaikkeudesta tai kaikista mahdollisista
käsitettävissä olevista ja käsittämättömistä maailmankaikkeuksista.
Erityisesti painottaen sitä, mikä kaikkeuksissa on keskeisintä

Itse en kuulu kansanedustajien lähipiiriin ja siitä syystä tapailen
tai tapaan heitä henkilökohtaisesti harvemmin ja useammin virallisissa
yhteyksissä kuten TV esiintymisissä yms. Kansanedustajien tekemiset
liittyvät läheisesti kosmologiaan siinä missä kaikkien muidenkin
tekemiset. Esim syöpäpotilaiden saattohoito, sairaalapaikan
turvaaminen kaikille syöpää tai muuta vaikeaa sairautta sairastavalle
esim psykiatriset sairaudet. Miksi kukaan ei ota huomioon niitä
ihmisiä jotka äärimmäisen tuskallisesti kuolevat sairaaloiden oville ?
Mitä voitaisiin tehdä näiden sairauksien ennaltaehkäisemiseksi ?
MIten voitaisiin vähentää ylipainoa ja säästää miljardeja diabetes
menoissa +saada terveys parantumaan merkittävästi sadoilla tuhansilla
? Miten voida saada
kansaneläkkeitä, toimeentulotukea peruspäivärahaa yms nostettua
merkittävästi ja annettua näille heidän työllään ansaitsemansa elanto
? Milloin saataisiin kansaneläkkeen 4. vaihe toteutettua ? Milloin
opintotuki voitaisiin nostaa kansaneläkkeen tasolle ? Miten saataisiin
työ ja toimeentulo jaettua tasaisemmin ja oikeudenmuksiemmin kaikkien
onneksi ? Milloin vanhusten asemaa voitaisiin parantaa niin, että he
voisivat purjehtia onnen satamaan tulojensa siitä alentumatta ? Entä
muut vastaavat ryhmät ? Milloin työstä alettaisiin maksaa palkkaa
kohtuullisemmin ? Milloin kansanedustajien ym palkkoja voidaan laskea
siten, että he suuresta egostaan huolimatta ymmärtäisivät realiteetit
?
Miten voitaisiin sovitella aviopuolisoiden ja kaikkien ihmisten ja
maailman kansojen riidat edes jotenkin ilman hirvittäviä sotia ja
kärsimyksiä ?
MIlloin ihmiset oppivat näkemään missä ollaan menossa, kun vain yksi
käsi nousee Maailmankaikkeuksien kuninkaan omaisuuskansan puolesta
kaikkien muiden joutuessa häpeään ?

 Eettiset periaatteet merkitsevät kaikkialla avaruudessa. Jos
eettisiä periaatteita edistetään Suomessa se on tärkeää koko maailman
kannalta, myös Sri Lankalaisten ja muiden kärsivien kansojen kannalta.
 Suomi on yksi valtio maailman noin 200 valtion joukossa, joskisen
suomalaisen tehtävänä on kristittynä puolustaa eettisiä periaateita
kaikkialla missä he ovat.
Mutta nämä egot ovat evouskovien kosmologian keskipiste ?
Kreationismi koskettaa mitä syvällisimmin kosmologiaa. Evoluutio on
osoitettu valheeksi ja kansanedustajien ego ylipaisuneeksi. NÄin se
vain on-faktaa
 Mutta olemme termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaan
ikuisuusolentoja. Jos teemme jonkin ratkaisun, niin ajan olemuksesta
johtuen se on peruuttamaton
Jos katsotaan pallomaisia tähtijoukkoja niin näyttää, että niissä
keskustassa tähdet ovat tiheämmässä kuin laidoilla. Sama pätee
Galakseihin ja myös Linnunrataan. Myös pöly ja vetykaasu näyttää
olevan runsaanmpaa Linnunradan ja muidenkin galaksien keskustassa.
Kvasaareissa näyttää keskustassa olevan vielä paljon enemmän ainetta
eli ne olisivat vanhempaa perua kuin esim Linnunrata vastoin Big Bang
kosmologiaa...
 Ihmiselämässä täällä maapallolla eettiset tekijät ovat tärkeitä ja
myös kosmologisesti näyttää olevan näin. Evouskovien tähtitieteellinen
tieto on varsin olemtaon ja tähän perustuvat heidän uskomuksensa
'Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä kosmoksesta; jos minun
kuninkuuteni olisi tästä kosmoksesta, niin minun palvelijani olisivat
taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun
kuninkuuteni ei ole täältä".'
Kosmos=maailmankaikkeus
Genesiksessä on mielenkiintoinen luku 14, jossa selvitellään Lähi-Idän
poliittisia liittoutumisia ja sotilaalispoliittisia tapahtumia noin
2000 eKr.
Siitä voidaan päätellä, että sotilaallispoliittisvaltiolliset
muodostumat olivat jo tuolloin hyvin kehittyneitä.
Tällä on hyvin syvällisiä vaikutuksia ajateltaessa Suomen ja
suomalaisugrilaisten kansojen historiaa. Näyttää siltä, että jo
tuolloin oli voimakkaita valtiomuodostumia vesireittien varsilla
Kokemäenjoelta Kamajoelle itään. Yhteydet sotillaallispoliittisesti ja
kaupallisesti olivat vilkkaat.
Käänne tuli senjälkeen, kun hunnit tai mongolit kehittivät uusia
sotilaallsia teniikoita, strategioita ja taktiikoita. Näistä modernein
oli voimakkaiden ratsuväkiyhtymien käyttö. Tämä sotilaallisev
voimatasapinon muutos idässä sai aikaan sen, että mongolit pystyivät
murtautumaan kauas Länteen, mikä johti siihen, että kansat lähtivät
liikkeelle ja syntyi kansain vaelluksiksi kutsuttu sotien ajanjakso,
kun Venäjällä tuolloin asuneet kansat oppivat mongoleilta taktiikan ja
saivat Rooman puolustuksen horjumaan.
Suomalaisugrilaiset kansat joutuivat väistymään pohjoiseen slaavien
tieltä, jotka murtautuivat pohjoiseen mongolipaineen ajamina. Näin
Genesis opettaa meille mielenkiintoisia asioita siitä, miten
monimutkainen sotilaallinen shakkipeli etenee.

 Jäällä on kuluttava vaikutus, mikä muodostaa hedelmällisiä moreeni
ja hiekkamaita ja näiden yhdelmiä Eurooppalaisten viljelyalueiden
tapaan.
Esim Pohjois-Saksassa, Tanskassa, lisäksi voidaan päätellä, että jään
kuluttava vaikutus on ollut erityisen suurta Skandinaviassa, jos
verrataan alueiden hiili ja öljy-esiintymien määrää Antarktikseen.

Evouskovat uskovat luonnolliseen valintaan, eli siihen, että
'satunnaiset mutaatiot' valikoituvat jälkeläisiin siten että kehitystä
tapahtuu. On ihmeellistä, että monet täällä vielä sitä kannattavat,
vaikka se on moneen kertaan osoitettu vääräksi :

1. Matemaattisesti on osoitettu, että Jumala (Luoja) on olemassa.
Tämä todistus kumoaa kerralla koko evoluutioteorian, eikä itseasiassa
muuta todistusta välttämättä tarvita.

2. Satunnaisilla mutaatioilla ei tapahdu kehitystä, koska se johtaa
TJT:n ehdottamaan rappeutumiseen, koska lähes kaikki mutaatiot ovat
haitallisia.

3. Mutaationopeutta laskettaessa luonnollisella valinnalla päädytään
mahdottomuuteen

3. Luonnossa tapahtuu valintaa paljon muillakin perusteilla kuin
pariutumisessa, ja itseasiassa nämä ovat määrääviä, kuten
onnettomuudet ym.
NS. ratkaisevan hetken onnettomuudet ovat määrääviä siinä miten
historia etenee.
 Jos haluat tutustua Jumalan olemukseen syvemmin lue 1Joh 4:16,
ottamalla irrallisia asiayhteydestä temmattuja jakeita et vielä pääse
selvyyteen, vaan tarkastelemalla yllämainitun jakeen valossa koko
Raamattua alat ymmärtää paremmin
God is LOVE. God är kärleken, Gott ist Liebe... JUMALA ON RAKKAUS
Minusta Jumalan, joka on luonut maailman täytyy olla paljon
inhimillisempi
ja viisaampi kuin suomalaiset poliitikot, jotka ovat valmiit
kiduttamaan kuoliaaksi kymmeniä tuhansia mielenterveyskuntoutujia,
syöpäpotilaita, työttömiä, asunnottomia ja muita. Jumala on Rakkaus ja
haluaa auttaa ja palvella
ihmisiä, mutta paha hallitus ei salli sitä.

Täällä joku kysyi, että miksi Lootin vaimoa rangaistiin niin
vähäpätöisestä
asiasta kuin taakse katsomisesta. Haluasin sanoa, että maapallolla
vallitsevat monenlaiset luonnonlait. Joka päivä kuolema kulkee
senttimetrien päästä liikenteestä, kuolema väijyy muutaman metrin
päässä meren tai joen rannassa talvella. Ylipaino vaarantaa alkoholin
ja tupakan ohella terveytesi.
Uskottomuus avioliitossa ja sen ulkopuolella johtaa homouteen ja
mielenterveysongelmiin. Jos et liiku voit huonosti. Jos olet
epäystävällinen toisille saat toisilta epäystävällisyyttä, jos oleet
varomaton, rikot tavaroita voit joutua ahdinkoon, jos liukastelet
tiellä voit katkaista jalkasi....
Elämässä on monenlaisia lakeja, jotka ovat yhtä armottomia kuin
talvinen luonto.
Siitä huolimatta maailmassa on paljon hyvää, on Jumala, joka haluaa
johdattaa kaikki sinne missä ei ole kipua eikä kärsimystä...Hyvä,
rakastava, armollinen Jumala !
Kun Sodoman ja Gomorran alta vajoaa maa ja tuli ja savu pöllähtää
ilmaan ei todellakaan ole aika katsoa taakse. Selvä järki sanoo, että
on mentävä turvaan


Eivä Johanneksen kirjeet ole syntyneet tyhjästä, joku on ne
kirjoittanut, kirjoittja on tyylin ja historian ja monen todistajan
nojalla Johannes (apostoli)
Tämä julkaisukysymys on vuosien saatossa tarkasteltu täällä moneen
kertaa.
Olen sitä mieltä, että se, missä julkaisu julkaistaan ei akateemisten
pisteiden kannalta tulisi olla kovinkaan tärkeää, vaan julkaisun
substanssiarvo.
Voitaisiin ajatella patenttitoimiston arvioimaa arvoa tai sitten
muuta tieteellistä arvoa, joka voi olla sekin huomattava. Olisiko
matemaattista Jumalatodistusta käsittelevä artikkeli julkaistava Acta
mathematicassa, vai jossain muussa lehdessä.
sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta täällä on
keskusteltu aiemmin tästä peer-reviewistä. On todettu, että peerit
ovat halunneet asettua Jumalan asemaan, jota he eivät kuitenkaan ole.
Tieteessä erityisesti huipputieteessä on se vaikeus, että se monesti
halutaan syrjään, jos ei olla itse sitä tekemässä. Täällä netissä
julkaiseminen on siitä parempi, että täällä peereillä on omat
peerinsä, eivätkä he ole asettuneet luonnottamaan asemaan.
Matemaattinen Jumalatodistus on peruuttamattomasti siirtänyt
kreationismin uskon alueelta tiedon alueelle ja siirtänyt
evoluutioteorian uskonalueelle muiden myyttien joukkoon. Siinä ei auta
mikään, koska todistus on esitetty ja faktat ovat nämä
 Todistukseni on läpäissyt maailman kovimman (kaikki saavat
arvostella)tieteellisten julkaisujen areenan- internetin. Ei
todistustani ole kukaan edes yrittänyt täällä kumota, antrooppinen
periaatekin (asianomaiset eivät pyynnöstäni huolimatta kykene
selittämään, mitä he tällä sanalla tarkoittavat)
on täällä selitetty moneen kertaan. On vain todettava : Jumala on
olemassa !
Meidän on siis elettävä tämän faktan kanssa, joka siis matemaattisesti
on todistettu ja julkisesti esitetty
 Mitään kritiikkiä todistukseni ei ole saanut, koska todistus on
loogisesti osoittautunut aukottomaksi. Mitä tulee internetiin ja
tutkijoihin niin internet
alkoi tutkijoiden yhteydenpitovälineenä joskus 1990-luvun alussa ja
edelleenkin
täällä on paljon tutkijoita ja tunnen kirjoittajia aika paljon
henkilökohtaisestikin.
Finiittinen nolla tarkoittaa äärellistä nollaa eli hyvin pientä
lukua, jota todennäköisyys tarkastelussa voidaan käsittää tai
pyöristää nollaksi tekemättä virhettä.

'infinitesimaalinen nolla'

Nollaa lähin luku, joka kuitenkin on äärellinen, mutta kuitenkin
sellainen, että sitä lähemmäksi nollaa ei voi päästä
'absoluuttinen nolla'.

Absoluuttinen nolla on luku, joka ei ole positiivinen eikä
negatiivinen, ei äärellinen luku, luku, joka on suurempi kuin
negatiivinen infinitesimaalinen nolla, mutta pienempi kuin
positiivinen infinitesimaalinen nolla. Nolla tarkoittaa toisaalta
tyhjää, ei yhtään kappaletta, ei pienimmässäkään määrin.
Tieteellä ja tieteellisellä argumentoinnilla tarkoitan totuudellista
argumentointia. Nyt kun Jumalan olemassaolo on tieteellisesti
todistettu, ja Jumala on siis siirtynyt uskon alueelta tiedon alueelle
( tai siirtänyt itsensä), voidaan tarkastella tieteellisiä
vallankumouksia aiemmin. Mielenkiintoinen on maakeskisen (Enqvist)
mallin muuttuminen aurinkokeskeiseksi (Kopernikus). Mielenkiintoista
on, että evouskovien mielestä Kopernikuksen, Keplerin, Galilein ja
Newtonin työt eivät ole tiedettä, koska ne eivät perustuneet
havaintoihin (parallaksimittausta ei tuolloin osattu tehdä riittävällä
tarkkuudella). Mutta jälkeenpäin parallaksimittaus tehtiin joskus
1700-luvulla, jolloin po. henkilöiden teoriat olivat jo saavuttaneet
tieteen aseman, koska ne olivat niin 'yksinkertaisia'. Samoin
evoluutioteoria on nyt kumottu ja on siirrytty maakeskisestä (Enqvist)
kosmologiasta Raamatulliseen kosmologiaan....
 1. Ajatteletko, että maailmankaikkeus on ääretön ? Miten selität
Olbersin paradoksin ?

2. Ilmakehä on juuri meille sopiva, planeetat estävät ollen juuri
oikeilla paikoilla meteoritörmäykset maahan samoin kuu, Kuu on juuri
oikealla etäisyydellä, jotta maapallo pyörii oikein ja muodostuu oikea
ilmasto, aurinko säteilee juuri oikealla taajuudella, jotta se ei
häikäise, vaan valaisee sopivasti, ilmakehä läpäisee juuri sopivasti
pienen taajuuskaistan,maapallo on juuri sopivankokoinen, jotta
kulkumme on sopivan joustavaa, maapallolla on vettä ja myös muita
alkuaineita sopivasti jotta kehomme saa sopivat rakennusaineet,
maapallon alkuaineiden kosstumus suhteet ovat oikeat, Radioaktiivisia
aineitä on maapallon kuorikerroksessa suhteellisen vähän, maapallon
lähellä ei ole gammapurkautujia, ilmakehässä on otsonikerros,
maapllolla on sopiva kasvi, sieni ja eläinkunta ihmisen
ravinnoksi,aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä meistä ja maapallo
sopivan kokoinen, jotta maapallon rata on oikea, maapllon rata on
lähes ympyrä, jolloin emme jäädy,maapallo on sopivasta kallellaan,
jotta on vuodenajat navoilla,aurinko on juuri sopivankokoinen, jotta
auringon luminositeetti on meidän kannaltamme sopiva, aurinko ei
myöskään ole kaksoistähti, vaikka ne ovat galakseissa yleisempiä,
Aatamin ja Eevan paratiisistakarkotuksen jälkeen ihminen on suurista
luonnon aiheuttamista vaikeuksista selvinnyt hengissä miljoonan vuoden
aikana, ihmiskunta kaikissa osissa maata on tietoinen historian
kaikkialla tapahtuvista miljoonista ihmeistä, jotka ovat edesauttaneet
elämämme, Juudan alkuperäiskansa on profeettojen ennustamalla tavalla
palannut omalle maalleen, Jerusalem ei ole enää pakanain
tallattava,turvallisuus aita valmistuu pyhällä maalla...



Sodoman ja Gomorran tuhon ja vedenpaisumuksen syyt Raamatun mukaan
olivat seuraavat. Tuli ja tulikivi, Jumala tms ei tuhonnut kaupunkeja
vaan syy oli se, että sen asukkaat eivät tehneet parannusta. Samaan
tapaan Nooa pelastui, koska hän oli tehnyt parannuksen toisin kuin
hänen aikalaisensa.

Raamattu on tieteen perusteos, näin erityisesti on sen jälkimmäinen
puolisko. Siellä ei ole sanottu kaikkia asioita kuten
maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan ikää, mutta luotettavimmat arviot
saadaan Raamattuun pohjautuvilla laskelmilla.
Raamattu on tieteen keskus, josta sitten tiede haarautuu eri poluille
kemiaan, fysiikkaan, matematiikkaan, biologiaan jne. Raamatullisen
fysiikan kyvystä voidaan mainita edellämainittujen lisäksi se, että
maanjäristysten ennustamisessa on otettu harppauksia eteenpäin.
Evoluutioteorian on osoitettu virheelliseksi ja Jumalan olemassaolo on
matemattisesti todistettu.
 Evoluutioteoria on todistettu jo matemaattisesti vääräksi ja tämä
kuulapelikään ei sovellu esim ihmiskunnan kehityksen mittariksi kun
sitä tarkastellaan Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksesta
lähtien. Luonnossa on niin paljon satunnaisuutta, että vain
deterministisellä mallilla on mahdollista selittää se, että elämme
täällä Suomessa. Esim jos sapelitiikeri olisi syönyt Eevan kehitys
olisi mennyt aivan toiseen suuntaan, nyt kävi niinkuin kävi, mahdoton
tapaus toteutui 0=1. M.O.T
Maapallon synty oli varsin monimutkainen tapahtuma ja on äärimmäisen
epätodennäköistä, että kaikki on mennyt nappiin siten, että elämme
täällä.
Voidaan puhua finiittisestä nollatodennäköisyydestä tai lähes
infinitesimaalisesta nollasta, 0=1!
 Määritelmässä esitetään sanan merkityksen ydin, mikä pätee kaikissa
kohdissa sanan selityksiä. Evoluution perusmääritelmä (Joka on todettu
pätemättömäksi matemaattisesti) on, että Jumalaa ei ole ja maailma
(biosfääri)on kehittynyt ilman Jumalaa
luonnollisen valinnan tavalla satunnaisesti. Tieteellinen kreationismi
lähtee siitä, että Luoja on olemassa ja hän on luonut
maailmankaikkeudet. (Matemaattisesti todistettu oikeaksi
Raamattu on tieteen perusteos ja sen lukeminen vaatii paljon työtä.
Sisältähän se 3000-4000 tavallista kirjasivua asiaa.
Raamatusta selviää oikea käsitys aurinkokunnan synnystä, ihmisen
iästä,
ja perusteet ihmiskunnan historian ymmärtämiselle ja paljon muuta.
Raamatun luvun ongelmana on kirjan tavaton laajuus ja
moniulotteisuus, jolloin kirjan syväoppiminen ja ymmärtäminen jää
vähemmälle. Jos aloittaa lukemaan alusta lause lauseelta kuluu jopa
vuosi ennenkuin on ehtinyt viimeiseen Amen sanaan asti. Raamatun ja
erityisesti Mooseksen kirjojen lukemisen ymmärtäminen helpottuu
huomattavasti, jos sitä luetaan aiheittain.
1. Maailman ja ihmisl luonminen 2. kansojen synty. 3 Israelin kansan
patriarkkojen alkuhistoria (1 Moos ) 4 Israelin kansan vaellus ja
vapautus orjuudesta (hajallaan 2,3,4,5 Moos) 5. Pääsiäisen kolme
juhlaa + muuta juhlat
6. rituaalit mm uhrit 7. pappeus ja pyhäköt ja niiden rakenteet ja
kalusto
8. siviililaki jne.

Näin niin Torasta kuin muustakin Raamatusta voidaan muodostaa
ydinkäsitteiden konstrukitonistisen mallin mukainen verkosto ja saada
lisävalistusta maailman eliöiden ja ihmisen syntyyn jne.
Uskoon tulon sanllinen merkitys on, että ihminen kokee jotakin Jumalan
toiminnasta ja alkaa uskoa Jumalaan ainakin konkreettisemmin.
Paavalin mukaan usko tulee Jumalan Sanan kuulemisesta, jolloin he
saavat
totuuden vastauksen omalletunnolleen. Itselleni pääpaino ei ole
tietoisessa uskon ratakaisussa, joka vaatii suuria teoreettisia tai
teologisia taitoja.
99-100% lapsista uskoo Jumalaan, eli uskoon tulo on tässä mielessä
turha, koska usko on jo olemassa. Ennemminkin uskossa myöhemmin
vahvistutaan ja kasvetaan tai joillakinm usko heikkenee.
Mielenkiintoista on todeta, miten lapset näin valtavin joukoin
päätyvät Jumalan olemassaoloon.
Myöhemmin sitten tulevat mukaan teologinen erittely ja viimeistään
matemaattisen Jumala-todistuksen nähtyään ihmisten Jumala tuntemus
siirtyy uskon alueelta tieteellisen faktan, tiedon alueelle. Tällöin
ollaan kaikkien kiistakysymyksten ulkopuolella olevien faktojen
alueella ja voidaan tyynesti seurata uskon alueella liikkuvien
eovuskovien ja kreationistien keskustelua ja suuntaamassa tietä kohti
tieteellistä matemaattisesti todistettua kreationismia
TV:n evoluutio-ohjelmat ovat lähinnä helpon propagandan tasolla.
Tieteeseen paneutuneet eivät ole niistä kiinnostuneita juurikaan.
Matemaattisesti evoluutioteoria on todistettu vääräksi ja näin
kaikilta näiltä ohjelmilta ja yllä olevilta kysymyksiltä on pohja
pudonnut pois.
 Se, että täytyy palata yhä uudestaan evoluutioteorian kumoamiseen
johtuu yksinkertaisesti siitä, että täällä jatkuvasti toimitaan
ikäänkuin todistusta ei olisi esitetty. Matemaattinen todistus
tunnetaan ja ymmärretään huonosti, joten syntyy tarve selittää ja
palata siihen yhä uudestaan.
Mitä tulee kritiikkiin niin antrooppinen periaate (SE, että luemme
todistuksen) ei todista mitenkään vastaan todistusta. Muuta kritiikkiä
ei sitten ole esitettykään, joten kukaan viimeisen neljän vuoden
aikana ei ole kyennyt mitenkään asiallisesti kumoamaan todistusta
joten evoluutioteoria on ja pysyy kumottuna. Samoin on outoa, että yle
julkaisee "tiede"dokumentin asiasta, joka on todistettu vääräksi,
tiede=totuus.
Nykyisin tiedetään (täälläkin moneen kertaan esitetty), että
homoseksuaalinen suuntautuminen perustuu epäsymmetrisiin
ihmissuhteisiin kuten pääasiassa uskottomuuteen yms. Yksilökohtaisia
eroja toki on, mutta yleisperiaate on selvä. Mitä tulee
luonnottomuuteen, niin luonto toimii siten, että, jos menet keväällä
merelle, putoat jäihin-jalkasi voidaan amputoida tai voit jäätyä
kuoliaaksi. Merelle meno keväällä on siis luonnotonta. Samoin on
luonnotonta, että noudattaa liikennevaloja, mutta ei katso ja ole
valppaana kun auto tulee suojatielle ja olet loppuiäksesi
halvaantuneena. Jos otat alkoholia liian usein tai runsaasti, joudut
alkoholiriippuvuuteen ja menetät koko omaisuutesi turhuuteen. Jos syöt
rasvaisia ruokia, sairastut 50-60 vuotiaana verenpainetautiin, jos
tupakoit riskisi sairastua keuhkosyöpään... Sodoman asukkaat elivät
leveästi eivätkä välittäneet toimeentulotuen ja kansaneläkkeen sekä
peruspäivrahan tasosta, he vähensivät psykiatrisia sairaalapaikkoja ja
vanhustenhuollon sairaansijoja, he lähettivät puolustuskyvöttömät
syöpäpotilaat yksin tuskalliseen kuolemaan ja eväsivät
laitoshoidon...miten kävi... ?
Tieteen määritelmä =totuus. Totuus voidaan sitten jakaa faktuaaliseen,
ligvistiseen ja eettiseen totuuteen. Totuudessa voidaan sitten erottaa
näkyvä todellisuus (3500 tähteä) ja kaukoputkin ja havaintolaittein
nähtävä todellisuus (20 000 triljoonaa tähteä, kentät, hajuttomat ja
näkymättömät aineet ja energiat ym, sitten on se todellisuus, mitä ei,
voida saada nykyisillä havaintolaitteillakaan näkyviin. Tieteellä
ahtaassa merkityksessä tarkoitetaan silmille näkymättömään maailmaan
tunkeutumista teorioiden ja laitteiden avulla.
Raamattu on se kirja ja perusteos, joka kertoo tästä silmille
näkymättömästä maailmasta. Se alkaa ja sisältää pääasiassa
henkilöhistorioita (Daavidin historia (1 Sam , 2 Sam, 1 Aik),
Mooseksen historiat (2-5 Moos), Patriarkkojen historiat (1 Moos),
Joosuan historiat (Joos 1-12) Simsonin, Gideonin ja Jeftan historiat
(Tuom) Salomon historia skä lyhyempiä kappaleita muiden etupäässä
Israelin johtajien historioita. UT sisältää sitten neljä kirjaa
Jeesuksen historiaa sekä Paavalin opetuskirjeitä)ja runoutta ja
opetusta, lakeja sotahistoriaa ym
Näihin paneutumalla saadaan syvällistä tieteellistä tietoa monilta
tieteen aloilta ja päästään eroon virhekäsityksistä kuten
evoluutioteoriasta (Todistettu matemaattisesti vääräksi), Samalla
avutuu monenlaisia ihmiskuntaa valtavasti hyödyttäviä luonnotieteelliä
tekniikoita (maanjäristysten ennustaminen) ja voidaan ymmärtää
fysiikan eri asioita (metereologinen optiikka, haloilmiöt ym) uudella
paremmalla tavalla...
Mielestäni evo-opetus tulisi kieltään kouluissa ja niitä
opetushallituksen ja muiden tahojen ynnä koulujen opettajia jotka
tällaista kannattavat tulisi rangaista. Tilalle tuotaisiin sitten
matemaattinen tieteellinen kreationimi, jolloin lasten harhaan
johtamisen sijaan saataisiin tieteellesti todistettua faktaa lapsille
 Tämä kuvaa juuri sitä, miksi tiede ei etene vaan elää
pysähtyneisyyden aikaa. Kaikki tieteelliset argumentit jäävät
julkaisematta, kun jonkinlainen diktaattori päättää mielivaltaisin
perustein, mitä saa julkaista ja mitä ei.
Esim kreationismi on tieteellisesti (matemaattisesti) todistettu
oikeaksi ja evoluutioteoria vääräksi, mutta esim Naturesta ei löydy
tieteellistä kantaa tukevia artikkeleita ! Sama koskee muutakin
"tiede" yhteisöä. Viimekädessä yliopistot ovat kreationistien
luomuksia, mutta erilaiset vasemmisto-oikeistolaiset piirit ovat
evouskoisina ym teorioiden piiristä tulleet häiriköimään niiden
toimintaa, jotta matemaattisesti todistetut faktat eivät pääsisi
leviämään. Mitä on sanottava tällaisesta "tieteestä" ?
 Tämä kuvaa juuri sitä, miksi tiede ei etene vaan elää
pysähtyneisyyden aikaa. Kaikki tieteelliset argumentit jäävät
julkaisematta, kun jonkinlainen diktaattori päättää mielivaltaisin
perustein, mitä saa julkaista ja mitä ei.
Esim kreationismi on tieteellisesti (matemaattisesti) todistettu
oikeaksi ja evoluutioteoria vääräksi, mutta esim Naturesta ei löydy
tieteellistä kantaa tukevia artikkeleita ! Sama koskee muutakin
"tiede" yhteisöä. Viimekädessä yliopistot ovat kreationistien
luomuksia, mutta erilaiset vasemmisto-oikeistolaiset piirit ovat
evouskoisina ym teorioiden piiristä tulleet häiriköimään niiden
toimintaa, jotta matemaattisesti todistetut faktat eivät pääsisi
leviämään. Mitä on sanottava tällaisesta "tieteestä" ?
 Katso esim autotekniikkaan, moottorin perusratkaisut ovat
1860-luvulta, akku kehitetty 1859, valmistustekniikat jostain 1905
jne. Tietokoneiden kehitys on ollut huomattavaa ja jatkunut sotien
jälkeen, mutta energiantuottomentelmät, liikennevälineet ja
televisotkin ym ovat auttamatta kuvaannollisesti Aatamin ja Eevan
kaudelta
Mielestäni syy tähän on siinä, että ei ole rakennettu tai
yritettykään rakentaa todellista Raamattuun perustuvaa vapauden
taloutta ja yhteiskuntaa
Taloudellinen ja poliittinen eliitti lakeijoineen saa kymmenien ja
satojen miljardien tulot toimeentulotukiasiakkaiden, työttömien ,
pieneläkeläisten ja mielisairaalan potilaiden työpanoksesta eli ne
joilla on valta ovat suureksi osaksi heikkolahjaisinta väkeä, kun taas
yllämainitut ryhmät ovat kokonaistulokseltaan paljon lahjakkaampia.
Lääke tähän olisi se, mitä varasvasemmistopuoleet, vihreät, SDP ja
vasemmistoliitto vastustavat eli toimeenulotuen korottaminen,
peruspäivärahan korottaminen, kansaneläkkeiden korottaminen 50% ja
pääsy perustuloyhteiskuntaan, jossa ei olisi sortoa ja varastamista ja
väkivaltaa ja jossa ihmiset voisivat päästä vapaasti käsiksi
talodellisesti merkittävään tietoon (myös lapset) kuten raittiusasiaan
(riippuvuudet).
Mitä tulee rikollisuuteen niin olen käsitellyt evopsykologiaa
koskevissa artikkelissani tätä. Kristityt eivät ole sortuneet
lopullisen ratkaisun opin luomiseen ja sen panemiseen täytäntöön kuten
Kalevi Sorsa, Tarja Halonen, Mauno Koivisto ja monet muut evouskovat
ovat tehneet. Kristyillä on korkea moraali myös totuudessa (tiede)
pysymisessä eikä tulisi mieleenkään opettaa lapsia tekemään rikoksia
kuten evoteoria ja sen opettaminen kouluissa tarkoittaa
 Evoteoriaa ei saa kritikoida (Televisiossa ja suurissa lehdissä
evoteoriaa ei saa kritikoida, koska se ei kestä kritiikkiä ja
rikollisten piirien valhe paljastuisi. Raamattua saa vapaasti
kritikoida koska siitä ei 3000 vuoden aikana ole löytynyt virhettä,
siitä vaan yrittämään. Sen sijaan ikiliikkujan tekemiseen myönnetyt
varat ovat hukkaan heitettyä rahaa. Heikki Räisäselle ja Helsingin
tt:lle myönnetyt varat tulevatkin lähinnä järjestäytyneeltä
rikollisuudelta.
 Samalla tavalla kun eukleidiseen geometriaan panutunut ymmärtää,
että kolmioon kulmien summa on oikokulma samalla tavalla
matttemaattiseen Jumala todistukseen paneutunut ymmärtää Jumalan
olemassaolon. POhjimmiltaan näin yksinkertaista se on.
Jos heität rahaa 10 000 kertaa voin varmuudella sanoa että kaikki ei
ole klaavoja, Ihmisen syntyyn voin sanoa samalla tavalla, sillä sen
todennäköisyys on käsittämättömän pieni kuten olen aiemmin todistanut
siis 1/triljoona**5 miljardia. Näin pientä todennäkösiyyttä voidaan
pitää nollana eikä se toteudu kuin Jumalan toimesta olletikin, koska
se on suotuisa sanan todellisessa merkityksessä, ei siis
todennäköisyysteoreettisesti. m.o.t
Jos tehdään
vain yksi kerta jono heitetään rahaa miten voit odottaa, että se
antaisi yllämainitun tuloksen näin on laita tällä pallolla ja siltikin
todennäköisyys on valtava mainitsemaani todennäköisyyteen toisinsanoen
Jumalan olemassaolon todennäköisyys
on tuo triljoona**5 miljardia suurempi kuin sattuman, joten miksi et
pitäisi Jumalan oleamassaoloa todistettuna kun ihminen vaistomaisesti
pitää 1/100 'suotuisaa' todennäköisyyttä jo älykkään suunnittelijan
aiheuttajana...
. Teologiaan vihkiytynyt tähtitieteilijä pitää Raamattua tieteen
perusteoksena ei sen takia, että se olisi jonkinlainen sisällyksetön
vailla substanssia oleva iskulause, vaan koska se sisältää eniten
juuri sitä kovaa tieteellistä käytännössä todistettua faktatietoa,
jota jokainen maailmankaikkeuteen paneutava tarvitsee+kaikki muut
ihmiset, ymmärtääkseen syvemmin mitä tällä pallolla ja maailmassa
tapahtuu. Täällä on aiemmin mainittu maanjäristysten
ennustamismenetelmien teoreettiset perusteet, haloilmiöt ym
jotka eivät ole sitä varsinaista kovaa faktaa (vaikkakin hyödyllisiä
sinänsä)
Kovempaa faktaa olen täällä esittänyt mm sen, että evoluutioteoria ja
historialliskriittinen raamatuntutkimus saa rahoituksensa
järjestäytyneeltä rikollisuudelta...Kuvaa sitten näiden alojen
ihmisten opetuksen totuusarvoa olivat he sitten professoreita tai mitä
tahansa muuta...
tämä maailmankaikkeus on Olbersin paradoksin mukaan
äärellinen, asia käsitelty jo aiemminkin...
Itseasiassa ei koko maailmankaikkeutta
tarvitse ajatella vaikka yllä olen todistanut maailmankaikkeuden tai
kaikkeuksien äärellisyyden.
Olemme kaikki ainutlaatuisia ja se, että Aatami pystyi ratkaisevalla
hetkellä torjumaan sapelitiikerin oli ratkaiseva vaikutus kehitykseen.
Jokaisessa paikassa missä elämä syntyy Luomisella on todennäköisyys
mitättömän pieni eikä maailma ole kuitnekaan mitä todennäköisimmin
missään kohden 100% samanlainen, mikä täytyy aikaavaruudesssa ottaa
huomioon. Kommenttisi olivat asiallisia ja vahvistivat kuitenkin sen,
että evoteoria on todistettu matemaattiseti vääräksi !
Raamattu- ja erikoisesti genesistutkimus avaa uusia näköaloja ihmisen
esihistorian tutkimukselle.
Christian Thomsenin jako kivi-pronssi ja rautakausiin voidaan
harhaanjohtavana hylätä ja siirtyä ajoituksessa ja historiassa
laajempaan jakoon. Ihmiskunnan historia paratiisista karkotuksesta
nykyaikaan jaetaan kahteen aikajaksoon, eräkulttuurin (kalastus,
metsästys, keräily) 1 milj eKr-
20 000 eKr [1 Moos 1 : 25, 26, 2: 16-17, 25:27,27: 3], sekä
maanviljelys kulttuurin kauteen (1 Moos 3: 17-18, 4 : 12), joka on
sitten oheisesta ajasta nykyaikaan ulottuva aika. Näin saadaan
Genesistutkimuksen avulla luotettavampi ja parempi kuva esihistoriasta
kuin nykyinen. Eri tarveaineet, kuuluvat luontevasti näihin kausiin ja
kaudet sisältävät näin paljon laajemman kirjon tarveaineita kuin vain
metalleihin pohjautuvat aineet. Kulttuuri on jo Aatamin paratiisista
karkotuksesta lähtien ollut monipuolista sisältäen puu, luu ja
rakennuskulttuurit sekä myöhemmin savikulttuurin ym. Kalastuksessa on
käytetty lehmusta ym joka on mahdollistanut laajemman ja
terveellisemmän ravinnon saannin. Tämä jako tulisi kirjallisuudessa
ottaa tarkastelun pohjaksi, jotta historian tuntemuksessa voidaan
ottaa uusia askeleita eteenpäin eräkulttuurien jaotuksessa
maantieteellisesti ja ajallisesti eri kausiin.
Raamattututkimus paljastaa mielenkiintoisia asioita eliökunnan
historiasta sekä erityisesti Caneus-suvusta (koiraeläimet). 1 Moos 1-3
sekä lukuisista muista kohdista mm 2 Moos 22:31 ym.
Voidaan päätellä, että koiraeläimiä (ketut, sudet koirat, naalit ym.)
on Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen jälkeisinä ensimmäisinä
vuosina ollut huomattavasti enemmän kuin nykyisin, kun ihmisen
synnystä on kulunut (Raamatun mukaan) noin miljoona vuotta.
Nisäkkäiden lajirunsaus
On ollut valtavaa ja se vahvistaa historiallisen Raamatullisen
typologiajaottelun siten, että ihminen on ollut eräkulttuurin toimija
aluksi ennen maanviljelyskulttuuriin siirtymistä. Ihmisen vaikutus
lajirunsauteen on ollut valtava heti paratiisista karkotuksesta
lähtien mikä näkyy siitä, että Canus suvun tai lajin eliöistä ei oli
villejä muotoja juuri lainkaan vaan ne ovat säilyneet vain kesyinä
muotoina mikä vahvistaa sen, että Caneus-suvun lajisto on ihmisen
metsästyksen tuloksena pienentynyt huomattavasti, jonka jäänteinä ovat
sitten nykyiset koirarodut tai alalajit.
Suuri evolutionistien tekemä virhe teoriassaan on se, että
ajatellaan, että kaikki eliölajit näkyvät fossiileissa, vaikka niissä
näkyy vain minimaalisen pieni osa maailman lajeista, hyönteis- ja
pikkueläin lajeista tuskin mitään ja myös nisäkäs lajeista
suhteellisen vähän. Ainoastaan tieteellisen kreationismin tutkima
biologian haara on lajitiheyksien laskeminen eri aikoina. Suomessa
asustaa noin 30 000 maaeliölajia eli noin 1 laji kymmentä
neliökilometriä kohti. Nisäkäs lajeja on noin
60 eli yksi laji jokaista 5000 neliökilometriä kohti eli puolen uuden
maan läänin kokoisella alueella.
Lintujen lajitiheys on noin kaksinkertainen tähän verrattuna. Koko
maailmassa on arviolta 30 miljoonaa eliölajia - pääasiassa hyönteisiä
- mikä tekee lajitiheydeksi (maa-ala 140 milj km2) noin
1 eliölaji 4 km2 kohti. Tropiikissa luku voi olla 1 uusi laji / 1 km2.
Fossiili aineisto antaa tiedon, että eliölajeja on kuollut
sukupuuttoon vuosien varrella ja että lajitiheys on aiempina
vuosituhansina ollut maapallolla verrattomasti suurempi kuin nykyisin.
Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen jälkeisenä aikana on
tapahtunut valtava kato eliölajeissa ja lajitiheydet ovat
merkittävästi pienentyneet
Vaikka paikoin fossiileja onkin säilynyt paljon niin puutteita on
myös paljon. Arviolta 1 miljardis osa lajeista näkyy
fossiiliaineistossa - jos sitäkään. Vaikka viimeaikaisen
vedenpaisumuksen jälkeisen ajan Suomesta on löytynyt paljonkin ihmisen
tekemiä kiviesineitä ei ole löytynyt fossiileja käytännössä lainkaan
ihmisestä. Muutamia mammutin hampaita tosin, mutta viimeisen
vedenpaisumuksen jälkeisen ajan eläimistö loistaa käytännössä
poissaolollaan. Samanlainen tilanne on muuallakin maailmassa. Tästä
syystä fossiiliaineisto
Ei anna luotettavaa kuvaa eliöstöstä ja maailman historiasta vaan
luotettavaa tietoa on etsittävä maailman luomisesta säilyneistä
kirjoitetuista dokumenteista - Raamatusta.
 1. Raamattu on historiallinen kirja toisinsaneon se kertoo luonnon
ja ihmiskunnan historian perusasioita sekä muutamia yksityiskohtia
alkaen maailman alusta, Aatamin ja Eevan avioliittoon vihkimiseen,
siitä asutuksen ja kielten syntyyn kaupunkien syntyy ja lopulta
Jumalan tuloon ihmiseksi ja kaikkien näytille.

2. Raamattu kertoo Totuuden käsittestä sen faktuaalisessa,
lingvistisessä ja eettisessä muodossa

3. Raamttu antaa eettisen totuuden löytämis-suuntaviittoja ja näin
toimintaohjeita siitä, miten tulee elää ottaen huomioon toiset ihmiset
ja luonto

4. Raamatun tekteissä totuus määräytyy eettisen totuuden mukaan ei
siis faktuaalisten historiallisten tapahtumien mukaan. Eettinen totuus
korostuu UT:ssä ja siksi VT ja sen historia on ymmärrettävä UT:n
kautta. Esim HP ihmettelee sitä, että Israelilaiset kävivät sotia ja
tapahtui ikäviä ja eettisesti arveluttavia asioita. Tämä on
ymmärrettävä Jeesuksen sanoista käsin
"Te olette kuulleet sanotuksi silmä silmästä ja hammas hampaasta",
mutta minä sanon teille...,älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jeesus ei
tietenkään arvostellut poliisin ja puolustusvoimeien tärkeää tehtävää,
vaan tähän sisältyy se tosiasia, että tappaminen on aina epäonnistunut
tilanne ja silloin kun ihmishenkiä pelastetaan ollaan onnistuttu ja
tehdään oikein. VT:n historia täydentyy UT:ssa ja se on ymmärrettävä
UT:N periaatteista käsin, muuten syntyy sellaisia kummallisia
käsityksiä, joita HP esittää, että Jumala olisi käskenyt tekemään
ihmisten eettisesti arveluttavia tekoja. Riidoissa ja sodissa tapahtuu
ikäviä asioita, mutta Jumala tahtoo, että kaikki saataisiin sovittua
minimivahingoin ja onni palautettua kaikille.
Genesis avaa mielenkiintoisia näköalaoja ihmiskunnan
varhaishistoriaan. 1 Moos 6:1 kuvaa sitä, että ihmisten väkimäärä
lisääntyi Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen jälkeen. Esran
kirjassa arvioidaan Israelin väkiluvuksi noin 50 000 (Esra 2: 53) 4
Moos puhuu puolestaan 603 550 miestä
Israelin väkiluvuksi. Tämä kuvaa sitä, että ihmiskunnan historiassa on
ollut suuria fluktuaatioita väkiluvussa , mikä on johtunut siitä, että
on ammennettu ravinnon lähteet tyhjiin. Ihmiskunta on lähtenyt
liikkeelle 1:stä (Aatami) yli 1 milj vuotta sitten ja päätynyt 6 mrd
henkeen nykyhetkessä.
Tästä voidaan rakentaa differentiaaliyhtälö, mikä on eksponentiaalinen
viimeisen 4000 vuoden aikana ja muun ajan lineaarinen. Lineaarisuus ei
kuitenkaan ota huomioon niintä fluktuaatioita, joita on tapahtunut
Australiassa ja eri puolilla maailmaa eräkulttuurin eri vaiheissa (1
Moos 10: 9).
Suuri osa lajeista on metsästetty sukupuuttoon sinä aikana kun
väkiluku on ollut korkealla ja sukupuuton jälkeen tulleen romahduksen
aikana väkiluku on sitten laskenut ja vähitellen elpynyt uuteen
suuruuteen. Tämä näkyy selvästi Euroopan historiassa, josta suurriista
on tapettu sukupuuttoon.
Alkoholi. Toiselta nimeltä etanoli kuuluu psykoaktiivisiin
riippuvuutta aiheuttaviin aineisiin. Psykoaktiivinen tarkoittaa sitä,
että se vaikuttaa keskushermoston ja mieleen ja riippuvuus tarkoittaa,
että aineesta tulee helposti riippuvaiseksi siten, että täytyy saada
yhä useammin ja yhä suurempia määriä ainetta. Alkoholiriippuvuus
syntyy siten, että alkoholia otetaan riittävän usein ja kerta-annokset
ovat riittävän suuria. Tällä tavoin käytettynä alkoholiriippuvuus
kehittyy kaikille ihmisille. Riippuvuutta aiheuttavan kerta-annoksen
määrissä ja frekvensseissä on yksittäisiä vaihteluita.
Jokainen, joka nauttii alkoholipitoisia juomia ottaa riskin siihen,
että hänestä tulee riippuvainen aineesta. Jos ei nauti ainetta ei
riippuvuutta myöskään kehity ja se on varmin tapa ehkäistä
alkoholismin synty. Suomessa on noin puoli miljoonaa vaikeasti
alkoholiriippuvaista ihmistä ja alkoholin käytön kasvu on johtanut
siihen, että riippuvaisia ihmisiä on tullut yhä enemmän. Jos
alkoholiin on jo syntynyt riippuvuus ainoa keino alkoholismin
torjumiseksi on täydellinen pidättyminen alkoholista. Riippuvuus
syntyy helposti uudestaan, jos entinen alkoholisti ottaa ainetta.
Alkoholisti ei saa nauttimastaan aineesta käytännössä mitään
mielihyvää, vaan käyttö perustuu siihen, että käytön lopettaminen
aiheuttaa voimakkaita vierotusoireita. Alkoholiin käytetyt valtavat
rahasummat menevät täysin hukkaan.
Riippuvuuden ja taloudellisen ahdingon lisäksi alkoholi aiheuttaa
monia muita kielteistä terveysvaikutuksia. Alkoholi tuhoaa aivosoluja
ja syrjäyttää hapen aivoista sekä synnyttää maksavaurioita. Yleisin
alkoholin aiheuttama maksasairaus on maksakirroosi. Kaikki elimistölle
vieraat aineet joutuvat maksaan, joka näin joutuu ylirasituksen
kohteeksi. Alkoholi vaikuttaa myös kielteisesti sydämen toimintaa ja
vaikuttaa sydän verisuonten tukkeutumiseen. Alkoholi on myös suuri
riski liikenteessä. Suuri osa kaatumisista ja liikenne turmista johtuu
liikkumisesta alkoholin vaikutuksen alaisena. Terveys on kalleimpia
omaisuuksia mitä meillä on ja sen vaaliminen on tärkeä asia elämässä.
Pyrkikäämme välttämään terveysriskejä.
Genesis (1 Moos 1: 28 ja 1 Moos 9:1-2 ) avaa mielenkiintoisia
näköalaoja ihmisen varhaishistoriaan, eräkulttuurin (1 Moos 10:9) ja
eläinten etiologiaan. Ihmisen ja eläimen välillä on siis valta ja
pelkosuhde, mikä on paratiisista karkotuksen jälkeen selvästi
nähtävissä. Mutta näin ei ollut silloin kun ihminen karkotettiin
paratiisista ! Eläimet eivät pelänneet ihmisiä ja tämä antoi
metsästykselle aivan uuden ulottuvuuden. Kuten Genesiksestä voidaan
päätellä lajirunsaus oli tuolloin monin verroin suurempi ja
yllämainittu tekijä on varmasti yksi mikä selittää lajien katoamisen
historiasta. Samoin pedot suhtautuivat ihmiseen aivan toisin kuin
nykyisin, mikä tilanne on muuttunut. Samoin yllämainitut Genesiksen
kohdat kumoavat evouskovien kronologian ja vahvistavat Raamatun
esityksen ihmisen iästä. Pelon tulo näin yleiseksi vaatii pitemmän
ajan kuin mitä evouskovat väittävät.
Tällä kerralla tarkastelemme Raamatusta kohtaa 1 Moos 4 : 17. Se
paljastaa, että kaupunkeja tai kaupunkimaisia yhteisöjä on ollut jo
suhteellisen lähellä Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen aikaa
eli Raamatun mukaan noin 1 milj. vuotta sitten. Jae on tältä osin
varsin merkittävä. Asumuksia ei varmastikaan tehty kovin raskaasti
heti ja tästä syystä puusta oksista ym. rakennetut kaupungit eivät ole
säilyneet meidän päiviimme tuolta ajalta. Kenyonin kaivaukset
Jerikossa ovat vasta 10000 vuotta sitten tapahtuneesta
kaupunkiasutuksesta, joten Raamattututkimus siirtää kaupunkimaisen
asutuksen synnyn verrattomasti kauemmaksi taaksepäin. Samoin se
vahvistaa virheelliseksi sen, että ihmiset tuolloin olisivat asuneet
pääasiallisesti luolissa. Näin ei ollut asian laita vaan ihmiset
elivät kylä-kaupunkiyhteisöissä metsissä ja tasangoilla jne. Tässäkin
kohden evoluutioteoria johtaa harhaan, koska se ei ota huomioon ajan
oloon tapahtunutta valtavaa orgaanisen materiaalin mätänemistä ja
häviämistä.
Mielenkiintoista on tutkia Raamatusta kansojen historiaa. Israelin
lähistöllä elivät amalekilaiset etelässä, filistealaiset lounaassa,
edomilaiset kaakossa, mooabilaiset itäkaakossa, ammonialaiset idässä
ja vähän idempänä amorilaiset. Baasanin valtakunta koillisessa ja
aramilaiset sekä Sidon ja Tyyro pohjoisessa. Lisäksi Israelin sisällä
asuivat kanaanealaiset, jebusilaiset, hivviläiset, heettilaiset,
anakilaiset. Kauempana etelässä oli Egypti ja Idässä Assyyria ja
Babylon, Meedia ja Kalne. Siitä näkee, että suhteellisen pienellä
alueella (Turun ja Porin lääni) asui noin kymmenen kansaa eli noin
yksi kansa 2000 km2. Tästä saadaan tulokseksi, että Aatamin ja Eevan
paratiisista karkotuksen jälkeen (1moos 3) maapallolla on enimmillään
ollut noin 50 000 kansaa ja kieltä, jotka ovat sitten erilaisten
valloitusten myötä muuttuneet nykyiseen muotoon. Suurimmat
valloitukset ovat mongolien valloitukset itä-kaakkois ja
keski-Aasiassa sekä Amerikassa ja Indo-eurooppalaisten valloitukset
Amerikassa,, Australiassa ja Länsi Eur Aasiassa ja pohjois Afrikassa
sekä Bantujen valloitukset Saharan etelä puolisessa Afrikassa. Näiden
kolmen ryhmän sisällä on sitten tapahtunut jakoja ja valloituksia
paljonkin kuten arabien Lähi-Idän ja pohjois-Afrikan valloitukset,
Goottien ja Germaanien ja monien muiden kansojen valloitukset jne.
Tällä kerralla tarkastelemme Raamatusta kohtaa 1 Moos 4 : 17. Se
paljastaa, että kaupunkeja tai kaupunkimaisia yhteisöjä on ollut jo
suhteellisen lähellä Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen aikaa
eli Raamatun mukaan noin 1 milj. vuotta sitten. Jae on tältä osin
varsin merkittävä. Asumuksia ei varmastikaan tehty kovin raskaasti
heti ja tästä syystä puusta oksista ym. rakennetut kaupungit eivät ole
säilyneet meidän päiviimme tuolta ajalta. Kenyonin kaivaukset
Jerikossa ovat vasta 10000 vuotta sitten tapahtuneesta
kaupunkiasutuksesta, joten Raamattututkimus siirtää kaupunkimaisen
asutuksen synnyn verrattomasti kauemmaksi taaksepäin. Samoin se
vahvistaa virheelliseksi sen, että ihmiset tuolloin olisivat asuneet
pääasiallisesti luolissa. Näin ei ollut asian laita vaan ihmiset
elivät kylä-kaupunkiyhteisöissä metsissä ja tasangoilla jne. Tässäkin
kohden evoluutioteoria johtaa harhaan, koska se ei ota huomioon ajan
oloon tapahtunutta valtavaa orgaanisen materiaalin mätänemistä ja
häviämistä.
Tällä kertaa tarkastelussamme on 1 Moos 4 : 16-21. Siinä mainitaan,
että Juubal soitti kitaraa ja huilua. Tämä tapahtui siis kauan ennen
vedenpaisumusta. Mielenkiintoista tässä on se, että suhteellisen pian
Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksen jälkeen - ja mahdollisesti
jo paratiisin aikana – Ihmiskunta on harjoittanut sekä vokaali-
että instrumentaalimusiikkia. Se avaa uusia näköaloja musiikin
historialle, mikä on näin ollen erittäin vanhaa perua siis jo 1 milj.
vuoden takaa, ei enempää eikä vähempää. Raamattu on myös laulujen
kirja ja sisältää laulukirjankin - psalmit.
Tästä alusta ovat sitten kehittyneet modernit instrumentit, pianot,
viulut ym, sekä laulu ja kuoromusiikin pääsy nykytasolle
Koko eliökunnan historiassa tärkeimmän taitekohdan muodostaa Aatamin
ja Eevan paratiisista karkotus. Kuten olen aiemmin tässä
artikkelijaksossa todennut, Aatamin ja Eevan (Gen 2-3) karkotus on
merkittävästi vähentänyt lajistoa (1 Moos 1). Näin erityisesti on
tapahtunut nisäkkäiden ja matelijoiden kohdalla pohjoisella
pallonpuoliskolla, jonne karkotus tapahtui (mahdollisesti Huittisiin).
Afrikan eläimistö muistutti vielä 1960-luvulla aikaa ennen
karkotusta, kun taas pohjoisilla alueilla sarvikuonot ja norsut oli
tapettu sukupuuttoon. Sama koskee petoeläin lajistoa, karhuja ja
kissaeläimiä. Mielenkiintoinen on hevoseläinten ja kavioeläinten
lajien vähentyminen ihmisen toiminnan tuloksena. Erityisen selvästi
tämä näkyy Pohjois-Amerikassa. Fossiiliaineistossa tästäkin näkyy vain
rippeet, vaikkakin fossiiliaineisto sopivasti täydentääkin Genesiksen
esitystä. Mielenkiintoinen tutkimuskohde on, minkälainen oli
kokonaislajisto paratiisista karkotuksen aikana. Miten eri
nisäkäslahkojen edustajat joutuivat tuhon omaksi ja mitkä ekologiset
ja etologiset seikat sen aiheuttivat. On selvää, että tuolloin oli
olemassa runsaasti paikallisia lajeja, jotka ihmisen tullessa
joutuivat vaikeuksiin sekä määrällisesti, että koko lajia ajateltuna.

Pertti Koivisto
Fil.maist.

GENESISTUTKIMUS ETENEE 24

Pertti Koivisto - katso profiilia
Päivämäärä: To 22 heinä 2004 13:17
Sähköposti: pertt...@hotmail.com (Pertti Koivisto)
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Tällä kertaa tarkastelemme maanviljelyksen aloittamista ja siihen
liittyneitä tapahtumia. Tarkastelun kohteena olevat jakeet ovat 1 Moos
1:11, 25, 29 (hedelmäpuut, karjaeläimet).
Toisin sanoen , kun kasvit luotiin niillä oli hedelmä, siemen tai
marja, kota, litu, palko (herne),
pähkinä, lohkohedelmä, luumarja, terhot tms. Mielenkiintoinen on myös
jae 2:8, jossa viittaa viljelyyn sana ’istutti’.
Mielenkiintoinen on myös 2 Moos 2: 15, jossa todetaan, että
’viljely’ aloitettiin jo paratiisissa ts. sanoen
maanviljelyä on harjoitettu jo noin 1 milj. vuotta sitten, toisinkuin
nykyisin arvellaan. Se viittaa myös siihen, että koira on kesytetty
noihin aikoihin ja on siis hyvin vanhaa perua. Yleensä maanviljelyksi
katsotaan viljakasvien viljely, mutta viljely on paljon laajempi kuten
edellä sanoin sisältäen paitsi siemenien myös marjojen ym. hedelmien
tuotannon. Samoin juuret ja maavarren osat sipulit ym. ovat voineet
olla viljelyn kohteina. Salaatti ja kaali on kasveja, joissa käytetään
kasvin lehtiä ja näitä on mitä todennäköisimmin käytetty jo varhain
paratiisista karkotuksesta saakka. Mutta missä järjestyksessä viljely
paratiisista karkotuksen jälkeen aloitettiin ? Mitä liittyi
ensimmäiseen viljelyyn ja minkälaiset olivat olosuhteet tuolloin ?
Näihin kysymyksiin pyrimme Genesiksen avulla vastaamaan. Paratiisista
voimme päätellä, että Euroopassa vallitsi tuolloin mitä
todennäköisimmin trooppinen tai subtrooppinen ilmasto ja botanisesti
ja faunaltaan Huittinen oli aivan erilainen tuolloin kuin nykyisin.
Tällöin myös viljelyn aloittaminen oli kokonaan toisenlaista kuin
nykyisin voidaan ajatella, lajit ja hedelmät olivat erilaisia sekä
karjaeläinten koirien , että viljelykasvien osalta. Toisaalta
elollinen luonto oli monin verroin rikkaampi kuin nykyisin, jolloin
viljelyyn oli olemassa suuremmat mahdollisuudet.
Viljely aloitettiin todennäköisimmin marjoista ja hedelmistä 1
Moos 3 : 1-3 siis puuvartisista kasveista. Tässä on tärkeää, että
ihmiset paratiisista karkotuksen jälkeen ovat suureksi osaksi
omaksuneet paikallaan pysyvän asumismuodon, alkaneet rakentaa
asumuksia jne. Puiden jälkeen viljelykseen ovat tulleet
todennäköisesti juurekset nauriit, lantut tai sen tapaiset
juurikasvit. Vasta jalostus ja viljelytaitojen kehittyessä on
siirrytty tehokkaampaan jalostukseen viljoihin yms. Viljely on alusta
pitäen ollut taistelua erilaisia luonnon antamia vaikeuksia vastaan 1
Moos 3 : 18. ON rikkaruohoja tuhohyönteisiä liian vähäisiä tai
runsaita sateita ym.
Tällä kerralla tutkimme ihmisen historian merkkipaaluja.
Ensimmäinen merkkipaalu on vuonna 1000000 eKr paratiisista karkotus
1000000 eKr –0 erätalouden ja orastavan maanviljelytalouden
kehittyminen
0 Jeesuksen syntymä
1000 jKr Kristinuskon leviäminen koko Eurooppaan
ja uuden ajan alku
2000 jKr Kristinusko levinnyt koko maailmaan

Mitä nämä merkkipaalut merkitsevät ? Tarkastelun kohteeksi otamme 1
Moos 3 :7-24
Mitä paratiisissa tapahtui ennen karkotusta ? Ensiksikin ihminen tuli
tietoiseksi omasta identiteetistään ja hänelle tuli häpeän tunne 1
Moos 3 : 7 . Lisäksi tähän liittyy Jumalan auktoriteetin tunnustaminen
ja houkutuksille altistuminen 1 Moos 3 : 11. Lisäksi alkoi
maanviljelys aluksi alkeellisessa muodossa myöhemmin koneistettuna 1
Moos 3 : 17-19. Paratiisista karkotuksen ajankohta, mikä on yllä
mainittu on laskettu täällä aiemmin, joten siihen ei nyt puututa
tässä.

Toinen merkkipaalu liittyy kohtaan 1 Moos 3 : 15, eli maailman
lunastukseen pahan vallasta.
Jeesuksen syntymä merkitsi valtavaa murrosta maailmassa yhdistäessään
ja erottaessaan maailman kansoja. Uskonto siirtyi pakanuudesta
teologisen fiktion kautta juutalaisuuteen, teologiseen idealismiin ja
siitä kristinuskoon teologiseen realismiin. Muodostui yhtenäinen
Eurooppa kirjallisen sivistyksen pohjalle, mikä ei olisi ollut
mahdollista ilman kristinuskoa. Luku ja kirjoitustaito levisi myös
Suomeen noin vuonna 1000.
Perustettiin yliopistot jotka laskivat perustuksen kokeelliselle
luonnontutkimukselle ja edelleen levittivät tietoa laajemmalla.
Kristillisen lain tulo voimaan merkitsi eettisten arvojen läpimurtoa
orjuuden poistumista, naisen aseman kohentumista ja tieteellistä
edistystä lääketieteessä, liikenteessä ja rakennustekniikassa. Kirkko
kehityksen veturina vaikutti ratkaisevasti rakennustekniikan
kehitykseen. Lopputuloksena on se maailma jonka nyt näemme.
Orjuuden poisti kristinusko, joka myös loi teollistumisen
krijasivistyksellä ja sen saattaamisella kaikkien ulottuville.
Suomessa hallitusta voidaan pitää pakanallisena niin koulutus,
tutkimus ja tuotekehitys vastainen se on. Koko ajan ollaan opintotuen
kimpussa

Orjuuden poistamisessa on mainittava sellaiset nimet kuin Livingstone,
Maunu Eerikinpoika, Abraham Lincoln, joista Lincoln oli jo pitkälle
teolistuneella kaudella. Orjuuden poistaminen ei tapahtunut yhtäkkiä
kaikkialla, vaan vähittäin
2000 vuoden aikana.
Naisen asemassa on tapahtunut paljon myönteisiä asioita, kuten
Mauno Eerikin pojan naisrauhan säätäminen. Islam ja kristinuskolle
kielteiset valtiot ovat yhä nais kielteisiä.
Kristinusko on monin tavoin vaikuttanut myönteisesti yhteiskunnan.
Toisinkuin muut yhteiskunta, poliittiset ja uskonnot ym. aatteet,
kristinusko on syntynyt yhteiskunnan vähäosaisimpien ihmisten
toimesta. Siinä suhteessa se noudattaa amerikkalaista mytologiaa.
Kristinusko ja sen osa-alue tieteellinen kreationismi ovat
vaikuttaneet naisen aseman parantumiseen siten, että naisrauha on
tullut lakiin, perinnönjaossa naiset ovat tulleet tasa-arvoisiksi ja
naisten samapalkkaisuus samasta työtä on edennyt, nainen on tullut
tasa-arvoiseksi myös poliittisessa ja työelämässä muilla aloilla.
Maailman rauhaa ei voida rakentaa ilman tasa-arvoa myös naisen ja
miehen välillä. Tasa-arvossa kristinusko ottaa huomioon naisen
erityispiirteet ja eroavuuden miehestä siten, että naisia ei lähetetä
sotaan tai vastaaviin tilanteisiin kuten pappisvirkaan. Näissä
suhteissa pakanalliset aatteet kuten sosialismi ja islam poikkeavat
merkittävästi kristinuskosta.
Kristinusko on tuonut eettisen perusprinsiipin on katsottava
kokonaisuuden kannalta ja kärsimys on minimoitava oikeudenmukaisella
tavalla (Koivisto P). Se on johtanut vähitellen orjuuden poistamiseen
(Livingstone, Lincoln, Maunu Eerikin poika), joita pakanalliset
menneisyyden aatteet edelleen pyrkivät tuomaan esiin. Kristinusko on
vastustanut kansanmurhia, tapahtuivat ne sitten armenialaisille,
juutalaisille, mielenterveyskuntoutujille Suomessa, ruandalaisille tai
mille muulle ihmisryhmälle tahansa. Kristinusko on vaikuttanut
oikeuselämään tuomalla esiin realistisen oikeuskäytännön ja teologian.
Kristinusko on antanut toivoa miljoonille sairaille ja vähäosaisille
perustajansa esimerkin mukaan. Kristinusko on toiminut näiden ihmisten
puolustajina varakkaiden rikollisryhmien ja heidän aatteidensa
voimakkaista pyrkimyksistä huolimatta.
Kristinusko on tuonut musiikkiin ja kuva- ja kuvanveisto- ja
rakennustaiteeseen korkean tason, joita 1900-luvun töhrijät eivät voi
ylittää. Kristinusko on luonut maailman levinneimmän kirjan ja
levittänyt kirjallisuutta kaikille kansoille ja kielille. Kristinusko
on ainoana ollut kiinnostunut sivistyksestä ja sen jakamisesta koko
kansalle ja kaikille kansoille toisinkuin koulutus- ja
sivistysvastainen varastamiseen taipuvainen hallitus. Yliopistot ja
nimenomaan maailman hyvinvoinnin todelliset luojat kansanyliopistot
ovat maailmanlaajuisesti yksin kirkon luomuksia.
Kirkko on perustajansa esimerkkiä noudattaen aloittanut taistelun
terrorismia vastaan ja perustanut Pyhän Hengen huoneita vaikeuksissa
oleville ihmisille jo 1000 luvulta lähtien. Kristillinen diakonia
Erityisesti kotimainen toimeentulotuki, peruspäiväraha ja opintotuki
nousee suoraan kristinuskon perustajan elämänvaiheista. Eettisten
arvojen puolustaminen on ollut aina kristinuskon ydinalueita kun taas
kristinuskon vastustajat ovat toimineet epäeettisesti ja rikollisesti
usein varakkaina kuten Muhammed, Marx ym. Näin ollen kristinuskon
saldo sen kannattajien ja johtajien vajavaisuuksista huolimatta on
myönteinen. Ei ole tarvittu tappamisia ei kidutuksia ei ryöstöjä ei
kansanmurhia on vai autettu ja tuettu hädänalaisia ihmisiä
lähimmäisenrakkauden uhrityöllä.



Olen jo aimmin todennut, että sotaan ei mennä tappamaan vaan
estämään tappaminen. Esim 100 000 mielenterveyskuntoutujan tappamisen
( sairaalapaikkojen vähennys 35000:sta 6000:een 1983-2004)estämisessä
naispapit ovat kunnostautuneet täydellisellä hiljaisuudella.



Kuten yllä olen todennut pappisvirassa on kysymys eettisistä
kysymyksistä !

Genesis on ulkopolitiikan merkittävin oppikirja. Ulkopolitiikka
määrittää kansakuntien väliset suhteet sekä kansakuntien väliset
liittoutumat ja hierarkian. Ulkopolitiikassa muodostavat tärkeän osan
sotilaalliset ja taloudelliset voimatekijät.
Ulkopolitiikkaa liittoutumisineen voidaan pitää monimutkaisena
sakkipelinä, jossa siirrot korvautuvat erialisilla liittoutumisiin,
sotilaallisiin operaatioihin ja taloudellisiin tekijöihin perustuvina
liikkeinä. Tämän monimutkaisen sakkipelin asennosta riippuu
kansakunnan paikka ja kohtalo maailmassa. Genesis kuvaa tätä
mestarillisesti. Tässä sakkipelissä on erilaisia ja eripainoisia
toimijoita. Suurvaltojen toiminta määrää pitkälle ulkopolitiikan ja
sotilaspolitiikan suunnan ja pieni valtio toimii aina suurvaltojen
määräämässä kehyksessä 1 Moos 40-50.
Genesis lähtee ulkopolitiikan tarkastelusta sen historiallisesta
näkökulmasta. Miten ihmiskunta ja sen suhteet ovat kehittyneet Aatamin
ja Eevan paratiisista karkotuksen jälkeen ? Miten on tapahtunut
maapallon asuttaminen ja sen mukana fyysinen ja kielellinen ja
kulttuurinen differentioituminen ?
Miten ulkopoliittinen kuvio on kehittynyt Aatamin ja Eevan suhteissa
ja siitä eteenpäin ? 1 Moos 2-3. 1 Moos 4 kertoo ensimmäisen sodan
syttymisen (Kain ja Aabel). Sen keskeisenä motiivina näyttää olleen
kateus. 1 Moos 14 kertoo liittoutumisen merkityksestä
ulkopolitiikassa. Samoin sotataidon merkitys on suuri. Raamattu
opettaa kuitenkin, että ulko- ja sotilaallisen sakkipelin tulos on
etukäteen epävarma ja tulos onkin teologisten faktoreiden määräämä. 1
Moos 14 : 17-19.
Ulkopolitiikan tavoitteena modernissa mielessä on rauhan
turvaaminen. Rauhaan pääseminen riippuu monista tekijöistä kuten
maailman sivistys ja taloudellinen taso sekä poliittinen
suurvaltakulttuuri, siihen liittyy keskeisesti psykiatria ja sen
hoidon määrä ja laatu sekä vanhustenhuolto ja sen määrä, siihen
liittyy perustulo. Perustulon toteuttaminen ja siihen liittyvä
naisenaseman parantaminen on keskeinen rauhan aikaansaamisessa
Taivas mainitaan Gen 1 kymenkunta kertaa ja mikä merkitys tällä on
eliökunnan kannalta ?
Fil. tri. Uuras Saarnivaara toteaa, että ”taivaanavaruus”
1 Moos 1 : 7 tarkoittaa ilmakehää.
Miksi taivaanavaruus täytyy mainita näin monta kertaa ja miksi
ilmakehällä on näin tärkeä merkitys ? Yksi tärkeä asia on varmasti
taivaan väri. Tunnetusti pilvetön taivas maanpallolla on sininen kun
esim. kuun taivas on aina musta. Siitä voidaan päätellä, että taivaan
väri johtuu ilmakehästä ja typpimolekyyleistä ja valon sironnasta
näistä molekyyleistä.
Ihmisen kannalta taivaan värillä on varsin huomattava merkitys.
Sininen valo on energeettisempää, kuin muut värit ja siksi se tuntuu
kirkkaammalta saman intensiteettiseen muuhun väriin verrattuna. Jos
taivas olisi tummemman sininen se olisi liian kirkas ja siis
häikäisevä, mutta nyt se on juuri sopivan kirkas. Pilvinen taivas on
harmaa, jolloin kirkkaus on pienempi ja fotonit vähemmän
energeettisempiä siksi pilvinen sää vaikuttaa mieleen alakuloisesti,
mihin Aleksis Kivikin tuotannossaan viittaa. Väreillä on siis voimakas
psykologinen merkitys. Sininen väri (vaalean sininen) lievittää
alakuloa ja tuntuu siksi miellyttävältä. Sininen ja keltainen
yhdistettynä siis vihreä vaikuttaa sinisen komponentin takia samoin.
Näin havaitaan, että fotonien energia määrää tärkeältä osalta värien
 Kumpi on tieteellinen katsantokanta

1. Teoria, joka on tosi (tieteellinen kreationismi)
2. Virheellinen teoria (evoluutioteoria)

Ps. kreationismi on matemaattisesti todistettu oikeaksi ja
evoluutioteoria vääräksi
Eliölajisto jaetaan kaikkiaan neljään pääjaksoon , kasveihin 1 Moos 1
:11-12, sieniin (fungi)1 Moos 1:11-12, eläimiin 1 Moos 1 : 19-21, 24,
ihmisiin (Adamicae) 1 Moos 1 : 26-29, 2 Moos 2 : 7 ja mikrobeihin 1
Moos 1 : 24. Genesis valottaa tätä jakoa mielenkiintoisella tavalla
mainitsemalla vedessä vilisevien eläinten kohdalla sanan
”kaikenlaiset ”, samoin siivellisten eläinten kohdalla
”kaikenlaiset siivekkäät linnut” . Tästä voidaan päätellä,
että huomattava osa lajistosta on siivekkäitä, itse asiassa
nykykäsityksen mukaan suurin osa. Mutta minkälainen tilanne on
pääjaksojen kohdalla ollut alussa ? Olemme tottuneet viiteen
pääjaksoon, mutta eliöstö siis Genesiksen mukaan on ollut paljon
monipuolisempi alussa kuin se on nykyjään. Minkälaisia eri pääjaksoja
on ollut tai luotu ja mikä on ollut niiden määrä ennen sukupuuttoon
kuolemista ? Nämä ovat kiintoisia kysymyksiä, jotka Genesis nostaa
esille.

Tässä kirjoitusjaksossa tarkastelemme kulttuurin kehitystä
paratiisista karkotuksen jälkeen. Paratiisista karkotuksen jälkeen
alkoi eräkulttuurinkausi ja alkeellinen maanviljelys oli jo mukana
tuolloin kuten aiemmin on esitetty. Mutta minkälainen oli
uskonnollinen, kielellinen ja siihen liittyvä korkeakulttuuri
paratiisista karkotuksen jälkeen ?
Ensimmäinen vaihe oli mytologinen. Aatami ja Eeva ja hänen
jälkeisensä nimittävät tuntemiaan eläimiä (1 Moos 3), mutta
varsinaisesta sivistyksestä ei voi puhua. Voidaan siis puhua
mytologisesta kaudesta tai zoologis-evolutionistisesta kaudesta, mikä
näkyy yhä kaikkialla maailmassa muinaiskulttuureissa.
Evoluutioteoriaan pohjautuva myyttinen vaihe ei kaikkialla ole
vieläkään päättynyt vaikka vähittäin ollaan siirtymässä kristilliseen
tieteelliseen kreationismin aikakauteen. Tieteellisessä
kreationismissa (kristinusko) pohjaudutaan uskomusten (evoluutio)
sijasta matemaattisesti todennettuihin faktoihin. Enää ei ajatella
eläinten emuita yms., vaan ymmärretään, että Jumala (Jeesus ) on
luonut maailman ja hallitsee sitä. Tieteellisen kreationismin kausi on
nyt vaiheessa, jolloin maailma jakautuu kolmeen suureen
kulttuurivyöhykkeeseen. Ensin on kristillinen maailma, johon kuuluu
Eurooppa, Amerikka, Saharan eteläpuolinen Afrikka, Australia ym. eli
noin 80% maa-alasta ja 30% väestöstä Sitten on Intialainen maailma,
johon kuuluu budhalais-hindulaisen uskonnon vaikutuspiiri, johon
kuuluu Intia, Kiina, Japani ja Kaakkois-Aasia. Eli noin 10% maa-alasta
ja 50% väestöstä. Kolmas kulttuuripiiri on islamilainen, johon kuuluu
noin 10% maa-alasta ja 20% väestöstä. Tämä karkea jako kuvaa
alueellisten enemmistöjen kulttuuripiiriä ja vaikutusta. Maailmassa on
lisäksi noin 200 000 kielellistä, etnistä, uskonnollista, poliittista
, filosofista ja ideologista ryhmää, jotka toimivat Uskonnollisten
suurvaltojen katveessa. Tämä historian kulku on tapahtunut vain noin
2500 vuoden aikana, jolloin fragmentaarisesta kulttuuripiiristä
tieteellinen kreationismi on vallannut yhä suuremman osan. Tämä
kehitys ei ole perustunut aseisiin ja pakkovaltaan kuten islamin,
kommunismin ja fasismin ym. katoavien aatesuuntien leviäminen vaan
välttämättömyyteen tunnustaa tosiasiat (tieteellinen kreationismi).

GENESISTUTKIMUS ETENEE 32

Pertti Koivisto - katso profiilia
Päivämäärä: Su 10 loka 2004 14:07
Sähköposti: pertt...@hotmail.com (Pertti Koivisto)
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Tällä kerralla tarkastelemme paratiisista karkotuksen jälkeistä aikaa
ja uhrikäytännön syntyä ja olemusta. Jakeina on 1 Moos 4 : 3-10.
Tästä nähdään, että uhrikäytäntö on hyvin vanhaa perua ja peräisin jo
paratiisista karkotuksen jälkeisiltä ajoilta. Uhrit voidaan jakaa
karkeasti kahteen ryhmään : Polttouhriin, joka annettiin suloisesti
tuoksuvana uhrina kokonaan Jumalalle. Toinen uhri oli synti- ja
vikauhrit sekä erilaisiin riitteihin ja juhla-aikoihin liittyvät
uhrit. Jälkimmäiset erottuivat edellisistä erityisesti siinä, että
uhraavat söivät uhratut ruoka-aineet ja näin uhria ei annettu kokonaan
Jumalalle. Kristinuskoon uhrikäytäntö tuli ehtoolliseen ja Jeesuksen
merkitykseen koko maailman syntien sovittajana. Uhrien merkitys oli
tässä myös alun perin, niillä toivottiin Jumalan siunausta elämälle ja
syntien ja rikosten ja puutteiden sovitusta. Uhrikäytäntö on maailman
laajuinen ja uhraaminen on ollut laajaa kaikilla mantereilla, mikä
myös osoittaa sen olevan hyvin kaukaista ja vanhaa perua. Paratiisista
karkotuksen todennäköisiltä paikoilta Keski-Satakunnasta on löydetty
myös uhri-kiviä eli kiviä joihin on kaiverrettu uhraamista varten
kuoppia.
Ihmisyyteen kuuluu oleellisesti, että on tietoisuus synnin
rangaistuksesta, armosta ja sovituksesta ja tarpeesta saada sovinto
Jumalan kanssa. Paratiisista karkotuksen jälkeisestä ajasta tiedetään,
että Herra siunasi Abelin uhrin, minkä johdosta hänestä tuli
ensimmäinen marttyyri. Marttyyrien veri on virrannut
maailmanhistoriassa siitä lähtien viimeksi Suomessa, jossa julman ja
paatuneen hallinnon toimesta sairaalapaikkoja on vähennetty, mikä on
johtanut 100 000 mielenterveyskuntoutujan teloittamiseen.


Käsittääkseni kuuluu. Miten ihmiskunnan kultturellinen ja
uskonnollinen kehitys on mennyt paratiisista karkotuksesta lähtien ja
mitkä ovat kehitystä ylläpitävät voimat ja suuntaukset ? Uhrikäytäntö
on ollut ainakin (lähes) paratiisista karkotuksesta käytössä ja
laajasti dokumentoitu kaikilta mantereilta. Mikä on näiden tekijöiden
yhteinen nimittäjä ? Ihmisuhreja on käytetty LÄhi-Idässä ja muissa
julmissa kulttuureissa. Miten voisimme saada hallinnon
inhimillisemmäksi ja käännettyä kehitystä tästä mielettömän julmasta
suunnasta, johon Kekkosen jälkeen on päädytty Suomessa.

Tieteellä tarkoitetaan OIKEAA tietoa. Siksi esimerkiksi se, että
maapallo kiertää aurinkoa on tiedettä jne. Evoluutioteoria ei ole
tiedettä, koska se on todistettu matemaattisesti vääräksi, ja on siis
väärää tietoa. Tieteellinen kreationismi on tiedettä, koska se on
todistettu oikeaksi.Näin yksinkertaista se on. Tiedettä on ollut jo
Aatamin ja Eevan paratiisista karkotuksesta lähtien, kun Aatami antoi
nimet eläimille 1 Moos 2-3. Erätaloudessakin oli "oikeaa tietoa
"-tiedettä. Tiedon todellinen kasvu tapahtui kuitenkin vasta
kristillisen kirkon vaikutuksesta, minkä johdosta kirkko on modernin
tieteen tärkein lähde. Kristityt olivat kiinnostuneet tiedosta
toisinkuin evoluutioteoriaan uskovat kuninkaat ym. Samoin on tänä
päivänä.
Tällä kerralla tarkastelumme kohteena ovat jakeet 1 Moos 2-10. Siitä
voidaan päätellä, että valtiot ovat olleet hyvin kehittyneitä jo
Aatamin ja Eevan ajoista lähtien. Mielenkiintoinen on myös 1 Moos
10:8, jossa viitataan valtias-sanaan. Toisinkuin evoluutiokirjojen
kuvitus ja tekstit väittävät Aatamilla ja Eevalla ja heidän
jälkeläisillään oli taidokkaasti tehdyt puvut eivätkä he olleet
mitenkään alkukantaisia vaan normaaleja ihmisiä kuten nykyisinkin.
Myös valtio ja valtioelinten kehittyminen alkoi välittömästi
paratiisista karkotuksen jälkeen. Tietoa kerättiin
järjestelmällisesti,
ja valtio toimi hierarkisesti laajentuen lopulta yli koko maapallon.
Valtioelinten, puolustuksen ja taloudellisten rakenteiden synty
voidaan jäljittää suoraan paratiisista karkotukseen
Aiemmin on käsitelty syövän syntymekanismia, mutta tällä kerralla
tarkastelen pahanlaatuisten ja hyvän laatuisten syöpäkasvainten eroa.
Kuten tunnettua syövässä solut alkavat jakaantua, vaikka näin ei
normaalin fysiologian perusteella pitäisi tapahtua. Ero
hyvänlaatuisten ja pahanlaatuisten kasvainten välillä on siis solun
jakautumisprosessissa. Pahanlaatuisten syöpäsolujen jakautuminen
tapahtuu samaan tapaan kuin suvuton jakaantuminen eräillä
alkeellisilla kasveilla ym. Toisinsanoen jakaantumisessa kuroutuu
erilaisia soluja, jotka pysytyvät edelleen jakaantumaan ja
kuroutumalla pois kulkeutumaan elimistössä alkueläinten tavoin. Näiden
kahden eri syöpäsolujen jakaantumista
määräävät erilaiset aineet, jotka kiihdyttävät tai aloittavat
jakautumisen.
Nämä aineet tuntemalla voitaisiin syöpään kehittää inhibiittoreita,
joilla jakautuminen voitaisiin pysäyttää ja sairaus parantaa.
LÄhde : 1 Tim 2 : 17
 Modernissa oikeudessa syyllisyyttä tarkastellaan laajemmasta
oikeuskäsityksestä kuin nykyisin. OIkeutta jaetaan alkuperäisestä
syystä käsin.
Kaikki jotka puhuvat avohoidon puolesta eivät tunne lääketiedettä
käytännössä ollenkaan. Sairaalahoito tulisi olla viimesijainen
hoitomuoto johon kaikilla on ilmainen pääsy (Näin oli lääket.tri.
Kekkosen aikaan). "Avohoito" ja sairaanhoito ovat kaksi eri asiaa,
koska "avohoito" on sairaanhoitoon verrattuna moninkertaista
hinnaltaan ja lisäksi muutenkin "avohoito" on potilaiden
ulottumattomissa eivätkä potilaat hyödy siitä. "Avohoito" ei näistä
syistä voi koskaan mitenkään korvata laitoshoitoa. Avohoidon
lisäämisestä laitoshoidon kustannuksella puhuvat vain ne, jotka eivät
ole mitenkään paneutuneet lääketieteen perusteisiin.Psykiatriassa
tarve on tällä hetkellä Suomessa noin 50 000 psykiatrista ilmaista
korkeatasoistam sairaalapaikkaa.
Ulkoministereitä ja lukemattomia muita ihmisiä puukottavat hallitukset
ja presidentit tulisi toimittaa mitä pikemmin sinne. Tässä viittaan
siihen, että kun nykyisin ihmiset ovat kodittomina kaduilla pakkasessa
sairaalapaikan sijasta kuoleman vaara on kasvanut tavallisillakin
tallaajilla, tosiasia josta hallitus on määrännyt tialstokseskuksen
vaikenemaan. Tarja Haloselle ym varastaminen ja tappaminen on se
keskeinen toimintatapa ja elämäntapa, joten
on vaikea odottaa että nyt aloitettaisiin kipeästi kaivattu 50 000
psykiatrisen sairaalapaikan rakentaminen parannettaisiiin kouluja ja
muita sairaaloita, erityisesti syöpäpotilaita koskien. samoin
perustulo toteutettaisiin ja pienimipiä tuloja nostettaisiin. Työtä
tarjottaisiin kaikille jne.
Kannattaako uskoa matemaattisesti todistettuihin faktoihin, vai
jääräpäisesti pitää kiinni teoriasta (evoluutio), joka on
matemaattisesti osoitettu vääräksi ?

Tällä kerralla tarkastelemme 1 Moos 6-8, 1 Moos 18,19. Tässä
tarkastelen valinnan käsitettä. Luotettavissa lähdedokumenteissa
tarkastellaan valintaa varsin usein.
Tässä tarkastelen valintaa sellaisena kuin se esiintyy luonnossa,
jokaisen havaittavana, erotukseksi evoluutioteorian matemaattisesti
virheelliseksi osoitetusta käsityksestä. Evoluutioteorian mukaan
vallitsee vahvemman oikeus, eli vahvemmat ovat valittuja, vahvat
perivät maan jne. Tämä liittyy evolutionistien psykologiaan.
Kreikkalaisen filosofian hybriksessä olevat henkilöt eivät kykene
eivätkä halua tunnustaa tosiasioita sellaisena kuin ne ovat
tapahtuneet luotettavissa huolellisesti dokumentoiduissa lähteissä.
Tarkastellaan tässä valintaa 1 Moos 19 pohjalla. "Valitushuuto
Sodoman ja Gomorran tähden on suuri ja heidän syntinsä ovat ylen
raskaat...Minä otan selvän."... "Entä , jos siellä on 10..." Jeesus
kuitenkin totesi, että hänen kotikaupunkinsa oli pahempi kuin Sodoma,
koska ei ottanut vastaan Jumalan Sanan- saattajaa. Jumala valitsi
Lootin, kaksi tytärtä, ja Lootin vaimon, 4 henkeä pelastettiin, 10
olisi riittänyt koko kaupungin pelastamiseen. Jumala valitsi heikomman
oikeuden vahvemman oikeuden sijasta.
Moderni tiede sellaisena kuin se on täällä esitetty perustuu
teräksenlujiin matemattisiin kalkyyleihin-Jumalan olemassalo on
matemaattisesti todistettu.
Jumalan olemassaolo on näin kaiken tieteen perusta, koska se on
matemaattisesti todistettu. Mutta mitä siis seuraa siitä, että
evoluutioteoria on kumottu vastaansanomattomalla logiikalla ja
tieteellinen kreationismi todistettu oikeaksi. Sitä on tänä ja
viimeisenä kahtena sunnuntaina julistettu kirkossa :
Kuninkaasi tulee nöyränä...Kuninkaasi tulee kunniassa... Ovatko tämän
palstan lukijat valmiit Matt 24-25 tapahtumiin,
Tein aikanaan tutkimuksen abortin kokeneiden äitien aborttikannoista
ja 100%
oli sitä mieltä, että abortti on murha. Sen sijaan rahoittajien eli
isien ja näiden taustalla olevien työmarkkinapiirien ja poliitikkojen
keskuudessa asiaa ei tarkastella realistisesti vaan on säädetty
aborttilaki.
 Yleensä asioita tarkatellaan harvinaisten poikkeustilantein kannalta
unohtaen suuret linjat ja tosiasiat. Tosiasiassa aborttia odottavat
äidit ovat nuoria ja taloudellisesti ja sosiaalisesti riippuvaisia
poliitikoista, jotka heidät aborttiin pakottavat välillisesti tai
välittömästi, vain hyvin harvat äidit tosiasiassa haluavat abortin
vaan yhteisö (poliitikot) painostavat heidät siihen
toistetaan rehellisesti missä tahansa tulos on
sama eli 100% aborttiäideistä pitää aborttia murhana (rehellisiä
vapautetaan syytteestä) toisinkuin poliitikot, jotka kiemurtelevat ja
keksivät tosiasioiden vastaisia mielipiteitä. Itseasiassa olen
puolueeton tarkkailija tässä kysymyksessä ja esitän vain tieteelliset
tutkimustulokset ja ne johtopäätökset, mitä tutkimustuloksista voidaan
vetää.
Siksi jos julkaistaan tutkimustulos, joka sisältää uutta tietoa se on
tieteellinen tutkimustyö riippumatta siitä missä se on julkaistu tai
vaikka (kuten lääketietellisissä julakisuissa kuuluu tehdä)
tutkimusmenetelmiä
otoksia, ym ei mainita. Tämä johtuu siitä, että kaikkea voidaan
vääristellä
halutun tuloksen aikaansaamiseksi. Esim evoluutioryhmässä on valtava
joukko ihmisiä julkaissut muiden ja omia tuloksia, samoin muissa ns
"tiedelehdissä".
. Nyt on kuitenkin niin, että on julkaistu todistus, jossa
evoluutioteoria todistetaan matemaattisesti vääräksi eli kaikki
Naturessa ja muissa "tiedelehdissä" julkaistut evoluutioteoriaa
tukevat julkaisut on todistettu valheeksi. Tämä siitä huolimatta että
niissä on mainittu viitteet vaatimiisi asioihin.
Todellisuudessa tutkimustulosten oikeellisuus todistetaan
toistettavuudella
eli jokainen voi toistaa matemaattisen päättelyketjun tai tutkia
aborttiäitien kannan ja saada saman tuloksen. On selvää, että kuka
tahansa voi toistaa antamani tutkimustuloksen. Tulokseksi ei lasketa
että Tarja Halonen tai Paavo Lipponen laittaa talouspistoolin nuorten
naisten ohimolle ja vaatii tuloksen...
Siitä voidaan luotettavalla tutkimuksella saada eri tulos
Kummajaisia ovat lähinnä ne professorit, jotka uskovat
matemaattisesti virheellisiksi todistettuihin teorioihin kuten
evoluutioteoriaan. Tiede on pohjimmiltaan kirkon luomus ja kaikissa
uskonnoissakin, ajateltiin sitten amerikan tai kaukoidän uskontoja,
uskonto on tieteen liikkeelle paneva voima. Suurimman liikkeen on
ylivoimiasesti saanut aikaan kristinusko. Keskiajan tieteellinen
vallankumous oli kokonaan kristittyjen pappien ym aikaansaama Galilei,
Newton Kepler ym, evolutionisteilla roolina on ollut häiritä
tiedemisesten työtä eikä heiltä le tullut mitään merkittäviä
tieteellisiä avauksia.

Olette oppinut futurologiasta jotakin, mutta vasta sen jälkeen kun
tieteelliset kreationistit ovat aloittaneet futurologisen koulutuksen.
Lisäksi voitaisiin ennustaa, että Suomessa tulee tulevaisuudessa
satoja tulipaloja, koska ajastimia ei ole helloissa
ja uuneissa. Samoin voin ennustaa, että sadat syöpäpotilaat
kuolevat, koska inhibiittoreita ei ole otettu käyttöön. Samoin sadat
mielenterveyskuntoutujat kuolevat, koska sairaalapaikkoja on
vähennetty... Vieläkö evolutionistit väittävät ettei kreationismi
ennusta mitään....!!!???
Tässä ennustamisessa on tärkeää tuo Kreationismi (Raamatun
tutkimus) Miksi ? Ensinnäkin kristinuskon perus-symboli on kärsivä
ihminen. Eli siis kärsimys on tieteellisen kreationismin perusjuonne.
Miten voimme lievittää kärsimystä ? Tämä on se peruskysymys,
mikä on tieteellisen vallankumouksen takana. Mistä kysymys on
peräisin. V: Raamattu. Ts. ne jotka haluavat lievittää kärsimystä,
ne toimivat
tekvät arvokkaita keksintöjä, ja tekevät työtä ja sijoittavat
rahaa
kärsimyksen lievittämiseen. Toisin on epikurolaisten poliitikkojen ja
evolutionistien laita, jotka toimivat kehityksen jarruna, kannattavat
aborttia, syöpäsairaaloiden ja psykiatristen sairaaloiden ja
vanhustenhuollon palvelujen vähentämistä jne. He haluavat sijoittaa
huveihin, heitä ei tulipalojen (ajastimet) ja tulvien ehkäisy
mietitytä....
Näiden jakeiden sanomana on, että ihmiskunnan ja luonnon elämässä
heikompi voittaa vahvemman-eli juuri päinvastoin kuin evoluutioteoria
opettaa ! Aiemmin olemme käsitelleet "heikomman oikeutta", nyt
käsittelemme sitä tarkemmin. Tämä asia kulkee juonteena läpi
Genesiksen ja koko Raamatun. Ts. heikomman oikeus on ollut
paratiisista karkotuksesta lähtien ja jo ennen sitä (pikkueläimet)
vallitsevana luonnossa. Aatami ja Eeva olivat monella tavalla
heikkoja, mutta kykenivät voittamaan heitä monta kertaa vahvemmat
kissa- ja muut petoeläimet.
Sodoman ja Gomorran asukkaat olivat monta kertaa Lootia vahvempia
mutta eivät pelastuneet. Samoin Nooaa pilkkaavat aikalaiset. Jaakob
oli heikompi Esauta ja Joosefin mahdollisuudet selvitä orjana
Egyptissä olivat olemattomat, mutta he selvisivät, koska he eivät
uskoneet evoluutioteoriaan vaan matemaattisesti todistettuihin
faktoihin...
Oletko lukenut, mitä evoluutioteorian suurin auktoritetti Darwin
kirjoittaa olemassaolon taistelusta, luonnollisesta valinnasta ja
oletko valmis poistamaan nämä höpöt biologian kirjoista
perusasteelta
korkealle asteelle saakka...ja tuomaan sinne tieteellisen kreationismin
matemaattisesti todistetut faktat. Miksi edelleenkin Darwinia niin
korostetaan biologian opetuksessa, kun hänen koko teoriansa on
osoitettu virheelliseksi ? Eikö hänet olisi jo modernissa
kirjallisuudessa aika unohtaa ja poistaa nimi uusimmista oppikirjoista
ja tuoda sinne tieteellisen kreationismin kehittelijät
Hitler, Stalin, kommunistit ja eurooppalaiset kapitalistit ovat
uskoneet tähän ja hävinneet. "Sopivin" tai vahvin ei voita tai edes
saa jälkeläisiä, vaan kaikki tapahtuu kuten säikeen ensimmäisessä
artikkelissa sanotaan. Ehdotankin, että Darwin poistetaan Biologian
opetuksesta ja oppikirjoista ja muusta biologisesta kirjallisuudesta ja
tilalle otetaan Leisola ja hänen opetuksensa.
Jos kaivat alkuperäisen artikkelin niin KREATIONISTISESSA mielessä
todennäköisyys jo alussa ennenkuin maata luotiin (1 Moos 1:1)
oli 1, silloin todennäköisyys että syntyy maapallo oli 0
evolutionistisessa mielessä, nyt kuitenkin mahdoton tapaus
(evolutionistisessa) mielessä on toteutunut eli todennäköisyys
sille, että olemme olemassa=1. Todennäkösiyyslaskussa on kyse
aika-avaruuden mallintamisesta ja jokaisessa yksittäisessä
probleemassa on käytettävä SEN probleeman mukaisia merkintöjä ja
matemaattista formulaa ja ratkaisutapaa. Tämä tekee
todennäköisyyslaskusta vaikahkon, koska jokainen probleema on
mallinnettava erikseen eikä ole sellaista yleipätevää algoritmia,
jota voitaiiin soveltaa joka tapaukseen, kuten toisilla matematiikan
aloilla. Tästä syystä suosittelen sinulle lisäkurssitusta ja
probleemien lisäharjoittelua.
Se, että lotossa saadaan täysosumia perustuu siihen, että
rivejä täytetään miljoonia, jos rivejä täytettäisiin vain yksi
vuodessa olisi todennäköistä että voitto saataisiin vasta 10
miljoonan vuoden kuluttua ja todellakin olisi kreationistinen ihme, jos
syntyisi voitto, vaikka todellisessa astronomisessa elämässä
todennäköisyydet ovat tätä paljon pienempiä
käsittämättömästi.
Onko siis maailmankaikkeus tai kaikkeudet äärellinen kokonaisuus ?
Jos on niin antrooppinen periaate on pyyhkäisty pois. Jos uskomme
(asia on todellakin vain uskon asia) Hubblen hypoteesiin niin maailma
on sittenkin vain äärellinen. Tosin maailmankaikkeuden laajenemisesta
todistaa käytännössä vain kaukaisten galaksien punasiirtymä, josta
tämä hypoteesi on kehitetty, eli siitä ei ole sen syvällisempää
perustetta
Darwin : ei löydy maailman intelligenssiä, joka olisi tehnyt
maailman => sattumalta syntymisen todennköisyys=0

Genesis : Älyllinen intelligenssi löytyy => todennäköisyys=1

Tässä se virhe on, luonnossa ei silmä eikä korva kehity
luonnollisella valinnalla, eikä "sopivin" tai vahvin voita
tai jää henkiin, vaan kaikki taphatuu kuten säikeen ensimmäisessä
artikkelissa sanotaan. Tähän "vahvemman oikeuden" oppiin ovat
nojanneet Hitler, kommunistit ym ja kaikki ovat hävinneet kartalta
Nyt olisi biologian kirjojen ja oppikirjojen tajuttava tämä ja
poistettava Darwinin nimet uusimmista kirjoistaan
Mutta näin Darwin sanoi ja näin Marx ja hänen seuraajansa Hitler
ym tämän tulkitsivat ja samoin tulkitsee Suomen hallitus ja
presidentti kun tuhansia ihmisiä tapetaan tänäkin vuonna
mielettömässä hallituksen teurastusoperaatiossa. (psyykkisten ja
fyysisten sairaalapaikkojen vähentäminen, vanhustenhuollon
vanhainkoti- ja vuodeosaostopaikkojen vähentäminen ja syöpä ym
vaikeasti sairaiden pääteosaostojen vähentäminen. Perustulosta
vaikeneminen...
Mutta historialla on suunta, joka kulkee niiden aivoitusten mukaan,
jotka ohjaaja on sille antanut ajateltiin sitten koko kosmosta (tai
kaikkia kosmoksia), eliökuntaa tai ihmiskunnan kulttuuri tai fyysistä
historiaa.
Olen puhunut aiemmin Ohjatusta kehityksestä, vaikka pitäisi puhua
ehkä paremmin ohjatusta historiasta. Tässä näkyy myös
kreationistin ja evolutionistin selvä ero, kreatoinistilta saa
asialliseen kysymykseen asiallisen vastauksen toisin kuin
evolutionistilta.
Profitable on itse asiassa komparatiivi (better), kun puhutaan
taistelussa paremmasta voidaan se yhtä hyvin kääntää vahvimmaksi,
joten näin sen kaikki poliitikot ym ovat tulkinneet.

Tässä säikeessä kaikki tuntuvat unohtaneet, että jää on veden
yksi olomuoto ja ainakin kilometrin paksuisesta vesi (jää) vaipasta
on valtavasti todisteita suomen maa-ja kallioperässä-siis
vedenpaisumus on tieteellistä faktaa
Tässä evolutionistit paljastavat täydellisen
tietämättömyytensä siinä, missä modernissa lääketieteessä
mennään eteenpäin. (Samanlainen on heidän biologisten teorioidensa
taso). Haukkumasanojen käyttö erilaisista vaikeammassa olevista
ryhmistä
on ns. rahvaan keskuudessa yleistä, joskin sielläkin vähenemässä.
(Rahvaaseen lasketaan myös haukkumasanoja käyttävät psykiatrian
professorit, ministerit ja presidentit). Modernissa lääketieteessä
on matemaattisesti todistettu, että mielenterveyden ongelmat johtuvat
7 pääsyystä jotka jakaantuvat satoihin alasyihin. Tässä
Freudin ja Achten ja Alasen ym persoonallisuuspsykologinen lähtökohta
on osoitettu täysin vääräksi ja harhaanjohtavaksi. Virheelliseen
teoriaan uskominen on johtanut 100 000 kuntoutujan joukkomurhaan
(sairaalapaikkojen vähentäminen 35 000:sta 6000een), josta on paljon
aineistoa lehdistössä. Lääketieteen tri. Urho Kekkosen Santeri
Alkion lääketieteelliseen metodiin perustuva hoitomalli oli
huomattavasti tehokkaampi ja taloudellisempi.
Jos halutaan ilmaista, että joku on väärässä tai erehtynyt ei
siinä
ole tarpeen käyttää haukkumasanoja sanoivathan roomalaisetkin, että
"Errarum humanum est". Sen sijaan evolutionistiseen lääketieteeseen
uskominen ja päätöksenteko on kammottavaa sivustaseurattavaa
Lääket.tiet. tohtori Kekkonen sekä Santeri Alkio
myötävaikuttivat kymmenien tuhansien sairaalapaikkojen rakentamiseen
ja satojen tuhansien vaikeuksissa olevien ihmisten auttamiseen.
Koivisto, Ahtisaari ja Halonen sekä heidän hallituksensa ovat
syyllisiä sairaalapaikkojen lakkauttamisiin (35 000sta 6000een)
ja näin 100 000 ihmisen joukkkomurhaan ja sadoille tuhansille
ihmisille aiheutettuihin mielettömiin kärsimyksiin.
Kekkosen-Alkion terveydenhuollon linja tulisi palauttaa
välittömästi takaisin psykiatrian ohjenuoraksi ja ilmaispalveluina
kuten aiemmin asia oli tasosta tinkimättä
Geenien sijaan tulisi puhua emäksistä (sytosiini, guaniini, tymiini,
urasiili), jotka määräävät geenien ominaisuudet. NÄitä emäksiä
on ihmisen solussa 3 miljardia, joten vaihtelumahdollisuus on paljon
suurempaa, koska se, mikä ratkaisee ei ole emästen lukumäärä, vaan
niiden järjestys, joita on 4**3 miljardia eli siis käsittämättömä
suuri luku vaihtelumahdollisuuksia
Mutta monet yksittäiset ihmiset ovat valmiit kyseenalaistamaan
evoluutioteorian (todistettu matemaattisesti vääräksi) Mutta tämä
on medialle ja yliopistolle jonkinlainen tabu, johon ei saa koskea
vaikka todistusaineisto on luotettavissa dokumenteissa mahtava.
Miksi ei näille kyseenlaistajille (Leisola ym) voisi antaa Nobelin
lääketieteen palkinto tai mahdollisesti rauhan palkinto.
Vaikka olisi matemaattiset sitovat todisteet ettei evoluutioteoria
ole totta evoluutioteoreetikot pitäytyvät virheellisiin teorioihinsa
ja hypoteeseihinsa. Tämä siitä huolimatta, että miljoonia kuolleita
on tullut erilaisissa evolutionistien(Marxin ja Hitlerin, Ahon,
Koiviston ym) kannattajien verilöylyissä. Kun esim. Aasian
hyökyaallossa kuoli ehkä noin 200 suomalaista siitä on krijoitettu
paljon, mutta evolutionistien (Aho, Koivisto ym) järjestämässä
mielenterveyskuntoutujien verilöylyssä on kuollut jo noin 100 000
suomalaista eikä Vanhanenkaan halua tulla edeltäjiensä Alkion ja
Kekkosen linjalle rakentamaan 50 000 psykiatrista sairaalapaikkaa
tasokkaine ilamispalveluineen, jotta kansalaiset saisivat maksamilleen
veroille vastiketta eikä niitä varastettaisi kuten nyt tapahtuu. Sama
täytyy tehdä vanhustenhuollossa, jossa tarve on kaikkiaan 200 000-400
000 palvelutalo-koti ja terveyskeskuspaikkaa.
Näiden rakentaminen ja henkilökunnan kouluttaminen tulisi aloittaa
nyt, kun suuret ikäluokat jäävät tällä hetkellä eläkkeelle ja
pian tarvitsevat hoitoapua. Ne jotka näitä tosiasioita eivät
tunnusta (evolutionistit) ovat yhteiskunnalle vaarallisia murhaajia
(Semmelweissin sanontaa käyttääkseni)ja heidät tulisi saada
oikeuden eteen.
Jumalan olemassaolo on todistettu sitovasti, siten on myös
evoluutioteoria kumottu. Ihmisellä on "geenejä" 4**3 miljardia. (Dna:n
emästen mahdollisten jäjestysten lukumäärä.) Mikä on todennäköisyys,
että syntyy ihminen juuri, minä tai sinä. Todennäköisyys on 1/(4**3
miljardia) eli siis käytännössä nolla eli 0=1
mikä todistaa, että Jumala on olemassa ja evoluutioteorian opettaminen
koulussa on ihmisten pahaa harhaanjohtamista. Tämän luvun 4**3
miljardia suuruudesta saa käsityksen , jos henkilö kirjoittaa 3 ja
alkaa kirjoittaa nollan perään joka sekunti, niin hän ei elinaikanaan
ehdi kirjoittaa kaikkia nollia luvun perään !

PK
FM
Jos tarkastellaan asiaa paratiisista karkotuksesta lähtien voidaan
arvioida, että f(998000)= 100 milj.-200 milj, josta voidaan todeta,
että käyrä jyrkkenee nopeammin käännepisteessään ( po. a:n
arvolla väkilukuraja savutetaan 600 000v kohdalla tällä
approksimaatiolla), mitä approksimaatio olettaa, tästä voidaan
karkeasti arvoida a:n arvoa
vaikkakin käyrän muoto on hieman toinen kuin approksimaatio olettaa.
KÄyrän muodosta voidaan näin päätellä, että kasvu on alussa
ollut varsin hidasta.
Ensinnäkin, koska a**t on paljon suurempi kuin a (laskelmissamme t
suuri) niin voimme jättää kaavasta pois 1:n ja yksittäisen a:n pois
kaavasta. Tällöin jos sijoittamme t:n paikalle 1000 000v ja a:n
paikalle mainitsemasi arvon 1.000995 ei todellakaan saada 6E9
tulokseksi vaan niin suuri luku, että tulee ylivuoto, jos a:n paikalle
sen sijaan sijoitetaan mainitsemani luku 1.00001111 saadaan
6E9 henkilöä (Tämä siis kaavasta (a**t)/ln(a)) Pyydän, että
korjaat tekemäsi laskuvirheen. Tällä approksimaatiolla saadaan näin
karkea kuva kehityksestä vaikka kuten totesin tarvitaan mallin
tarkentamista eli eksponentiaalisuuden korjaamista jyrkemmäksi lopussa
ja hidastamista alussa.
 f(0)=1 1 Moos 2-3
f(980 000)= 100-200 milj
f(999950) = 4E9
f(1000 000)= 6E9

Loppu onkin sitten numeerista matematiikkaa

f(t)= (a**t)/ln(a)) antaa suurpiirteisen approksimaation jota
kuitenkin täytyy kehittää
Biologian opetus tulisi saattaa modernin tieteen tulosten mukaiseen
ajanmukaistamiseen.
Matemaattisesti ja observationaalisesti virheelliseksi todettu
evoluutiouskonnon
opetus on korvattava tieteellisellä havaintoihin ja matematiikkaan
perustuvalla kreationismilla. Kreationismi on tällä hetkellä ainoa
matemaattisesti todistettu oppijärjestelmä eikä sillä ole tieteessä
haastajaa, niin pieneksi miltei olemattomaksi on käynyt niiden
kannatuskunta, jotka vielä kannattavat virheelliseksi todistettua
evoluutiouskontoa. Mitä järkeä on siis opettaa virheelliseksi
todistettua oppia lapsille ja harhauttaa heidän uskomusmaailmaansa
tieteellisestä (kreationismi) maailmasta. Luonnollinen valinta tulisi
näinollen korvata biologian opetuksessa Jumalan (Jeesus) valinnalla,
ja aihetta oppilaille opetettaessa käyttää soveltuvin osin Paavalin
kirjeitä sekä evankeliumeita. Samoin eliökunnan ja ihmiskunnan
historiaa käsiteltäessä voitaisiin käsitellä 1 Moos 1-3. Jumalan
olemassaolon matemaattinen todistus voitaisiin siirtää lukion
biologian kurssiin sitten kun todennäköisyyslaskua on riittävästi
opetettu. Näin voitaisiin hylätä virheelliset ja vääräksi todistetut
teoriat ja muuttaa biologian opetus tieteelliselle pohjalle
Tällä kertaa tutkimusksen kohteena ovat jakeet 1 Moos 5, 10-11, 12 :
1-, 14, 15 : 18-21.
Genesis puhuu kansoista ja kielistä ja niiden synnystä. Kielen
muuttumisen hitaudesta kertoo isalnnin kielen ja ruotsin ero. Kielet
ovat läheisiä sukulaisia, mutta eivät ymmärrettäviä toisilleen ja
ikäeroa on noin 1000-1500 vuotta, jonka islanti on elänyt erillään
muista skandinaaveista. Tämä kuvaa sitä hitautta, jolla kielet
kehittyvät. Tästä seuraa se, että kaikki ne kielet, jotka ovat
olemassa ovat paikallisten tai alueiden suurvaltojen kieliä, koska
niitä on täytynyt puhua tuhansia vuosia samalla aleella, koska kielten
kehittyminen on niin hidasta. Tämä on myös yksi peruste sille, että
evolutionistien 100 000 vuotta ihmisen iäksi on virheellinen ja
Genesiksen ilmoittama 1000 000 vuotta on oikea luku. Suomalaiset ovat
näin olleet suurvalta kuten muutkin kieliryhmät ja viimeisten 4000
vuoden aikana valloitusten johdosta toiset kielet ovat suurentuneet ja
toiset pienentyneet.
 Ensinnäkin on todettava, että Genesiksessä eikä muuallakaan
Raamatussa esitetä mitään aikaa maapallon tai maailmankaikkeuden tai
ihmisen iälle.
Juutalaisten 5765 v ja Ussherin 6000v kuten tämä 1 000 000 vuottakin
perustuu Genesikseen perustuviin LASKELMIIN. Juutalaisten 5765 vuotta
oli ensimmäinen Genesikseen perustuva arvaus, joka tarkempia
differentiaalimatematiikan laskelmia tehtäessä muuttuu 1 000 000
vuodeksi. Evoluutioteorian 100 000 vuotta on virheellinen, vaikka
tiedotusvälineet pitävätkin siitä kiinni samoin kuin Afrikasta
ihmisen alkukotina, vaikka paratiisista karkotus mitä ilmeisimmin on
tapahtunut Suomessa tai ainankin lähellä. Evoluutiomedia ei näytä
vakuuttavienkaan todistusaineistojen vallitessa korjaavan virhettään
Tällä kertaa tarkastelumme kohteena ovat luvut 1 Moos 1: 31, 2-4
Mistä ovat tulleet mielettömät sodat, tuhotyöt, murhat, psykiatristen
sairaalapaikkojen vähentämiset, opiskeluoikeuksien leikkaukset,
vanhustenhuollon
palvelukoti ja talo ja vanhainkotipaikkojen riittämättömyys,
syöpäpotilaiden kasvava ahdinko naispappien aviorikokset ja muut
mittavat rikokset, joita päättäjät ja yksittäiset kansalaiset tekevät
?
1 Moos 1 : 31 : " Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja
katso, se oli sangen hyvää. " Paratiisikertomuksessa Jumala näki, että
kaikki, mitä hän oli tehnyt oli hyvä, mistä siis tulee kaikki se
karmea, jota evolutionistit ovat saaneet aikaan maapallolla ? Miten
hyvästä tulee paha. Raamatun mukaan paha oli jo paratiisissa. Siitä
oliko ensimmäsillä ihmisillä ennen syntiinlankeemusta yhteenottoja tai
riitoja ei ole mainintaa mahdollisesti oli tai sitten ei. Joka
tapauksessa pahuus oli käärmeen muodossa paratiisissa. Käärme pyrki
kyseenalaistamaan Jumalan Sanan vastaavalla tavalla kuin piispat
tekevät virka ja avioliittokysymyksessä. Piispat kysyvät onko Jumala
todella sanonut ja pyrkivät murentamaan Jumalan Sanan arvovaltaa ja
johtamaan ihmisiä harhaan, jotka johtavat 100 000
mielenterveyskuntoutujan kansanmurhaan Auschwitziin ym.
Virkakysymyksessa ja avioliittokysymyksssä harhassa oleva kirkko
pyrkii asettumaan Jumalan paikalle ja julistamaan olevansa jumala
käärmeen tapaan kumartaessaan mammonaa ja maallisia valtaapitäviä.
Käärmeellä oli ratkaiseva vaikutus koko ihmiskunnan historiaan
kuten nähdään 1 Moos 4 Kain kadehtii veljeään ja aloittaa ensimmäisen
sodan kateutensa ja siihen liittyvän vihan seurauksena. Ihmisten
aihuttama kärsimys ja hätä on tullut maailmaan, maailmaa sovitukseen
oli Raamatun mukaan vielä noin 1 000 000 vuotta, jota sodat ja
tuhotyöt ovat hallinneet, paratiisin jälkeen ihmiset voivat taas nähdä
Jumalan silmästä silmään ja keskustella suusta suuhun Jumalan kanssa.
Evoluutioteoria on matemaattisesti kumottu eikä kukaan matematiikkaa
tunteva usko siihen. Kaikki ne, jotka eivät luota Jumalan Sanaan,
menettävät uskottavuutensa, koska ovat turvanneet valheeseen olivatpa
he naispappeja tai piispoja tai maallisia hallitsijoita. Mammonan
evolutionistiset papit ja papittaret menettävät valtansa ja
uskottavuutensa lopullisesti, vain ne jotka ovat uskoneet
tosiasioihin, tieteellisiin faktoihin selviytyvät. Totuus, Rakkaus ja
Armo kuuluvat yhteen, mutta siellä missä ei ole rakkautta ei ole armoa
eikä uskottavuuttakaan.
Siellä eletään evolutionistisessa harhassa.

PK
FM
Historian tunnilla opetetaan monesti myös vieraita uskontoja,
opetetaan
Zeus, Jupiter, käydään läpi auringon palvontaa ym. Mutta miksi
vieraita uskontoja, evoluutiouskontoa, käydään läpi biologian
tunnilla. Matemaattisesti vääräksi osoitettuja uskomuksia, luonnon
valintaa, vahvemman (sopivimman) menestymistä, sattumasta kehittymistä
ym kaikki asioita, jotka tiede (kreationismi) on kumonnut. Miksi
tiedettä, tieteellinen kreationismi, ei saa opettaa biologian
tunnilla. Virheellisiä uskomuksia opetetaan biologian nimissä kun taas
paikkaansa pitävää faktaa ei saa opettaa, Miksi
Ensimmäisessä artikklissani käsittelin lyhyesti vedenpaisumusta
Suomessa ja tässä artikkelissa siirrymme maailman laajuiseen
tarkasteluun. Totesimme aiemmin, että savi- ja hiekkamaalajit
todistavat veden vaikutuksesta tapahtuneesta kulutuksesta ja
eroosiosta siis selviä merkkejä vedenpaisumuksesta. Toisin sanoen
mistä maapallollta löytyy tällaisia maalajeja ja kuinka paljon.
Tarkastelussamme voimme todeta, että Saharan hiekkaerämaa on suurelta
osilta, vaikka ei kokonaan, hiekkaerämaata. Sieltä löytyy myös
kallioisia alueita esim Ahaggarin alueelta. Mutta ne jotka ovat
Tunisiassa ja Egyptissä käyneet katsomassa Saharaa eivät voi välttyä
ajatukselta että veden kuluttava voima on luonut nämä hiekkaerämaat
samaan tapaan kuin Säkylän Porsaanharjulla. Afrikka on suurelta osalta
hiekkaa, siis vedenpaismuksen jälkeensäjättämää aluetta. Kun
tarkastellaan itäistä Etelä-Amerikkaa havaitaan sama ilmiö tai
tarkasteltiin Kanadaa tai Lähi-Idän hiekka-aavikoita päädytään taas
vedenpaisumukseen. Australiassa ja Keski-Aasiassa niinikään on laajoja
hiekka-alueita, jotka todistavat vedenpaisumuksesta. Sen sijaan monet
ylänköalueet kuten Itä-Siperian ylänkö ja Himalaja ovat lähempänä
kivierämaata kuin aiemmin mainitsemani alueet. Summa summarum maailman
laajuinen veden paisumus on tosiasia, totta tällä hetkelläkin
Antarktiksella ja Grönlannissa.
Hiekkaa saavat aikaan tuulen, lämpötilaerojen, sekä mikro ja
makro-organismien toiminta. Merkittävin hiekan synnyttäjä on
kuitenkin vesi eri olomuodoissaan, mikä näkyy täällä Suomessa
erityisen selvästi. Lisäksi maapallolla on myös hiekattomia alueita,
joissa vesi ei ole temmeltänyt voimakkaasti, mistä yllämanittu
tosiasia voidaan päätellä.
Hiekattomia alueita löytyy ympäri maapalloa. Esim Suomessa Lapin
tunturit ovat suurelta osin hiekattomia samoin monet muut
vuoristoalueet kuten ahaggar Algeriassa ja Himalaja Tiibetissä

Tästä eroosiosta voitaisiin sanoa tähtitiedettä tunteville se
asia, että Kuussa ei ole samanlaista hiekkaerämaata kuin Telluksella,
mistä voidaan päätellä, että siellä ei ole ollut ainakaan niin
merkittävää veden virtausta kuin maassa.Lämpötilaerot Kuun
pinnalla ovat moninkertaiset Tellukseen verrattuna. Sama voidaan
päätellä Marsista, joskin siellä on luotaimista todettu
hiekkamyskyjä tietyillä alueilla, mutta Spiritin viimeaikaisista
kuvista voisi päätellä, että siellä on enemmänkin kivikalliota
kuin hiekkaa.
 Kun katsotaan kallioiden kultusta maailman laajuisesti niin sekä
Saharassa, että muualla maailmassa veden vaikutus (vedenpaisumus) on
ainoa vakuuttava selitys hiekan synnylle kallioista, tuulen merkitys
hiekan synnylle on veden vaikutukseen nähden sittenkin marginaalinen,
mikä näkyy siitä, että Saharassa ylänköalueet ovat suhteellisen
hiekattomia, joten summa summarum vedenpaisumus on tärkein
hiekkaerämaiden synnyttäjä maapallolla.
Vedenpaisumus näkyy myös merenpohjassa, jotka suurimmaksi osaksi
ovat hiekkaa.
Tästähän se lähtee : Kannattaa lukea 1 Moos 1: 1-5 huolellisesti
Ensin oli kallio eikä ensinkään hiekkaa, vasta vedet loivat hiekan
jota tuuli voi hiukan hienontaa. Veden vaikutus näkyy kuitenkin
luonmisen ja vedenpaisumuksen jälkeen, jolloin on syntynyt lisää
hiekkaa.
monin paikoin kirkasvetisillä alueilla on pelkkää hiekkaa,
rehevöitymisen ja eloperäisten jätteiden vajotessa pohjaan toki
syntyy mutaakin, mutta hiekan sekaista
Evolutionistit ovat jäämässä maapallolla yhä pienempään
marginaaliin, joidenkin tutkimusten mukaan evoluutiouskonnon
harjoittajien lukumäärä Suomessa on 2% kun kreationisteja on 98%.
Usassa valittiin presidentti, joa vaalikampanjassaan keskittyi
puolustamaan kreationismia ja sai hyvällä äänestysprosentilla
ylivoimaisen voiton. Yhä suurempi osa evoluutiouskonnon kannattajista
horjuu uskossaan ja on siirtymässä tieteelliselle matemaattisten
faktojen puolelle. Niin se vain kehitys menee eteenpäin
Tällä kertaa tarkastelun kohteen on 2 Moos 20: 1-17 eli dekalogi (10
käskyn laki, laintaulut). Tarkoituksena on tarkastella
evoluutiouskonnon harjoittajien psykologiaa. Kymmenen käskyä jakaantuu
viiteen osaan. 1. Ensimmäiset kolme käskyä käsittelevät suhdettamme
Jumalaan. Ei pidä tehdä epäjumalankuvia eikä palvella epäjumalia,
täytyy pitää Jumalan nimi pyhänä ja pyhittää yksi päivä viikosta
lepoon ja Jumalan palvelukseen. 2. Neljäs käsky liittyy lasten ja
vanhempien väliseen suhteeseen. 3. Viides, kuudes ja seitsemäs käsky
koskettaa suhdetta lähimmäiseen 4. Kahdeksas käsky koskettaa
viestintää. 5. Yhdeksäs ja kymmenes käsky koskettaa lähimäisen
omaisuutta.
Tarkemmin ajateltuna suhde lähimmäiseen, omaisuuteen ja Jumalaan
voidaan tiivistää kolmeen käskyyn (kohta kolme) 1. Älä tapa 2. Älä
tee huorin 3. Älä
varasta. Jos tarkastelemme näiden käskyjen yhteydessä Jumalaa ja
lähimmäisiä meille riittää siis nämä kolme käskyä. Kymmenen käskyä on
tiivistynyt kolmeksi !
Tieteelliset kreationistit lähtevät siitä , että nämä kolme käskyä
ovat rikkomattomia luonnonlakeja, kun taas evoluutiouskonnon
harjoittajien tavoitteena on näiden käskyjen rikkominen. Miksi muuten
evolutionistit uskoisivat matemaattisesti virheelliseksi osoitettuun
teoriaan ?
Hitlerin, Darwinin,, Marxin ja Stalinin, Ahon, Halosen ja muiden
hirmutekoihin syyllistyneiden keskeinen motiivi on ollut rikkoa
Jumalan Pyhä trilogi murhaamalla järjestelmällisesti miljoonia ihmisiä
aiheuttamalla sadoille miljoonille mittaamattomia kärsimyksiä tekmällä
järjestelmällisiä ryöstöjä jne. Tieteellisten krationistien Jeesuksen
ja apostolien tehtävä oli auttaa sairaita, auttaa köyhiä ja
puutteenalaisia korottaa hyvinvointia, lopettaa orjuus, ihmisten
kiduttaminen ja kiusaaminen ja korottaa hyvinvointia
ja näin todistaa ihmisille Taivasten Valtakunnan todellisuudesta ja
iankaikkisesta elämästä. Tässä näkyy, että kreationismin ja evouskon
välinen ero on kuin yöllä ja päivällä ja mustalla ja valkealla.

PK
FM


Suomessa on neljä suurta ryhmää, jotka tarvitsevat ilmaisia
korkatasoisia sairaala/laitospalveluita , 1. Vanhukset 2.
Psykiatriset potilaat 3. Kehitysvammaiset 4. Syöpäpotilaat.
Laitosten ovilla on kova tunku sisään, mutta Halonen on vähentänyt
esim. psykiatriassa laitospaikkoja 35 000:sta 6000:een seurauksena 100
000 menehtynyttä. Huonompikuntoisten vanhusten laajamittaiset
teloitukset (eutanasia) on myös SDP:n valmistelulistalla.
Syöpäpotilaiden kivunlievitys on heikkoa ja laitospaikoista on pulaa,
kehitysvammaisten työpaikkoja vähennetään...
SDP on järjetelmällisesti tehnyt propagandaa yhdessä työnantajien
kanssa laitoksia vastaan, Joka vuosi Suomessa menehtyy 10 000 nuorta
usein erittäin tuskallisesti laitospaikkojen puutteeseen... Halonen ei
ole pannut tikkua ristiin laitospaikkojen puolesta....

Tilastokeskuksen tilastojen sijaan on paljon luotettavampaa katsoa
suoraan lehtien kuolintilastoja (kuolinilmoitukset) ja tehdä laskelmia
ja päätelmiä niistä. Ei voivälttyä siltä, että nuorten
kuolleisuus on tavattoman suuri, kun vähävaraisetkin (joiden
kuolleisuus on varsin suuri) ovat pois ilmoituksista
Todellisuudessa ainoa oikea tie kuolleisuustilastoissa on
nollatoleranssi, eli jos tulee yksikin kuoleman tapaus niin ryhdytään
voimakkasiin toimiin ja ennakolta estäviin toimenpiteisiin asian
korjaamiseksi.
Tapasin kerran erään kommunistikansanedustajan (evolutionisti)
ja koitin selittää hänelle, että toimeentulotukea täytyy korottaa,
koska se on niin pieni. Oli kuin olisi tyhjille seinille puhunut, hän
kannatti vain kansanedustajien ja vastaavien palkkojen korotusta.
Hallitus on nyt pyrkinyt
tilastojen väärentämisellä, ja median ohjailulla silottamaan sen
karmean ja makaaberin todellisuuden, mikä vähimmäisturvan alhaisen
tason ja laitospalveluiden puutteen jodosta on syntynyt. Nuorten
ihmisten kuolleisuus on todellisuudessa korrelaatiossa
työttömyysturvan saajiin ja tasoon. Suomessa on tällä hetkellä 2
milj työtöntä, josta voidaan laskea kuolleisuuden taso, mitä
Halosen makaaberi valhepropaganda ei voi muuksi muuttaa. Miksi ei voi
tosiasioita katsoa suoraan silmiin ja sanoa faktat niinkuin ne ovat.
"ylikansoitus", "liikaväestö" ym puheet ovat evovalhe propagandaa.
Todellisuudessa Jumala on luonut jokaisen ihmisen elämän ja
meidän on tuettava jokaisen ihmisen oikeutta ihmisarvoiseen elämään
kaikissa olosuhteissa. Ongelman tässä suhteessa muodostavat pieni,
mutta varakas evoluutiolahkon toimijaryhmä, joka edustaa
käsittämätöntä julmuutta ja raakuutta ... Hitler, Darwin,
Marx,Stalin, Halonen, Aho...
Suosittelen sinulle tutustumista Jumalan vihkipuheeseen, kun hän
vihki Aatamin ja Eevan kristilliseen avioliittoon (1 Moos 1 : 28.
Lisäksi haluaisin sinun tutustuvan Jumalan kolmeen käskyyn 2 Moos
20: 13-15.
Ensinnäkin kuolema on tullut Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen
kautta maailmaan (1 Kor 15 : 22, 1 Moos 3 : 3 ). Kuolema ei kuitenkan
ole lopullinen
yksilön elämän päättyminen, vaan ihminen jatkaa olemistaa kuoleman
jälkeenkin
ja lopulta tulee ylösnousmus. Tällöin osa ihmisistä muuttuu
(temmatut) tai saa ylösnousemusruumiin. Tällaisia tapauksia on
Vanhassa Testamentissa myös mmm Elia ja Eenok, myös Mooseksen kuolema
oli epämääräinen ja kirkastusvuorella Mooses ja Elia sitten
ilmestyivät apostoleille. Kuten tunnettua Jumalakin kuoli ja nousi
kuolleista ja meni valtaistuimelle päättämään meidän asioistamme.
Kuolema siis kuuluu Eevan virheen takia elämäämme, mutta meidän
tulee pyrkiä lievittämään tätä virhettä niin paljon kuin se on
mahdollista auttamalla kaikkia vanhuksia ja sairaita ja kaikkia
ahdistettuja, nälkäisiä ym. Saattohoitokodit ovat mitä tärkeimpiä
laitoksia, joista ei pidä tinkiä ja pelastusarmeija ja äiti Teresa
(Intia)ym ovat tehneet tärkeää työtä tällä saralla. Ne
päättäjät jotka lähettävät syöpäpotilaita laitosten ovilta
kotiin tulisi välittömästi erottaa, samoin tulisi käsitellä
psykiatrista hoitoa ym kriisi apua.
Miksi evolutionistit eivät voi tulla linnakkeestaan tieteen
(matemaattisesti todistetut faktat ) puolelle vaan täytyy ajaa
ateistista epätieteellistä oppia ja vaatia, että sitä opetetaan
kouluissa lapsille
karkotuksesta 1 Moos 2-3 aina meidän päiviimme. Media
haluaa uskotella, että vain ne ovat filosofeja, joilla on maisterin
tai tohtorin tutkinto filosofiassa. NÄin ei ole, vaan maapallolla on
tällä hetkellä 6 mrd filosofia eli erilaista ajatusmallia ja tapaa
ajatella. Tietyt virheelliseksi katsotut ajatusmallit ovat jääneet tai
jäämässä vain historiantutkijoiden tietoon (esim. evoluutioteoria)kun
taas toiset, jotka paremmin vastaavat havaintoja ja matemaattisia
malleja jäävät eloon ja laajenevat (tieteellinen kreationismi).
Filosofia on santarkasti *viisauden rakastamista*. Näyttää siltä, että
ainakin julkisessa esiintymisessään tavallisen kansan parista nousevat
henkilöt (kreationistit) ovat lähempänä ajattelun taidetta kuin alan
professorit (kannattavat virheellistä evoluutioteoriaa). Miten tähän
on tultu on mielenkiintoinen tieteen ja filosfian historiaa koskeva
kysymys. Ensimmäinen syvällisemmin filosofian historiaa koskeva tieto
löytyy 1 moos 2 : 19, 20, jossa Aatami Jumalan johdolla luo
ensimmäisen nimistön eläimille. Kaikki siis lähti liikkeelle
filosofiassa kokreettisten käsinkosketeltavien asioden nimeämisestä.
Tästä on sitten askel aseklelta siirrytty abstraktisempiin ja
vaikeaselkoisempiin käsitteisiin ja tarkasteluihin. Näin on tapahtunut
fysiikassa ja biologiassa ja ennenkaikkia teologiassa. Eli kehitys
tieteessä tapahtuu juuri päinvastoin kuin evoluutionistien mukaan sen
tulisi tapahtua (Naturalistiset positivistit). Se mitä emme näe on
verrattomasti tärkeämpää ja määräävämpää kuin se mitä me näemme.
Jumalan olemus ja vaikutus (todistettu matemaattisesti) on siis
kaikkein tärkein asia maailman kaikkeuksissa ja ainoa mikä todella
määrää ihmisten asioita. Mutta mikä estää evolutionisteja
kansanedustajia ja talouselämän vaikuttajia ja heidän alaisiaan
näkemästä näitä tosiasioita ? He eivät ajattelussaan ole päässeet
konkreettisesta filososfiasta abstraktion tasolle, eli pieni
matemaattisten taitojen puute. Mitä enemmän syvennytään matemaattiseen
fysiikkaan sitä enemmän Raamatun auktoritetti syvenee sen totuusarvon
kirkastuessa ja sitä enemmän evolutionistien näkyvä maailma
osoittautuu harhaiseksi valhemaailmaksi.

PK
FM

Todellisuudessa järjestäytynyt rikollisuus eri muodoissaan ja eri
etäispäätteineen yhteiskunnassa toimii monella sektorilla. Tietyllä
tavalla
minä en ole homoja vastaan vaan pyrin siihen, että homot voivat
parantua sairaudestaan ja ennenkaikkea siihen, että homous voidaan
ennakoltaehkäistä.
Tilanne on vähän samantapainen kuin ylipainon suhteen vähän aika
sitten. Kun tieteelliset kreationistit (Raamattu tutkimus) saivat
tuloksia, että ylipaino vaikuttaa 2-tyypin diabeetekseen, polvinivel-
ja lonkkanivelvammoihin, kaatumisiin, osteoporoosiin,sydänongelmiin,
mielenterveysongelmiin, nivelongelmiin jne. kesti aika pitkään
ennenkuin tutkimustuloksia alettiin laajemmin levittää kansalle ja
saada kansanterveydellinen ongelma paremmin hallintaan. Nyt
ylipainoongelmista puhutaan, vain ikäihmisten laihdutusleirit
puuttuvat, ehkä nekin jossain vaiheessa tulevat.
Samoin on seksuaalisten poikkeavuuksien laita. Tieteelliset
kreationitit (Raamattututkimus) on saanut selville että homous ja muut
poikkeavuudet johtuvat uskottomuudesta eli 3. käskyn (Älä tee
huorin) rikkomisesta. 1 moos 1-3 sanoo selvästi, että ihmiselle on
luotu VAIN YKSI AVIOPUOLISO. Eli moniavioisuus esiaviolliset suhteet ja
muut epäsymmetriset suhteet saavat aikaan homouden. Jos luodaan
yhteiskunta, että jos 3. käskyä ei rikota ei ole seksuaalisia
poikkeavuuksiakaan. Tämä on tutkittua faktaa nyt ja seuraavassa
kansanterveydellisessä vaiheessa se täytyy saada laajempaan
kansalaistetoisuuteen, jotta mielenterveysongelma, jota homouskin on
saadaan parempaan hallintaan. MItä tulee järjestäytyneeseen
rikollisuuteen siellä ei kolmatta käskyä (eikä 1, 2) kunnioiteta,
jolloin seurauksena tai rangaistuksena tulee mielentereysongelmia kuten
homoutta. Suuri osa ei halua uskoa Jeesukseen, tehdä parannusta, ja
saada syntejä anteeksi, vaan haluavat että Jeesukseen uskovillekin
täytyy saada vaikeuksia ja haluavat Hitlerin ja sosialistien tapaan
saada aikaan mahdollisimman paljon vahinkoa ja kärsimystä aikaan ja
johtaa ihmisiä harhaan avioliittokysymyksessä.

PK
FM
Gen 1-3 (3) mainitaan paratiisi. Paratiisin läpi kulkivat neljä
jokea, Eufrat, Hiddekel, Pison ja Giihon. NÄistä mainitaan muutamia
tuntomerkkejä, pihka, kulta jne.
Paratiisin kokonaisalue jää nykykäsityksen mukaan hieman
teoreettiseski tarkasteluksi, mutta voimme päätellä sen sijainneen
Eurooppa-Lähi-Itä alueella (Eufrat). HaVila voi liittyä hyvin
johonkin Pohjois-Eurooppaan esim. Suomen lähialueille, jolloin
Huittinen (HVittis) voisi olla se paikka, jonne Aatami ja Eeva
karkoitettiin paratiisista. Koska Aatami ja Eeva olivat
Pohjois-Euroopassa heidän ihonvärinsä mitä ilmeisimmin oli vaalea.
Ihmisen historia tai ihmiskunnan historia alkaa ihmisen luomisesta 1
Moos 1 : 27. Ihmiskunnan varhaisinta historiaa kuvaavat luvut ja jakeet

1 Moos 1 : 27-31 ja 1 Moos 2-3 (Paratiisin istuttaminen ja karkotus
paratiisista). Paratiisi tarkoittaa puutarhaa. Toisaalta
paratiisikertomuksesta käy ilmi, että siellä oli villipetoja
(septuaginta ensimmäinen kreikan kielinen käännös 1 Moos 2 : 19).
Toisinsanoen Raamatun mukaan paratiisi ei ollut mitenkään valtavasti
tavallisesta puutarhasta poikkeava alue. Se oli epäilemättä vehmasta
vihreää runsasta kasvillisuutta 1 Moos 2: 9. Toisinsanoen paratiisi
voisi hyvin muistuttaa Suomalaista lehtomaisemaa. Paratiisi ei ollut
ilmestyskirjan omainen paikka, jossa ei ole kyyneltä jne. , vaan se
oli vain tavallinen normaalia vehmaampi maisema, jonka läpi kulki
neljä virtaa, jotka kastelivat ja antoivat vettä paratiisin
eläimille, kasveille ja ihmisille. Aadam ja Eeva kalastivat jokien
rannoilla ja viettivät yhdessä aikaa metsien siimeksessä. Aatami ja
Eeva eivät siten poikenneet tavallisesta suomalaisesta, vaikka
aikaeroa on noin miljoona vuotta. Samoin paratiisi Raamatun mukaan
toisinkuin yleisesti ajatellaan
oli vain tavallinen lehtomaisema, jossa Aatami hoito viljelyksiä ja
luontoa yhdessä aviopuolisonsa kanssa.
 Tällä kerralla tarkastelemme niitä virhekäsityksiä, joita
evolutionistit ovat esittäneet ihmisen varhaisista asunnoista
luotettavan lähteen (Raamattu) pohjalla. Peruslähteenä käytämme
tässä 1 Moos 1:27, mikä kuvaa hyvin sitä asumistyyppiä, joka oli
käytössä paratiisissa ja paratiisista karkotuksen jälkeen.
Evoluutiouskovat ovat siinä käsityksessä, että ensimmäiset ihmiset
elivät luolissa, mutta Madakaskarilta löydetyt fossiilit viittaavat
siihen, että pääasiallisesti luolissa asuivat karhut, apinat ym
eläimet.Ihmiset paratiisista karkotuksen jälkeen elivät oksista
kyhätyissä majoissa lähellä vesistöjä, joissa he kalastivat. Kala
näyttää olleen tärkeä ravintoaine Aatamin ja Eevan
jälkeläisillä alusta asti, samoin kasviksia on käytetty. Ihminen ei
ollut niinkään raadonsyöjä, mitä evolutionistit ovat
virheellisesti väittäneet. Jokien ja järvien rannoilla on
tiheikköjä, jonne voi piiloutua. Todennäköisesti ensimmäiset majat
tehtiin puuhun suojaan sapelitiikereiltä ym. jo paratiisissa kiusana
olleilta villipedoilta 1 Moos 2 : 19. Majan tekeminen on suhteellisen
helppoa vain oksia taivuttelemalla ja käyttämällä lehtiä ja
sammalia pehmusteina saadaan aikaan mukava asumus vesien partaalla.
Luonnollisesti nämä asumukset ovat paratiisista karkotuksen (1 milj
vuotta ) jälkeen hävinneet ja vedenpaisumus on hävittänyt laajasti
asumuksista loputkin jäännökset.

Täällä käytiin keskustelua epäsiveellisista kuvista, mutta
huomiota jäi näiden kuvien syntytapa : ryöstöt, murhat,
mielettömän julmat kidutukset, jotka kohdistuvat
puolustuskyvyttömiin viattomiin ihmisiin.
Epäsiveellinen materiaali on -suurten päivälehtien mainokset
mukaanlukien-järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa, johon sisältyy
valtava määrä syyntakeettomien ihmisten kärsimystä. Kukaan terve
ihminen ei mene vähäpukeisena kuviin, siihen käytetään aina
säälimätöntä väkivaltaa. Toivon, että Kettunen ja muut ottavat
tämän huomioon. Toivon myös, että vähåäpukeisina kuvataut
ihmiset poistetaan kaiksita kuvista välittömästi
 Maailma on rakennettu siten, että syntyy olento, joka pystyy
todennäköisyysmatematiikan avulla laskemaan Luojansa
olemassaolon=suotuisa tapaus.

 Montako eliölajia maapallolla on, jotka ovat älyllisiä
sanan teologisessa merkityksessä ?
Montako eliölajia on luomisen jälkeen kuollut sukupuuttoon ?
Montako eliölajia olisi mahdollista genetiikan mukaan olla olemassa ?
Ensinnäkin kuoleman jälkeistä elämää tarkastellessamme tulee
tarkastella termodynamiikan ensimmäistä pääsääntöä (aineen ja
energian häviämättömyyden laki), josta voidaan päätellä, että
myös tietoisuus, henki, on häviämätön entiteetti. Mihin ajattelet
niidminne joutuvat ne Marxin, Hitlerin, Muhammedin, Stalinin ym Jumalan
kieltäjien, jotka ovat kiduttaneet, murhanneet ja varastaneet
ideologiselta pohajlta käsittämättömässä mittasuhteessa. Jumala
antoi Siinailla kolmen käskyn lain : 1. Älä tapa 2. Älä tee
huorin 3. Älä varasta, Nämä yllämainitut ryhmät eivät ole
millään tavala kunnioittaneet näitä Jumalan säädöksiä
eivätkä ole tehneet näistä parannusta ja uskoneet sovitustyöhön
ja ymmärtäneet Jeesuksen ristinkuolemaa omalle kohdalleen. Mitä
ajattelet tästä seuraavan ?
Aine ja Energia häviämätön, muuttaa vain muotoa => tietoisuus
(jonka ei tarvitse olla kumpaakaan)on yhtä lailla häviämätön

 Ensinnäkin Raamtussa ei puhuta missään sanallisesti kymmenen
käskyn laista
sen enempää kuin kolmen käskynlaista. On laskettu, että Jumala
antoi Toorassa Moosekselle 613 käskyä ja kieltoa. Yllämioanitusta
Raamatun kohdasta on laskettu 10. Mielestäni kuitenkin nuo *7*
käskyä sisältyvät esittämääni kolmen käskyn lakiin, joten
kolmen käskyn lakia selityksineen voitaisiin käyttää, sillä
pääsee etiikassa aika pitkälle kun otetaan syvällisempi tarkastelu
huomioon. Lisäksi se on tiivis esitys koko lainsäädännön ytimestä
ja paljon hepommin muistettavissa ja ymmärrettävissä kuin
mainitsemasi 10 käskyä.
Maapallolla on ehkä 30 milj eliölajia ja on ollut ehkä 300 milj ,
mutta vain yksi älyllinen eliölajia. Läheskään kaikkia mahdollisia
eliölajeja ei vielä maapallolla ole näht
Kreationisti : Oletko pannut merkille eliökunnan moninaisuuden
30 milj erilaista eliölajia, jotka täydentävät ja
tukevat toisiaan. Ajattelepa että väität, että tämä kaikki olisi
syntynyt sattunmalta ?

Evolutionisti : ei

Kreationisti : Ajattelapa nyt vielä kerran mikä on
todennäköisyys sille, että tämä kaikki olisi syntynyt sattumalta.
Se lähenee nollaa eli tuntuu täysin mahdottomalta Teoreettisesti
ihmisen koromosomit
voivat kombinoitua lukemattomilla tavoilla ja koska ykisttäisiä
emäksiä on 4 kpl ja emäspaikkoja noin miljardi on mahdollisia
teoreettisia kombinaatioita 4**miljardi, miten se oikea kombinaatio
olisi voinut löytyä ellei joku olisi tehnyt sitä oikeaa
kombinaatiota

Evolutionisti : ei

Kreationisti : Ajattelepa niitä tarkasti hiottuja olosuhteita, jotta
voisimme elää ja palvella Jumalaa sinisen taivaan alla, ajattele,
että meillä on happea juuri oikea määrä hengitysilmassa samoin
typpeä...

Evolutionisti : ei

Kreationisti : Ajattele että 98% väestöstä uskoo kreationismiin
evoluutioon ei usko juuri kukaan.

Evolutionisti : ei

Kreationisti : Ajattele taivaan avaruuksia, on arvioitu, että on 200
miljrdia*200 miljardia tähteä eikä taivaan äärtä ole vielä
kukaan nähnyt. Uskotko olevasi maailman keskipiste. Eikö tämä
osoista, että Jumala on olemassa...

Evolutionisti : ei

Kreatrionisti : Ajattele Jumalan Siinain vuorella antamaa kolmen
käskyn lakia 1. Älä tapa 2. Älä tee huorin 3. Älä varasta.
miten on amhdollista että on tullut laista näin hieno kiteytys, eikö
siinä tarvittaisi Jumalaa...

Evolutionisti : ei

Kreationisti . Tässä olis vielä valtavasti kerrottavaa Jumalan
olemassaolosta, mutta minusta ei nyt kannata jatkaa enempää....

Evolutionisti : ei

Katsotaan nyt, miten tietoisuus muuttuu Raamatun mukaan iän mukana ?
Kun Mooses syntyi ja hänet laitettiin kaisla-arkkuun ja sitten
toistasataa vuotta myöhemmin hän siirtyi ajasta ikuisuuteen
ilmestyäkseen Pietärille kirkastusvuorella, Oliko tietoisuus
muuttunut mitenkään, vai oliko tietoisuus pysynyt koko prosessissa
samana ?
evolutionistit ovat esittäneet virheellistä
tietoa lääketieteellisistä diagnooseista, jota kreationistina
ajattelin korjata uusimman lääketieteellisen ja kliiniseen
psykologiaan liittyvän tutkimustiedon valossa.
Ensinnäkin jako fyysiseen ja psyykkiseen lääketieteeseen alkoi
hämärtyä jo 1960-luvulla, jolloin yleiseen tietoisuuteen tulivat ns.
psykosomaattiset sairaudet. Kaikki sairaudet ovat näin
perusluonteeltaan suurimmalta osin fyysisiä. Näin kumoutui ja vanheni
Sigmund Freudin aikanaan esittämä persoonalisuuteen perustuva
psykiatrinen luokittelu ja taudin kuvan määritys. Todettiin näet,
etteivät psykiatriset potilaat persoonallisuudeltaan mitenkään
poikenneet muusta väestöstä. Tällöin putosi myös pohja
*kansanomaiselta* lähinnä työmarkkinajohtajien piiristä
lähteneeltä diagnoosileimaamiselta, jolla pyrittiin antamaan
psykologisia diagnooseja eläen sen harhaluulon vallassa, että
potilaat jotenkin älylliseltä tai persoonallisuudeltaan poikkesivat
kielteisesti valtaväestöstä. !980-luvulla tutkimus sai uusia
piirteitä, kun todettiin, että seitsenjako malli -asunto,
toimeentulo, työ, ihmissuhteet, turvallisuus, terveys, arvostus-
korreloi 100% sairastuvuuden kanssa. Tutkimuksessa oli otettu suuri
harppaus eteenpäin, jolla käytäntöön sovellettuna voisi olla
käänteentekevä mahdollisuus parantaa tähän saakka
parantumattomasti sairaaksi luokiteltuja ihmisiä. Kekkosen aikaan
tapahtui lääketieteessä sekä fyysisellä puolella että
psyykkisellä puolella tuntuvaa edistystä tämän mallin pohjalta.
Rakennettiin yliopistollisia keskussairaaloita fyysisellä puolella ja
psyykkisellä puolella rakennettiin hyviä tuloksia aikaansaava 35000
potilaan sairaalaverkosto. Kekkosen jälkeen järjestäytyneen
rikollisuuden ote (Koivisto, Aho, Ahtisaari,
Halonen;työmarkkinajärjestöt) terveydenhuollossa kasvoi jolloin
myönsteinen kehitys ei pelkästään pysähtynyt vaan tehtiin
valtiollisen ylimmänjohdon määrätietoisella toiminnalla suuria
joukkomurhia. Kun oli kehitetty välineet sairaiden ja vanhusten
auttamiseksi, täydellisesti parantamiseksi ja saamiseksi takaisin
työelämään Koivisto aloitti laajamittaiset
mielenterveyskuntoutujien teloitukset (sairaalapaikkojen vähentäminen
35000- 6000:een). Nykyisin koko sivustyneistö (kreationistit)
yllämainituista syistä ei käytä fyysisen tai psyykkisen
lääketieteen vanhentuneita diagnooseja leimaamisen tai muun henkisen
väkivallan välineinä. Se toiminta tapa onkin jäänyt
evolutionistien yksinoikeudeksi. Diagnoosien tarkoituksena
lääketieteessä onkin olla eräänlaisena nimenä taudille tai
sairaudella. Diagnoosit voitaisiin luokitella oirepohjaisiksi tai
syypohjaisiksi diagnooseiksi. Tässä luokitelussa painopiste tulisi
kuitenkin olla syypohjaisella diagnosoinnilla, koska silloin
sairaudesta saadaan parempi *kuva*. Kun psyykkisten sairauksien syy
selvisi lopullissti 1990-luvulla, havaittiin, että nämä *sairaudet*
ovatkin enemmän tapaturmia kuin varsinaisia *sairauksia*. Tulee
avioero, työpaikan menetys, halvaantuu, menttää liikuntakyvyn,
asunto tai toimeentulo on huono jne. Tällöin oikeassa diagnosoinnissa
tulisi lähteä asiakkaan kokonaisvaltaisesta huomioimisesta ja
lääkärin tulisi olla suureksi osaksi yhteiskunnallis-taloudellinen
konsultti, jos hän haluaa saada potilaan tervehtymään. Puhutaan
erilaisesta karttamallista syiden selivttämiseksi. Näin päästään
eteenpäin lähimmäisten auttamisessa ja toipumisessa.

PK
FM


Evolutionistit jakelevat kaikenlaisia lääketieteellisiä diagnooseja
lähinnä leimaamistarkoituksessa, olematta itse selvillä sen
enempää
lääketieteestä kuin käyttäytymissäännöistä. Se kuvaa myös
sitä, että
kun heidän lääketieteellinen tasonsa on tämä, sama tilanne on
biologisessa ja paleontologisessa tietämyksessä. Kreationistien
tarkoituksena onkin levittää tieteellistä tietoa laajsti kaikilta
aloilta, jotta ihmiset löytäisivät totuudenmukaisen (kreationismi)
maailmankuvan valherakennelman (evoluutio) sijaan. Tällä on varmasti
lääketieteellisesti myös tervehdyttävä vaikutus koko ihmiskuntaan.
Säikeessä ihmisen ikä on tarkasteltu ihmiskunnan ikää Raamatun
(Genesis ) valossa ja laskennallisesti 1 Moos 1-11 pohjalta
päädyttiin siihen, että ihmiskunta on noin 1 milj vuotta vanha eli
Aatami ja Eeva karkoitettiin paratiisista 1 milj eKr. Tässä on nyt
matemaattinen pohja tarkastella ihmiskunnan historiasta käsin koko
eliökunnan historiaa. Mielenkiintoinen on tällä kertaa jae 1 Moos 1
: 25, jossa sana *kaikenlaiset* viittaa siihen, että lajeja esim.
koiraeläinlajeja on luotu luomisessa paljon enemmän kuin niitä nyt
on, kojootit, sudet, ketut, naalit, sakaalit jne. Toisinsanoen suurin
osa lajeista, jotka Jumala on luonut on luomisen jälkeen kuollut
sukupuuttoon tai niiden jälkeläiset elävät kesyinä muotoina
koiraeläimissä. Koiralla ei siis ole yhtä *koiraeläin* esi-isää,
vaan useita näin Raamatun pohjalta arvioituna. Toinen tekijä, jota
meidän tulisi tarkastella on eri eliöiden lukumäärät ja niiden
vaihtelut luomisen jälkeen. Tätä menetelmää on käytetty
ihmissuvun kehitystä tarkasteltaessa ja se sopii myös eläin- ja
kasvi- ja sienikuntaan (1 Moos. 1). Nyt nähdään
(säie ihmisen ikä), että ihmisten luku on kasvanut paratiisista
karkotuksen jälkeen (2) 6 miljardiin , eli siis huikea kasvu. Toisten
pääjaksojen kohdalla esim eläimet tai nisäkkäät kasvu on paljon
pienempää, esim. leijonien lukumäärä on luomisesta lähtien ensin
kasvanut voimakkasti ja sitten taantunut. Toiset lajit ovat luomisen
jälkeenkin jääneet suhteellisen vaatimattomalle tasolle. Ihmiskunnan
kasvukäyrä, jonka olemme voineet 1 MOos. avulla konstruoida kertoo
selvää kieltä siitä, että kun Jumala loi ihmisen ensin luotiin
yksi, jotka sitten kasvoivat miljardeiksi ihmisiksi. Tämä seikka
voidaan päätellä myös molekyylibiologian avulla. Kun tarkastellaan
ihmiskunnan kasvukäyrää huomataan, että räjähdysmäisin kasvu on
tapahtunut vain noin
10 000 vuoden aikana, sitä ennen ihmiskunta on ollut suhteellisen
pieni pääjakso maapallon elävien olentojen joukossa. Tämä näkyy
myös fossiiliaineistossa. Ajalta 1 milj-8000eKr ei ole juuri
minkäänlaisia nykyihmisen fossiileita yksinkertaisesti siitä
syystä, koska fossiiliaineistossa ovat edustettuina ne pääjaksot ja
lajit, jotka ovat siihen aikaan olleet luomisen jälkeen
runsaslukuisia. Tästä evolutionistit virheellisesti ovat päätelleet
kalojen ja matelijoiden valtakusien aikoja jne, vaikka matelijoita on
ollut paljon kauan ennen kuin ne fossiiliaineistoon ilmaantuvat (Katso
säie : 46 ihmisen ikä)
Ensin on hitaankasvun vaihe ja sitten kun Jumala on viisaudessaan
päättänyt voi olla nousu miljardeihin yksilöihin. Milloin luominen
tapahtui ? Siitä on vaikea päätellä. Ensinnäkin taivas ja maa
luotiin alussa ja sen jäkeen maa TULI autioksi ja tyhjäksi (1 Moos 1
: 1) Maa oli seksortoisessa tilassa jne. Esim koiran luomisn ajankohtaa
ei tästä syystä voi tarkkaan Raamatun kohdalla laskea kuten ihmisen
kohdalla matemaattisesti pystytään tekemään. Joka tapauksessa
ihmiskunta ja
eläinkunta ovat paljon vanhempia kuin evoluutiouskomuksen perusteella
virheellisesti päättellään.

PK
FM



Edellisessä tämän sarjan artikkelissa tarkastelimme eliökunnan
historiaa luomisesta lähtien 1 Moos 1, nyt tarkastellaan taas ihmisen
historiaa.
Kuten 1 Moos 2-3 kertoo, ihminen karkotettiin paratiisista noin 1 milj
vuotta sitten. Sen jälkeen ihmiskunta pysyi lukumäärältään
suhteellisen vakaana noin 990 000 vuotta, minkä jälkeen tapahtui
suuri harppaus eteenpäin. Tämä harppaus johtui
maanviljelystekniikoiden ja jalostuksen merkittävästä kehityksestä
sekä karjanhoidon, että kasvintuotannon aloilla 1 Moos 2: 15.
Maanviljelyksen kehittyminen 1 Moos 37 :7 vaikutti ratkaisevasti
ihmiskunnan lukumääräiseen ja elinkeinolliseen kehittymiseen.
Maanviljelys kehitettiin ilmeisesti Egyptissä 1 Moos 42 : 1.
Täältä se levisi Mesopotamiaan ja Intiaan ja Kiinaan.
POhjois-Etelä- ja väli-Amerikassa maanviljelys sai alkunsa
itsenäisesti ja johti kaikkialla valtioiden ja järjestäytyneiden
yhteiskuntien muodostumiseen. Maanviljelyksen seurauksena (alkeellista
maanvilejlystä on toki harjoitettu jo 1 milj vuotta) tai sen
kehityksen surauksena tuli järjestäytyneen ja kaupunkimaisen
asutuksen muodostumisen. Kaupungistuminen johti puolestaan
kirjoitusmerkkien kehittämiseen ensin Egyptissä sitten Juutalaisten
parissa Israelissa 1000-2000eKr ja myöhemmin Mesopotamiassa ja eri
puolilla Eur-Aasiaa ja Amerikkaa. Kirjoitustaidon kehittäminen
puolestaan vaikutti merkittävästi kirkon suojissa taphtuneen tieteen
kehittymiseen, jok yhdessä kirjapainotaidon kehittymisen ja
protestanttisen lukutaitokampanjoiden tuloksena johti nykyiseen kirkon
johdolla tapahtuvaan tieteeseen.

PK
FM
Monet evoluutiouskonnon harjoittajat täälläkin ovat saaneet
elämässään voiton, kun ovat kääntyneet virhekäsityksistä
(evoluutio) faktojen (kreationismi) kannattajaksi. Kreationistien työ
täällä tuottaa näin runsaan hedelmän. Onnittelut voittajille !
Olemme käsitelleet eliökunnan ja ihmiskunnan historiaa
varhaisimpien
historiallisten dokumenttein valossa (1 Moos). Tällä kertaa
tarkastelemme myös ihmiskunnan historiaa. Mielenkiintoinen on tällä
kertaa 1 Moos 50: 13, jossa sanotaan, että Jaakob haudattiin luolaan!
Myös Saara Jaakobin isoäiti ja Aabraham haudattiin samaan paikkaan (1
Moos 25 :9, 23 17-20) Toisin sanoen luolia käytettiin jo
varhaishistoriallisena aikana laajasti hautapaikkoina. Luolia tosin
käytettiin asuinpaikkoinakin 1 Moos 19:30, mutta näyttää siltä,
että luolien käyttö hautapaikkoina on hyvin vanhaa perua. Tämä
selittää fossiililöydöt luolista. Vaikka luolakarhut ym eläimet
ovat saattaneet elääkin vedenpaisumuksen jälkeen luolissa niin on
myös mahdollista että nämä fossiilit ovat peräisin vanhoista
eläinten ja ihmisten hautapaikoista. Toisinsanoen erityisesti
kalkkikiviluolat voisivat olla otollisia varhaisimpien hautausmaiden
paikkoina Aatamin ja Eevan jälkeläisten fossiileita etsittäessä
eri puolilla maailmaa. On todennäköistä että järjestelmällisesti
hautapaikkoja tutkimalla voitaisiin löytää fossiileita ja
mahdollisesti hautoihin laitettuja esineitä historiallisena aikana
1milj eKr-2005 jKR. Samalla saataisiin tietoa muinaisten ihmisten
toiminnasta ja ajattelumaailmasta. Erityisen mielenkiintoinen olisi
Australian ja Uuden-Seelannin kalkkikiviluolien tutkimus, joka voisi
vaikuttaa syvällisesti Raamattututkimuksen johdolla tapahtuvaan
ihmiskunnan historian tutkimukseen. Kuinka pitkä aika on kulunut
siitä , kun paratiisista karkotuksen (Huittinen ?) jälkeen ihmiskunta
on päässyt Australiaan saakka ? Kuinka vanhaa asutusta löytyy
näiltä alueilta ja mitä tämä kaikki merkitsee ?
Savun, tulen, leimausten ja jyrinän keskeltä kuului Siinailla
ääni, joka sanoi: "Älä tapa", "älä tee huorin", "Älä varasta".
Tämä tapahtui noin 1000-1500 eKr. Näin muodostettiin ja
tiivistettiin koko maailman lainsäädännön perusta. Mitä
epäselvää evolutionistit näkevät tässä ? Miksi ei voi kääntyä
kreationistiksi ?
Mutta länsimaiden lainsäädäntö keskeisesti riippuu juuri siitä,
mitä Siinailla on sanottu ! Sitä ennen ei ollut sellaista
lakikorostusta kuin sen jälkeen, jonka Maailman Vapahtaja täydensi
Armon käsittellä ja josta Roomalisen oikeuden kautta meidänkin
lainsäädäntömme on saanut pohjansa...
siitä, mitä on kuulunut missäkin ja kuinka paljon on
 Asia ei ole yksin siinä, että Mooses kuuli äänen ja näki
välähdyksiä, vaan minkälaisen äänen hän näki : "Älä tapa",
"Älä tee huorin", "Älä varasta". Voisiko liikenne-, rikos-,
perintö-, ja työmarkkinalain ym lait tiivistää sen selkeämmin.
Ajattelepa tätä asiaa, minkä Mooses sanoo myöhemmin, että
Hammurabin laki ja kaikki muut lait luonnollinen laki (Jota kaikki
ihmiset luonnostaan noudattavat) on tiivistetty näin kompaktiin
muotoon ja kaikki kansat tulevat Israelin Jumalan (Jeesus) luo, koska
Jumala antoi sille näin ihmeellisen lain...
Meillä on tietoisuudesta selvä havainto-AJATTELU ! TIETOKONEET JA
TIETOKONE-OHJELMAT EIVÄT AJATTELE,tässä ne eroavat ihmisestä ja
ajattelusta ja elämästä.
Tietoisuus on subjekti ,kun taas tietokone toimintoineen on objekti.
Termodynamiikan mukaan aine ja energia ovat häviämättömiä, tämän
analogian mukaan tietoisuus entiteettinä on myös häviämätön,
vaikka se ei välttämättä fermioneista ja bosoneista koostukaan.
Tyhjästä ei voi tulla mitään ja mikään ei voi mennä tyhjään
Valkoihoiset, tosin yleensä vaatettuina pärjäävät
yhtä hyvin tai paremminkin päiväntasaajan seudulla. Ei ole mitään
estettä sille, että tummaihoiset eläisivät Grölannissa tai
suomalaiset Kongossa. Ihminen saa vitamiineja yhtähyvin molemmista
ihonväristä riippumatta eikä ihosyövälläkään ole mitään
merkitystä ihonvärin kanssa tässä asiassa. Lisäksi ovat eri
tummausasteet ja eri värit (keltaiset ja punaiset (punaisen ruskeat)
Summa summarum evoluutioteorian todistus ei pidä yhtä havaintojen
kanssa sen sijaan kreationistinen todistus on pätevä. Lisäksi
tummia ihmisiä löytyy Suomesta kesällä enemmän kuin talvella...


 Lohessa on D-vitamiinia 7 mig/100g, silakassa taitaa olla 17mig/100g
Ihmisen tarve päivässä 5 mig

että Aatami ja Eeva saivat merkittävän osan ravinnostaan
kalasta, joten Aatamille ja Eevalle D-vitamiinin saanti ei ollut
ongelma
eikä se ole muillekaan. Samoin on osoitettu, että Aatami ja Eeva
(jälkeläiset) Matkustivat Suomesta Afrikkaan eikä päinvastoin,
joten D-vitamiini ei siinäkään ole ongelma, vaikka se ei ole
toisinpäinkään, kuten osoitin.
 Evoluutiouskonnon kannatus on laskussa, kun se aiemmin oli noin 2%
tasolla (kreationismiin uskoo 99%) näyttää, että evoluutioon
uskovien määrä on pudonnut alle prosenttiin, johtuen siitä, että
evoluutio on matemaattisesti kumottu eikä teorialla ole koskaan ollut
havainnoissa eikä muuallakaan todisteita. Näin se vain menee, että
evoluutiota opetetaan koulussa biologian tunnilla vaikka kaikki ovat
eri mieltä ja koko tiedeyhteisö on evoluutioteoriaa vastaan.
Tiedeyhteisön hellimä kreationismi tulisi saada kouluopetukseen niin
historian kuin biologian tunneille, jotta opetus sataaisiin vastaamaan
tutkimustuloksia ja todellisuutta. Pieni evopiiri opetushallituksessa
estää tieteellisen tiedon leviämistä lasten ja nuorten keskuuteen.
No aikansa kutakin.
 Mielenkiintoista on se, että ihminen luotiin juuri Eurooppaan eikä
esimerksiksi Afrikkaan, Aasiaan, Australiaan tai Amerikkaan. Jos
evoluutio olisi totta niin ihmisen pitäisi olla syntynyt näihin
paikkoihin. Näin ei kuitenkaan ole, minkä molekyylibiologiakin
todistaa.
(Kaikilla ihmisillä samantyyppiset geenit). Satunnaishypoteesi ei siis
toimi, mutta Luominen (todistettu matemaattisesti) toimii täysin.
Miksi ihminen luotiin juuri Suomeen
Ensinnäkin voidaan jo fenotyyppisesti todeta, että khoiosan kansat ja
Australian paikallinen väestö eroaa eniten Eurooppalaisista ja
kaikista muista kansoista ajatellaan sitten fenotyyppiä tai
genotyyppiä. Afrikka on laaja manner, jonka eri osat ovat miljoonan
vuoden (Ihmisen karkotus paratiisista)
olleet eristyksissä toisistaan enemmän kuin Euroopassa, mutta erot
Afrikkalaisten ja Euroopalaisten kansojen välillä ovat sittenkin
minimaalisia.
Simpansseista puheen ollen : Kuinka suuri geneettinen ero on miehen ja
naisen välillä Prosenteissa ???!!!
genomin ja fentyypin
välillä vallitsee yhtäläisyys, suhteellisen tarkasti,
Afrikka hypoteesi on vanha,
mutta sen perusteet ovat olemattomat, kun tarkastellaan koko
ihmispopulaatiota ja sen muutoksia 1 milj vuoden aikana (paratiisista
karkotus). Vertaillaan afrikkalaisia, vaikka ihmisiä on muuallakin ja
geenistöltään eriytyneempiä jne, jonka voi jokainen todeta
katsomalla antropologisia karttoja. Ihmisellä on muutama tuhat geeniä
ja emäs pari vaihtoehtoja on 4**3 mrd, joten on varmaa, että
ihonväriin vaikuttaa useita geenejä tai emäspareja (Sama geeni voi
vaihdella eri emäsparein). MIelenkiintoista on se, että geeni-sanaa
käyttäen evolutionistit pyrkivät valehtelemaan ja muuttamaan
toisasioita, kuten sitä että fenotyyppi ja genotyyppi ovat
yhteydessä keskenään. Ei-sanalla evolutionistien yritys muuttaa
kreationistisia faktoja ajautuu karille.
 Huittinen on hyvin todennäköinen paratiisista karkotuksen paikka
 Kuuntelin kerran erään vapaa-ajattelijan (ateisti, evolutionisti)
haastattelun radiosta. Merkille pantavaa oli se tyhjyys, jota hänellä
oli tarjottavana. Verrattuna niihin ajallisiin ja ianakaikkisiin
aarteisiin, jota Maailman Vapahtaja Jeesus tarjoaa hänellä oli
tarjottavana vain ei-sanoja ja haukkumasanoja. Jeesuksen antamat ja
tarjoamat aarteet tulisi ottaa seurakunnalta pois ja antaa tyhjää
tilalle. Tätä evolutionistin haastattelua kuunnellessani tuli mieleen
täällä käyty evo-tieteellinen kreationismi debatti. (Sfnet on nyt
20v vanha ja tätä debattia on käyty hieman vähemmän aikaa).
Tieteellisillä kreationismilla on tarjota apua lääketieteeseen
(Syöpä, psykiatria, MS-tauti, Reuma...). Tieteelliset kreationistit
selvittävät maanjäristysten saloja jne. Ennen kaikkea Jumala on
(matemaattinen todistus) saatu tutkimuspöydälle havaitsevankin
tieteen piirissä.
Tässä on se syy, miksi evoluutioteorian kannattajien (ateistit)
kannatus on alle prosentin ja on siitäkin yhä hiipumassa. Kun
kreationistit viitoittavat tietä Jumalan Armon valtakuntaan, Jumalan
paratiisiin, evouskovat heiluttelevat vain tyhjiä käsiään ja
pyrkivät kaikin keinoin rikkomaan Jumalan Siinailla antaman kolmen
käskyn lain...Näin tieteellisen kreationismin voittokulku etenee...

Tieteelliseksi julkaisuksi katsotaan sellainen julkaisu, joka on
alistettu mahdollisimman laaja-alaiseen kritiikkiin ja joka on
läpäissyt tämän kritiikin. Tässä mielessä internet on
merkittävin ellei ainoa tieteellisten julkaisujen julkaisupaikka.
Täällä kritiikki ja julkaisut ovat julkisia eikä
suosikkijärjestelmä toimi kuten esin Naturessa ja muissa lehdissä,
joissa julkaistaan matemaattisesti vääräksi todistettuja teorioita
oikeina. Esim. Jumalan olemassaolosta on elemassa näin tieteellinen
julkaisu (Katso säie : Jumalan olemassaolo matemaattiseti todistettu).
Tulevaisuudessa myös väitöskirjat ym julkaistaan verkossa ja kaikki
julkaistaan kritiikin kera eikä niinkuin nyt, että ns.
"tiede"lehdissä julkaistaan perättömiä kuten evoluutioteoriaa
tukevia julkaisuja.
Mielestäni tohtorin titteli voidaan myöntää, vaikka usampikin,
henkilölle,kahdella ehdolla : 1. Henkilön esittämät ajatukset ovat
merkittäviä, uusia, originaaleja ja oikeita 2. Henkilö on
esittänyt ne foorumilla, jossa ne alistetaan julkiseen kritiikkiin ja
ideat ovat läpäisseet julkisen kritiikin (esim newsit)
NÄistä voidaan sitten ylläminituin perustein antaa pisteitä ja
virkoja ja tutkimusrahoja jne.
 Paha ja hyvä märiteltiin Siinailla, jossa Jumala savun,tulen,
jylinän ja leimausten keskeltä totesi : 1. Älä tapa 2. Älä tee
huorin 3. Älä varasta. Pahaksi kutsutaan näiden käskyjen
rikkomiasta näiden käskyjen laaja-alaisimmissa ja syvällisimmissä
merkityksissä. Kristinuskossa (totuus) paha ja hyvä kulkee
käsikädessä Jumala (Jeesus) on Absoluuttinen Hyvä ja hänen
päälleen laitettiin ristin puulla kaikki pahuus. Joka uskoo
sovituksen sanan pelastuu ja joka hylkää pelastuksen se joutuu toisen
kuoleman uhriksi. Näin ihmisen suurin eettinen ongelma kulminoituu
Jeesuksen persoonaan. Uskoako maailman Vapahtajaan ja luopua synnistä
ja alkaa kilvoitella Jumalan Siinailla antamien käskyjen
noudattamisessa vai uskoako valhejulistajien lumetodellisuuteen ja
joutua kadotukseen.
Valhe julistajia on ollut maailman historiassa Aatamin ja Eevan
paratiisista karktouksesta lähtien paljon. Ei tarvitse kuin ajatella
Muhammedin, Darwinin ja Marxin ajatuksia ja työn tuloksia. Satojen
miljoonien ihmisten joukkokidutuksia, murhia, kokonaisten valtioiden
ryöstämistä, Marxin ja Darwinin kehittämien joukkoraiskausten
kaasukammioiden ja muiden kidutusmentelmien soveltamisesta
käytäntöön. Järjestäytnyt rikollisuus, joka oli näiden
merkittävin *työnantaja* on keskesin syy siihen, että nämä
henkilöt ja heidän työnsä tunnetaan.
Mutta ei tarvitse mennä ulkomaillekaan kun katostaan mitä noin
100 vuotta sitten tapahtui Suomessa, kun Saksan ja Ranskan
järjestäytynyt rikollisuus kaappasi vallan suomalaisessa
työväenliikkeessä 1903 ja mitä siitä seurasi. Kymmenien tuhansien
syyttömien ihmisten massateurastuksia, joukkoraiskauksia ja
mielettömiä ihmisten kidutuksia.
Eikä tarvitse mennä kuin meidän päiviimme, jossa Tarja Halonen
suoritti
mielettömän julman 5000 mielnterveyskuntoutujan massateurastuksen.
Suomen hallituksessa ja työmarkkinajärjstöjen johdossa toimiva
järjesätytynyt rikollisuus suunnittelee samaa vanhustenhuollossa ja
kehitysvammahuollossa (laitospaikkojen) vähentäminen.
Järjestäytyneen rikollisuuden koulutuspäällikkö Haatainen ei ole
tehyt askeltakaan sen eteen, että eettiset arvot saataisiin kunniaan,
evoluutioteoria posi koulusta ja tieteellinen kreationismi tilalle
biologian opetukseen.

 Kun lukee Darwinin Lajien synty kirjaa ja Hitlerin Mein kampfia rinta
rinnan näkee yhtäläisyyden selvästi. Molemmat jättävät historian
tärkeimmän
eli Maailman Vapahtajan pois kirjasta. Siksi kummankin kirjat ovat
arvottomia
ja ovat johtaneet mittaviin ihmisoikeusrikkomuksiin
 Darwin jätti Vapahtajan pois kirjoista ja puhui vahvemman
oikeudesta, sai järjestäytyneen rikollisuuden tuen ja suuren
mediakohun samalta taholta.
Marx Darwinin hengessä Hitlerin opppi-isänä puhui rautaisesta
diktatuurista ja sai hänkin uupporikkaiden rikollisten kannatuksen ja
hänestä tuli kuuluisa)tosin kielteisessä mielessä.
Lainaat Hitleriä, mutta unohdat, että kirjoitettua sanaa
tulkitaan ihmisten tekojen mukaan.Darwinilla ja Hitlerillä ja Marxilla
oli yksi yhteinen nimittäjä - vahvemman oikeus - , jonka ajamiseen
sekä he itse
että heidän kannattajansa perustivat aatteensa. Siihen aatteeseen
perustavat niin Tarja Halonen kuin Esko Aho ym. hirmutekojen tekijät
toimintansa perusidean. Mikään ei kuitenkaan elämässä ole sen
naiivimpaa
kuin uskoa, että paha saa loputtomasti hallita maailmassa, siitä -
Herran päivästä - puhuu Jumalan Sana profeettojen, Vapahtajan ja
apostolien suulla. Sitä odottavat niin Tarjan kuin Eskonkin surmaamat
kristityt marttyyrit- kuolleiden ja elävien ylösnousemusta esikoisena
kuolleista nousseen jalanjäljissä.

Huittisista
Babyloniaan, mayoihin, Egyptiin ja niin edelleen uskonto on ollut
keskeisin tiedettä ylläpitävä voima. 1200eKr Jumala Siinailla
antoi tieteen keskeiset 3 periaatetta 1200-300 eKr mesopotamian ja
ISraelin ja kreikan papit kehittelivät
matematiikkaa, astoronomiaan jne. Tiede alkaa kehittyä voimakkaammin
kun Jumalan POika esittää tieteelliset teesinsä 0-40 jKr,
rakennustaito kehittyy kirkon myötä huomattavasti kehitetään
kelloja, siltoja jne. Kirkkko on tieteen eteenpäinvievä keskeisin
voima. Uskovaiset Newton, Galilei ja Kepler kehittävät astronomiaa
erityisesti taivaanmekaniikkaa. Kriminaalisuuteen taipuvaiset
vationpäämihet ovaat tieteen(uskonnon) keskeisin jarru. Tiede
huipentuu sitten 21.1 2004 esitettyyn matemaattiseen
Jumalatodistukseen, jossa kerta heitolla murskataan kaikki mitä
evoluutioteoriasta on jäänyt jäljelle. Kaikki tämä tapahtuu
luontevassa järjestyksessä kreationististen tiedemisten työn
tuloksena...Evoluutioteorialla on näytettävänään vain rikoksia,
mutta uskomalla sovitukseen ja tekemällä parannus evoteoriasta
evolutionistikin voi pelastua....
Kirjarovioiden aika on Suomessa ollut jo kauan aikaa ohi. Näin on
myös muualla läntisessä maailmassa. Ainoa maaryhmä, jossa ihmisten
tutustumisoikeutta kirjallisuuteen rajoitetaan on sosialismin
romahduksen jälkeen islamilainen maailma. Keskiajalla
paloivat kirjaroviot, samoin natsisaksassa ja tietysti
Neuvostoliitossa, jossa tiedettä (Raamattu) sai lukea vain salassa.
Voi olla, että jossain Afrikassakaan rajoitetaan ihmisten
lukuoikeutta. Tosin läntisessäkin maailmassa lehdistö ja TV on
hallitusten toimesta yhdenmukaistettu yhdensuuntaiseen viihteellisen
humbuukin äänitorveksi, josta kaikki viittaus tieteeseen tai
tieteellisyyteen on tiukasti sensuroitu. Faktatietoa on toki saatavilla
niille , jotka katsovat maailmaa rehellisesti avoimin silmin.
Mitä tulee Koiviston tuotantoon ja graduun sinänsä. Niin
Koivistolla on muutakin tuotantoa kuin gradu ja tähtitietelijän
ammattiin liittyvät posterit sekä nämä tuhannet artikkelit
täällä internetissä. Kaikki on julkaistu pieninä painoksina,
joista jotkut ovat halunneet maksaa suurehkoja summia saadaksen yhden
kappaleen. Koiviston gradusta, joka käsittelee tähtitieteellisissä
objekteissa oletettuja elektronien ja fotonien sirontoja ja niiden
vaikutusta havaintoihin, ei tule koskaan suuren yleisön menekkiteosta,
koska se on työlästä ammattikirjallisuutta, jota koko maailmassa
vain harvat ymmärtävät. Bibliofiilinen harvinaisuus se toki on.
Koiviston gradun ansio on siinä ettei se ole kertakäyttöinen, vaan
siihen voi palata aika-ajoin ja mietiskellä astronomisen havainnoinnin
saloja.
 e:n määritelmä toki on sarja kehitelmä, samoin kuin pii kin
voidaan esittää sarjakehitelmänä, mutta e:n arkinen laajin käyttö
lähtee sen olemisesta satunnaisilmiöiden jakaumissa. Binomijakauma,
jota voidaan käyttää esim rahanheittojen kruunu ja klaava
lukumäärien määriä arvioitaessa tulee heittojen lukumäärien
lähestyessä ääretöntä muistuttamaan Gaussin jatkuvaa
todennäköisyystiheys jakaumaa, jossa e esiintyy. Satunnaisilmiöiden
"visualisointi" on yleisin tilanne, jossa e esiintyy. Gaussin käyrää
noudattavat satuunnaisilmiöit, jotka luonnossa ovat tavattoman
yleisiä saavat aikaan sen, että fysiikka, josta kaikki
matemattiikkakin tulee, käyttää niin usein luonnollista logaritmia.
Tämä oli nyt vähän liian vaativaa evolutionisteille, joille olen
suositellut
iltalukioon menemistä. Todennäköisyyslaskentaan tutustutttuaan he
ovatkin sitten kääntyneet kreationisteiksi.

PK
FM
. Miten sitten voimme saada 100% dataa ? Miten voimme
vakuuttua, että asia on juuri niin ? Kreikkalaiset filosofit
katsoivat, että evidenttiä tietoa on matematiikassa.
Jos sanon, että kolmion kulmien summa on kaksi suoraa kulmaa, lause ei
vielä vakuuta, mutta jos matemaattisen logiikan sääntöjen mukaan
todistan tämän, ihmiset oivaltavat, että on saavutettu lisää
evidenttiä tietoa !
Kirkkoisä Augustinus sanoi, että on myös muuta 100% dataa, joka on
kaiken epäilyn ulkopuolella kuten : Ajattelen olen siis olemassa.
Tieto erilaisista havaintoihin perustuvista relaatioista valtaa meidät
vastustamattomasti samoin kuin matematiikan todistukset. Onko
evoluutioteoria todistettu matemattisesti oikeaksi ? V: Ei ole! Onko
kreationismi todistettu matemaattisesti oikekasi ? V: ON ! Koko 200
vuotta jatkunut dialogi kahden ajatussuunnan välillä on ratkennut.

Kysymys solipsisteille :
Mitä solipsistit tietävät varmasti siitä, minkä luulevat
tietävänsä varmasti ?
Tällä kertaa tarkastelumme kohteena on 2 Moos 2 : 22-23. Mitä tämä
jae merkitsee ajankohtaisen evolutionistien ja luomisopin kannattajien
välillä ? Ensinnäkin se kertoo, että ihminen tärkeältä osaltaan
koostuu luista. Genesis suorastaan painottaa luuston merkitystä
ihmiselle ja yleensä älylliselle elämälle.
Luukudos sisältää kalkkia suureksi osaksi (Maidon juonti on
välttämätöntä lapselle). Tällä on suuri merkitys luun
säilyvyydelle maaperässä ajteltiinpa lyhyitä tai pitkiä
aikaskaaloja. Muiden kudosten hiili-vety-typpi-happi-rikki -aines
tuhoutuu jouduttuaan maahan erilaisten biologisten ja kemiallisten
prosessien vaikutuksesta jo muutamassa vuodessa, mutta luu-kalkkikudos
säilyy satoja kertoja kauemmin. (tosin muistakin kudoksista jää
alkuaineiden prosenttiosuus jälkiä maaperään, josta biologisia
aineita voidaan tunnistaa. Mutta jos tarkastelemme vähänkin
pitempiaikaisia selkärankaisten jäännöksiä
kaikki säilyneet muodot perustuvat tähän luuainekseen. Luu-ainesta
esiintyy vain sekärankaisilla (Luukalat, sammakkoeläimet, matelijat,
liskot, nisäkkäät). Kasvit, sienet, sammalet, selkärangattomat ja
muut luuttomat eläimet häviävät hyvin nopeasti. Koska luu häviää
hyvin hitaasti luulla on myös tästä hitaudesta johtuen mahdollisuus
korvautua muilla aineilla eli fossiloitua. Näitä fossiileita on
joitakin löydetty ympäri maailmaa. Monille tutkijoille on suuri
mahdollisuus yli-innostua, kun löydetään jokin yllättävän
näköinen luu. Esim, jos nykyajan aineistosta yksi luu fossiloituu
niin on arviolta 10 000 miljardia eliötä, joiden luuaines häviää
jäljettömiin. Nähdessämme yhden luun arvostelukyky katoaa
innostuksen johdosta (tapahtuu evolutionisteilla), koska löytöä ei
osata asettaa suurempiin mittasuhteisiin. Vaikka meillä olisi koko
Euroopan täydellinen luonnontiede hallinnassa, jos meidän täytyisi
arvata, millainen on vaikkapa Etelä-Amerikan eliömaailma, arvaus
menisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä täysin väärin.
Tästä johtuu se, että ne , jotka myöntävät, että "vaikeita
asioita" ovat oikeammassa, kuin ne, jotka tulevat varmojen totuuksien
kanssa, kun tekevät päätöksiä 10 000 miljardista eliöstä pelkän
yhden luun perusteella (evolutionistit). Kreationistien asema on
tässä suhteessa parempi, koska he nojaavat historiallisiin
luotettaviin lähteisiin, jolloin todennäköisyys että osutaan
oikeaan kasvaa merkittävästi. Minkälainen fauna ja flora Suomessa
oli paratiisista karkotuksen aikoihin ? Todennäköisesti paljon
lajirikkaampi kuin tänään, paljon monipuolisempi ja vivahteikkaampi,
paljon harvinaisia lajeja, joista evolutionistit eivät osaa
ajatellakaan.
 Mitä Raamattu näissä jakeissa kertoo meille suvunjatkumisesta,
ihmissuhteista, avioliitosta jne ? Se kertoo meille, että sukupuolien
välinen läheinen kanssakäyminen kuuluu yksinomaan avioliittoon a).
Jumala vihkii aviopuolisot liittoon, joka on peruuttamaton. Avioliiton
rikkomisesta seuraa aina vakavia psyykkisiä ja usein myös muita
sosiaalisia ja fyysisiä, taloudellisia ym ongelmia. Jumala loi
Aatamille vain yhden puolison ei kahta. Jumala vihki Aatamin ja Eevan
kristilliseen avioliittoon. Ensimmäisten puolisoiden vihkimisessä
vain Jumala toimi vihkijänä ja muita todistajia ei ollut. Nämä
faktat eivät näy mitenkään siinä, miten lapsia ja nuoria ohjataan
avioliiton satamaan. Pikemmin heille luodaan juridisia, raha, ja
sosiaalisia kompstuskiviä, ohjataan suuriin kärsimyksiin
irtosuhteissa jne., jotta avioliitot eivät olisi onnellisia. Miksi
inhimillistä onnea ei saisi poliitikkojen mielestä olla ?
Ihmiset tietyllä tavalla äänestävät jaloillaan mediaa ja
poliitikkoja vastaan : 30 000 paria purjehtii vuosittain onnen satamaan
seuraten Aatamin ja Eevan esimerkkiä.
Entä sitten avioliiton toinen tekijä eli perheen lisäys. Genesis
selittää yksityiskohtaisesti miten tämä tapahtuu b). Kohdat b) ja
c) kategorisesti tekevät rikollisia (lain rikkojia)
niistä, jotka toimivat perheen lisäyksessä muuten kuin Jumalan
säätämällä tavalla. Kaikki koeputket, kokeiden tekeminen ihmisen
lisääntymissoluilla, pakastimet ym ovat mitä törkeintä
rikollisuutta (c)). Jumala on luonut perheen ja perheen lisäyksen.
Jos sitten aviopari haluaa lapsen, heille on suositeltava rukousta.
Mikä on sen hienompi rukousaihe kuin että onnellinen aviopari saa
vauvan. Genesiksestä löytyy esimerkki, että pitkän odotuksen
jälkeen 90 ja 100 vuotias aviopari saa kaipaamansa lapsen 1 Moos 21 :
1-8. Tässä on ne reunaehdot, jotka Jumala asetti paratiisissa ja
paratiisista karkotuksen jälkeen koko ihmiskunnalle.

PK
FM
Luomisoppi tulisi saada oppiaineeksi kaikkiin yliopistoihin ja
korkeakouluihin ja sieltä sitten kaikille kouluasteille. Luomisoppi on
hyvin laaja-alainen oppiaine, joka ulottuu matematiikasta (Luojan
olemassaolon matemaattinen todistus)kosmologiaan,teologiaan,
biologiaan,fysiikkaan, kemiaan , historiaan jne. Näin viran haltijalta
edellytetään hyvin laaja-alaista tietämystä. Professorinvirat
tulisi laittaa ensi tilassa hakuun.
Esim. evoluutioteorian opetus biologiassa pseudouskontona ja
virheellisenä tulisi korvata tieteeseen perustuvalla luomisopilla jne.
Tulisi kaikkiin yliopistoihin perustaa luomisopin professuurit, jotka
loisivat perustan luomisopin laajalle tutkimusohjelmalle ja
koulutukselle Suomessa ja maailmalla. Luomisopin taitajat ovat
tiedemiehiä par preference, joten tämän tieteen puuttuminen
koulutuksesta ja tutkimuksesta on vakava puute Suomen ja maailman
tiedekentässä.

PK
FM
 Kreationistit ovat löytäneet korrelaation alkoholin ja syövän
yleisyyden välillä.
Mitä Popper sanoo tieteen filosofiassaan tieteestä. Lause on
tiedettä, jos se on falsifioitavissa eli osoitettavissa vääräksi.
Otapa otos esim. 10 000 henkilöä 70 vuotiaita raittiita ja alkoholia
käyttäviä henkilöitä ! Huomaatko korrelaatiota syövän
yleisyydessä ? Voit ottaa muuttujaksi myös käyttötaajuuden ja
käytön määrän-mitä huomaat ? Löydätkö vastaavaa tutkimusta
muualta kuin kreationisteilta ?

 Kreationistien ero evolutionisteihin on se, että kreationistit
tekevät (toisinkuin evolutionistit) kaikkia hyödyttävää
tieteellistä tutkimusta.
Tulokset julkaistaan kaikkien nähtävillä, jotta mahdollisimman moni
voisi hyötyä tuloksista. Miljoonat ihmiset voivat parantua
sairauksista tutustumalla kreationistisiin julkaisuihin. Hindut,
muslimit, buddhalaiset, voodoot ym kaikki saavat kristittyjen
(kreationistit) ohella kuulla pelastavaa sanomaa.
Mutta mitä tekevät evouskovat ? Pelastussanomaa estetään kaikin
tavoin tulemasta julkisuuteen. Mikään evolehti ei julkaise
pelastussanomaa vaan julistaa valheuutista, jolla ihmiset joutuvat
suuriin kärsimyksiin. Missä HS:N ja TS:n ja Aamulehden tieodotus on
syöpäkysymyksessä ? Ei artikkelin artikkelia ei Duodecimissä ei
kertakaikkiaan missään ? Mitä tästä opimme krationismin (tiede) ja
evouskon (valhe) välisistä eroista ?
 Tutkimuksen ytimessä on yhtälö P(s,t)= f(A) eli syöpään
sairastumisen todennäköisyys iän ja alkoholinkäytön funktiona A:n
paikale voidaan sitten sijoittaa erilaisia arvoja, josita saadaan
tuloksena käyrä.
Käyrä vahvistaa sen, että muuttujien välillä vallitsee riippuvuus.
Voit toki yllämainituilla ehdoillasi tehdä tutkimuksen ja vahvistaa
Pertin tutkimustuloksen, mutta se on kuitenkin enemmän sitten
plagiointia, joskin itsellesi voi olla merkityksellistä saada omaan
tutkimukseen perustuva tieto asiasta, jotta voit vakuuttua siitä,
että kreationistit tekevät huippututkimusta biologiassa toisinkuin
evoluutiouskonnon harjoittajat.

Tieto, jonka annoin on uutta tutkimusta alalta, jonka lääkäreiden
täytyisi ottaa huomioon. Se, miten paljon lääkärit ja muu
yhteiskunta käyttää alkoholia, erityisesti varakkaampi väki, puhuu
selvästi toista, mitä sanoit. Tutkimukseni puhuu siitä, että
alkoholi on MERKITTÄVÄ karsinogeeni, joka tieto täytyisi saada
sypäyhdistyksille ja siellä levitykseen, mikä asia ei todellakaan
ole kunnossa, ei lääkäreiden eikä sairastumisvaarassa olevien
ihmisten osalta , minkä näet aiemmasta tiedon levityksestä.
Se kuvaa sitä, kuinka hataraa alan tutkimus on ollut ennen
kreationistien tarttumista asiaan
 Jeesus käytti ehtoollisella alkoholitonta viiniä ja tämä tulisi
kirkon myös huomioida ehtoollista annettaessa. Eli siis kaikissa
kirkoissa ja seurakunnissa vain alkoholitonta viiniä Jeesuksen
esimerkin mukaan.
alkoholi on syöpää aiheuttava
karsinogeeninen aine siinä kuin gammasäteilykin.
Mitä enemmän nautit sitä suurempi riski sairastua syöpään, koska
altistus kasvaa, mutta pieninäkin annoksina se on edelleen
karsinogeeninen aine. Kuten olen sanonut, jos laitat Googleen hakusanat
cancer (syöpä), alcohol saat miljoonia sivuja vastauksia.
Ongelma on siinä, että vasta kreationistien todettua tutkimuksillaan,
että miljoonia syöpiä voidaan maailmassa ja Suomessa
ennaltaehkäistä vain jättämällä alkoholi ja tupakka pois
ruokavaliosta , asiaan on alettu kiinnittaa huomiota. Lääkärien
(myös syöpälääkärit) tietämys tästä asiasta on suuren yleisön
ja syöpäyhdistysten ym tavoin vähäinen joten medialla on tässä
paljon tehtävää, jotta syöpää voidaan ennaltaehkäistä suuressa
määrin.
Alkoholitonta viiniä voi nauttia terveellisesti kuten tähänkin asti
kysymys ei siis ole viinistä, vaan alkoholista.


Kun törmäytät kaksi gammasädettä yhteen, mitä saat tulokseksi ?

Alkoholin karsinogeenisuuden syystä käydään keskustelua, on myös
teoria
, että alkoholi vaikuttaa sellaisiin hormoneihin, jotka aiheuttavat
solujen jakaantunisen kasvinomaisesti -siis syövän.

Suomessa kuolee vuosittain
40 000 ihmistä, joista erittäin suuri osa nimenomaan (alkoholin
aiheuttamaan)syöpään.
Teoria on varmasti lähellä oikeaa, vaikka varsinaisesti
syöpäsolun metaboliaan keskeisimmin vaikuttavia aineita ei
tietääkseni löydetty-ja jos löydetään on otettu merkittävin
askel syövän hoidossa- kuulostaa kreationistinen syöpäteoria
samalta kuin kopernikaaninen kumous ptolemaiolaisessa
syöpäfysiikassa.

Tällä kertaa olemme Genesistutkimuksessa päässeet 1 Moos 1:n ja
2-5: n syvällisempään tarkasteluun. ! Moos !:ssä todetaa, että
ensin luotiin taivas. Taivas oli siis ensimmäisenä olemassa. Toiseksi
luotiin maa, joka tuolloin oli tyhjä kivierämaa. Sitten kolmanneksi
vedet (1 Moos 1 :2, 10) muokkasivat maasta hiekkaa ja maalajeja.
Komanneksi Jumala loi kasvit (1 Mos 1 : 11-12)ja kaiken vihannan,
sienet, saniaiset ym itiökasvit. Maa tarvittiin maalajien
muotdostamiseen ja toiseksi siihen tarvittiin vesi. Kasvit ja sienet
puolestaan tarvitsevat vettä ja ravinteikasta maata elääkseen.
Neljänneksi Jumala loi veteen planktonia, kasveja syövät kalat ja
petokalat kuten ahvenet ja hauet. Samaten Jumala loi muut vedessä
elävät kuten valaat jne.(1 Moos 1 : 20. Viidenneksi (1 Moos
1:20)Jumala loi linnut, jotka söivät puolestaan kalaoja ja siemeniä.
Kuudenneksi Jumala loi kaikki maaeläimet, kameleontit, krokotiilit ,
norsut, naudat, leijonat jne. Seitsemänneksi Jumala loi ihmisen omaksi
kuvakseen, mieheksi ja naiseksi, sen jälkeen Jumala lepäsi
luomistyöstään.
Mitä tämä kertomus opettaa meille luomisen konvergenssista. Se
opettaa, että luominen on tapahtunut vaiheittain siten, että
jälkimmäinen luominen on tarvinnut edellistä ja lopulta luominen
konvergoi luomisen huippukohtaa ihmisen luomista. Evoluutiota ei
tapahdu, mutta sen sijaan tapahtuu luominen, joka konvergoi ihmistä
kohden. Kun askel askeleelta luominen siirtyy ylemmälle portaalle
ylimmällä portaalla on sitten ihminen. Moderniin matematiikkaan mm.
differentiaaliyhtälöihin perustuva Raamattututkimus on sijoittanut
tämän n. miljoona vuotta sitten tapahtuneeksi asiaksi. Huomaamme
siis, että konvergenssi on luomisen olennainen piirre. Mutta mitä
Raamattu opettaa konvergenssista luomisen jälkeen. 1 Moos 1 : 28, kun
Jumala siunasi Aatamin ja Eevan kristilliseen avioliittoon hän antoi
ensimmäisille aviopuolisoille kehotuksen lisääntyä ja täyttää
maa. Luominen ja konvergenssi ei siis päättynyt Jumalan
lepäämiseen, vaan se jatkuu ihmisen luomisesta ja paratiisista
karkotuksesta saakka suvun jatkumisessa. Aatamin ja Eevan jouduttua
karkotetuksi (Modernin tutkimuksen mukaan ) Huittisiin
ihmiskunta on sieltä levinnyt kaikille mantereille viimeksi
Antarktikselle. Mutta mitä tapahtumaa kohden yksittäisen ihmisen
lämä konvergoi tässä suuressa ihmiskunnan kokonaisuudessa ja
ihmisten moninaisuudessa? Mikä on minun konvergenssini tässä
ihmiskunnan konvergenssissa ? Miljoonan vuoden historian tuloksena
ihmiskunta ja sen kulttuuri on konvergoinut juuri tätä hetkeä.
Olemme suunnanneet kaukoputkemme taivaalle ja nähneet lukemattomia
taivaankappaleita. Mitä taphtumaa kohden kosmos konvergoi ja mikä on
ihmiskunnan osa tässä konvergenssissa (1 Moos 1: 1,16) Tämä on
modernin kosmologian keskeisimpiä probleemoja.
 Esko Aho puuttui taannoin terveydelle vaaralisten aineiden
nauttimiseen ja palveluiden korkeammalle hinnoitteluun niille, jotka
näitä vahingollisia aineita nauttivat.
Esko puuttui lähinnä rasvan, alkoholituoteiden ja tupakan
terveysvaikutuksiin ja niiden aiheuttamiin kustannuksiin.
Mutta miksi näiden tuotteiden terveydelle aihettamia haittoja
ei kerrota yleisölle. Kreationistit ovat jo muutamia kuukausia
vahvistaneettutkimuksella, että alkoholi on voimakkasti
karsinogeeninen syöpää aiheuttava aine tupakan tapaan. Mutta moniko
tietää näistä tutkimuksista ja niiden tuloksista ja niistä
mahdollisuuksista, joita tutkimus antaa syövän ehkäisyssä.
Miksi edelleenkin sallitaan syöpääaiheuttavien aineiden myynti eikä
tätä asiaa kerrota ihmisille julksisissa tiedotusvälineissä.
Eikö myyjien tulisi vastata aiheuttamistaan kustannuksista yksilölle
ja yhteiskunnalle. Eli panimoiden ja viini ja kalja baarien tulisi
alkon ym liikelaitosten lisäksi tiedottaa niistä merkittävistä
syöpäriskeistä, joita heidän tuotteittensa käyttöön sisältyy
sekä ottaa vastatakseen kaikista niihin sisältyvistä kustannuksista.
Jolleivat tuotteet kestä tieteellistä tarkastelua ne on mitä
pikimmin vedettävä markkinoilta lääketeollisuuden käytäntöä
soveltaen. Rasvan osalta huomio kohdistuu lähinnä maito ja eläin
rasvojen välttämiseen ja rasvojen kohtuulliseen nauttimiseen ja
siihen liittyvään painonhallintaan.
Tieteenä voidaan pitää asioita, jotka ovat faktoja. Sellaisia
on mm kristinusko, joka on matemaattisesti todistettu oikeaksi.
Ateismi ja evolutionismi sen sijaan ovat uskontoja, koska siinä joko
uskotaan tieteellisesti vääräksi todistettuihin premisseihin tai
jätetään kokonaan huomiotta matemaattisesti todistetut tosiasiat
kuten Jumalan (Luoja) olemassaolo. Modernissa eksaktissa tieteissä
Jumalan olemassalo on todistettu, ja siksi yhtä selvää kuin kuun ja
auringon olemassaolo. Uskonnon (evolutionismi) ja tieteen
(kreationismi, kristinusko)
vuoropuhelu on jatkunut täällä ja muilla areenoilla. Jokainen saa
tieteen (kristinusko) hallitsemassa maassa uskoa niinkuin haluaa ilman
joutumista sanktioihin. Evouskovien kohdalla näkyy sitten toisin.
Professoreilta, poliitikoilta ja muilta julkisen sanan edustajilta
puuttuu lähdekritiikki käytännössä täysin. Toisten esittämiä
tutkimustuloksia esitetään omina lähdettä mainitsematta jne.
Kreationisteilla lähdekritiikki on taas aivan omaa luokkaansa,
vilppiin ei tarvitse turvautua.
Ihmiskuntaa uhkaavat monenlaiset viruksiin ja bakteereihin liittyvät
uhat. Tämä johtuu suoraan ihmisen toiminnasta ja voitaisiin torjua,
jos järkeä olisi. Ei ole sattumaa, että lintuinfluenssassa on
lintu-etuliite. Siipikarjaa pidetään ahtaissa oloissa suuria
määriä, joka saa aikaan ns. päiväkoti-ilmiön, eli virukset
alkavat voimakkaasti muuntautua ja elää
faunassa. Tähän koko ihmiskunnan elämää uhkaavaan ongelmaan on
selvä lääke : Palataan monialaiseen pinviljelyskarjatalouteen, eli
rajoitetaan kanaloissa olevien kanojen määrä 100:aan, lehmien
navetassa 5:een, sikojen 10:een jne. Tällöin virusten ja bakteerien
muuntauminen saadaan pysäytetyksi eikä viruskuolema uhkaa koko
ihmiskuntaa. Eli pyritään luonnonmukaiseen talouteen. Ruokavaliossa
voidaan painottaa terveellistä kavisvaliota jne.
 Kuun synnyssä on mielenkiintoista se, että Kuun mineraalikoostumus
eroaa jonkin verran maasta, vaikka se onkin varsin samankaltainen. Kuun
*valkeat* vuoristoalueet ovat vaaleaa anrtosiittia ja ns. meret tummaa
basalttia. On esitetty, että kuu on irtaantunut Tyynen valtameren
kohdalta tai on tullut törmäys, josta maa ja kuu ovat irrottautuneet
toisistaan. Kumpikin teoria kumoutuu ensinmainituista syistä. Jos kuu
olisi irtaantunut maasta koostumuksen tulisi olla samankaltaisempi kuin
maan.
Oikea tieto -mikä pitää yhtä havaintojen kanssa-kuun synnystä
löytyy 1 Moos : 1, 5, mitä täällä olevat evolutionistit eivät
uskonnollisista syistä voikaan hyväksyä.
Kristinuskon (tiede) omaksuminen näyttää vieraiden uskontojen kuten
evolutionistien keskuudessa olevan perin vaikeaa, vaikka esim.
evoluutioteoria on täällä jo moneen kertaan osoitettu
(matemaattiseksi) mahdottomuudeksi.
Jos uskoo
tieteellisesti todistettuihin faktoihin (=Raamattu) tai sitten
tietää, että kristinusko on matemaattisesti todistettua faktaa
ei siinä ole eroa, mikä johtuu siitä, että kun tiedetään totuus
tai uskotaan siihen niin lopputulos on sama. Sen sijaan, jos uskotaan,
että maa on litteä tai marxismiin, deismiin, empirismiin, ateismiin
islamismiin, kapitalismiin, idealismiin, sintoon, hinduismiin tai
teosofismiin tai muihin uskomuksiin, jotka on todistettu
matemaattisesti vääräksi niin silloin kakki näkevät tulokset.
Jos akun navat on kytketty väärin auto ei toimi, vain totuus
(Raamattu) toimii. NL:ssä ja Islamilaisissa yritettiin tai yritetään
juurruuttaa ihmisiin sellaisia oppeja, jotka eivät pidä paikkaansa
kidutuksin, murhin ja väkivalloin. Tietyssä mielessä kristinusko ei
tarvitse aseita, koska täytyy vain esittää matemaattinen todistus ja
kakki näkevät faktat. Siihen perustuu
teologinen konvergenssi maapallolla eli se, että virheelliset
uskomukset väistyvät ja matemaattisesti todistetut faktat saavat yhä
enemmän ja enemmän kannattajia.
voidaan ottaa esille myös 1 Moos 1 : 14,15,16
Jumala sanoi : " Tulkoot valot taivaanavaruuteen erottamaan
päivää yöstä. Olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja päiviä ja
vuosia, ja olkoot ne valoina taivaanavaruudessa paistamassa maan
päälle. " Tapahtui niin. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman
valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä
sekä tähdet.
Kun katsotaan 1 Moos 1:1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan ja
verrataan kohtia huomataan, että kuu ja maa luotiin ERIKSEEN. Ei siis
tapahtunut mitään törmäystä tai irtoamista, mitä
evoluutiouskonnon harjoittajat väittävät. Se taas, että maa ja kuu
luotiin LÄHEKKÄIN näkyy siitä, että sekä maa, että kuu ovat
avaruuden taivaan alla 1 Moos 1: 8
siis ovat suuremman valon lähellä 1 MOos 1 : 14,16. Kun nämä kohdat
otetaan tähtitieteen perustaksi voidaan homata ettei tarvita
yllämainittuja hypoteeseja selittämään kuun syntyä (Jotka ovat
esittämistäni syistä virheellisiä). Tähtitieteen kirjat ja samoin
muutkin asiaa käsittelevät kirjat tulisi saattaa näin tieteelliselle
kannalle eli siis kirjoja tulisi kirjoittaa luotettaviin lähteisiin
(Raamattu)nojautuen eikä harhauttaa lukijoita sellaiseen, mikä ei
pidä paikkaansa.
Esim. Yliopiston peruskursseilla ja harrastajienkin käyttämä
Tähtitieteen perusteet (2003)kirja on tältä osin vanhentunut ja
virheellinen s. 297-301, 260.
Ei ole mielestäni perusteltua yliopistossa opettaa paikkaansa
pitämätöntä asiaa.

PK
FM
KR

Tietyt havaintojen väliset relaatiot kuten Cogito
ergo sum (kirkkoisä Augustinus). Toinen on matemaattisella
todistuksella saavutettu tieto.
Totuuden kriteerinä meillä on siis, että meillä on luotettava
lähde kuten Raamattu tai yllämainitut seikat. Jos katsomme teorioita,
vaikkapa kuun synty -teorioita tai evoluutioteoriaa ne eivät täytä
mitään yllämainituista ehdoista.
Kukaan ehkä kreationisteja lukuunottamatta ei ole ollut havaitsemassa
näitä asioita joten kaikki muiden esittämät käsitykset ovat vain
spekulaatioita ja arvailua siis käytännössä uskontoa ja useimmiten
vielä uskoa vääriin premisseihin. Jos hypoteesi on virheellinen
voidaan silti saada p-arvoja ja muita tilastollisia arvoja, jotka
laitetaan yhtälöihin ja sitten mennään julistamaan "varmaa
totuutta" tai ainakin tosiasiaa yms, vaikka premissit ovat täysin
virheellisiä. Kukaan evoluutiouskonnon harjoittaja ei ole nähnyt
lajien kehitystä tai kuun syntyä, joten heidän käsityksensä on
vain spekulaatiota tai luuloja ei tosiasiaa. Kreationismi on sen sijaan
totuutta koska se on matemaattisesti todistettu ja täyttää
yllämainitut tieteen kriteerit ja samalla on myös evoluutioteoria
todistettu virheelliseksi. Siis kreationismi on tiedettä, mutta
evoluutioteoria ei sitä ole vaan "uskontoa".

PK
FM
totuuden kriteereitä on käsitelty moneen kertaan
sfnet.keskustelu.evoluutio-ryhmässä. Toistetaan tähän ryhmään
vielä
nämä :

1. Matemaattiset lauseet ovaat evidenttejä tai matemaattinen todistus
valtaa kuulijan vastustamattomasti

2. Tietyt relaatiot kuten Cogito ergo sum osoittautuvat todeksi
3. Tietyt havainnot, kuten se, että näen tietokoneen edessäni ovat
100% dataa tosia.
 Kuten olen todennut aiemminkin sotilas ja poliittisessa maailmassa
käytetään henkistä ja fyysistä ja verbaalista ja nonverbaalista,
taloudellista,ja poliittista ja sosiaalista väkivaltaa, siellä
niillä voidaan lyhyellä tähtäimellä menestyä. Tieteellisessä
maailmassa sn sijaan vain faktoilla on merkitystä, siksi tiedemaailma
nojaa raudanlujaan matemattiseen kalkyyliin.
Galileo Galilei oli lukenut Raamattunsa, johon hän kirjansa mukaan
perusti kalkyylinsa.
Kun hän astui poliittiisiin ja taloudellisiin operaatioihin
keskittyneen paavin eteen-joka ei ollut perehtynyt riittävästi
Raamattuun ja siihen perustuvaan kalkyyliin- on todettava ettei
suurellakaan poliittisella ja taloudellisella mahdilla ole merkitystä
Raamattuun perustuvien raudanlujien matemaattisten kalkyylien edessä.
Teologisten invarianssien matemaattinen olemassaolo ei muutu millään
poliittisella, taloudellisella tai sotilallisella toimella. Laser,
vetypommi ja täsmäaseet ovat voimattomia. Kreationismi on sittenkin
totta ! 0=1!
Kettusen (FM matemattiikka) ansio on tässä. Hänen ei ole tarvinnut
turvautua pienimpäänkään väkivaltaan tieteellisessä debatissa.

PK
FM
KR
suosittelisin sinulle, että todellakin lopettaisit
uhkapelin, monet ovat menettäneet
hedelmäpeleissä tuhansia markkoja. Olin kerran tulossa
työpaikaltani, kun poikkesin erääseen markettiin vähän hakemaan
evästä. Istuin syömään evästäni niitä varten varatuille
tuoleille. Vieressä oli hedelmäpelejä, joiden pelaajat hokivat
jättipotti-sanaa. Kokonaisvaikutelma kuitenkin oli, että kukaan
heistä ei ollut saanut juuri minkäänlaista pottia jätistä
puhumattakaan.
Ja nyt todennäköisyyslaskuun. Todellisuudesa verrattuna
*suotuisasaan* tapaukseen epäsuotuisien tapauksien todennäköisyys =1
kaikki yhteenlaskettuna ja *suotuissan tapauksen todennäköisyys, yksi
kappale, on tuo mitättömän pieni luku, näin hieman
yksinkertaistettuna.

PK
FM
KR
Yksi suurimmista saastuttajista on yksityisautoilu, eli yksi auto ja
yksi kuljettaja. Jos siirryttäisiin kokonaan koko maailmassa
bussiliikenteeseen+taxeihin eli yksityisautoilusta luovuttaisiin
kokonaan öljynkulutus laskisi 50%, typpi ja hiilidioksidi sekä
monoksidit laskisivat reilausti ei olisi kaupunkien sumuongelmia ym.
Miksi poliittiset päättäjät tekevät toista ja puhuvat toista ?
Puhutaan vihreistä arvoista tuulista ym, mutta kaikki suuret puolueet
tekvät käytännössä toista ja puhuvat toista. Kokoajan
ympäristöystävällistä bussiliikennettä vähennetään eikä ole
puhettakaan yksityisautoilun lopettamisesta.
Samalla säästyisi autojen valmistuksen enesrgia ja raaka-aineet ym.
Bussien maksut nollaan ja yksityisautoilu siis nollaan
Bussit voisivat hyvin käyttää bensaa, mitään ongelmaa ei
tältä osin ole, kaiki puheet ehdotustani vastaan ovat siis valheita,
ne , jotka puhuvat kiotosta ym lämpenemisestä jne eivätkä ota
huomioon ehdotustani ovat valehtelijoita, samoin vihreä liitto ym,
jotka puhuvat toista (kannattavat saastuttavaa autoilua). Tosiasiassa
ehdotukseni kaikkien päästöjen myös hiildioksidipäästöjen osalta
on hämmästyttävän tehokas. Nyt tarvitaan vain poliittisia
päätöksiä.
Miksi Kiotossa ym vain puhutaan, mutta sitten kun kreationistit
tekevät konkreettisia käyttökelpoisia ehdotuksia alkaa kaikenlainen
valehtelu saada alaa. Kukaan, joka vastustaa ehdotustani ei ole
ympäristöystävällinen, ei Hautala, ei Vanhanen, ei Niinistö, ei
Halonen, vain kreationistit kantavat lähimmäisestä ja ihmiskunnasta
vastuuta, muut ovat laput silmillä.
 Bussiliikenne toimii myös syrjemmällä joitakin harvinaisia
poikkeuksia lukuunottamatta, joihin voitaisiin soveltaa
erityislupamenettelyä. Tämä tietysti edellyttää sitä, että
yksityisautoilu kielletään. Esim. Kiotossa kokoontui valtava määrä
kallispalkkaisia ihmisiä, joilla ei ollut mitään konkreettista
ehdotusta, mitä pitäisi tehdä. Tämä kreationistinen malli tehoaisi
käytännössä kaikkiin päästöihin erittäin tehokkaasti. Ei
tarvita vihreiden keksimiä päästökauppahumbuukeita, joilla ei
mitään käytännössä saada aikaan ihmiskunnan ongelmien
ratkaisuksi, joista merkittävä osuus johtuu juuri yksityisautoilusta.
Työpaikkaliikenne ja kaikkiin paikkoihin pääsy bussilla nopeasti ja
saastettomasti mahdollistuisi yhdellä iskulla, kun kaikki
käyttäisivät bussia. Voitaisiin räätälöidä
liikenne nopeille ja hitaille. Ruuhkat loppuisivat kokonaan, Tiestön
kunto hoituisi nopeammin
ja säästöt olisivat triljoonaluokkaa kaikki tekijät mukaanlukien.
Öljyn polttaminen on erittäin arvokkaan kemian teollisuuden
raaka-aineen suurta tuhalusta. Öljyn hinta laskisi-ainakin
teoreettisesti- reilusti ja samalla matkojen reaalihinnat. Joten nyt
nopeasti kaikki maailman parlamentit ja presidentit tekemään
päätöksiä. Puolen vuoden päästä teillä ei sitten näykään
muuta kuin vihreitä linjapiilejä.

PK
FM
KR



Entäpä tämä : Moni tyttö ja poika ja miksei vanhempikin ihminen
tulee katkerasti huijatuksi
seurustelu, avioliitto ym ihmissuhdekysymyksissä Miksi skepsis ei
lainkaan käsittele
näitä huijauksia, vaikka erinäiset laulut ym ovat maailman sivu
kertoneet , että tällaista tapahtuu. Eikö skepsiksen tulisi puuttua
tähän kysymykseen ?

PK
HTA
AT
Jumalan olemusta tarkasteltaessa kannattaisi lukea Joh 18:38. Olen
esittänyt tämän jakeen Otto Mäkelälle ja muille ev.teoriaan
uskoville, mutta he johdonmukaisesti kieltäytyvät
avaamasta Raamattua tästä kohdasta. Syytä en tähän käytökseen
ole löytänyt, mutta näin se vain on. Ensinnäkin Jumalasta ja
Jumalan olemuksesta on sanottava, että Jumala-käsite on kaikkialla
maailmassa tuttu kaikille ihmisille. Lapset eivät juurikaan vastusta
Jumalasta puhumista ja Suomessa kuuluu lähes 90% väestöstä
kirkkoon, vaikka jäsenyys on täysin vapaaehtoista. Jumala ei siis ole
kenenkään ihmisen ulottumattomissa. Eräässä pikkukaupungissa
pastori kävi jokaisessa kodissa ja sanoi, ettei tavannut yhtään
ateistia.
Itseasiassa oma kokemukseni on, että ateisteiksi itseään kutsuvat
ovat varsin kiinnostuneita
Jumalasta, mikä näkyy siinäkin, että kaikenlaiset skepsikset ym
osallistuvat määräänsä nähden varsin aktiivisesti keskusteluun
uskontopalstoilla ja ovat kovin harmistuneita jos palstalla on
hiljaista, tutkivat aktiivisesti paranormaaleita ilmiöitä jne.
Ensinnäkin Jumala on luoja (kreationismi). Asia on todistettu
matemaattisesti. (katso säie : Jumalan olemassaolo todistettu
matemaattisesti). Jumala vaikuttaa aktiivisesti maailman asioihin eikä
ole evoluutioteorian tapaan toimeton tyhjäntoimittaja. Äskeiseen
matemaattiseen tarkasteluun viitaten Jumalaa voi oppia tuntemaan
tutkimalla häne töitään. 200 mrd*200mrd tähteä nykyään
tunnetussa universumissa jne jne. Mitä siis Jumala tällä kaikella
ajaa takaa ?
Kun katsoo lumisessa maisemassa triljoonien timanttien kimallusta
auringonsäteiden osuessa kiteisiin ei voi kuin ihmetellä. Entäpä
ihmiset ? Hyvin laajasti ihmiset ovat keskittyneet tavarahakuisesti.
Esko Ahon mukaan kok, sdp,vas, kesk, rkp ja näiden taloudelliset
kompleksit ja niiden poliittiset etäispäätteet ajattelevat muiden
ihmisten tapaan vain ja ainoastaan voittoja ja voitonjakoja. Ihmiset
ovat maasta maallisia ja maallisiin on heidän mielensä, Jumala sen
sijaan elää taivaallisissa.
Yst.terv.

PK

PTässä vallitsee siis niin suuri ero ihmisten ajattelutavan välillä

sekä Jumalan ajattelutavan välillä, että ihmistenon vaikea sitä
käsittää. Ihmiset taistelevat ja sotivat loputtomasti tavaroista
eivätkä rikkaimmatkaan saa siitä kylläkseen. Ihmiset tuntevat
Jumalan vain silloin, kun Jumala tulee ihmisten luokse ja kohtaa
ihmisen. Tällaisia kokemuksia on varmasti monillakin ihmisillä kun
taas toiset kuten monet ev.uskovat elävät tämän kokemuspiirin
ulkopuolella ja kiistävät Jumalan olemassaolon. He ovat Jumala
tietämyksessä kuulopuheiden ja huhujen varassa. Jumala luojana on
siis totuus. Hän tietää, mitä hän on tehnyt ja miksi. Toinen
Jumalan tärkeä entiteetti Rakkaus seuraa tavallaan luomisesta. Jumala
on luonut ihmisen ja Jumala rakastaa ihmiskuntaa. Ihmiskunta on
kuitenkin ollut tottelematon Jumalan käskylle (Eeva), mutta siitä
huolimatta Jumalan Rakkaus on muuttumaton. Jumala on luonut monet lait
maapallolle. Gravitaatiolaki, aviolittolaki, liikennelaki, monet
ihmissuhteisiin liittyvät lait, monet maanviljelyyn ja luontoon
liittyvät lait.
Ihmisen tulisi oppia elämään Jumalan säädöksien mukaan. JUmala on
totuus ja rakkaus.
Miksi siis ihmiset eivät noudattaisi totuutta ja rakkautta omassa
elämässään ? MIkä estää
tutkimasta luonnon lakeja ja elämästä niiden mukaan ? Mikä estää
ettei voi tukea vanhuksia, sairaita ja vähävaraisia jne omassa
lähipiirissään ja siitä eteenpäin ? Miksi Jumalaa tuntemattomien
ev.uskovien tapaan pilkata mielenterveyskuntoutujia kun voi auttaa
heitä ?
Tietyllä tavalla kaikki ihmiset suhtautuvat varauksellisesti Jumalaan,
mikä näkyy runsaassa ei-sanan käytössä.

PK
 Siinä, että ilman kiduksia toimiva nisäkäs, hetuloineen tai
hampaineen on olemassa
ei ole mitään sellaista, mikä sotisi tieteellistä kreationismia
vastaan, sen sijaan sellaisen syntyminen sattumalta 'luonnon valinnan'
tuloksena voidaan matemaattisesti todistaa mahdottomuudeksi.Kyllä
luonnossa on paljon ihmeteltävää ajateltiin kasveja, tai eläimiä
tai sieniä tai ihmiskuntaa tai kiviä ja kallioita, vettä eri
olomuodoissaan tai kaasuja ja ilmaa, tai vaikkapa avaruutta kaikkine
tähtineen. Ihmeellisin kaikista tieteistä on kuitenkin teologia
ja sen tutkimus, jos sitä observoidaan avoimin mielin ja silmin.
Mitää muuten Israelilaiset näkivät, kun "he istuivat, söivät ja
katselivat Jumalaa".valaat eläinryhmänä ovat varsin mielenkiintoinen
tutkimuskohde. Minä näen valaiden olemassaolossa paljonkin järkeä,
siinä missä muidenkin eläinten. Valaat ovat omalla tavallaan sekä
elintoiminnoiltaan että käyttäytymiseltään hyvin älykkäitä
eläimiä. Yksi mielenkiintoinen asia tietysti on koko, mikä ihmisen
kokoon nähden on suunnaton. Kyllä Jumalalla on ollut paljon järkeä
kun hän on luonut valaat. Ihmisillä on sitä vähemmän, kun monet
valaslajit ovat niin suuresti ihmisen mielettömyyden takai
harvinaistuneet. Suojelutoimilla on kiire. Mielenterveyskuntoutujilla
ei ole osaa eikä arpaa valaiden hävittämisessä, kyllä
haukkumasanat on suunnattava tuonne valtioiden pres.ehdokkaiden
suuntaan. Siellä ajattelutoiminnot kangertelevat pahasti... taitavat
olla evoluutiouskonnon harjoittajia....
Poskionteloiden tulehdukset kuten monet muutkin on bakteerien
aiheuttamia. Ongelma on siinä, että antibiootit eivät tuhoa kaikkia
tulehdusta aiheuttavia bakteereita, vaan osa jää usein
lisääntymään ja aiheuttaa mätää onteloihin, joka taas aiheuttaa
kipua. Antibioottien kehitystyössä tulisi näin pyrkiä täsmä
antibiootteihin eli sieniin, jotka tuhoaisivat onteloissa
olevat haitalliset tulehdusta aiheuttavat bakteerit, mutta
jättäisivät muun pien-eliöstön koskemattomaksi. Tällaisia
lääkkeitä tarvittaisiin muissakin sairauksissa
saatanan ja Jumalan töitä
ei voi erottaa. Asia koski sitä
kun erinäisiä pisneksiä tuhoutui aaltoihin 26.12.2004. Matemaatikko
Linkosalo esitti syyksi sen, että siellä ei kunnioitettu
alkeellisimpiakaan sääntöjä, joista Raamattu puhuu. Eli siis
jokaisen ihmisen ihmisarvoa on jokaisen kunnioitettava ja samoin
Jumalaa on kaikkien kunnioitettava. Ihmisarvon ja Jumalan vakavuus
tuntui olleen kirkonmiehiltä kuten muiltakin päättäjiltä vahvasti
hukassa. Syy on Esko Ahon mukaan uskonnollinen. Eskon mukaan
taloudellinen, poliittinen, ja uskonnollinen eliitti koostuu yksinomaan
vapaa-ajattelijoista
tai sen ajatussunnan omaksuneista ryhmittymistä. Kristittyjä ei
siellä ole Eskon mukaan yhtään. Tämä selittää sen, että
mediassa ei viime Tapanin päivänä käsitelty ihmisarvo kysymystä
lainkaan. Samoin 26.12 vuosipäivän juhlintaan lähetettiin naispapit
ja piispat
pysyivät poissa paikalta ja julkisuudesta.
Mutta miten on ihmisarvo kysymys Suomessa ? Miten
mielenterveyshuolto on kehittynyt viimeisten 15 vuoden aikana ja
saavatko kaikki avun ?
Näitä kysymyksiä eivät piispat kysy eivätkä vastaa
kysymyksiin kuten eivät evouskovatkaan. Eivät kysyneet ennen tsunamia
eivätkä jälkeen.
Saatanaa ei ole olemassa on se lööppien myönteinen uutinen ja
jos onkin olemassa hänellä ei ole mitään merkitystä. Sama koskee
lohikäärmeitä, petoja olivat ne sitten punaisia
tai ruskeita. Kun ennen joulua nimimerkki Kuka minä olen ? (Kuka hän
sitten lieneekään ei sanonut nimeään) esitteli kysymyksiään niin
vastauksissa esitettiin 6:66 ym.
Tieteellisten kreationistien mukaan nämä eivät ole tärkeitä.
Kreationismin mukaan vihollinen on valhe, joten ainoa mikä merkitsee
maallisessa ja taivaallisessa on faktat.
Tämänhän ateisti Vijanenkin jossakin totesi. Skepsis Otto Mäkelä
ja evolutionistit kieltäytyvät johdommukaisesti lukemasta Joh 18:38
aivan kuten piispat kieltäytyvät vastaamasta ihmisarvokysymykseen ja
psyk. sairaalapaikkakysymykseen.
Miksi piispat ja evolutionistit johdonmukaisesti pyrkivät
häivyttämään Raamtun jakeita.
Raamatullinen apokalyptiikka ja kirjoittelu perustuu valheen ja
totuuden vastakkaisasetteluun. Pimeyden ja valon väliseen taisteluun
ja yhteenottoon.. Ilm 19,16,12. Hyvää Loppiaisen aikaa kaikille,
näin loppiaisenaikaan onkin hyvä pohtia ja katsoa
taivaalle säästä riippuen mitä taivaalla näkyy siitähän papitkin
huomenna saarnaavat.

t. PK

Tällä kerralla tarkastelumme kohteena on 1 Moos 1 : 3-5. Ev.uskovat
ja monet muutkin selittäjät aina HY:n teol. prof. ym niin tällä
palstalla kuin muuallakin kiiruhtavat heti sanomaan : Virhe !
Samantapainen
on tilanne, että kun sanotaan, että tuolla mielenterveyskuntoutuja,
niin on 1000 000 ev.uskovaa ja sama joukko poliitikkoja, piispoja ym
hyökkäämässä kiireellä kuntoutujan kimppuun.
Tieteelliset kreationistit (tiedeyhteisö) tarkastelevat näitä
kolmea jaetta viileän analyyttisesti. Mitä Mooses tässä
kosmologisessa tarkastelussa haluaa sanoa ?
Miksi valo otetaan tarkasteltavaksi heti aika-avaruuden alun jälkeen ?
1 Moos 1 : 1.
Mooses viittaa tässä mielenkiintoiseen kosmogoniseen ja fysikaaliseen
kosmologiaan liittyvään kysymykseen : Mikä merkitys säteilyllä on
maailmankaikkeudessa kosmologisesti
nyt ja historian kannalta ? Alkeishiukkaset voidaan karkeasti jakaa
kahteen ryhmään bosoneihin ja fermioneihin. Nämä hiukkaset eroavat
toisistaan ns. spininsä puolesta.
Spinillä tarkoitetaan sitä, että hiukkasen fysikaalisten muutoksissa
invarianttien suureiden yhdelmällä on tietyt arvot.
Bosoneilla ja fermioneilla nämä arvot muodostuvat eri tavoin, mikä
johtaa alkeishiukkasryhmien välillä fysikaalisissa ominaisuuksissa
syvällisiin eroihin. Mooses
alleviivaa tätä kysymystä ja siksi Mooses painottaa bosonien
merkitystä kosmogonian
kannalta. Bosoneista käsittelyyn on valittu nimenomaan
fotoni-valohiukkanen.
Mikä on valohiukkasen merkitys siis kosmogonisesti bosonina
maailmankaikkeuden rakentamisessa ? Jo lukion fy. kursseista
tiedetään, että valosta voidaan törmäytyskokeissa rakentaa
fermionista ainetta. Fermioneista voidaan sitten jatkaa
eri tavoin atomien ym. rakentamista.
Bosonikaasu kuten esim. fotonikaasu käyttäytyy toisin kuin
tuntemamme fermioninen atomiaine. Näiden eri alkeishiukkasten
kosmogonisessa merkityksessä
Mooses painottaa nimenomaan fotonia ja siihen liittyviä fysikaalisia
vuorovaikutuksia
keskeisenä maailmankaikkeuden rakennuspalikkana. On selvää, ettei
muutamaan jakeeseen voi sisällyttää kaikkea, mutta jakeet ovat
sellaisenaan tavattoman mielenkiintoisia ja relevantteja ja virhe on
vain lukijan silmässä kuten yllä olevasta voi päätellä.

PK
FM
Itse olen pitänyt puheita jonkin verran ja tiedän, ettei se niin
helppoa välttämättä ole. Koulussakin voi joutua puhumaan 5 tuntia
putkeen. (Tämä ei ole välttämättä hyvä tapa).
Saarnoja on helppo kritikoida ja arvostella, mutta jos menee itse
näytille ja arvioitavaksi niin se osoittaa jo rohkeutta. Esim. tällä
palstalla on kolme kreationistia ja ryhmäläisten mukaan
he yksin pyörittävät ryhmää. Evoluutiouskovaisten laumat ovat
sitten vain lisähöyste ryhmään.
Mutta moniko tällä palstalla kirjoittavavista kirjoittaa omalla
nimellään ? Moniko kolmesta kreationistista ? Moniko
evolutionisteista ? Otto Mäkelällä on puhelinnumero ja osoite, joten
sellainen henkilö on olemassa. Miksi täällä olevat pelkäävät
asettua luokan eteen ?
Mikä siinä luokan eteen asettumisessa pelottaa ? No Viljanen ym miten
on ?

PK
Ammattitähtitietelijä
 Näinhän se on eikä kannata myöskään uskoa niitä
'ennakkotarkastettuja' lehtiäkään.
Tieteellisiin faktoihin (Raamattu) toki voimme uskoa.

mikä on tietelijä?

Tähän kysymykseen voisi vastata monellakin tavalla. Perinteinen
tarkastelu on se, että on suorittanut Universitas nimisessä paikassa
tutkinnon ja osoittanut kelpoisuutensa virkaan.
Toinen lähtökohta liittyy epistemoloogisiin ja tieteen filosofisiin
kysymyksiin tiedon luonteesta
ja oikeellisuudesta ja sen saavuttamisesta, joka ei aseta mitään
ennakkokäsityksiä, vaan tarkastelee tietoa erillsenä objektina.
Tieteiljänä ei yleensä pidetä henkilöä, joka toistaa aiempia
tutkimustuloksia, vaan hänen on kyettävä esittämään uutta
faktatietoa ja perustelemaan kaikki väitteensä (Tässä on esimerkki
matematiikassa, jossa pyritään todistamaan kaikki
itsestäänselvyydetkin). Esim. evolutionistinen oikena pitämä ja
täälläkin yleisesti käytössä oleva metodi -ei-sanan toistaminen-
ei täytä kreationistisen tieteen ideaalin
tavoiteita. Jos ottaa kantaa johonkin, olisi hyvä jos pystyy
todistamaan tai perustelemaan väitteensä. Kaikki väitteet
esitetään tutkimuspöydälle ja ellei niitä osoiteta vääriksi tai
oikeiksi ne jäävät sitten avoimiksi kysymyksiksi. Keskiajan kirkon
kehittämä metodi-joka on edelleen Universitasissa käytössä- sopii
hyvin. Esitetään väite, asiaa tarkastellaan puolelta jos toiseltakin
ja sitten esitetään probleeman ratkaisu. Esim, jos esitetään väite
'Aatami ja Eeva karkoitettiin paratiisista mijoona vuotta sitten
Huittisiin' niin sitäkään väitettä ei hylätä tai kannateta vaan
se asetetaan tieteellisen tarkastelun kohteeksi esittämälläni
tavalla.

PK
AT
Tekijänoikeuslaki
ed.kunnassa ei ole se luonnon määräämä laki, joka maailmassa
vallitsee. Jokaiselle kuuluu jotakin, toiselle enemmän ja toiselle
vähemmän.
Evankeliumeista kuuluu maksaa palkkiot taivaaseen kuten Paavalin
kirjeistä jne.
Kaikki voivat sitten tehdä palkkioillaan mitä haluavat lain
puitteissa.

PK



Kyllä sen olisi voinut julkaista missä tahansa kansainvälisessä
lehdessä, vaikka Washington postissa, vaikka vastaavaa keskustelua
käydäänkin kansainvälisessä lehdistössä.


Mutta mitäpä, jos taivas onkin kelassa, sossussa,
työvoimatoimistossa, vanhainkodeissa, vammaisten palvelutaloissa ja
ennenkaikkea siellä, mikä eniten herättää evouskovissa kauhua-
psykiatrisissa sairaaloissa. Mitäpä, jos otetaan ne kansanedustajien
ja *eliitin* teostosta piffaamat rahat ja kymmenkertaistetaan psyk.
sairaalapaikat ja annetaan sotaveteraanivanhuksille ym parempi
kansaneläke, tuetaan yksinhuoltaja perheiden lapsia
ja muitakin lapsiperheitä, kosrotetaan reilusti toimeentulotukea.
Lopetetaan suurten voittojen teko ilmaisella työllä ja opetellaan
lähimmäisen armahtamista, joka tähän saakka on ollut ksäite vailla
ymmärtämistä. Ketään joka tulee sairaalan ovelle ei käännytetä,
vaan kaikkia autetaan. Miksi suomalaiset eivät voi olla yhtä
perhettä, kun teosto on sitä ? MIkä estää auttamasta
lähimmäistä ja rahtaamasta rahaa sinne taivaaseen ? Perustetaan
maaseudulle paljon uusia pienviljelystiloja jne. No missä vika ?
 Kyllä jokainen ihminen voi periaattessa tehdä jotakin. Jokaisella
ihmisellä on isä ja äiti, useilla on sisaruksia, joillakin on
puoliso ja lapsia. Tästä voi aloittaa. Tehdä hyvää lähimmille
unohtamatta sitä, että itsekin tarvitsee jotakin. Tästä voi sitten
siirtyä yhteisöllisempään vaikuttamiseen. Eli puhua taivaallisista
maasta maallisille.

No mitä ajattelet, miltä tuo *eliitin* rahan piffaus, vaikuttaa.
Toki, minä olen kirjoittanut aiheesta
julkisen sanan palstoille jo vuosia ja hoitopaikat ovat vähentyneet.
Mutta toki on niin, ettei vika silloin ole minussa, vaan niissä 200
kansanedustajassa ja pres.ehdokkaassa ym. jotka eivät tee mitään.
Itse asiassa en tiedä itseni lisäksi ainuttakaan henkilöä
ainuttakaan henkilöä Suomessa, joka pyrkisi lisäämään
hoitopaikkoja, eli, joka olisi julkisessa sanassa sanonut faktoja.
Kaikki press. ehdokkaat valehtelevat kilpaa, jos lainkaan uskaltavat
avata suunsa.
Ja media valehtelee perässä toistaen pres. ehdokkaita kaiun tavoin.
Toki on niin, että, jos mielii saada paikkoja lisätyksi, niin toki
siinä divisioonia tarvitaan. Kekkonenkin totesi (tamminiemi) ettei
kansainvälisessä politiikassa ole lahjojen saajia ja antajia ? No
mistä niitä
divisioonia löytyisi ja nimenomaan sellaisia, jotka saisivat vauhtia
paikkojen lisäämiseen tarvetta vastaavaksi terveydenhuollossa,
vanhustenhuollossa, vammaistenhuollossa ja sosiaalihuollossa ? Siis
kerro divisioonien sijainti kartalta.

PK
Kun esim. kreationisti Galilei aikoinaan esitti, että
maa pyörii , kuussa on vuoria ja laaksoja jne, se aiheutti suurta
närkästystä monissa aikalaisissa. Ne, jotka edustivat kantaa, että
auringon 'nousut' ja 'laskut' johtuvat auringon todellisesta eikä
näennäisestä liikkeestä ja jotka pelkäsivät eriävien
mielipiteiden vaikuttavan uskottavuuteensa ja asemaansa närkästyivät
ja reagoivat aggressiivisesti käytyyn debattiin. Kreationistien
tutkimustyö ja kasautuvat tosiasiat johtivat kuitenkin Galilein
vastustajat umpikujaan, josta ei ollut pääsyä muuta kuin puolta
vaihtamalla.
Kepler totesi laskelmissaan, että planeetat kiertävät elliptisiä
ratoja ja niiden auringosta planeettaan osoittavat vektorit pyyhkivät
samassa ajassa samanlaiset pinta-alat. Planeettojen etäisyydet
auringosta ovat verrannollisia planeetojen kiertoaikoihin jne.
Myös nyt biologian alueella käytävä keskustelu on samanlaista.
Kreationistien
eri luonnontieteistä kokoava havaintoaineisto ja sen
todennäköisyysmatemaattinen analyysi
johtaa vääjäämättä siihen, että maailman ja ihmiskunnan asioita
on vahvasti sormeiltu paleontologisen historian kuluessa.
Valinta+sattuma-teoria on samanlaisessa umpikujassa
kuin maapallon liikkumattomuus aikoinaan 1500-luvun yliopistodebatissa.
(Aineistoa löytyy runsaasti usenetistä hakusanalla: Jumalan
olemassaolo matemaattisesti todistettu).
Samanlainen tilanne on keskustelussa sadoilla muillakin tieteenaloilla.
Tieteelliset
kreationistit (tiedeyhteisö) esittävät uusia
tutkimustuloksia-tieteellistä faktaa- kreationistien karavaani kulkee
ja virhekäsityksissä ovat evolutionistit haukkuvat.


Evolutionistit perustavat uutisryhmän evo-krea debattia varten. Kaikki
todelliset kreationistit
diskataan näkymättömiin. Vain evolutionistit saavat osallistua.
Mikä sananvapaudessa pelottaa ? Miksi Suomessa kaikki muut paitsi
kreationisti saa esittää evo-krea debatissa mielipiteensä ? Olisiko
niin, että Viljasen mainitsemia humpuukimaakareita on
vaikutusvaltaisissa asemissa ? Eikö nimenomaan, jos keskustellaan
kreationismista niin myös kreationisteilla on oikeus esittää
näkemyksensä ?

PK
Kreationistien
eri luonnontieteistä kokoava havaintoaineisto ja sen
todennäköisyysmatemaattinen analyysi
johtaa vääjäämättä siihen, että maailman ja ihmiskunnan asioita
on vahvasti sormeiltu paleontologisen historian kuluessa.
Valinta+sattuma-teoria on samanlaisessa umpikujassa
kuin maapallon liikkumattomuus aikoinaan 1500-luvun yliopistodebatissa.
(Aineistoa löytyy runsaasti usenetistä hakusanalla: Jumalan
olemassaolo matemaattisesti todistettu).
Samanlainen tilanne on keskustelussa sadoilla muillakin tieteenaloilla.
Tieteelliset
kreationistit (tiedeyhteisö) esittävät uusia
tutkimustuloksia-tieteellistä faktaa- kreationistien karavaani kulkee
ja virhekäsityksissä ovat evolutionistit haukkuvat
Todellisuudessa kirkko tai kirkot on vain tavallinen yhdistys, johon
kuuluminen on täysin vapaaehtoista. Kysymys on vain siitä, että
ihmiset haluavat kuulua kirkkoon ja kirkkoon tai kirkkoihin kuuluu 90%
ihmisistä. Kirkkoa voi hyvin arvioda silmämääräisesti. Kirkot ovat
arkkitehtoonisesti tavattoman kauniita rakennuksia, ja kauniisti
sisustettuja . On elämys mennä kirkkoon. Kirkko musiikki on kaunista.
Sitten on Raamattu, joka kirjana on tavattoman mielenkiintoinen ja muu
laaja kirkollinenkirjallisuus. Papit hoitavat tehtäviään.
Hautajaiset, häät ja kastejuhlat ovat tavattoman juhlallisia
tilaisuuksia. Jumalanpalvelusta pidetään liikaa samaa toistavana,
mutta sielläkin käy ihmisiä. Sitten pidetään rippikouluja ja muita
tilaisuuksia.
Kirkolla on myös pienimuotoista diakonia toimintaa, lapsi ja
seniorikäisten toimintaa, nuorisotoimintaa, on partioita ym. Kirkon
palkkalistoilla on valtavasti ihmisiä, kirkko on suuri työllistäjä.
Hautausmaat hoidetaan, on väestörekisteri ym. Kirkosta eroamisen syyt
heidän kohdallaan ovat moninaiset. Yksi merkittävimmistä on
syrjäytyminen. Monet ihmiset kokevat tulleensa hylätyiksi ja
unohdetuiksi. Viljanen sanoo, että siperiaan, ovi auki, ja koitahan
pärjäillä. Tätä hän toistaa satoja kertoja vuodessa, vaikka lause
on jo moneen kertaan luettu.
Monen kohdalla Suomessa se on kuitenkin totta. Viljanen toistaa median
tavoin kaikuna sitä, mitä poliitikot opettavat ja miten he toimivat.
Kaikesta yllämainitusta kirkon toiminnasta huolimatta kirkossa on yksi
avoin kysymys. Missä on Jumala ja mikä on kirkon suhde häneen ?
Jos Jumala kohtaa papin tai piispan tai seurakuntalaisen miten kirkko
suhtautuu Jumalaan ja hänen persoonaansa, torjuuko kirkko Jumalan
Viljasen tapaan : " Siperian junaan, Novisibirskissa ovi auki, ja
koitahan pärjäillä". Ovatko kirkon työntekijät loppujen lopuksi
ollenkaan kiinostuneetkaan Jumalasta ? Miten papit suhtautuvat Jumalan
sanomisiin ?
Suurella osalla papeista ei Jumala aiheuta juuri minkäänlaista
kiinnostusta. On kiire ym.
Jos Jumala sitten ottaa hatun kouraan varaa ajan ja menee papin
puheille, aika yleinen
kysymys on, minkä papit Jumalalle esittävät on : Kuka noita sinun
hommiasi rahoittaaa ?

PK
Ihmeparantamiseksi voidaan laskea lääkärin toteamus, että potilaan
kunto on merkittävästi kohentunut. Lääkäri ja potilas ovat
molemmat tyytyväisiä kunnon kehitykseen. Näin erittäinkin, jos
potilas on vuosia sairastanut tai sairaus on vakava.
Terveydenhuollon tilastojen mukaan-ev.uskovien kauhuksi-psykiatriset
sairaudet ovat Suomen merkittävin sairausryhmä. Aloitetaan siis
tästä. Ihmeparantaminen ei välttämättä ole Jumalan yksinoikeus
vaan sitä voivat kaikki opetella ja harjoitella. Muistellaan
sääntöä : "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi." Vältämme
lähimmäisen loukkaamista. Opiskelemme lähimmäisen ystävällistä
kohtaamista. Kartutamme tietojamme. Olemme lähimmäisellemme
kaikinpuoliseksi avuksi. Jos palkkatyömme on olla perunankuorijan
apulainen koetamme löytää siitä ilonaiheita. Perunan kuorija on
miellyttävä ihminen ja voin tehdä työstäni antoisan
tekemällä työni hyvin. Yhteistyö kuorijan kanssa tulee
saumattomaksi. Kummankin viihtyvyys ja terveys paranee. Homma ei
välttämättä ole ollenkaan hullumpi. Muutama ystävällinen sana
silloin tällöin ja olemme tehneet jotain toistemme terveyden eteen.
Ystävällinen hymy voi olla myös myönteinen. Iloiset kasvot tekevät
hyvän vaikutuksen. Sen sijaan, että potkaisemme autoa kun, se ei
lähde käyntiin, On hyvä miettiä onko akku tyhjä
onko bensa loppu jne. Eivät asiat aina niin vaikeita ole, vaan
kannattaa vähän pysähtyä ja miettiä. Ihmeparantamisen opettelu ei
välttämättä ole niin vaikeaa miltä se äkkiseltään kuulostaa.

PK
 Määritelmäni on : Jumala on kreationisti. Kysymys siis on siitä
mitä eri ihmiset ajattelevat Jumalasta olivat he sitten
vapaa-ajattelijoita tai minkä uskontokunnan, kansallisuuden ,
sukupuolen, ikäryhmän, ammattikunnan tms jäseniä. Toki Jumalallakin
on oikeus osallistua keskusteluun omalla panoksellaan. Ongelma on tuttu
jo historiasta. Päättäjät ja uskonnollinen johto suhtautuvat
torjuvasti Jumalan esittämiin näkemyksiin, vaikka yksilöllisiä
eroja on suuntaan, jos toiseenkin. 95% kansasta suhtautuu varsin
myönteisesti Jumalaan
Amerikassa on kapusiiniapinoita, uakareita, sakeja ym. Ne ovat kaikki
tavallaan samanlaisia kuin muutkin apinat. Elävät trooppisilla tai
subtrpooppisilla alueilla. Mitään periaatteellista eroa elin
olosuhteissa ei ole Keski-Afrikkaan tai Intiaan tai Australo-Aasiaan.
Ihmiset ovat tulleet kuitenkin Amerikkaan alunperin muualta siis
Aasiasta tai Euroopasta tai mahdollisesti Afrikastakin. Jos
evoluutioteoria olisi totta kehitys ei olisi mennyt näin. Ihmisen
alkukotipaikka siis paratiisista karkotuksen sijaintipaikka näyttää
olevan Huittinen. Tämä sotii selvästi evoluutioteoriaa vastaan,
mutta näyttää pitävän aika hyvin yhtä havaintojen ja
tilastollisten tosiasioiden kanssa. Miksi siis Huittinen ? Miksei esim.
New York tai Seattle tai joku muu pohjoinen paikka ? Miksi se ei
sijaitse tropiikissa, missä apinalajit elävät ? Tosin jo
keski-euroopasta on löydetty trooppisten eläinten luita, mutta
millainen ilmasto Suomessa on ollut paratiisista karkotuksen aikoihin ?
Miksi evolutionistit eivät käsittele tätä vertailevan antropologian
kysymystä ? Samaa kysymystä voidaan tarkastella myös ei
pelkästään ihmisten vaan myös eläinten, kasvien ja sienten
kohdalla. 0=1 yhtälö on vastassa kaikkialla.

 Eli siis koska olosuhteet Australo-aasiassa ja Uudessa maailmassa
ovat samanlaiset kuin Afrikassa, miksi siellä eivät apinat muutu
ihmisiksi ?
Täällä tavan takaa sanotaan, että Raamattu on ristiriidassa
biologian, geologian,argeologian, kielitieteen jne kanssa . Minä en
ole huomannut tällaista. Esim. ihmiskunnan ikä näyttää pitävän
paikkansa Raamatun antaman iänmäärityksen kanssa, mutta ei
evo.uskonnon kanssa. Miten siis on ?

Oletko ollut koskaan heinäpellolla ja nähnyt kuinka toimuinen
paikka se on, siis varsinkin käärmeelle. Kärmeen kieli lipoo
tomuista peltoa ja siis käämeen vatsaan menee tomua, voit toki
kiistää tämän, mutta se on Raamatun ilmaisemaa varmaa faktaa. Toki
käärme maanviljelijöille hyödyllisenä eläimenä syö paljon
myyriä. Käärmeistä puheen ollen asun seudulla, jossa asustaa
rantakäärmeitä. Kyykäärmeitä en ole alueella koskaan nähnyt
tosin 5 km päässä kylläkin. Ovatko rantakäärmeet ja kyyt
mielestäsi toisensa poissulkevia lajeja ?
Olen nänyt myös punapilkkuisia rantakäärmeitä. Minkä luulisit
olevan punapilkkuisten ja keltapilkkuisten rantakäärmepopulaatioiden
kokojen suhde Suomessa ?

Ensinnäkin Raamatussa ei missään mainita paratiisista karkoituksen
ajankohtaa eKr, vaan kaikki nämä ajankohdat vaihtelevat suuresti
laskijasta ja laskelmista riippuen. Juutalaiset rabbit tekivät
laskelmia jo ennen Jeesuksen syntymää ja päätyivät siihen, että
maailma luotiin 5766 vuotta sitten. Ussher laski että se tapahtui n.
6000 vuotta sitten. Fil.tri Uuras Saarnivaara
päätyi n. 7500 vuoteen, johtuen eri Raamatun käännösten
erilaisuuksista. Evolutionistien leirissä tilanne on vielä pahempi.
Toiset puhuvat 40000 vuodesta, toiset 100 000 vuodesta
ja sinä noin 200 000. Tavallinen kaduntallaaja on näiden ryhmien
edessä yhtä ymmällä kuin olisi kyseessä kommentit Juhan saarnasta-
selvää ei saa. Yksi sanoo yhtä ja toinen toista.
Tieteellisten kreationistien kanta on viimeiset 7 vuotta psynyt
muuttumattomana. Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista n. 1 milj
vuotta sitten mahdollisesti Huittisiin. Tämä kanta perustuu siihen
kun Raamattuun sovelletaan diff yhtälöihin pohjautuvaa matemaattista
tarkastelua jolloin arvuuttelu vähenee ja tosiasiat vahvistuvat. (Asia
käsitelty täällä useaan otteeseen yhtälöineen). Po. Tieteelliset
artikkelit löytyvät arkistosta, jolloin jokainen voi itse tarkistaa
ja suorittaa laskut.
Jumalan (Luoja) olemassaolo on matemaattisesti todistettu, joten
keskustelu Jumalan olemassaolosta on ratkennut. Katso säikeet :
Jumalan olemassaolo matemaattisesti todistettu. Täällä on silloin
tällöin esitetty eri kirjoittajien toimesta kysymys siitä, miksi
Jumalaa ei näy missään. Juri Gagarin lähetettiin avaruuteen NL:n
toimesta sanomaan, että hän kävi avaruudessa, eikä siellä näkynyt
Jumalaa. Aiemmin oli pyhäjärviä, pyhiä lehtoja
pyhiä tuntureita ym. Ei liene ihmistä, joka ei tavalla tai toisella
olisi törmännyt Jumala-käsitteeseen. Kun ihmiset siis sanovat
menevänsä jonnekin Jumalan näkemisen toivossa, mitä he odottavat
näkevänsä ? Jumalasta on kirjoitettu paljon kirjoja, mutta siitä
huolimatta se ei tyydytä kaikkia. Millaista olisi siis kohdata
Jumala-Luoja- silmästä silmään ei vain kirjoista luettuna, vaan
persoonana ,subjektina? Suomessa on ehkä-ken tietää-kymmeniä
tuhansia ihmisiä, jotka väittävät nähneensä Jeesuksen. Ihmiset
ovat nähneet erilaisia valoilmiöitä, unia ja erilaisia näkyjä. On
kielillä puhumista ja profetioita ym.
Varsin yleinen on myös Israelista tuttu Jerusalem-syndrooma. Ihminen
ajattelee olevansa Jeesus tms. Ilmiö ei rajoitu vain Israeliin vaan on
maailmanlaajuinen. Uskonnollinen kokemusmaailma on maailmanlaajuisesti
varsin rikas. Suomessa tutuin on ehkä uskoontulo.
Ihminen kiinnostuu Jumalasta ja kristinuskosta. Usein tähän littyy
huomattava elämänmuutos. Päihteidenkäytöstä eroon pääsemiseen
se usein näyttää olevan ainoa vaihtoehto. Monet ihmiset menevät
luontoon, kasvien, sienten,eläinten ja kivien, ja järvien
keskelle, katsovat taivaan valoilmiöitä tai suuntaavat katseensa
yläpuolella olevaan tähtitaivaaseen. Monet kuuntelevat hiljaisuutta
ja luonnon ääniä. Toiset matkustavat ympäri maapalloakin
katselemassa luontoa ja sen monia vivahteita. Toiset viihtyvät
ihmisten seurassa ja monet naiset saattavat käyttää pitkään
päivästä tutkimalla itseään peilistä. Jos Jumala hallitsee
maapalloa hänen täytyy olla tavattoman suuri, jos hän hallitsee
maailmankaikkeuksia hänen täytyy käsittämättömän suuri. Yleisin
tapa kohdata Jumala on rukous. Tapa on maailmanlaajuinen ja tuttu jo
muinaisista kulttuureista. On vain harvoja ihmisiä,tai ei ketään,
jotka eivät olisi rukoilleet. Sodassa rukoilevat kaikki.
Miksi Jumala ei vastaa vai vastaako? Peruseläkeläiset kääntyvät
Jumalan puoleen ja valittavat, että raha ei riitä, on sairauksia ja
monenlaisia vaikeuksia ym. Missä Jumala olit silloin kun auto ajoi
päälle, on aika monen kysymys Jumalalle. Ihmiset esittävät
Jumalalle
paljon pyyntöjä,työpaikkoja, aviopuolisoita,terveyttä ym tarvitaan.
Teologeilla ja ev.uskovilla on omat kysymyksensä. Miksi maailmassa on
kärsimystä ? Missä maailmanrauha viipyy? Mitä tapahtuu kuoleman
jälkeen ? Pääsevätkö kaikki taivaaseen ?
Onko makron esto järjestelmää ja jos on niin millainen on mekanismi
? Miten maailmankaikkeus on luotu ja koska ja miksi ? Tapahtuuko
evoluutiota lajista toiseen ?
Onko Fermatin suurelle lauseelle vasta esimerkkiä ? Mitä andromedan
galaksissa tapahtuu eri tähdillä ja eri paikoissa ?.......
Vastaako Jumala ? Jos Jumala on todella näin suuri niin mitä ihmiset
odottavat näkevänsä ? Tuottaako Jumalan näkeminen pettymyksen
näkijälleen ? Onko Jumala loppujen lopuksi persoonana mitenkään
kiinnostava ? Onko Jumala vastenmielisen näköinen ? Onko Jumalan
ylipäätään viisasta mitenkään tulla koskaan näytille vaan onko
parasta pysytellä vain piilossa ?

PK
No poskiontelontulehduksen käsittely tuntui ev.uskovilta onnistuvan,
mutta miten on psykiatria ? Jos bakteeri tai mekaanisista syistä
tulehdusta sairastavaa potilasta autetaan
niin miksi ei henkilöä, joka oirehtii erilaisista stressitekijöistä
johtuen ? Oman lääketieteellisen
ymmärrykseni mukaan näillä kahdella asialla ei ole mitään eroa.
Ev.uskonnon harjoittajat puhuvat tai pilkkaavat stressiä poistavia
lääkkeitä, keskusteluja ja sairaaloita vastaan. Käsittääkseni syy
on sama kuin evo-krea debatissa. Evoluutioteorian kannattajat eivät
halua
tunnustaa lääketieteellisiä tosiasioita, koska se sotii Ilkka
Taipaleen, Otto Mäkelän, Viljasen ja muiden uskonnollista aatetta
(Vapaa-ajattelu) vastaan. Sekä terveysryhmässä, että täälläkin
tiedemiehet (kreationistit) ovat suorastaneet vyöryttäneet
tieteellisiä artikkeleita ja tutkimustuloksia, jotka
vastaansanomattomasti todistavat, mistä psykolääketieteessä on
kysymys. Suomessa on sairaaloiden ovilla pitkät jonot, joista kaikki
täytyisi saada sairaalaan sisälle saamaan apua, poistaa kaikki
sairaalamaksut jne. Antaa hoitoa tarvitseville niinkauan, että he ovat
työkuntoisia ja taas normaalissa työssään. TJT on täysin oikeassa
siinä, että
Suomessa ja maailmassa on uskonnollinen (vapaa-ajattelijat) salaliitto,
joka mediassa ja politiikassa estää ja sensuroi tieteellisen
keskustelun kokonaan. Esim. Naturessa peer-review
toimii niin, että vapaa-ajattelijat tarkastavat artikkelin, ja jos se
sisältää tieteellisesti todistettua faktaa sitä ei julkaista, jos
taas se sisältää todellisuudesta irrallaan olevaa science-fiktiota
se on etusivun juttu (evoteoria jne.), samalla logiikalla toimivat
monet muutkin
*tiede* lehdet. Mitäpä tähän sitten muuta sanoisi ?

PK

Vapaa-ajattelijat vastustavat matematiikan erit.
todennäköisyysmatematiikan opettamista kouluissa, koska se johtaa
tieteellisiin tuloksiin, jotka todistavat kreationismin oikeaksi ja
evoluutioteorian vääräksi.( 0=1)

 Noin 90% kansasta kuuluu kirkkoon, mutta poliittisten ja
taloudellisten päättäjien joukossa
kirkon ulkopuolella olo on suhteellisesti paljon yleisempää kuin ns.
tavallisen kansan keskuudessa.Tasavallan presidenttikään ei ole
kirkon jäsen. Vapaa-ajattelijoita oli runsaasti mukana kannattamassa
mielenterveyskuntoutujien teloituksia.
Ja murhien kaikki keskeiset ideoijat sekä kansainvälisesti että
Suomessa olivat vapaa-ajattelijoita ja joko skepsis ry:n jäseniä tai
sitä lähellä olevia henkilöitä ja ryhmittymiä. Kirkolla oli
tässä touhussa tietyllä tavalla sivustakatsojan rooli. Kirkko ja sen
johto ei ole päästänyt ääntäkään sairaalapaikkojen puolesta ja
on kaikissa medioissaan myös ns. herätysliikkeiden lehdet
mukaanlukien vaiennut teloituksista-sairaalapaikkojen vähentämisestä
ei ole kirjoitettu riviäkään. Toisaalta kirkko ei ole Aatos Erkon
mediatalojen ja useiden muidenkaan medioiden tapaan kiihottanut
ihmisiä puolustuskyvyttömien ja täysin syyntakeettomien ihmisten
teloituksiin, vaan kirkon linja niin ns ev.lut. kirkon kuin muidenkin
kirkkojen mukaanlukien katolinen kirkko ja paavi on ollut vaikeneminen.
Tietyllä tavalla tätä asiaa voidaan tarkastella tieteellisesti
"silmä metodilla". Keiden ihmisten piirissä puolustuskyvyttömien
ihmisten teloitukset saavat kannatusta ja keiden eivät ? Ns. kirkon
rivijäsenistön keskuudessa olivat he melkein mitä ammattikuntaa
tahansa tai riippumatta
aktiivisuudesta seurakunnan toimintaan tai riippumatta puoluekannasta
kannatusta teloituksiin on vaikea saada . Se tietyllä tavalla johtuu
tieteellisistä tosiasioista, mutta myös siitä, että toiminta ei ole
missään muodossa kirkon toimintaperiaatteiden mukaista. Mennessä
mihin tahansa kirkkoon, on vaikea saada kannatusta tällaiselle
toiminnalle. Siksi murhien toteuttajat olivat niin laajasti ateisteja
ja vapaa-ajattelijoita tai niitä kirkkoon kuuluvia henkilöitä, jotka
olivat omaksuneet ateismin tai vapaa-ajattelun, mutta eivät olleet
virallisesti eronneet kirkon jäsenyydestä, joita toimii korkeilla
virkapaikoilla sekä valtiossa, että liike-elämässä. Tietyllä
tavalla tässä täytyy alleviivata kansainvälisiä ja ulkopoliittisia
yhteyksiä.
 Ihmisten kuolemisista on olemassa kirkolla ja väestörekisterillä
tilastot. Lehtien ja presidentin ja hallituksen ja eduskunnan (vapaa
ajattelijat) edustamat tilastot eivät tietenkään anna luotettavaa
kuvaa, vaan asiat täytyy tarkistaa virallisista luetteloista. Jokainen
voi tarkastella asioita silmilläänkin kuolinilmoituksista tai muista
tietolähteistä. Vaikka liike-elämässä vaikuttaa korkeillakin
paikoilla kirkon aktiivijäseniä, tietyllä tavalla taloudesta
määräävien poliittistaloudellisten kompleksien ihmiset ovat
ateistisen suunnan kannattajia
hyvin laajasti, mihin Esko Ahokin viittasi
presidentinvaalikampanjassaan-kaikki viittaus kirkon eettisiin arvoihin
oli poistettu kampanjoista eikä niitä nykyisessäkään pres.
kampanjassa näy.
Jo nämä dokumentit ovat musertavaa todistusaineistoa
vapaa-ajattelijoista.
 Ensinnäkin tarkoitukseni ei ole loukata tai hyökätä ketään
vastaan tai puolesta, vaan ammattitiedemiehen ja tutkijan FM tapaan
vain pitäytyä tieteellisiin faktoihin ja tutkimuksiin.
Tätä asiaa voidaan tutkia monella tavalla tilastollisesti. Esim.
puoluekannan mukaan.
Vasemmistoliittolaiset, joissa vapaa-ajattelijoita on eniten ovat esim
varsin heterogeeninen ryhmä. Näissä murhakysymyksissä virallinen
vasemmistoliitto on kirkon tapaan omaksunut julkisessa sanassa
vaikenemisen. Ääntä sairaalapaikkojen vähentämisen kannattamisesta
ei ole pidetty, vaikka puoluejohto onkin siunannut murhat. Sen sijaan
vasemmistoliiton äänestäjäkunnassa on paljon niitä, jotka
Pertti-metodilla tekevät auttamistyötä ja joista valta enemmistö
kuuluu kirkkoon ja jotka eivät missään olosuhteissa hyväksy
puoluejohdon kantaa. Tilastollisesti linja kuntoutujiin kovenee kun
siirrytään kirkosta puoluejohdon suuntaan. Samantapainen
tilastollinen tulos saadaan melkein missä tahansa puolueessa myös
kd:ssa. Ne, jotka tutustuvat teologiaan syvällisemmin vastustavat
teloituksia, kun taas ne, jotka ovat ateistisempia kannattavat. Tässä
on se Suomessa vallitseva sot. pol. usk. konflikti.
No miten tämä kaikki liittyy evoluutio-kreationismi debattiin,
joka on tämän uutisryhmän keskustelun tarkoitus ? Hyvinkin suoraan
ja syvällisesti ! Evoluutioteoria=*vahvemman oikeus (Darwin)*
vastaan Kreationismi=*heikomman oikeus (Jeesus)*. Tästähän
teoreettisesta vastakkain asettelusta on kysymys. Turun Sanomien
Ev.teoriaa kannattava päätoimittaja kirjoitti juuri, että nyt
täytyy lyhtyjen kanssa ajaa 'vahvemman oikeutta'. Kreationistit eivät
katso asioita
pelkästään muutaman luun kanssa, vaan tutkivat mitä silmillä
näkyy. Esim., mitä 26.12 2004
tapahtui Phuketissa ja Sri Lankassa, kun divisioonat olivat
tositoimissa. Ajoitus oli täsmä ja miksei paikkakin,vaikka olihan
siellä paljon lapsiakin ja miksei jokunen kuntoutujakin.
Sairaalapaikkoja vähentävillä poliitikoilla on-Urho Kekkosta
lainatakseni- illusioneja niin teologisia kun sotilaallisiakin. Piispa
Huovinen kävi Phuketissa ja totesi ettei tämä divisioona mitenkään
mahdu kristinuskoon ja on täysin kirkon virallisen opetuksen
vastainen. Sauli Niinistön kerrotaan kiivenneen palmuun ja jättäneet
turhat painot, kuten kirjat maahan, jotta hän näkisi laajemmalle
aavalle merelle.

Tsunami aiheutui maanjäristyksestä. Maanjäristyksiä tapahtuu
tilastollisesti eniten siellä, missä
maankuori on ohuin ja sulan tai jähmeän vaipan energia pääsee
purkautumaan maanpinnalle helpoimmin. Tällaisia alueita ovat mm.
tulivuoret ja erilaiset tuhansia kilometrejä pitkät
siirrosvyöhykkeet ja kuumat pisteet. Maa järisee kuitenkin
kaikkialla, vaikkakin esim. Suomessa voimakkuudet ainakin tähän asti
ovat olleet suhteellisen pieniä. Tsunamin aiheuttama maanjäristys
sijaitsi tällaisella maanjäristysherkällä alueella. Toisaalta
maanjäristyksen ajankohta, paikka ja voimakkuus ja tuhojen
kohdistuminen täsmäävät
varsin hyvin myös matemaatikko Linkosalon teoriaan. Kettunen FM
(Matematiikka) ei ole ottanut kantaa kysymykseen. Toisaalta maankuoren
aktiiviuus näyttää juuri tällä hetkellä olevan nousussa. Se voi
aiheutua joulunajan maankuoreen aiheuttamasta lisäjännityksestä
Psykiatristen potilaiden tukeminen kuten 50 000 sairaalapaikan
vaatiminen ja sairaalamaksujen poistaminen ym on tosimiesten hommaa. Se
näkyy myös näillä palstoilla. Suomen mediat kuten tämä
evoluutiopalsta ovat niin naisistuneet ettei täällä kirjoita kuin
yksi mies muut ovat sitten muuta. Se on naispappeuskysymyksen ydin.
Toki täällä on vuosia ja pitkään käsitelty aihetta.
Materiaalista ei ole puutetta. Kysymys on siis ihmisarvosta. Sanalla ja
kirjoittamisella on merkitystä, sana ja kirjoittaminen vaikuttaa
omalla painollaan, on hyvä kirjoittaa ja käsitellä asiaa
ennekuin toimii. Kyllähän se Esko Ahon ja muun Suomen talodellisen
vapaa-ajattelija *eliitin* uho on valtava, kun sitä kuuntelee.
Samantapaista on muuallakin kuin Suomessa. Kuten Kekkonen totesi on
oltava selvillä ulkopoliittisista voimasuhteista. Se vaatii
matematiikkaa myös vähättelemääsi todennäköisyysmatematiikkaa.
Niiden voimasuhteiden mukaan mitkä on, on elettävä. Kysymys on siis
laskupäästä, onko sitä vai ei ja kenellä on ja kenellä ei.
Väärin laskeneet jäävät luokalle tai laitetaan laiskanläksylle
koulun jälkeen.
Tiede on hyvin jännittävää, vaikka vain silmillään
katsoo taivaalle tai pellolle tai vaikka katsoo itseään peilistä.
Tiede voi olla myös taruakin ihmmeellisempää. (Tämä näin
evoluutiotaruun uskoville). Parhaimmillaan tiede voi olla myös
hauskaa. Viranomaiset suhtautuvat vain pienen tavallisen ihmisen
pieniiin huveihin niin kovin kielteisesti
 Ensinnäkin olen FM, kuten kreationisti Kettunenkin, tosin hieman
eri alalta. Titteliä ei ole saatu
millään kepulikonsteilla-en ole siis 1 tai 2-vuoden maisteri, vaan
kaikki asiaan kuuluvat tehtävät ja vaatimukset suorittanut
tieteenharjoittaja. Lukemattomia kertoja olen ollut mittalaitteiden
kojeiden ym äärellä. Lukemattomat kerrat olen ollut taululla
esittämässä ratkaisua visaiseen probleemaan jne. Lisäksi on sitten
ne julkaisut, joiden alussa lukee : Pertti Koivisto
 Mielestäni olisi hyvä, jos tutustuisit Joh 18 :38. Evolutionistit
kieltäytyvät tutustumasta tähän jakeeseen. Itse asiassa vain jakeen
ensimmäinen lause riittää . Muuta ei tarvita. Teksti löytyy siis
Raamattu nimisestä kirjasta. Jos menet kirjastoon, huomaat, että
kaikki kirjastoapulaiset
ovat kristittyjä. He ohjaavat sinut pyydettäessä ystävällisesti
hyllyyn, josta kirja löytyy. Kyseisen jakeen löytymistä auttaa
sitten sisällysluettelo, joka on kirjan alussa. Helppoa, ja vain
pientä vaivannäköä.
Tottakai, minä olen FM ym kuten Timo Salmi ym totesi, mutta se ei
tässä kysymyksessä välttämättä auta. Jokaisen ihmisen itsensä
on arvioitava suhteensa lauseseen. Se on tietyllä tavalla ihmisen osa.
Mitä tietoa meillä siis on kreationismista tämän lauseen valossa
? Mikä on tietomme evidenssi ? Kristinusko perustuu ajatukseen, että
Jumala tulee ihmisen luo vain siten ihminen voi oppia tuntemaan
Jumalan. Esittämäni kysymys ja sen evidenssi jää ihmisen
kysymykseksi
myös Jumalan kohdalla. Toki varmasti Jumala voi tehdä monenlaisia
asioita, mutta kysymys perimmäisestä tekijästä jää silti
katsojalle. Maailmankaikkeutta tarkastellessamme on loogista ajatella,
että pikkumaiset ihmiset eivät ole niitä mahtavimpia tai suurimpia
tai rakkaudellisimpia olentoja maailmassa.
Tarkastellaan tässä lopuksi mitä on tiede. Mikä on tieteellinen
artikkeli ?
Määritelmiä on useita ja täällä on lukuisia kertoja tarkasteltu
näitä tieteellisen artikkelin määritelmiä. Pohjimmiltaan kyse on
siitä, mitä edellisessä viestissäni sanoin ja minkä jätit
kommentoimatta eli totuudesta. Mikä on totuus ? Tiede on vain tämän
peruskysymyksen tarkastelua eri puolilta ja etsimistä toisinaan
induktiivisesta ja toisinaan deduktiivisesta lähtökohdasta riippuen
tarkastelukulmasta. Monesti yliopistossa ja ns. virallisen tieteen
koulukunnissa tieteellisiksi artikkeleiksi lasketaan vain nämä ns.
viralliset artikkelit.
Tosiasiassa kaikilla tieteenaloilla esiintyy erilaisia koulukuntia,
joiden tulokset ovat keskenään ristiriitaisia ns. virallisissakin
lehdissä. On oppisuunta ja koulukuntariitoja. Klassinen esimerkki on
probleema siitä kiertääkö maa aurinkoa vai aurinko maata.
Matemaattisesti tarkasteltuna on saman tekevää mistä avaruuden
pisteestä käsin liikkeitä tarkastellaan.
Kysymys oli siis fysiikasta ja missä kiintopiste fysikaalisesti
sijaitsi. Raamatullinen kreationistinen kanta voitti pitkän käden
väännön jälkeen. Oli olemassa valtavasti yliopistojen julkaisuja,
jotka laittoivat liikkeiden kiintopisteen paikan astronomisesti tai
fysikaalisesti virheelliseen paikkaan. Niistä ovat nyt kiinnostuneita
vain historian tutkijat. Olivatko nämä virheelliset julkaisut
mielestäsi tieteellisiä julkaisuja ? Tällaisia esimerkkejä löytyy
paljon meidänkin päivinämme. Jokainen voi käyttää mitä
tieteellisen artikkelin määritelmää tahansa,
mutta itse en painota niinkään foorumia vaan asiasisältöä. Samoin
ei oppiarvollakaan ole välttämättä merkitystä. Monet professorit
ovat muuttaneet kantojaan Einsteinia myöten.
Totuus on yksi ja ylhäinen vain se viimekädessä ratkaisee lopulta
tieteessä. Itse näen totuuden armollisena ja lohdullisena huolimatta
ihmiskunnan väkivaltaisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Tieteen
tarkoitus on tuoda hitunen ajatusta ja järkeä maailmaan ja suunnistaa
jonnekin pitemmälle, parempaan ja korkeammalle.

PK
Ensinnäkin tieteestä ja tiedepiireistä, niiden käytöksestä ym
eivät tiedä juuri muut kuin ne jotka ovat tiedepiireissä. Jätän
tässä tämän filosofisenpuolen kun tein sen jo aiemmin. Tiede on
hyvin monipuolinen asia. Suurin osa tieteestä tehdään yrityksissä
ym ja yliopistot ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Jokaisessa tieteen
lohkossa on omat toimintaperiaattensa. Tieteen merkitys nykyaikana
perustuu sen taloudellisiin ja sotilaallisiin sovelluksiin. Sitten on
jonkin verran tiedettä, josta ei tule taloudellisesti
maailmantuotteita ym, kuten historia ja monet humanististen tieteitten
alat. Niilläkin on kuitenkin oma paikkansa. Sitten on tämän
uutisryhmän tieteenala-kreationismi, jolla silläkin "tieteenä" on
oma paikkansa,vaikka sen kaupallinen arvo "tuotteena" onkin pieni.
Tieteen organisaatioiden lait ovat yllämainituista syistä paljon
kovemmat kuin mitä ihmiset tietävät. Kilpailu on kovaa.
Kansainvälisesti kovempaa kuin vielä Suomessa. Tiede on vaativa laji.
Tieteenharjoittajia on paljon, mutta niitä
, jotka todella osaavat on vähän. Siellä missä on
osaamista-kreationisteja- sinne ryntäävät kaikki. Se on ihmisten
käyttäytymisen sääntö. Sijoittajat menevät sinne missä on rahaa.
Niistä, joilla rahaa ei ole ovat kiinnostuneita vain kreationistit.
Sittenkun raha loppuu ihmiset poistuvat ja kreationistit jäävät. Jos
nämä perussäännöt ymmärtää tietää talouselämän suurimmatkin
salaisuudet.
Täällä on matemaattisesti todistettu Jumalan olemassaolo. (Katso
säikeet Jumalan olemassaolo matemaattisesti todistettu) Perusyhtälö
on 0=1. Mitään epäselvää tässä ei ole.
Mutta tarkemmin ajateltuna asia on mielenkiintoinen. Mitä nämä luvut
0 ja 1 ovat ?
Käsittelin asiaa kerran koululaisten kanssa. Aiheena oli suomalaisen
matematiikan perusasia funktiot tai kuten hienommin funktioteoria-siis
suomen kansan matemaattinen sielu. Luku 1 on luku, jonka tuntevat
kaikki
maailman kansat, nekin, jonka laskuopissa on vain muutama numero. Nolla
on taas uusi tulokas kai intialaisten matemaatikkojen keksintöä. Siis
alle 2000 vuotta vanha. Teologista lukumystiikkaa on harrastettu paljon
eri muodoissaan. Kaikki perusluvut esiintyvät jo Raamatussa ja niille
on eri merkityksiä. Tuttu on luku 3 siis Jumalan kolminaisuus, toinen
luku on 7, jota pidetään Jumaluuden lukuna ja joka myös esiintyy
Raamatussa useasti. Luku 12 esiintyy myös, kaksitoista heimoa ja
kaksitoista apostolia jne. Sitten on se evolutionisteille niin
kiinnostava 666, jota täällä ja saarnastuoleissa tarjoillaan, jotkut
tarkastelevat autojen rekisterinumeroitakin tällä silmällä.
Juutalaisuudessa kuitenkin vain 1
tai maailmankieltä käyttääkseni number one on se, johon
kiinnitetään huomiota. Sama on muslimien teologiassa. Jos menee
keskustelemaan muslimien kanssa he ottavat asian usein heti esille.
Viimekädessä number one on se ainoa kiinnostava luku. Asia on tuttu
kaikilta elämänalueilta eikä pelkästään teologiasta. Jos
suomalaiselle urheiluväelle esittää kysymyksen, mitä number one tuo
heidän mieleensä kaikki ymmärtävät, mistä on kysymys.
Amerikkalaiset ymmärtävät myös. George Bushia myöten kaikki ovat
kuulleet nuo sanat, jotka tietyllä tavalla liittyvät USA:laiseen
mytologiaan. Se on tuttu taloudesta ja monilta elämänalueilta.
Todennäköisyyslaskennassa se tarkoittaa Juha Kettusen mainitsemaa
100% dataa 100%=1.Tietokonetekniikassa sillä on myös merkitystä.
Tänään oli päätöksen paikka Suomessa. Perunankuorijan
apulainen oli tänään päätöksen tekijä. Hän päätti siitä kuka
on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö.
Hän oli tänään tässä tilanteessa number one. Titteli ei merkinnyt
mitään tässä tilanteessa. Mitään ei merkinnyt myöskään
keittiön rouvien arvostukset ja heidän mielipiteensä.
Perunankuorijan apulaisella oli sanansa sanottavana ja sitä ei voinut
estää
kukaan eivät keittiön rouvatkaan. Tehdessään päätöstään tätä
numeroa ei ollut käytössä.
Number one puuttui ehdokkaiden joukosta.
Perunankuorijan apulaisen työ on tietyllä tavalla
evolutionistista. Se on miesten hommaa. Siis voimaa vaativaa vahvojen
miesten hommaa. Muita ei siihen hommaan huolita.
Luku 1 on kiehtova luku matemaattisesti. Se on tietyllä tavalla
kaiken lukuteorian perusta. Se esiintyy usein laskuissa tuloksina ja
testiarvoina, näin erityisesti funktioteoriassa. Se on tietyllä
tavalla salaperäinen vaikka sen tuntevat kaikki.

PK


Tämä näyttää akkiseltään siltä, mutta kehottaisin
tarkastelemaan ylläolevaa esimerkkiä.
Mitkä ovat perunankuorijan apulaisen mahdollisuudet ? Mitkä ovat
hänen mahdollisuutensa evoluutioteoreettisen matematiikan ja mitkä
kreationistisen matematiikan kannalta ? Ev..uskon
kannalta hänen mahdollisuutensa on absoluuttinen nolla. Maailmassa
vallitsee kova kilpailu.
Maailman rikkaat ja vaikutusvaltaiset ovat tähtitieteellisten
etumatkojen päässä tästä kaverista.
Perunankuorijan apulaisen palkka on niin pieni, ettei se riitä oikein
mihinkään. Hyvä on , jos jotenkin psyy hengissä. Entä sitten
vaikutusvalta ? Perunankuorijan apulaisella ei ole päätösvaltaa edes
keittiön kellarikerroksessa, siellä hallitsee perunankuorija.Ero
muihin tässäkin on aivan käsittämätön.Työ vaatii fyysistä
voimaa ja on kuluttavaa, sekin on miinusta
PKA:lle ja hänen mahdollisuuksilleen. Entäpä ystävät ? Rikkaista
97% vetäytyy heti ja lopullisesti, jos kuulee tittelin. 3%:lle sille
ei ole merkitystä, mutta vähänkin todellisen ystävän saaminen on
vaikeaa tai mahdotonta. Perunan kuorijan apulainen on epäilemättä
"yksinäinen ratsastaja". Ajateltiin sitten rikkaita tai köyhiä.
Miehiä tai naisia. Tai ylipäänsä ihmisiä. Toisaalta samassa
asemassa olevia ihmisiä on paljon. Evoluutioteorian kannalta
maailmassa
, jossa vallitsee kova kilpailu ja ankarat ehdot hänen
mahdollisuutensa on absoluuttinen nolla.
Tietyllä tavalla matematiikka ratkaisee. Jos hän on absoluuttinen
nolla mahdollisuuksia ei ole
mutta jos hän on finiittinen nolla yhtälö 0=1voi toteutua. On
mahdollisuus, vaikkakin pieni, että
hän selviytyy ja pärjää. Tässä tulee kreationismi mukaan.
Evoluutioteoreettisesti tämä yhtälö ei pidä paikkaansa, mutta
kreationistinen mahdollisuus on yhtälön validiudelle. Kreationismi
matemaatikko Kettusen sanoja lainatakseni murkaa (murskaa) evoteorian.
Kreationistilla ei ole yhtään todellista kannattajaa. Kuka olisi
ensimmäinen ? Ja jos olisi kaksi kreationistia
mitä siitä seuraisi ?

PK


Mistä se johtuu, että suurin osa ateisteista ja evolutionisteista ei
pysty viileän analyyttiseen
tieteelliseen keskusteluun, vaan keskustelussa on niin suuret
tunnelataukset, että haukkumasanat ja henk.koht.hyökkäykset ja
"metalliputket" otetaan käyttöön jo keskustelun alkuvaiheissa. Mikä
tieteellisessä keskustelussa pelottaa ? Kun sitten esim. kreationistit
esittävät muutaman vaikeahkon kysymyksen evolutionistien keskuudessa
syntyy suuri paniikki. Itse näen tieteelliset faktat sellaisina ettei
paniikkiin ole aihetta. Mitä enemmän tunnetaan faktoja sitä
vähemmän paniikkia ja sitä enemmän voimme tuntea Rauhaa ja
turvallisuutta.
 Miten ovat syntyneet eri planeettojen erilaiset ilmakehät ? Miksi
Titanissa on typpi-ilmakehä?
Miten selitetään Saturnuksen ja Jupiterin erot koostumuksessa tai
tiheydessä ? Miten selitettään aurinkokunnan impulssimomentti
jakauma-onko se se magnetohydrodynaaminen moottori selitys ?... Juha
näyttää hallitsevan astronomian paremmin kuin Naturen
kirjoittajat..Samoin näyttää olevan evoteorian kohdalla...siis
systemaattinen virhe-kreationismi puuttuu systemaattisesti.

Kreationistinen tapa suorittaa tohtoritutkinto on seuraava :
Opiskellaan laajasti jonkin alan tutkittua faktatietoa. Kun ollaan
suoritettu noin 200 ov perusopintoja ja sen jälkeen 20 ov mittainen
tieteellinen tutkimus. Tutkimustyön ehtona on, että on itsenäinen
ote tutkittavaan asiaan ja on saavutettu näin tieteellinen pätevyys
po aineessa. Tämän jälkeen, jos tutkimustyö ja siihen liittyvät
kurssit on suoritettu vähintään
kouluarvosanalla 8-9 kreationisti voi osoittaa kykynsä itsenäiseen
tieteelliseen työhön.
Hänen täytyy kyetä tieteellisesti (faktoihin nojauten) osoittamaan
jokin uusi kaikista maailman
julkaisuista löytymätön tosiasia oikeaksi. Faktan täytyy kuulua po
tieteen alaan. Esim. evoluutioteorian osaottaminen vääräksi ei
välttämättä käy, koska se on jo täälläkin moneen kertaan
osoitettu virheuskomukseksi (uskonto). Jos taas tekee todistuksen
uudella tavalla mahdollisuuksia voi tohtorintutkintoon olla.Lisäkis
täytyy olla samoin kouluaravosanoinsuoritettu 40 ov jatko-opintoja
Moniz vastaanotti lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1949
lobotomiasta, mikä oli lääketieteen sijasta ihmisen kiduttamista.
Tietyllä tavalla se kuvaa koko Nobelin palkinnon
ja niiden jakajien tieteellistä tasoa. Samalla se asettaa
kyseenalaiseksi kaikki muutkin palkinnot ja niiden saajat. Lobotomia
symboloi tietyllä tavalla ns. peer review lehdistön toimintaa ja
tieteellistä tasoa niin aiemmin kuin nykyaikana. Eli peer review on
kansankielellä
pers review. Eli Naturen ja muiden vastaavien julkaisujen taso on
lievästi sanottuna todella surkea. Sama näkyy täällä. Harva
täällä kirjoittavista pääsee sillä tasolle,että hylkää
uskonnon (evoteoria) ja kohoaa tieteelliselle tasolle (kreationismi).
Nature ja lobotomia perustuvat uskomuksiin eli virhekäsityksiin. Kun
ymmärrystä ei ole, eikä haluta luopua vääräksi todistetuista
uskomuksista (evoluutioteoria) niin sitten julistetaa valtavalla
copy-paste virralla väärää informaatiota. Sellaista on paljon
poppamiesten maailmassa
Afrikassa ja Aasiassa tänäpäivänä. Samaan ryhmään kuuluu myös
Nature ja Nobelistit.
Sinulla on tässä pitkä vuodatus psykiatriasta. Tietosi ovat varsin
vaatimattomat,vaikka psykiatriset potilaat ovatkin Suomessa hyvin
vaikeassa asemassa. Mainitsen vain yhden
suuresta valheiden määrästä, jonka sanoit. Psykiatriset potilaat
eivät ole sairaita siinä mielessä kuin psykiatrian professoit
luulevat. He ovat ihan normaaleja ihmisiä. He ovat sairastuneet vain
epäinhimillisen yhteiskunnan heitä kohtaantekemistä rikoksista.
Sairaalat tulisi välittömästi avata avuntarvitsijoille. Hoito
inhimillistää kaikin tavoin ja ottaa kaikki maksut pois. Tällöin
avautuisi tie paranemiseen näille valtioneuvoston ja muiden
rikollisten rikoksen uhreille. Näin yksinkertaista se on
Hyvän Jumalan kirkosta täällä touhutaan aika ajoin.
Mutta miten sinä voisit olla edes pikkuisen hyvä niillä
talenteilla,mitä sinulla on ?
Ainoa todellinen vaihtoehto on siis vaikuttaa terveydenhuollon
päätöksentekoon. Olen joskus
koettanut keskustella kansanedustajien kanssa, mutta suurimmaksi
osaksi he eivät välitä
ihmisisistä mitään. Ylipäätään kansanedustajan kiinnisaaminen
on lähes mahdotonta,jos lähettää kirjeen kukaan ei lue ja vaikka
lukisikin ei ymmärrä ja jos ymmärtää ei tee mitään.
Omakokemukseni kansanedustajista on,että sellainen henkilö, jolla ei
ole mitään kosketusta
kansaan ei ole mikään kansanedustaja, näitä on 200. Yksi
mielenkiintoinen piirre on kansanedustajien tekeytyminen köyhiksi. He
kertovat niitä näitä, mutta sittenkun kaivelee vähän taustoja niin
kaikilla on vakaat yhteydet suuryrityksiin niiden omistajiin ja
johtajiin,ovat varakkaista kodeista ja niin edelleen. En ymmärrä
miksi 200 kansanedustajan täytyy rakentaa koko julkinen kuvansa
täydelliselle valheelle. Sama tilanne on Amerikassa. Kaikki
yritysjohtajat kertovat samanlaisia köyhyyssatuja ym. Tosiasioita ei
haluta jostain syystä tunnustaa.Amerikasta tulee eräs esimerkki
tästä ryhmästä takavuosilta. Täällä ollut kreationisti esitti
mielenkiintoisia tutkimustuloksia, jotka tukivat kreationismia.
Suomessa asuva amerikkalainen evuskova uhkasi metalliptukella
julkisesti ryhmässä. Miten tällaisessa
yhteiskunnassa Reagania mukaellen "lankki poika nousee
toimitusjohtajaksi". Se on Amerikassa tässä mielessä yhtä mahdotont
kuin Suomessakin. Tietyllä tavalla kysymys on
oikeudesta,totuudesta ja rehellisyydestä. Miten näitä asioita
voidaan ajaa,kun niistä puhuu
julkisessa kahvilassa niin tänäänkin TV:ssä mainostettu Hyssälä
ym vetää pistoolin taskustaan
ja osoittelee Mattia julkisella paikalla. Mitä se kertoo
peruspalveluministerin rehellisyyden tasosta.
Periaatteessa tavallisella palkkatyöläisellä ei ole muuta
mahdollisuutta kuin kirjoitella nyysseihin. Tilanne ei kuitenkaan
minusta oikeudenmukaisuuden kannalta ole näin lohduton.
Minusta eduskunta talon hajottamisellakaan ei voiteta välttämättä
mitään. Ongelman ydin
on siinä,että miten saadaan virren tekijän sanat "Jo vääryys
vallan saapi se huutaa taivaaseen"
muutettua "On oikeus vallan päällä ja konnat kiikissä". Edellinen
virsi kai on poistettu virsikirjasta,vaikka siinä on paljon itua. Olen
sitä mieltä,että tämän jälkimmäisen toteuttamiseen
ei välttämättä tarvitse rikkoa rakennuksia. Sotilasvoiman
pyyhkäisemisellä sotanäyttämöltä rikkomista voidaan jonkin verran
tarvita. itse pidän parhaana vaikuttamiskeinona "pehmeää
riittävän laajaa epäsymmetristä täsmäiskua". Tällöin ketään
ei tapeta, valta vain vaihtuu siististi.



> >Vasemmistoliiton puheenjohtaja, entinen SKP:n jäsen ja puolueen
> >entinen NL:n asiantuntija
> >oli lauantaiseurassa vieraana. Häneltä kysyttiin Neuvostoliitossa
> >käymisestä ym. Hän valehteli kaikki suoraan yleisön edessä. Mikä
> >häntä NL:ssä hävetti ? Mitä häpeämistä on siinä,että on ollut
> >NL:n kannattaja ?

>



Voisitko sanoa, mikä on Teemu Kakkurin Taisto Sinisalon,Kalevi
Sorsan, Korhosen, Mauno Koiviston,tarja Halosen.Liisa Hyssälän ym
ym osa Raamattu : Ilm 21: 8 mukaan
Mikä on valehtelijoiden osa ? Teologina sinun pitäsi pystyä
vastaamaan tähän teologiseen kysymykseen ?

T
Gorbatsovkin sanoi,että sanotaan koko totuus. Miksi
vasemmistoliiton johto ei voi sanoa asioita niinkuin ne olivat tai
niinkuin ne ovat ? Mikä vasemmistoliiton johtajia pelottaa faktoissa
? Miksi Korhosen täytyy sosialistien tavoin turvautua totaaliseen
valheeseen koko totuuden sijaan ? Miksi ei voi vaihtaa puolta totuuden
rintamaan ?
Heikan paperissa on kysymys pohjimmiltaan synnistä.
Synti voidaan määritellä seuraavasti :

A) Jumalaan kohdistuvat rikokset
B) Ihmiseen kohdsituvat rikokset
1) Henkeen kohdistuvat rikokset
a) murha
b) tappo

2) Seksuaalisuuteen kohdistuvat rikokset
a) henkilöllä on intiimi suhde elinaikanaan useamman
kuin yhden henkilön
kanssa
b) erilaiset lievempään ja voimakkaampaan
seksuaaliseen väkivaltaan liittyvät
kysymykset
3) Henkilön terveyteen liittyvät loukkaukset
a) kaikkinainen kidutus lievemmässä ja
voimakkaammasas muodossa
kivun ja säryn aiheuttaminen tai fyysisen tai
psyykkisen terveyden
heikentäminen muin tavoin
4) Omaisuuteen liittyvät rikokset
a) kaikenlainen varastaminen
5) Erilaiset ihmissuhteisiin liittyvät rikokset
a)ihmisen maineen vahingoittaminen ilman perusteltua
syytää (yllä)
b) Muuten ihmisen yhteisöllisen aseman
vahingoittaminen
c) lähimmäisen arvotuksen vähentäminen
6) Valtaan liittyvä rikollisuus, mielivaltainen ja väkivaltainen
ihmisen kohtelu
alistaminen yms ja orjuus
7) Työhön littyvä rikollisuus, ihmisen pitäminen orjana tai
orjan omaisessa suhteessa
(ei makseta palkkaa työstä, kohtelu väkivaltaista ja
mielivaltaista, orja ei ole
isäntänsä kanssa kaikin puolin tasaveroinen )

Tässä on Jumalan seitsemän käskyä ihmiskunnalle !
Nämä voitaisiin ottaa kymmenen käskyn sijasta rippikouluun
opetetavaksi.
Ehdotan piispakunnalle uudistusta, joka toteutetaan välittömästi
!
Näiden käskyjen vakavimmat osat ovat ne, jotka liittyvät henkeen
ja seksuaalisuuteen.
Naispappeutta vastustavissa piireissä niihin syyllistyneet
erotetaan saarnavirasta heti rikoksen ilmettyä. Sen sijaan kuulijana
ollutta kohdellaan ripillä ym. ja sielunhoidolla.
Naispappeutta kannattavien piispojen ja pappien kohdalla nämä
yllämainitut käskyt rikotaan laajasti. Tämä on se ongelma, missä
ristiriita on ja tämä tulisi ottaa käsittelyyn.
Raamattu lähtee yhden avioliiton mallista. Ilman vihkimistä tai
vihkimisen kanssa.
Tunnen aika monta leskeä, jotka haluavat pysyä leskinä ja ovat
kymmeniä vuosia eläneet leskinä. Jos on elänyt avioliitossa, kahden
ihmisen välille muodostuu voimakas side. Tietyllä
tavalla avioliitto on peruuttamaton päätös,sitä ei voi muuttaa.
Aikaisempi liitto kummittelee
aina ihmisen mielessä ja haittaa sitä. Ortodoksi kirkko noudattaa
suurin piirtein tällaist aajattelua. Yhteiset lapset vielä
vahvistavat sidettä. Tämä on psykologinen ja juridinen ja teologinen
sekä lääketieteellinen fakta,sitä ei voi muuttaa. Koulujen
seksuaalikasvatus tuli
asettaa tälle tieteelliselle pohjalle. Siltä poikkeaminen aiheuttaa
aina mielenterveydellisiä ongelmia, mihin kuuluvat myös erilaiset
seksuaaliset poikkeamat. Sama koskee käskyn jälkimmäistä osaa.
Esim. linnuilla suurimmalla osalla etiologia ja fysiologia toimii
samaan tapaan kuuluisimpana esimerkkinä joutsenet. Eläinmaailmassa
gibbonit.

Täällä kysyttiin myös rikoksista Jumalaa vastaan siis omasta
erillisestä käskystään.
Tähän rikokseen kuuluu se, että annetaan Jumalasta virheellinen
kuva ihmisille.
100% mullaheista kuuluu tähän ryhmään siis vakaviin Jumalan
pilkkaajiin. Sama on laajaa
myös ns. luonnonuskontojen piirissä ja myös kirkon papeissa ja
syykin on täsmälleen sama. Sama on laajaa maailman tuhansien
muidenkin uskomusajattelijoiden piirissä.
Kreationismi on tieteellinen kuva Jumalasta=totuus. Se syrjäyttää
ennemmin tai myöhemmin uskomukset kuten ateismin,evuskonnon ym.

Tietyllä tavalla aina virkojen täytössä on ollut mukana sopupeli,
eli sovitaan etukäteen kuka saa viran. Yleensä valtaapitävät ovat
sitten miehittäneet virkapaikat. Mitä korkeammista viroista on
kysymys,sitä enemmän sopupeli valtaa alaa. Jo kauan sitten sopupeli
siirtyi myös työelämästä urheiluun ensin tuli
ammattilaisuus,sitten doping ja viimeiseksi maalien ym määrien
sopiminen etukäteen,kuten pesäpallossa ja jalkapallossa on
virallisestikin tapahtunut.
Mikä on sopupelien todellinen määrä,sen tietävät vain harvat.
Tieteseen ja musiikkiin sopupeli on tullut myös harvoin. Julkaisujen
ja keksintöjen varastaminen omiin nimiin tai omaan käyttöön on
pikemminkin sääntö kuin poikkeus ns. peer review lehdistön
piirissä. Tällainen tilanne on vallinut aina antiikin ajoista saakka.
Tulokset varastetaan ja sitten sovitaan sopiva henkilö tekijäksi,
joka nostetaan jalustalle. Psedonyymit ym ovat olleet myös käytössä
jo antiikin ajoista saakka. Tähän liittyy myös musiikki. Suomessa on
paljon Sibeliuksen tasoisia säveltäjiä kuten
Merikanto,Kuula,Klemetti ym,mutta niistä puhutaan harvemmin,lisäksi
ovat sitten ne, jotka ovat jääneet kokonaan tuntemattomaksi.
Euroviisuissa myös voittajien ennakkovalinta on saanut räikeitä
muotoja. Erityisen räikeänä se näkyi viime"kilpailussa".
Kaikkinainen huijaus koskettaa erityisesti suurta yleisöä, joka puhuu
urheiliijoista muusikoista ,professoreista, ym "voittajina" median
syöttäessä kilpaa valhetta ihmisille suurin otsikoin. Ihmiset
puhuvat "voittajista" innokkaasti,mutta paljon on niitäkin, jotka
eivät ole niin helposti höynäytettävissä. Uskon kuitenkin,että
rehellinen
Voittaja on tulossa,mitä sitten medialle ja muulle höynäyttäjille
tapahtuu ?
Vuonna 1987 kokoomus tuli yhdessä SDP:n ja RKP:n kanssa hallitukseen.
Samalla hetkellä
alkoi varsinainen kiinteistö ja osakemarkkinoiden ylikuumeneminen
hintojen noustessa.
Pankit velkaantuivat osakeostoissaan yhdessä monien suuromistajien
kanssa. 1991
kun Holkeri ja SDP ja Kokoomus päättivät työnsä tuli
pörssiromahdus. Pankit ja monet muut eivät älynneet myydä osakkeita
ja kiinteistöjä silloin,kun ne olivat huippuhinnoissa,vaan olivat
ostaneet kalliilla ja myivät halvalla. Serauksena oli suuret tappiot.
Jotkut suuromistajat tiesivät pörssistä enemmän kuin kop ja syp ja
säästöpankit ja keräsivät satojen miljardien markkojen voitot.
Ketkä nämä voittot saivat ? Sitä ei ole kerrottu missään ? Miksi
?
Pankkien maksumiehiksi tulivat sitten etupäässä pienyrittäjät ja
pienituloiset, kuten pieneläkeläiset, opiskelijat ja ennenkaikkea
suuret työttömien joukot ja ylivelkaantuneet.
Pankkikriisiä ei olisi tullut, jos talouselämä valtioneuvostossa ja
pankeissa ei olisi ajautunut
niin riskipitoiseen toimintaan=rikollisuus. Holkerin hallituksen
ministereistä, jotka syyllistyivät tähän Suomen mittakaavassa
suunnattomaan rikosvyyhteen monet ovat edelleen korkeissa asemissa
Holkeria ja Halosta myöten. Koska nämä asiat tutkitaan
perusteellisesti ?
Jos katsotaan,mitä seurauksia suurisuuntaisilla pörssirikoksilla
oli pienyrittäjille tai työttömille,tai muille rikos on kaikilla
mittasuhteiltaan tavallisen ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Samoin
summat, jotka ryöstettiin tai kavallettiin ja ovat edelleen "hukassa"
ovat suuria. Esim. osuuspankkiryhmä pysyttäytyi erossa
pörssirikollisuudesta suureksi osaksi ja se on toimiva pankki samalla
nimellä vielä tänä päivänä. Valtion velka on tietyllä tavalla
sen omaisuuden mittari, joka siirtyi pörssirosvojen taskuun. Olisi
ollut paljon oikeudenmukaisempaa poistaa rosvoilta rikoksella hankittu
omaisuus, kuin ryöstää kymmeniätuhansia pienyrittäjiä ja
työttömäksi joutuvia henkilöitä. Näin ei tehty. Miksi ?
Miksi ylipäätään pankit menivät rikollisuuteen mukaan ? Miksi
silloinen valtioneuvosto ja presidentti oli täysin rinnoin mukana
tässä rikollisessa toiminnassa ? Omaisuuksien arvot vaihtelevat ja
pörssikurseja vedätettiin ym. Kupla puhkesi kuitenkin pankkien
käsiin. Miksi ?
Pörssi perustuu osatamiseen ja myymiseen. Myydään kalliilla ja
ostetaan halvalla. Miksi pankit tekivät päinvastoin johtaen suuriin
tappioihin pankeille ? Ketkä olivat ne, jotka ostivat halvalla ja
myivät kalliilla ja saivat 200 mrd markaa rahaa ? Ketkä ne ovat ?
Ennenkuin lopetat
lamankäsittelyn sinun on selvitettävä nämä henkilöt siis ketkä
ihmiset ? Missä rahat ovat nyt ?
kannattaisi hioa yksityiskohtia, että miten se
kokonaisuus loppujen lopuksi meni . Eli yksityiskohtaisesti
selvittää,että mitä mikin pankkien,Suomen Pankin, pörssiä
hallitsevien sijoittajien, Mauno Koiviston ja valtioneuvoston päätös
tehtiin milloinkin ja miten ne
ryöstöt suunniteltiin. Kuka suunnitteli ja missä, ja miten
suunnitelmat pantiin täytäntöön.
Miten eri yritykset pankkien kautta nivoutuivat taphtumien kulkuun.
Lisäksi mielenkiintoinen on
kansainvälisten talouspiirien osuus taphtumissa ja miksi osuuspankki
ei ollut mukana,vaan vain ne pankit, jotka hallitsivat valtioneuvostoa.
Lisäksi tulisi selvittää,keiden tilille valtava ryöstösaalis
sitten päätyi ja miten rahanjako tapahtui eri rikollisten kesken.
Lisäksi on sitten
erillisenä taphtumana useiden vähemmistöryhmien kuten
mielenterveyskuntoutujien joukkoteloitukset, jotka kuuluivat suoraan
Mauno Koiviston ja valtioneuvoston toimivaltaan.
Yksityiskohtia tässä tapahtumien kulussa on valtava määrä,kun se
kosketti traagisesti paria miljoonaa suomalaista tavalla tai toisella.
Silti ne asiakirjat, joista yksityiskohtaisesti selviäsi
kuka teki mitäkin talouden keskeisten
toimijoiden-markkinavoimien-puitteissa olisi hyvin kiinnostavaa
materiaalia, joka kiinnostaisi valtavia ihmisjoukkoja. Ehkä,
myöhemmin
arkistot paljastavat niin tilit kuin muutkin yksityiskohdat tapahtumien
kulusta.
 Kyllähän se on fakta,että pankkikriisin hinta oli 200 mrd
markkaa=valtionvelka. Ennen pankkikriisiä velkaa oli tähän nähden
vähän. Lisäksi tulevat erinäiset leikkaukset, jotka etupäässä
tehtiin sosiaaiturvaan, kuten kansaneläkkeiin,vanhuspalveluihin ym,
jolloin
velkaa tuli vähemmän. Kyllä suurin syy velkaan oli pankkikriisi,
mikä ajoittui siihen syvään talouskriisiin, mikä oli
Neuvostoliitossa,kun asekehittelyssä NL jäi jälkeen,turhat
asevarastot paisuivat valtavan suuriksi, koska niillä ei sodassa ollut
merkitystä ja asekauppa, jot NL oli suurisuuntaisesti harjoittanut mm
Lähi-Idässä romahti. Tällöin ei NL:lla ollut järkevää
myytävää
ja vaikka 90% väestöstä oli ruokapalkalla työtätekeviä
orjatyöläisiä ei talous toiminut enää millään.
Kommunistijohtajien ja sosialistien pakkokeinot ja ruoskat eivät
enää nekään tehonneet orjatyöläisiin entiseen malliin.
Orjatyöläisten halu työntekoon oli lopussa.
Tällöin tapahtui maailmantaloudessa monia suuria muutoksia. Yksi oli
tietokonetekniikan kehittyminen ja toinen USA:n aseteollisuuden tämän
alan markkinoiden valtaus. Lisäksi maailmalla tapahtui monia suuria
muutoksia. Idänkauppa romahti, kun NL :n kaupassa tuli muutoksia.
Suurin syy oli kuitenkin Suomen pankkikriisiin pankkien ajautuminen
rikolliseen toimintaan yhdessä valtiollisen johdon kanssa (Nämä
olivat tuolloin lähes identtiset Holkerin ollessa pääministerinä).
Osuuspankki pysyi kaidemmalla tiellä ja on edelleenkin olemassa siitä
syystä. Talouden lainalaisuus on, että raha ei häviä ellei
omaisuutta rikota. Se voi kuitenkin siirtyä taskusta toiseen
(rikollisuus). Se,miten tämä yksityiskohtaisesti tapahtui
ei ole tässä säikeessä selvitetty. Kuten sanoin vaatimasi
yksilöidyt rikokset varmasti myöhemmin selviävät. Mielenkiintoista
on,että poliisi ja oikeusviranomaiset eivät ole
panneet tikkua ristiin sen selvittämiseksi kuka teki mitä ja kuka sai
mitä 200 mrd markan ryöstössä, jossa kuoli kymmeniä tuhansia
suomalaisia ja aiheutettiin lukemattomille mittaamattomia
kärsimyksiä. Uskon lahjakkaiden yksityisetsivien pystyvän kuitenkin
selvittämään niin tämän kuin kaikki muutkin rikokset ja saamaan
asianosaiset syylliset ja vain syylliset rangaistavaksi
Rikoksen yksilöiminen on loppujen lopuksi yksinkertaista. Milloin,
missä ja keiden tileille
ja keiden toimesta on tehty 200 miljardin markan tilisiirto SYP.n
KOP:n, SKOP:n.Postipankin ja TSP:n ym tileiltä. Tämän selvittäminen
on yksityisetsivien keskeinen tehtävä. Kun tämä on selvitetty ja
rahojen nykyinen olinpaikka varmistettu sen jälkeen ovat sitten
oikeustoimet oikeudessa tehtävä,ei se tämän kummempaa ole. Rahat
palautetaan niiden oikeille omistajille. Thats it. Sitten on vielä
poliitikkojen pyssypelien juridinen selvittely,
kun he alkoivat massiivisen lompakkojen keruun taksuihinsa
vanhuksilta,sairailta, (ennen kaikkea
mielenterveyspotilailta),velallisilta,pienyrittäjiltä ym. Heidän
kohdallaan samat juridiset toimet. Murha on yksikeratisesti
sellainen,että se ei vanhene koskaan.
Jorma puhui Shellin hallintoneuvoston puheenjohtajana energiasta
keskeisenä talouden pyörittäjänä. Suurin osa energiasta tulee
edelleen öljystä. Hänen viestinsä oli edelleen sama
kuin kemian professorien. Hän tiesi,että kymmenen vuoden kuluessa
tulee muutos öljyvarojen ehtyessä. Hänellä ei kuitenkaan ollut
mitään strategiaa siihen, mitä pitäisi tehdä
ja miten. Hän puhui vain siitä,että mitään ei tehdä tai
tehdäänkö jotain asialle. Todellisuudessa mitään simsalapim
ratkaisua ei ongelmaan ole, mistä saataisiin halvalla paljon energiaa.
Paras ratkaisu on henkilöautoliikenteen lopettaminen ja siirtyminen
joukkoliikenteeseen. Tällöin energian kulutus putoaa 80%. Öljyn
polttamisessa ei ole järkeä siinäkään suhteessa,että tällöin
tuhlataan kallisarvoista kemiallisen materiaaliteollisuuden
raaka-ainetta. Tarvitaan vain maa tai kansainvälinen päätös uusien
henkilöautojen kaupan lopettamisesta maassa tai kansainvälisesti ja
siirtyminen bussi-juna-taxi-lentokone-liikenteeseen. Kaikki puheet
"Kioton" sopimuksesta ym ovat valhetta, koska tämä on ainoa järkevä
toimenpide, jolla asiaan voidaan puuttua. Ongelmana
on, Fortumin johdon ym yhtiöiden johdon kriminalisoituminen yhä
enenevässä määrin kartellien muodostumisen ja siitä seuraavien
optioiden,osinkojen ym muodossa. Valehtelu,varastaminen,kartellit ym
ovat tulleet rikollisuuden muodoksi eri tavoin. Tämä estää
järkevän energiastrategian luomista. Kun öljyn kulutus putoaa,se
mahdollistaa myös liikenteen toteuttamisen muilla polttoaineilla.
Paras vaihtoehto on etanoli. Sitä saadaan käymistuotteena sokerista.
Näitä on runsaasti kaikissa kasveissa, myös puussa.
Mikäli kyetään saamaan aikaan riittävän hyvä prosessi etanolin
muodostamiseksi puusta-kiinnostavia prosesseja on jo laboratorioissa-ja
tekemään etanolin valmistus kokonaan synteettiseksi, avautuu
riittävän suuret energiamarkkinat, jolla metsärikkaiden maiden kuten
Suomen koko liikenne lentoliikennettä myöten voidaan hoitaa
uusiutuvilla polttoaineilla.




Ei ehkä koko energiatarvetta,mutta koko liikenteen energiatarpeen se
pystyy,mikäli
liikenne toteutetaan kokonaan
joukkoliikenne=juna+taxi+bussi+lentokone mallilla.
Energia puusta tuotetulla etanolilla.
Brasiliassa on jo etanoliautot täydessä käytössä. Tekniikka on
hallussa. Eräs piirre on,että vaikka etanolin polttaminen
teorettisesti tuottaa vähemmän energiaa niin käytännössä se
tuottaa enemmän,koska etanoli palaa huomattavasti täydellisemmin kuin
bensiini,etanolilla on huomattavasti suurempi oktaaniluku, jolloin ei
tarvita myrkyllisiä lisäaineita. Samalla poistuvat myös typpioksidi
ja rikinoksidien päästöt jne. Tavalliseen ottomoottoriin ei 100%
etanolia voi laittaa,mutta etanolimoottori on helppo rakentaa. Suomen
kokoisen maan liikenne voidaan hyvin hoitaa etanolilla.
Yksityisautoihin etanolia ei voida ottaa käyttöön, koska ihmiset
nauttivat sen sisäisesti. Joukkoliikenteessa tämä voidaan estää.
Ollila oli oikeassa,että nyt pitäisi toimia. Eduskunnan(kuntien)
pitäisi säätää laki,uusien yksityisautojen rekisteröinnin
kieltämisestä. Tällöin alettaisiin sitten asteittain lisätä
junia+busseja+taxeja+lentokoneita
liikenteeseen ja siirtyä uusissa busseissa ym 100% etanoliin. Ollilan
tarkoittamassa kymmenessa vuodessa muutos joukkoliikenteeseen olisi
astunut voimaan. Etanoli voidaan saada puusta. Sulfiittisprii on jo
vanha keksintö ja nykyisillä synteeseillä päästään paljon
parempaan. Näin Tapahtuu puun käytössä sama vallankumous kuin
aikoinaan kun Friedirich Kellerin keksiessä paperin valmistuksen
puusta. Hiilidioksidipäästöt poistuvat-kun tehdään jotain
hyödyllistä rikosten (Fortumin johto) sijaan. Samoin vähenevät
monet muutkin saasteet
kuten rikin ja typen oksidit ym. Vihreat ovat hiiren hiljaa kun
puhutaan ympäristön parantamisesta tai saateiden vähentämisestä.
Kun joku esittää jotakin konkreettista hiilidioksidipäästöjen
kokonaan poistamiseksi ollaan täysin hiljaa ja vastustetaan ei
ääntäkään
ympäristön puolesta ei vihreiltä eikä muiltakaan. Kreationistit
ovat ainoat "vihreät" Suomessa
ja syykin on selvä,he ovat ainoat, jotka tietävät ja osaavat ja
tekevät rehellistä työtä-ja puhuvat järkeä. Edskunta ja hallitus
keskittyy rikosten tekoon se on suurin syy siihen,miksi sellaisesta
mielettömästä ympäristön pilaamisesta ja valehtelmisesta puhutaan
kuin Kioton sopimus-tämä näkyy sähkön hinnassa ja Fortumin
optioissa.


Olen pohtinut seuraavaa tieteellistä ongelmaa :

Mistä, johtuu,että peruskoululainen (kreationisti=tieteellisesti
todistettu tieto) on paljon etevämpi biologiassa
ja vastaa asiantuntevammin biologisiin kysymyksiin kuin
evoluutiobiologian professori (uskomustieto) ?
Kun katsoo ikää ero on 15 v perusk. 50-60 vuotta professori. Kaikilla
mittareilla mitaten professorin pitäisi olla osaavampi, mutta sitten
kun osaaminen mitataan niin peruskoululainen
(tieteellinen tieto) on paljon pätevämpi biologiassa kuin biologian
professori (uskomustieto) ?
Mistä tämä paradoksi johtuu ?
 Vastaan nyt : 2 Moos 20 : 12
Sodan aikana DDT otettiin käyttöön tuhohynteisten torjunnassa
laajasti. Seurauksena oli,että
linnut kuolivat tai poikastuotto heikkeni. Jos tällä tiellä olisi
jatkettu, tuhohyönteiset olisivat tullet vastuustuskykyisiksi DDT:lle
ja kun linnut olisivat kuolleet,maatlaous olisi käynyt mahdottomaksi
koska tuhohyönteiset olisivat syöneet ravintokasvit. Samanlaisia
tapauksia
on muitakin. Poliitikot ja sijoittajat ovat heikkolahjaisia, joita
sitten vähävaraisten työtätekevien osaajien täytyy pyrkiä
valistamaan ja ohjaamaan järkiperäiseen ajatteluun.
DDT:n kohdalla vähävaraisten järkipuhe meni lopulta perille ja
ihmiskunta pelastettiin.
Chilen ja Atlantin rannikon kalastuksen kohdalla ei mennyt riittävän
ajoissa. Nähtäväksi jää
oivaltavatko maailman hallituksissa olevat vähä-älysiset,että
täytyy siirtyä joukkoliikenteeseen
sekä ympäristö,talous että inhimillisistä
syistä(Henkilöautoliikenne on ihmiskunnan suurimpia tappajia). Saas
nähdä saadaanko öljyn järjetön polttaminen lopetteua.



Etiikan yhteydet tieteen (kreationismi) ja uskonnon (evoluutioteoria)
väliseen disputaatioon ja taisteluun maailmassa ovat moninaiset.
Historiallisista lähteistä voidaan todeta,että enismmäiset ihmiset
joutuivat jo varhain eettisen Totuuden hetken eteen. Tästä hetkestä
ja sen moninaisista eri versioista maailman eri kolkilla on syntynyt
kaikkialla maailmassa kaikkina historian aikoina tunnettu omantunnon
käsite. Ihminen oivaltaa tehneensä väärin ja se vaivaa hänen
mieltään. Tässä tilanteessa monet ihmiset yrittävät selitellä
pois tekojaan kuten varkauksiaan, huorintekojaan,murhiaan ym.
kehitellään erilaisia versioita (uskontoja)
jotta päästäisiin pälkähästä. Evoluutioteoria on tällainen
uskonto, joka on kehitetty tähän tarkoitukseen. Huolimatta
murskaavasta kritiikistä sitä tieteen valekaapuun verhottuna
ujutetaan biologian opetukseen ym,jotta tosiasiat eivät tulisi ilmi.
Kun tutkitaan rikollisuutta niin vallitsee selvä korrelaatio
rikollisuuden ja evoluutiouskonnon harjoittamisen välillä.
Evoluutiouskonnon harjoittajat ovat
häikälelmättömiä,käyttäytyvät loukkaavasti ja herjaavasti
pettävät,ovat rahanahneita jne. Tieteen (kreationismi) edustajien ei
tarvitse käyttää väkivaltaa ei tarvitse pettää lähimmäistä,ei
tarvita minkäänlaisia kirosanoja,ei trollisyytöksiä ym
lähimmäistä vastaan, koska edustetaan tieteelliseti todistettua
faktaa (kreationismi).
Kun matemaattiset faktat puhuvata jalat ovat tukevasti paksulla
graniittiperustalla, mikä kestää. Oma lukunsa sitten on
valekreationistit, jotka voivat pukeutua hienoon käytökseen,vaikka
tosiasiassa ovat uskonnon (evoluutioteoria) kannattajia tieteen
(kreationismi) sijaan. Mielenkiintoinen on jako valtaapitävien
(varakkaiden) välillä.
Siellä uskonnon (evoluutioteoria) kannattajat ovat saaneet suuren
jalansijan kun taas kreationsimin kannatus on vankkaa vähävaraisten
keskuudessa. Mitä tämä kertoo toisaalta valtioneuvoston etiikasta ja
toisaalta työttömien etiikasta ? Kumpi edustaa
valhetta,vääryyttä,fiktiota,valheuskomusta kumpi taas tieteellisesti
todistettua faktaa ?

PK
Toisinkuin evuskovat opettavat maailma esim. eläimistö on luotu.
Tämä näkyy siinä,että tarkastellaan mitä tahansa eläin lahkoa ei
ole mitään syytä,että siitä tulisi juuri tuonlainen.
Siis valinta ei selitä eläinlajien syntyä,mutta luominen selittää
! Miksi australiassa on pelkästään pussieläimiä,mutta Euroopassa
ei ? Miksi Etelä-Amerikassa on laiskiaisia, mutta muualla ei ? Saman
tapaisia asioita voidaan esittää lukemattomia. Tämä seikka todistaa

vastaansanomattomasti,että eliökunta on luotu ei valinta+sattuma
tulosta.
 Olen aiemminkin esittänyt sen tieteen filosofisen (Einstein)
ajatuksen,että henkilö näkee luonnossa vain niitä asioita,
millainen teoria hänellä on päässään. Jos hänellä on
virheuskomus (esim. evoluutioteoria) päässään hän ei kykene
näkemään asioita tieteelliseltä
(kreationismi) kannalta. Ihmisillä on taipumus pitäytyä tarkasti
niissä virheuskomuksissa
, joita esim. biologian opettajat tunnilla joskus nuoruudessa ovat
esittäneet (sinun kohdallasi
evoluutioteoria). Otan esimerkin. Olen useita kertoja sanonut eräälle
ystävälleni,että kuun tummat alueet ovat vulkaanista basalttia ja
ympäröivät vaaleat alueet vaaleampaa vanhempaa mineraalia. (Molemmat
näkyvät selvästi paljain silmin). Tästä huolimatta hän aina
sanoo,että
tummat alueet ovat auringon kuuhun luomia varjoja. Vaikka kuinka
selittäsin asiaa perinpohjaisesti hän ei koskaan muista selitystäni,
koska hänellä on lapsuudessa saatu virheuskomus mielessään. Harva
ihminen pystyy luomaan mitään tieteellisesti uutta. Tieteenfilososfi
Kuhn puhuu kilpailevista teorioista. Kun jonkun faktan (kreationismi)
puolesta kasautuu valtavasti todistusaineistoa ajautuu kilpaileva
hypoteesi (evoluutioteoria) kriisiin.
Jos evoluutiouskovainen pystyy mielessään tieteelliseen
työskentelyyn hänen virheuskomuksissaan (evoluutioteoria) tapahtuu
hänen mielessään vallankumous ja hän oivaltaa asioiden oikean
laidan (kreationismi). Harva kuitenkaan pystyy tällaiseen
"vallankumoukseen". Pohimmiltaan se, johtuu useista syistä.
Evolutionisti ei halua tunnustaa,että hän on ollut väärässä,
minkä hän kokee kasvojen meneteyksenä.
Hän pelkää asemansa menettämistä ja nolautumista ym. Toinen seikka
on se,että tieteellinen vallankumous on varsin vaativa tieteellinen
operaatio. On kyettävä näkemään asia uudella kirkkaammalla
tavalla,mikä aiheuttaa psykologista stressiä. Tietyllä tavalla
tieteessä on kysymys aina matemaattisen probleeman ratkaisemisesta. Se
merkitsee kovaa työtä, pään vaivaamista ym. Kreationistit ovat
työhön tottuneita puurtajia ja heille tämä ei ole ongelma.
Evolutionistit taas tilastollisesti ovat ns. laiskaa työtä
vieroksuvaa väkeä. Tästä syystä "tieteellinen vallankumous" ei
heiltä onnistu.
Mitä tulee esittämääni probleemaan niin et käsitellyt
ollenkaan sen esittämää pointtia.
Valintapaineella ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä sen
kanssa, miksi Aasiassa ei ole pussieläimiä. Miksi kehitys olisi
mennyt samoissa olosuhteissa eri suuntiin ? Evoluutioteoria ei kykene
tätä dilemmaa ratkaisemaan. Miksi Australian eläimistö ei ole
kehittynyt istukallisiksi nisäkkäiksi ? Sama koskee eri eliölaji
ryhmiä. Miksi Drontti oli siivetön ? Mitä hyötyä on
tummanruskealla ihonvärillä Pohjois-Intiassa ja mustalla
Etelä-Intiassa , punaisenruskealla Perussa,kellertävällä Kiinassa ?
Miksi valkotukkaisia ihmisiä asustaa käytännössä vain koillis
Euroopassa ? Miksi sirittäjä,pajulintu ja tiltatti laulavat eri
tavalla ?
Miksi luonnonmullistuksissa (esim. vedenpaisumus) vain tietyt jäivät
henkiin ?
Miksi Adam ja Eeva eivät paratiisista kakotuksen jälkeen menehtyneet
sapelihammastiikerin kynsiin vaan ihmiskunta syntyi ? Miksi me
kirjoitamme täällä ?

Pertti Koivisto
fil.maist.

 Se,että estiän tällaisia "miksi" kysymyskiä kertoo
nimenomaan,että olen tiedemies (kreationisti). Nimenomaan
"miksi"-kysymykset ovat tärkeitä luonnontieteissä :

Vastaapa seuraaviin luonnontieteen mullistaviin "Miksi"-kysymyksiin :

1. Miksi omena putoaa syksyllä puusta maahan ?
2. Miksi planeettojen radat ovat ellipsejä ?
3. Miksi ilmanpaine laskee ylöspäin noustessa ?
4. Miksi vesi kiehuu vuoristossa helpommin kuin meren pinnan tasolla ?
5. Miksi elektronit voivat kiertää vain tiettyjä ratoja kun taas
planeetat voivat olla "millä" radalla tahansa ?
6. Miksi Norjassa oli tällä viikolla suuri maanjäristys ?
7. Miksi pyöreä pöytä vie vähiten tilaa ?
8. Miksi ukkospilvissä näky sateenkaari,mutta ei koskaan
kumpupilvissä ?
9. Mistä pilvet syntyvät ?
10. Miksi toiset galaksit ovat ellipsoideja ja toiset ellipsejä ?
11 Miksi kaasusumuissa on samoja raskaampia alkuaineita eniten kuin
maankuoressa ?
12. Miksi mannertenväliset radiolähtetykset ovat mahdollisia ?
13. Miksi ultaraviolettisäteily aiheuttaa ihosyöpää ?
14. Miksi ultraviolettisäteily antaa ihmiselle hyödyllisiä A ja
D-vitamiineja ?
15. Miksi taivas ei ole kirkas, jos tähtiä on ääretön määrä ?
16. Miksi auringon punaisuus horisontissa vaihtelee ?
17. Miksi kuu on horisontissa suurempi kuin lähellä zeniittiä ?
18. Miksi kuulla on vaiheet ?
19. Miksi Venuksella on samnalaiset vaiheet kuin kuulla ?
20. Miksi kuulla ja Venuksella on paljon pienempi magneettikenttä
kuin maalla ?
21. Miksi kaukaiset kohteet avaruudessa ovat punaisempia kuin
lähemmät ?
22. Miksi toiset kemialliset aineet aiheuttavat syöpää toiset eivät
?
23. Miksi vanhat ihmiset sairastuvat syöpään paljon useammin kuin
nuoret ?
24. Miksi 90% skitsofreenikoista sairastuu 20-30 vuoden iässä ?
25. Miksi taivas on sininen ?
26. Miksi matalapaineet kiertävät lähes säännöllisesti
vastapäivään suomen yli ?
27. Miksi tammikuu ja helmikuu ovat pilvisimmät kuukaudet Suomessa ?
28. Mistä vuoden ajat johtuvat ?
29. Miksi lämpimin aika vuodesta keskimäärin on heinäkuun
loppu,vaikka kesäpäivänseisaus on 21.6 ?
30. Miksi vain koilliseurooppalaisilla ihmisillä on vaalea tukka ?
31. Miksi ilmakehässä on eniten 1. typpeä 2.happea 3. vesihöyryä
4. argonia ?
32. Miksi kaikissa "tieteellisissä" kirjoituksissa vesihöyry
jätetään pois vaikka se on ilmakehän kolmanneksi yleisin kaasu ?
33. Miksi ruoho on vihreää ?
34. Miksi aurinkovuosi on tasan vuorokauden pitempi kuin tähtivuosi ?
35. Miksi pulsarin säteily näkyy Suomeen, mutta kaikkien
neutronitähtien ei näy ?
36. Miksi kuu-maa systeemi pyörii synkronisesti kuten useat muutkin
taivaankappaleet ?
37. Mistä johtuu auringon reunojen tummeneminen optisella,mutta
kirkastuminen radioalueella ?
38. Miksi aurinko pyörii hitaasti toisin kuin useimmat muut tähdet ?
39. Miksi Venus pyörii päinvastaiseen suuntaan kuin muut planeetat ?
40. Miksi radiopuhelimet yleistyivät valtavasti 20 vuodessa
kansanpuhelimiksi ?
41. Miksi lakikirjaa ei voi kansa lukea ilmaiseksi netissä vaikka se
on kokonaan kansan
kustantama ?
42. Miksi toiset saavat työstä palkkaa toiset eivät ?
43. Miksi on asunnottomia ihmisiä ?
44. Miksi jalokaasut eivät juuri reagoi minkään aineen kanssa ?
45. Miksi Vety on maailmankaikkeuden yleisin aine 90% ?
46. Miksi maalla on magneettikenttä ?
47. Miksi havaittuja asteroideja on paljon enemmän kuin komeettoja ?
48. Miksi naisilla ja miehillä on eri sarjat shakkikilpailuissa ?
49. Miksi taivas kuussa on musta ympäri vuoden ja kuuvuorokauden ?
50. Miksi isoja asteroideja ei ole törmännyt maahan pitkään
aikaan,vaikka kraatereita on maapallolla paljon ?
51. Miksi kuu kääntää aina saman puolen maahan päin ?
52. Miksi kuun "maan" puolella on "meriä",mutta toisella puolella ei
juuri ole ?
53. Miksi autokatoksessa olevan auton ikkunat eivät jäädy,kun taas
ulkosalla jäätyy ?
54. Miksi etanoli=viina on parempi auton polttoaine kuin bensiini ?
55. Miksi henkilöautoista ei luovuta,vaikka joukkoliikenne on
parempi,tehokkaampi,halvempi
,taloudellisempi,ympäristöystävällisempi ja kannattavampi ?
56. Miksi vesihöyrystä kasvihuonekaasuna ei puhuta,vaikka se on 100
kertaa tehokkaampi infrapunasäteilyn absorboija ja sitä on 100
kertaa enemmän ilmakehässä kuin hiildioksidia ?
57. Miksi adiabaattiset tilanyhtälöt ovat erilaiset kuin
ideaalikaasun ?
58. Miksi ihmisen silmä ja korva toimivat logaritmisesti ?
59 Miksi ihminen ei aisti ilmanpainetta=atm,mutta aistii korvallaan
ilmanpaineen vaihtelun 10**-12 atm ?
60. Miksi jotkut aineet liukenevat veteen, alkoholi,suola,sokeri,mutta
toiset eivät esim öljy ?
61. Miksi valon nopeus pienenee lasissa ?
62. Miksi talouspaperia ei mainosteta pölyrättinä,vaikka se on
tarkoitukseen paras ?
63. Miksi luistimet luistavat ?
64. Miksi lentokone nousee ilmaan ?
65. Miksi kimalainen pysyy ilmassa ?
66. Miksi monet värähtelyt klassisessa ja modernissa fysiikassa
noudattavat harmonista värähtelijää ?
67. Miksi DVD:lle voidaan tallentaa monta tietosanakirjaa ?
68. Miksi muovi viruu ja metalli väsyy ?
69. Miksi ilmanvastus on verrannollinen nopeuden toiseen potenssiin ?
70. Miksi monimutkaisten kappaleiden tilavuus on helppo määrätä ?
71. Miksi aurinko on pitkäkestoinen muuttuva tähti (sykkijä)
Mira-tähtien tapaan ?
72. Miksi rauta tihenee pakkasessa,mutta vesi laajenee ?
73. Miksi vesi on tärkein happo ?
74. Miksi 10 km syvyydessä meressä elää petokaloja ?
75. Miksi aurinko on pyöreä ?
76. Miksi rauta on maan yleisin alkuaine ?
77. Miksi eristeet sähköistyvät, mutta johteet eivät ?
78. Miksi kuu näkyy etelässä alaspäin kääntyneenä ?
79. Miksi valon nopeudella on se arvo kuin se on ?
80. Miksi häikäisyssä on tärkeää valonlähteen ja havaitsijan
avaruuskulma ?
81. Miksi liikkuva varaus aiheuttaa magneetikentän, joka on
kohtisuorassa liikesuuntaa vastaan ?
82. Miksi vaihtovirran tarkastelussa käytetään kompleksilukuja ?
83. Miksi 2 Moos 20:12 on virheellinen ?
84. Miksi Raamattuun on laitettu Matt 5 : 27-30,vaikka ne ovat täysin
virheelliset ?
85. Miksi kuu ja aurinko ovat taivaalla molemmat puolen asteen
suuruisia läpimitaltaan ?
86. Miksi toiset tähdet ovat näkyvissä selkeällä säällä
yöllä piemällä aina toiset eivät ?
87. Miksi linnunrata on litteä ?
88. Miksi planeetat ovat Jupiterin kiertoradan määräämässä
tasossa ?
89. Miksi Venus, Merkurius ja Mars pyörivät paljon hitaammin kuin
maa ?
90 Miksi linnunrata on paikoittain paljon paksumpi ja toisinaan
ohuempi ?
91. Miksi puhelinsoitoista peritään nykyisin maksua,vaikka soitto ei
kulutua mitään muuta kuin laskutuksen ?
92. Miksi lasilinssi taittaa valonsäteet polttopisteeseen,mutta
tavallinen ikkunalasi ei ?
93. Miksi kappaleen nopeus ja massa=liikemäärä määräävät
törmäysvoiman törmäyksessä ?
94. Miksi valon säteily,gravitaatio ja sähkökenttä pienee
etäisyyden neliössä,mutta magneettikenttä etäisyyden
ensimmäisessä potenssissa ?
95. Miksi valo on aaltoliikettä ja hiukkasia,fotoneita, yhtä aikaa
entä elektronit ?
96. Miksi kaksi fotonia synnyttää elektronin, postironin ja
netriinon ?
97. Miksi kiihtyvässä liikkeessä oleva elektroni lähetää
radiosäteilyä ?
98. Miksi yritysten omistajat, kansanedustajat,valtion virkamiehet
ja media valehtelee ja varastaa kansalta jatkuvasti niin paljon kuin
rahkeissa on varaa ?
99. Lopuksi tärkeimmät : Miksi TOTUUTTA=KREATIONISMI ei saa opettaa
biologian tunnilla
lapsille,mutta valhetta evoluutioteoria pakkosyötetään lapsille ?
100. Miksi evolutionistit (virheuskomus) eivät käänny
kreationisteiksi(faktat) vaikka musertava todistusaineisto puolustaa
kreationismia. Niin, miksi Otto et pohtisi näitä kysymyksiä
ja aloittaisi elämäsi virheuskomuksista vapautuneena kreationistina ?
Vieläkö väität,etteivät miksi kysymykset ole tarpeellisia?

Pertti Koivisto
fil.maist.

MAAILMAN KAIKKIEN AIKOJEN MERKITTÄVIN TUTKIJA
Viljami Leino - katso profiilia
Päivämäärä: La 27 touko 2006 17:53
Sähköposti: "Viljami Leino" <pertt...@hotmail.com>
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio, sfnet.tiede.matematiikka, sfnet.tiede.fysiikka, sfnet.tiede.kemia, sfnet.keskustelu.politiikka
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Kuka olisi tieteellisten peer review julkaisujen määrässä ja
laadussa (julkaisut tai patentit)
maailman kaikkien aikojen merkittävin tiedehenkilö ?

Viljami Leino

Viljami Leino - katso profiilia
Päivämäärä: La 27 touko 2006 21:58
Sähköposti: "Viljami Leino" <pertt...@hotmail.com>
Ryhmät: sfnet.keskustelu.evoluutio, sfnet.tiede.matematiikka, sfnet.tiede.fysiikka, sfnet.tiede.kemia, sfnet.keskustelu.politiikka
Arvioimaton
Arvostelu:
näytä asetukset
Vastaa | Vastaa kirjoittajalle | Välitä | Tulosta | Yksittäinen viesti | Näytä alkuperäinen | Poista | Raportoi väärinkäytöstä | Etsi tämän tekijän viestit

Juhani Saarenmaa kirjoitti:

> "Tamim" <halla...@hotmail.com> kirjoitti
> viestissä:e5a0rt$9d...@oravannahka.helsinki.fi...
> > In sfnet.keskustelu.evoluutio Viljami Leino <pertt...@hotmail.com>
> > wrote:
> >> Kuka olisi tieteellisten peer review julkaisujen määrässä ja
> >> laadussa (julkaisut tai patentit)
> >> maailman kaikkien aikojen merkittävin tiedehenkilö ?

> > Referoiduin on varmaan Darwin. Newton on toinen hyvin merkittävä.
> **

> Dean Kamen on paras.

Oma arvioni on Niilo Kuusela,katsoin että hänellä on 2800 peer
review julkaisua.
Julkaisuista voi päätellä,että Niilon oma kontribuutio
tutkimuksissa on merkittävä
kaikissa julkaisuissa. (Ei siis copy paste tyyppistä toistoa).
Hänen tieteellinen julkaisumääränsä on kunnitoitettava samoin
tieteellisen työn laajuus aihepiireittäin.
Myös arvioitaessa julkaisujen taloudellista arvoa Niilo voittaa kaikki
muut ehdokkaat.
Lisäksi NIilon tutkimustyö on reliabiluudeltaan validiudeltaan aivan
omaa luokkaansa.
Näillä perusteilla katson, että Niilo Kuusela on maailman kaikkien
aikojen merkittävin
henkilö ajateltiin sitten tiedettä tai sen vaikutuksia miltä
puolelta tahansa.
Mitä tulee Darwiniin niin hänen työnsä ei ole kestänyt historian
saatossa,vaan Darwinin ovat hylänneet käytännössä kaikki.
MIkroskopian kehittyminen aina suur-molekyylitasolle saakka
on ollut merkittävin seikka, mikä on kumonnut Darwinin teoriat.
Darwinilla ei ollut tästä aiheesta minkäänlaista tietoa,mikä johti
virheellisiin premisseihin. Samoin Darwinin Raamatun tuntemus oli
vähäinen ja tiedot biologiasta ja planetologiasta olemattomat. Darwin
ei koskaan
tule näistä syistä nousemaan mihinkään nollatasosta tai
miinuspuolelta (virheuskomukset)
vaikka kuinka media häntä rummuttaisi. Tieteessä yksinkertaisesti
ratkaisevat tosiasiat (kreationismi). Kuten täällä on todettu
suurenkaan medialauman mölinä ei muuta luonnontieteellisiä
tosiasioita (kreationismi) miksikään.
Newton oli Cambridgen fysiikan professori. Tässä jää kysymys,
mikä oli hänen kontribuutionsa ja mitkä hän otti alaisiltaan ym.
Newtonin-tai hänen nimissään oleva- gravitaatioteoria on edelleen
faktaa. Se on laskettava hänen ansiokseen,vaikka kaikki hänen
fysikaalisista teorioistaan eivät enää olekaan tiedettä.
Kun vertaa Kuuselaan niin Newton jää valtavasti jälkeen kaikilla
mittareilla mitattuna.
VL

 Minusta Pertti on tietyllä tavalla tulevaisuuden airut,valhetta
julistavat julistajat (evuskovat,piispat,poliitikot,sijoittajat ym)
joutuvat väistymään. Tulevaisuus on totuuden (kreationismi). Olen
omalta osaltani myös perehtynyt lääketieteeseen ja Suomessa
todellakin on ollut T-4 projekti a la työnantajat,SAK-hallitus
(Koivisto-Holkeri-Halonen----...). En ymmärrä
sitä, miksi sinun täytyy yrittää jatkuvasti peitellä tätä
faktaa-siis sinua lainaten-julistaa. Eikö olisi parempi tulla sieltä
valheen puolelta totuuden puolelle-siis tunnustaa faktat. JPK:n,vaikka
hänellä ei ole minkäänlaista biologista koulutusta, etu on,että
hän käyttäytyy Pertti Koiviston tapaan asiallisesti,ei käytä
evouskovien tapaan trolli ja muita haukkumasanoja,vaan argumentoi
puhtaasti tieteelliseltä pohjalta. Vaikka JPK:lla ei olekaan Pertin
tapaista tieteen rautaisen ammattilaisen rutiinia,hän pyrkii
asialliseen argumentointiin oman ymmärryksensä puitteissa. Täällä
viimeiset 7 vuotta esiintyneistä kreationisteista kaikki muutkin
(Veikko Mäntykangas, Uusi Tulokas ym) käyttäytyvät täysin samaan
tapaan puhtaasti tieteen pohjalta. (Yksi itseään
kreationistiksi kutsuva nimimerkki on, joka on poikkeus ja vahvistaa
säännön). Evolutionisteja
taas on valtavat nimimerkki ja nimi laumat, jotka eivät kestä
tieteellisesti todistettuja faktoja (kreationismi) ja syytävät
haukkuma- ja trolli sanoja,ja käyttäytyvät tiedemiehiä kohtaan
muutenkin nettivandalismin tunnusmerkit täyttäen


Tämä on täyttä humpuukia siitä syystä,että ne, jotka omistavat
"peer review" lehdistön väärentävät,varastavat ja määräävät
täysin pittaamasta mistään, miten pitäisi toimia.
Tieteellistä julkaisua on näin mahdotonta saada omalla nimellä
läpi "peer review" lehdistössä
ja lehdistön on helppo varastaa tieteellinen työ.


Katselin tässä vähän arkistoa. Noin seitsemän vuoden ajan tällä
foorumilla oli käytännössä vain kaksi tieteen (kreationismi)
edustajaa. Uskonnon (evoluutioteoria) edustajia on paljon
(Suonio,Mäkelä,Salmi,Viljanen,Pietilä,Ahonen,Kaikkonen,Kakkuri...
ym) siis useita kymmeniä tai peräti satoja. Mistä tieteen edustajien
vähäisyys johtuu ? Käytännössä siis vain PK ja JPK . Uskoisin
tämän jhtuvan siitä,että tiede vaatii enemmän osaamista ja taitoa
kun taas uskomukset on helppo ratkaisu. Harva haluaa
tähtitieteilijäksi ja harva tähtitietelijä on todellinen
tiedemies-siis alansa huippuammattilainen. Aivan viimeaikoina tieteen
(kreationismi) edustajia on tullut esiin kasvavassa määrin (Veikko
Mäntykangas,Uusi Tulokas
Niilo Kuusela ym). Tässä mielessä puntit uskonnon edustajien kanssa
ovat tasotitumassa.
Toiset uskonnon edustajat kuten Viljanen jaksavat julistaa uskontoaan
valtavana artikkelivirtana. Mielenkiintoista on se, miksi niin harva
uskonnon edustaja ottaa askelen
uskomuksista (evoluutioteoria) tieteen (kreationismi ) puolelle.

Olen tehnyt pienehköä tutkimusta metaanin muodostumisessa biologissa
prosesseissa.
Aikoinaan kemian opiskelijana tein pienen tutkielmankin aiheesta
eräällä kurssilla.
Sain tutkielmastani hyvän arvosanakin. Se kosketti metaanin
muodostumista biologisissa prosesseissa ja sen vaikutusta
ympäristöön ja ilmastoon. Työni ohessa olen suorittanut myös
joitakin kemian kursseja viimeiseksi sähkökemian alalta.
Sähkökemialla näyttää olevan merkitystä niissä biologisissa ja
biokemiallisissa prosesseissa, joissa metaania muodostuu. Vedellä
tärkeimpänä liuottimena,on näissä myös suuri merkitys.
Nisäkkäiden ja ihmisen ruoansulatuksessa bakteeritoiminnalla ja
siihen liittyvällä sähkökemiallisella biokemialla on suuri merkitys
siinä,miten metaania,merkaptaania ja muita kaasuja syntyy ihmisen
ruoansulatuselimistössä. Sekä elävien olentojen
rauonasulatuselimistössä,että kuolleiden eliöiden
hajotusprosesseissa maaperän humuksessa bakteereilla on suuri
merkitys. Viimeaikaiset tutkimustulokseni näyttävät,että metaanin
synty on hyvin herkkä ph:lle. Jos metaanin saanto halutaan optimoida
kullekin humusmäärälle ph:n täytyy olla tarkalleen oikea. Samoin,
jos esim, ihminen haluaa minimoida metaanin tuotannon suolistossaan,
jälleen keskeinen sähkökemiallinen tekijä liittyy ph:hon. Bakteeri
alustan ph vatsassa ja paksussasuolessa täytyy säätää oikeaksi.
Tällöin metaanin tuotantoa voidaan
dramaattisesti vähentää tai lisätä. Huomautettakoon vielä,että
kaasuprosesseihin vaikuttavat muutkin tekijät, mutta ph näyttää
olevan tärkein.

NJ
FM
Aikoinaan kirkko ja yliopisto ja koululaitos olivat lähes sama asia.
Eli yliopistot olivat laitoksia, jossa tieteellä oli keskeinen rooli.
Nykyisin uskomukset (evoluutioteoria ym) ovat yhä enemmän tulleet
tieteen (kreationismi) tilalle opetuksessa. Vasta aivan viime aikoina
eri puolilla maailmaa on herätty siihen,ettei virheellisiä uskomuksia
(evoluutioteoria) kannata ottaa opetukseen,vaan opetuksen tulisi nojata
tutkittuun ja todistettuun faktatietoon (kreationismi). Tämä
näyttää olevan kaikkialla kehityssuunta. Tiede (kreationismi) etenee
ja uskomukset (evoluutioteoria) väistyy.
. Lääketiede on vasta 100 vuotta
vanha tieteenä ja suurin osa lääketieteestä on tullut aivan vasta
viime vuosina. Kiitos kreationisteille ! Aiemmin "lääketiede" oli
pelkkiä uskomuksia niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin. Esim
vielä 1930-luvulla sampaita hoidettiin niin,että laitettiin elävä
sammakko potilaan suuhun jne. Suurinta vastaavanlainen uskomusoppi on
psykiatriassa. Siitä huolimatta,että kreationistit ovat pyrkineet
edistämään
tämän lääketieteen alan kehitystä voimakkaasti,uskomukset ovat
lujassa yliopistojen psykiatrian professoreilla ja tämän alan
sairaanhoidossa. Achte-Alanen-Tienari kirjat ovat nykyisin
käytännössä uskomusta ,kun sitä katsoo modernin psykiatrian
näkökulmasta.
Ongelma on periaatteessa sama kuin evoluutioteorian kohdalla.
Professorit ovat jo lapsena ja nuorena omaksuneet virhekäsitykset ja
uskomukset ympäristöstä, joa koska heidän tieteellinen
ymmärryksensä on heikko, he eivät pysty luopumaan
virheuskomuksistaan ja siirtymään tieteellisen ajattelun puolelle.
Tiedemiehille (kreationistit) psykiatria ei ole enää
hämärää uskomuskäsitystä kuten lääketieteen professoreille
(puoskarit,evolutionistit). Kreationistit pystyvät parantamaan täysin
henkilöitä, joita aiemmin pidettiin vaikea-asteisesti
parantumattomasti sairaina. Eikä tämä ole mitään valehtelua, jota
esiintyy psykiatrien ja rukousparantajien ja muiden puoskarien
toiminnassa. Miksi sinua Rauno uskonto (evoluutioteoria,ateismi)
kiehtoo niin valtavasti ? Miksi et voi tulla tieteen (kreationismi)
puolelle.
 Tietyllä tavalla kyseessä on seuraaavanlainen tapahtuma. Hiekka
dyynillä on triljoona
hiekanjyvää ja yksi kultahyvä.Pitää nostaa yksi jyvä ja laskea
todennäköisyys.
On 100% todennäköisyys varmaa,ettet löydän kultajyvää ellei L
ole tekijänä mukana.
Hiekanjyvän saamisen todennäköisyys on samoin 100%.
Tieteen (kreationismi ) edustajat ymmärtävät kaikki,että L on
luonut maailman. Sen sijaan yksikään pappi,piispa,saarnamies tai
uskoontullut ei kykene ymmärtämään Jeesusta.
Tällä alalla uskonnon(evoluutioteoria) ja tieteen edustajien
(kreationismi) tulos on sama=0.
Täällä palstalla on vasta aivan viime aikoina tullut runsaasti
kirjoittajia, joista näkee,että heillä
on syvällinen Jeesuksen tuntemus, Matti Pölkky,Niilo Kuusela,Veikko
Mäntykangas,vain muutaman mainitakseni.
Sitten kreationisteiksi itseään kutsuvien joukossa on niin
huonosti käyttäytyviä henkilöitä,
että he käyttäytyvät huonommin kuin uskonnon (evoluutioteoria)
edustajat. Tämä siitä huolimatta,että suuret joukot uskonnon
edustajia käyttäytyy todella törkeästi haukkuma- ja trollisanojen
säestyksellä harjoittaessaan nettivandalismia. Ongelam on mielestäni
molemmilla sama : Kyky syvälliseen tieteelliseen ajatteluun puuttuu ja
siitä johtuva
moraaliton ja epäeettinen käyttäytyminen.
Nykyisin tieteen edistyessä evoluutioteoriaa kannattavia tiedemiehiä
sen enempää kuin ateistejakaan tiedeyhteisössä ei enää ole. Se
johtuu tieteen kehityksestä ja siitä,että Jumala on nykyisin
kaikille tuttu henkilö (0=1), samalla ateismi ja evoluutioteoria ovat
osoittautuneet pahimman luokan valheiksi.
Mutta ketkä olisivat maailman merkittävimmät valehtelijat. Lista
paratiisista karkotuksesta lähtien on varmasti pitkä,mutta listaan
tähän finalistit,joissa on tosin painotus viimeaikaisella
historialla.

1. Charles Darwin
(Hänen evoluutioteoriansa,mikä on todistettu
paikkaansapitämättömäksi tieteellisesti kaikissa muodoissaan ja
versioissaan on ollut laajalti levitetty ja käytetty laajast
hirmutekojen
puolusteluna)

2. Karl Marx
(hänen materialistinen aatemaailmansa sai rikollisliigojen parissa
laajan kannatuksen
Hän avasi sen pullon hengen joka johti Neuvostoliitossa ja sen
vaikustuspiirissä ensimmäisenä maailman historiassa kymmeniä
miljoonia ihmisiä käsittäneiden tuhoamis-keskitysleirien sekä
hallituksen mielestä toisinajattelijoiden järjestelmällisen ja
teollisen ihmistuhoamisen aikaansaamisen kaasukammioineen,mittamattomia
kärsimyksiä
aihettamine kidutuksineen) satojen miljoonien ihmisten laittamisena
orjatyöhön jne.Kenenkään valehtelijan valhe ei ole ollut sekä
teoriassa että käytännössä niin syvää kuin hänen)

3. Adolf Hitler
Karl Marxin sekä Darwinin jäljittelijä,yritti päästä
pahuudessa Marxin jäljille,mutta
sekä teollisen tuhoamisen tehokkuudessa että määrissä jäi
jälkeen valtavasti molemmista.

4. Mao Tse Tung
Toteutti Kaaukammioidenrakentamisen politiikkaa Kiinassa ja vaikutti
samaan kukoidässä. Ei teoreettisessa mielessä tuonut Marxin
pahuuteen mitään uutta.

5. Muhammed
Kehitti aikanaan sodankäyntiä ja hallintoa äärimmäiseen julmaan
muotoon
Pikkulasten silpomiset ovat hänen idologiansa jälkiä
vieläkin,vain yksidetalji mainittuna.

Tässä ovat valehtelijoiden finalistit tällä erää
Mikä on valintasi ?
Nyt kun parikymmentä vuotta on ensin uskonto- ja sitten
evoluutioryhmässä käyty keskustelua aiheesta on aika tiivistää
käyty keskustelu :
Tieteellinen kreationismi on tähänastisista tieteen saavutuksista
ylivoimaisesti parhaiten vahvistettu ja todennettu. Mikään
tieteellinen tulos, (esim. kinematiikan tai elektrodynamiikan tai
taivaanmekaniiiksn lait tai DNA:n rakenne,suomen eliölajien kartoitus
tms) ei ole niin huolellisesti ja tarkkaan todennettu kuin
kreationismi. Mitään epäselvää siitä,että kreationismissa on
löydetty maailman kaikkeuden olemuksen sekä elämän ja sen historian
osalta oikea käsitys ei ole. Kreationismia tukevat sekä
havainnot,että laaja matemaattinen aineisto. Yhtään kreationismin
kanssa ristiriidassa olevaa havaintoa ei ole havaittu.

Toisaalta mikään hypoteesi ei ole niin varmasti osoitettu
vääräksi kuin evoluutioteoria.
Kerta kerralta kreationistit kumoavat matemaattisesti jokaisen
hypoteesin tueksi esitetyn väitteen.

Tässä sitä nyt sitten ollaan seuraamassa krea-evo-väittelyä.
Evoluutiouskonnon harjoittajat puhuvat siitä,että pitäisi lähteä
vain tiedosta ei uskomuksesta.
Tässä ylläolevassa lausessa on valtava ristiriita, jota evouskovat
eivät huomaa.
Kreationistit pohjaavat eksakteihin todettuihin tosiasoihin esim.
matematiikkaan. Tässä on täälläkin tämän debatin ero.
Kreationistit lähtevät tunnetuista tosiasioista,kun taas
evolutioenistit kiistävät tosiasiat,ja lähtevät fantasioiden ja
uskomusten pohjalla tietynlaiseen harhamaailmaan. Sen lisäksi,että
kreationistit osaavat matematiikan ja biologian tosiasiota
ym on vielä se seikka,mistä uskonnon (evoluutioteoria) edustajat
vaikenevat. Mitä tiedämme ? Kuinka paljon tiedämme ? Mitkä ovat
tietomme rajat ? Jos vastaamme näihin kysymyksiin esim. 1900-luvun
asronomian pohjalta,mitä siitä seuraa
Jokaisen tämän palsta lukijan tulisi tutustua Sananlaskujen kirjan
23:n luvun 21 jakeeseen.
Jae on erittäin tärkeä sanoma Herralta kaikille maailman ihmisille.
Jae on myös erittäin kiinnostava niille, jotka haluavat oppia
kääntämään Raamattua alkutekstin mukaan. Tässä jakeessa
nimittäin kaikki heprealaiset vanhat käsikirjoitukset
on kopioitu tai tulkittu väärin. Oikea sanamuoto on säilytetty n.
200 eKr peräisin olevassa
kreikan kielisessä käännöksessä ns. Septuagintassa. Tämäkin jae
osoittaa kuinka vaikeaa monasti alkuperäisen sanmuodon löytäminen on
, kun järjestään kaikki käännökset (Septuagintaa lukuunottamatta)
ovat "metsässä".

PK
 Mistä kaikki hiekka kaikkialle maapallolle on tullut ?
Evolutionistit luulevat että he ovat apinoita. Miten saisimme heidät
näkemään sen tosiasian,että he eivät ole apinoita vaan ihmisiä ?
 Ensinnäkin Darwin ei keksinyt evoa,hän tunsi Lamarckin ja monet
muut ennen häntä.
Hän vain kopioi tiedot toisten kirjoista ja sai kustantajilta
tukea. Keskustelu evosta oli käynnissä jo kauan ennen Kallea. Kalle
oli vain innostunut evosta ja halusi sovittaa ne havaintoihin (mitä
oikea tiedemies ei tee,vaan tarkastelee objektiivisesti) . Sama on
sinun kohdallasi. Sinulla on teoria "päässäsi" ja et huomaa että se
on väärä eikä sovi havaintoihin.
Yrität kuitenkin väkisin sovittaa sen siihen.


Evoluutioteoria ei pysty vastaamaan kysymykseen,miksi 0%
todennäköisyys,olemme täällä
on toteutunut. Kreationismi on ainoa tieteellinen järjestelmä,joka
pystyy selittäämään tämän ja kaikki muutkin havainnot. Evo on
falsifioitu.
 Miksi uskot siihen,että olet apina (evousko),vaikka kaikki viittaa
siihen,että olet ihminen etkä
apina (kreationismi,tiede). Mikä on saanut sinut uskomaan itsesi
apinaksi eikä ihmiseksi ?
Kun katsot peiliin näetkö siellä apinan vai ihmisen ? Miksi et
voi myöntää tieteellistä (kreationismi) tosiasiaa että sinä ja
Juha ja kaikki muutkin täällä ovat ihmisä eivätkä apinoita.
Mikä on saanut sinut uskomaan valheeseen (uskomaan itsesi ja Juhan
apinaksi) ,vaikka kaikki havainnot,viittavaat siihe,että olette
ihmisiä ? Mikä estää sinua uskomasta totuuteen
(kreationsimi) ?
 Pidätkö itseäsi kirahvina,koska sillä on kaksi korvaa ja kaksi
silmää kuten sinulla ?
Entä norsuna samasta syystä ? Miksi pakoilet sitä tosiasiaa,että
jos simpanssi ja
tai mikä tahansa apina tai norsu tai kirahvi laitetaan sinun
kanssasi vierekkäin kaikki käsittävät,että ne ovat elämiä ja
sinä ihminen ? Jos laitetaan simpanssi ja Rauno Viljanen vierekkäin
erot ovat huikaisevan suuret. Mitään epäselvää ei ole. Miksi et
halua myöntää olevasi ihminen etkä apina ? Miksi tieteen
(kreationismi) luoma havaintoihin ja Raamattuun perustuva biologian
käsitys ei kelpaa ?



Näyttää siltä,että et ole lukenut,mitä vitosen bilsalaisen
intuitio sanoo. Nykyisin taksonomiassa monien kasvien ja eläinten
kohdalla määrityksiä muutetaan vuosittain.
Esim sinivuokko luettiin aiemmin anemone sukuun,nyt se luetaan omaan
hepatica sukuun.
Taksnominen tutkimus on monimutkaistunut myös ylempien hierarkioiden
kohdalla.

Ylin yksikkö on Maailma se jaetaan kivimaailmaan ja eliömaailmaan.
Eliömaailma jaetaan
kolmeen kuntaan Ihmiskuntaan,eläinkuntaan,kasvikuntaan ja
sienikuntaan. Tämän lisäksi on sitten astrobiologinen/teologinen
tarkastelu,jossa pohditaan useampien vielä tuntemattomien kuntien
olemassaoloa. Teologiassa näistä on jonkin verran tietoa,jota voit
lukea Raamatusta.
Wikipedia on monilta osin puutteellinen,mutta voit täydentää ihminen
artikkelia näillä minulta saaduilla tiedoilla.

PK
Väität olevasi simpanssi,mutta kun minä katson sinun ja simpanssin
kuvaa vierekkäin niin
ero on huikaiseva. esim. miten selität sen,että simpanssilla on
neljä kättä ja sinulla kaksi ?
 Simpansseilla on nimenomaan neljä kättä,tässä sinulla on
Afrikan biologian paikkaamisen paikka tiedoissasi. Sinulla voi olla
kolme jalkaa,jos olet yli 80 vuotias. Lenkkipolulla tapaa myös
homo sapiens quadrupedus alalajin yksilöitä,siis nelijalkaisia
ihmisiä.
Mutta siinä,että simpannssit, perhoset,heinät ja rikkikäävät ym
ovat tavattoman kiinnostavia asioita olen kanssasi yhtämieltä,koska
se löytyy Raamatusta luomiskertomuksesta. (1 Moos 1: 31). Olet
vähitellen tulossa Raamatullisen kreationismin kannalle. Onnittelut
 Kuten olen ennenkin sanonut olet lepäillyt peruskoulun biologian
tunneilla turhan paljon.
Siellä opetetaan muistaakseni 8-9 luokilla aineiden kierroista
biosysteemissä
ja tuottajista ja kuluttajista,oli sitten kysessä vesi tai orgaaniset
aineet. Mooses käsittelee tässä näitä biologian perusasioita.
Lisäksi opettaja koulussa ei hihku heti "virhe",koska he ovat omien
alojensa asiantuntijoita ja tietävät asioista enemmän. Siis ensin
peruskoulu
sitten lukio ja sen jälkeen didaktisiin opintoihin
Miksi Mooses ei saisi käsitellä luomiskertomuksessa autotrofien ja
heteroterofien paikkaa
ja suhteita ekosysteemissä ja aineiden kiertoa siinä ? Miksi tämä
asia täytyisi jättää pois ?
Tähän Moosesta koskevaan kysymykseen vastasit entä Matteusta
koskeva alla ? Vai tapahtuuko nyt sitten se odotettu lopettaminen
minkä jo kolmekuukautta sitten lupasit ?
MATT 18 KUMPAAN RYHMÄÄN



Jeesus esittelee vertauksessaan kaksi toimintatapaa. Kun katsoo
Paarman,Riekkisen
ja Huovisen puheita/toimintaa Suomen psykiatrisessa laitoshuollossa
kumpaan ryhmään
Jeesuksen vertauksessa he kuuluvat ?
Tässä taannoin talk.origins palstalle laitettiin kreationismi ja
evoluutionappula vierrekkäin.
Ihmiset alkoivat klikata niin innokkaasti kreationisminappulaa,että
USA:n viranomaiset poistivat sen,syyksi sanottiin,että virtapiirien
vastukset ja konkat palavat niin tiuhaan
että tulee kustannuksia. Evoluutionappula oli lähes
käyttämättömänä vieressä. Mitä tämä kertoo ?
Miksi vain juopuneet puhuvat faktoista,mutta selväpäiset ufo:sta
ym?

 

Ihmisen koko
 

        Maapallolla asuu lukuisia kääpiöheimoja mm keski-Afrikassa sekä
Kaakkois-Aasiassa. Tutkimuksissani olen tullut siihen tulokseen, että
Aatami ja Eeva silloin kun Jumala heidät loi n. 1 miljoona vuotta sitten
ovat olleet nyky ihmisen keski-mittaa huomattavasti lyhyempiä. Kää-
piöheimot edustavat siten ihmisen alkuperäisempää tyyppiä ja sademetsissä ovat
säilyttäneet alkuperäisen kokonsa. Ihmisen koon suurentuminen on siis ver-
raten myöhäistä perua esim. Raamatussa puhutaan Anakilaisten
 jättiläisheimoista Israelissa,joten ihmisen koon suureneminen on tapahtunut
paljon tätä aiemmin ehkä n. 50000-10000 vuotta sitten.

Kääpiöheimojen esiintymisen tavaton laajuus (Kaakkois AAsia ja Afrikka)
  puhuu sen puolesta, että nämä alueet ja heimot ovat aiemmin ollett
 yhteydessä keskenään, toisin sanoen Afrikassa ja Aasiassa nämä heimot ovat
  olleet vallitsevina ennen bantujen ja zulujen,mongolien ja muiden
   kookkaampien ihmisten tunkeutumista heidän alueelleen. Amerikan alkuperäis
   väestö on suhteellisen kookasta väkeä,he ovat muuttaneet Amerikkaan noin
   20 000 vuotta sitten, joten koon kasvaminen on ollut tapahduttava tätä
   ennen. On selvää, että ravinnon paraneminen yms seikat lisäävät pi-
   tuutta mutta suuri osuus on perimällä ja kun on kysymys satoihin tuhansiin
   kuuluvasta kansasta on selvää, että pelkät hormonaaliset seikat eivät
   ratkaise tätä asiaa.
   Nykyihmisen fossiileja ei kaiketi ole löydetty 20 000 vuotta kauempaa, mikä
    johtunee siitä, että noihin aikoihin maapallolla on tapahtunut väestörä-
   jähdys ja sitä ennen asujaimisto on ollut suhteellisen harvaa. Fossiilien
   löytyminen on sattuman kauppaa, mutta uskon, että maapallolla on mah-
   dollista löytää tuota paljon  vanhempia fossiileita, mutta se riippuu
   hyvästä onnesta, koska niitä on säilynyt niin vähän ja koska maapal-
   lo on niin laaja alue.
 

    Pertti

Paleoliittinen vallankumous
 

       Neoliittisen vallankumouksen sanotaan johtuneen siirtymisestä
keräily, metsästys,kalastustaloudesta maanviljelykseen. Tämä tapahtui
noin 10000-2000 vuotta sitten. Paleoliittinen vallankumous tapahtui
noin 35000-15000 vuotta sitten ja näkyy siinä, että tuolloin ensimmäiset
nykyihmisen fossiilit on löydetty. Ihmisten määrä kasvoi tuona aikana
Tuon ajan ihmiset eivät suinkaan olleet nin alkukantaisia kuin luullaan
kiviesineistä. Täytyy ottaa huomioon, että käytännössä koko esineistö
luut, kasvit, nahat ym. ovat hävinneet jäljettömiin. Paleoliittinen
vallankumous johtui,siitä, että tuolloin kalastusmenetelmät kehittyivät
tuntuvasti, mikä johti väestön runsastumiseen. Kun neoliittinen val-
lankumous oli maanviljelyvallankumous. Paleoliittinen vallankumous olio
kalastus vallankumous, jolla oli syvällinen merkitys ihmiskunnan historiassa.