Tamminiemi



”Tosin maan kohtalo ei yksinomaan riipu sen pienuudesta tai suuruudesta eikä yksinomaan ulkonaisista tapahtumista, vaan myös kansan päättäväisyydestä säilyttää itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa.” (sivu 1)

”Tiedän, että olemme itse mitä suurimmassa määrin oman onnemme seppiä.” (6)

”Tiedän, että ottamalla oppia menneestä, huolehtimalla nykypäivästä ja työskentelemällä maan ja kansan etujen puolesta rakennamme hyvää tulevaisuutta.” (6)


”Toivon, että Suomen kansa on yksimielistä toimiessaan maansa hyväksi, itsenäisyyden turvaamiseksi ja rauhan varjelemiseksi. (6)
Tähän on vain yksi tie : meidän tulee olla hyviä suomalaisia.”(6)

”Silti vielä tänäkin päivänä olen sitä mieltä, että pienen kansakunnan turvallisuuspolitiikan on onnistuakseen imettävä energiaa tietynasteisesta kansallisesta itsekkyydestä. (12)
Lisäksi tarvitaan aimo annos itseluottamusta.
Kansakunnan tulee luottaa vain itseensä.
Kukaan toinen ei puhalla puurolusikkaamme, ja ellemme tee sitä itse, saattaa suumme palaa rakoille.”


”Kokemukset opettivat myös, että pienen maan ulkopolitiikassa ei ole kerta kaikkiaan varaa sekoittaa tunteita - sympatioita tai antipatioita –ratkaisuihin.
Realistisen ulkopolitiikan tulee pohjata tietoisuuteen kansainvälisen politiikan olennaisista tekijöistä, nimittäin valtioeduista ja valtioiden välisistä voimasuhteista.”

”Ulkopoliittinen perustavoitteemme on ollut pysyvä :
Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa sekä sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.” (13)

”Joku historianfilosofi on muistaakseni todennut, että kullakin valtiolla on jokaisena hetkenä vain yksi toiminnan linja, joka on sille paras.
Tämän parhaimman, toisin sanoen ihanteellisen linjan etsiminen valtiolliselle toiminnalle on yhtä tärkeä tehtävä kuin sen löytäminen on vaikeaa.” (13)

”Oikeat johtopäätökset voidaan tehdä ainoastaan sillä edellytyksellä, että ollaan selvillä tosiasioista ja hyväksytään ne.”
”Ulkopoliittinen johto voi tietenkin jonkin aikaa sulkea silmänsä niiltä tosiasioilta, jotka eivät käy sen pirtaan, mutta tällainen menettely ei pitkän päälle auta.
Tosiasiat painavat omalla voimallaan ja toteuttavat itsensä huolimatta perusteettomista toiveista ja
omaehtoisesta lappusilmäisyydestä.” (16)

”Varovaisuus on Suomen ulkopolitiikassa ollut ja tulee aina olemaan kaiken a ja o.
Jos sen lisäksi kykenemme oppimaan jotakin kokemuksistamme, on sekin arvokasta.”

”Pienen valtion kannanotot ja niiden heijastuminen ulkopolitiikassa eivät totisesti paljoakaan paina maailmanhistoriassa, jolle antaa leimansa suurten kansojen kamppailu vallasta:”

”Jos katsomme ympärillemme, näemme jokaisella ilmansuunnalla asioita, joita vastaan inhimillisyyden nimessä olisi protestoitava. Mutta me emme tee sitä.
Menettelymme sanelee tässäkin puolueettomuuspolitiikkamme. Sen ja protestipolitiikan välillä on suuri ero.” (21)

”Kiihkomieliset kannanotot muuttavat harvoin tapahtumien kulkua.
Niiden julkituomisella voimme ehkä tuntea hetkellistä itseihailua pelottomuutemme vuoksi.
Tämä jääkin usein niiden ainoaksi saavutukseksi.”
”Tappiopuolelle sen sijaan voidaan pahimmassa tapauksessa kirjata ulkomailla valtiotamme kohtaan syntyvä närkästys, joka saattaa johtaa vaikeuksiin.”

”Ulkopolitiikka kulkee sisäpolitiikan edellä.” (24)

”Ulkopolitiikassa on aikoja ja mahdollisuuksia, jotka eivät koskaan palaa uudelleen.”

”Olen jo viitannut siihen, että luottamus ulkopolitiikkaamme edellyttää linjamme jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta.”

”Alati muuttuvassa kansainvälisessä tapahtumavyöryssä saattavat ulkopolitiikan alalla saavutetut myönteiset tulokset jäädä hetkellisiksi, mikäli niitä ei määrätietoisesti vahvisteta uusia kannanottoja vaativissa tilanteissa.”

”Tänä päivänä Suomen kansa voi vapaasti, ulkopuolisten asioihin puuttumatta, kehittää itse valitsemaansa yhteiskunnallista ja taloudellista järjestelmää.
Meillä on kaikki mahdollisuudet poistaa yhteiskuntamme puutteita ja epäkohtia.” (35)

"Yhteiskuntajärjestystämme ei määrätä ulkoapäin, se riippuu meistä itsestämme. Jos se ei kestä paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskuntajärjestelmän kilpailussa, se muuttuu, jos kansan enemmistö niin tahtoo. Asia on lopultakin näin yksinkertainen." s. 54

"Ulkopolitiikka ei ole paperikäsite, eivätkä sen tekijät koneellisesti toimivia automaatteja. he ovat ihmisiä ja heitä voidaan lähestyä ihmisten tavoin."  s. 58

"Näkisinkin, että luottamuksellisen yhteistyöpolitiikan eräs tärkeä edellytys on se, että olemme voineet aikaansaada hyvät henkilökohtaiset suhteet. Tähän käsitykseni mukaan täytyy tulevaisuudessa pyrkiä."

"Uskon, että rauhan oloissa varttuneet ja eläneet tajuavat vaistomaisesti rauhan arvon ja hyvän naapurisovun merkityksen." s 61

"Yhteiskuntatieteilijät puhuvat viiteryhmistä, joihin yksilö kuuluu ja joihin hänen pitääkin kuulua. Kansoillakin on viiteryhmänsä."

"Suomen turvallisuus kytkeytyy läheisesti Pohjolan yleiseen tilanteeseen. Kuta varmempi rauhantilan säilyminen on koko Pohjolassa, sitä varmempi on Suomen oma asema."  s. 86

"Suomi ei ole aikoihin ollut huutolaispojan asemassa kansainvälisessä politiikassa. me emme tarvitse holhoojia emmekä myötätuntoisia ymmärtäjiä. Olemme kansakuntana täysi-ikäisiä ja pystymme hoitamaan omat asiamme." s 110

"Kansakunnan edun tulee olla sama kuin ihmiskunnan."  s 124.

"Itse näen rakentavan yhteistoiminnan rauhan turvaamisen ainoana mahdollisuutena."  s. 130

"Rauhan ja turvallisuuden, joita edistämään jännityksen liennytys on tarkoitettu, tulee kuulua kaikille. Jännityksen lientymisestä on tehtävä maailmanlaajuinen ilmiö." s. 139

"Ulkopoliittiset ratkaisut ovat kompromisseja, joissa molempien osapuolten on tehtävä myönnytyksiä."

"Usein on todettu maamme aseman vaativan ennen muuta sitä, että kansa on yksituumainen noudatettavasta ulkopolitiikasta. Tämä on totta ja oikein, jos ulkopolitiikka on maan etujen mukaista. Väärä ulkopolitiikka sen sijaan ei tule oikeaksi, vaikka koko kansa olisi sen takana."

"Politiikka ja eritoten ulkopolitiikka ei ole muuta kuin olosuhteiden ja mahdollisuuksien laskemista. Maan johdolla tulee olla niin paljon laskupäätä, että se tuon toimituksen osaa suorittaa."

"Me seisomme oman demokratiamme takana ja puolustamme sitä."  173

"Ei ole olemassa ainoatakaan niin voimakasta valtiota, jonka ei olisi pakko alistua historialliseen välttämättömyyteen, ja tätä välttämättömyyttä ei yksikään valtio yksinään kykene vallitsemaan."  s. 174

"Politiikkamme onnistuminen edellyttää, että meihin luotetaan. Tämän luottamuksen hankkiminen on hallituksen, poliittisten puolueiden, puolustuslaitoksen ja koko kansan asia."

"Luottamus on kaiken a ja o."  s. 179

"Nykyisessä maailmantilanteessa kaikkien valtioiden välinen keskinäinen riippuvuus on saavuttanut sellaisen asteen, että jokainen selkkaus, kaukainenkin, joka vaarantaa kansainvälistä turvallisuutta yleensä, uhkaa viime kädessä meidänkin maamme turvallisuutta."

"Olen useasti painottanut, että Suomen kannalta on edullista, mitä enemmän kansojen väliset vastakohtaisuudet ja ristiriidat tasoittuvat, ja mitä enemmän kestävän rauhan näköalat selkiintyvät."

"Niinpä pyrkiessämme välttämään puuttumista muiden valtioiden välisiin kiistoihin olemme samalla mahdollisuuksiemme mukaan yrittäneet edistää liennytystä ja riitojen rauhanomaista ratkaisemista."  s 187

"On paljon helpompaa totella kuin seisoa omilla jaloillaan."


”vapaan maan kansalaisille kuuluu kansanvaltainen olojemme mukainen oikeus tuumailla politiikkaa, so. suorittaa olosuhteitten ja mahdollisuuksien laskemista.”

”Kun julkinen mielipide reagoi, se tapahtuu useinkin tunnepitoisesti ja tavalla, joka ottaa huomioon vain kehityksen lyhyellä tähtäimellä.
Tapahtuma eristetään eikä oteta huomioon, että sitä edeltää ja seuraa tapathumia ja että yleisen mielenkiinnon kohteeksi joutuneen renkaan on oltava sopusoinnussa ketjun kanssa.”

”Nuoria haluan muistuttaa siitä, että Suomen kaltaisten pienten valtioiden mahdollisuudet vaikuttaa maailman tapahtumien kulkuun ovat edelleen vähäiset.”

”Mutta vuosien varrella olemme tulleet myös huomaamaan, että kypsä isänmaanrakkaus ei vaadi toisten kansojen arvojen ja saavutusten väheksymistä tai vieroksumista.”

”On tuskin yllättävää todeta, että Suomi tuntee turvallisuutensa sitä vahvemmaksi, mitä rauhanomaisempi ja ristiriidattomampi Euroopan tilanne on.”

”On hyvä aina nähdä maailma sellaisena kuin se on.”

”Tiedämme myös sen, että tosiasioiden puitteissa toimien pienikin kansa voi nyky-Euroopassa olla oman onnensa seppä, kansallisista peruseduistaan huolehtiva ja toiset huomioon ottava Euroopan perheen jäsen.”

"Omat kokemuksemme ovat opettaneet meille, että vain vähän, jos mitään pysyvää, voidaan saavuttaa käden käänteessä. Tiedämme, että tavoittelemisen arvoiseen päämäärään päästään vain kovalla työllä, kärsivällisyydellä ja määrätietoisuudella." s 127

"Kaukana ovat ne ajat, jolloin jokin valtakunta saattoi harjoittaa muista täysin riippumatonta ulkopolitiikka. Nyt on jokaisen maan, suurimmankin, ulkopolitiikka tavalla tai toisella sidoksissa kansainväliseen politiikkaan. Tältä pohjalta onkin joskus sanottu, että yksityisen maan kansallinen ulkopolitiikka on kansainvälistä ulkopolitiikkaa niin tämän valtion omasta kuin muidenkin näkökulmasta katsottuna."

"Niinpä pyrkiessämme välttämään puuttumista muiden valtioiden välisiin kiistoihin, olemme samalla mahdollisuuksiemme mukaan yrittäneet edistää liennytystä ja riitojen rauhanomaista ratkaisemista. Haluamme toimia siten, että puolueettomuuspolitiikkamme samalla palvelisi rauhan asiaa. Tämä vastaa niin meidän kuin muidenkin valtioiden turvallisuusintressejä."  s. 187

"Tästä johtuu, että sodan ja rauhan asiassa emme ole puolueettomia. On tullut tavaksi sanoa, että olemme rauhan politiikan kannalla sodan politikkaa vastaan. Olemme ydinvarusteluja vastaan ja aseistuksen rajoittamisen sekä aseidenriisunnan puolella."  s. 187