Kävely jugendtalojen Turussa
Rauno Lahtinen & Hannu Laaksonen
![]()
Turku rakennettiin jugendkaupungiksi vuosina 1900-16. Kävely jugendtalojen Turussa esittelee turkulaisen jugendin vaiheet ja kaupungin keskustan nykyiset jugendtalot, yhteensä noin sata rakennusta.
Turusta tuli 1900-luvun alussa suomalaisen jugendarkkitehtuurin keskeinen kaupunki yhdessä Helsingin ja Tampereen kanssa. Vaikka Turun keskustan alueella on edelleen hämmästyttävä määrä hienoa jugendarkkitehtuuria, Turun jugend on jäänyt kirjallisuudessa muiden kaupunkien varjoon. Suureksi osaksi siksi, että turkulaisen jugendin suunnittelijat olivat kaupungin omia arkkitehteja ja rakennusmestareita, jotka eivät juuri suunnitelleet rakennuksia muualle Suomeen.
Kävely jugendtalojen Turussa esittelee lyhyesti niin kaupungissa vaikuttaneet arkkitehdit kuin rakennusmestaritkin. Turun johtavia jugendkauden arkkitehteja olivat Frithiof Strandell, Alexander Nyström, Eskil Hindersson ja August Krook.
Kirjan myötä turkulaiset 1900-luvun alun rakennusmestarit ja heidän suunnittelemansa upeat jugendrakennukset saavat ansaitsemansa arvonnousun. Adrian ja Kaarlo Thomanderin, Anton Salvianderin sekä Karl Johan Sahlbergin piirtämät jugendtalot ovat nykyään Turun hienoimpia ja arvostetuimpia asuintaloja.
Upeasti kuvitettu tietokirja on samalla myös mainio opaskirja mukaan kävelyretkille jugendin Turkuun.
![]()
FT Rauno Lahtinen ja FL Hannu Laaksonen
ovat turkulaisia kulttuurihistorioitsijoita.
"Turkuseura on tehnyt merkittävän kulttuuriteon julkaisemalla kirjan, johon paikalliset jugendtyyliset talot on koottu." - Turkulainen 1.11.2006
"Kaunis kirja toimii oivana oppaana kaupungin jugendin juurille." - Turun Sanomat 21.10.2006
"Arkkitehtuurin perusteos" - Turun Sanomat 29.3.2007
"Viime vuosikymmeninä arvoonsa kohotettu jugendarkkitehtuuri on saanut oman kirjansa myös Turussa." - Arkkitehti 6/2006
Kävely jugendtalojen Turussa
Turkuseura 2006
160 sivua
Saatavana kirjakaupoista ja
Turkuseuran Föripuodista.
Sivun suunnittelu: skaffe