Turun puretut talot

Rauno Lahtinen



Turun puretut talot


”Turun kaupungin nykyisten rakentajien tuomio historian lehdillä tulee olemaan hirveä, koska on tehty meidän kauniin Aurajokemme rannalle tämä hirvittävä city”, todettiin Turun kaupunginvaltuustossa vuonna 1962. Kauniista kaupungista oli äkkiä tullut ruma. Kaavoituksen ja rakentamisen päätösvalta oli karannut valtuutetuilta muille piireille.

Turun ydinkeskusta oli säästynyt lähes kokonaan toisen maailmansodan vaurioilta. Me tuhosimme kaupungin aivan itse: suurin osa Turun keskustan vanhoista rakennuksista purettiin 1950-luvulla alkaneen modernisoinnin innossa. Vanha rakennuskanta koettiin kasvavan liikenteen tielle jääneeksi rumaksi ja turhaksi muistoksi toisen luokan arkkitehtuurin vuosikymmeniltä.

Turun puretut talot esittelee aluksi tapahtumien kulun sodan jälkeisistä asuntopulan ja kiivaan rakentamisen vuosikymmenistä aina 1980-luvun alkuun, jolloin turkulaiset nousivat vastustamaan kotikaupunkinsa tuhoa. Tuolloin syntyi myös termi Turun tauti, joka loi Turulle sitkeästi pysyvän maineen arvorakennusten tuhoajana. Mutta oliko Turun tilanne erilainen kuin Suomen muiden kaupunkien?

Kirjan jälkimmäisessä osassa käydään läpi Turun kauppatoria ympäröivien korttelien puretut talot, yhteensä 50 kohdetta. Kirja esittelee Turun yliopiston päärakennuksen, Lindblomin talon, Hamburger Börsin ja monet muut turkulaisten muistoissa elävät rakennukset – ja kertoo miksi ne saivat purkutuomion.

Teoksen ainutlaatuinen kuvitus on kerätty turkulaisista arkistoista ja yksityisistä kokoelmista. Kuvat kertovat, miten upealta Turku näytti puoli vuosisataa sitten. Vuonna 2011 ilmestyy kirjan jatko-osa Turun puretut talot 2.


Rauno Lahtinen

FT Rauno Lahtinen on palkittu tietokirjailija, joka toimii kaupunkiympäristön
historian dosenttina Turun yliopistossa. Hän on julkaissut useita
Turun historiaa käsitteleviä kirjoja.




Turun puretut talot
k&h kustannus 2009
204 sivua
Saatavana kirjakaupoista

Rauno Lahtinen


Sivun suunnittelu: skaffe