VIIMEISTELY

ULT 13

Viilat ja raspit ovat viimeistelyssä ja sitä edeltävässä vaiheessa varsin käyttökelpoisia työvälineitä. Käytettäessä näitä työvälineitä, on seurattava tarkasti puun syiden suuntaa. Poikittain syysuuntaan viilattaessa tai raspattaessa työstöjäljet näkyvät, koska puun syyt ovat rikkoutuneet. Näitä väärästä työstötavasta johtuneita jälkiä on vaikea poistaa viimeistelyssä.

Viilat jaotellaan muodon, pituuden, karkeuden ja hakkaustavan mukaan. Puutöihin soveltuvat viilat ovat ristihakkuisia, eli niiden hakkauskuviointi on ristikkäinen. Viiloilla ja raspeilla voidaan työstää kaarevia, koveria ja monimutkaisia muotoja joita ei muilla työstövälineillä olisi mahdollista työstää. raspeja ja etenkin viiloja on moniin eri tarkoituksiin.

 

Puun hiontaan käytetään hiomapaperia, jota on eri karkeuksia. Käsihionnassa paperin tukena käytetään hiomatukea, esimerkiksi korkista tai kumista valmistettua. Hiomatukea voidaan joutua myös muotoilemaan hiottavan pinnan mukaan. Tällöin kannattaa tukena käyttää puun palaa. Pienissä hiontatöissä tukena voi käyttää esimerkiksi viilaa. Hiomapaperi koostuu metallien oksideista, jotka on liimattu paperiin. Hiomapapereita on kahdenlaisia; kuivahiomapapereita ja erityisesti maalipintojen hiomiseen käytettäviä vesihiomapapereita. Vesihiontapaperit ovat erittäin hienoja karkeudeltaan ja niitä käytetäänkin yhdessä veden kanssa, jottei hiomapaperi tukkeutuisi.

 

Hiomapaperien karkeudet ovat seuraavat; 16, 24, 36, 40, 50, 60, 80, 100, 120, 150, 180, 240, 280, 360, 400, 500. Vesihiomapaperit; 60-1200. Mitä suurempi luku, sitä hienompi paperi. Hienojakoinen puupöly leviää huoneilmaan todella helposti ja sitä on vaikea poistaa. Siksi hionnat on syytä suorittaa erillisessä tilassa jossa on tehokas koneellinen ilmanvaihto. Samoin hionnassa kannattaa käyttää henkilökohtaisia suojaimia mm. hengityssuojainta ja tarvittaessa kuulosuojaimia.

Tässä kappale on muotoon sahattu ja siihen on porattu reikä jota suurennetaan hieman viilan avulla. Jokaiseen työvaiheeseen löytyy hyvä työväline ja kokemuksen kautta oppii löytämään ne nopeasti, sekä suunnittelemaan työskentelyn etenemisen järkevästi.

aloitussivulle

edellinen sivu

sivun alkuun

seuraava sivu