Pääsivulle
 
 

Hypnoosi on ilmiönä ikivanha, se on ollut käytössä jo samanistisissa kulttuureissa arviolta 10 000-40 000 vuotta sitten. Monet vanhojen uskonnollisten tekstien kertomukset "ihmeistä" kuten veden muuttamisesta viiniksi tai ramman (konversiohalvautuneen?) potilaan parantamisesta kehotuksella sopivat erinomaisen hyvin hypnoosia vastaavien ilmiöiden kuvauksiksi. Kautta vuosituhansien on esiintynyt suggestiivisiin tekniikoihin liittyviä "parantamisen" muotoja, jotka käytännöllisesti katsoen lienevät perustuneet hypnoosin käyttöön. Vasta valistusaikana ruvettiin suggestioon liittyviä ilmiöitä kuvaamaan esitieteellisin termein uskonnollisten sijaan. Kuuluisaksi ja lopulta pahamaineiseksi tuli itävaltalainen "animaalisen magnetismin" käsitettä käyttänyt Franz Anton Mesmer (1733-1815), jonka mukaan ruvettiin puhumaan mesmerismistä. 1800-luvulla, jolloin modernin lääketieteen tehokkaat menetelmät olivat vasta kehittymässä, hypnoosia käytettiin paljon ja siihen liitettiin lopulta hyvin ylimitoitettuja odotuksia. Hypnoosin kehitykseen vaikuttivat neurologien lisäksi erityisesti kirurgit, sillä hypnoottinen kivunlievitys mahdollisti osalle potilaista sellaisten toimenpiteiden suorittamisen, jotka eivät muuten tulleet kyseeseen.

Siinä missä puudutuksella ja yleisanestesialla saadaan aikaan luotettavasti kivuttomuus kenelle tahansa, on hypnoosi menetelmänä perin epävarma. Freud käytti uransa alkuvaiheessa hypnoosia, mutta kehitti sittemmin psykoanalyysin, joka eriytyi omaksi menetelmäkseen. Psykoanalyysin ja hypnoterapian yhteydet jäivät vähäisiksi analyytikkojen todettua, että nimenomaan dramaattisimmat muutokset jäivät usein lyhytaikaisiksi. Uusien hoitomenetelmien tehokkuus ja hohto, hypnoosin soveltuvuus ainoastaan osalle potilaista ja sen tieteellisen perustan epävarmuus johtivat sen syrjäytymiseen länsimaisen lääketieteen valtavirrasta. Tätä ilmeisesti joudutti hypnoosin parissa puuhanneiden maallikkojen ja lavahypnotisoijien lääketieteelliseen hypnoosiin tartuttama epämääräisyyden leima, ja psykoanalyyttisesti suuntautuneiden tutkijoiden ja opettajien penseys hypnoosia kohtaan. Marginaalisissakin oloissa hypnoosi on kuitenkin kehittynyt sitä käyttävien lääkäreiden yhteisöissä koko tämän vuosisadan ajan, vuorovaikutuksessa eri tieteenalojen kanssa.

Koska hypnoosiin kohdistuu ennakkoluuloja, saatetaan koko menetelmä kyseenalaistaa sellaisten yksittäistapausten perusteella, joissa hypnoosiin johdattaminen ei onnistu tai hoitotehoa ei ole. Kuitenkin, kuten tämän artikkelin kirjallisuusviitteistä ilmenee, hypnoosin tehosta sen useissa sovelluksissa, on tieteellisissäkin julkaisuissa viime vuosina ollut kontrolloituihin tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

HYPNOOSIIN JOHDATTAMINEN

Hypnoosiin vaipuminen edellyttää yleensä halukkuutta siihen. Hypnoosi-induktioita eli hypnoosiin johdattamistapoja on monia erilaisia. Tyypillinen induktio tehdään siten, että valmistelevalla keskustelulla luodaan ensin suggestiolle otollinen ilmapiiri, minkä jälkeen potilasta pyydetään tuijottamaan kiinteästi esimerkiksi hypnotisoijan kädessä olevaa pientä esinettä kuten kynän kärkeä, ja eläytymään siihen mitä hän kuulee. Potilasta pyydetään hengittämään mahdollisimman syvään, ja hypnotisoija antaa suggestion olotilan pikaisesta, asteittaisesta muuttumisesta. Hypnotisoija saattaa samalla alkaa esimerkiksi laskea ääneen numeroita. Hyperventilointi sinänsä johtaa selvästi tavallisesta poikkeavaan olotilaan, ja viemällä kynän kärki lähelle potilaan otsaa saadaan aikaan silmänliikuttajalihasten nopea väsyminen toonisessa kontraktiossa. Tämä fyysinen elämys puolestaan muistuttaa väsyneisyyden tilaa, ja samalla potilaalle sanotaan hänen tuntevan itsensä väsyneeksi. Potilas alkaa tällöin vääjäämättä räpytellä silmiään, minkä hypnotisoija "ennustaa" hetkeä aikaisemmin väittäen samalla että väsymisen tunne voimistuu jokaisella silmien räpäytyksellä kunnes silmät painuvat kiinni. Potilasta voidaan myös kehottaa tuntemaan raajansa yksi kerrallaan hyvin painaviksi. Kun lopulta annetaan esim. vasenta kättä koskeva päinvastainen suggestio, "tunnet vasemman kätesi selvästi kevyemmäksi", voidaan saada aikaan ekstrapyramidaalisen liikejärjestelmän kautta toteutuva ideomotorinen ilmiö ja subjektiivisesti aivan rennon käden kohoaminen ilmaan, vaikka potilas ei kättään tietoisesti liikuta.

HYPNOOSIHERKKYYDEN ARVIOINTI

Hypnoosiherkkyydellä tarkoitetaan henkilön kykyä reagoida hänelle annettujen mielikuvien ja ohjeiden mukaisesti. Se on piirre, jossa yksilöiden välillä on eroa samalla tavalla kuin musikaalisuudessa tai liikunnallisessa kyvyssä. Tämän piirteen on oltava jossain määrin pysyvä ominaisuus, jotta sen arvioinnille olisi olemassa perusteita. Hypnoosin käyttö kokeellisessa tutkimuksessa on monessa suhteessa ongelmallista, koska selkeää neurofysiologista tai behavioraalista kriteeriä hypnoositilalle ei ole olemassa.

Hypnoosiherkkyyden arviointia varten on kuitenkin olemassa useita mittareita. Näistä ylivoimaisesti käytetyin on SHSS-C (Stanford Hypnotic Susceptibility Scale, form C), jonka A. Weitzenhoffer ja E. Hilgard julkaisivat vuonna 1962 (1). Nämä herkkyysmittarit ovat yleensä pääpiirteissään samantyyppisiä eli hypnoosi-induktion jälkeen seuraa erilaisia suggestioita, joiden toteutumisen mukaan koehenkilön herkkyys voidaan arvioida. Suggestion toteutuminen määritellään, riippuen sen tyypistä, joko subjektiivisen kokemuksen perusteella tai ulkoisen käyttäytymisen muutoksena. Parhaimman kuvan siitä, minkä tyyppisiä käyttäytymisen ja kokemuksien muutoksia hypnoosi saa aikaan, saa tarkastelemalla näiden asteikkojen suggestioita. Testeissä esiintyvät suggestiot voidaan luokitella Farthingin (2) mukaan kolmeen ryhmään: ideomotorisiin suggestioihin, vasteen inhibitioon ja kognitiivisiin suggestioihin.

Ideomotoriset suggestiot toteutuvat yleensä helposti suurimmalla osalla ihmisiä jopa ilman edeltävää hypnoosi-induktiota. Esimerkiksi Stanfordin testistä voidaan ottaa mielikuva, jossa koehenkilöä pyydetään laittamaan käsi suorana eteensä ja samalla kuvittelemaan siihen raskas pallo, joka painaa kättä alaspäin. Mikäli käden asento muuttuu tietyn määrän, on suggestio toteutunut.

Vasteen inhibitiosta puhutaan silloin, kun koehenkilölle sanotaan hänen olevan kyvytön tekemään jokin hyvin yksinkertainen motorinen liike. Testissä tällainen on esim. suggestio "kätesi on jäykkä, etkä kykene taivuttamaan sitä". Koehenkilöä pyydetään tämän jälkeen suorittamaan "inhiboitu" liike. Mikäli koehenkilö tässä epäonnistuu, on suggestio toteutunut.

Kognitiivisiin suggestioihin sisältyvät muutokset aistimuksissa, ajattelussa sekä muistissa, ja ne ovat tutkimuksen kannalta merkittävimpiä sekä myös kokemuksena kaikkein dramaattisimpia. Kognitiivisten suggestioiden avulla esiin tulevia ilmiöitä ovat mm. hallusinaatiot ja muistimuutokset.

SHSS-C sisältää kaksitoista suggestiota, joista kaksi ensimmäistä on ideomotorisia ja loput kymmenen muodostuvat vasteen inhibitioista sekä kognitiivisista suggestioista. SHSS-C on juuri käännetty suomeksi ja normiaineistoa kerätään parhaillaan.

Myös suurempia ryhmiä on mahdollista testata, jolloin induktio ja suggestiot voidaan tuottaa esim. luentosalissa nauhalta ja koehenkilöt saavat arvioida suggestioiden toteutumisen kokeen jälkeen itsearviointilomakkeella (3). Kokeilimme tällaiseen itsearviointiin perustuvaa testausta tarkoituksena koota koehenkilöitä tuleviin kokeisiin sekä myös arvioida tämäntyyppistä ryhmätestausmenetelmää.

KOKEMUKSIA HYPNOOSIHERKKYYSASTEIKON KÄYTÖSTÄ

Koehenkilöt (n = 64) olivat lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoita, jotka ennakkoilmoituksen perusteella olivat tulleet testitilaisuuteen. Vasta-aiheet oli selitetty etukäteisinfossa. Koepaikka oli luentosali, jonka kovaäänisten kautta induktio sekä suggestiot välitettiin nauhalta. Ennen varsinaista koetta pidettiin noin 30 minuutin pituinen alustus, jossa koehenkilöille kerrottiin mitä kokeessa pääpiirteittäin tulee tapahtumaan sekä annettiin käytännön ohjeita istuma-asennosta, oikeudesta keskeyttää, kokeen kestosta jne.

Koetilanteessa opiskelijat saivat kuulla äänitteen, joka sisälsi ensin 15 minuutin pituisen rentoutusjakson ja joka samalla toimi induktiona kevyen hypnoosin aikaansaamiseksi. Tämän jälkeen seurasi yksitoista erilaista suggestiota, ja lopuksi suggestioita virkistymisestä ja normaaliin valvetilaan palautumisesta. Suggestioista neljä oli ideomotorisia, neljä vasteen inhibitio -tyyppisiä ja kaksi kognitiivisia. Ääninauhan kokonaispituus oli 45 minuuttia. Lopuksi koehenkilöt vastasivat itsearviointilomakkeella oleviin kysymyksiin, joissa arvioitiin suggestion onnistumista asteikolla 1-5 (1 = ei toteutunut lainkaan, 5 = toteutui täysin).

Koehenkilöiden arviot suggestioiden onnistumisesta vastasivat hyvin pitkälle jakaumaltaan kirjallisuudessa esiintyviä lukuja (4). Farthingin tyyppiluokituksen mukaisista suggestioista ideomotoriset toteutuivat parhaiten. Koehenkilöistä 85 % arvioi nämä kohdat luvuilla 4 tai 5. Vasteen inhibitio -suggestioista mielikuva silmien liimautumisesta hetkeksi yhteen toteutui täysin 40 %:lla koehenkilöistä. Stanfordin arviointimenetelmässä (SHSS-C) esitetyt normit tämäntyyppisille suggestioille vaihtelevat 36 %:n ja 45 %:n välillä eli ryhmätilanteen häiriöt eivät tuntuneet haittaavan koehenkilöiden keskittymistä. Kognitiiviset suggestiot ovat varsinkin ryhmätilanteessa vaikeimpia saada toteutumaan, joskin mielikuvan (hallusinaation) kasvoilla kävelevästä kärpäsestä koki muutama niin elävänä, että kutinan aiheuttaman kiusaantumisen saattoi havaita luentosalin edestäkin.

Noin 10 % arvioi lähes kaikkien suggestioiden vaikutuksen hyvin voimakkaaksi ja samoin 10 % ei kokenut oikeastaan mitään muutoksia. Kaikkein parhaiten koehenkilöt kokivat mielikuvan eteen suorina asetettujen käsien välissä olevasta voimasta, joka siirtää käsiä erilleen. Pääasiassa testitilanne koettiin rentouttavana ja miellyttävänä. Yksi koehenkilö ilmoitti olevansa haluton jatkokokeisiin, koska hän oli kokenut suggestion yhteen liimautuneista silmäluomista oman kontrollin vähenemisenä ja sen myötä epämiellyttävänä.

Kokemuksemme perusteella tällainen ryhmätestaus on erittäin käyttökelpoinen hypnoosiherkkyyden arviointimenetelmä. Kokeellisessa tutkimuksessa on välttämätöntä luokitella koehenkilöt etukäteen hypnoosiherkkyyden mukaan ja suurien koehenkilömäärien testaaminen yksitellen veisi kohtuuttomasti aikaa. On myös todennäköistä, että tällainen ryhmätilanne aiheuttaa aina sen verran häiriötekijöitä, että siinä korkean pistemäärän saavat ovat huomattavan kyvykkäitä keskittyjiä ja eläytyjiä ja sen vuoksi myös erinomaisia koehenkilöitä hypnoositutkimukseen.

HYPNOOSIN KLIININEN KÄYTTÖ

Hypnoosi-induktio on vasta ensimmäinen vaihe terapeuttisessa hypnoosi-istunnossa. Hoidon olennaisena sisältönä ovat transsin aikana potilaalle kehittyvät mielikuvat, joiden sisältönä voi olla esim. jonkin kehontoiminnan muutos tai itsen näkeminen onnistuneen suorituksen yhteydessä. Transsin aikana voidaan pyrkiä myös esim. löytämään unohtuneita muistikuvia. Keskustelu on myös mahdollista eräin rajoituksin. Syvässä transsissa olevan potilaan puhe sattaa olla hidasta ja artikulointi epäselvää, joten kommunikointi erikseen sovituilla käsimerkeillä voi olla parempi vaihtoehto.

Eräs asiantuntemattoman hypnoosin käytön lieveilmiö näyttää olevan valemuistojen synty tilanteissa, joissa haetaan suurin odotuksin yksiselitteistä syytä esim. vaikeaan psyykkiseen häiriöön. Yhdysvalloissa tämä on ilmeisesti johtanut mm. lukuisiin vääriin insestisyytöksiin. Hypnoosi voi olla avuksi unohtuneiden asioiden muistamisessa, mutta transsissa syntyy myös todentuntuisia mielikuvia (5). Suomessa hypnoosia on käytetty rikostapausten esitutkinnan apuna pyrittäessä siihen, että mahdolliset todistajat muistaisivat transsin aikana vihjeitä, jotka johtaisivat niistä riippumattomiin uusiin todisteisiin (esim. satunnaisesti ohiajaneen auton tyypin ja rekisterinumeron muistaminen johtaa esitutkintaa eteenpäin). Pelkät hypnoosissa syntyneet mielikuvat eivät ole asianmukaista todistusaineistoa.

Hypnoosin hoitoaiheet ovat hyvin moninaiset, ja tässä luetellaan vain eräitä esimerkkejä. Vanhan nyrkkisäännön mukaan hypnoosilla voi vaikuttaa "kaikkialle missä on sileää lihasta". Eräässä tutkimuksessa todettiin hypnoositilan sinänsä hidastavan paksusuolen motiliteettia, ja odotettua vaihtelua syntyi myös hypnoosin aikana indusoitujen tunnetilojen mukaisesti (6). Tämä ilmiö saattaakin selittää sen tehon toiminnallisissa ruoansulatuskanavan häiriöissä. Tinnituksen hoidossa hypnoosi on osoitettu tehokkaaksi verrattuna muihin hoitomuotoihin (7). Toisaalta yksinkertaisemmat rentoutustekniikat saattavat olla varsinaista hypnoosihoitoa käytännöllisempi ratkaisu mm. kroonisesta päänsärystä kärsiville potilaille (8).

Kliinisen kokemuksen perusteella hypnoosi on monille potilaille erittäin tehokas pelon ja kivun lieventäjä mm. pientoimenpiteissä, ja sillä onkin paljon käyttöä hammaslääkärin työssä. Tutkimuksia on mm. hypnoosin käytöstä ketamiinianestesian komplikaatioiden vähentämiseen (9). Toisessa tutkimuksessa verrattiin 29 lapsen käyttäytymistä ja pulssioksimetrian tulosta kun puuduteinjektio annettiin joko hypnoosia etukäteen käyttäen tai ilman sitä. Videointiin perustuneet sokkoarvioitsijoiden luokitukset itkemisestä samoin kuin pulssin rauhoittuminen hypnoosin seurauksena osoittivat menetelmän tehon (10). Erityisen käyttökelpoinen hypnoosi tuntuu olevan yliherkän nielurefleksin, "yökkäyksen", hoidossa silloin kun se estää toimenpiteet suun ja nielun alueella (11).

Eri syistä johtuvan kivun hoito hypnoosilla on menestyksekästä merkittävällä osalla potilaista. Spesifin vaikutuksen puolesta puhuu syöpäpotilailla tehty tutkimus, jossa hypnoosi oli tehokkaampi kivunlievittäjä kuin kognitiivis-behavioraalinen hoito tai pelkkä kontakti terapeutin kanssa (12). Kaikilla potilailla menetelmä ei luonnollisestikaan toimi, eikä hypnoosi adjuvanttina merkittävästi eronnut lumelääkkeestä tai loratsepaamista tutkimuksessa, joka tehtiin kivuliaita siteenvaihtoja läpikäyvillä palovammapotilailla, joilla jo oli tehokas opiaattilääkitys (13). Suurimmassa obstetrisessa hypnoositutkimuksessa oli 136 hypnoosihoidon saanutta ensisynnyttäjää ja 136 toista kertaa synnyttävää naista. Heitä verrattiin 300 kaltaistettuun ensisynnyttäjään ja 300 toiskertaiseen synnyttäjään, joilla hypnoosia ei käytetty. Hypnoosihoito lyhensi ensisynnyttäjien ryhmässä synnytyksen kokonaiskestoa keskimäärin kolmella tunnilla ja toiskertalaisten ryhmässä tunnilla. Myös kipulääkityksen käyttö oli hoidetuilla merkitsevästi vähäisempää (14).

Hypnoosia voidaan käyttää myös eräiden psykiatristen häiriöiden hoitoon. Tulokset ovat usein hyviä, erityisesti silloin, kun oireen psykodynaamiset juuret eivät ole kovin syvät, vaan oireen on laukaissut melko tuore ehdollistuminen. Tyypillisiä indikaatioita ovat fobiat kuten lentopelko ja esiintymisjännitys sekä keskittymisvaikeudet. Meta-analyysi 18 tutkimuksesta, joissa kognitiivis-behavioraalista klassista psykoterapiaa verrattiin kognitiivis-behavioraaliseen
hypnoterapiaan todettiin, että hypnoterapiassa ollut keskiarvopotilas voi paremmin kuin 70 % ilman hypnoosia hoidetuista (15). Dissosiaatiohäiriöiden (esim. dissosiatiivinen amnesia) ja konversiohäiriöiden (esim. konversiivinen halvaus) nopeassa parantamisessa hypnoosi on erittäin tehokas menetelmä. Menetelmään liittyy kuitenkin vaaroja: oireille on näissä tiloissa syynsä, ja syy voi olla esim. äärimmäistä fyysistä kipua vastaavan häpeäntunteen välttäminen. Näin ollen esim. paraplegisen konversio-oireen äkillinen riistäminen potilaalta ilman riittävää kokonaisuuden hallintaa voi johtaa yksinkertaisesti siihen, että potilas kävelee hirttäytymään. Sopivissa oloissa oireen akuutti poistaminen voi kuitenkin johtaa hankalan tilanteen nopeaan laukeamiseen ja hyvään lopputulokseen (16). Hypnoosista voi koitua apua myös mm. pseudoepileptisten kohtausten diagnostiikassa (17). Unihäiriöistä on hypnoosilla hoidettu menestyksekkäästi unettomuuden lisäksi mm. yöllisiä kauhukohtauksia eli pavor nocturnusta ja unissakävelyä, jotka ovat non-REM unen syvimmän, S3-4-vaiheen havahtumishäiriöitä
(18). Vuoteenkastelun hoidossa hypnoosi on imipramiinin tavoin tehokas (19). Keskeinen alue on myös haitallisten tottumusten hoito, josta tärkein lienee tupakoinnista luopumisen helpottaminen. Tulokset eivät ole häikäiseviä, mutta viitteitä tehosta on (20).

Hypnoosin käyttäjän tulisi tuntea sairaus jota hän hoitaa, käyttämänsä menetelmän rajallisuus ja vaarat. Ilman riittävää koulutusta ei pidä ryhtyä manipuloimaan potilaan psyykeä esim. suorilla suggestioilla. Lavahypnoosi voi olla vaarallista (21) ja Suomessakin tunnetaan tapauksia, joissa maallikkohypnotisoijat ovat saaneet aikaan vakavia komplikaatioita. Hypnoosin tärkeimmät vasta-aiheet ovat psykoottisuus ja taipumus paranoidiseen reagointiin. Vaarallista on myös hoitaa hypnoosilla depressiivistä potilasta, jolla on ääneenlausumaton fantasia siitä, että kyseessä on hänen viimeinen mahdollisuutensa.

Potilaissa joskus tapahtuvat dramaattiset ja äkilliset muutokset ja hypnoosiin liitetty mystiikka houkuttelevat sen käyttäjiksi myös henkilöitä, joille kriittinen ajattelu on vierasta ja usein näennäisiksi jäävien "ihmeparantamisten" tuoma narsistinen mielihyvä liian houkuttelevaa. Ns. karismaattisessa parantamisessa reagoimaton tai paradoksaalisesti reagoiva autettava saattaa saada palautteeksi vain sen, että hän ei ollut jumalalle otollinen tai että saatanalla on häneen liian suuri ote. Hypnoosin soisikin olevan nykyistä enemmän juuri lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja psykologien, eikä hurmahenkisten "parantajien" käytössä. Suomessa toimii Tieteellinen Hypnoosi ry, joka kouluttaa ja ottaa jäsenikseen ainoastaan lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja psykologeja. Määräaikainen opiskelijajäsenyys on tapauskohtaisen harkinnan mukaan mahdollinen. Hypnoosin peruskursseja on järjestetty yhdistyksen jäsenten toimesta viime vuosina lähinnä Tampereella ja Turussa.

HYPNOOSI KOGNITIIVISEN NEUROTIETEEN NÄKÖKULMASTA

Kognitiivinen neurotiede on uusi, monitieteinen tutkimusala, joka pyrkii selvittämään, miten keskushermosto vastaanottaa, käsittelee ja varastoi tietoa. Yksi kognitiivisen neurotieteen kiperimmistä kysymyksistä on se, miten erilaiset elämykselliset tajunnanilmiöt (aistimukset, havainnot, mielikuvat ja tunteet) voivat syntyä hermostollisen toiminnan tuloksena. Aikaisemmin tällaisten subjektiivisten ilmiöiden tieteelliseen tutkimukseen suhtauduttiin epäillen, mutta nykyään niitäkin on mahdollista lähestyä kognitiivisen neurotieteen käsittein ja menetelmin.

Kognitiivisessa neurotieteessä on tapana tarkastella mentaalisia ilmiöitä kahdella eri kuvaustasolla. Ensinnäkin ilmiö pyritään kuvaamaan tiedonkäsittelymallien avulla ja toiseksi pyritään selvittämään, millä tavalla ilmiölle tyypillinen tiedonkäsittely voitaisiin havaita esim. aivojen sähköisessä toiminnassa tai metaboliassa.

Tiedonkäsittelyilmiönä hypnoosi on liitetty kykyyn tuottaa eläviä mielikuvia ja kykyyn eläytyä ja uppoutua käsilläolevaan tilanteeseen (absorptio). Bernard Baarsin (1988) teorian mukaan hypnoottisiin mielikuviin uppoutuminen edellyttää, että yksilön tajunnanvirtaa hallitsee vain yksi koherentti tapahtumaketju, jolloin kilpailevat ajatuskulut tai ulkoiset ärsykkeet eivät aktivoidu, vaan sulkeutuvat pois tajunnasta. Normaalissa valvetilassa sen sijaan monet eri asiat kilpailevat jatkuvasti pääsystä tietoisuuteen ja kääntävät helposti huomiomme milloin mihinkin. Helposti hypnotisoitava henkilö poikkeaa keskivertoyksilöstä siis lähinnä joustavan eläytymiskykynsä ja eloisien mielikuviensa ansiosta (22).

Itse hypnoositilan ei ole voitu osoittaa neurofysiologisesti poikkeavan normaalista valvetilasta. Hypnoositilassa annettujen suggestioiden on kuitenkin voitu osoittaa vaikuttavan monenlaisiin fysiologisiin ilmiöihin, esim. allergisiin reaktioihin, verenkiertoon ja verenvuotoon (23). Viime aikoina kognitiivisen neurotieteen metodeja on käytetty mm. hypnoottisten hallusinaatioiden hermostollisen perustan selvittämiseksi. Eräässä kokeessa todettiin, että helposti hypnotisoitavien koehenkilöiden sähköiset herätevasteet muuttuivat visuaalisten hallusinaatioiden mukana (24). Koehenkilöille esitettiin visuaalisia ärsykkeitä ja suggestioiden avulla ärsykkeiden subjektiivinen havaitseminen pyrittiin joko estämään (negatiivinen hallusinaatio) tai sitä pyrittiin voimistamaan (positiivinen hallusinaatio). Visuaaliset herätevasteet P1, N1 ja P3 vaimenivat negatiivisen hallusinaation aikana ja voimistuivat positiivisen aikana. Hypnoottisilla hallusinaatioilla vaikuttaa siis olevan todellisia, mitattavissa olevia neurofysiologisia vastineita aivoissamme, mikä asettaa kyseenalaiseksi ainakin näkemyksen, jonka mukaan hypnotisoidut
henkilöt vain näyttelevät miellyttääkseen hypnotisoijaa.

Hypnoosin neuraalisen perustan selvittäminen alkaakin olla yhä lähempänä, sillä mielikuvien ja hallusinaatioiden hermostollisia korrelaatteja tutkitaan kuumeisesti uusien mittaus- ja kuvantamismenetelmien avulla. Uusimpien tutkimustulosten mukaan visuaalisten mielikuvien tuottaminen pitkäkestomuistista näyttäisi olevan vasemman aivopuoliskon temporo-okkipitaalialueille paikallistuva toiminto. Tätä hypoteesia tukevat niin neuropsykologiset havainnot aivovauriopotilaista kuin mittaus- ja kuvantamismenetelmillä (EEG, PET) saadut tuloksetkin (25). Jopa hallusinaatioista kärsivien skitsofreniapotilaiden aivotoimintaa on pystytty kuvantamaan PET-menetelmällä (26). Visuaalisista ja kuulohallusinaatioista kärsivällä potilaalla olivat mm. visuaaliset ja auditoriset assosiaatioalueet kohonneessa aktivaatiotilassa hallusinaation aikana.

Hyvinkin esoteerisina pidetyt tajunnankokemukset ovat siis tulossa mitattavuuden ulottuville ja luonnontieteiden piiriin. Hypnoosin eräät elementit kuten rauhoittava esiintyminen ja myönteiseen kontaktiin pyrkiminen ovat käytännön vastaanottotyössä arvokkaita arkisia elementtejä. Valikoiduilla potilailla yleislääkäri voi käyttää hypnoosia lähes minkä tahansa hoidon liitännäisenä. Joskus se on tiettyjen häiriöiden tehokkain, nopein, halvin ja haitattomin hoito. Sen kokeminen ja ymmärtäminen sinänsä avaa uuden näkökulman mielen toimintaan, ja se tekee joskus liian abstraktilta tuntuvan psykosomatiikan erittäin kouriintuntuvaksi. Hypnoosia pitäisikin näin ollen opettaa sekä lääketieteen, psykologian että hammaslääketieteen peruskoulutuksessa ainakin valinnaisella kurssilla kaikissa tiedekunnissa.
 

KIRJALLISUUTTA
 

1 Weitzenhoffer AM, Hilgard ER. Stanford hypnotic susceptibility scale form C. Palo Alto, CA: Consulting Psychologists' Press 1962.

2 Farthing WG. The psychology of consciousness. Englewood Cliffs, NJ: Prentice Hall 1992.

3 Shor RE, Orne EC. Harvard group scale of hypnotic susceptibility. Palo Alto, CA: Consulting Psychologists' Press 1962.

4 Hilgard ER. Hypnotic susceptibility. New York: Harcourt 1965.

5 Brewin CR. Scientific status of recovered memories. Br J Psychiatry 1996;169:131-134.

6 Whorwell PJ, Houghton LA, Taylor EE, Maxton DG. Physiological effects of emotion: assessment via hypnosis. Lancet 1992;340:69-72.

7 Attias J, Shemesh Z, Sohmer H, Gold S, Shoham C, Faraggi D. Comparison between selfhypnosis, masking and attentiveness for alleviation of chronic tinnitus. Audiology 1993;32:205-212.

8 TerKuile MM, Spinhoven P, Linssen AC, Zitman FG, Van Dyck R, Rooijmans HG. Autogenic training and cognitive selfhypnosis for the treatment of recurrent headaches in three different subject groups.Pain 1994;58:331-340.

9 Lu DP. The use of hypnosis for smooth sedation induction and reduction of postoperative violent emergencies from anesthesia in pediatric dental patients. ASDC J Dent Child. 1994;61:182-185.

10 Gokli MA, Wood AJ, Mourino AP, Farrington FH, Best AM. Hypnosis as an adjunct to the administration of local anesthetic in pediatric patients. ASDC J Dent Child 1994;61:272-275.

11 Barsby MJ. The use of hypnosis in the management of "gagging" and intolerance to dentures. Br Dent J 1994;176:97-102.

12 Syrjala KL, Cummings C, Donaldson GW. Hypnosis or cognitive behavioral training for the reduction of pain and nausea during cancer treatment: a controlled clinical trial. Pain 1992;48:137-146.

13 Everett JJ, Patterson DR, Burns GL, Montgomery B, Heimbach D. Adjunctive interventions for burn pain control: comparison of hypnosis and ativan: the 1993 Clinical Research Award. J Burn Care Rehabil 1993;14:676-683.

14 Jenkins MW, Pritchard MH. Hypnosis: practical applications and theoretical considerations in normal labour. Br J Obstet Gynaecol 1993;100:221-226.

15 Kirsch I, Montgomery G, Sapirstein G. Hypnosis as an adjunct to cognitive-behavioral psychotherapy: a meta-analysis. J Consult Clin Psychol 1995;63:214-220.

16 Wallin M. Tuntematon potilas - psykogeenisen amnesian hypnoosihoito. Duodecim 1994;110:592-594.

17 Kuyk J, Jacobs LD, Aldenkamp AP, Meinardi H, Spinhoven P, van Dyck R. Pseudo-epileptic seizures: hypnosis as a diagnostic tool. Seizure. 1995;4:123-128.

18 Hurwitz TD, Mahowald MW, Schenck CH, Schluter JL, Bundlie SR. A retrospective outcome study and review of hypnosis as treatment of adults with sleepwalking and sleep terror. J Nerv Ment Dis 1991;179:228-233.

19 Banerjee S, Srivastav A, Palan BM. Hypnosis and self-hypnosis in the management of nocturnal enuresis: a comparative study with imipramine therapy. Am J Clin Hypn 1993;36:113-119.

20 Spiegel D, Frischholz EJ, Fleiss JL, Spiegel H. Predictors of smoking abstinence following a single session restructuring intervention with self-hypnosis. Am J Psychiatry 1993;150:1090-1097.

21 Allen DS. Schizophreniform psychosis after stage hypnosis (letter). Br J Psychiatry 1995;166:680.

22 Baars BJ. A Cognitive Theory of Consciousness. New York: Cambridge University Press 1988.

23 Sheikh AA, Kunzendorf RG, Sheikh KS. Somatic consequenses of consciousness. Kirjassa: Velmans M, toim. The Science of consciousness. London: Routledge 1996;140-161.

24 DePascalis V. Event-related potentials during hypnotic hallucination. Int J Clin Exp Hypn 1994;42:39-55.

25 Farah MJ Current issues in the neuropsychology of image generation. Neuropsychologia 1994;33:1455-1471.

26 Silbersweig DA, Stern E, Frith C, Cahill C ym.A functional neuroanatomy of hallucinations in schitzophrenia. Nature 1995;378:176-179.
 

Kirjoittajat

Sakari Kallio
KK, psykologi, tutkija
Turun yliopisto, Kognitiivisen neurotieteen tutkimusyksikkö ja
Psykologian laboratorio

Hannu Lauerma
LT, psykiatrian erikoislääkäri, MA, apulaisprofessori
Turun psykiatrian klinikka

Antti Revonsuo
PsT, nuorempi tutkija
Suomen Akatemia
Turun yliopisto, Kognitiivisen neurotieteen tutkimusyksikkö ja
Filosofian laitos