Hiidenkivi 6/2007

Työtaistelujen aikana eri ammattien tarpeellisuus ja yhteiskunnan arvot tulevat jälleen kerran mitatuiksi. Huomaamme, miten yhteiskuntamme arvostaa esimerkiksi erilaisten turhakkeiden myynnin edistämistä monin verroin enemmän kuin vaikkapa historian, kulttuurin tai kirjallisuuden tuntemusta. Mainoshenkilö, joka onnistuu lisäämään oman pesuaineensa markkinoita pari prosenttia palkitaan tästä uroteosta ruhtinaallisin bonuksin. Yliopistojen yhä surkeammaksi kääntyvä rahatilanne puolestaan on johtamassa tilanteeseen, jossa tutkimus ja opetus, joiden pitäisi lisätä ymmärtämystämme kulttuuristamme, identiteetistämme ja siitä miksi maailma on tullut sellaiseksi kuin se on, alkavat olla yhä pahemmissa vaikeuksissa. Yliopistojen rahoituskriisi on seurausta päätöksistä, joissa asiat on asetettu tärkeysjärjestykseen. Yliopistoille ei riitä rahaa, koska veroja alennetaan, jotta ihmiset voisivat ostaa halvalla tuotettua roskatavaraa enemmän. Vaihdamme sivistyksemme ja aikamme tavaraan, vaikka pidemmän päälle tuo vaihtokauppa on kannattamaton - sen huomaamme sitten viimeistään siellä saattohoidossa.

Kukaan ei edes pilan päiten ehdota yleistä humanistien lakkoa. Ajatus vaikuttaa keskitasoa kehnommalta kahvipöytävitsiltä. Luokkakokouksessa tuli juttua lääkärinä toimivan koulukaverini kanssa siitä, miten hän joutuu ammatissaan tekemään välittömiä ihmisen henkeä koskevia päätöksiä. Lääkärin vastuu tuossa ammatissa on melkoinen, kun joutuu päättämään mitä rintakehä auki leikkauspöydällä makaavalle olevalle ihmiselle tulisi tehdä, ja päätöksestä riippuu, jääkö potilas henkiin vai ei. Ihmiskunnan menneisyyden parissa puuhailevan humanistin tuollainen puhe vetää hiljaiseksi, ja huomasinkin tuntevani monille humanisteille valitettavan tyypillistä alemmuudentunnetta. Aluksi pidin tietysti hänen työtään omaani nähden monin verroin arvokkaampaa. Jälkeenpäin jäin kuitenkin miettimään, mitä tapahtuu kun opettaja, tutkija tai kirjoittaja ei teekään työtään kunnolla tai menettelee epäeettisesti? Ihan heti ei kukaan kuole, mutta seuraukset saattavat silti ennen pitkää olla katastrofaalisia - mutta vasta paljon myöhemmin. Ylipäätään humanistien laiminlyöntien konkreettisia vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida täsmällisesti.

Humanisteja tarvitaan paitsi siirtämään menneisyyden ihmisten ajatuksia tulevaisuuteen, myös selittämään ja purkamaan poliittiseen retoriikkaan ilmestyviä myyttejä ja yksinkertaistettuja kielikuvia, jotka saattavat muodostua vaarallisiksi. Oswald Spenglerin lanseeraama ”länsimaiden perikato” innoitti aikanaan Saksan kansallissosialisteja. Meidän aikanamme käsitteellä ”sivilisaatioiden törmäys” on ollut osuutensa terrorismin voimistumisessa ja Irakin konfliktin kärjistymisessä. Helposti ilmaan heitetyistä kirjan nimistä ja käsitteistä voi tulla itseään toteuttava ennuste ellei niitä pureta ja analysoida kunnolla. Mikä oli historioitsijoiden vastuu etnisistä puhdistuksista Balkanin alueella?

Humanismia tarvitaan maailman selittäjänä, se on maailmankuvamme keskeinen rakennusosa. Selityksiä yksilön ja yhteiskunnan suhteista tarjoavat monet muutkin tieteet, mutta olemme menossa väärään suuntaan, jos inhimillisten kriisien selittämisessä unohdetaan ilmiöiden laajemmat taustat ja kaikki teot lääketieteellistetään ja luokitellaan psyykkisiksi sairaustiloiksi, joista selvitään joko lisäämällä terapiaa tai mielialalääkitystä.

Kolumni julkaistiin Hiidenkivessä 6/2007