Tapio Onnela:
Huumepoliittisessa keskustelussa tuntuu vallitsevan yksimielisyys siitä, että huumeongelmaan tulisi puuttua samoin keinoin kuin 30-vuotta sitten: valvontaa ja poliisivaltuuksia lisäämällä sekä rangaistuksia koventamalla. Esitetyt keinot vaikuttavat suoraan kopioidut Yhdysvalloista, jossa "huumesotaa" on tuloksetta käyty jo kymmeniä vuosia.
Huumesota (War on Drugs) termi on peräisin Yhdysvalloista ja tarkoittaa huumeongelman ratkaisemista repression ja sodankäynnin menetelmin. Sen tavoitteena on "huumevapaa yhteiskunta". Richard Nixon keksi käyttää vaalikampanjassaan hyväkseen huumeiden ihmisissä herättämiä pelkoja. Termi tuli paremmin tunnetuksi Ronald Reaganin presidenttikaudella 1980-luvulla. Yhdysvalloista tämä ongelmanratkaisumalli levisi sitten myös muualle maailmaan.
Suomalaiset mielipiteet ja huumeongelman uutisointi on alkanut saada yhä sodanomaisempia piirteitä. Urbaanit legendat huumeiden esiintymisestä mitä oudoimmissa yhteyksissä kuten Pokemon-korteissa tai jäätelötötteröissä, ovat yleisiä ja ne pelottovat ihmisiä. Huumerikoksista vaaditaan kovempia tuomioita, jopa kuolemanrangaistuksia; huumetestejä vaaditaan työpaikoille ja kouluihin.
Ovatko nämä esitetyt "kovat otteet" sitten tehokkaita? Asiaa on tutkittu paljon. Tutkimukset ja kansainväliset esimerkit puhuvat sen puolesta, että huumesodalla ja kieltojen politiikalla ei ole päästy toivottuihin tuloksiin, eli huumeongelmien vähenemiseen, vaan vaikutukset ovat olleet - ikävä kyllä - usein päinvastaiset.
Huumevapaan yhteiskunnan tavoittelusta on seurannut, että laittoman kansainvälisen huumekaupan arvo on noin 2 400 miljardia markkaa, eli noin 8% koko maailmankaupasta. Tämä suunnaton rahamäärä menee rikollisorganisaatioiden käsiin ja on vakava uhka yhteiskuntiemme kehitykselle.
Huumesodan välittömät kulut yksistään Yhdysvalloissa ovat 228 miljardia markkaa. Vuosittain siellä käytetään rahaa huumetestaukseen 6 miljardia markkaa 20 miljoonan työntekijän testaamiseen. Vankilassa oli vuonna 1999 noin 1,9 miljoonaa amerikkalaista, mikä on 19 kertaa enemmän kuin 1970-luvun lopussa. Vangeista yli 30 prosenttia istuu huumerikoksista. Silti huumeiden käyttö kasvaa jatkuvasti ja niiden hinnat ovat laskeneet. Sataatuhatta asukasta kohden vankeja on 725, Suomessa 60. Suomessa samanlainen kriminaalipolitiikka moninkertaistaisi vankilukumme, mitä nykyinen sosiaalijärjestelmämme ei kestäisi. Yhden huumetestin teettäminen yhden kerran miljoonalle suomalaiselle maksaisi noin 300 miljoonaa markkaa.
Huumesodan epäonnistumisesta kertoo myös vertailu ankaraa huumepolitiikka soveltavien ja liberaalimpien maiden välillä. Ruotsi noudattaa repressiivistä politiikkaa mm. huumeiden käyttäjien pakkohoitojärjestelmän avulla. EU:n huumeseurantakeskuksen tilastojen mukaan huumeiden ongelmakäytön levinneisyydessä ei ole merkittäviä eroja Hollannin, Saksan, Itävallan, Suomen tai Ruotsin välillä, vaikka esimerkiksi kannabiksen käyttö on Hollannissa käytännössä laillista ja vaikka se sijaitsee keskellä tiheimmin asuttua Eurooppaa. Suurimmat ongelmat ovat tutkimuksen mukaan Luxemburgissa, Italiassa ja Englannissa.
Vertailtaessa nuorison kannabiksen käyttöä liberaalin huumepolitikan Hollantiin ja tiukan huumepolitiikan Yhdysvaltoihin havaitaan, että kannabiksen käyttö on Yhdysvalloissa tavallisempaa, samoin heroiinin. Hollannissa on 160 heroiinin käyttäjää 100 000 asukasta kohden ja Yhdysvalloissa 430. Huumekuolemien määrä on pysytellyt 20 vuoden ajan, jona liberaalimpaa politiikka on Hollannissa sovellettu, selvästi alhaisempana kuin monessa muussa Euroopan maassa ja heroinistien keski-ikä on jatkuvasti noussut toisin kuin esimerkiksi Suomessa. Sveitsissä huumeisiin liittyvä rikollisuus ja huumekuolemat ovat laskeneet kun huumepolitiikkaa on muutettu repressiosta haittojen vähentämisen politiikkaan.
Nykyistä tilannetta voitaisiin rinnastaa 1920-luvun alkoholikieltolakien seurauksiin Suomessa tai Yhdysvalloissa. Alkoholin hinnat laskivat, juopottelu yleistyi, laittoman alkoholin kauppa ja jakelu synnytti järjestäyneitä rikollisorganisaatioita. Laittomuus ja taistelu markkinoista johti rikolliset aseistautumaan, väkivalta ja korruptio lisääntyivät. Yhdysvalloissa väitettiin 25% lainvalvojista olleen korruptoituneita. Suomessakin esiintyi korruptiota mutta se oli kuitenkin varsin vähäistä, eikä ehtinyt onneksi pureutua yhteiskuntaamme. Tislatun alkoholin kulutus kaksinkertaistui, koska oli taloudellisempaa salakuljettaa väkevää pirtua kuin olutta. Sama koskee nykyisin laittomia päihteitä, esimerkiksi heroiinia. Korvikeaineet aiheuttivat alkoholinkäyttäjien kuolemia.
Huumausaineiden historiallinen ja antropologinen tarkastelu osoittaa, että kaikkina aikoina lähes kaikissa yhteiskunnissa on käytetty ihmisten tajuntaan vaikuttavia aineita. Huumeeton yhteiskunta on toteutumaton, jopa vaarallinen utopia, jonka varjolla kansalaisoikeuksiin voidaan puuttua ja jonka seurauksena rikollisjärjestöt saavat entistä tiukemman otteen valtioista.
Aineiden status quon säilyttämiseksi on väitetty etteivät nyt kriminalisoidut aineet, kuten kannabis kuulu kulttuuriimme, alkoholin, tupakan kofeiinin tai psyykenlääkkeiden tavoin ja että ne voitaisiin sen vuoksi kieltää. Argumentti on heikko, sillä kulttuurit ja yhteiskunnat ovat aina muuttuneet. Erilaiset nautintoaineet ovat nopeimmin kulttuureista toiseen leviäviä asioita, eikä kulttuuristen vaikutteiden leviämistä ole mahdollista lainsäädännön avulla estää. Sosiokulttuuriset muutokset 1500-1600 -luvuilla tekivät kulttuurimme vastaanottavammaksi uusille psykoaktiivisille aineille, kuten tupakalle, kaakaolle, kahville, kolalle tai teelle. Saatamme olla nyt vastaavanlaisen laajemman muutoksen keskellä.
Olisi tarkoituksenmukaisempaa miettiä "huumeeton Suomi" utopian sijaan miten saisimme käyttöömme tehokkaampia välineitä säädellä päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja ja suunnata voimavarat yhteiskunnan sosiaalisen rakenteen vahvistamiseen pikemminkin kuin vankiloiden ja repression lisäämiseen. On ilmeistä, ettei ole viisasta tehdä kovin äkillisiä tai suuria muutoksia huumepolitiikassa mutta on myös selvää, että lainsäädäntöä ja kontrollia ankaroittamalla ei ongelmia vähennetä, päinvastoin. Tämän osoittavat ne tulokset joihin on päädytty maissa, joissa ei ole lähdetty amerikkalaisen huumepolitiikan linjoille.
Kirjoitus ilmestyi Kansan Uutiset-lehdessä 23.8. 2000