Hiidenkivi 4/2008

Jo vuosia sitten ounasteltiin Internetin muuttavan sanankäytön areenat ja vakiintuneet pelisäännöt viimeistään silloin kun netistä tulee massojen väline. Näin on nyt käynyt. Sivistyneet keskustelut ovat hiipuneet taka-alalle ja tilalla on mäiskiminen metrin haloilla, propaganda ja henkilöön käyvä loanheitto nimimerkkien takaa.

Vapaiden foorumien, palstojen, blogien ja eri medioiden keskustelupalstojen vakiotavaraa ovat egotrippailijat ja ääriryhmien masinoimat kampanjat. Kun uusi foorumi avataan, tilanne muistuttaa erehdyttävästi mökkihuussin tyhjentämistä. Tienoo täyttyy nopeasti vainun saaneista kärpäsistä. Paikalle saapuvat yleensä ensin maahanmuuttajien vastustajat, sitten revisionisteiksi pukeutuneet uusnatsit, sitten ruotsinkielen vihaajat ja eipä aikaakaan, kun paikalle lennähtää leegio väärinymmärrettyjä neroja joilla on ihan oma, kaikenkattava ja ainut oikea maailmanselityksensä. Jos foorumin moderointi ei ole kunnossa sen valloittavat hajujäljillään nopeasti reviiriään merkkaavat suunsoittajat. Näille ryhmille on yhteistä se, että ne lähes poikkeuksetta esiintyvät nimimerkkien takaa.

Sananvapautta käytetään siis nyt aivan eri tavalla kuin aiemmin. Presidentti ei enää uhkaile myllykirjeillä median edustajia, vaan kuka tahansa voi kitapurjeet lepattaen huutaa suunsa puhtaaksi asiassa kuin asiassa. Ja mikäpä siinä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu, sanoi vanha hammaslääkärinikin. Mutta onko sananvapautemme nyt sitten oikeasti voimistunut ja kasvanut? Määrällisesti näin eittämättä on tapahtunut, mutta miten on laadun ja vaikutuksen laita?

Nimimerkkikirjoittelu leviää netissä kuin levät Itämeressä, siitä on tullut normi. Omalla nimellään kirjoittavat joutuvat perustelemaan omituiselta vaikuttavaa tapaansa, että vielä kehtaavat esiintyä omalla nimellään. Ilmiö on minusta pääosin vastemielinen, enkä usko sen parantavan merkittävästi sananvapautta. Se saattaa jopa vähentää sananvapauden vaikutusta sillä kuka enää ottaa vakavasti nimettömien paasaamisen ja hölinän, kun takana saattaa olla tietoista manipulointia tai mainontaa. Nimimerkkien esille tuomien tärkeidenkin asioiden merkittävyys vähenee, jos ei voida tietää asioiden esittäjän motiiveista. Nimettömänä esiintyvä kirjoittaja vapautuu esittämänsä mielipiteen mukana tulevasta vastuusta, ja jäljelle jää vain tyhjä vapaus, joka ei toteuta mitään eikä vaikuta mihinkään. Pahinta on, että oman henkilöllisyyden salaamisen yleistyminen pikemminkin edistää salailun kulttuuria, ei suinkaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Puolustan silti ehdottomasti ihmisten oikeutta esiintyä tilanteen vaatiessa nimettöminä. Arkaluontoisia asioita käsiteltäessä tai lähdesuojaa vaativissa keskusteluissa on saatava esiintyä nimimerkillä. Mutta yhtä hyvin toimivan ja aidon demokratian edellytys on, että asiallisissa asioissa on voitava uskaltaa esiintyä omalla nimellään.

Voi tietysti olla, että Suomi koetaan ”bysantin hämärän maaksi”, jossa ei kannata sanoa julkisesti mitään negatiivista, koska seuraukset omalle elämälle ja uralle olisivat kohtalokkaita. Olen törmännyt tapauksiin, joissa nuori tutkija jättää mieluummin kirja-arvostelunsa julkaisematta kuin vaarantaa uransa sanomalla suoraan mitä ajattelee. ”Ikävänsävyiseen keskusteluun” joutumista pelätään, ja tästä seuraava varovaisuus ja hyssyttely kuivattaa ajatustenvaihdon, jonka pitäisi olla esimerkiksi elävän tieteenteon edellytys.

Suomen pienuus on varmaan tässäkin asiassa keskeinen selittävä tekijä keskustelun puutteelle. ”Kaikki tuntevat kaikki”, piirien pienuus ja koulukuntien ahtaus estää hedelmällisen, vapaasti ailahtelevan keskustelun. Akateeminen maailma enimmäkseen vaikenee, vaikka Internet tarjoaisi tehokkaan, tiedeyhteisön omissa käsissä olevan foorumin keskusteluille sekä kosketuspinnan ympäröivään yhteiskuntaan, ilman vanhojen medioiden portinvartijoita. Netin avulla olisi mahdollista käydä säkenöivää, lähes reaaliaikaista keskustelua tärkeistä asioista, mutta näin ei juurikaan tapahdu.

Nimimerkkikirjoittelun puolustajat vetoavat usein siihen, että se mitä sanotaan on tärkeämpää kuin se kuka sanoo. Minusta argumentti on osuva. Suomalaisessa julkisuudessa pöllömpikin asia nousee esille kunhan sanoja omaa riittävän painavan tittelin. Pelätään myös meillä hyvin harvinaisia identiteettivarkauksia, jotka tulisikin nopeasti tehdä rangaistaviksi. Mutta mitä muuta voitaisiin tehdä keskustelukulttuurin parantamiseksi?

Kulttuuri muuttuu hitaasti, uusien kulttuuristen ja sosiaalisten pelisääntöjen kehittyminen vie aikansa. Puhelimen käytön etiketin opettelukin vaati aikansa, harvemmin enää kuulee kenenkään vastaavan puhelimeen kovalla äänellä halloota huudellen. Ehkä kouluopetuksen mediakasvatuksessa voitaisiin painottaa enemmän mediasisältöjen tuottamista medialukutaitojen ohella.

Kolumni julkaistiin Hiidenkivessä 4/2008