Anti-aging-teollisuuden tärkein tuote on kallis toivo ikuisesta nuoruudesta. Koska tiede ei tähän päivään mennessä ole onnistunut selvittämään ihmisen biologisen vanhenemisen syitä, ovat yrityksen itsensä nuorentamiseksi nykyisillä menetelmillä käytännössä resurssien tuhlaamista. Paras ja ainoa nykytieteen tuntema keino oman vanhenemisen hidastamiseen, tai oikeammin sanottuna vanhuuden sairauksien riskin pienentämiseen, on edelleen klassinen ”syö monipuolisesti, liiku paljon, pidä painoindeksisi normaalialueella ja älä käytä päihteitä”. Alan julkaisuja seuratessa esiin nousee hyvin harvoin mitään käytännön elämän kannalta varteenotettavaa, ja suurimmat innostuksen aiheet ovat lähinnä uusia ennätyksiä sukkulamatojen tai hiirien elossa pitämisessä. Ne hetket ovat harvinaisia, kun tältä rintamalta nousee esiin jotain oikeasti varteenotettavaa, joten silloin, kun näin tapahtuu, on asia syytä noteerata. Nature-tiedelehdessä julkaistiin viime viikolla loistava populaariartikkeli otsikolla ”To stay young, kill zombies”.
Solujen vanheneminen (cellular senescence) on ilmiönä havaittu jo 60-luvulla, mutta vasta viimeisen 10 vuoden aikana sen todellista merkitystä on alettu ymmärtää. Itse asiassa vielä omana kouluaikanani 2000-luvun alkupuolella biologian tunneilla opetettiin suurin piirtein niin, että solun vanheneminen tarkoittaa solun jakautumisen loppumista telomeerien lyhenemisen vuoksi, ja tämän ilmiön merkitys on kasvainten kehittymisen ehkäiseminen. Maailma ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.
Pikakurssi solujen toiminnasta (lukijoille, joilla ei ole taustaa biotieteissä)
Ymmärtääkseen solujen vanhenemisen merkityksen, olisi hyvä tietää ainakin perusteet niiden toiminnasta. Yksilön kannalta oleelliset solut jaetaan karkeasti kahteen ryhmään, kantasoluihin sekä erilaistuneisiin soluihin. Erilaistuneet solut toimivat eri kudosten rakennuspalikoina ja kantasolut näiden varastona. Kun kudokset kasvavat tai uusiutuvat, kantasolut jakautuvat ja näiden muodostamat tytärsolut erilaistuvat ja ottavat paikkansa kudoksen toiminnallisissa rakenteissa. Solujen rakennusohjeet sijaitsevat DNA-molekyyleissä, jotka sijaitsevat kromosomeina solun tumassa. Kunkin kromosomin päässä on telomeeri -niminen rakenne, joka lyhenee aina solun jakautuessa. Kun telomeerit ovat lyhentyneet tarpeeksi, solun jakautuminen loppuu ja solu vanhenee (eng. cellular senescence).
Mitä uutta solujen vanhenemisesta on opittu viimeisen 10 vuoden aikana?
Sen lisäksi, että vanhentuneet solut eivät jakaudu, ne alkavat erittää ympäristöönsä erilaisia viestiaineita, kasvutekijöitä sekä solunulkoista ainetta muokkaavia entsyymejä. Näiden avulla vanhentunut solu saa aikaan paikallisen tulehdusreaktion. Ilmiötä kutsutaan vanhenemiseen liittyväksi sekretoriseksi fenotyypiksi eli SASP (senescence associated secretory phenotype). Tutkijat arvelevat, että tulehdusreaktion tarkoitus on aktivoida immuunijärjestelmä korjaamaan vaurioitunutta kudosta sekä hävittämään vanhentuneet solut. Elimistön vanhentuessa (prosessi sisältää paljon muutakin kuin solujen vanhenemisen) immuunijärjestelmä alkaa kuitenkin menettää tehoaan, jolloin tulehdusreaktio ei aktivoikaan immuunijärjestelmää, vaan alkaa vaurioittamaan ympäröivää kudosta, aiheuttaen mm. valtimoiden kovettumista sekä nivelrikkoa (mainittakoon muuten, että koska taudin mekanismi on tulehduksellinen, kannattaa ihan oikeasti syödä se lääkärin määräämä tulehduskipulääkekuuri, vaikka kokisi kivun kanssa pärjäävänsä). Vaikka solujen vanhenemisen ajateltiin alun perin olevan syövältä suojaava mekanismi, on uudempien tulosten valossa käynyt ilmi, että vanhentuneiden solujen aiheuttama tulehdusreaktio itse asiassa lisää riskiä syövän kehittymiseen. Solujen vanhenemisen syövältä suojaava vaikutus toimii siis vain silloin, kun immuunijärjestelmä toimii oikein ja hävittää nämä solut ajoissa.
Senolyytit – uusi lääkeaineryhmä lähempänä klinikkaa kuin arvasimmekaan
Vanhentuneet solut aiheuttavat ongelmia vanhentuneessa elimistössä. Ratkaisuun on siis kaksi vaihtoehtoa: immuunijärjestelmän nuorentaminen tai vanhentuneiden solujen hävittäminen muilla keinoilla. Koska kaikkia vanhenemiseen liittyviä muutoksia ei edelleenkään tunneta, on immuunijärjestelmän nuorentaminen haastavaa, joten järkevämpi strategia lienee vanhentuneiden solujen hävittäminen muilla keinoilla. Tähän tarkoitukseen on kehitteillä uudenlainen lääkeaineryhmä – senolyytit. Ryhmästä tekee varteenotettavan erityisesti se, että niiden tutkimus on – monista muista paperilla hyvältä kuulostavista ideoista poiketen – edennyt ihmiskokeisiin asti.
Ensimmäiset senolyytit, dasatinibi ja kversetiini löydettiin vuonna 2015. Sittemmin ryhmä on laajentunut 14:ään ja varmasti muitakin tullaan löytämään. Dasatinibi on syöpälääke ja kversetiini kasviflavonoidi, jota on runsaasti mm. kapriksessa, liperissä sekä johanneksenleipäpuussa, mutta myös meille arkisemmissa ruokakasveissa, kuten punasipulissa sekä karpalossa ja monissa muissa. Valitettavasti se imeytyy ruoansulatuskanavasta heikosti ja eliminoituu nopeasti, minkä vuoksi pelkästään ravinnosta saatuna se ei todennäköisesti saa aikaan merkittävää muutosta. Sen etuna kuitenkin on, että kyseessä on luonnonaine, jolle ihminen on altistunut vuosituhansien ajan, joten kynnys sen valjastamiseksi lääkekäyttöön on matala. Myös dasatinibi on erinomainen valmiste alkuvaiheen kokeisiin, sillä kliiniseen käyttöön hyväksyttynä lääkkeenä sille on jo tehty kattavat kokeet turvallisuudesta. Mayo clinicissä onkin aloitettu tutkimus, jossa dasatinibin ja kversetiinin yhdistelmällä yritetään hoitaa kroonista munuaisten vajaatoimintaa. Teorian mukaan lääkeyhdistelmä tuhoaa vanhentuneet solut ja mahdollistaa niiden korvautumisen uusilla toimivilla soluilla, jolloin munuaisen toiminta palautuu.
Johtopäätökset
Senolyyttien käytöstä on positiivisia tuloksia hiirikokeissa useiden sairauksien hoidossa, ja niiden käyttö näyttäisi jopa pidentävän kokonaiselinaikaa 25 %. Tosin vastaavia ja parempiakin tuloksia elinaikaan on saatu muillakin kokeiluilla, mutta ihmisellä mikään lääke, luonnonaine tai ruokavalio ei ole saanut tällä alueella aikaan mitattavaa muutosta. En siis lähtisi mukaan innokkaimpaan hehkutukseen, jonka mukaan nyt on löydetty nuoruuden lähden. Senolyyteistä tekee kuitenkin mielenkiintoisen lääkeaineryhmän se, että niiden vaikutusmekanismi on täysin uudenlainen, jota ei ole aikaisemmin lääkekäytössä hyödynnetty. Mikäli lääkkeet toimivat käytännössä samoin kuin teoriassa, voidaan niiden avulla hoitaa monia vanhuusiän sairauksia, tärkeimpinä mm. edellä mainitut nivelrikko sekä krooninen munuaisten vajaatoiminta. Ehkä tällä tavalla saavutetaan myös muutama terve lisäelinvuosi tai -kuukausi. Ihmisessä on kuitenkin muitakin vanhuusiässä hajoavia osia kuin nivelrusto ja munuaiset, joten mikäli tavoitteena on vanhenemisen pysäyttäminen sekä elimistön nuorentaminen, on senolyyttien käyttöönotosta tähän vielä pitkä matka.