Baikal
Retkellä mukana Markus Lampinen, Tomas Swahn ja Hannu Huhtinen.
Lensimme Helsingistä Moskovan kautta Irkutskiin. Lampen meni noutamaan vuokra-autoa, ja siinä odotellessa tuli retken ensimmäiset elämänpisteet, Apus pacificus ja Buteo japonicus. Siistiä.
No siitä lähdimme kruisailemaan kohti Baikalin lintuasemaa, ja hetken ajelun jälkeen tehtiinkin uukkarin, sillä aivan tien vieressä komeili lapinpöllö. Pian sen jälkeen pyssättiin sattumanvaraiselle pikkutielle, ja pääsimmekin ihmettelemään ensimmäisiä hodareita ja idänpikkusippoja. Jälkimmäinen lauleskeli hienosti omaksi ilokseen, luojaansa ylistäen. Laulu muistuttaa muuten melko paljon kotoista peippoa. Samalla sijainnilla kutsuäänteli myös tarsiger.
Seuraava etappi oli Lake Baikalin länsipohjukka. Kaltaiseni noviisiorni oli kuin ällikällä lyöty, sillä eliksiä sateli kuin saavista kaatamalla: idänpernis, diluta-delu, dasypus-ripa, nova, idänpikkusieppo, Larus mongolicus, maurus ja siperianlepinkäinen. Paikallista vessuosastoa edusti muun muassa kyhmypilkkasiipi (Säpistäkin tuttu) ja ruostesorsa. Riukuhäntiä oli joka lähtöön — sittiksiä piti potkia pois jaloista, tschutschensis-alalajin keltavässy ja yksi ocularis–väiski baikalensis-rimppakinttujen seurana.
Iltasella menimme lätäkön eteläpuolella olevalle Teplie Ozeran tielle (maanpäällinen taivas). Elämänpisteitä sateli jälleen: piikkipyrstöpääsky, sibilans Ä, spodo Än, ruskosieppo Än. Näiden lisäksi idänkäet puputtivat menemään ja tristikset, idänpikkusiepot sekä hodarit olivat äänessä.
Auringon laskettua saavuimme asemalla, ja ekaksi asemapinnaksi saimme autonvaloista kehrääjän. Paikalla oli odottamassa Jan Visser, Dima ja Kristiina.
