Tapio Onnela:

Liikenne estää kokonaisuuden - Kampus voisi luoda yhteisön

Käytäntö, jonka mukaan henkilöautolla on päästävä kaikkialle ja mahdollisimman lähelle juontaa juurensa tavasta, jossa hevonen kiinnitettiin kirkonkylän osuuskaupan oven pieleen. Hevonen vaihtui sittemmin autoon ja osuuskauppa TB:n baariin. Mutta se, mikä toimii pienessä kirkonkylässä ei toimi kaupungissa. Turku ylpeilee mielellään vanhan eurooppalaisen yliopistokaupungin maineella, vaikka se oikeastaan aika vähän näyttää tai kuulostaa siltä. Turkulainen erityispiirre on esimerkiksi se, että täällä kävelyalueita on vastustettu kynsin hampain ja näin säilytetty syrjäisen maaseutukaupungin ilme. Torin ympäristö muistuttaa enemmän tundran pikkukaupunkia kuin eurooppalaista yliopistokaupunkia, ja sen äänimaisemaa hallitsee polttomoottorien jyminä.

Turun kampus on osa kaupunkia, siksi myös siellä rauhallinen käyskentely on hankalaa, jopa vaarallista autoliikenteen vuoksi. Liikenne pilkkoo yhtenäisen kampuksen erillisiin saarekkeisiin ja yliopistojen eräs tärkeä piirre: kokonaisuus, yhteisö (universitas) jää syntymättä.

Kasarmialueella on uusien laitosrakennusten ympärillä hienoja kävelyyn ja pyöräilyyn tarkoitettuja alueita, mutta joilla saa pelätä autoilijoita, jotka ovat ottaneet tavakseen oikaista kävelyteitä ja nurmikkoja pitkin alueen halki. Ainut keino estää autojen tunkeutuminen kaikille vapaille alueille ovat panssariesteitä muistuttavat kiviesteet.

Käänne parempaa on toivottavasti alkanut. Tuomiokirkon edustan rauhoittaminen autoliikenteeltä oli hieno päätös. Olisiko aivan utopistista haaveilla viihtyisästä, oikeasta kampusalueesta, jossa autoille olisi annettu hiukan vähemmän maanpäällistä tilaa?

Sivistyneen eurooppalaisen yliopistokaupungin tunnusomaisin liikenneväline on aivan ehdottomasti polkupyörä. Eivätkö yliopistot yhdessä voisi tehdä ehdotuksia kaupungille liikenteen uudelleenjärjestelyistä yliopistokortteleissa, joissa kevyelle liikenteelle olisi varattu enemmän tilaa? Kampusalue voisi kattaa laajan alueen Tuomiokirkolta Kasarmi -alueelle, sen piiriin kuuluisivat kaikki alueen yliopistojen rakennukset. Viihtyisän yliopistokaupungin ja sen kampuksen äänimaisemassa helisevät polkupyörien kellot.

Kirjoittaja on historian virtuaaliyliopistohankkeen koordinaattori.

Tapio Onnela

Kirjoitus ilmestyi Turun yliopiston eWert verkkolehdessä 28.3.2003


  • Takaisin Tapio Onnelan julkaisut sivulle
  • Takaisin Tapio Onnelan kotisivulle