Tutkimusryhmäni selvittää tunteiden neurobiologista perustaa sekä tunteisiin liittyviä psykologisia ja sosiaalisia ilmiöitä. Tavoitteenamme on kehittää entistä parempia menetelmiä erilaisten tunne-elämän häiriöiden, kuten ahdistuneisuuden tai antisosiaalisen ja väkivaltainen käyttäytymisen tunnistamiseen ja hoitoon. Kaikki julkaisumme löytyvät tutkimusryhmäni verkkosivuilta, tällä sivulla on esitelty tärkeimpiä tutkimuslinjojamme ja niihin liittyviä tuloksia.

 

1. Keskushermoston tunnejärjestelmien kartoittaminen
Tunteet ohjaavat elämän suuria ja pieniä päätöksiä parinvalinnasta ja ystävyyssuhteista syömistottumuksiimme ja rahan käyttöön. Lisäksi lähes kaikkiin psykiatrisiin häiriöihin liittyy tunteiden toiminnan muutoksia, joten tunteiden neurobiologian ymmärtäminen on kansanterveyden näkökulmasta välttämätöntä. Käytämme aivojen tunneverkostojen kartoittamiseen useita erilaisia kuvantamismenetelmiä, erityisesti positroniemissiotomografiaa ja magneettikuvantamista.  Mittaamme myös silmänliikkeitä ja fysiologisia parametreja tunnekokemuksien aikana. Klikkaa alla olevaa kuvaa niin näet, minne ihmisten katse kohdistuu ja miten heidän aivonsa reagoivat, kun he katsovat Aku Louhimiehen Käsky-elokuvaa (Helsinki-filmi, 2008). Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka tunteet ohjaavat ihmisten aivotoimintaa ryhmätasolla.

2. Tunteet ja keho

Suomen kielen sana tunne viittaa paitsi kokemuksellisiin tiloihin, myös tuntoaistin toimintaan. Kaikki tunteet ovatkin voimakkaasti kehollisia tapahtumia, koska ne valmistavat elimistömme kohtaamaan erilaisia ympäristön haasteita. Olemme kartoittaneet järjestelmällisesti tällaisia tunteiden kehossa aiheuttamia muutoksia, ja osoittaneet kuinka kehon toimintojen tiedostaminen toimii todennäköisesti kokemuksellisen tietoisuuden tärkeänä rakennuspalikkana. Alla on esitelty eri tunteisiin liittyvät kehon tunnekartat, jotka on kuvattu tarkemmin tässä artikkelissa.  Tietokoneohjelma tunnekarttojen laatimiseen löytyy tutkimusryhmäni verkkosivuilta.

 

 

3. Aivot ja lihavuus

Keskushermosto säätelee syömistä ja tuottaa sekä nälän että kylläisyyden tunteita. Syöminen ja lihominen on helppoa, mutta laihduttaminen hämmästyttävän vaikeaa. Tutkimusryhmäni selvittää, kuinka lihominen muuttaa aivojen toimintaa ja siten muokkaa huomaamatta ruokahaluamme. Tutkimme sekä erilaisten mielihyvään ja itsesäätelyyn liittyvien välittäjäaineiden toimintamuutoksia, että lihomisen aiheuttamia rakenteellisia muutoksia aivoissa. Alla olevassa kuvassa on havainnollistuttu, kuinka mielihyvää säätelevien aivojen opioidireseptoreiden määrä vähenee lihomisen myötä, ja kuinka reseptoritaso palautuu laihdutusleikkauksen ja painon laskun seurauksena. Tutkimusartikkelin voit lukea täältä.

4. Tunteet ja taide

Ihmiset kaikkialla maailmassa tekevät taidetta – musiikkia, kuvia, tekstejä ja näytelmiä. Rakastamme myös taidetta, vaikka biologien on vaikea selittää hyötyä taiteesta on hengissä pysymisen tai hyvinvoinnin kannalta. Tässä tutkimussarjassa kartoitamme kuvataiteen ja musiikin aiheuttamia tunteita, ja pyrimme selvittämään keskushermostollisia ja psykologisia mekanismeja, jotka tuottavat esteettisiä kokemuksia erilaisten taidenautintojen yhteydessä. Alla olevissa tunnekartoissa näkyy alueet, joita taideteoksia katselleet henkilöt ovat pitäneet kaikkein mielenkiintoisimpina. Lisäksi kuviin on merkattu, kuinka paljon ihmiset ovat pitäneet (liking) kuvista, ja kuinka kauniiksi (beauty) he ovat arvioineet kuvat asteikolla 0-100.