Sähkön jakeluverkossa, jossa normaali virta on luokkaa 10 kA, voi vian sattuessa virta nousta yli 100 kA:in. Tällainen tilanne aiheuttaa luonnollisestikin vaaran verkossa oleville muuntajille, kytkimille yms. FCL:iä käytettäisiin kuvan tilanteissa. Nykyisin käytössä ei ole isoja vikavirranrajoittimia, koska korkeille jännitteille tarvittaisiin esim. resistiivinen vikavirranrajoitin, joka kykenee hävittämään gigajouleluokkaa olevia energioita tarvitsee rauta-sydänmagneetteja, joiden tilavuus on 75 000 m3. Ei-suprajohtavien FCL:ien ongelma on, että niiden impedanssi ei muutu vian sattuessa. Suprajohtavat FCL:t hyödyntävät suprajohteen siirtymistä normaalitilaan vian sattuessa. Näin se on laite, jonka impedanssi kasvaa vian sattuessa, ja jonka normaali käyttöimpedanssi on kuitenkin suhteellisen pieni. Yksinkertaisimmillaan SCFCL on vain suprajohde, joka siirtyy normaalitilaan vian sattuessa. Induktiivisessa mallissa on muuntaja, jonka toision kuorma on normaalisti suprajohtava, ja näin ollen ei aiheuta reaktanssia ensiöön, mutta vian sattuessa toisio siirretään normaalitilaan ja toisiopiiri kasvattaa ensiön induktanssia. On myös suojaava induktiivinen malli, missä normaalitilassa suprajohde estää ensiön aiheuttaman kentän pääsyn rautasydämeen, mutta vian sattuessa suprajohde siirtyy normaalitilaan, ja rautasydämen olemassa olo kasvattaa suojeltavan piirin impedanssia. ``Control ring'' absorboi osan vian aiheuttamasta energiasta, ja pienentää näin aikaa, joka kuluu jäähdytykseen ja takaisin normaalikäyttötilaan pääsyä.
