3. "Joka päivä kuulee puhuttavan sisällöntuotannosta"Mitä on sisällöntuotanto? Millaisena ihmiset näkevät tietoyhteiskunnan nyt ja entä kymmenen vuoden kuluttua? Halkaiseeko digitaalinen media maailman kahtia vai onko se sittenkin mahdollisuus tasa-arvoisempaan elämään? Kevään 2000 Praktikum-harjoitusryhmän tehtäväkenttä ei vielä tammikuussa ollut aivan selkeä. Itse asiassa jokainen Praktikum-harjoitukseen osallistunut sai varmasti moneen kertaan pohtia omaa kantaansa ja näkemystänsä tähän mystiseen käsitteeseen nimeltä "sisällöntuotanto". Ensimmäisten kokousten jälkeen saimme rajattua laajasta tietoyhteiskunta-aihepiiristä sopivan kokoisen tutkimuskentän, jolla sitten myöhemmin temmelsimme oikein olan takaa. Praktikum-tutkimusharjoituksemme tarkoitus oli kartoittaa ihmisten asenteita, näkemyksiä ja kokemuksia uusmediasta, sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Ja ennen kaikkea saada jonkinnäköiset raamit sille, mitä kaikkea seksikäs "sisällöntuotanto" ikinä pitääkään sisällään. Projektimme vetäjä, 'kunnianarvoisa guru', 'satusetä' Ismo Kantola lähetti urhoolliset tutkijaharjoittelijat kentälle mukanaan osittain strukturoitu kysymyslomake sekä huonosti toimiva nauhuri. Haastateltuja ei valittu minkäänlaisella rypäsotannalla, vaan tällä kertaa parhaiten toimi "Veljeni on töissä uusmediafirmassa" -otanta. Kyseinen otantamuoto toimikin loistavasti - haluttua "taiteilijat/tekniikan ihmiset" -tilastoahan ei ole olemassa. Kenttätyön ja Ericsonin vierailun jälkeen jokaisella tutkijanalulla oli kädessään parikymmentä teemahaastattelua, yksi teoriakirja ja pää täynnä enemmän tai vähemmän sekavia ajatuksia tietoyhteiskunnan antamista mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Teemahaastattelujen analyysiä inspiroi osaltaan Marshall McLuhanin teos "Ihmisen uudet ulottuvuudet", joka on kiitelty ja kiistelty klassikko viestintävälineiden vaikutuksesta elektroniajan ihmiseen ja maailmaan. Haastatteluissa tarkastellaan ennen kaikkea ihmisten asenteita ja suhtautumista uuteen teknologiaan. Mitkä asiat nähdään positiivisiksi ja mitkä taas koetaan pelottaviksi tai jollain muulla tavoin uhkaaviksi.
Kanadalaista kulttuurifilosofia Marshall McLuhania (1984 ja 1997) on haukuttu kovin sanoin filosofian helppoheikiksi ja suunpieksäjäksi. Eräskin arvostelija esitti: "pötyä jossa on järkeä epäpuhtautena". Samaan aikaa hänet on kuitenkin nostettu elektronisen ajan oraakkeliksi, merkitykseltään Freudin, Darwinin ja Einsteinin kaltaiseksi. (Leikola 1984, 7.) Kaikesta huolimatta McLuhanin perusideat eivät ole kovinkaan vaikeita. "Ihmisen uudet ulottuvuudet" on ennen kaikkea tutkielma välineistä ja niiden vaikutuksesta ihmisen maailmankuvaan ja elämäntapaan. Välineet nähdään usein kulttuurimuotojen seurauksina ja liitännäisinä, mutta McLuhan näkee kulttuurimuodot pikemminkin välineiden seurauksena. Välineet McLuhan näkee ennen muuta ihmisruumiin laajentumiksi tai jatkeiksi: pyörä on jalan laajentuma, työkalu on käden laajentuma, vaatetus ihon laajentuma jne. Perusasetelma "väline on viesti" viittaa siihen, että välineen "sisältö", sen lähettämä viesti on paljon vähemmän tärkeä kuin sen itse väline. Ei ole ratkaisevaa, mitä kirjoitamme toisillemme tai mihin matkustamme junalla tai mitä televisiossa esitetään: tärkeämpää on miten juuri tämä tuo väline toimii ja vaikuttaa meihin tai mitä kykyä tai elintämme olemme tuolla välineellä laajentaneet. (emt., 10.) Vaikka McLuhanin utooppiset teoriat tuntuvat välillä hieman korkealentoisilta, perusajatukset ihmisen ja tekniikan välisistä jännitteistä ovat yhä tietoteknisen vallankumouksenkin aikana käyttökelpoisia. Kuitenkin, voidakseen olla kantava teoria 2000-luvun tietoavaruudelle McLuhanin kompastuskiveksi muodostuu sen vähättely itse "sisältöä" kohtaan. Kuten haastattelu- tutkimuksestamme käy ilmi, välineen sisältö alkaa pikkuhiljaa saavuttaa ansaitsemaansa arvostusta.
Ikärakenne Haastateltujen ikärakenne on suhteellisen homogeeninen. Nuorin haastatelluista on 22-vuotias ja vanhin 43-vuotias. Ikäjakaumasta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Haastattelujemme ikäjakauma näyttää vahvasti tukevan stereotypiaa nuorista teknologian osaajista. Ainakin tämän otoksen nuorimmat tuntuivat saaneen teknologia -know-how'n jo äidinmaidossaan, kun taas 30 osa ikävuoden paremmalla puolella olevista ihmisistä näki uudessa teknologiassa hieman pelottaviakin piirteitä. Toinen asia, joka saattoi vaikuttaa otoksemme ikäjakaumaan on itse tutkija-harjoittelijoiden ikäjakauma. Koska otoksen keruutapamme oli melko vapaamuotoinen, oli helppoa haastatella "tuttavan tuttavaa". Varmaan tämän vuoksi ikäjakaumakin jäi suhteellisen suppeaksi. Sukupuolijakauma Teema-haastattelujen sukupuolijakauma puhuu omaa karua kieltään. Kaikista 20 haastatellusta vain 4 oli naisia. Tämä tulos ei ollut yllättävä, kun ottaa huomioon eri medioissa jo pitkään riehuneen keskustelun naisten vähäisestä kiinnostumisesta tietotekniikkaan.
Kuvio 1. Ikä ja sukupuoli.
Se, että haastattelemamme ihmiset olivat suurimmaksi osaksi hyvin läheisesti tekemisissä uusmedian kanssa ei voine olla vaikuttamatta vastauksiin. Mediataiteilija, web-ohjelmoitsija sekä graafinen suunnittelija näkevät uusmedian hieman erilaisin silmin kuin sairaanhoitaja, peruskoulunopettaja tai puuseppä. McLuhanin sanoin "informaation aikakausi vaatii kaikkien kykyjemme yhtäaikaista käyttämistä, huomaamme olevamme vapaimpina silloin kun olemme voimakkaimmin osallisina." (McLuhan 1984, 380). Ammatin tai työtehtävien perusteella haastateltavamme sijoittuvat kahteen ryhmään sen perusteella, käyttivätkö he työssään enemmän uutta, digitaalisiin toimintoihin perustuvaa välineistöä vai perinteisempiä tekniikoita. Nimesimme edelliset 'uusmedia-alan ihmisiksi' ja jäkimmäiset 'perinteisen median käyttäjiksi'. Uusmedia-alan tehtävissä toimivia haastateltavisatamme oli kolme neljästä (15). Yllättävää oli, että näistä vain kuusi piti itseään enemmän tekniikan ihmisenä (projektipäällikkönä ohjelmistotalossa työskentelevä datanomi, unix system specialist, web-ohjelmoitsijana ansioita hankkiva tietojenkäsittelyopin opiskelija, suunnitteluinsinööri, projektipäällikkö, matkapuhelimia valmistavan yrityksen tutkimus- ja kehitysyksikön päällikkö) ja seitsemän haastateltavaa taas enemmän taiteilijana (tuottaja nettilehdessä, uusmedia-alan opiskelija, quality engineer www-sivustojen valmistuksessa, graafinen suunnittelija www-sivustojen valmistuksessa, mediataiteilija/web-designer, digitaalisen monimedia-arkiston projektipäällikkö, tietojenkäsittelyopin ylioppilas). Kaksi haastattelemistamme uusmedia-alan ihmisistä koki olevansa tasan yhtä paljon taiteilija kuin tekniikan ihminenkin (opiskelija/ad-wd, mediatyöntekijä). Perinteisen median käyttäjät (5) kokivat odotetusti itsensä enemmän taiteilijoiksi kuin tekniikan ihmisiksi. Tarkkaan ottaen näistä neljä koki itsensä taiteilijaksi (luovan toiminnan ohjaajana ja kuvataideopettajana toimiva kuvataitelija, valokuvaaja, taidemaalari, kuvataiteilija, kiinteistönhoitajana ja ikonimaalauksen opettajana toimiva kuvataiteilija) ja ainoastaan yksi tekniikan ihmiseksi (valokuvaaja). Nykyisellä ammattialalla tai -tehtävissä haastateltavamme olivat toimineet keskimäärin 6 vuotta 2 kk; vähintään 1,5 kk ja enintään 22 vuotta. Uusmedia-alan ihmiset olivat olleet alalla keskimäärin neljä ja puoli vuotta (vähintään 6 viikkoa ja enintään 15 vuotta), perinteisen median keskimäärin ihmiset kymmenen vuotta kymmenen kuukautta (vähintään 2 ja enintään 22 vuotta). Tekniikan ihmisiksi itsensä mieltävät uusmedia-alan ihmiset olivat olleet alalla keskimäärin viisi ja puoli vuotta (vähintään puolivuotta ja enintään 15 vuotta). Sisältötuotannon käsite oli useimmille haastateltaville entuudestaan tuttu. Ero on kuitenkin selkeä uusmedian ja perinteisen median parissa työskentelevien välillä (kuvio 3.): niistä, joille sisältötuotanto oli käsitteenä outo tai kokonaan tuntematon, suurin osa kuuluu perinteisen median ihmisiin. Ja päinvastoin: uusmedia-alan ihmisistä vain yhdelle käsite oli tuntematon.
 Kuvio 2. Onko haastateltava kuullut aiemmin sisällöntuotannosta.
Jean-Guy Lacroix'n ja Gaetan Tremblayn (1997) katsaus käsittelee "informaatiovallankumousta" ja "informaatioyhteiskuntaa". Kirjoittajien mukaan on tullut selvä muutos yhteiskunnassa ja sen tavassa suhtautua informaatioon. Informaatiota on tullut niin paljon, että sen on ollut pakko heijastua yhteisöön ja sen elämään. Jälleen kerran puhutaan myös siirtymisestä jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Kirja kertoo muutoksen yhteisöstä, teknologiasta ja näiden muutoksista ajan kuluessa. Muun kirjallisuuden ohella käytimme myös tätä teosta (Lacroix & Tremblay 1997) ja sen antamia ajatuksia muodostaessamme kokonaisuuksia vastauksista. Vastaukset olivat hyvin erilaisia ja koostimme niistä kokonaisuuksia käyttäen kirjan antamia ajatuksia hyväksi. Jotkin kirjan antamat ajatukset sopivat hyvin moneen kohtaan, kun taas muutamille kysymyksille ei löytynyt oikein kunnolla mitään hyötyä kirjasta. Tämän kaltaiset kysymykset olivat mielipidekysymyksiä (kysymykset 14 ja 15). Tietysti kaikkia kysymyksiä voidaan pitää vastaajan mielipiteinä, mutta nimenomaan näissä kahdessa kysymyksessä pyysimme omaa mielipidettä.
Vastaukset olivat hyvin moninaiset ja selvästi kategorisoitavia vastauksia oli vaikea löytää. Kautta linjan tullut teknologiapositiivisuus tuli läpi tässäkin, mutta myös negatiivisia vastauksiakin oli. Tietokoneistumisen osuus vastauksissa oli suuri. Siis kun puhutaan uudesta teknologiasta käsiteltiin paljon tietokoneen tuomia helpotuksia ja vaikeuksia. Puhuttiin mm. internetin ja e-mailin tärkeydestä. Tietokoneen tuomiin tapahtumiin voidaan luetella internet ja sen tuomat uudet ongelmat ja positiivisuudet (mm. interaktiivisuus ja tiedon saannin kasvu ja saatavuus). Toinen teema oli yhteisön ja yhteisössä elävien yksilöiden muutos mm. nörttiytyminen ja globalisoituminen.
Suurimmalla osalla vastaajista vastaukset olivat pessimistisiä. Tulevaisuus ja sen tuomat teknologiat nähtiin pelottavina ja vaarallisina. Muutamissa nähtiin teknologian sulautuvan osaksi normaalia yhteiskuntaa ja elämää. Vain parissa vastauksessa oli tulevaisuus kirkas ja positiivinen, kiitos uuden teknologian.
Tyypillisimpiä vastauksia oli työn ja vapaa-ajan erottaminen. Työssä käytettiin uutta teknologiaa ja vapaa-aikana ei. Työssä käytettiin teknologiaa vain helpottaakseen työskentelyä. Ja vapaa-aika erotettiin jyrkästi työstä. Erotteluun tuli myös teknologia, jos ei niin jyrkästi niin kuitenkin sen verran, että vapaa-aikana ei paljon uutta teknologiaa (tietokone ja muu high-tech) käytetty. Ne sekoittuivat joidenkin elämässä niin saumattomasti, että ne olivat tavaroita siinä missä muutkin. Saumattomaksi osaksi ovat tulleet mm. internet ja e-mail.
Vaikka positiivista ja negatiivista suhtautumista löytyi, niin voiton vei negatiivinen suhtautuminen. Osalla se oli pelkästään negatiivista ja osalla oli molempia, joista negatiivisuus oli kuitenkin se hallitsevampi. Kokonaistulos oli negatiivisen puolella.
Konkreettisia esimerkkejä oli hyvistä ja huonoista puolista. Joskus oli niin, että sama asia oli sekä hyvä että paha asia samassa vastauksessa (mm. internet oli hyvä ja paha yhtä aikaa). Se kumpi on painavampi jää joskus epäselväksi.
Hyvinä puolina nähtiin:
Huonoina puolina mainittiin:
Sisällöntuotannon tiimoilta haastattelemamme joukko on varsin miehinen. Vain kolme naista saa äänensä kuuluviin. Tämä voi olla kohtalokasta juuri kulttuurin muutoksia analysoitaessa, koska näin jää käyttämättä naisten hiukan parempi kokonaisuuksien hahmotuskyky (Hämäläinen 2000). Lisäksi taiteilijoiden määrä jää hieman jälkeen tekniikan ihmisistä, vaikka monet sanovatkin laskevansa oman työnsä molempiin kategorioihin kuuluvaksi. Riippuu kai pitkälle siitä, miten taiteilijat määritellään. Voisipa väittää, että parikymmentä vuotta sitten haastattelemistamme henkilöistä vain kaksi olisi luettu taiteilijoiksi. Yksi haastateltava toteaa nerokkaasti, että katsoo olevansa taiteilija, joka osaa käyttää hyväkseen tekniikkaa. Senhän taiteilijat ovat aina osanneet. Tekniikka on vain muuttunut. Iältään haastattelemamme ammattilaiset sijoittuvat haitarille 22-43 vuotta. Onko uuden teknologian maailma siis nuorten maailma, vai heijastuuko meidän haastattelijoiden oma ikä myös hieman haasteteltaviksemme valikoituneiden ikään? Voisi ainakin kuvitella, että kynnys haastatella omaa ikäluokkaa on matalammalla. Kavereita ja tuttavia on helpompi lähestyä. Usein nämä ovat ikätovereita. Ja tiedämmehän Helsingin Sanomien Nyt-liitteen lukijoina, ettei suuren suomalaisen IT-yrityksen toimitusjohtajakaan ole välttämättä koskaan lähettänyt sähköpostia. Suhtautuvatkohan nuoret jo valmiiksi niin, etteivät "vanhat patut" voi mitään näistä asioista tietää?
"Mitä enemmän ymmärrän sen skeptisemmäksi muutun" Lännen ihmisen kohtalon ironiaa on, ettei hän ole koskaan pitänyt mitään keksintöä uhkana elämänmuodolleen. Todellisuudessa hidas teknologian levittyminen on taukoamatta muovannut uudestaan länsimaalaista ihmistä. (McLuhan 1984, 300.) Teemahaastatteluissa Mcluhanin teesi näyttää saavan lisää tuulta purjeisiinsa. Uusmedian kehitys ja sen tarjoamat mahdollisuudet nähdään enimmäkseen myönteisinä. Sen katsotaan helpottavan yhteydenpitoa ja mahdollistavan monipuolisen tiedon saannin. Monille haastatelluille uusmedia on työväline ja leipäpuu, kuten yksi haastateltavista selkeäsanaisesti asian ilmaisi " pakkohan niitä on käyttää " (mies, 25). Huonojakin puolia toki löytyy. Tiedon epäluotettavuus, epävarmuus ja väärinkäytösten kammo heijastuivat haastateltujen vastauksissa. Myös apokalyptiset näyt ihmisten kyvyttömyydestä kohdata toisiaan "oikeassa todellisuudessa" ja pelko uusmedian orjuuttavasta vaikutuksesta tuli esille monissa vastauksissa. "Uusmedia voi joillekin alkaa muodostaa koko elämänsisällön, mikä on pahasta" (mies, 25). Vaikka uusmedia nähdään välineenä, joka poistaa välimatkat ihmisten väliltä se voi myös aiheuttaa ihmisten takertumisen vanhaan sosiaaliseen piiriin, kuten 23 -vuotias uusmedia- alan opiskelija koki "Ei ehkä niin helposti avaudu uusille vaikutteille" (nainen, 23). Sähkö poistaa maailmasta kulttuurin ja teknologian, taiteen ja kaupan, työn ja vapaa-ajan välisen vanhan kaksijakoisuuden (McLuhan 1984, 380). Myös teemahaastatteluissa taiteen (sisällön) ja kaupallisuuden, työn ja vapaa-ajan, kulttuurin ja teknologian rajat ovat häilyvät. Uusmedia toimii niin työvälineenä, viihteen loputtomana kaivona ja kanavana tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Samalla uusmedia vapauttaa paikan ja tilan rajoituksista. Kannettava tietokone ja gsm-puhelin mahdollistavat työnteon vaikka tyynenmeren paratiisisaaren bambumajasta. Aika ja välimatka muuttuvat merkityksettömiksi ja uusmedian yleismaailmallinen kieli, englanti on kaikkien huulilla.
Entä mitä kaikkea sisältyy käsitteeseen ja sanahirviöön "sisällöntuotanto" Se hyppii silmille jokaisen päivälehden sivuilta, keskusteluohjelmissa ihmiset vetoavat "sisällöntuotannon" nimeen ja yhä useammat työskentelevät sen parissa. Mutta mitä "sisällöntuotanto" todella on ? Sukellus haastatteluihin paljastaa käsitteen todellisen luonteen. Jokaisella haastateltavalla on jokseenkin omanlainen käsitys "sisällöntuotannosta". Suurin osa katsoo sen olevan tekstin tai muun sisällön tuottoa johonkin välineeseen (televisio, internet, sanomalehti). Moni liittää "sisällöntuotannon" käsitteeseen myös kaupallisuuden. Sisältöjen tuottaminen koetaan liiketoiminnaksi, joka perustuu ihmisten viihdyttämiseen ja tiedonjanoon. Samalla se saa hieman elitistisiä piirteitä. "Sisällöntuottajat" ovat avainasemassa. He ovat osa viihdeteollisuuden suunnitteluporrasta, joilla on valta vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin pelkillä valinnoillaan. Ihanteellisimmillaan sisällöntuotanto "palvelee aidosti asiakkaiden tarpeita tai tuo jotain lisää niiden elämysmaailmaan" (mies, 27). Yksi haastatelluista näkee sisällöntuotannon teknisen kehityksen ongelmana. "Kun ensin keksitään tekninen toteutus ja vasta sitten, että mihin sitä voisi käyttää, ollaan henkisessä tyhjiössä. Painokone sentään säästi munkkeja työltä ja tuskalta ja raamatulle oli kysyntää. Kuka tarvitsee ennalta lisää viihdettä?" (nainen, 23) Sama pulma vilahtaa myös muissa haastateluissa. Suomi on edelläkävijä tekniikan suhteen, mutta samanaikaisesti sisältö on vielä lapsenkengissä. Etenkin internetin antamina informaatio koettiin usein epävarmaksi, koska siellä kaikki voivat toimia ns. "sisällöntuottajina." Lisäksi tekijänoikeuslakien käyttö internetin yhteydessä herätti kysymyksiä. Viimeisin esimerkki lienee ilmaista musiikkia netissä levittäneen Napsterin kohtalo. Mutta suurin osa lahjoitti internetille kaiken kunnian. "Internet on kaikkea" (mies, 27). Mikä sitten on sisältöä? Suurin osa haastateluista mainitsi esimerkiksi nettisivustot ja sanomalehti artikkelit, mutta muitakin esimerkkejä sisällöntuotannosta löytyy. "Saippuasarjat. Loppuun asti suunniteltu konsepti. Never ending story. Suuri ammattitaitoinen koneisto tuottamassa." (nainen, 23). Onko sitten olemassa asioita, joita ei pysty liittämään osaksi digitaalista tiedonvälitystä? Haastattelujen mukaan on. Vaikka tekniikka on kehittyttä ja sisällöntuottajat ammattitaitoisia kaikkea ei pystytä alistamaan sisällöksi. Tekniset rajoitukset hankaloittavat elokuvien, live-esitysten ja arkkitehtuurin muuttamista digitaaliseen muotoon. Mutta vaikka tulevaisuudessa kaikki voikin olla mahdollista, jäivät haastatellut kaipaamaan tunnelmaa. Kun lukee uutiset tietokoneen ruudulta ikävöi paperin rapinaa ja sohvan pehmeyttä. Myöskään hetkeen perustuvia asioita kuten stand up -komiikkaa tai improvisaatioita ei pystytä muuttamaan sähköiseen muotoon." Koska uusmediassa kaikki, interaktiivisuuskin on etukäteen suunniteltu ... se ei vielä edellytä älykkyyttä, hetken ja tilanteen tajuamista ja siihen reagoimista." (nainen, 23). Kysyimme myös, miten haastatellut ovat nähneet uuden teknologian vaikutukset ja erityisesti siihen miten tiedon lisääntynyt saatavuus ja saannin kasvanut nopeus on heidän mielestään vaikuttanut. Tästä kysymyksenasettelusta lähdettäessä päällimmäiseksi nousevat teknologian osaajien ja teknologian parissa toimivien taiteilijoiden näkemykset. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että perinteiset taiteilijat sivusivat vastauksissaan vähemmän näitä kysymyksiä. Tulevaisuudessa useimmat haastatellut ajattelevat uuden teknologian olevan yhä arkisempi osa jokapäiväistä elämäämme. Yksi haastateltu näkee tulevaisuudessa ihmisten jakaantuvan kolmeen ryhmään: teknologian sovellutusten käyttäjiin, niihin, jotka ymmärtävät tekniikkaa sovellutusten takana ja niihin, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään teknologiaa. Erään haastatellun mielestä tulevaisuudessa syntyy eliittivaltioita. Globalisoitumisen lisäksi tapahtuu yhä kasvavaa valtioiden eriytymistä.
Uuden teknologian mukanaan tuomina ongelmina haastatellut pitävät lisääntyneen stressin lisäksi kielen köyhtymistä, sisällön laadun huononemista, lisääntyvän teknistymisen vaikutuksia esimerkiksi saasteongelman pahenemiseen sekä ihmisten ja valtioiden välistä eriarvoistumista. Ainoastaan pari haastateltua huomioi tiedonsiirron nopeutumisen vaikutukset talouselämään. Interaktiivisuuden lisääntyminen on esimerkiksi mahdollistanut paremman ja nopeamman keskusteluyhteyden tuottajien ja kuluttajien välille. Tietoa kuluttajien tämän hetken ostotottumuksista on entistä helpompi kerätä uuden teknologian avulla.
Kun aloitimme tutkimuksemme Praktikum-ryhmänä, emme tienneet mitä käsite "sisällöntuotanto" pitää sisällään. Itseasiassa emme olleet edes kuulleet koko käsitteestä. Nyt olemme viisaampia. Tiedä sitten, johtuiko se tutkimuksestamme vai jostain muusta, mutta jotenkin kevään aikana "sisällöntuotanto" alkoi yhä useammin tunkeutua tajuntaan lehtien palstoilta ja television keskusteluohjelmista. Ehkä keskustelu oli oikeasti alkanut tavoittaa muitakin uusmedia-alalla työskenteleviä. Mutta yksi asia on varmaa. Sisällöstä puhutaan. Siksi sen tutkiminen on perusteltua. Mutta miksi keskustelu sisällöistä on herännyt talviuniltaan vasta nyt? Asia ei voi johtua pelkästään siirtymisestä analogisesta digitaalitekniikkaan. Internet on antanut ihmisille vapaat kädet muovata sisällöstä haluamansa. Jokainen internetyhteyden omaava voi periaatteessa tehdä oman kotisivun, varsin interaktiivisenkin. Jokainen voi myös asentaa koneeseensa suodattimia, jotka päästävät läpi vain halutun informaation. Alkaako media näin menettää auktoriteetiaan, kun jokainen voi halutessaan osallistua informaation tuotantoon? Koetaanko tämä jossakin niin suureksi uhkatekijäksi, että sitä vastaan on noustava varmistamaan kulttuurin oikeanlainen hierarkisuus? Vai onko hierarkiaa sittenkin vielä liikaa - vaikkapa vain uuden median täysipainoista omaksumista ja käyttöä ajatellen?
[kansilehti] [sisällys] [johdanto] [uusmedia] [joka p&aulmlivä kuulee] [uusi informaatio] [uuden ja vanhan] [tiedon ja sisällön] [uuden teknologian] [tieto tietoyhteiskunnassa] [ongelmia] [yhteenveto] [lähdeluettelo] [haastattelukysymykset] |
