10. Yhteenveto keskeisistä tuloksista ja vaikutelmista

Suorittamissamme haastatteluissa 'sisällöntuotanto' käsitettiin selvästikin eri tavoin. Näin myös kysymykseen, joka koski sisällöntuotannon riittävyyttä, tuli hyvin erilaisia vastauksia. Ihmiset, joilla ei ollut kosketusta tietokoneisiin tai tietotekniikkaan, ymmäsivät sisällöillä taiteen ja viestinnän merkityssisältöjä, jotka he arvottivat periaatteessa "hyväksi" ja "merkitykselliseksi". Nämä käsitykset sisällöistä ja sisältötuotannosta olivat samalla selvästi normatiivisempia kuin niiden haastateltavien, jotka mielsivät olevansa sisällöntuottajia digitaalimediaan. Nämä käsitykset, joita lähinnä perinteisen median ihmiset edustivat, heijastavat halua määritellä sitä, mikä on hyvää sisältöä, millaista sisältöjen ja sisältötuotannon tulisi olla jotta siihen voitaisiin ylipäänsä soveltaa ilmausta 'sisältötuotanto'. Tällä tavoin oikean sisällön pitää antaa merkitystä, tarkoitusta ja elämänsisältöä. Jos sisältötuonnolle kyettiinkin hahmottamaan myös positiivisia merkityksiä, käsitteet 'sisältöteollisuus' ja 'kulttuuriteollisuus' mielletiin näiden haastateltavien keskuudessa kielteisesti, liian yksipuolisesti insinööripohjaiseen toimintaan viittaavina.

Insinööreillä ja tekniikan ihmisillä taas ei 'sisällöntuotannosta' ollut paljoa sanottavaa. Toisinaan vaikutti siltä, että nämä eivät joko halunneet tai osanneet erityisemmin luonnehtia käsitettä. Todellisuudessa niukkasanaisuus selittyy kuitenkin luultavasti enemmänkin siitä, että sisältötuotanto on näiden ihmisten kohdalla osa itsestään selvää arkea ja työrutiinia vailla kummempaa hohtoa ja mielenkiintoa. Kysymys "Voiko laadukasta sisältöä tehdä uuteen mediaan?" koettiinkin toisinaan provosoivaksi. Kysymys ei myöskään erotellut haastateltuja.

Mielenkiintoista oli, että myös uuden tekniikan parissa työskentelevät kokivat itsensä useammin taiteilijaksi kuin tekniikan ihmiseksi. Toisaalta moni perinteisessä taideammatissa toimiva mietti pitkään, kumpana itseänsä pitäisi, taiteilijana vai tekniikan ihmisenä. Uusmedia-alan ihmisten identiteettiin tuntuu kuuluvan taiteilijuus, mutta toisaalta perinteisten taiteilijoiden ammatilliseen minäkuvaan kuuluu vahvasti ja erottamattomasti ammatin menestyksekkään harjoittamisen edellyttämä monipuolinen tekninen osaaminen.

Kysymykset taiteilijuudesta ja teknisestä osaamisesta kirvoittivat useita haastateltavia korostamaan oman alan sisäistä jakoa ammattilaisiin ja harrastelijoihin. Jälkimmäiset koettavat keksiä oikoteitä ja käyttää vippaskonsteja puuttuvan ammattitaidon tilalla. Erityisesti mainosalalla kritisoitiin kilpailijoita epäkriittisyydestä ja ammattitaidon puutteesta.

Uuden teknologian hyvät ja huonot puolet sekä oma suhtautuminen uuteen teknologiaan jäsentyivät haastatteluissa jonkinverran ristiriitaisesti. Henkilö, joka kertoi 'yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista' teknologiasta saattoi myös sanoa vihaavansa teknologiaa. Suhtautuminen haastattelijaan näytti myös vaikuttavan vastauksiin. Haastateltavat olivat taipuvaisia vastaamaan sen suuntaisesti kuin olettivat sosiologihaastattelijan ajattelevan asioista, mistä viitteitä antoi varmasti jo vaikkapa syrjäytymistä koskeva kysymyksemme. Tällä selittynee ainakin osittain se, etteivät haastateltavat yhtä poikkeusta lukuunottamatta juurikaan kehuneet uutta teknologiaa, vaan pyrkivät nostamaan esiin varautuneita ja kriittisiä näkökulmia, pitkälti sen suuntaisia kuin julkisuudessa on esitetty, mistä syystä kritiikki oli hyvin samansuuntaista (uuden median eriarvoistava vaikutus, syrjäytyminen, riippuvuus, stressi). Teknologiakriittisyys tuntui olevan normi, eikä vähiten juuri uusmedia-alan ihmisten keskuudessa.

Vaikutelmaksi jäi siis, että teknologiaan ja onnistumiseen liittyvän hypen ja innostuksen torjunta ja peittely kuuluivat asiaan. Osa tästä selittyy luultavasti myös eri sukupolviakin yhdistävästä usein terveelläkin tavalla konservatiivisesta asenteesta, että uutta kohtaan kannattaa aina olla hieman kriittinen ja epäilevä. Mielestämme merkittävää oli kuitenkin, että oma suhtautuminen teknologiaan liitettiin ennen muuta yhteiskunnan muutokseen. Tosin tämäkin voi johtua yksinkertaisesti siitä, että omaa median käyttöä voi olla vaikea itse havainnoida ja arvioida.

Myös haastateltavan ikä vaikutti vastauksiin sitä kautta, että iäkkäämmät henkilöt olivat nähtävästi selvästi enemmän perillä tietoyhteiskunta- ja uusmediakirjallisuudesta ja aihepiiriä koskevasta julkisesta keskustelusta. Sen myötä näkökulmaan tuli yleisyyttä, laajuutta ja yhteiskunnallisuutta.

Vastaukset tulevaisuutta koskeviin kysymyksiimme paljastivat haastateltavissamme asuvan fatalistisen asenteen. Kehitys ymmärrettiin omalakiseksi ja itsestään selväksi, prosessiksi jota ei voi efektiivisesti vastustaa ja jolle ei ole reaalista vaihtoehtoa. Selvimmin nykyistä teknologisen kehityksen suuntaa kritisoivat tai olivat kritisoivinaan juuri ne henkilöt, jotka tuon kehityksen tuomaa uutta mediaa työssään hyödynsivät. Uusmedia-alan ihmisten esittämän kritiikin taustalla ei kuitenkaan ollut teknologian sinänsä kelvottomuus tai haittavaikutukset, vaan ennen muuta teknologian palvonta ja glorifiointi, jota teknologiaa tuntemattomat ihmiset harjoittavat. Perinteisen taiteen ihmiset sen sijaan kiinnittivät tulevaisuuspohdinnoissaan enemmän huomiota itse teknologian kulttuurisiin, ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin.