9. Ongelmia matkalla uusmedian sosiologiaan

Kevään 2000 Praktikum-harjoitusryhmän tehtäväkenttä ei vielä tammikuussa ollut aivan selkeä. Itse asiassa jokainen Praktikum-harjoitukseen osallistunut sai varmasti moneen kertaan pohtia omaa kantaansa ja näkemystänsä tähän mystiseen käsitteeseen nimeltä "sisällöntuotanto". Ensimmäisten kokousten jälkeen saimme rajattua laajasta tietoyhteiskunta-aihepiiristä sopivan kokoisen tutkimuskentän, jolla sitten myöhemmin temmelsimme oikein olan takaa.

Praktikum- tutkimusharjoituksen tarkoitus on kartoittaa ihmisten asenteita, näkemyksiä ja kokemuksia uusmediasta, sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Ja ennen kaikkea saada jonkinnäköiset raamit sille, mitä kaikkea seksikäs "sisällöntuotanto" ikinä pitääkään sisällään.

Kentälle lähdimme mukanamme osittain strukturoitu kysymyslomake sekä huonosti toimiva nauhuri. Haastateltuja ei valittu minkäänlaisella rypäsotannalla, vaan tällä kertaa parhaiten toimivalla "Veljeni on töissä uusmediafirmassa" -otannalla. Kenttätyön ja Ericson-vierailun jälkeen jokaisella tutkijanalulla oli kädessään kasa teemahaastatteluja, yksi teoriakirja ja pää täynnä sekavia ajatuksia tietoyhteiskunnan antamista kulttuurisista mahdollisuuksista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Valitsemalla taiteilijat ja tietoyhteiskunnan osaajat haastattelujen kohteiksi, halusimme paikantaa tietoyhteiskunnan sisällöntuotannon kehityksestä erilaisia käsityksiä ja mahdollisia ristiriitoja. Nämä kaksi ryhmää tuntuivat sopivalta vastaparilta. Onhan perinteisten taiteilijoiden ja modernin teknologian osaajien välille helppo kuvitella eturistiriitoja.

Miten haastatellut näkivät uuden teknologian vaikutukset ja miten tiedon lisääntynyt saatavuus ja saannin kasvanut nopeus oli heidän mielestään vaikuttanut? Tästä kysymyksenasettelusta lähdettäessä voimakkainta profiilia piirtämään nousevat teknologian osaajien ja teknologian parissa toimivien taiteilijoiden näkemykset. Perinteiset taiteilijat taas sivusivat vastauksissaan vähemmän näitä kysymyksiä.

Haastattelemamme joukko on varsin miehinen. Vain kolme naista saa äänensä kuuluviin. Tämä voi olla kohtalokasta juuri kulttuurin muutoksia analysoitaessa, koska näin jää käyttämättä naisten hiukan parempi kokonaisuuksien hahmotuskyky. (Hämäläinen 2000.)

Lisäksi taiteilijoiden määrä jää hieman jälkeen tekniikan ihmisistä, vaikka monet sanovatkin laskevansa oman työnsä molempiin kategorioihin kuuluvaksi. Riippuu kai pitkälle siitä, miten taiteilijat määritellään. Voisi jopa väittää, että parikymmentä vuotta sitten haastattelemistamme henkilöistä vain kaksi olisi luettu taiteilijoihin. Yksi haastateltava toteaa nerokkaasti, että katsoo olevansa taiteilija, joka osaa käyttää hyväkseen tekniikkaa. Mutta senhän taiteilijat ovat aina osanneet. Tekniikka on vain muuttunut.

Iältään haastattelemamme ammattilaiset sijoittuvat haitarille 22‹43 vuotta. Onko uuden teknologian maailma siis nuorten maailma, vai heijastuuko opiskelijoiden oma ikä myös hieman haasteteltavien ikään. Voisi ainakin kuvitella, että kynnys haastatella omaa ikäluokkaa on matalammalla. Kavereita ja tuttavia on helpompi lähestyä. Kun Helsingin Sanomien Nyt-liitteen lukijoina tiedämme, ettei suuren suomalaisen IT-yrityksen toimitusjohtajakaan ole välttämättä koskaan lähettänyt sähköpostia, herää kysymys, suhtautuvatko nuoret jo valmiiksi niin, etteivät "vanhat patut" voi mitään näistä asioista tietää?

On myönnettävä aineiston käyttöä hankaloittaneen sen, että haastattelut jouduttiin tekemään vaihtelevin välinein. Osa kasvokkain, osa puhelimen välityksellä, osa modernia informaation valtatietä eli sähköpostia käyttäen. Tämä johti tietyssä mielessä haastattelujen yhteismitattomuuteen. Toisaalta, vaikka aineiston jäikin puutteelliseksi, toimivat haastattelut erinomaisina virikkeiden ja ajatusten antajina.

Monenlaisia hankaluuksia oli siis yhteensovittaa ja muokata vastauksia, niin että vastauksista löytyi eri linjoja. Ongelmat voi tiivistää neljään kohtaan.

Ongelma 1: Kysymysten eriluonteisuus

Kysymykset annettiin vastaajille eri luonteisina ja eri nyansseilla varustettuna. Joskus jopa kokonaan eri kysymyksiä. Kysymyksiä saatettiin lukea suoraan paperista ja sitten itse kysyjä "hieman" avitti vastaajaa ymmärtämään kysymystä. Avittaminen tosin saattoi suunnata vastaajaa jo tiettyyn suuntaan, suuntaan mikä oli kysyjän se oikea. Vaikka avittaminen oli viatonta ja tehty vilpittömästi, niin sillä saatettiin tehdä selvää vahinkoa. Tosin joissain kohdissa oli niin, että vastaaja saattoi pyytää apua tulkinnassa kysymyksestä, jolloin kysyjä oikeutetusti auttoi. Mutta jos vastaaja kysyi, mitä kysymys tarkoitti, merkitsi se sitä, että kysymys oli huonosti suunniteltu tai esitetty. Saattoi olla myös niin, että vastaaja ei ollut perehtynyt alueeseen ja silloin voitaisiin kysyä, miksi hänet valittiin vastaajaksi. Erillaisista ihmisistä koostuva kokoonpano oli tosin tarkoituskin vastaajia valittaessa. Internet kyselyissä ei ollut mahdollisuutta antaa tarkentavia kysymyksiä tai auttaa vastaajaa ymmärtämään kysymystä, joten silloin vastaaja oli yksin. Ainakin verrattuna kasvotusten tehtyihin kysymyksiin.

Ongelma 2: Vastausten eriluonteisuus

Vastaajat olivat eri-arvoisessa asemessa, joten vastauksetkin ovat eriarvoisia, vaikka niitä käsitellään saman arvoisina. Vastaajat saattoivat ymmärtää kysymyksen väärin ja täten vastata väärin tai vastaus on tulkittu väärin. Netti-vastauksissa, missä apua ei tullut kysyjältä, muuta kuin suurella vaivalla. (Piti erikseen lähettää e-mail, jotta voi kysyä jotain kohtaa. Erikseen kysymisen kynnys kuitenkin suuri, sillä kysymyksiin haluttiin vastata vain tässä ja nyt.) Vastaaja saattoi myös vastata esitettyyn kysymykseen jo edellä olevissa kysymyksissä, joten ei vastannut esitettyyn kysymykseen, vaan tarkentaen tai "suunnilleen sinne päin". Joissakin vastauksissa vastaaja vastasi vain oman alueen kautta eli vastuksissa saatettiin kertoa muutos vain internetissä/internetistä ja muuta teknologista tapahtumaa ei sivuttu ollenkaan. Se mitä vastaaja piti uutena teknologiana vaihteli suuresti. Joillekin uusi teknologia oli uusimmat tietokoneet tai sen kaltaiset, kun taas toisille se oli autoista lähtien uuden ajan keksinnöt mm. pesukone.

Ongelma 3: Kysymystilanne

Kuten jo edellä on osoitettu on erillaiset kysymystilanteet antaneet erillaisia vastauksia tai tulkintoja. Joten täysin samanlaisia ei kyselyt olleet (tosin ei varmaan koskaan ole kyselyt olleet samanlaisia, vaikka olisi koitettu samanlaisuuteen). Erillaisuutta on korostanut ainakin se, että välillä on haastateltu kavereita ja välillä taas tuntemattomia. Välillä taas enemmän asian- tuntijoita ja taas välillä enemmän maalaisia. Erillaiset ihmiset tuovat erillaisen suhtautumisen ja sitä kautta kyselystä tulee erillainen. Toinen saattaa olla rento illanvietto ja toinen taas virallinen toimisto tapaaminen. Kun kaksi ihmistä juttelee on heidän välillään jokin suhde ja tämä suhde myös asettaa tilanteelle raamit. Tuntemattomalta harvemmin kysytään ja tivataan tarkentavia vastuksia tai kaverilta ei kysytä ehkä niin muodollisesti vaan saatetaan muokata kysymystä rennonpaan muotoon.

Ongelma 4: Analysointi

Nauhoja purettaessa ja laitettaessa kirjalliseen muotoon (litterointi) on havaittavissa selkeitä eroja (eri tasoista litterointia) ja epäselkeitä eroja. Selkeistä eroista on havaittavissa se, että muutamat ovat tehneet melko tarkkaa litterointia ja litteroineet nauhan melkein sellaisenaan paperilla, kun taas joissakin tapauksissa litterointi on ollut melko summittaista ja laitettu muokatussa muodossa se mitä vastaaja on sanonut. Jolloin litteroija on saattanut ottaa se mikä on ollut helposti saatavilla ja vastaajan mielestä tärkeä on voinut jäädä huomaamatta. Osaa vastauksista taas ei ole tarvinnut litteroida, sillä vastaukset ovat tulleet "puhtaassa" muodossa. Seuraava vaikeus on itse analyysi. Vastausta analysoitaessa saatetaan kiinnittää huomio vain johonkin osaan vastausta kun taas, osa jää huomioimatta. Tai se huomioidaan, mutta annetaan pienempi painoarvo, esim. marginalisoidaan se. Koska analysoinnissa piti käyttää kirjallisuutta hyväksi, on kirjallisuus myös osa ongelmaa. Kirjallisuus liitetään tekstiin koska on käsketty, vaikka itse kirjassa olisi vain höllästi yhteyksiä asiaa on ne otettava sieltä esille, vaikka väkisin. Kirjojen huono sopivuus on ongelma. Myös saattaa olla niin, että analysoija ei ole ymmärtänyt tekstiä/kirjaa tarpeeksi hyvin ja siksi yhteys näyttää jäävän melko löysäksi.

Lähdimme tarkastelemaan haastatteluaineistoa mielessä jonkinlainen hypoteesi siitä, että vastaukset saattavat jakautua eron paremmin ja huonommin hahmottaviin sen mukaan, onko vastaaja profiloinut itsensä "taiteilijaksi" vai "tekniikan ihmiseksi" sitä tiedusteltaessa. Tämän oletimme johtuvan em. profiileihin liittyvästä melko selkeän tuntuisesta "tekniikka‹ei-tekniikka" ­orientaatiosta. Myös sukupuolen arvelimme erottelevan aineistoa. Tästä ennakko-oletuksesta johtuen voidaan tietenkin niin haluttaessa syyttää ainakin sukupuolijärjestelmän uusintamisesta ja ehkä jopa naisia vähättelevästä asenteesta. Mitä vilpittömimmin vakuutamme kuitenkin, että näin emme halunneet toimia.

Vaikeaksi tarkastelun "taiteilijoiden" ja "tekniikan ihmisten" välillä teki se, että jos ajattelemme mainittuja luokkia janan ääripäinä, suuri osa haastattelemistamme henkilöistä koki sijoittuvansa joko tasan keskelle mainittua akselia tai painottuvansa hienoisesti jompaan kumpaan suuntaan. Osa kuitenkin tunnustautui selkeästi joko taiteilijoiksi (seitsemän haastateltua) tai tekniikan ihmisiksi (viisi haastateltua) ja tästä joukosta voidaankin aineiston perusteella sanoa, että yksikään "selkeistä" taiteilijoista (muihinkin kysymyksiin kuin omaan ilmoitukseen nojaten) ei saanut muotoiltua tähän kysymykseen oikein minkäänlaista vastausta. Tekniikan ihmisillä sen sijaan oli jonkinlainen käsitys asiasta, tosin tähänkin joukkoon mahtui täysin tietämättömiksi tunnustautuvia. Näiden väliin jäävällä "harmaalla alueella" käsitykset eroista olivat yleisesti ottaen täsmällisimpiä. Olisiko kysymys siis sen luonteinen, että riittävästi sekä taiteellista että teknistä asiantuntemusta omaavat "hybridit" (haastatelluista seitsemän) kykenevät parhaiten mieltämään uuden median mukanaan tuoman muutoksen viestintään?

Ongelmallista on myös tulkita haastateltaviemme kantoja apurahanmyöntäjien edistyksellisyydestä. Ensimmäisen kannan mukaan uusmedian tukeminen kertoi apurahojen myöntäjien edistyksellisyydestä. Myös sitä, ettei ilmaisun väline vaikuta apurahojen myöntäjätahoihin pidettiin merkkinä vanhan sukupolven ajattelusta. Lisäksi taiteen apurahoja nyt jakavan porukan omat juuret nähtiin perinteisissä taiteenlajeissa. Toisaalta joissakin kommenteissa sympatiat olivat perinteisten taiteenlajien puolella. Toivottiin mm. sitä, että apurahoja jaettaisiin kuten ennenkin, ideoille, ei tiettyjen välineiden käyttäjille. Kyselyaineiston analysointia olisi helpottanut, jos olisi kysytty myös, että minkä verran tekijät itse olivat hakeneet/saaneet julkisia apurahoja.