5. Uuden ja vanhan median erot

Haastateltavilta kysyttiin heidän käsitystään siitä miten ns. uusi ja vanha media eroavat toisistaan. Tähän otan vertailukohdaksi Kari A. Hintikan (1996, 2-18) tekemän jaottelun.

Vanhan tai "perinteisen" median ominaispiirteitä ovat Hintikan mukaan mm. yksisuuntainen lähetys "yhdeltä monelle", sama sisältö kaikille vastaanottajille, samanaikainen ja tiettynä ajankohtana tapahtuva jakelu sekä staattisuus eli sisällön muuttumattomuus tai lopullisuus.

Uusi media taas on digitaalista, verkottunutta, reaaliaikaista, päivitettävää ja dynaamista, kaksisuuntaista ja vuorovaikutteista sekä käyttää tietoa tilana eli luo virtuaaliympäristöjä.

Eräs näiden medioiden keskeisimmistä eroista liittyy juuri uuden median digitaalisuuteen, jonka ominaisuuksia informaation käsittelyssä ovat mm. muokattavuus, tallennus, monistus sekä jakelu. Nämä ominaisuudet ovat toki myös perinteisellä (tai analogisella) medialla mutta digitaalisuus on tuonut kaikkien näiden toimintojen toteuttamisen mahdollisuuden ihmisten koteihin. Uusi mediahan on rakentunut pitkälti tietokoneiden alati lisääntyvän viestinnällisen käytön ympärille. Nykyään monet voivat muun muassa tehdä kotonaan omia cd-levyjä jotka saattavat sisältää tekstiä, kuvia, ääntä tai liikkuvaa kuvaa ja vaikkapa pitää yllä omia verkkosivujaan ja esimerkiksi julkaista näillä jotakin verkkolehteä.

Kaikkien tämäntyyppisten toimintojen kustannukset ovat verrattain pieniä sen jälkeen kun kotitietokone tai toisin sanoen "media-asema" (Hintikka 1996, 5) on hankittu. Vielä voidaan todeta, että kun digitaalisesta teoksesta otettu kopio on aina yhtä hyvä kuin alkuperäinenkin (itse asiassa täydellinen) ja digitaalinen informaatio on perusolemukseltaan immateriaalista ja siten hyvin vähän fyysistä tilaa tarvitsevaa, on kotioloissa mahdollista tuottaa suuriakin määriä vaikkapa jaeltavaksi kelpaavaa materiaalia suhteellisen halvalla.

Uuteen mediaan liitetään usein hypermedian ja multimedian käsitteet. Näistä ensimmäinen perustuu sisällön vapaaseen navigoitavuuteen joka toteutetaan käytännössä linkkien avulla. Tyypillinen esimerkki hypermediasta on web-sivusto. Multimedia taas tarkoittaa useiden informaatiolähteiden samanaikaista tarjontaa digitaalisessa muodossa ja se mielletään enemmän lineaariseksi esitykseksi kuin hypermedian vapaasti navigoitava data-avaruus. (Hintikka 1996, 5).

Haastateltujen näkemys uuden ja vanhan median eroista

Lähdimme tarkastelemaan haastatteluaineistoa mielessä jonkinlainen hypoteesi siitä, että vastaukset saattavat jakautua eron paremmin ja huonommin hahmottaviin sen mukaan, onko vastaaja profiloinut itsensä "taiteilijaksi" vai "tekniikan ihmiseksi" sitä tiedusteltaessa. Tämän oletimme johtuvan em. profiileihin liittyvästä melko selkeän tuntuisesta "tekniikka-ei-tekniikka" ­orientaatiosta. Myös sukupuolen arvelimme erottelevan aineistoa.

Vaikeaksi tarkastelun "taiteilijoiden" ja "tekniikan ihmisten" välillä teki se, että jos ajattelemme mainittuja luokkia janan ääripäinä, suuri osa haastattelemistamme henkilöistä koki sijoittuvansa joko tasan keskelle mainittua akselia tai painottuvansa hienoisesti jompaan kumpaan suuntaan. Osa kuitenkin tunnustautui selkeästi joko taiteilijoiksi (seitsemän haastateltua) tai tekniikan ihmisiksi (viisi haastateltua) ja tästä joukosta voidaankin aineiston perusteella sanoa, että yksikään "selkeistä" taiteilijoista (muihinkin kysymyksiin kuin omaan ilmoitukseen nojaten) ei saanut muotoiltua tähän kysymykseen oikein minkäänlaista vastausta. Tekniikan ihmisillä sen sijaan oli jonkinlainen käsitys asiasta, tosin tähänkin joukkoon mahtui täysin tietämättömiksi tunnustautuvia. Näiden väliin jäävällä "harmaalla alueella" käsitykset eroista olivat yleisesti ottaen täsmällisimpiä. Olisiko kysymys siis sen luonteinen, että riittävästi sekä taiteellista että teknistä asiantuntemusta omaavat "hybridit" (haastatelluista seitsemän) kykenevät parhaiten mieltämään uuden median mukanaan tuoman muutoksen viestintään?

Taiteilija-teknikoiden (tai päinvastaisten) vastauksissa uudesta mediasta löydettiin mm. digitaalisuutta, epälineaarisuutta, interaktiivisuutta, esitysympäristön muutosta ja vastaanottajan aktiivisuuden vaatimuksen lisääntymistä. Jotkut tämän ryhmän vastaajista eivät kuitenkaan tahtoneet erotella medioita toisistaan millään tavalla koska kokivat niiden joko täydentävän toisiaan tai ajattelivat instrumentaalisesti ja näkivät ne vain erilaisiksi sisällöntuotannon välineiksi.

Vastaajien sukupuolella ei näyttäisi olevan merkittävää vaikutusta medioiden hahmottamiseen. Selkeästi merkittävämmäksi tekijäksi nousee orientaatio taide-tekniikka -akselilla ja erityisesti näiden ominaisuuksien yhdistyminen, joka siis nähtävästi edesauttaa täsmällisemmän mediakäsityksen muodostumisessa.

Onko muutakin kuin pelejä ja mainontaa?

Esitimme haastateltaville kysymyksen, jolla halusimme saada selville heidän mielipiteensä siitä löytyykö uuden median sisällöistä muutakin kuin kaupallista viihdettä, pelejä ja mainontaa.

Muutaman vastaajan mielestä uusi media ei oikeastaan tarjoa tällä hetkellä mitään muuta. He näkevät uuden median sisällöt lähinnä viihteellisinä rahastuskanavina, jotka "kosiskelevat yleisöä". Mahdollisuuksia hyödyllisempäänkin käyttöön kuitenkin myönnetään olevan olemassa. Näin koetaan tapahtuvan ehkä tulevaisuudessa, kun viihteellinen sisältö on ensiksi tehnyt uuden median välineenä ihmisille tutuksi.

Suurin osa haastatelluista mieltää uusmedian sisällöt kuitenkin laajemmin. Reaaliaikainen tiedonvälitys nousee esiin, samoin mainitaan esimerkiksi tiedonhaku arkistoista, taideteosten esillepano verkkoon ja keskusteluryhmien tarjoamat mahdollisuudet esimerkiksi alakulttuureille ja politiikalle.

Ylipäätään vastauksista kuvastuu kokemus jonkinlaisesta murrostilasta sisältöjen ja tekniikoiden välillä eli kysymys on lähinnä siitä miten teknologian kehittyessä myös varsinaisten sisältöjen laatu kohenisi. Tekniikka todella koetaan sangen potentiaalisena, mutta kuten eräskin haastateltu kysyy: "Miten sisältö saataisiin ajamaan hienojen teknisten ratkaisujen ohi?"

Uusien sisältöjen käytäntöä

Tutkimusryhmämme jäsen Sami kertoo tutkimuspäiväkirjassaan: łOsallistuin taannoin erään yrityksen koulutustilaisuuteen, jossa ko. firman tutkimusjohtajana työskentelevä, laajemminkin mediamaailman tuntijaksi tiedetty Sam Inkinen luennoi yrityksen "monimediakonseptin" ideasta.˛ Kyseinen monimediakonsepti tarkoitti tässä tapauksessa kaupunkimediaa, jossa yhdistyvät painettu lehti, www-portaalipalvelu sekä ns. mobiilipalvelut matkapuhelimiin. Luennointi oli sisällöltään vuolaan uusmediaoptimistista hehkutusta, mutta perimmäisenä tarkoituksena kyseisessä tilaisuudessa oli kuitenkin korostaa juuri sisällön laadun tärkeyttä. Koulutustilaisuus oli suunnattu kirjoittajille jotka tuottavat sisältöä näistä kahteen ensiksi mainittuun välineeseen ja mainitsemani sisällön laadun tärkeyden korostus liittyi siihen että kirjoittajien tulisi kohdella näitä tasavertaisina.

Lähtöolettamuksena tuntui olevan se, että aikaisemmin lähinnä sanomalehtien palveluksessa olleet uudet työntekijät saattaisivat pitää www-julkaisemista toisarvoisena ja tehdä sitä vain "vasemmalla kädellä" kun varsinaiset taidot säästettäisiin painettua lehteä varten, jota pidetään perinteisyytensä vuoksi arvokkaampana. Tämä asenne tahdottiin karsia pois. Ehkäpä world wide web nousee julkaisukanavana jossakin vaiheessa samaan arvoon kuin missä sanomalehtiä tänä päivänä pitävät ainakin niiden omat sisällöntuottajat ja varmaankin myös suurin osa tavallisista tiedotusvälineiden seuraajista. Näin ei asenteiden tasolla kuitenkaan luultavasti vielä ole.

Kokonaan uuden alueen uuden median sisällöissä muodostavat lähinnä matkapuhelimiin tarkoitetut wap-standardin (wireless application protocol) mukaiset palvelut. Niiden sisältö kun tuntuu tällä hetkellä suurimmalta osin keskittyvän ainoastaan markkinoinnin tarpeiden palvelemiseen. Toki matkapuhelimeen on mahdollista saada tietoja esimerkiksi viimeisimmistä uutistapahtumista, aikatauluista ja vaikkapa säästä, mutta oman käsitykseni mukaan tulevaisuudessa on tarkoituksena saada mobiilipalveluista aikaiseksi todella tehokas alueellisesti toimiva täsmämarkkinoinnin väline. Kun tulevaisuudessa esimerkiksi kuljen kaupungilla, matkapuhelimeeni (tai mobiiliini) tulvii lähistöllä toimivien kauppaliikkeiden tarjouksia tai vaikkapa ravintoloiden ruokalistoja. En todella tiedä tarvitsenko niitä sen enempää kuin nykyisin saatavilla olevia "kivoja" puhelimen soittoääniä tai "nastoja" logoja tuon kapineen näytölle. Logojen käyttäjien tasosta kertoo omaa kieltään se, että kuulin eräässä palaverissa kaikkien logopalvelun tarjoajien ladatuimpien kuvien liittyvän jollakin tavalla seksiin ja sen perversseihin muotoihin.

On hieman vaikeaa kuvitella, minkälaista laadukasta sisältöä voisi tuottaa luettavaksi postimerkin kokoiselta ruudulta, kun kuitenkin on mahdollista saada reaaliaikaista tietoa sekä televisiosta, radiosta ja internetistä että syventää sitä lukemalla sanoma- ja aikakauslehtiä joiden luonne on edellisiä laajemmassa ja taustoittavammassa aiheiden käsittelyssä. Lähinnä kyseeseen voisivat tulla erilaiset yksinkertaiset ja nopeat tiedonhakupalvelut arkielämän tilanteita varten. Niistä kyllä selviää nykyäänkin, tosin käyttämällä jo hieman vanhentunutta tekniikkaa. Nimittäin soittamalla ja kysymällä.