6. Tiedon- ja sisällöntuotanto uudessa mediassa

Uuden median luonteesta

Uudesta teknologiasta ja verkottumisesta puhuttaessa käytetään useimmiten teknologista kieltä ( esim. käsite 'sisällöntuotanto' ), joka ei välttämättä avaudu antoisana kehityksen sosiaalisesta puolesta kiinnostuneelle tai niille, joiden tätä sisältöä tulisi uuteen mediaan itsestään puristaa. Uusi media, joka näissä haastatteluissa hahmottui useimmiten digitaalisena tietoverkkona, nähdään usein informaation tai sisällön säilytys- tai esityspaikkana. Teknologia luo tällöin kehykset tai välineet joihin ja joilla sisältö tuotetaan. Tämänkaltaisessa teknisessä näkemyksessä jää helposti huomiotta uuden median sosiaalinen ulottuvuus välittäjänä, joka uudistaa osallistujiensa roolit ja vallanjaon. Tämän uuden korttien jaon väitetään olevan vieläpä niin merkittävä, että se tulee koskemaan tavalla tai toisella kaikkia osallistumisesta tai osallistumattomuudesta riippumatta, varsinkin taloudellisesti. Tietoverkkojen suurin vaikutus liittyy niiden kykyyn muuttaa ajan ja tilan merkitystä saattamalla toimijat yhteen lähes sijainnistaan riippumatta. Näin ihmisten toiminnan rajat muuttuvat etenkin kommunikaation ja tiedon jakamisen osalta vähemmän riippuvaisiksi maantieteestä ja yhtenäisen teknologian levitessä, monien huoleksi, myös kulttuurista. Kehitys tulee nähtävästi jatkumaan henkilökohtaisten kannettavien päätesovellusten muodossa kohti yhä suurempaa riippumattomuutta ajan ja paikan siteistä. Sisällöntuotannosta käytävää keskusteluakin ovat värittäneet puheet teknologian liiallisesta ohjaavuudesta sisällön määrittelemisessä, vaikka verkottuminen on syvällä tavalla myös sosiaalinen ja kulttuurituotantoon liittyvä ilmiö.

Tiedon tuottamisen muutos

Tässä luvussa olemme käyttäneet haastatteluaineiston avaamiseen teosta "The new production of knowledge: the dynamics of science and research in contemporary societies"( Gibbons & al. 1999). Teos käsittelee pääosin tieteellisen ja teknologisen tiedon tuottamisen muuttumista uudessa tietointensiivisessä yhteiskunnassa. Uuden teknologian kehityksen synnyttämä ja sitä edelleen kiihdyttävä tiedon tuottaminen kasvaa sekä kvantitatiivisesti, että taloudelliselta ja poliittiselta merkitykseltään. Tällä tarkoitetaan paitsi teknologista ja kovaa tieteellistä tietoa, myös tietoa laajemmassa humanistisessa merkityksessä, etenkin kaupallisissa sovellutuksissa. Hyvinvoivien ja syrjäytyneiden välinen ero ei tule pienemmäksi, vaan siirtyy seuraavalle tasolle niin kansallisessa kuin maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Suurimpien voittojen syntyessä yksilöllisten ratkaisujen ja soveltavan tiedon pohjalta on selvää, että menestys maailmanlaajuisilla markkinoilla riippuu menestyksestä tiedon tuottamisessa, eikä niinkään standardoitujen massatuotteiden valmistuksessa. Tehtaan rakentaminen ei välttämättä kerro alueen tulevasta hyvinvoinnista, vaan voi päin vastoin kieliä sen jäämisestä matalan tuoton slummiksi. Nopea tieteellinen ja teknologinen kehitys johtaa myös siihen, että tieto vanhenee nopeasti ja sitä täytyy senkin takia tuottaa kiihtyvällä tahdilla imitaatioiden karistamiseksi kannoilta. Koska arvokkain ja tuottavin tieto on yksilöllisiin tarpeisiin mitoitettua ja uusi media lisää tiedon tuottamiseen osallistuvien määrää on todennäköistä, että myös uuden median sisälle syntyy massatuotannon kehitysalueita. Yhä useamman saataville tuotettavan kumuloituvan tiedon lisääntyminen ja sen arvon kasvaminen vaatii uusia tapoja organisoida työtä ja koulutusta.

Tieteen ja tutkimuksen profiili nousee uuden teknologian välineiden mahdollistamana, mutta samalla myös uuden teknologian vuoksi. Uuden teknologian merkitys ei jää tässäkään pelkästään kvantitatiiviseksi, vaan muuttaa tieteen tekemisen luonteen yhä enemmän itseensä yhteensopivaksi, hajautuneeksi verkostoksi joka ei rajoitu yliopistoon. Humanistisen tieteen ja yleisemmin kulttuurituotannon kohdalla tässä ei yleensä nähdä niin paljon ongelmia kuin kovien tieteiden osalta, joihin yliopistoilla on ollut ylitsekäyvä määrittelyvalta. Kovien tieteiden osalta ongelmakeskeinen tiedekuntarajat ylittävä ja markkinoille suuntautuva tiedon tuottaminen aiheuttaa ongelmia ja mahdollisuuksia laadun valvonnan suhteen. Yhtäältä yliopistojen perinteinen yksinoikeus määritellä hyvän tiedon tuottaminen nähdään uhkana, toisaalta verkottuminen ja sitä seuraava suurempi läpinäkyvyys mahdollistaa useammat näkökulmat, esim. ympäristövaikutusten suhteen.

Sisältöjen tuottaminen uuteen (tai digitaaliseen) mediaan on haastateltaviemme mielestä useimmiten kulttuurituotannon alaan kuuluvaa toimintaa. Kulttuurinen tiedontuotanto, johon laajassa mielessä sisältyy myös populaarikulttuuri, ei ole ollut niin tiukassa kontrollissa kuin kovat tieteet vaan on usein, joitakin klassisia humanistisia tieteitä lukuun ottamatta suuntautunut markkinoille ja siinnyt monesta lähteestä. Humanistinen tiede on myös usein ollut poikkitieteellistä ja ehkä osittain myös näistä syistä johtuen "epätieteellistä". Kulttuurisen tiedon laadun valvonta on aina ollut hajautetumpaa kuin tieteellisen ja teknologisen, sen kantaessa meille kaikille yhteisiä kokemuksia ihmisenä olemisen eri puolista. Hyvän ja huonon tiedon erotteleminen ja arvottaminen digitaalisenkin median sisältöjen osalta on monille haastateltavillemme keskeistä, näin on varsinkin niiden kohdalla jotka lukevat itsensä taiteilijoihin. Haastateltavien tulkinnat sisältötuotannosta olivat kiinnostavia keskinäisessä hajanaisuudessan. Monet pitävät itse sisällöntuotanto -termiä jo lähtökohtaisesti arvottavana, jonkun käyttäessä sitä kaikkeen tietoverkoissa liikkuvaan. "Sisältötuotanto on järkevän tekstin tai asiasisällön tuottoa" (Mies, 23, projektipäällikkö). "Kaikki se mitä luomme verkkoihin sekä myöskin kuinka ja mihin sitä käytämme on sisällöntuotantoa" (Nainen, 38, digitaalisen monimedia-arkiston projektipäällikkö). Olisikin kiinnostava tietää millä tavalla englanninkielisen terminologian käännökset vaikuttavat näkemyksiin uudesta mediasta eri kulttuureissa.

Teknologia ja sisällöntuotanto

Suuri osa haastattelemistamme ei kuulu suoranaisesti tiedontuottajiin sen ahtaassa mielessä, vaan toimivat ennemminkin välittävässä ja muokkaavassa roolissa uuden median sisällä. Gibbons et al. (1999) lukevat kuitenkin heidätkin mukaan varsinaisiksi tiedon tuottajiksi johtuen heidän vallastaan valikoida tietoa ja vaikuttaa siihen, esimerkiksi asettamalla sen tiettyyn kontekstiin. Teknologia on myös rajaava tekijä sen luomien mahdollisuuksien lisäksi. Jonkinlaisena ongelmana eräät haastatelluista näkivät uuden teknologian kanssa yhteen sopimattomien tuotosten kohtalon, sekä teknologian itselleen sopivaksi muokkaavan luonteen: "kaikki kuvantuotanto on muuttunut tylsemmäksi sen jälkeen kun niitä on alettu tekemään tietokoneella, minun mielestä". (Mies, 32, kuvataiteilija). Samalla uskotaan kuitenkin koulutuksen ja teknologisten sovellusten vähentävän tämänkaltaisia ongelmia. Gibbonsin et al. (1999) näkemykset tieteiden ja yritysmaailman välisiä rajoja heikentävästä ongelma- ja sovelluskeskeisestä tiedon tuottamisen mallista sopii tähän.

Sisällöntuotannon yhteys talouteen

Teknologian ja luonnontieteiden sovellusten ajatellaan usein olevan taloudellisesti kannattavampia kuin kulttuurituotannon. Samaten tiedon kumuloitumisen ajatellaan usein käsittävän vain ensin mainitut alat. Tiedon tuottamisen räjähdys koskee kuitenkin yhtälailla myös kulttuurituotantoa ja se on voimakas talouden tekijä myös uuden teknologian yhteydessä. Kulutusyhteiskunnassa kulttuuriset tuotteet ovat symbolista valuuttaa elämänvalintojen ja -mahdollisuuksien markkinoilla ja itsensä toteuttamisesta ollaan valmiita maksamaan. Kulttuuritieteiden rahoituksen kasvu ei ole kuitenkaan seurannut tiedon tuotannon kasvua niin kuin teknologian ja kovien tieteiden rahoitus, joka on kasvanut paljon myös julkiselta osaltaan. Puhe sisällöntuotannosta liittyy osin tähän, jonka myös eräs haastateltavista mainitsee kriittisin äänenpainoin: "Sisällöntuotannolla voisi tarkoittaa uusmedian laajemmin organisoitua käyttöä, ja sitä, että myös verkkotuotantoon voisi ohjata enemmän rahaa -ei vain kaupalliseen tai mainostoimintaan tms. vaan myös nimenomaan käsikirjoitus ja innovointitoimintaan ja ns. ei-tuottavaan toimintaan, jotta verkkoon olisi mahdollista toteuttaa suurempiakin projekteja joko hyöty- tai huvikäyttöön" (Nainen, 29, web designer).

Kysymysten löyhyys ja vastausten yhteismitattomuus haastatteluissa vaikeuttaa tulkintojen tekemistä, mutta vastaajien kokemus monelta eri alalta koskien uutta teknologiaa ja kulttuurituotantoa avaa monia eri näkökulmia keskustelun seuraamiseen. Kriittistä suhtautumista löytyy myös alan ytimestä etenkin vastaajan ollessa hieman vanhempi ja enemmän alan kokemusta omaava: "pitäisi tuoda uutta etsiviä ja kokeilevia projekteja joiden kautta saattaisi löytyä joku mahdollinen uusi ja yleishyödyllinen tapa tehdä asioita." (sama). Yhtenä ongelmana, jonka haastateltavatkin kokevat rajoituksena on uuden median parissa työskentelevien ikäjakauman painottuminen alle 40-vuotiaisiin ja vielä nuorempiin. Sisällöntuotannon monipuolisen kehittämisen kannalta tämä ei liene hedelmällinen lähtökohta.