Eikä minulla vieläkään ole passia. Juuri tulleen tiedon mukaan joillekuille on sanottu, etteivät he ehdi saada passiansa takaisin, ennen kuin vanha viisumi päättyy. Sillä lailla. En ymmärrä, mitä ne ulkomaalaistoimiston laiskat tunarit tekevät monta kuukautta ulkomaalaisten passeilla. Kun luovutin passini, minulle sanottiin, että menee neljä viikkoa. Jollain yliopiston verkkosivulla kuulemma lukee kolme viikkoa. Tänään tuli yhdeksän viikkoa täyteen. Ulkomaalaistoimisto on ohjeistanut tuttuja siten, että jos poliisi pysäyttää, niin täytyy soittaa johonkin numeroon. En ole ihan vakuuttunut tästä, mutta ei tässä taida olla älyttömästi muita vaihtoehtoja. Ehkä voisin vaatia passiani takaisin ja lähteä Suomeen. Vielä yksi asia, mihin tämä voi vaikuttaa, on se, että rekisteröintini hoitanut vuokraisäntäni majoittaa pian ehkä paperitonta ulkomaalaista, jolla ei ole passia, viisumia eikä rekisteröintiä. Onkohan se ongelma.
Vaihtoni puoliväli on tosiaan kai ohitettu. Voi kyllä olla, ettei vaihtoni pääty koskaan vaan joudun piileskelemään metsissä miliisiä loppuikäni paperittomana maahantunkeutujana. Toisaalta tämä on ollut farssi, toisaalta ihan hyvä reissu. Farssi tämä on siksi, että en saanut yhtään opintosuunnitelmaan merkitsemääni kurssia. Jätin myös kaikki muut turkologiakurssit kesken, koska opin huomattavasti paremmin lukemalla alan perusteoksia kuin kuuntelemalla sitä lässytystä ikäviin aikoihin. Toinen syy on se, että vaikka lukujärjestykseni ei olekaan mahdottoman täysi, joistain kursseista tulee törkeä määrä kotitehtäviä, esseitä ynnä muuta. Venäjän kursseista pitäisi varmaan päästä läpi, jotta saisin edes jonkin opintopisteen. Sitten on tataarin ilta- ja verkkokurssit. Päätin keskittyä nyt niihin, koska muuten elämä on yhtä kujanjuoksua, jossa ei ehdi kunnolla tehdä mitään. Viimeksi eräs venäjän opettajistamme, joka on tataari, sanoi, että voisin mennä johonkin kouluun istumaan tataarin tunneille ja näyttämään semmoista esimerkkiä, että ihmiset tulevat ulkomailta asti opiskelemaan tataaria. En tiedä, missä määrin olisin roolimalli lapsille. Muita ongelmia ovat se, että lähtökohtaisesti en pidä lapsista, ja se, että minulla ei ole aikaa mihinkään muuhunkaan. Kirjoitin muuten gradua eräänä päivänä, kun oli semmoinen olo, mutta nyt ei ole yhtään semmoinen olo. Kivaa täällä on ollut siksi, että on päässyt miltei joka viikonloppu guljaamaan hyvässä porukassa. Jännittävästi etenkin suomalaiset ja italialaiset tuntuvat tulevan hyvin juttuun keskenänsä. Aluksi saatoin kirjoittaa tälle alustalle lievän provosoivasti, että kuka nyt vaihtareitten kanssa haluaa seurustella, mutta hassusti kävikin niin, että rupesin opiskelemaan venäjää enkä tunne paikallisia kuin muutaman. Nekään eivät ole mitään huipputyyppejä. En myöskään ole koskaan asunut yhtä pitkään ulkomailla itsekseni.
Kun ne edeltävässä päivityksessä mainitut kolme spurgua olivat poistuneet, sairastuin välittömästi. Olin toisen peräkkäisen viikon poissa koulusta. Opettajista yksi luuli minun lähteneen takaisin Suomeen, yksi luuli minun kuolleen ja yksi oli unohtanut nimeni. Tuli mieleen, että pitäisi käydä koulussa enemmän. Luulin sitten parantuneeni, mutta kurkkukipu palasi seuraavalla viikolla. Luulin taas parantuneeni, mutta nyt minulla on vuosituhannen yskä. Voi olla, että keuhkoputki näki tilaisuutensa tulleen ja tyhjentäytyy nyt hengityselinteni kautta ulkoilmaan, sillä kahtena viime viikkona olen tupakoinut ennätysvähän, lähes pelkästään viikonloppuisin. Kyllästyin nimittäin jatkuvaan kurkkukipuun. Kuitenkin näyttää siltä, että mitä vähemmän kiskon spaddua, sitä sairaammaksi tulen. Valitettavasti. [Курение вредит вашему здоровью.]
Taloustieteen opettajamme sanoi minulle ensimmäisen kerran tervehdyttyäni, että kukaan muu ryhmästämme ei halua pitää esitelmää konferenssissa, joka on omistettu 200. vuodelle Karl Marxin syntymästä. Että enkö minä voisi. No mikä jottei. Aikaa annettiin kolme päivää. Sanottiin, että mielenkiintoinen aihe olisi esimerkiksi semmoinen, että miten Marx muistetaan Suomessa. Olin vähän tyhjän päällä. Kyselin pikku ystäväisiltäni, miten he muistavat Marxin. Yksi sekoitti sen Leniniin, ja toinen muisti etu- ja sukunimen. Otin yhdysverkon käyttöön ja kirjoitin pari sivua siitä, miten Marxin maine alun perin kiiri Suomeen ja miten nykylehdistö suhtautuu Marxiin. Opettaja lähetti korjatun version takaisin, ja sillä mentiin. Konferenssi sijaitsi ”Leninin selän takana kuudennessatoista kerroksessa” lauantaiaamuna kello kymmenen. Ajattelin, että se on pian ohi ja voin mennä takaisin nukkumaan. Siellä olikin jengiä ihan hulluna. Oma vuoroni oli vasta kahdentoista jälkeen. Pidin esitelmäni venäläiseen tyyliin eli lukemalla suoraan paperista, aivan kuin kaikki muutkin. Sitten lähdin menemään. Seuraavana päivänä sain sähköpostiviestin, että esitelmäni oli erinomainen ja että oli sääli, kun minun piti lähteä aiemmin. Olin luullut, että se on niin kuin tavallinen konferenssi, josta saa lähteä silloin, kun tuntuu siltä. Sain kolmanneksi parhaan esitelmän palkinnon, joka välitetään minulle jotain kautta. Lisäksi artikkelini julkaistaan jossain verkossa ehkä ensi kesään mennessä. Siitä tulee toinen tieteellinen julkaisuni sitten. Ensimmäinen on vuonna 2016 julkaistu artikkeli permiläisten kielten oikeinkirjoituksen ongelmista. En olisi arvannut silloin, että seuraava tulee Marxista.
Pari viikkoa sitten täällä kävi Kyöstin Pietarissa opiskeleva toveri Aleksei. Meininki oli huikea. Kävimme katsomassa koripalloa. Yritimme laulaa karaokea, mutta ensimmäisen paikan portsari veti tovereita dunkkuun. Menimme toiseen paikkaan, jossa saimme olla, mutta loppuillasta meitä uhkailtiin tuhannen ruplan sakolla, koska menimme itse laittamaan juottolan koneelta toivomamme laulun. Palvelu oli liian hidasta. Joimme myös hieman olutta. Heräsin aamulla vieraasta hotellihuoneesta kahden miehen välistä.
Kävimme toissaviikolla Kukmarassa (tat. Кукмара; udm., ven. Кукмор). Siellä on Venäjän isoin huovikastehdas, joten ostin huovikkaat. En ole varma, miten saan ne täältä pois. Kävimme kahdessa muussakin tehtaassa. Toinen oli takkitehdas ja toinen keittiövälinetehdas. Tehtaat toivat mieleeni Neuvostoliiton, jossa en ole käynyt. En kuullut udmurttia, vaikka luultavasti osa tehtaitten työntekijöistä edusti kansallisuutta.
Siitä viikon päästä piti mennä erääseen pönötystilaisuuteen. Kirjallisuustuntimme aluksi kolme opettajaa tuli peräkanaa sanomaan, että täytyy mennä edustamaan. Saisimme palkinnon. Kyse oli jostain kielifestarista, joka oli järjestetty kai silloin, kun minulla oli vieraita ja härskisti lintsasin. Sanoin opettajalle, että en ollut siellä. Hän sanoi, että minulla on kauniit silmät. Ei auttanut kuin mennä hakemaan kasa sertifikaatteja, sillä meidän piti ottaa sertifikaatit myös niille, jotka eivät ole kirjallisuuskurssilla ja jotka olivat sitä myötä täysin tietämättömiä tämmöisestä tilaisuudesta. Täältä on toistaiseksi tullut aika vähän sertifikaatteja. Omani sijaitsee lattialla, voisi lakaista sen sängyn alle pois tieltä.
Nyt alkaa näyttää erittäin varmalta, että vietän ison osan ensi vuoden alkupuolta Kiovassa. Pääsen opetuksen lisäksi myös käännöshommiin, ja ilmeisesti voin myös opiskella ukrainaa ja venäjää ilmaiseksi. Asuntolan olot ovat kuulemma kammottavat, mutta asuntoasiakin on kai järjestyksessä. Tämä toimii ihan eri tavoin kuin samoihin hommiin valmistautuminen Ižkarissa melkein neljä vuotta sitten. Silloin en ollut saanut minkäänlaista virallista vahvistusta, ennen kuin lähdin, enkä semmoista saanut sen jälkeenkään. Jossain vaiheessa Udmurtian valtionyliopiston henkilökunta kysyi minulta, kuka kertoi, että olin saanut paikan. Sanoin, että ei kukaan. Mistä sinä sitten tiedät, että sinut valittiin? No, lähinnä arvasin. Vaikuttaa myös siltä, että pääsen taas uralistien talvikouluun. Siispä vietän kevättalvella ehkä viikon tai korkeintaan pari Turussa, minkä jälkeen palaan sinne ehkä toukokuussa.
***
Mieleeni tuli lisää ajatuksia kaljaisilta lattioilta (ks. edellistä päivitystä). Päätimme perustaa taidekollektiivin nimeltä Мучительная смерть. Nimi tulee tupakka-askin kyljestä. Suunnittelimme vallankumousta, mutta emme vielä päättäneet, minne ja miten. Yksi mahdollisuus on Irlanti, jossa kaikki, jotka yhytetään puhumasta jotain muuta kieltä kuin iiriä, ammuttaisiin. Toinen kärkihanke on tehdä Leninin puheista kymmenen tunnin remiksejä. Perustamme kustantamon nimeltä Kustannus ja paskannus, joka rupeaa julkaisemaan tieteellistä teossarjaa nimeltä Puolivalmiita paskoja. Jos haluat julkaista jotain, niin älä ota meihin vielä yhteyttä.
Viimeisimmät kommentit