Vanhempani kävivät Kiovassa pari viikkoa sitten. He olivat hankkineet minullekin siksi ajaksi majoituksen Україна-hotellista, joka sijaitsee aivan Itsenäisyydenaukion, niin kutsutun Maidanin (suom. ’aukio’), vieressä eli keskeisellä paikalla. Hotellista oli parhaat näköalat, jotka olen Kiovassa nähnyt. Kaupungilla kävellessämme äiti kysyi usein jonkin rakennuksen merkityksestä tai historiasta ja minä yhtä usein vastasin, että en tiedä, en ole koskaan ollut täällä. Tunnin työmatka kahden työnkuvan, gradun ja eräitten muitten hankkeitten (niin kuin tämän blogin) lisäksi ei tavallisesti houkuttele jäämään kaupungille lorvimaan opetuksen jälkeen, kun metrossakin on siihen aikaan melko tyhjää. Kävimme Tšornobyl-museossa, joka oli aika kurja. Isä olisi halunnut käydä oikeasti paikan päällä, mutta sinne pääseminen voi olla vaikeata toisinaan ja olin itse juuri käynyt siellä, joten jätimme väliin. Vanhempani tuntuivat viihtyvän Porter-juottolassakin ihan hyvin. Olin tosiaan varsin yllättynyt siitä, että he vaivautuivat paikalle, sillä he lupaavat usein tulla milloin mihinkin, missä minä satun viettämään aikaani. Kerta se on ensimmäinenkin.

 

Sen jälkeen ehdin olla vieraattomana muutaman päivän, kunnes Kyösti saapui Kazanista viime viikonloppuna ja oli Kiovassa kolme yötä. Hän tuli tuomaan Kazanin Aygöl-opettajan minulle palauttaman esseen. Majoituksemme ei ollut ihan Україна-hotelli vaan kellari jossain kadunvarressa. Hostelliksi aivan toimiva. Se oli kokonaan maan alla, joten yhtään ikkunaa siellä ei ollut, mutta ei semmoisia tarvitsekaan. Lauantai-iltana järjestettiin tapahtuma nimeltä Pohjoismainen yö, jossa seisoin ständillä ja pidin Liljan kanssa yhteisesitelmän, jossa esittelimme suomen kieltä. Ständille tuli ihmisiä kyselemään Suomessa opiskelemisesta, usein ukrainaksi ja hiljaa piipittäen. Kyöstikin pääsi mukaan seisoskelemaan ja saa nyt sisältöä ansioluetteloonsa. Esitelmässä Lilja piti teoreettisen osuuden ja minä yritin pitää käytännön suomen tuntia mutta huomasin paikallisten olevan yhtä aktiivisia osallistujia kuin suomalaiset vastaavassa tilanteessa. Joka tapauksessa horisin jotain venäjäksi mikrofoniin ja kävin läpi diaesitykseni. Yleisö tuntui silti viihtyvän, ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Onneksi oli paikallisiakin tuttuja paikalla, niin siitä ei tullut ihan farssia. Tilaisuudessa sai myös ilmaista kaljaa, mikä siivitti hyvään suoritukseen. Jos pääsen Nybergin ohjelmaan, mottoni voisi olla ei esitelmää ilman kaljaa.

 

Pohjoismaisessa yössä alkoi aivan tolkuton ripuli. Ensioireet alkoivat jo aiemmin, ja se jatkui oikeastaan siihen asti, että Kyösti poistui tiistaina. Parina yönä vietin suunnilleen yhtä paljon aikaa käymälässä kuin sängyssä. Sen kunniaksi meidän oli käytävä maailman kattavimmassa käymälämuseossa, joka onneksi sijaitsee Kiovassa. Ajatus ja löytö olivat Kyöstin, hänellä on hyvä maku. Sattumalta siellä oli muitakin turisteja, ja meidät liitettiin heidän englanninkieliseen opaskierrokseensa. Kävimme lisäksi jossain toisessa museossa ja Maidanilla ja Porter Pabissa, jossa olut maksaa 20 hryvnjaa eli vajaat 70 senttiä. Huomasimme myös, että halvin savukeaski kustantaa vähän vaille saman verran.

 

Tällä viikolla oli vähän vajaa opetusviikko, koska maanantaina en luottanut ollenkaan suoleni toimintaan ja jäin kellariin ja koska keskiviikkona Igorin piti joka tapauksessa olla yliopistossa äänestämässä rehtoria tai jotain ja koska samalla vaivalla voi hyvin opettaa tunnin. Torstaina eli tämän kirjoitushetkellä lähdin Unkaria kohti enkä juna-aikataulujen vuoksi ehtinyt opettaa kuin yhden tunnin normaalin kahden sijaan. Kirjoittelen tätä siis Unkariin menevässä junassa. Tiistaina vein Kyöstin tunnille, jotta hän olisi voinut sijaistaa minua, jos olisin joutunut tarkistamaan miestenhuoneen kesken tunnin. Annoin sanan Kyöstille, ja syntyi suorastaan keskustelua, mikä on ihan hyvä juttu. Hän saa sisältöä ansioluetteloonsa. Viime viikolla opetin muuten kaikki tunnit, joten ei tämä pelkkää lorvintaa ole.

 

Nyt tuli tosiaan minun vuoroni lähteä vierailulle. Budapestiin päästyäni lähtenen suoraan Szegediin, jossa lienen siihen asti, että täytyy lähteä Wieniin, jossa järjestetään ties kuinka mones Ifusco, itselleni viides. Hain siihen itselleni ja muulle Ukrainan delegaatiolle rahaa ja sain sen. Kellään meistä ei ole esitelmää, mutta toivoakseni se ei haittaa. Missään ei ainakaan sanota, että esitelmä pitäisi pitää. Sitä paitsi sain tiedon rahansaannista vasta sen jälkeen, kun ilmoittautuminen oli päättynyt. Ilmoittautuminen avattiin vielä muutamaa ukrainalaista varten, kiitos Jeremyn, mutta ei siinä tietenkään mitään esitelmää olisi ehtinyt tekemään. Sitä paitsi Ifuscon pääasiallinen merkitys ei ehkä ole esitelmissä.

 

Ifuscon jälkeen jään Keski-Eurooppaan. Vietän siellä kaksi ja puoli viikkoa tästä harjoittelustani, ja sen jälkeen harjoittelu pian jo loppuukin. Nopeasti kuluu aika. Kannustan taas kaikkia ulkomaanharjoittelua miettiviä lähtemään Kiovaan, koska sinne oikeasti tarvitaan harjoittelijaa. Ainakin oma ryhmäni on opettajatermein hyvää ainesta. Tiedän, että muuallakin on, mutta tätä ryhmää voisin opettaa vaikka työkseni. Kiovassa saa kymmenen olutta baarista samalla hinnalla kuin Suomesta saa yhden. Hyvässä tapauksessa pääsee tekemään juttuja Igorin firmalle ja asumaan jonkun luona ilmaiseksi. Onhan siinä jo syitä.

 

***

 

Kirjoitan loput Szegedistä. Budapest oli ihan tyhjä aamulla, ja mietin, onko tämä tyypillinen perjantaiaamu suurkaupungissa. Sitten muistin, että on pääsiäinen. Melkein Budapestin metroon päästyäni jäin tarkkailemaan metrokarttaa. Minun piti päästä Keletiltä Nyugatille, mutta kartassa ei kerrottu, miten sinne pääsee. Joku ukkeli tuli kysymään, tarvitsenko apua. Hän kertoi ystävällisesti, millä asemalla täytyy jäädä pois ja vaihtaa ja arvasi, että olen jostain pohjoisesta. Sitten olin menossa ostamaan metrolippua, mutta automaatilla oli nainen kolmen lapsen kanssa. Hän sanoi, ettei automaatti huoli hänen rahojansa. En aluksi ymmärtänyt, mistä on kyse, ja sanoin, että minä en tiedä, miten ne laitteet toimivat. Sitten tajusin, mikä on hätänä, ja maksoin naisen lipun ja hän maksoi minulle kolikoilla. Luulin sosiaalisten tarpeitteni täyttyneen siltä aamulta, mutta ostettuani oman lippuni ja mentyäni liukuportaitten luo siellä oli sama nainen, joka kysyi, voinko auttaa yhtä lasta liukuportaissa. En tiennyt, miten lasta autetaan liukuportaissa, joten otin lasta kädestä ja asetin hänet liukuportaalle. Lapsella oli hauskaa. Alas päästyäni kirmasin äkkiä metroon, seurasin ukkelin ohjeita ja pääsin seuraavaan junaan.

 

Unkarissa on ihmeellisen hyvä olla. Harvoin ärsyttää, että täytyy mennä Unkariin. Poliittinen meno täällä on aivan kummaa, mutta matkailijan elämään se ei yleensä vaikuta. Varmaan täällä pitäisi asua nähdäksensä huonot puolet ja päätösten seuraukset. Nyt olen tosiaan Szegedissä ja jatkan täältä Wieniin ensi viikon alussa. Sitten palaan taas tänne ja menen vielä kääntymään Kiovassa ja melomaan Romanian rajalle ja ehkä katsomaan, miten Sofi Oksanen ryyppää, ja sitten pitäisi jo poistua pikkuhiljaa. En tiedä milloin, millä ja miten. Tavallaan tekisi mieli käydä Moldovassa, kun se on lähistöllä, mutta se on väärässä suunnassa, jos pitäisi mennä Suomeen. Kiovasta pääsee kai junalla Latviaan, mutta silloin pitäisi olla Valko-Venäjän kauttakulkuviisumi. Ei ole. Ehkä yritän päästä Puolaan tai Slovakiaan ja tulla sitä kautta. Tai Moldovan kautta. Romaniani on kurjaa, mutta Moldovassa käsittääkseni osataan laajasti venäjää.