Olen palannut Suomeen, jonne tulin maršrutkalla. Ennen kuin kerron siitä enemmän, mainitsen pari aiemmin tapahtunutta juttua.

 

Kiovassa on pohjoismainen koulu, jossa opiskellaan skandinaavisia kieliä ja suomea. Opiskelijoistani kaksi opettaa siellä työksensä eikä siksi pääse jokaiselle tunnille. Suomea opiskellaan maailmanlaajuisesti vaikka kuinka monessa yliopistossa, mutta en olisi arvannut, että kiovalaisessa koulussa voi opiskella suomea. Halusin päästä katsomaan. Menin opiskelijani tunnille istumaan, ja siellä lapset opiskelivat astevaihtelua. Suomen opiskelijoita ei toki ole kovin monta, eivätkä he kuulemma ole erityisen motivoituneita, mutta kertokaapa minulle, missä Suomen koulussa voi opiskella ukrainaa. Kouluvierailun jälkeen kävin taas äänestämässä, kun oli eurovaalit. Suurlähetystön työntekijät muistivat minut. Äänestin lähes tuttua. Teema jatkui Kiovan Eurooppa-päivässä, jonne menin heiluttamaan pientä Ruotsin lippua.

 

Tapasin erään suomalaisen kirjailijan, josta on aiemmin ollut maininta näissä kirjoituksissa, koska hän tuli Kiovan kirjamessuille. Ukrainalaisilla tovereillani on yhteyksiä, joten minäkin pääsin syömään kirjailijan ja saattoväen kanssa. Oli kyllä hieno ravintola, sillä jotkin ruuat maksoivat jopa viisi euroa. Emme vetäneet perseitä olalle, koska taiteilijalla oli ja oli ollut velvollisuuksia. Kirjamessuilta ostin kyseisen henkilön kirjoittaman romaanin ukrainaksi käännettynä ja sain siihen nimikirjoituksen sekä kirjoittajalta että kääntäjältä, koska kääntäjä on Lilja.

 

Kävin konsertissa vielä viimeisenä viikonloppuna. Lippuun oli merkitty vain yksi ajankohta 19.00, ja keikka alkoi todellisuudessa vähän yli yhdeksältä. Ihmisiä oli niin paljon, ettei paljon huvittanut liikkua. Kalja maksoi vähän yli euron, mutta kaljanmyyntipisteelle oli jatkuvasti jonoa. Lopulta keikka päättyi kahdentoista maissa, johon mennessä olin seissyt paikallani viitisen tuntia. Kaikki tuhannet ihmiset halusivat yhtä aikaa taksiin. Taksin saaminen onnistui tunnin odottelun jälkeen, kiitos Liljan, jonka taksisovellukset toimivat omiani paremmin. Olin perillä noin puoli kahdelta.

 

Sitten menin opettamaan viimeiset tuntini. En nähnyt järkeä mennä enää eteenpäin kirjassa, kun koe oli jo tehty. Siispä katsoimme joitakin suomenkielisiä videoita ja jauhoimme paskaa. Paskaa jauhoin muuten aiemmin Liljan luona, kun sain ensimmäistä kertaa maistaakseni tätä tunnettua pääsiäisherkkua. Kyllä se oli paskaa. Sitten kirjoittelin vähän gradua, joka on kohta oikeasti valmis. Muotoilut ovat vielä väärin, ja johdanto ja päätäntö puuttuvat. Glossaus on puuduttavaa ja kasvattaa sivumäärää. Näyttää siltä, että gradustani tulee yli satasivuinen, mutta professorin mukaan sillä ei ole väliä, kunhan siitä ei tule 150-sivuista.

 

Liljan putket hajosivat. Putkimies tykkäsi olla paikalla lähinnä öisin. Lilja teki töitä arkisin, mutta minulla kuluivat viimeiset päivät Kiovassa enkä enää käynyt yliopistossa, joten makoilin Liljan luona. Putkimies vaati apuani pari kertaa, kun hänen piti sulattaa putkia kiinni toisiinsa. Samalla hän pihisti taskulamppuni, joka oli oikeastaan reppuuni unohtunut pyörän valo. Tietenkin se meni juuri, kun olin palaamassa pyöräni luo. Taas saa polkea valotta miliisiä pakoon.

 

Tapasin opiskelijat sittenkin vielä kerran, juuri ennen lähtöäni. Joimme olutta yliopiston lähellä. Opiskelijat antoivat minulle oikein lahjojakin, nimittäin teemaan liittyvät sukat. Yksi opiskelija lahjoitti minulle vielä yksityishenkilönä keinotekoisia kieliä käsittelevän kirjan. Mukavaa porukkaa, kannattaa mennä Kiovaan harjoitteluun. Sieltä lähdin metrolla rautatieasemalle, sieltä junaan ja junalla Lviviin. Matka kesti vähän alle kuusi tuntia. Välillä unohtaa, että junalla voi mennä niin lyhyitäkin matkoja. Lvivissä minulla oli pari tuntia aikaa, joten kävin syömässä hatšapurin gruusialaisessa ravintolassa. Kaupunki vaikutti aika hauskalta, lisäksi en tainnut kuulla kenenkään puhuvan venäjää rautatieaseman ulkopuolella, ainoastaan ukrainaa. Sitten sain tietää, että minulla on vielä enemmän aikaa, sillä saamani tekstiviestin mukaan kuljetus olisi noin tunnin myöhässä. Odotin. Pakettiauto saapui ja haki vielä ihmisiä joltakin toiselta rautatieasemalta.

 

Matka Suomea kohti alkoi. Jotenkin olin keksinyt, että olisimme perillä maanantaina, mutta ei se mennyt niin. Olimme nimittäin perillä jo varhain lauantaiaamuna. Lähdimme tosiaan Lvivistä ja aika pian olimme Puolan raja-asemalla. Siellä sai odotella melko kauan. Tullimies tai vastaava tarkasti koko auton, jossa oli kaikenlaisia pikku pahvilaatikoita ja muuta tavaraa, mutta pääsimme silti lähtemään ongelmitta. Ukrainastahan saa viedä pois tasan 40 savuketta henkilöä kohden. Tein kerran tuttavuutta tulli-ihmisten kanssa Ukrainan ja Slovakian rajalla, kun luulin, että sallittu määrä on kymmenen askia niin kuin Venäjältä poistuttaessa.

 

Pian Puolan puolella pysähdyttiin kauppaan. Ukrainalainen miekkonen kysyi minulta, osallistunko heidän votkapulloonsa ja zakuskoihinsa maksamalla ja nauttimalla osan. Luulin olevani koko matkan selvänä mutta en ollutkaan. Juomatahti oli aluksi huikea. Ukrainalaisten juottamaa puolalaista viinaa Puolassa ja ukrainalaisessa seurueessa oli niin kutsuttu slaavilainen kokemus. Kaksi ukkoa oli matkalla Etelä-Suomeen poimimaan kurkkuja kesäksi ja tekemään sillä semmoiset kuukausitulot, joihin Ukrainassa ei juuri kenelläkään ole mahdollisuuksia.

 

Virosta ylitimme lahden. Kurvasimme Tallinnan satamaan illalla, ja lautta oli irtautuva aamulla. Aivan pysäköintipaikkamme vieressä oli juottola, jonne menin uuden toverini kanssa. Jostain tarttui mukaan virolainen häiskä, jonka kanssa yritin puhua viroa, mutta kun nämä kaksi puhuivat keskenänsä venäjää, niin taisin luovuttaa. Monen tunnin päästä pääsimme laivaan ja saimme hopeanvärisen rannekkeen, jossa lukee LAEV. En ole ehkä aiemmin nähnyt mitään yhtä hienoa, ja siksi ranneke on yhä minussa.

 

Matkasta Helsinkiin en tiedä mitään, mutta Kampista piti käydä nostamassa 90 euroa käteisellä. Sen verran piti maksaa päästäksensä maršrutkalla Lvivistä Hesoihin. Sieltä onnistuin hankkimaan itselleni Onnibus-lipun Turkuun ja yliopiston pysäkiltä kävelin kotiin. Sen jälkeen ei enää ole tarvinnut kantaa kolmea tai neljää laukkua joka paikkaan. Jätin talvitakkini Liljan luo, mikä helpotti laukkujen sulkemista. Illalla kävin läpi itäisen Turun lähiöjuottoloita ennenkin näissä jutuissa mainitun Serjožan kanssa. Iida saapui Ruotsista seuraavana aamuna. Kodittomana hän asuu hetkellisesti minun luonani silloin, kun ei ole Tukholmassa, mikä on ihan mukavaa, mutta ehkä hänelle pitäisi saada oma avain.

 

Olen siis ollut Suomessa noin viikon. Tämä kirjoitusalusta käy sen myötä tarpeettomaksi, vaikka kävihän se jo tammikuussa, kun poistuin Kazanista. Kirjoittanen vielä jonkinlaisen synteesin tai vertailun Suomesta ja Ukrainasta tai ehkä koko kuluneesta lukuvuodesta. Sitten saatan kirjoittaa mordvan kesäkurssista, jos semmoinen satutaan järjestämään ja jos siellä tapahtuu jotakin. Tämä olisi heinäkuussa Saranskissa. Siihen asti keskityn lähinnä viimeistelemään graduani, joka olisi hauska saada valmiiksi kesäkuun aikana. Jos valmistun, tämä sivu saattaa kadota kokonaan TY-tunnusteni mukana. Kannattaa siis lukea tarkkaan, kun vielä voi.