En ole kirjoittanut tämmöisiä juttuja niin pitkään aikaan, etten muista enää, miten näitä kirjoitetaan. Seuraa muutaman liuskan verran huonosti jäsenneltyä horinaa siitä, miten olen viettänyt elämääni sen jälkeen, kun julkaisin edellisen päivityksen yli kuukausi sitten. Silloin olin Szegedissä käymässä matkallani Wieniin, jossa oli noin XXXVI Ifusco. Huomasin muutamaa päivää aiemmin, että minut oli merkitty yhden sektion moderaattoriksi. Milloinkaan aiemmin moderoimatta ja opastusta saamatta tartuin toimeen perjantaiaamuna kello yhdeksän ja huomasin, että siitä hommasta selviää vaikka krapulainen apina, jos osaa lukea ja vähän venäjää. Ifusco oli hyvä niin kuin yleensä, ja Wien näyttäytyi parempana paikkana kuin viime kerralla. Ifuscoon osallistui tiettävästi ensimmäistä kertaa historiassa ukrainalainen delegaatio, jonka muodostumiseen vaikutin itsekin merkittävästi.
Lorvin itäisessä Keski-Euroopassa yli kaksi viikkoa, koska kukaan ei sinä aikana kaivannut minua Kiovassa eikä minulla muutenkaan ollut kiire. Yliopistossa oli kaikenlaisia lomia ja vappu. Palasin toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina Kortšuvateen kämppiksen ja kissojen luo, mutta en ehtinyt olla siellä pitkään, sillä seuraavan viikon keskiviikkona minun piti lähteä junalla Izmajiliin ja sieltä melomaan Tonavalle. Kirjoitin ennakkotunnelmia jo aiemmin. En silti hukkunut enkä ole graduakaan lähettänyt.
Lähdimme liikkeelle ”Ukrainan Venetsiasta” Vilkovosta tai Vylkovesta pumpatuilla kajakeilla. Meitä oli noin kymmenen. Matkatavarat piti panna isoon vedenkestävään säkkiin, joka asetettiin kajakin pohjalle istuimeksi. Minulla ja kajakkitoverillani ei ollut ollenkaan kokemusta melonnasta, joten firman puolesta tuli opastaja kyytiimme. Aluksi kävimme läpi kaikki kaislikot, koska emme osanneet kääntyä. Siispä täysillä sattuman määräämään suuntaan. Lopulta onnistuimme vähän paremmin ja pääsimme paikkaan, johon pystytimme leirin. Kastuin vähän mutta ajattelin auringon kuivaavan housuni. Toisin kävi.
Ruoka tehtiin jollain kenttäkeittimellä. Illalla menin kahden ukon väliin makuupussiin (en samaan) nukkumaan, joista ukoista vasemmanpuoleinen oli noin satavuotias ja kuorsasi sen mukaisesti. Hän kulki ainoana omalla veneellä ja täysin sujuvasti. Seuraavana päivänä satoi niin, ettemme lähteneet melomaan vaan kaupunkiin, sillä leiripaikkamme ei ollutkaan saari vaan ehkä niemi. Piti mennä linja-autolla, mutta semmoista emme saaneet, joten menimme jalan. Sade oli tauonnut. Kävimme taidenäyttelyssä ja kävelimme asuinalueen läpi pitkospuitten tapaisia kävelyteitä pitkin, koska maa oli niin vetistä, ettei ollut järkevää tai mahdollista rakentaa kunnollisia teitä semmoiseen paikkaan. Tonttien välissä oli pieniä kanavia. Kävelykierros päättyi, minkä jälkeen joku keksi, että voisimme saada sopuhintaan moottoriveneajelun Tonavaa pitkin sinne, missä joki laskee Mustaanmereen. Menimmekin. Veneessä oli kylmä, ja takaisin tullessamme alkoi sataa kunnolla, mutta maisemat olivat aika hyvät. Pelastusliivejä ei ollut kellään, ja veneessä taisi olla liikaa ihmisiä, mutta emme kuolleet vieläkään. Palasimme leiriimme, ja vaatteistani kovin moni alkoi olla märkä.
Seuraavana päivänä sää oli parempi, joten lähdimme melomaan sinnepäin, mistä edellisenä iltana olimme palanneet moottoriveneellä. Oli hienoja maisemia. Matka oli paljon pitempi kuin ensimmäisenä päivänä, ja sen loppupuolella alkoi jo uuvuttaa, mutta erään melojan mukaan meidän veneemme väki meloi varmaan puolitoista kertaa muita enemmän, koska emme vieläkään osanneet kääntyä kovin hyvin ja menimme siksakkia rannalta toiselle. Juuri päästyämme Mustallemerelle aallokko yltyi niin kovaksi, että veneisiin meni vettä. Siinä vaiheessa homma piti keskeyttää välittömästi, koska muutenhan olisimme vajonneet pohjaan, joka oli siinä kohtaa ehkä kolmekymmentä senttiä merenpinnan alapuolella. Se oli silti todellinen merihädän kokemus. Nousimme veneistä ja yritimme kuljettaa ne jonkin matkan päähän, mikä oli hankalaa. Lopulta veneet saatiin haluttuun paikkaan, mutta se oli työlästä, sillä johtajista toinen sitoi veneitä toisiinsa pystyäksensä kuljettamaan niitä monta kerrallansa. Veneet pysyivät pinnalla, jos kyydissä oli yksi ihminen. Koko ajan tuli eri ohjeita siitä, miten tilanteesta jatketaan. Sitten jäimme rannalle, johon pystytimme teltat. Seuraavana päivänä linja-auto haki meidät ja vei Izmajiliin asti. Sieltä menimme junalla Kiovaan ja minä junasta suoraan omalle tunnilleni lähes viikontakaisen suihkun raikkaana.
Ollaan jo siinä vaiheessa kevättä, että opiskelijoille pitäisi järjestää koe, ja se tapahtuu huomenna. Kävin tänään tulostamassa paperit, joissa käsken täydentämään tekstin oikeilla sanoilla oikeassa muodossa, ymmärtämään selkouutisia, reagoimaan oikein sekä vähän analysoimaan yhden Jannesedän kolumnia. Kysyin opiskelijoilta, mitä he haluaisivat tehdä kokeen jälkeisellä tunnilla. Ei olisi pitänyt, sillä yksi sanoi, että minähän voisin pitää esitelmän Suomen alakulttuureista. Semmoista sitten kai rupean väkertämään tämän kirjoittamisen jälkeen.
Loppu tosiaan lähenee. Jätin Kortšuvaten eli niin kutsutun Kiovan perseen, Sergein ja kissat taakseni ja muutin Liljan luo. Täältä on ajallisesti suunnilleen yhtä pitkä matka yliopistolle, mutta tämä matka on huomattavasti helpompi, kun ei tarvitse arvata maršrutkien aikatauluja. Sen kun vain menen metroon, vaihdan kerran ja olen tunnissa perillä. Uskomattoman helppoa. Kissoja täällä ei kyllä ole, mutta käymälän oven saa lukkoon. Palvelutkin on. Kortšuvatessa oli pikkukauppa ja ilmeisesti jokapäiväiset pihamarkkinat. Vaikka nykyinen paikka on näennäisesti kauempana, täällä on kaikki. Ostin Sergeille lähtiessäni pullon Finlandiaa mainitsemastani lähikaupasta.
Olen ollut täällä niin pitkään, että minun piti alun perin lähteä viimeistään viime viikon sunnuntaina. Viimeisen tuntini piti olla viime viikon torstaina. Sen sijaan olen yhä täällä ja pidän tunnin vielä ensi viikon maanantaina. Sain lisäaikaa olla täällä, koska olin niin pitkään poissa Ukrainasta, että yhdeksänkymmentä päivää tulee täyteen vasta kesäkuussa. En minä minnekään Moldovaan varmaan sittenkään mene, vaikka saatoin uhota niin jossain vaiheessa, vaan yritän päästä jonkun pakettiautohemmon kyytiin, joka vie tavaraa ja myös ihmisiä Länsi-Ukrainasta Länsi-Suomeen. Häiskä pysähtyy jopa Kaarinassa. Nyt olisi tilaisuus kokea jotain niin eksoottista, että saatan mennä sinne.
En yleensä pode koti-ikävää kovin helposti, mutta viime aikoina olen kaivannut joitakin asioita Suomesta, ennen kaikkea kurjaa säätä ja kallista kaljaa. Suomalainen juusto, ruisleipä ja kompiaiset ovat oikeasti hyviä vaikkakin kalliita. Sen sijaan huonon elämän viettäminen täytyy varmaan lopettaa Suomeen tullessani, koska se on siellä aivan uskomattoman kallista mutta täällä lähes ilmaista. Turku on kaupunkina melkein vuoden poissaolon jälkeen varmaan ihan ookoo, ainakin sopivan kokoinen. Jo Kazan tuntui valtavalta, Kiovasta puhumattakaan. Suomessa on ihan hyvät kielet, tosin englannin käyttöä siellä voisi rajoittaa ja siirtää säästyvät voimavarat vaikka kansallisiin vähemmistökieliin.
Minun on helppo elää täällä, kun saan Opetushallitukselta apurahaa neljä kertaa enemmän kuukautta kohti kuin keskimääräinen paikallinen saa palkkaa. Kehotan muitakin tulemaan tänne harjoitteluun, sillä se ei ole edes paikallisilta pois, jos Suomen valtio pystyy tukemaan harjoittelijaa omasta pussistansa näin avokätisesti. Minua ennen täällä ei ollut ollut harjoittelijaa viiteen vuoteen, ja tänne tosiaan tarvitaan harjoittelijoita, jotta suomen oppiaine pysyy pystyssä. Kuka menisi jonnekin Ranskaan, Espanjaan tai Yhdysvaltoihin, kun Kiovasta saa todellisen kokemuksen, vieläpä ilman ylimääräistä paperisotaa ja oikeastaan menemättä kovin itään? Sitä paitsi täällä pääsee heti tositoimiin; olen kuullut, että joissain paikoissa harjoittelijat lähinnä katsovat vierestä, kun paikallinen opettaja opettaa. Minulla on ollut yleensä opetettavanani neljä paraa eli kaksoistuntia suomea viikossa, joskus kuusi paraa, ja huvikseni opettamani udmurtin tunti.
Ilmoittauduin muuten heinäkuussa järjestettävälle mordvan kielten kesäkurssille Saranskiin. Ilmoittautukaa tekin, jotta kurssi saadaan järjestetyksi. Se ei nimittäin ole itsestänsä selvää.
Viimeisimmät kommentit