Kuukausi: syyskuu 2018

Keskiviikon piti alkaa kurssilla nimeltä русская песня. En tiennyt ollenkaan, mitä siellä tapahtuisi. Joutuisiko ehkä laulamaan? Kyllä minä jotain Tsoita voin karaokessa kännipäissäni vedellä vaikka miten paljon, mutta ajatus luokkatilassa muitten kanssa laulamisesta vähän inhottaa. Tulee mieleen ala-asteen kiusalliset musiikin tunnit. Toisaalta voisi olla niinkin, että kuuntelisimme siellä venäläisiä lauluja ja yrittäisimme ymmärtää sen sisältöä ja vaikka eritellä sitä jotenkin. Tai siellä voitaisiin käsitellä venäläisten laulujen rakennetta ja kehitystä. Mutta huoli oli turha. Meitä opiskelijoita oli nimittäin jonkinlainen määrä odottamassa lukujärjestykseen merkityn oven takana, vieläpä oikeaan aikaan, vaikka ovi oli labyrintin perällä, mutta opettajaa ei näkynyt. Yksi meistä tykkää hoitaa asioita muita aktiivisemmin, ja hän läpäisi labyrintin kuudesti käydessänsä kysymässä ulkomaalaisvenäjän laitoksen ihmisiltä, että mitä tapahtuu. Lopulta hän sai tietää, että opettaja ei tiennyt, että hänen pitäisi pitää tunti, joten hän oli lähtenyt toiseen kaupunkiin. Tunti oli siis peruttu ja lähdimme pois. Tällä ei tieto ihmisten välillä kulje kirveelläkään.

Sen me kyllä saimme tietää, että sanastotunnille on löydetty aika. Lähes pahin tapahtui. Se on keskiviikkoaamuna kello 8.30. Tämä muuttaa meininkiä ratkaisevasti ja masentaa minua paljon enemmän kuin vaikka torstain yhdentoista tunnin koulupäivä. Täytyy löytää sellainen rytmi kuin kunnon ihmisillä on, mutta siitä ei taida tulla mitään. Miksei se voi olla tiistaina, jolloin koko päivä on tyhjä. Moskova väittää selvittäneensä tataarin verkkokurssiin liittyvät ongelmani, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. ”Voitte myös olla yhteydessä englanniksi, jos se on Teille mukavampaa”, terveisin Moskova. Sain kuitenkin ihan hyviäkin uutisia, nimittäin joku paikallinen toisen kurssin venäjän opiskelija kuulemma haluaa auttaa minua oppimaan tataaria. Opiskelijan pitäisi kirjoittaa minulle, mutta toistaiseksi hänestä ei ole kuulunut. Toivottavasti hän kirjoittaa. En tiedä, millä tavalla hän minua auttaisi, mutta tandemityyppisistä keskusteluharjoituksista minulla on pelkästään huonoja kokemuksia. Joka tapauksessa nyt on korkea aika ottaa kaikki tataari vastaan. Kurssi alkaa tiistaina.

Illalla oli vaihto-opiskelijoille suunnattua ohjelmaa yliopiston päärakennuksessa. On L. N. Tolstoin juhlavuosi, minkä takia meille oli järjestetty Tolstoi-aiheinen rastikierros. Samaan aikaan samassa paikassa oli myös eräänlainen Tolstoi-seminaari, jonka avajaistilaisuuden kävin katsomassa. En jaksanut keskittyä. Menimme parin ulkomaalaisen kesken kiertelemään päärakennusta, josta löysimme kansatieteellisen museon. Siellä on pieni mutta pysyvä Volgan alueen kansojen näyttely! Oli marilaisia, mordvalaisia, udmurttilaisia, venäläisiä, tataarilaisia ja tšuvassilaisia vaatteita ja koruja. Baškiirilaisille oli paikka varattuna, mutta tarvittavaa kamaa ei heidän keskuudestansa ollut vielä hankittu. Peremmällä oli näyttely, johon oli kerätty vastaavaa rompetta maailman joka kolkasta. Löysimme myös eläintieteellisen museon, jossa oli eläimiä vaikka kuinka. Kun ohjelmamme alkoi, meidät arvottiin ryhmiin. Sitten aloimme kiertää huoneesta toiseen ja meidän piti vastata kysymyksiin Tolstoin elämästä ja tuotannosta. Opin, että kirjailija itse oli tyytymättömin Sota ja rauha -teokseensa, jota hän kirjoitti kuusi vuotta ja editoi kahdeksan. Joukkueemme voitti leikin, mutta meillä olikin yksi venäläinen opiskelija ja muutama satunnainen venäläinen lapsi. En tiedä, mistä he tulivat. Leikin jälkeen menimme parille kaljalle (lapset menivät toisaalle), koska minulla sattui olemaan syntymäpäivä.

Torstaina opiskelin yliopistossa vain yhdeksän tuntia, koska tataari ei ole vielä alkanut. Se meni yllättävän kevyesti, koska silloin ei ollut kovin raskaita tunteja. Maisteritason kurssitkin olivat huomattavasti parempia kuin se lingvofolkloristiikka, josta taisin mainita aiemmin. Kaikki turkologiakurssit olivat alkaneet jo viikkoa aiemmin, joten ihan alkuun en päässyt mukaan. Vaikeuksia se tuotti lähinnä arabialaisten kirjainten kurssilla, sillä osa kirjaimista oli jo käyty läpi, eikä minulla ole käytännössä mitään kokemusta niistä. En tajunnut ainakaan täysin, mikä se pystypalkki on, mutta kai sen on liityttävä jotenkin vokaaleihin. Turkin kurssilla tehtiin kuunteluharjoituksia, tarkasteltiin vokaalisointua ja käytiin läpi yksinkertainen keskustelu. Siinä taas haasteita tuottaa se, että kaikkien muitten osallistujien äidinkieli on jokin turkkilainen, joko tataari tai tšuvassi. Voisi toki ajatella, ettei tšuvassilla olisi ihan niin vahvaa etulyöntiasemaa, mutta hän olikin sattunut opiskelemaan jonkin verran turkkia jo aiemmin.

Vielä on byrokratiaa hoidettavana. Piti allekirjoittaa sopimus, en tiedä, mikä, mutta menin tekemään sitä aikaisin perjantaiaamuna. Yritin vielä aikaisemmaksi, mutta se ei onnistunut. Huoneeseen 113 ei ole nykyisin näköjään ollenkaan jonoa, joten marssin suoraan sisään ja sain homman hoidetuksi viidessä minuutissa. Sopimus siis tarvitaan viisumin pidentämistä varten. Samasta syystä piti mennä tiettyyn pankkiin maksamaan 1 600 ruplaa. Menin pankkiin ja esitin asiani. Siellä tiedettiin heti, mistä on kyse. Sanottiin, että maksua varten tarvitaan kyseisen pankin pankkikortti, jollaista minulla toki ei ollut. Eipä sitten muuta kuin luomaan minulle venäläistä tiliä. Annoin henkilötietoni, ja minulta kysyttiin kummia ja minua juoksutettiin tiskiltä toiselle allekirjoittamaan ties mitä papereita. Sain kortin. Sitten minun piti nostaa automaatista ruplia suomalaisella kortillani ja panna ne venäläiselle tililleni. Sitten piti asentaa puhelimeen kyseisen pankin sovellus maksamista varten. Hommassa meni ties kuinka kauan. Lopulta minut lisättiin johonkin rekisteriin, mutta ensin ongelma oli se, että minulla ei ole patronyymiä (отчество). Sitten ongelma oli se, että rekisteri tuntui tuntevan kaikki maailman maat paitsi Suomen. Minulta kysyttiin, onko Alankomaat lähellä. Vastasin, että ei se ihan vieressä ole. Tilanne ratkesi siten, että minulta otettiin rekisteriin passin numeron sijasta viisumin numero. Olen nyt kai Sberbankin rekisterissä Venäjän kansalainen. No jaa. Pitäisi varmaan kuolettaa se kortti äkkiä. Sovelluksen lataaminen ja käyttö kuluttivat puhelimesta akun miltei kokonaan, minkä viimeisteli se, että kahdella oppitunnilla piti käyttää sähköistä oppikirjaa.

Perjantaina alkoi uusi iltakurssi, nimittäin uralilais-altailainen kielellinen yhteys. Se oli hyvä tunti. Opettaja kyseli minulta kaikenlaista näkemyksiä uralilaisista kielistä, ja olin tietyllä tavalla tunnin yläpuolella, koska kaikki siellä kerrottu oli jossain määrin tuttua ja helppoa. Kurssi oli yhä johdatusvaiheessa: siellä käytiin läpi maailman kieliä ja kielikuntia. Minun piti kuitenkin poistua sieltä ennenaikaisesti, koska kello kuusi alkoi tataarin kurssin ”organisaatiokokous”. Siellä puhuttiin juhlallisesti ja kerrottiin, että ei kannata myöhästyä ensimmäiseltä tunnilta. En oppinut mitään. En ehtinyt enää takaisin tunnille, joten lähdin etsimään erästä udmurttilaista toveriani Nastjaa (udm. Naśtok), joka oli tullut seuralaisinensa Kazaniin (udm. Kuzon).

Piti kävellä rautatieasemalle asti. Siellä selvisi, että mukaan olivat tulleet poikaystävä ja äiti. Sain kotiavaimeni takaisin. Minulle tarjottiin kaksi vaihtoehtoa: joko lähden matkoihini tai guljaan näitten turistien kanssa. Totesin, että porukkaa tuskin on vielä juottolassa, joten voin yhtä hyvin guljata. Kävimme kremlillä ja kävelimme keskeistä katua baariin päin. Puhuin toverini kanssa koko ajan udmurttia, koska se on muodostunut monista yhteisistä kielistämme useimmin käyttämäksemme. Mukana ollut jätkä ei ymmärtänyt udmurttia, mutta en tosiaan antanut sen häiritä. Udmurtti on kansojen välisen kommunikaation kieli, ja ehkä hänkin innostuu oppimaan sitä nyt. Panin merkille, että kaupungissa näkyy paljon tataaria mutta Ižkarissa ei näy udmurttia paljon missään ja pitäisi olla siellä sama meininki. Mielipiteeni hyväksyttiin. Kävelimme kadun toiseen päähän, missä minä jäin juottolan luo ja muut lähtivät pois.

Kazanissa on keskeisellä paikalla hieno baari nimeltä Discount/Дисконт, joka muistuttaa vähän Turun Viskibaaria, vaikka asiakaskunta ei täällä ole ihan yhtä uhkaavanoloista. Sisällä soi hevimetalli ja näkyy urheilu, mutta urheilua sietää ihan hyvin, kun voi kuunnella hevimetallia eikä mitään inhottavaa listapoppia. Valitettavasti siellä on musiikin suhteen vähän samanlainen ongelma kuin joillain suomalaisilla radiokanavilla: kaikki tulee englanniksi paitsi Rammstein. Paikalla oli pari vaihtaria, joista puhuin yhden ruotsalaisen kanssa koko illan ruotsia. Jostain syystä hänen kanssansa minulla ei ole mitään paineita puhua oikein, joten puhuin luontevasti ja ymmärsimme täysin toinen toistamme. Tämä on hieman ihmeellistä siihen nähden, että suullisen ruotsini taso on yliopistoasteikolla kaksi. Kuulostan muumipeikolta ruotsalaisen mielestä.

Kävin Kyöstin kanssa tupakalla, kun meille tuli juttelemaan kaksi paikallista miestä. He kiinnostuivat ulkomaalaisista ja halusivat jäädä juttelemaan kanssamme. Menimme sisään ja otimme pöydän itsellemme. Vähän aikaa keskusteltuamme kerroin haluavani opiskella tataaria sen takia, että opiskelen kielitiedettä ja tiedän aika paljon alueen muista kielistä, niin kuin marista, udmurtista… Toinen miehistä keskeytti minut sanomalla, että he ovat udmurtteja. Häkellyin. Vaihdoin kielen venäjästä udmurttiin, mistä paikalliset herrasmiehet häkeltyivät vähintään yhtä paljon. He ovat kotoisin jostain Tatarstanin kylästä. Sanoin, että olisipa hienoa päästä joskus käymään tatarstanilaisessa udmurttikylässä. Eiköhän minut sitten lisätty VK:ssa toveriksi ja johonkin пумиськон-nimiseen keskusteluun, joka ei sisältänyt yhtään viestiä. Nyt minulla ainakin on yhteys paikalliseen udmurttijärjestöön. Herrat sanoivat jossain vaiheessa, että on parempi, jos puhun heidän kanssansa venäjää, koska minä puhun yleisudmurttia ja he murretta. Kysyin, eivätkö he ymmärrä minua. Ymmärsivät. Sanoin, että murrehan on oikeata kieltä ja sitä paitsi kiinnostaa minua. Sitten tapahtui jotain, ja puhuimme venäjää, mutta siinä tilassa en voinut olla puhumatta udmurttia, johon kieleni aika ajoin puolivahingossakin liukui. Sanoin, että joskus on helpompi puhua udmurttia kuin venäjää, koska udmurtti muistuttaa rakenteeltansa äidinkieltäni. Tämä hyväksyttiin, ja toinen miehistä puhui minulle satunnaisesti udmurttia illan aikana.

Väki alkoi vähetä Diskontista. He halusivat mennä johonkin tanssimestaan. Ajattelin, että ehkä siellä voi olla tanssimattakin, ja lähdin mukaan. Seisoimme jonossa. Ensimmäiset porukasta pääsivät sisään, mutta kun meitä oli jäljellä neljä, tuli vastaan фейсконтроль, mikä kuulostaa naamarajalta mutta todellisuudessa johtui ilmeisesti siitä, että yhdellä meistä oli urheiluvermeet päällä. Hän oli aiemmin mainittu ruotsalainen. Muut ulos jääneet olivat kadulta löytyneet udmurttiherrat. Lähdimme etsimään toista paikkaa, mutta menimmekin syömään pitsaa. Sen jälkeen väsytti niin paljon, että lähdin kotiin. Muut jäivät etsimään naisia. Hauskaa oli se, että kulkiessamme ruotsalainen puhui minulle koko ajan ruotsia, kunnes toinen udmurteista ärjäisi, että täytyy puhua venäjää, että kaikki ymmärtävät. Kuitenkin minulle pian taas puhuttiin ruotsia ja vastasin ruotsiksi, ja sitten taas kävi käsky vaihtaa venäjäksi. Päästyäni kotiin panin sammuneen puhelimeni lataukseen ja aprikoin, että odotan jonkin aikaa ja käynnistän sen sitten. Nukahdin kuitenkin vaatteet päällä ja heräsin aamulla.

Aamulla käynnistin puhelimeni ja huomasin viestin, jonka yksi toinen (tai oikeammin ainakin viides tässä tarinassa) udmurtti nimeltänsä Luša oli minulle lähettänyt: hän tulee Kazaniin seuraavana päivänä. Menin takaisin nukkumaan ja herättyäni vietin vielä muutaman tunnin pohmelokekkereitä. Sain täällä asuvan, tuntemani udmurtin Lenan kautta yhteyden vieraaseeni ja lähdin tapaamaan tätä. Sovimme tapaavamme kremlillä, mutta en osannut mennä sinne kovin näppärästi. Tiesin kyllä, missä se on, mutta päätin oikaista ja myöhästyin ainakin puoli tuntia. Siellä olikin toverini siskoinensa. Häntä on aina mukava nähdä. Kävelimme kaupungilla. Tytöt halusivat käydä joissain kaupoissa ja syödä taukoamatta. Heidän paluujunansa Ižkariin lähti kätevästi kymmentä vaille viisi aamulla, joten ei auttanut kuin pysytellä hereillä. Onneksi on Diskont. Kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon tämän kaupungin katukuvassa näkyy tataarin kieltä. Sanoin, että pitäisi saada samankaltainen meno Udmurtiaan. Mielipiteeni hyväksyttiin.

– – –

Löysin viime yönä KFU:n verkkosivuilta muinaiskirkkoslaavin kurssin. En tiedä, voiko sinne mennä, mutta aion yrittää. Se tarkoittaisi kuitenkin sitä, että en pääsisi enää eteläsaamen kurssille, mutta ei se niinkään haittaa. Osaan sitä jo.

Yksi Turussa kevään opiskellut ihminen Maria Š. on muuttanut takaisin Šupaškariin eli Tšeboksaryyn, jonne hän kutsui minut. Siellä on jonkinlaatuinen kielifestivaali lokakuun kahdeskymmenesensimmäinen. Voisin kuulemma puhua suomen kielestä. Saatan mennä sinne, jos passini on silloin minulla eikä esimerkiksi huoneessa 113. Sinne varmaan voivat tulla muutkin. En olekaan koskaan käynyt Tšuvassiassa.

Lukujärjestykseni näyttää nykyään seuraavalta. Tiistain aamutunti tosiaan alkaa vasta lokakuussa, jos on alkaaksensa.

Maanantaina piti olla kaksi oppituntia, venäläistä elokuvaa ja sanastoa. Tunnit alkoivat iltapäivällä, joten ehdin luokkahuoneeseen sillä minuutilla, kun tunnin oli tarkoitus alkaa. Siellä kuitenkin käytiin jo keskustelua. Elokuvien opettaja oli sanonut aiemmin, että jollain tunnilla olisi mahdollista käydä läheisessä elokuvateatterissa katsomassa jotain omakustanteisesti. Juuri, kun olin päässyt sisään, alettiin äänestää siitä, menemmekö sinne sillä tunnilla. Enemmistö kannatti elokuvateatteria, mutta joku rupesi epäilemään, ehdimmekö siinä tapauksessa sanastotunnille, jonka piti alkaa heti elokuvatunnin jälkeen. Opettaja sanoi, että huoli pois, sanastotuntia ei ole tänään. Menimme siis elokuvateatteriin. Katsoimme sellaisen kuin История одного назначения, joka ilmeisesti kertoi Tolstoin Sodan ja rauhan lähtökohdista. Se oli ihan mielenkiintoinen, mutta puheesta oli hankala saada selvää. Lippu maksoi 150 ruplaa eli tämänhetkisen kurssin mukaan 1,85 euroa.

Elokuvan jälkeen menimme elokuvateatterin sisältävän ostoskeskuksen ulkopuolelle keskustelemaan siitä, mitä elokuvassa tapahtui. Sanastokurssin kohtalosta kysyttiin, mihin opettaja vastasi, että kyllä se joskus on, mutta ainakaan hän ei tiedä, koska, sillä jatkossakin elokuvalle varataan kaksi paraa maanantaisin. Tämän jälkeen joku katsoi puhelintansa. Hän oli saanut viestin, jonka lähettäjä ihmetteli, miksi sanastotunnin luokan ovella odottaa pelkkiä saksalaisia ja missä kaikki muut ovat. Elokuvakurssi ei ole pakollinen, joten kaikki eivät olleet katsomassa elokuvaa eivätkä he siitä syystä olleet saaneet tietää, että sanastoa ei sinä päivänä ollut. Tämä on mielenkiintoinen tapa ilmoittaa asioista. Sain myös tietää, että koska venäjän opiskelijoitten aikataulu on varsin väljä, monien kotiyliopiston opintopistemäärävaatimus ei täyty. Ilmeisesti venäjän kursseja on tulossa lisää, mutta niitä ei ole aloitettu eikä niistä ole kerrottu meille sen takia, että Jevropaksi nimetty ryhmämme ei ole vielä täynnä, koska osa vaihtareista ei ole vieläkään saapunut. Käsitin, että heillä on ongelmia saada viisumi.

Tänään heräsin aikaisemmin kuin melkein kertaakaan täällä ollessani. Käyn täältä käsin videoyhteydellä Turun yliopiston eteläsaamen kurssilla sen verran kuin pystyn. Luento alkaa tiistaisin kello 8.30. Onneksi ei tarvinnut lähteä minnekään. Lukujärjestykseni mukaan ensimmäinen Kazanin-luento alkaisi kello 15.40, joten menin aamuluennon jälkeen takaisin nukkumaan. Päätin lähteä kerrankin ajoissa seuraavalle luennolle. Ehdin aivan hyvin lingvofolkloristiikkaan. Tunnin anti oli se, että ensin opettaja ja yksi opiskelija keskustelivat mahdollisista tutkimusaiheista ja sitten opettaja rupesi lukemaan ilmeisesti jotain alan teosta sanellen. Opiskelijat kirjoittivat ylös. Totesin, että voin yhtä hyvin haalia itse käsiini saman teoksen ja sanella itselleni, jos aihe joskus kiinnostaa niin paljon. Lingvofolkloristiikkaa oli kaksi paraa peräkkäin. Pakenin niitten välisellä tauolla. Kurssin aiheena ovat siis sanonnat ynnä muu folklore kielellisestä näkökulmasta, mikä voisi toisella tapaa esitettynä olla ihan mielenkiintoista. Onneksi kyseessä on jonkinlainen pienoiskurssi ja se loppuisi muutenkin kai ensi viikolla. Toivon, etteivät muut maisterikurssit ole samanlaisia. Olen ollut venäjäläisellä maisteritason kurssilla myös Udmurtiassa, mutta siinä oli paljon enemmän järkeä. Odotan erityisesti урало-алтайская языковая общностьia, mutta senkin kanssa täytyy olla yhtä aikaa tataarin kurssin ennakkokokoontumisessa. Keskiviikon tunnille filologian asemasta humanististen tieteitten joukossa saattaa sen sijaan käydä samoin kuin lingvofolkloristiikalle…

Tataari sentään alkaa ensi viikolla. Kun jätän lingvofolkloristiikan väliin, se tarkoittaa sitä, että tiistain ohjelmani alkaa iltaseitsemältä ja päättyy -yhdeksältä. Täytyy keksiä jotain muuta tekemistä. Ehkä Jevropa saa lisäluentoja tiistaiksi ja niille voi mennä, tai ehkä sanastokurssi siirtyy tiistaihin. Toisaalta täällä voisi harrastaa kulttuuria. En ole vielä käynyt yhdessäkään museossa, en edes Lenin-museossa, enkä ole matkustanut metrolla, vaikka täällä on sellainen. Paikallinen metrokartta on muuten yksinkertaisempi kuin Helsingin. – Minut on myös lisätty kuulemma sille tataarin verkkokurssille. Sain salasanan, ja käyttäjätunnukseni on sähköpostiosoitteeni, mutta näillä tiedoilla en pysty kirjautumaan sisään. Täytyy mennä huomenna johonkin kabinettiin ihmettelemään asiaa. Se tapahtuu sopivasti samaan aikaan kuin olisi tunti filologian asemasta.

En ole vieläkään allekirjoittanut sopimusta yliopiston kanssa. Toveri Kyösti kävi ulkomaalaistoimistossa kysymässä allekirjoittamisesta jo maanantaina, mutta hänen käskettiin palata takaisin perjantaina. Menen varmaan samalla. Sinänsä minua ei kiinnosta minkään sopimuksen kohtalo, mielestäni olen kirjoittanut nimeni jo riittävän moneen paperiin. Homma menee kuitenkin niin, että sitä ilman ei voi pidennyttää viisumia, ja minun pitäisi saada (mahdollisesti) pidennetty viisumini takaisin ennen Moskovan-matkaani. Pidennykseen tarvitaan ainakin kopiot passista, viisumista, maahantulokortista, rekisteröimisestä ja vuokrasopimuksesta, mahdollisimman monta valokuvaa sekä se sopimus, jonka oikeellisuus täytyy kuulemani mukaan käydä tarkistuttamassa jollain lakimiehellä.

Ihmettelen, miten väljä opetusohjelma täällä on. Jos tosiaan käy venäjän kursseja muttei mitään muuta, tämänhetkisellä kurssivalikoimalla voi saada korkeintaan 21 opintopistettä, mikä aiheuttaa joillekuille ongelmia. Tiistaisin venäjän opiskelijoilla ei ole mitään, muina päivinä kaksi tai kolme paraa. Toki se riippuu siitä, mihin kohtaan sanastokurssi siirtyy. Oma aikatauluni elää vieläkin: tällä hetkellä näyttää siltä, että alkuviikkoni on erittäin tyhjä, kunnes torstaina pitäisi sitten olla yliopistossa yksitoista tuntia putkeen, ja perjantainakin opetus päättyisi vasta seitsemältä. En tiedä, voinko edes saada suoritusmerkintöjä maisterikursseista, mutta en ole niin kiinnostunut opintopisteistä. Minulla ei taida olla tekosyitä jättää gradua enää roikkumaan, kun aikataulu on näin tyhjä lukuun ottamatta torstaita ja perjantaita. Mutta sitä olisin voinut jäädä tekemään kotiinkin. Toivottavasti nyt pääsen sille tataarin verkkokurssille.

Lukujärjestykseni näyttää tällä hetkellä tältä. Muutoksia on vielä luvassa. Tataari alkaa ensi viikolla.

Kurssit alkoivat viimein torstaina. Oli virallisten kirjeitten kurssi, keskustelukurssi ja klassisten kertomusten kurssi, venäjää siis kaikki. Opetus on kokonaan venäjäksi, mistä joku oli yllättynyt. Ensimmäisen kurssin opettaja on tataari, ja hän sanoi olevansa sen takia itsekin «иностранка», mikä vähän yllätti. Toki hän viittasi siihen, että venäjä ei ole hänen ensimmäinen kielensä, mutta silti, onko Tatarstanissa asuva tataari ”ulkomaalainen”? Kaikki opettajat ovat aivan mukavia ja tietävät, miten meille ulkomaalaisille kuuluu puhua. Joskushan voi käydä niin, että jos itse ei ymmärrä jotain, vastapuolen tapa saada asia perille on huutaa lujempaa. Tataariopettaja kysyi tuntinsa aluksi, miksi olemme valinneet kyseisen vapaaehtoisen kurssin. Sanoin, että en edes tullut tänne opiskelemaan venäjää, mutta nyt kun näyttää siltä, että opiskelen käytännössä pelkkää venäjää, yritän oppia sitä mahdollisimman hyvin. Myöhästyimme reippaasti parin opiskelutoverin kanssa viimeiseltä tunnilta, koska yritimme ehtiä käymään syömässä siinä välissä. Saman tauon aikana vein passikopioni jollekulle tataarin opetuksesta vastaavalle ukkelille. Klassisten kertomusten tunnilla luettiin Tšehovin novelli, mikä järkytti tasollansa jotkut opiskelijat. Minulle eniten vaikeuksia tuotti se, että en saanut omaa kappaletta monisteena, koska olin tullut myöhässä. Kävimme parin vaihtarin kanssa kahvilla tuntien jälkeen, jolloin juttelimme tilanteestani. Päätin sitten vielä illalla kirjoittaa sähköpostiviestin turkologian laitokselle. Kysyin siinä, pitääkö oikeasti paikkansa, ettei ulkomaalaisille ole tarjolla enempää tataaria tai turkologiaa.

Perjantaina oli vuorossa ekonomiatekstien lukemista ja kielioppia. Ekonomiakurssikaan ei ole pakollinen, ja siksi tunnin alussa opettaja kysyi kaikilta, miksi olemme valinneet kurssin. Olin vastausvuorossa ensimmäisenä enkä ruvennut kiertelemään. Sanoin, että en tiedä aiheesta paljon mitään ja että tämä ei varmastikaan ole minulle kaikkein mielenkiintoisin kurssi täällä mutta että ei kai mikään tieto ole turhaa ja että tulen ainakin aluksi kaikille kursseille katsomaan. Siinä vaiheessa lukujärjestykseni näytti vielä niin väljältä, että en ajatellut pudotella siitä kursseja. Tunti oli lopulta aivan hyvä. Varsinaisen taloustekstin lisäksi käsittelimme termejä ja sananmuodostusta, mikä voi olla ihan hyödyllistä.

Ekonomiatunnin jälkeen oli neljänkymmenen minuutin tauko. Poltin savukkeen ja lähdin etsimään turkologian laitosta. Olin saanut aamulla vastauksen edellisenä iltana lähettämääni viestiin. Vastauksessa käskettiin menemään tietynnumeroiseen huoneeseen. Menin sinne ja rupesin tiskillä selittämään omituisia tarpeitani. Tavoittelemani henkilö ei ollut paikalla. Eiväthän ne koskaan ole. Kaikkien tai ainakin minun yllätykseksi turkologian laitoksen johtaja tai joku muu iso pamppu tuli pian paikalle. Hän oli lähettänyt minulle vastauksen ja tiesi heti, kuka olen. Menimme viereiseen huoneeseen. Siellä minut istutettiin pöydän ääreen. Kaksi naista rupesi kertomaan minulle siitä samasta tataarin iltakurssista, jolle olen jo ilmoittautunut. Ilmeisesti johtavammassa asemassa oleva selitti, että kyllä on tataarista paljon sanoja ympäröivissä uralilaisissa kielissä, että kannattaa kyllä uralistin opetella tataaria. En tohtinut keskeyttää sanomalla, että olen jokseenkin tietoinen asiasta. Sain lopulta myös tietää turkologian aikatauluista, mutta tädit miettivät huolestuneena, että ne ovat kyllä maisteritason kursseja ja iltapäivisin. Itse asiassa sehän on erittäin mukavaa. Ilta on parasta työskentelyaikaa, ja jos joku väittää muuta, hän valehtelee. Minun piti antaa yhteystietoni jollekulle nuorelle työntekijälle, ehkä assistentintapaiselle, ja pian minulla oli turkologian kurssien aikataulut sähköpostissani! Jos käsitin oikein, on myös sellaisia tataarin verkkokursseja, joille voi osallistua kuka tahansa missä tahansa. Kursseilla on ollut ihmisiä ainakin Espanjasta ja Kanadasta. Minutkin kuulemma lisätään johonkin tataarin онлайн школаan, mutta en tiedä, onko se sama. Tädit muuten vaihtoivat tataariin aina, kun he eivät puhuneet suoraan minulle.

Ekonomian jälkeen oli kielioppia. Opettaja pähkäili, että olikohan se minulle ihan liian helppoa. Asia sinänsä oli erittäin yksinkertaista, mutta opin myös jotain uutta muun muassa siitä, mihin kohtaan sanapaino asettuu tiettyjen sanojen yksikön genetiivissä. Useitten sanojen yksikön genetiivi ja monikon nominatiivi eroavat toisistansa sanapainon avulla. Lisäksi minulle tuli ihan uutena juttuna se, että puhekielessä joillain maskuliinisubstantiiveilla on yksikössä kaksi genetiivimuotoa, a– ja u-päätteinen, joista u-päätteistä voi käyttää määrän yhteydessä: много народу. Olin törmännyt tuollaiseen joskus, mutta olin tulkinnut sen ehkä jonkinlaiseksi kiteymäksi enkä produktiiviseksi genetiivimuodoksi ollenkaan. Kielioppi oli viimeinen tunti. Lähdimme yhden toverin kanssa syömään ja kirjakauppaan, sillä hän tarvitsi paremman sanakirjan. Minä en tarvinnut mitään. Löysin silti hyllyn reunasta tataarinkielisen osuuden ja ostin tataarinkielisen ilmeisesti novellikokoelman. En vielä tiedä, mitä siinä lukee.

Ruokaillessamme ryhdyin tarkastelemaan turkologian kurssien tietoja. Kaikki kurssit järjestetään aikavälillä 15.40–18.50. Tarjolla on лингвофольклористикаa (mitä se on?), filologian asemaa humanististen tieteitten joukossa, arabialaiskirjaimisia tekstejä, turkin kieltä, informaatioteknologiaa ja uralilais-altailaisia yhteyksiä. Informaatioteknologia jää pakostakin pois, koska se menee pakollisen venäjän kurssin kanssa päällekkäin, mutta muuten ajattelin mennä pällistelemään kaikille kursseille. En tiedä, voiko niille niin vain mennä, mutta aion yrittää. Voi myös hyvin olla, että turkkia opetetaan tataariksi tai tataarin pohjalta. Jos pääsen ja jään kaikille kursseille, minulla on tunteja seuraavasti: maanantaina 14.00–17.10; tiistaina 17.20–21.00; keskiviikkona 10.10–13.20 ja 15.40–17.10; torstaina 10.10–21.00; perjantaina 11.50–17.10. Etenkin torstai hirvittää jo valmiiksi. Ei pitäisi tulla tekemisen puutetta. Eikä tästä välttämättä olekaan tulossa niin turha reissu. Pitää alkaa tehdä kotitehtäviä viikonloppuisin, koska nyt vaikuttaa siltä, ettei viikolla ole aikaa. Voi olla, että ainakin torstain kursseista on pakko jättää jotain väliin.

Ruuan jälkeen menimme juomaan olutta. Sitä tulikin juoduksi. Loppuillasta paikalle saapui muita vaihtareita. Niitten kanssa on ihan mukava viettää välillä aikaa, sillä moni heistä ei osaa yhtään englantia. Tulee puhutuksi venäjää heidänkin kanssansa ilman erillistä panostusta, kun taas osa vaihtareista suosii englantia huonon venäjäntaitonsa takia. Muita kielihuomioita: kaupungissa kuulee tataaria jonkin verran ja monet tekstit ovat kaksikielisiä, usein ensin tataariksi ja sitten venäjäksi. Englantia monikaan ei tunnu osaavan, minkä huomaa silloin, kun joku seuralainen tuskailee venäjänsä kanssa asiakaspalvelutilanteessa. Yliopistolla tietenkin tataarin ja turkologian laitoksella työntekijät puhuvat keskenänsä tataaria. Televisiosta olen löytänyt joitain tataarinkielisiä kanavia, mutta ohjelmisto on toistaiseksi ollut niissä varsin musiikkipainotteista. Eilen yhdessä ravintolassa soi englanninkielisen jumputuksen seassa ainakin yksi tataarinkielinen poppilaulu. Täällä on joitain tataariyhteisöjä, joilla on mahdollisesti jonkinlaisia kielipalvelujakin, mutta en ole ottanut niistä vielä selvää.

Alustava lukujärjestykseni. Mahtaako näkyä oikein.