Keskiviikon piti alkaa kurssilla nimeltä русская песня. En tiennyt ollenkaan, mitä siellä tapahtuisi. Joutuisiko ehkä laulamaan? Kyllä minä jotain Tsoita voin karaokessa kännipäissäni vedellä vaikka miten paljon, mutta ajatus luokkatilassa muitten kanssa laulamisesta vähän inhottaa. Tulee mieleen ala-asteen kiusalliset musiikin tunnit. Toisaalta voisi olla niinkin, että kuuntelisimme siellä venäläisiä lauluja ja yrittäisimme ymmärtää sen sisältöä ja vaikka eritellä sitä jotenkin. Tai siellä voitaisiin käsitellä venäläisten laulujen rakennetta ja kehitystä. Mutta huoli oli turha. Meitä opiskelijoita oli nimittäin jonkinlainen määrä odottamassa lukujärjestykseen merkityn oven takana, vieläpä oikeaan aikaan, vaikka ovi oli labyrintin perällä, mutta opettajaa ei näkynyt. Yksi meistä tykkää hoitaa asioita muita aktiivisemmin, ja hän läpäisi labyrintin kuudesti käydessänsä kysymässä ulkomaalaisvenäjän laitoksen ihmisiltä, että mitä tapahtuu. Lopulta hän sai tietää, että opettaja ei tiennyt, että hänen pitäisi pitää tunti, joten hän oli lähtenyt toiseen kaupunkiin. Tunti oli siis peruttu ja lähdimme pois. Tällä ei tieto ihmisten välillä kulje kirveelläkään.
Sen me kyllä saimme tietää, että sanastotunnille on löydetty aika. Lähes pahin tapahtui. Se on keskiviikkoaamuna kello 8.30. Tämä muuttaa meininkiä ratkaisevasti ja masentaa minua paljon enemmän kuin vaikka torstain yhdentoista tunnin koulupäivä. Täytyy löytää sellainen rytmi kuin kunnon ihmisillä on, mutta siitä ei taida tulla mitään. Miksei se voi olla tiistaina, jolloin koko päivä on tyhjä. Moskova väittää selvittäneensä tataarin verkkokurssiin liittyvät ongelmani, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. ”Voitte myös olla yhteydessä englanniksi, jos se on Teille mukavampaa”, terveisin Moskova. Sain kuitenkin ihan hyviäkin uutisia, nimittäin joku paikallinen toisen kurssin venäjän opiskelija kuulemma haluaa auttaa minua oppimaan tataaria. Opiskelijan pitäisi kirjoittaa minulle, mutta toistaiseksi hänestä ei ole kuulunut. Toivottavasti hän kirjoittaa. En tiedä, millä tavalla hän minua auttaisi, mutta tandemityyppisistä keskusteluharjoituksista minulla on pelkästään huonoja kokemuksia. Joka tapauksessa nyt on korkea aika ottaa kaikki tataari vastaan. Kurssi alkaa tiistaina.
Illalla oli vaihto-opiskelijoille suunnattua ohjelmaa yliopiston päärakennuksessa. On L. N. Tolstoin juhlavuosi, minkä takia meille oli järjestetty Tolstoi-aiheinen rastikierros. Samaan aikaan samassa paikassa oli myös eräänlainen Tolstoi-seminaari, jonka avajaistilaisuuden kävin katsomassa. En jaksanut keskittyä. Menimme parin ulkomaalaisen kesken kiertelemään päärakennusta, josta löysimme kansatieteellisen museon. Siellä on pieni mutta pysyvä Volgan alueen kansojen näyttely! Oli marilaisia, mordvalaisia, udmurttilaisia, venäläisiä, tataarilaisia ja tšuvassilaisia vaatteita ja koruja. Baškiirilaisille oli paikka varattuna, mutta tarvittavaa kamaa ei heidän keskuudestansa ollut vielä hankittu. Peremmällä oli näyttely, johon oli kerätty vastaavaa rompetta maailman joka kolkasta. Löysimme myös eläintieteellisen museon, jossa oli eläimiä vaikka kuinka. Kun ohjelmamme alkoi, meidät arvottiin ryhmiin. Sitten aloimme kiertää huoneesta toiseen ja meidän piti vastata kysymyksiin Tolstoin elämästä ja tuotannosta. Opin, että kirjailija itse oli tyytymättömin Sota ja rauha -teokseensa, jota hän kirjoitti kuusi vuotta ja editoi kahdeksan. Joukkueemme voitti leikin, mutta meillä olikin yksi venäläinen opiskelija ja muutama satunnainen venäläinen lapsi. En tiedä, mistä he tulivat. Leikin jälkeen menimme parille kaljalle (lapset menivät toisaalle), koska minulla sattui olemaan syntymäpäivä.
Torstaina opiskelin yliopistossa vain yhdeksän tuntia, koska tataari ei ole vielä alkanut. Se meni yllättävän kevyesti, koska silloin ei ollut kovin raskaita tunteja. Maisteritason kurssitkin olivat huomattavasti parempia kuin se lingvofolkloristiikka, josta taisin mainita aiemmin. Kaikki turkologiakurssit olivat alkaneet jo viikkoa aiemmin, joten ihan alkuun en päässyt mukaan. Vaikeuksia se tuotti lähinnä arabialaisten kirjainten kurssilla, sillä osa kirjaimista oli jo käyty läpi, eikä minulla ole käytännössä mitään kokemusta niistä. En tajunnut ainakaan täysin, mikä se pystypalkki on, mutta kai sen on liityttävä jotenkin vokaaleihin. Turkin kurssilla tehtiin kuunteluharjoituksia, tarkasteltiin vokaalisointua ja käytiin läpi yksinkertainen keskustelu. Siinä taas haasteita tuottaa se, että kaikkien muitten osallistujien äidinkieli on jokin turkkilainen, joko tataari tai tšuvassi. Voisi toki ajatella, ettei tšuvassilla olisi ihan niin vahvaa etulyöntiasemaa, mutta hän olikin sattunut opiskelemaan jonkin verran turkkia jo aiemmin.
Vielä on byrokratiaa hoidettavana. Piti allekirjoittaa sopimus, en tiedä, mikä, mutta menin tekemään sitä aikaisin perjantaiaamuna. Yritin vielä aikaisemmaksi, mutta se ei onnistunut. Huoneeseen 113 ei ole nykyisin näköjään ollenkaan jonoa, joten marssin suoraan sisään ja sain homman hoidetuksi viidessä minuutissa. Sopimus siis tarvitaan viisumin pidentämistä varten. Samasta syystä piti mennä tiettyyn pankkiin maksamaan 1 600 ruplaa. Menin pankkiin ja esitin asiani. Siellä tiedettiin heti, mistä on kyse. Sanottiin, että maksua varten tarvitaan kyseisen pankin pankkikortti, jollaista minulla toki ei ollut. Eipä sitten muuta kuin luomaan minulle venäläistä tiliä. Annoin henkilötietoni, ja minulta kysyttiin kummia ja minua juoksutettiin tiskiltä toiselle allekirjoittamaan ties mitä papereita. Sain kortin. Sitten minun piti nostaa automaatista ruplia suomalaisella kortillani ja panna ne venäläiselle tililleni. Sitten piti asentaa puhelimeen kyseisen pankin sovellus maksamista varten. Hommassa meni ties kuinka kauan. Lopulta minut lisättiin johonkin rekisteriin, mutta ensin ongelma oli se, että minulla ei ole patronyymiä (отчество). Sitten ongelma oli se, että rekisteri tuntui tuntevan kaikki maailman maat paitsi Suomen. Minulta kysyttiin, onko Alankomaat lähellä. Vastasin, että ei se ihan vieressä ole. Tilanne ratkesi siten, että minulta otettiin rekisteriin passin numeron sijasta viisumin numero. Olen nyt kai Sberbankin rekisterissä Venäjän kansalainen. No jaa. Pitäisi varmaan kuolettaa se kortti äkkiä. Sovelluksen lataaminen ja käyttö kuluttivat puhelimesta akun miltei kokonaan, minkä viimeisteli se, että kahdella oppitunnilla piti käyttää sähköistä oppikirjaa.
Perjantaina alkoi uusi iltakurssi, nimittäin uralilais-altailainen kielellinen yhteys. Se oli hyvä tunti. Opettaja kyseli minulta kaikenlaista näkemyksiä uralilaisista kielistä, ja olin tietyllä tavalla tunnin yläpuolella, koska kaikki siellä kerrottu oli jossain määrin tuttua ja helppoa. Kurssi oli yhä johdatusvaiheessa: siellä käytiin läpi maailman kieliä ja kielikuntia. Minun piti kuitenkin poistua sieltä ennenaikaisesti, koska kello kuusi alkoi tataarin kurssin ”organisaatiokokous”. Siellä puhuttiin juhlallisesti ja kerrottiin, että ei kannata myöhästyä ensimmäiseltä tunnilta. En oppinut mitään. En ehtinyt enää takaisin tunnille, joten lähdin etsimään erästä udmurttilaista toveriani Nastjaa (udm. Naśtok), joka oli tullut seuralaisinensa Kazaniin (udm. Kuzon).
Piti kävellä rautatieasemalle asti. Siellä selvisi, että mukaan olivat tulleet poikaystävä ja äiti. Sain kotiavaimeni takaisin. Minulle tarjottiin kaksi vaihtoehtoa: joko lähden matkoihini tai guljaan näitten turistien kanssa. Totesin, että porukkaa tuskin on vielä juottolassa, joten voin yhtä hyvin guljata. Kävimme kremlillä ja kävelimme keskeistä katua baariin päin. Puhuin toverini kanssa koko ajan udmurttia, koska se on muodostunut monista yhteisistä kielistämme useimmin käyttämäksemme. Mukana ollut jätkä ei ymmärtänyt udmurttia, mutta en tosiaan antanut sen häiritä. Udmurtti on kansojen välisen kommunikaation kieli, ja ehkä hänkin innostuu oppimaan sitä nyt. Panin merkille, että kaupungissa näkyy paljon tataaria mutta Ižkarissa ei näy udmurttia paljon missään ja pitäisi olla siellä sama meininki. Mielipiteeni hyväksyttiin. Kävelimme kadun toiseen päähän, missä minä jäin juottolan luo ja muut lähtivät pois.
Kazanissa on keskeisellä paikalla hieno baari nimeltä Discount/Дисконт, joka muistuttaa vähän Turun Viskibaaria, vaikka asiakaskunta ei täällä ole ihan yhtä uhkaavanoloista. Sisällä soi hevimetalli ja näkyy urheilu, mutta urheilua sietää ihan hyvin, kun voi kuunnella hevimetallia eikä mitään inhottavaa listapoppia. Valitettavasti siellä on musiikin suhteen vähän samanlainen ongelma kuin joillain suomalaisilla radiokanavilla: kaikki tulee englanniksi paitsi Rammstein. Paikalla oli pari vaihtaria, joista puhuin yhden ruotsalaisen kanssa koko illan ruotsia. Jostain syystä hänen kanssansa minulla ei ole mitään paineita puhua oikein, joten puhuin luontevasti ja ymmärsimme täysin toinen toistamme. Tämä on hieman ihmeellistä siihen nähden, että suullisen ruotsini taso on yliopistoasteikolla kaksi. Kuulostan muumipeikolta ruotsalaisen mielestä.
Kävin Kyöstin kanssa tupakalla, kun meille tuli juttelemaan kaksi paikallista miestä. He kiinnostuivat ulkomaalaisista ja halusivat jäädä juttelemaan kanssamme. Menimme sisään ja otimme pöydän itsellemme. Vähän aikaa keskusteltuamme kerroin haluavani opiskella tataaria sen takia, että opiskelen kielitiedettä ja tiedän aika paljon alueen muista kielistä, niin kuin marista, udmurtista… Toinen miehistä keskeytti minut sanomalla, että he ovat udmurtteja. Häkellyin. Vaihdoin kielen venäjästä udmurttiin, mistä paikalliset herrasmiehet häkeltyivät vähintään yhtä paljon. He ovat kotoisin jostain Tatarstanin kylästä. Sanoin, että olisipa hienoa päästä joskus käymään tatarstanilaisessa udmurttikylässä. Eiköhän minut sitten lisätty VK:ssa toveriksi ja johonkin пумиськон-nimiseen keskusteluun, joka ei sisältänyt yhtään viestiä. Nyt minulla ainakin on yhteys paikalliseen udmurttijärjestöön. Herrat sanoivat jossain vaiheessa, että on parempi, jos puhun heidän kanssansa venäjää, koska minä puhun yleisudmurttia ja he murretta. Kysyin, eivätkö he ymmärrä minua. Ymmärsivät. Sanoin, että murrehan on oikeata kieltä ja sitä paitsi kiinnostaa minua. Sitten tapahtui jotain, ja puhuimme venäjää, mutta siinä tilassa en voinut olla puhumatta udmurttia, johon kieleni aika ajoin puolivahingossakin liukui. Sanoin, että joskus on helpompi puhua udmurttia kuin venäjää, koska udmurtti muistuttaa rakenteeltansa äidinkieltäni. Tämä hyväksyttiin, ja toinen miehistä puhui minulle satunnaisesti udmurttia illan aikana.
Väki alkoi vähetä Diskontista. He halusivat mennä johonkin tanssimestaan. Ajattelin, että ehkä siellä voi olla tanssimattakin, ja lähdin mukaan. Seisoimme jonossa. Ensimmäiset porukasta pääsivät sisään, mutta kun meitä oli jäljellä neljä, tuli vastaan фейсконтроль, mikä kuulostaa naamarajalta mutta todellisuudessa johtui ilmeisesti siitä, että yhdellä meistä oli urheiluvermeet päällä. Hän oli aiemmin mainittu ruotsalainen. Muut ulos jääneet olivat kadulta löytyneet udmurttiherrat. Lähdimme etsimään toista paikkaa, mutta menimmekin syömään pitsaa. Sen jälkeen väsytti niin paljon, että lähdin kotiin. Muut jäivät etsimään naisia. Hauskaa oli se, että kulkiessamme ruotsalainen puhui minulle koko ajan ruotsia, kunnes toinen udmurteista ärjäisi, että täytyy puhua venäjää, että kaikki ymmärtävät. Kuitenkin minulle pian taas puhuttiin ruotsia ja vastasin ruotsiksi, ja sitten taas kävi käsky vaihtaa venäjäksi. Päästyäni kotiin panin sammuneen puhelimeni lataukseen ja aprikoin, että odotan jonkin aikaa ja käynnistän sen sitten. Nukahdin kuitenkin vaatteet päällä ja heräsin aamulla.
Aamulla käynnistin puhelimeni ja huomasin viestin, jonka yksi toinen (tai oikeammin ainakin viides tässä tarinassa) udmurtti nimeltänsä Luša oli minulle lähettänyt: hän tulee Kazaniin seuraavana päivänä. Menin takaisin nukkumaan ja herättyäni vietin vielä muutaman tunnin pohmelokekkereitä. Sain täällä asuvan, tuntemani udmurtin Lenan kautta yhteyden vieraaseeni ja lähdin tapaamaan tätä. Sovimme tapaavamme kremlillä, mutta en osannut mennä sinne kovin näppärästi. Tiesin kyllä, missä se on, mutta päätin oikaista ja myöhästyin ainakin puoli tuntia. Siellä olikin toverini siskoinensa. Häntä on aina mukava nähdä. Kävelimme kaupungilla. Tytöt halusivat käydä joissain kaupoissa ja syödä taukoamatta. Heidän paluujunansa Ižkariin lähti kätevästi kymmentä vaille viisi aamulla, joten ei auttanut kuin pysytellä hereillä. Onneksi on Diskont. Kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon tämän kaupungin katukuvassa näkyy tataarin kieltä. Sanoin, että pitäisi saada samankaltainen meno Udmurtiaan. Mielipiteeni hyväksyttiin.
– – –
Löysin viime yönä KFU:n verkkosivuilta muinaiskirkkoslaavin kurssin. En tiedä, voiko sinne mennä, mutta aion yrittää. Se tarkoittaisi kuitenkin sitä, että en pääsisi enää eteläsaamen kurssille, mutta ei se niinkään haittaa. Osaan sitä jo.
Yksi Turussa kevään opiskellut ihminen Maria Š. on muuttanut takaisin Šupaškariin eli Tšeboksaryyn, jonne hän kutsui minut. Siellä on jonkinlaatuinen kielifestivaali lokakuun kahdeskymmenesensimmäinen. Voisin kuulemma puhua suomen kielestä. Saatan mennä sinne, jos passini on silloin minulla eikä esimerkiksi huoneessa 113. Sinne varmaan voivat tulla muutkin. En olekaan koskaan käynyt Tšuvassiassa.
Lukujärjestykseni näyttää nykyään seuraavalta. Tiistain aamutunti tosiaan alkaa vasta lokakuussa, jos on alkaaksensa.
понедельник | вторник | среда | четверг | пятница | |
8.30—10.00 | (старославянский язык?) | практическая лексика 310 | |||
10.10—11.40 | русская песня 265 | деловое письмо 310 | |||
11.50—13.20 | язык газеты 310 | коммуникативный практикум 310 | язык экономических текстов 310 | ||
14.00—15.30 | русское кино 308 | классический русский рассказ 310 | практическая грамматика 310 | ||
15.40—17.10 | русское кино 308 | особенности работы с арабографическими текстами 102 | |||
17.20—18.50 | турецкий язык 102 | урало-алтайская языковая общность 104 | |||
19.00—21.00 | татарский | татарский |
Viimeisimmät kommentit