Minusta tuli venäjän opiskelija

Kävi, niin kuin epäilin. Opiskelen muitten kanssa venäjää niin kuin kunnon länkkärin kuuluu. Ilmeisesti se kuuluu lähtökohtaisesti kaikille vaihto-opiskelijoille. Se selvisi tämänpäiväisellä infoluennolla. Oli sellaista odotettukin. Ne, joilla on venäläistä taustaa itsellänsä, vietiin pois. Minulla ei ole, joten jäin muitten kanssa kuuntelemaan tiedotustilaisuutta. Kuraattori kysyi, mitä opiskelemme kotimaassamme ja kuinka kauan olemme opiskelleet venäjää. Yksi ei osannut venäjää ollenkaan, ja muistaakseni kaikki muut olivat opiskelleet kaksi vuotta. Minä sitten ainoana sanoin, että täytyy vähän laskeskella. Päädyin noin kymmeneen. Kielenopiskelu vuosina laskettuna on aika pöljää, koska en esimerkiksi ole nyt pariin vuoteen käynyt venäjän kursseilla, vaikka minulla on siihen opinto-oikeus Turussa. Välillä olen suorittanut yksittäisiä kursseja vuodessa ja välillä en ole paljon muuta tehnytkään. Kieltä tulee kuitenkin joka tuutista, eihän siltä voi välttyä, joten en ole sen suhteen kuitenkaan ihan laakereillani levännyt viimeisiäkään vuosia.

Me kaikki saimme samanlaisen lukujärjestyksen. Siihen on merkitty venäjää yhdeksän kurssia, joista kolme on ehdottoman pakollisia ja lopuissa on valinnanvaraa. Ajattelin ainakin aluksi mennä kaikille. Minun on parasta osata ainakin helvetin hyvää venäjää, kun pääsen täältä joskus pois. Meiltä kysyttiin myös, tuliko joku opiskelemaan tänne jotain muutakin kuin venäjää. Sanoin sitten, että oikeastaan tulin opiskelemaan tataaria. Kuraattori suhtautui asiaan aivan myönteisesti ja sanoi, että se varmaan järjestyy. Yksi toinenkin sanoi sen jälkeen olevansa kiinnostunut tataarista. Niinpä menimme luennon jälkeen selvittämään asiaa joltain turkologiatyypiltä. Hän sanoi, että tänään on viimeinen päivä ilmoittautua kaikille avoimille tataarin kursseille, joita järjestetään kahdesti viikossa aamuisin tai iltaisin. Valitsimme tiistai- ja torstai-illat.

Vaikka tämä ei näy menevän ihan suunnitelmien mukaan, en ole mitenkään äärimmäisen pettynyt tähän järjestelyyn. Vaikka venäjäni on ihan kohtalaista, olen usein miettinyt, että pitäisi saada se sujumaan paremmin, mutta jos lähtee Venäjälle, alueella on yleensä aina jokin alkuperäiskieli, joka vie huomiotani liiaksi. Nytkin lähdin vähemmistökielen perässä tänne, tuskin olisin muuten tullutkaan, mutta vaikka tällä lailla pakotetaan yhtäkkiä venäjän opiskelijaksi, niin ei minulla ole kauheasti valitettavaa. Sitä paitsi sain edes sen tataarin A1-kurssin, jota enempää en siitä voinut toivoakaan, enhän osaa sitä käytännössä ollenkaan. Turkologia sen sijaan kyllä jää seuraavaan kertaan. Täytyy opiskella itse. Vaikka venäjäksi.

–––

Jonotin maanantaina hetken aikaa huoneeseen 113 ja sain opiskelijakortin. Jonossa tapasin taas ihmisiä. Sattumalta suoraan edessäni seisoi Kyösti (ven. Кюёсти, tat. ilm. Күөсти) suoraan Suomesta. Häiskä oli ihan yhtä pihalla kuin minä, vaikka oli jostain syystä saanut jonkinlaisen saapumisinfon sähköpostiinsa. Vaikuttaa salaiselta. Kyösti on jonkin sortin kulttuurintutkija, joka oli opiskellut kaksi vuotta venäjää, niin kuin kaikki muutkin. Hoidettuamme päivän byrokratian menimme Кольцоon muitten vaihtarien kanssa, koska he kai tarvitsivat muistiinpanovälineitä. Minä en tarvinnut mitään. Löysin liikkeestä kuitenkin kaunokirjallisuutta. Se oli pientä, kevyttä ja halpaa, joten ostin kolme kirjaa Daniil Harmsia. Olen pitkään miettinyt, että häneltä pitäisi lukea jotain, mutten ole saanut aikaiseksi. Kauppareissun jälkeen menimme uiguuriravintolaan, jossa piti riisua kengät ja istua lattialla. Ruoka oli ihan hyvää. Sitten totesimme Kyöstin kanssa, että meillä ei ole mitään kiirettä tehdä yhtään mitään: minun ohjelmani jatkuisi seuraavaksi tiistai-iltapäivänä varsin epämääräisesti «наверно после трёх», Kyöstin ohjelma jatkui vasta tänään infoluennolla. Menimme kiertelemään kaupunkia ja juomaan kaljaa. Oli kivaa juoda kaljaa pitkästä aikaa seurassa. Saatamme mennä vielä joskus toistekin. Opiskelijoitten asuntolasta on tänne kuulemma aika pitkä matka, vaikka tulisi julkisilla. Olen tyytyväinen tähän asuntoon. Sain muuten silloin tiistai-iltapäivänä paikallisen opiskelijakortin ja paperin, joka minun piti viedä toisesta talosta toiseen taloon.

Viikonloppuna en poistunut asunnostani muuten kuin sunnuntaina lähikauppaan. Mietin vähän, mökkiydynkö tänne tällaisilla toimintatavoilla, mutta totesin, että tänne on ihan hyvä mökkiytyä, jos niiksensä tulee. Nyt on sentään vähän aikataulutettua tekemistä. Kurssini sisältävät kielioppia, sanastoa, keskustelua, venäläistä elokuvaa, venäläistä kertomakirjallisuutta, venäläisiä virallisia kirjeitä, venäläisiä lauluja, venäläistä sanomalehtitekstiä ja venäläisiä liikemaailman tekstejä sekä A1-tason tataaria. Vähän tuo businesskieli huvittaa, mutta olkoon. Käyn läpällä katsomassa. Ei kai mikään tieto ole turhaa. Tulee opintopisteitä, joita varmaan tarvitsen vielä kovasti. Kunpa joku muuten hyväksyisi kurssini osaksi jotain kokonaisuutta. Tällaisesta opinto-ohjelmasta ei nimittäin ole sovittu kenenkään kanssa, sillä tämä tuli vähän yllätyksenä. Olin muuten väärässä siinä, kun väitin ehkä jossain kirjoituksessani, että FIRST+:n kautta ei voisi mennä opiskelemaan pääasiassa venäjää. Todellisuudessa tämä kielto koskee ainoastaan venäjän pääaineopiskelijoita.

–––

Huomenna opiskelu alkaa viimein. Oikeasti en ole ollut täällä kuin vähän yli viikon, mutta sen ajan satunnaisia papereita ja tyhjää toimitettuansa kokee olleensa täällä paljon pitempään. Aikatauluttomuudessakin on ollut puolensa: olen esimerkiksi kirjoittanut gradua vajaat kymmenen sivua ja lukenut kaunokirjallisuutta, oppikirjallisuutta ja tieteellistä kirjallisuutta. Aikansa kutakin silti.

Illat pimenevät täällä aikaisin. Tuntemukseen voi vaikuttaa se, että Tatarstan on samassa ajassa kuin Moskova ja Suomi.